Uutta tieto venäläisten maakaupoista Suomessa

Jos ja kun keskittäminen jatkuu ja tiettyjä sotilasalueita on tarve laajentaa, saadaan melkoisen kivoja vääntöjä aikaiseksi.

"SUOMALAISSOTILAAT REPIVÄT MÖKKITONTIT HÄDÄNALAISTEN VENÄLÄISTEN ALTA! / ILTAJORMA"

"Arvon ulkoministeri, kysymme kohteliaimmin millä perusteella suuntaatte vihamieliset pakkolunastustoimenpiteet juuri venäläisomistukseen? / Tehtaankatu"

Ja kun on villoja, ei pelkkiä puheita, on taas vipua...

Mutta meillä komento takaisin, ei kansaa saa peloitella :eek: !

Venäläisten maakaupoista ei pyydetä erillisselvitystä
Torstai 16.10.2014 klo 11.55

Eduskunnan puolustusvaliokunta ei ole pyytämässä Pääesikunnan tiedusteluosastolta tai suojelupoliisilta erillisselvitystä venäläisten maakaupoista Suomessa.

Kysymystä käsitellään normaalin valiokuntakuulemisen yhteydessä osana laajempaa kokonaisuutta.

Valiokunnan mukaan se saa Pääesikunnan tiedusteluosastolta säännöllisesti katsauksia sotilastiedustelun ajankohtaisista kysymyksistä.

Puolustusvaliokunta kiistää Keskisuomalaisen uutisoimat tiedot erillisselvitysten pyytämisestä.

STT

http://blogit.iltalehti.fi/jussi-niinisto/2014/10/16/venalaisten-maakauppoja-ei-pida-paisutella/

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201410130210059_v0.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän ne Venäläiset on aina halunneet sijoittaa omaisuuttaan oman maan rajojen ulkopuolelle. Ihan samalla tavalla kuin eräät muuttavat Ruotsiin veroja pakoon.

..ja mielestäsi paras tapa sijoittaa omaisuutensa tuottavasti ja turvaavasti on ostaa joku "mettänrääpiskä" suomalaisen sotilaskentän vierestä??

Uffe Grüssnerin kannattaisi muuten panna oikeustoimi vireille. Jos kerran Neuvostoliiton saanto oli 1945 laiton, saattaa asian saada vielä väännön kautta oikaistuksi.

Eikös muuten Venäjän valtio irtisanoutunut 1991 Neuvostoliiton veloista? Tällöin se irtisanotui myös varoista eli ei Venäjällä pitäisi olla tuossakaan mielessä mitään omistuksia missään. Tai ainakin silloisilla velkojilla pitäisi olla oikeus realisoida noita.

Mutta takaisin alkuruutuun ensin: Uffen kannattaisi tosiaan koeponnistaa tuo kiinteistönryöväys oikeustoimena. Se saattaisi aivan hyvin mitätöityä - tai ainakin syntyisi vahingonkorvausvelvollisuus jollekulle.
 
Pahaa pelkään, että Uffe menettäisi perintönsä toiseen kertaan, nyt oikeudenkäyntikulujen muodossa ja saamamiehenä olisi itse Volgan lauttamies Vladimir Putin.
 
Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että Venäjä oli maksanut velan loppuun. Velkaa kai lyhennettiin sekä rahalla, tavaralla että palveluilla, muistaakseni ainakin Buk-ohjuksilla ja joillain kallioperätutkimuksilla.

Ilmeisesti kukaan ei keksinyt ehdottaa näitä saksalaismaita velan lyhentämiseen. Paljonkohan niitä on edelleen Venäjän valtion omistuksessa? Vanajanlinnan kartanonhan neukut myivät tai lahjoittivat SKP:lle Sirola-opistoksi, mutta miten kävi kartanon metsien?
 
Metsähallitus selvittää parhaillaan miten tonttien myynti oikein pääsi tapahtumaan. Oliko asialla myyrä. Niiden hinta on muutamassa vuodessa noussut 200 000 eurosta 430 000 euroon. Eli kyseessä ei välttämättä ole valtiollinen turvallisuus vaan talousrikollisuus. Yhtä kaikki, helvetin huolimatonta kaikilta suomalaisilta osapuolilta :eek: !!!

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii kaikkien vastaavien kauppojen selvittämistä!

Sotilasalue myytiin ulkomaalaisille - uuden omistajan oudot taustat
Perjantai 17.10.2014 klo 05.15

Skinnarvikin sotilasalueella sijaitsevien tonttien hallinta siirtyi vuonna 2010 virolaisfirmalle, jonka omistaa venäläinen liikemies.

Iltalehti uutisoi eilen maakaupoista Skinnarvikin sotilasalueen sisäpuolella Kemiössä. Metsähallitus myi ukrainalaiselle liikemiehelle kaksi noin 1,5 hehtaarin rantatonttia Merivoimien räjähdeainevarikon suoja-alueelta vuonna 2008.

Kaupan kohteena olleet maa-alueet sijaitsivat varikkoalueen sisäpuolella ja niille oli kuljettava lukitun puomin kautta. Liikkuminen alueella edellytti sekä avainta että kulkulupaa. Iltalehden puolustusvoimien sisältä saaman tiedon mukaan molemmat annettiin myös tontin ukrainalaisella omistajalle.

Varikkoalueelle asennettiin uusi portti vuoden kuluttua ukrainalaiskaupoista. Vasta porttiremontin myötä ulkomaalaistontit voitiin rajata suoja-alueen ulkopuolelle.

Kaksi vuotta kaupoista, vuonna 2010, ukrainalainen liikemies myi molemmat tontit eteenpäin Virossa. Tontit omistaa tällä hetkellä Tallinnaan rekisteröity yritys: Liikumise Energia.

Yrityksen toimiala on tuntematon ja liiketoiminta lähes olematonta. Sen taustalla on venäläinen liikemies.

Lue lisää aiheesta perjantain 17.10.2014 Iltalehdestä.
 
Viimeksi muokattu:
Nou hätä!

Puolustusministeri ei rajoittaisi venäläisten maanomistusta
17.10.2014 22:58 http://www.esaimaa.fi/Online/2014/1...oittaisi venäläisten maanomistusta/20143961/4

Sotilaskohteisiin tai muihin maanpuolustuksen kannalta tärkeisiin alueisiin kohdistuva uhka ei riipu maa-alueen omistusjärjestelyistä, sanoo puolustusministeri Carl Haglund (r.).

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) kertoi torstaina haluavansa kieltää maan tai kiinteistöjen myymisen Euroopan talousalueen ulkopuolelle (Eta) strategisesti tärkeiden alueiden ympäristöstä.

Haglundin mukaan laittomuuksiin puututaan riippumatta siitä, kuka maa-alueen omistaa. Puolustusvoimat myös kartoittaa riskejä sotilasalueiden lähiympäristöstä.

Ministeri huomauttaa, että Etan ulkopuolisen omistuksen rajoittaminen voisi supistaa investointeja.

— Jos rajoituksia haluttaisiin toteuttaa, niin mikä olisi riittävä etäisyys? Useat maanpuolustuksen kannalta tärkeät kohteet sijaitsevat varuskuntien ja sotilasalueiden ulkopuolella, eli käytännössä rajattaisiin suuriakin alueita pois, Haglund sanoo.  | STT
 
"— Jos rajoituksia haluttaisiin toteuttaa, niin mikä olisi riittävä etäisyys? Useat maanpuolustuksen kannalta tärkeät kohteet sijaitsevat varuskuntien ja sotilasalueiden ulkopuolella, eli käytännössä rajattaisiin suuriakin alueita pois, Haglund sanoo."

No olisiko esimerkiksi portin ulkopuolella mitään? :)

Lisäksi Henriksson, jonka tehtävä olisi ollut vastata eduskunnan kyselytunnilla, piileksi, joten Heinäluoma torppasi perussuomalaisten kysymyksen.

Ei mene hyvin RKP:lläkään.
 
Maanomistajan oikeus myydä omaa maata kenelle haluaa on tässä nyt se isoin pointti, jota pitää rkp:n puolllustaa, ajaa siinä päätyyn erilaisten torjuntavoittojen jatkumolla.
 
Maanomistajan oikeus myydä omaa maata kenelle haluaa on tässä nyt se isoin pointti, jota pitää rkp:n puolllustaa, ajaa siinä päätyyn erilaisten torjuntavoittojen jatkumolla.

Sen kyllä tiedän, mutta jos portin sisäpuolelta myydään ja annetaan avaimet käteen, alkaa olla jonkinlainen häpeäraja ylitetty. Mistä löytyy näin rahalla kyykytettävä kerma - ja vielä pelkillä pikkukolikoilla vedettävä.
 
Lainsäädännön puutteista on viimekädessä kyse. Tietyt maa-alueet olisi pitänyt jo aikaa sitten kategorisesti pitää PV:n tai Sisäministeriön omistuksessa, ja näiden tonttien ympärille jättää vielä mahdollisuuksien mukaan suojavyöhykkeet. Ko. maa-alueiden pakkolunastus tässä tilanteessa on hankalaa, jos ja kun omistajina ovat venäläiset tahot. Siitä saa oivan lyömäaseen; "suomalaisfasistit ryöväävät laillisesti hankittuja venäläiskiinteistöjä".
 
Lainsäädännön puutteista on viimekädessä kyse. Tietyt maa-alueet olisi pitänyt jo aikaa sitten kategorisesti pitää PV:n tai Sisäministeriön omistuksessa, ja näiden ltonttien ympärille jättää vielä mahdollisuuksien mukaan suojavyöhykkeet. Ko. maa-alueiden pakkolunastus tässä tilanteessa on hankalaa, jos ja kun omistajina ovat venäläiset tahot. Siitä saa oivan lyömäaseen; "suomalaisfasistit ryöväävät laillisesti hankittuja venäläiskiinteistöjä".

Näin varmasti on. Siksi Merivoimien oikeudellisen osaston juristit ovat joutuneet antamaan lausunnon, ettei kaupalle ole laillista estettä. Sen jälkeen sitten voidaan röyheästi sanoa, että asia on PV:ssä käsietelty ja hyväksi havaittu. Ei kuin avaimet kouraan vain.

Ja jatkokeskusteluja voidaan alkaa tulevassa Suomessa lyödä russofobia-kortilla, josta saadaan uusi itsetunnottoman kansan kuritusase. Muutama vuosi ja tällaisia asioita ei käsitellä "yleisistä syistä".
 
Mitenkäs muuten, tuli vasta mieleen...onko mahtaas selvitetty tai uskallettu kertoa, että SIJAITSEVATKOHAN NÄMÄ MAA-ALUEET KUINKA USEIN PUOLUSTUSVOIMIEN LUOLASTOJEN YLÄPUOLELLA?

PV:llähän tunnetusti on sangen kattava luolastoverkosto, jotka monesti ulottuvat maa-alueiden ulkopuolellekin, eikä niistä kyllä tietoja anneta ulkopuolisille. Maakaupoissa on yleensä oletettuna, että ei se maanomistaja ryhdy siellä mihinkään 50m kallion porauksiin tms. Voin kuvitella, että mikäs sen mukavampi paikka ryhtyä harmaassa vaiheessa tai vaikka sitä ennen porailemaan tuolla "porakaivoa", sitten kriisitilanteessa valuttaa säiliöautollinen bensiiniä sinne ja tulitikku perään...jos ei räjähteitä siis haluta käyttää. En usko, että PV:llä jokaisessa luolansa nurkassa sensorit tarkkailemassa, että tuleeko sieltä poranterä läpi katosta vaiko ei. Huomatkaa myös, että eihän mikään pakko ole porata kohtisuoraan alaspäin, vaan voi porata vaikka 30 asteen kulmassa, joten jos tekee tämmöisen "porakaivon" tonttinsa rajalle, niin sillä pääsee aika pitkälle tunkeutumaan PV:n alueellekin ja siellä oleviin luolastoihin, jos vain tietää mistä ja minne porata (olettaisin, että venäläisten tiedustelu on sen verran toiminut, että tietää kyllä tämän).

Just wondering...
 
Näin varmasti on. Siksi Merivoimien oikeudellisen osaston juristit ovat joutuneet antamaan lausunnon, ettei kaupalle ole laillista estettä. Sen jälkeen sitten voidaan röyheästi sanoa, että asia on PV:ssä käsietelty ja hyväksi havaittu. Ei kuin avaimet kouraan vain.

Ja jatkokeskusteluja voidaan alkaa tulevassa Suomessa lyödä russofobia-kortilla, josta saadaan uusi itsetunnottoman kansan kuritusase. Muutama vuosi ja tällaisia asioita ei käsitellä "yleisistä syistä".

Paperilehden mukaan asialla olisivat olleet pääesikunnan oikeudellisen osaston juristit, ei merivoimien (onko siellä edes kyseistä osastoa?).

Mutt huh, huh, mainoksen sanoin; Eikä tässä vielä kaikki!

Lueskentelen juuri tämän aamun Iltalehteä (kai osa jutusta periytyy jossain vaiheessa myös sähköiseen versioon).

- Puolustusministerin sotilasavustaja selvittää parhaillaan Skinnarvikin maakauppojen yksityiskohtia.

- Venäläisestä Liikumise energia Oy:stä, joka osti tontit ukrainalaiselta liikemieheltä ei Iltalehden mukaan näy häivääkään Tallinnassa (löysin myös itse nimellä yhtiön yhteystiedot netistä). Puhelin ei vastaa, edes postilaatikkoa ei ole, kertoo lehti. Toimiala tuntematon ja kaikki tonttiin liittyvät velvoitteet jätetty hoitamatta ja laskut maksamatta Suomeen.

- Metsähallitus oli luvannut selvittää toimensa Iltalehdelle, lupaus on vedetty takaisin, tietoa ei löydy, se on lähtenyt firmasta ja lähtijä ilmoittaa, ettei hän kommentoi edellisen työnantajansa asioita. (mutta kertoisiko Supolle?)

Ruotsintaitoiset voivat lukea aiheesta hyvän pääkirjoituksen Hufudstadsbladetista."Asiaa ei ole syytä vähätellä, mutta ei myöskään ylidramatisoida ja esimerkiksi lähettää tappouhkauksia päättäjille. Keskustelu on sekoitus russofobiaa ja toisaalta piinallista suomettumista."

Tulee vain mieleen, mikä olisi tilanne jos sinnikäs toimittaja ei vuodesta toiseen olisi ylläpitänyt keskustelua. No, olisi ainakin rauha maassa ja tontit tuntemattomien tahojen omistuksessa, mutta mikä on tavoite? Kyllä näistä tilanteen kiristyessä saa ainakin hyvän provokaatiovälineen. Suomalaiset kiristävät valvontaa tonteilla tapahtuvan liikehdinnän perusteella ja Venäjä ilmoittaa, että maata ja sen kansalaisten omaisuutta uhataan Suomessa ja sehän riittää vähintäänkin noottiin, vai mitä o_O

PS. Metsäkiinteistöjen hehtaarihinta etelärannikolla on reippaasti alle 5000 €/hehtaari. Kyseiset tontit ovat pohjoiseen ja rannat ilmeisesti kiviset (?). Pyydetetyt hinnat (yhteensä n. 430 000 euroa kolmelta hehtaarilta) eivät ole tästä maailmasta.
 
No näinhän tämä menee. Ihanaa, että suomettaja on tänään Kokomus. Odotan kieli pitkällä ja napon pää kosteana mm. chigeenan kannanottoja aiheesta. Viittaan tällä pääministerimme kehoitukseen väistää russofobiaa.

Emme saa olla euro-kriittisiä, mamuvastaisia, russofobisia, aseet on suunnilleen kerättävä vissiin veks, mitä muuta kohta odottaa kuin chi chi.
 
Pitää muistaa, että jos syyllisiä tilanteeseen haetaan, ne ovat lakeja valmistelleet "siviilivirkamiehet" ja lait hyväksyvä eduskunta. Olettaen, että PV on tuonut riskit esiin. Ja tästä maasta ei löydy sellaista henkilöä, tahoa, yksikköä tai instanssia, joka virheen merkiksi nostaisi käden ylös.

Tiedotus asiasta on kiusallista. Jos myönnetään virheet, tulee viranomaisten ammattitaito ja sitä kautta uskottavuus epäilyksen alaiseksi, jopa naurunalaiseksi. Jos virheet kielletään, voi jatkossa kuka tahansa ostaa minkä maa-alueen tahansa, kuten ennenkin. Samassa yhteydessä kärjistettynä todetaan, ettei Suomessa ole strategisesti tärkeitä maa-alueita, joilla olisi merkitystä kokonaismaanpuolustuksen kannalta.
 
Paperilehden mukaan asialla olisivat olleet pääesikunnan oikeudellisen osaston juristit, ei merivoimien (onko siellä edes kyseistä osastoa?).

Mutt huh, huh, mainoksen sanoin; Eikä tässä vielä kaikki!

Lueskentelen juuri tämän aamun Iltalehteä (kai osa jutusta periytyy jossain vaiheessa myös sähköiseen versioon).

- Puolustusministerin sotilasavustaja selvittää parhaillaan Skinnarvikin maakauppojen yksityiskohtia.

- Venäläisestä Liikumise energia Oy:stä, joka osti tontit ukrainalaiselta liikemieheltä ei Iltalehden mukaan näy häivääkään Tallinnassa (löysin myös itse nimellä yhtiön yhteystiedot netistä). Puhelin ei vastaa, edes postilaatikkoa ei ole, kertoo lehti. Toimiala tuntematon ja kaikki tonttiin liittyvät velvoitteet jätetty hoitamatta ja laskut maksamatta Suomeen.

- Metsähallitus oli luvannut selvittää toimensa Iltalehdelle, lupaus on vedetty takaisin, tietoa ei löydy, se on lähtenyt firmasta ja lähtijä ilmoittaa, ettei hän kommentoi edellisen työnantajansa asioita. (mutta kertoisiko Supolle?)

Ruotsintaitoiset voivat lukea aiheesta hyvän pääkirjoituksen Hufudstadsbladetista."Asiaa ei ole syytä vähätellä, mutta ei myöskään ylidramatisoida ja esimerkiksi lähettää tappouhkauksia päättäjille. Keskustelu on sekoitus russofobiaa ja toisaalta piinallista suomettumista."

Tulee vain mieleen, mikä olisi tilanne jos sinnikäs toimittaja ei vuodesta toiseen olisi ylläpitänyt keskustelua. No, olisi ainakin rauha maassa ja tontit tuntemattomien tahojen omistuksessa, mutta mikä on tavoite? Kyllä näistä tilanteen kiristyessä saa ainakin hyvän provokaatiovälineen. Suomalaiset kiristävät valvontaa tonteilla tapahtuvan liikehdinnän perusteella ja Venäjä ilmoittaa, että maata ja sen kansalaisten omaisuutta uhataan Suomessa ja sehän riittää vähintäänkin noottiin, vai mitä o_O

PS. Metsäkiinteistöjen hehtaarihinta etelärannikolla on reippaasti alle 5000 €/hehtaari. Kyseiset tontit ovat pohjoiseen ja rannat ilmeisesti kiviset (?). Pyydetetyt hinnat (yhteensä n. 430 000 euroa kolmelta hehtaarilta) eivät ole tästä maailmasta.

Jos ei toimittaja saa valtion tiedonjulkistamispalkintoa, ei se mitään. Ansaitsee kymmenkertaisen.
 
Mieleeni nousee muutama uusi linja. Ilman mitään fobioita.

a) Esimerkiksi tästä Skinnarvikin tapauksesta voi alkaa purkautua sellainen vyyhti, että se ei menekään pelkän hölmöstelyn tiliin. Kyse on siitä, miten syvällä ihon alla oikeasti ollaan. Tässä tapauksessa kyseinen järjestelmässä oleva taho pyrkii estämään tutkinnan keinolla millä hyvänsä. Kyllä, viittaan Metsähallitukseen ja mahdollisesti Pääesikuntaan.
b) Miksi Pääesikunnan tarkastusosasto älähtää, että heiltä ei ole pyydetty lausuntoa, jos saman talon juristit ovat lausuntoa sorvanneet?
 
Back
Top