Vakoilujuttuja vuosien varrelta

...nyt yksinkertaistetaan liikaa. Ensinnäkin pettureita on ainakin kahta sorttia ja uskoisin, että heillä on eri profiili: 1) vakoilija ja 2) ns. Whistle Blower.

...mielestäni tuo narsistiteoria sopii erityisesti Whistle Blower...

Mutta vakoilija taas....

2. Pilliinpuhaltajissa näyttäisi narsismi olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

1. Vakoojissa... Näyttäisi siltä, että värväämisessä on keskeistä saada johdatteleva, manipuloiva tai pakottava ote henkilön paheista ja heikkouksista.

Näyttäisi olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että ne paheet ja/tai heikkoudet, joiden kautta tuollainen ote saadaan ovat täsmälleen samoja kuin ne, joista narsismikirjallisuus puhuu.

Kun nämä kaksi laskee yhteen, niin helpoksi ja yksinkertaistavaksi johtopäätökseksi tulee, että...
- Sisältäpäin, itse ohjautuessaan narsistiset oman maansa petturit toimivat usein sellaisella tavalla joka täyttää heidän narsisminsa tarpeita.
- Ulkoapäin, osin muiden ohjaamina he päätyvät ohjattaviksi narsistisuutensa piirteiden ja siihen liittyvien tarpeiden kautta.

Sairaalla - tai edes epäterveellä - tavalla narsistisista on lähes aina enemmän haittaa kuin hyötyä kokonaisuudelle.

Pitää kuitenkin muistaa erittäin, erittäin painokkaasti, että jotkin muut ominaisuudet tai ilmiöt saattavat tuottaa narsismia muistuttavia vaikutelmia vaikka kyse ei olisi narsismista.

- Patologisesti rehellinen voi loukata ihmisiä vähän samantyylisesti. Ero on loukkaamisen tarkoituksessa ja laadussa. Narsistille kyse on asemapelistä, jossa toista pudottamalla noustaan suhteellisesti. Patologisesti rehelliselle kyse on siitä, että valkoiset valheet eivät oikein onnistu.
- Narsismille altistunut on mallioppinut narsismiin liittyviä käytös- ja toimintamalleja. Malliopittuina ne eivät ole yhtä syvällä ja ihminen haluaa usein itsekin niistä eroon + on valmis tekemään sen eteen työtä.
- Traumatisoituneen itsesuojelureaktioissa voi olla samoja piirteitä. Ne kuitenkin häviävät ja lievenevät trauman ja stressin helpottuessa.
- Nuoren ihminen henkinen keskenkasvuisuus saa usein narsimin kaltaisia piirteitä.
- Joillain naisilla ns. PMS-hirviö -moodi voi muistuttaa jonkin verran narsistisia piirteitä.
- Voimakas stressi tai tuoda esiin vähän saman tyylisiä käyttäytymismalleja.
jne. jne. jne.

Kaikissa näissä on kuitenkin aina vähintään yksi, usein useita erottavia piirteitä narsismiin verrattuna. Ne erottavat piirteet ovat kuitenkin havaittavissa ja niihin kannattaa kiinnittää huomiota.
 
jos etsit potentiaalista Whistle Bloweria, etsi narsistia, jolle on normaalia taivuttaa firman sääntöjä jo vähäpätöisissä asioissa (esim. km-korvaukset, saldovapaiden väärinkäyttö).

Kysymys, miten tässä eroitetaan ne jotka on oikealla asialla, ja ne jotka on omalla asialla? Yleistämällä narsistin, voit samalla etsiä suurta osaa suomen kansasta. Snowden oli patriootti viimeiseen hetkeen ja hän tuntee olevansa vieläkin, vaikka onkin karkoitettu Venäjälle. Jotkut siellä on vapaampi kuin me toteuttamaan itseään. Toiset pakoitettu saappaan alle.

Narsisti ei osoita oikeata whistle blower profiilia. Tulee liian paljon hakuja. Voihin normi virkaihminen sortua puhaltamaan pilliä jos vitutus määrä täyttyy. Sama koskee naapurin mummoon joka soittaa hätänumeroon, kun jengillä on juoppottelu kesken. Teoriassa pilliin on puhallettu hiljalla olemisen sijasta. Onko suvaitsevainen malli kansalainen?
 
Tapaus Rusi

Jukka ja Alpo Rusin vuonna 2002 alkanut vakoiluepäily on Alpo Rusin toimesta pyritty osoittamaan Seppo Nevalan tekemänä harhautuksena, jossa tutkinta siirrettiin "väärille urille". Olen itsekin tällaista löysästi esittänyt vähän niin kuin "yleisen nettikäsityksen perusteella".

Tutkittuani asiaa laajemmin kaikista avoimista lähteistä en tule enää samaan johtopäätökseen. Päinvastoin minusta näyttää siltä, että tutkintakynnys ylittyi roimasti.

Stasi-aineistosta selvisi, että "Pekka"-peitenimellä ja koodilla XV/11/69 toiminut henkilö tai henkilöt olivat toimittaneet DDR:n tiedustelupalvelulle asiakirjoja vuosien 1969 - 76 aikana.

Supon tutkimuksissa selvisi, että XV/11/69 tietolähteen takana olivat Jukka ja Alpo Rusi. Jukka merkittiin Stasin tiedostoihin 1968, Alpo vuotta myöhemmin.
Supo arvioi, että "Pekka" toimitti materiaalia Stasille maksimissaan noin 1 700 sivua. Tähän määrään kuului niin vuodettuja asiakirjoja kuin myös stasilaisten laatimia raportteja keskusteluista "Pekan" kanssa.

Vuodetuista asiakirjoista Supo pystyi jäljittämään 33 kappaletta. Ne kaikki olivat Suomen ulkoministeriön asiakirjoja.

Jukka Rusi työskenteli Metsäliitossa ja Alpo Rusi ulkoministeriössä.

Asiakirjoja yritettiin jäljittää muualtakin, mutta huonolla menestyksellä. Alkuperäiset, Stasille päätyneet, asiakirjat on tuhottu. Supo on jäljittänyt asiakirjoja eräänlaisten otsikkotietojen perusteella, joita ei tuhottu DDR:n kaatuessa. Näistä jäljitetyistä asiakirjoista 22 on luokiteltu luottamuksellisiksi. Supo on asiantuntijoiden avulla arvioinut vuotaneiden asiakirjojen merkitystä. A-studion tutkinnasta saamien tietojen mukaan Supo ja asiantuntijat pitävät kuutta asiakirjaa sellaisina, joiden vuotaminen olisi saattanut aiheuttaa Suomelle huomattavaa vahinkoa.

"Pekan" toiminta vilkastui vuonna 1973. Suurin osa Stasille vuodetuista asiakirjoista on toimitettu 1973 - 76. Noina vuosina Jukka Rusi toimi Metsäteollisuuden keskusliiton tiedottajana. Alpo Rusi puolestaan aloitteli ulkoministeriössä: ensin kehitysyhteistyöosastolla, sitten oikeudellisella osastolla, Lontoon suurlähetystössä, kauppapoliitisella osastolla ja Hampurin pääkonsulinvirastossa.

Jukka Rusi myönsi toimittaneensa aineistoa itäsaksalaisille, Alpo Rusi ei. Sen aikaisen käytännön mukaan ulkoministeriön asiakirjoja oli annettu tiedoksi myös metsäteollisuudelle. Jukka Rusi kiisti saaneensa Alpolta ulkoministeriön asiakirjoja.

Jukan Stasi-kontakti Peter Grimm varmuudella keskusteli Alpon kanssa ja Rusien puolustus lähti siitä, että hän tallensi keskustelut "Pekan" kansioon.

Supon tutkinnan alkaminen ei vaikuta ollenkaan turhalta. XV/11/69 luovutti DDR:n ulkomaantiedustelulle sata asiakirjaa, kun muut tutkitut välittivät vain muutamia tai korkeintaan kymmenkunta asiakirjaa. Tämä vakooja oli erityisen ahkera ja merkittävä. Koodi XV/11/69:n yhteistyö DDR:n kanssa kesti myös pitkään eli kahdeksan vuotta.

Supo epäili kumpaakin Rusia törkeästä vakoilusta. Loppujen lopuksi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski teki syyteharkinnan, jossa hän päätti jättää syytteen Alpo Rusia kohtaan nostamatta maanpetoksesta. Hän myös päätti, että kyse ei ollut törkeästä vakoilusta. Tavallisen vakoilun osalta juttu oli vanhentunut, joten syyte jätettiin nostamatta myös Jukka Rusia kohtaan.

Esitutkija ei ole missään vaiheessa voinut sanoa asiasta mitään. Kaikki mitä on sanottu on ollut median kertomaa ja Alpo Rusin kertomaa. Varmaa on, että Alpo Rusia ei ole voitu kytkeä aukottomasti asiaan.

Jukka Rusi eristäytyi ja teki itsemurhan kotonaan Jyväskylässä.

Jos joku haluaa tutkia syyttämättäjättämisperusteet: Valtionsyyttäjän päätös syyttämättä jättämisestä, diaarinumero 03/51 (S 02/2) 11.6.2003
 
Viimeksi muokattu:
Rakastettu laulajakin oli vakooja – sijainti teki Helsingistä vakoilijoiden kaupungin
2705386.jpg

- Sijainti idän ja lännen välillä on tehnyt Helsingistä vakoilijoiden kaupungin, kertoo Vakoilijoiden Helsinki -kierroksen vetänyt opas Pekka Lehtiö.
Jukka Hämäläinen
2705389.jpg

Vieras valtio saattaa hankkia tietoja rahalla.
Jukka Hämäläinen


2705386.jpg

2705389.jpg

2705388.jpg

2705387.jpg


KAUPUNKI Vakoilusta kertova retki myytiin loppuun Helsingin kävelyfestivaalilla.
Helsinki on aina kuhissut vakoilijoita, mikä johtuu sijainnistamme idän ja lännen välissä.

Kävelyfestivaalin opas Pekka Lehtiökertoo rakastetusta virolaisesta laulajasta Georg Otsista.
– Harva tietää, että hänkin oli vakooja. Neuvostoliiton sotilastiedustelu kiristi hänet mukaan uhkaamalla hänen perhettään.


Ots pystyi irrottautumaan tiedustelumaailmasta vasta tultuaan niin kuuluisaksi, ettei häntä enää uskallettu painostaa.
Toinen hätkähdyttävä tieto on, että Gestapolla oli sota-aikana toimisto Helsingissä.
– Saksan vakoilua harjoitettiin matkatoimiston peitteen alla Fabianinkatu 29:stä, Lehtiö kertoo.
Kierros jatkuu Tehtaankadulle Venäjän lähetystön kulmalle. Lehtiö paljastaa, että vanhalta näyttävä päärakennus onkin kertaustyyliä ja valmistunut vasta 1952.
– Tarinan mukaan Molotov olisi antanut ohjeeksi, että rakennuksen tulee jäljitellä Buckinghamin palatsia.

Uuden lähetystön rakentaminen oli osa Neuvostoliiton vaatimia sotakorvauksia. Myöhemmin lähetystö on paisunut useita rakennuksia käsittäväksi Helsingin "vatikaaniksi".

Venäjän diplomaateista tunnetuimpia on sittemmin KGB:n upseeriksi paljastunut Viktor Vladimirov. Lehtiö kertoo tarinaa nuoresta lähetystösihteeristä, joka söi ravintoloissa pyytämättä koskaan laskua.
– Se paljasti, että hänen asemansa oli huomattavasti korkeampi. Ilmeisesti laskut hoidettiin aina jotain muuta kautta.
Kaivopuistossa sijaitsee lukuisia lähetystöjä, kuten USA:n ja Ison-Britannian.
– Amerikansuomalaisen John Raymond Ylitalon ensimmäinen asemapaikka oli USA:n lähetystössä. Hän on kertonut avoimesti, että hänen tehtävänään oli tarkkailla tällä kommunisteja ja Neuvostoliittoa.
USA:n ja Venäjän lähetystöjen puolivälissä sijaitsee Viron lähetystö, jota sen oli hankala saada takaisin toisen itsenäistymisensä jälkeen.
– Rakennus toimi Bulgarian lähetystönä. Kun sitä remontoitiin Virolle, ullakolta löytyi neuvostoliittolaisesta mikrobetonista tehty salakuunteluhuone.
– Ei ole vaikea arvata, että sieltä kuunneltiin USA:n ja Britannian lähetystöjä.

Lehtiön kiinnostusta vakoilua kohtaan selittää se, että hän on uransa aikana ehtinyt työskennellä lähetystöjen hovimestarina. Ensimmäinen työpaikka oli Britannian lähetystössä Bernissä.
– Siellä sain kolmesti palvella James Bondia eli näyttelijä Roger Moorea. Hän oli suurlähettilään hyvä ystävä.
– Suurlähettiläs kutsui Mooren joskus illallisille, jonne hän tuli yllätysmomenttina viimeisenä vieraana. Siinä oli kunniamerkkeihinsä sonnustautuneilla venäläisillä sotilasvirkamiehillä mennä drinkki väärään kurkkuun.

Vuorimiehenkatu 19 liittyy Suomen vakoiluhistoriaan Neuvostoliiton tiedustelijaksi värvätyn Kerttu Nuortevan asuinpaikkana. Nuortevan yhdyshenkilönä oli liikenainen, kartanonrouva, Niskavuori-näytelmien kirjoittaja ja sittemmin Yleisradion johtaja Hella Wuolijoki.

Korkeavuorenkadun ja Punanotkonkadun kulmassa sijaitsee niin sanottu Ohranan eli Venäjän salaisen poliisin talo.
Suomen valtion omistukseen siirtymisen jälkeen talossa piti työhuonettaan marsalkka Mannerheim, joka johti puolustusneuvostoa. Talo on viime vuosina muutettu asunnoiksi.

Viimeisiä kohteita kävelyllä on oikeutetusti Suojelupoliisin talo Ratakadulla. Mitä siellä tapahtuu, siitä ei paljon tiedetä.
– Hautaustoimistomme, jossa olen töissä, sijaitsi jossain vaiheessa Supon naapurissa. Jostain syystä tietokoneyhteydet herkesivät toimimasta joka päivä kello 8–10 ja 16–18, Lehtiö kertoo.
https://www.helsinginuutiset.fi/art...inti-teki-helsingista-vakoilijoiden-kaupungin
 
– Hautaustoimistomme, jossa olen töissä, sijaitsi jossain vaiheessa Supon naapurissa. Jostain syystä tietokoneyhteydet herkesivät toimimasta joka päivä kello 8–10 ja 16–18, Lehtiö kertoo.

:rolleyes:
 
Sopinee ketjuun. Roolipelihörhöjen Ropecon-tapahtuman yleisöluento muutaman vuoden takaa. Nuori asianharrasta luennoi HUMINT-tiedustelusta. Pääpaino KGB:n ja GRU:n kylmän sodan operaatioissa. Valottaa aihetta minusta ihan mielenkiintoisesti.

 
Seppo Tiitisen uutuuskirjasta keskustellaan tänään. IL:n uutisjutusta pari nostoa. Tiitinen esitteli heti Supon päälliköksi noustuaan Kekkoselle kuinka turvallisuuspoliisi oli tunnistanut kaikkiaan 41 Suomessa toiminutta tiedusteluvirkailijaa. Kekkonen halusi sitten itse päättää miten kussakin tapauksessa toimittiin, eli vakoilijan paljastumisen jälkeen käskettäisiinkö poistua Suomesta.

Mikään varsinainen salaisuus ei myöskään ole suojelupoliisin tekemä yhteistyö ystävällismielisten ulkovaltojen tiedustelupalveluiden kanssa. Tiitinen mainitsee, että tietojenvaihtoa Supolla oli brittien, amerikkalaisten ja länsisaksalaisten kanssa. Lisäksi arvatenkin Ruotsin Säpo oli läheinen kumppani neuvostovakoilun torjunnassa.

Tiitisen kirja myös vahvistaa sen, että Neuvostoliitto hyödynsi ns. illegaalitiedustelussa mielellään suomalaisia peitehenkilöllisyyksiä. Tämä johtui siitä, että Suomen passia pidettiin maailmalla luotettavana asiakirjana.

Näin äkkiseltään sanoisin ettei Seppo Tiitisen uutuuskirjasta taida suuria paljastuksia löytyä. Suunnilleen samat asiat ovat luettavissa Suojelupoliisin julkaistusta historiikista "Ratakatu 12."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/ba9670a3-980d-49e9-90cb-4a099fbc77b8_pi.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Muistaako Tiitinen mainita yhteistyön KGB:n kanssa ja omansa sekä edeltäjänsä matkat Moskovaan?

Vladimirov arvioi Tiitisen moskovan vierailun 1984 onnistuneemmaksi kuin edeltäjänsä.
 
Muistaako Tiitinen mainita yhteistyön KGB:n kanssa ja omansa sekä edeltäjänsä matkat Moskovaan?

Vladimirov arvioi Tiitisen moskovan vierailun 1984 onnistuneemmaksi kuin edeltäjänsä.

Sen Tiitinen on muistanut mainita - jopa ylikorostaen - moneen kertaan että hän vei henkilökohtaiset muistiinpanonsa mukanaan eikä ole vielä päättänyt että kuinka niitä käyttää tai ei.

Syystä tai toisesta tuo kuulostaa lähes verhoamattomalta uhkaukselta.

Henkilökohtaisesti ihmettelen tietenkin sitä, että eivätkös Supon johtajan henkilökohtaisetkin, työhön ja tapaamisiin liittyvät muistiinpanot ole valtion turvaluokiteltavaa omaisuutta? Ei kai sellaisia saa ottaa itselleen silloin kun työ päättyy? Tai vähintäänkin jonkun pitäisi tarkistaa että henkilökohtaiset muistiinpanot ovat täysin henkilökohtaisia - siis työhön liittymättömiä - ennen kuin niiden pois kiikuttaminen sallitaan.

Mieleen tulee myös sellainen mahdollisuus että eduskuntaduunista voi olla henkilökohtaisia muistiinpanoja joilla on kova painostusarvo.
 
Sen Tiitinen on muistanut mainita - jopa ylikorostaen - moneen kertaan että hän vei henkilökohtaiset muistiinpanonsa mukanaan eikä ole vielä päättänyt että kuinka niitä käyttää tai ei.

Syystä tai toisesta tuo kuulostaa lähes verhoamattomalta uhkaukselta.

Henkilökohtaisesti ihmettelen tietenkin sitä, että eivätkös Supon johtajan henkilökohtaisetkin, työhön ja tapaamisiin liittyvät muistiinpanot ole valtion turvaluokiteltavaa omaisuutta? Ei kai sellaisia saa ottaa itselleen silloin kun työ päättyy? Tai vähintäänkin jonkun pitäisi tarkistaa että henkilökohtaiset muistiinpanot ovat täysin henkilökohtaisia - siis työhön liittymättömiä - ennen kuin niiden pois kiikuttaminen sallitaan.

Mieleen tulee myös sellainen mahdollisuus että eduskuntaduunista voi olla henkilökohtaisia muistiinpanoja joilla on kova painostusarvo.
Juurikin samaa ihmettelin toisessa vitjassa. Historian tutkimuksen kannaltakin..30 vuoden tyhjiö..
 
Supon ex-päällikkö paljastaa: Suomalaisinsinööri vieteltiin vakoojaksi – Salajuonen koko laajuus selvisi vasta, kun neuvostoagentille viritettiin ansa
Seppo Tiitinen: ”Vaikka päävastustajamme oli KGB ja sen vakoilutoiminta, emme myöskään voineet sallia, että muut tiedustelupalvelut suomalaisten ihmisten tai Suomen alueen kautta harjoittaisivat tiedustelua Neuvostoliittoa vastaan.”
UUTISET19.09. 10.26 Päivitetty 10.50

Seppo Tiitinen kertoo oppineensa ymmärtämään diplomi-insinööri Eila Helinin jutun yhteydessä, että rakkaus voi olla "siirtokelpoinen etuus".

Mika Koskinen
Supon entisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan Supolla ei ollut mitään järkeä paukutella äänekkäästi henkseleitään tai juhlia julkisuudessa suuria tiedusteluvoittoja.
Tiitinen kuvaa Supon toimintaa keskiviikkona julkistettavassa Vakoilijoita ja veijareita -muistelmakirjassaan (Otava). Hän toimi Supon päällikkönä 1978–1990.
– Tärkeintä oli estää maalle vahingollinen toiminta, mutta julkiseen riekkumiseen ei ryhdytty, koska siitä olisi langennut ulkopoliittisia laskuja. Hiljaa hyvä tulee.
Tiitisen mukaan on täysin selvää, että Supo oli poliittinen poliisi.



– UKK otti tilanteen haltuun ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien. Hän lateli minulle toimintaperiaatteet heti kättelyssä. ”Teillä täytyy aina olla ehdotus siitä, millä tavalla missäkin asiassa menetellään. Minä sitten päätän, tehdäänkö niin vai millä tavalla menetellään.

–Kerroin presidentille, että Suopo on identifioinut 41 varmaa Neuvostoliiton tiedustelumiestä. Oli selvää, että millään muulla valtiolla ei ollut niin paljon vakoilijoita Helsingissä. Neuvostoliitto oli siinäkin suhteessa suurin ja kaunein.
Kirjassaan Tiitinen käyttää Suojelupoliisista sen alkuperäistä Suopo-lyhennettä.

Vastavakoilu tärkein tehtävä
Vastavakoilu – Suomeen kohdistuvan vakoilun paljastaminen ja estäminen – oli Tiitisen mukaan tietysti yksi Suopon keskeisimmistä tehtäväalueista ja on sitä edelleen.
– Ensimmäinen tehtävä on tietysti ylipäätänsä löytää vastapuoli, identifioida vieraan vallan joko suoranaisesti lähettämät tai rekrytoimat agentit. Vallitsevan tiedustelutilanteen havainnollistamiseksi teetätin visakoivusta arkistokaapin. Se oli suunnilleen metri kertaa metrin kokoinen, kolmiosainen kabinettikaappi. Arkistoimme yhteen osaan KGB:n Helsingissä toimivan organisaation, toiseen Neuvostoliiton sotilastiedustelun eli GRU:n organisaation.

Kolmannessa lokerossa oli puolestaan niiden agenttien kuvalliset henkilökortit, jotka olivat jo menettäneet pelin ja heitetty maasta ulos.
– Näitä naamagallerioita näytin joskus myös Ratakadulla vieraileville Suopon kansainvälisille ystävällismielisille yhteistyökumppaneille. KGB kierrätti joskus samoja, jostakin maasta karkotettuja agentteja toiseen. Tietoja heistä oli hyödyllistä vaihtaa niiden maiden kesken, joiden sisällä Neuvostoliitto agenttejaan yritti kierrättää, Tiitinen kirjoittaa.

Hänen mukaansa kylmästä sodasta huolimatta puolueettomaksi julistautuneen Suomen tiedusteluyhteistyö länsimaiden kanssa oli säännöllistä.
– Erityisesti brittien, amerikkalaisten ja länsisaksalaisten kanssa. Kyse oli pääosin tietojenvaihdosta. Raportteja kierrätettiin ja taustakeskusteluja käytiin.

KGB:llä monta linjaa
KGB:n organisaatioon Helsingissä kuului Tiitisen mukaan useita linjoja.
– PR-linjan (political relations = poliittiset suhteet) agentit seurasivat, pitivät yhteyttä ja yrittivät vaikuttaa poliittisiin puolueisiin ja tärkeisiin järjestöihin pitämällä tiivistä yhteyttä niissä toimiviin henkilöihin.
– Sitten oli KR-linja eli vastavakoilu ja kolmantena illegaalit eli väärällä henkilöllisyydellä maassa toimivat tai toimineet Neuvostoliiton agentit ja heihin yhteyttä pitävät KGB:n henkilöt, niin sanottu N-linja.
– Tämän lisäksi oli vielä niin sanottu X-linja, joka vastasi tieteellisteknisestä vakoilusta. Sen agentit kalastelivat lännen huipputeknologian salaisuuksia, joista monia saattoi hyödyntää myös sotilaallisesti, Tiitinen erittelee.

Suomalaisella identiteetillä esiintyviä neuvostovakoojia liikkui maailmalla yllättävän paljon.
– Suomen passilla oli kohtuullisen hyvä maine, ja siksi KGB niitä käytti illegaalien peitteenä.
Perustiedot väärille henkilöllisyyksille KGB oli Tiitisen mukaan saanut jo 1960-luvun alussa, kun ortodoksipappi Vladimir Tsvetkov oli niitä välittänyt Mikkelin maakunta-arkistosta, jonne oli keskitetty menetetyn Karjalan kirkonkirjat.
– Vähin erin näitä väärällä suomalaisella henkilöllisyydellä toimivia neuvostoliittolaisia illegaaliagentteja sitten pulpahteli esiin.

Vuonna 1985 tuli esiin pariskunta Veikko ja Sirkka Pöllänen.
– Kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, kunnes heidät kerran yllätettiin tekemästä vähän turhan tarkkaa siivousta Elannon pääkonttorissa toimitusjohtaja Ylermi Rungon työhuoneessa.

Tiitisen mukaan Reino Gikmanoli toinen julkisuuteen pulpahtanut illegaalitapaus. Identiteetti oli luotu jo 1966, mutta käry kävi vasta 1989.
– Hänen takiaan juhannukseni meni pilalle, kun CIA:n asemapäällikkö Helsingissä soitteli kesämökilleni ja tahtoi herrasta lisätietoja. Illegaalit olivat vaikeita tapauksia selvittää. Monesti he olivat niin sanottuja uinuvia agentteja, jotka aktivoituivat vasta, kun suuri isänmaa tarvitsi. Silloin kyse saattoi olla spetsnaz-toiminnasta eli kriisiaikoihin liittyvästä sabotaasitoiminnasta.
– Ei tietenkään ollut Suomelle erityisen mairittelevaa, että heitä täältä niinkin paljon löytyi. Toisaalta peitehenkilöllisyyksien paljastaminen oli Suomelle myös eräänlainen sertifikaatti lännen suuntaan, merkki ammattitaidosta.

Kanerva toimi fiksusti
Kokoomuksen nuorta poliitikkokaartia edustanut Ilkka Kanerva oli Tiitisen mukaan ainoa isomman puolueen edustaja, joka nimenomaan halusi kouluttaa nuorten nousevien leijonien porukkaansa.

– Sitä varten hän kutsui minut kerran Kansakoulukujan puoluetoimistolle valistamaan väkeään, miten yhteydenpidossa neuvostoliittolaisten kanssa piti toimia. Se oli harvinaisen fiksusti tehty. Siellä nämä andersblomit ja peterfagernäsit istuivat ja kuuntelivat kiltisti ohjeitani. Oppi lankesi oikeaan maahan, sillä monet heistä nousivat myöhemmin merkittäviin asemiin muun muassa idänkaupassa.

Tiitinen kertoo painottaneensa nuorukaisille samaa periaatetta kuin hänen edeltäjänsä Arvo Pentti itselleen aikoinaan.
– Kun ollaan naapurin tai minkä tahansa vieraan vallan edustajan kanssa yhteyksissä, ei pidä suoranaisesti valehdella, mutta kaikkea mitä tietää, ei pidä kertoa. Ei pidä kertoa mitään sellaista, jolla voi olettaa olevan vähänkään merkitystä Suomen kannalta. Erityisen tärkeää on muistaa, että ei ota vastaan minkäänlaisia toimeksiantoja vieraan vallan edustajalta. Siinä kulkee raja.

Ylimielinen Mats Dumell
Ruotsinkielisen tv:n taloustoimittaja Mats Dumell tuntui kuitenkin Tiitisen mukaan olevan sitä mieltä, että journalistina hänellä oli huomattavan laajoja erivapauksia.
– Herran puuhastelu neuvostovakoilijoiden kanssa pisti sen verran silmään, että Suopon oli otettava Dumellin toiminta tutkittavaksi vuoden 1981 lopulla. Tutkimuksen virallista aloitusta kuitenkin lykättiin ulkopoliittisesti korrektilla tavalla Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyskuukauden ylitse.

Kävi Tiitisen mukaan ilmi, että Dumell oli antautunut sangen likeiseen yhteistoimintaan tehtaankatulaisten Aleksei Savinin ja Ernst Russakinkanssa.
– Molemmat oli hänelle esitellyt noina aikoina erittäin vilkkaasti politiikan kulisseissa operoinut taistolaistoimittaja Jaakko Laakso.
Laaksosta tuli myöhemmin vasemmistoliiton kansanedustaja. Äskettäin hän sai elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston tiloihin, koska hän toimi ihmisoikeuksia rikkovan Azerbaidzhanin lobbarina.

– KGB piti Dumellia sen verran varmana tapauksena, että antoi hänelle jopa oman koodinimen: Dick. Dick otti vastaan erilaisia toimeksiantoja välittäen muun muassa kirjeitä eli toimimalla niin kutsuttuna postilaatikkona ja urkkimalla Kiinan lähetystön toimintaa. Yhtä ja toista muutakin Dumell puuhasteli, mutta niiden todentamiseen eivät näytöt juridisesti riittäneet, kun Helsingin hovioikeus lopulta tuomitsi hänet kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen 1983, Tiitinen kirjoittaa.
Korkein oikeus kovensi tuomion ehdottomaksi 1984.
Tiitisen mukaan oli ilmeistä, että käsitys omasta erinomaisuudesta oli sokaissut ”toimittajan maanäkyvyyden kokonaan”.

– Kun Suopo viimein otti Dumellin kiinni ja puhutteli miestä, hän katsoi olevansa paljon älykkäämpi kuin muu ympäristö ja saattoi sen vuoksi tehdä mitä tahansa. Niinpä hän suhteellisen avoimesti – jopa ylimieliseen sävyyn – kertoi kaiken, mitä oli tehnyt. Samalla tämä superälykkö tuli puhuneeksi itselleen maanpetostuomion.

Dumellin tapaus sai oman erikoisen käänteensä, kun Suopo lain mukaisesti siirsi asian jatkokäsittelyn keskusrikospoliisille.
– Valitettavasti rikospoliisi valitsi noutohetkeksi turhan näyttävän tilanteen eli Ruotsin radion Helsingin-kirjeenvaihtajan 40-vuotissyntymäpäivät. Sieltä rikospoliisit kävivät koko suomalaisen tiedotusvälineistön silmien alla nappaamassa Dumellin kiinni.

– Terävimmät skribentit tekivät oitis johtopäätöksen, että minä olin pelokkeeksi muille lehtimiehille usuttanut KRP:n ottamaan Dumellin kiinni mahdollisimman näyttävällä ja dramaattisella tavalla.

Lounaan merkeissä
Tiitisen mukaan neuvostoagentit tapasivat suomalaisia poliitikkoja usein lounaan merkeissä Helsingin ja lähialueen ravintoloissa.

– Meidän pojilla oli sen verran määrärahoja käytettävissään, että saattoivat samoissa ravintoloissa kohtuudella normaaliin tapaan lounastaa. Samalla saattoi tehdä havaintoja kohdepöydästä.
Ravintolaväkeä ei Supo ei Tiitisen tietämän mukaan värvätty tiedottajiksi. Heihin ei luotettu.
– Muistan, kuinka kerran oltiin lounastamassa Motin kabinetissa ja tulin aiheuttaneeksi lievää vakavamman ruumiinvamman tarjoilijalle, joka seisoi kabinetin ulkopuolella korva kiinni ovessa.

Paukautin oven oikein pahan kerran kaveriparan päähän, kun piipahdin hetkeksi ulos. Tein korvaansa hierovalle tarjoilijalle selväksi, että asiakkaiden vakoilu ei ollut oikein sopivaa käytöstä henkilökunnalta.

Kemiran informaatikon kärähdys
Tiitinen kertoo, kuin Suopon etsivät kiinnittivät huomiota tammikuun lopulla 1979 KGB:n tieteellis-teknisen X-linjan, agentin Sergei Sidorovinliikehtimiseen Espoon Soukan suunnalla.

– Monien harhautusten ja ketunlenkkien jälkeen neuvostovakooja päätyi Kemiran tietopalveluyksikön johtajan Eila Helinin asunnolle. Hän viipyi siellä puolille öin.
Tiitisen mukaan Sidorov ja Helin olivat olleet suojelupoliisin tarkkailussa jonkin aikaa.

Tiitinen kertoo saaneensa presidentti Kekkoselta hyväksynnän jutussa noudatettaville menettelytavoille mukaan lukien Helinin kiinnioton.
– Naimaton, lievästi ontuva Eila Helin oli pedantti diplomi-insinööri ja hyvin arvostettu alallaan. Häntä tituleerattiin suomalaisen informatiikan äidiksi. Kemirassa Helin pääsi valtavan kansainvälisen tieteellis-teknisen informaatiovirran äärelle ja pystyi poimimaan siitä neuvostoliittolaisille mehukkaita herkkupaloja.

Seksin voimalla
Tiitisen mukaan Helinin venäläiset ”ystävät” KGB:n X-linjalta olivat aivan erityyppisiä ”kavereita” kuin poliittisen puolen, PR-linjan, operaattorit.
– X-miehet eivät ymmärtäneet politiikasta höykäsen pölähtävää, mutta olivat sitäkin hanakampia läntisen teknologian perään. Yksi X-linjan metodi oli löytää kiinnostavassa firmassa työskentelevä yksinäinen nainen, jolla oli tarpeita. Sen jälkeen nuo tarpeet tyydytettiin.

– Helinin tapauksessa tarpeet tyydytettiin peräti kahden miehen voimin, sillä hänen ensimmäinen venäläinen poikaystävänsä Boris Stalnov sai kesken romanssin käskyn takaisin Moskovaan. Vaihto suoritettiin kesäisenä viikonloppuna Neuvostoliiton omistamalla huvilalla Porkkalassa. Sidorov jatkoi siitä, mihin Stalnov oli jäänyt.
Tiitinen kertoo oppineensa ymmärtämään Helinin jutun yhteydessä, että rakkaus on ”siirtokelpoinen etuus”.

Tiitinen sanoo, että Helinin tapaus oli ehkä hänen uransa dramaattisin vakoilutapaus. Se huipentui, kun Supon tarkkailema Helinin venäläinen poikaystävä oli poistunut naisen asunnolta pikkutunneilla tammikuussa 1979.
– Etsivät antoivat neuvostoagentin auton takavalojen häipyä ja koputtivat sen jälkeen naisinsinöörin ovelle. Helin suostui yhteistyöhön. Hänellä oli jopa tarkat arkistomapit kaikista tiedoista, joita vakoilijoille oli luovutettu. Herkimmästä päästä olivat tiedot kansainvälisestä räjähdysaineyhteistyöstä sekä erilaiset poiminnat ulkomaisista tietopankeista.

Tiitisen mukaan neuvostoagentille viritettiin ansa, johon hän käveli muutamaa päivää myöhemmin.
– Supon miehet olivat hyvissä tarkkailuasemissa Helinin asunnon takahuoneessa, kun Sidorov toi avustajalleen uuden toivomuslistan. Miehen annettiin poistua suojelupoliisin miehistä tietämättä. Näytöt suomalaisen rikoksesta ja neuvostoliittolaisen onnistuneesta värväyksestä oli saatu.

Tiitisen mukaan Helin sai aikanaan kahden ja puolen vuoden vankeustuomion.
– Sidorovin suhteen presidentti Kekkosen käsky oli yksiselitteinen: ”Vladimiroville on ilmoitettava, ettei Sergei Sidorov voi jäädä maahan eikä Stalnov saa enää tulla maahan lähetystötehtäviin.”

Parikymmentä karkotusta
Tiitisen mukaan hänen päällikköaikanaan (1979–1990) Suomesta lähetettiin pois parikymmentä neuvostoliittolaista.
– Muista maista karkotettuja ei ollut lukuun ottamatta paria romanialaista ja kahta ranskalaista. Yleisperusteluksi persona non grata -päätöksiin merkittiin yleensä Suomelle vahingollinen toiminta.

Yksityiskohtaisten perustelujen piti aina olla hyvät ja pitävät. Ongelle ei voinut lähteä, Tiitinen kirjoittaa.
Lisäksi prosessi piti viedä läpi siten, ettei siitä aiheutunut lisävahinkoa Suomen ulkosuhteille.

– Tämän takia niitä ei koskaan nostettu julkisuuteen. Suomi menetteli toisin kuin useimmat länsimaat, joissa karkotukset tehtiin ja tehdään edelleen yleensä suurella melulla ja paukkeella.

Jaakko Laakso KGB:n agentti?
Tiitinen itsekin pitäneensä satunnaisesti yhteyttä Suomen kommunistipuolueen johtoon ja muutamiin muihinkin SKP:n toimijoihin.

– Yksi sellainen oli taistolaisten aktiivioperaattori ja Tiedonantajan uuttera toimittaja Jaakko Laakso. Jakke hääräili hirveästi joka puolella. Hän oli eittämättä yksi kommunistien ansioituneimpia lipunkantajia.

– Tapaamisemme olivat kuitenkin hyvin satunnaisia. Yleensä ne liittyivät johonkin konkreettiseen päiväkohtaiseen tapahtumaan tai asiaan.

– Jakke saattoi pelata kaksilla korteilla, mutta mikään Suopon agentti hän ei ainakaan ollut. Jos oli KGB:n agentti, niin siinä tapauksessa oli tehty merkittävä poikkeus. Vallitsevan neuvosto-käytännön mukaan KGB ei saanut värvätä asemamaansa kommunisteja.
Kommunistiyhteydet olivat yksinomaan NKP:n kansainvälisten asiain osaston hoidossa.

Tiitisen mukaan kentällä liikehtiessään Laakso oli kuin ”kirkas merkkivalo, jota oli helppoa ja hyödyllistä tarkkailla”.

– On aina parempi seurata kohdetta, jonka tuntee varmasti, kuin henkilöä, josta ei ole mitään hajua. Jakkea seuratessa esiin nousi paljon hyviä kysymyksiä, joita saattoi eri tahoille esittää.

– On kummasteltu, miksi Laaksoa ei koskaan pidätetty, saati syytetty toimintansa vuoksi. Täytyy muistaa, että rikosoikeudelliset rajat olisivat tulleet virkamiehellekin vastaan, jos lainvastaiseen toimintaan ei olisi puututtu. Minä perustelin Suopon sisällä, että lypsävää lehmää ei pidä tappaa. Tapaamisista oli ilman muuta hyötyä. Niiden ansiosta pysyi ajan tasalla, mitä kommunistipiireissä ajateltiin.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/su...-neuvostoagentille-viritettiin-ansa-201206666
 
Tiitinen ei kerrro mitään sellaista, joka ei olisi ollut aiemmin julkisuudessa tai juhlakirjassa Ratakatu 12. Mies oli sentään vuodet 1978-1990 remmissä.

Ei mitään.

Hän antaa myös suomettuneisuudelle täyden siunauksen ja synninpäästön poliitikoille.
 
Tiitinen ei kerrro mitään sellaista, joka ei olisi ollut aiemmin julkisuudessa tai juhlakirjassa Ratakatu 12. Mies oli sentään vuodet 1978-1990 remmissä.

Ei mitään.

Hän antaa myös suomettuneisuudelle täyden siunauksen ja synninpäästön poliitikoille.
Onko ensimmäistäkään keskustalaista ollut päivän uutisoinnissa?
 
Onko ensimmäistäkään keskustalaista ollut päivän uutisoinnissa?

Ei.

Stasi oli demarien yhteistyöpuolue, mutta mikä mahtoi olla sen osuus vakoilusta verrattuna KGB:hen? Ketkä olivat KGB-yhteistyössä? Tiitisen mukaan eivät ainakaan poliitikot, jotka eivät luonnollisestikaan koskaan paljastaneet mitään Suomelle merkittävää.

Ilemisesti ei Väyrynenkään, joka istui vuonna 1980 KGB-everstin kanssa suunnittelemassa Suomen hallituksen kaatamista. Tiitinen oli silloin ollut kaksi vuotta Supossa päällikkönä.
 
Ei.

Stasi oli demarien yhteistyöpuolue, mutta mikä mahtoi olla sen osuus vakoilusta verrattuna KGB:hen? Ketkä olivat KGB-yhteistyössä? Tiitisen mukaan eivät ainakaan poliitikot, jotka eivät luonnollisestikaan koskaan paljastaneet mitään Suomelle merkittävää.

Ilemisesti ei Väyrynenkään, joka istui vuonna 1980 KGB-everstin kanssa suunnittelemassa Suomen hallituksen kaatamista. Tiitinen oli silloin ollut kaksi vuotta Supossa päällikkönä.

Tiitisen mukaan suojelupoliisi on poliittinen poliisi, ja Urho Kekkosen aikana siitä tuli vahvasti presidentin poliisi.

– UKK seurasi ja ohjasi sen toimintaa tarkalla käsiohjauksella. Hänen ja Suopon päällikön säännölliset tapaamiset olivat osa systeemiä, hän sanoo kirjassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa kesäkuussa 1978 Tiitinen kysyi Kekkoselta, pitäisikö hänen luopua keskustan lakimiesten jäsenyydestä. Kekkonen oli katsonut ovelasti silmiin ja sanoi: "Ei koira karvoistaan niin vähällä pääse?"

https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/urho-kekkonen-oli-viimeisen-paalle-suomen-agentti-1648708/
 
Tiitisjutuissa esiintyy toistuvasti Tiitisen listan 18 nimeä. :cool:

FinlexViranomaisetValtioneuvoston oikeuskansleri2002 › 18.11.2002 38/20/02
18.11.2002
Asiakirjojen julkisuus - Suojelupoliisi

Diaarinumero: 38/20/02Antopäivä: 18.11.2002Ratkaisija: Oka Eräiden suojelupoliisin vihjetietojen julkistaminen
Sisäasiainministeriön puoleen oli käännytty entisen Itä-Saksan tiedustelutoimintaan liittyvien vihjetietojen julkistamista koskevassa asiassa. Kysymys oli vuosina 1999 - 2000 suojelupoliisin käyttöön saaman ns. Rosenholz-listan tiedoista ja vuonna 1990 saaman 20 nimeä käsittävän listan tiedoista. Lausunnossaan oikeuskansleri totesi, että poliisin perusorganisaatio on poliisin hallinnosta annetun lain 1 §:n 1 ja 2 momenteista ilmenevin tavoin kolmiportainen, jonka ylijohdon muodostaa sisäasiainministeriö. Suojelupoliisi on lain 1 §:n 3 momentin mukainen poliisin normaalista linjaorganisaatiosta erillinen viranomaisena itsenäinen valtakunnallinen yksikkö. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:n pääsäännön mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Koska kysymys oli suojelupoliisille aikanaan tulleista ja sen hallussa olevista asiakirjoista, lausuntopyynnössä tarkoitettujen asiakirjojen tai niissä olevien tietojen antamisesta päättäminen kuului suojelupoliisille eikä poliisin ylijohdon muodostavalle sisäasiainministeriölle.

https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/2002/20021716
 
Tiitisen lista on Suojelupoliisin itsensä kokoama, Rosenholz-aineisto on Stasin jäämistöstä CIA:n kautta saatu, lisäksi on olemassa loikkareiden toimittamat Mitrokhin-aineisto ja Anatoli Golitsinin lista.
 
Tiitisen lista on Suojelupoliisin itsensä kokoama, Rosenholz-aineisto on Stasin jäämistöstä CIA:n kautta saatu, lisäksi on olemassa loikkareiden toimittamat Mitrokhin-aineisto ja Anatoli Golitsinin lista.

Asiakirjassa on lyhyt johdanto-osa sekä luettelo henkilöistä, joilla uskotaan olleen yhteyksiä entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasiin. Se saatiin sellaisenaan Saksasta vuonna 1990.

Rosenholz-aineisto on eri juttu.

Suojelupoliisi on perustellut Tiitisen listan salaamista kansainvälisen yhteistyön vaikeutumisella. Suojelupoliisi ei kuitenkaan ole edes kysynyt Saksasta lupaa Tiitisen listan julkistamiseen.

Vuonna 2010 Korkeimman hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä Tiitisen listaa pyytänyt toimittaja Susanna Reinboth kysyi suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knapelta, onko Supo kysynyt listan julkaisuun lupaa Saksasta. Istunnossa kävi ilmi, ettei Supo ole kysynyt Saksasta lupaa nimen omaan Tiitisen listan julkaisusta. Nelosen uutisten toimittaja epäili, ettei lupaa ole kysytty, koska Supo ei olisi halunnut kuulla vastausta, jonka mukaan listan saisi julkaista.

Presidentti Mauno Koivisto on lausunut aiemmin, että listan voisi julkaista. Myös Saksan Helsingin-suurlähettiläs on todennut lehtihaastattelussa, että listan julkistaminen on suomalaisten oma asia. Suojelupoliisi ei listaa ole halunnut julkistaa.
 
Back
Top