Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Uutisvirrassa viimepäivinä pari kolme arvuuttelua Putinin asemasta.
Aiemmin jo vuosi sitten oli juttua Putinin kutistuvasta sisäpiiristä.- Näin käy aina diktaattorille. Venäjällä on kuitenkin aivan liikaa tärkeitä valtion virkoja johon ei kutistuva sisäpiiri riitä. Tämä on paha ongelma. Täytyy kierrättää samoja kavereita.

Siinä sitten Sauli miettii, että lähdetäänkö Ahvenanmaata valtaamaan takaisin.
Niin tai näin, tässä on se kohta jossa on kerrottava konkreettisesti hyväksytäänkö valtaus vai eikö sitä hyväksytä.
Lausunnot eivät auta, mutta rautaa niskaan olisi oiva osoitus hyökkääjälle. Vähintäänkin menee jollain suunnitelmat sekaisin ja harmaita hiuksia alkaa pukkaa vaikka olis millainen sotilasmahti.
Uhrautukaamme verellä rauhan tekemiseksi.
 
Olen samaa mieltä teidän kanssa.

Voiko nato-hakemuksen jättää salassa ja päälle muodollinen hyväksymisprosessi suljetuin ovin ja homma on taputeltu päivässä?

Suojaavat nato-joukot odottavat satamissa laivojen suojissa ja rantautuvat Gotlantiin jo ennen kuin lehtiotsikot huutavat: "JUURI NYT: Ruotsi liittyy Natoon - Ylimääräinen uutislähetys klo 15:00"

No ensinnäkin jos Venäjä hyökkäisi Ahvenanmaalle se vallaten niin siinä olisivat sitten niin suomalaisten kuin ruotsalaistenkin ohjusten maalitauluna. Eivätkä voisi estää niin Suomenlahden kuin Ahvenanmaan ympäristön miinoittamista. Mitä Venäjä nyt sitten tekisi tuolla saarella. Tiedän, että ainkakin kylmän sodan aikana oli Suomella suunnitelmat sen varalta jos Ahvenenmaata ei kannattaisikaan puolustaa. Nyttemmin sen merkitys on tosin noussut esiin Tukholman kannalta ja se varmasti vaikuttaa myös Ruotsin Nato-kaavailuihin. Olisi tosi surkuhupaisaa Ruotsalaisilta liittyä Natoon ja saada Venäjän ohjuspatterit Tukholman edustalle.

Poliitikothan ovat spekuloineet jäsenhakemuksella siten, että Nato tai USA antavat turvatakuut jo jäsenyyttä haettaessa. Joten valtiojohto jättäisi hakemuksen ja vasta sen jälkeen järjestettäisiin kansanäänestys asiasta (maan isien vahvalla suosituksella) ja vasta sitten myös Naton jäsenet käsittelisivät hakemuksen (USA:n suositellessa). Ilmeisesti tämä voisi olla mahdollista tai ainakin Venäjälle annetaan kuva jotta olisi.
 
No ensinnäkin jos Venäjä hyökkäisi Ahvenanmaalle se vallaten niin siinä olisivat sitten niin suomalaisten kuin ruotsalaistenkin ohjusten maalitauluna. Eivätkä voisi estää niin Suomenlahden kuin Ahvenanmaan ympäristön miinoittamista. Mitä Venäjä nyt sitten tekisi tuolla saarella. Tiedän, että ainkakin kylmän sodan aikana oli Suomella suunnitelmat sen varalta jos Ahvenenmaata ei kannattaisikaan puolustaa. Nyttemmin sen merkitys on tosin noussut esiin Tukholman kannalta ja se varmasti vaikuttaa myös Ruotsin Nato-kaavailuihin. Olisi tosi surkuhupaisaa Ruotsalaisilta liittyä Natoon ja saada Venäjän ohjuspatterit Tukholman edustalle.

Humanitaariset avustuskuljetukset valkoisilla rekoill... eiku laivoilla.

Jep. Mä odotan kanssa, että rantaan tulisi joku siviilipuolen ro-ro alus tyyliin Puolan lipun alla, mutta uumenista vyöryykin rantaan BTR:iä sekä patterit meri- ja ilmatorjuntaa. Suomenlahdella odottaa pari pakettia lisää, jotka ovat paikalla hyvin nopeasti sinetöimässä homman.

Siinä ei enää miinotella sitten yhtään mitään.
 
Tätä ennen sukellusvene on toimittanut saarelle erikoisjoukkojen osastoja, jotka valtaa hiljaisesti satamien keskeisimmät paikat sekä poliisilaitokset estäen hälytyksen tekemisen. Menee tunteja, ennen kuin tieto saapuu Manner-Suomeen nukkuvalta Ahvenanmaalta. Hämmennys ja päättämättömyys reagoida tuovat lisäaikaa.

Sekaannuksen lisäämiseksi voisivat jopa käyttää Suomen armeijalta löytyvää kalustoa Suomen tunnuksin (BTR, BMP, MTLB). Ja miksei se laivakin voisi olla ironisesti Suomen lipun alla, eiköhän täällä operoi ainakin jonkun mutkan kautta joku venäläiskytkyinen/-omisteinen varustamo.
 
Ei onnistu sukellusveneellä ihan helposti, liian matalat vedet.

Uppelusveneet on enemmänkin keskisen ja eteläisen Itämeren juttuja. Minisukellusveneet poisluettuna.

Yksi hyvä detalji sitä vastaan, että suomella tulisi olla sukellusveneitä on se, että meillä ei ole kovasti aluetta niillä operoida.
 
Pienoissukellusveneillä nuo operaatiot juuri tehtäisiinkin.
Jo 80 luvulla pelättiin speznatzien kaappaavan presidentti Koiviston ranta-asunnoltaan. Olisivat tulleet väyliä pitkin laivojen vanavedessä.
 
Tätä ennen sukellusvene on toimittanut saarelle erikoisjoukkojen osastoja, jotka valtaa hiljaisesti satamien keskeisimmät paikat sekä poliisilaitokset estäen hälytyksen tekemisen. Menee tunteja, ennen kuin tieto saapuu Manner-Suomeen nukkuvalta Ahvenanmaalta. Hämmennys ja päättämättömyys reagoida tuovat lisäaikaa.
Luuletko tosiaan että asian paljastumiseen menisi tunteja nykyisen kaltaisessa tietoyhteiskunnassa? 30 vuotta sitten ehkä, mutta ei enää...
 
Varusteet on jo Ahvenanmaalla. Varastoituina Venjän lähetystössä. Spetznatz saapuu saarelle remonttimiehinä lähetystön saneeraustöihin.
 
En usko, että Venäjä uskaltaa hakeutua suursotaan Naton kanssa, ellei sitten Putinin mielenterveys ala rakoilla pahemman kerran. Pelottava skenaario on sekin, että hän saa kuolemaan johtavan taudin ja päättää tehdä laajennetun itsemurhan. En tiedä millaiset varmistukset Venäjällä on esim. ydinaseiden laukaisu varalta, mutta voisin hyvin uskoa, että Putler voisi halutessaan päästä "painamaan nappia". Jos ei normaalimenettelyllä, niin sitten sopivasti kieroilemalla ja painostamalla. Siinä KGB-mies on varmasti asiantuntija.
 
En usko, että Venäjä uskaltaa hakeutua suursotaan Naton kanssa, ellei sitten Putinin mielenterveys ala rakoilla pahemman kerran.
Bloombergin haastattelussa parin viikon takaa Putin itse sanoi seuraavaa:
I think all sober-minded people who really are involved in politics understand that the idea of a Russian threat to, for example, the Baltics is complete madness. Are we really about to fight NATO? How many people live in NATO? About 600 million, correct? There are 146 million in Russia. Yes, we’re the biggest nuclear power. But do you really think that we’re about to conquer the Baltics using nuclear weapons? What is this madness? That’s the first point, but by no means the main point.

Toki maskirovkaa yms. voi olla pelissä.
 
Siirretty toiseen ketjuun.
 
Suomen Sotilas

Tärkeä tutkimuspaperi kansainvälisestä puolustus- ja turvallisuusalan tutkimuslaitoksesta: Venäjän asevoimia on kehitetty suuren mittakaavan hyökkäyssodankäyntiä varten.

RUSI -tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija, tohtori Igor Sutyagin on tutkinut Venäjän asevoimien kehitystä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Hänen mukaansa Venäjän yleisesikunta pystyi säilyttämään ydinosaamisensa, joka liittyy suuren mittaluokan konventionaalisten sotilasoperaatioiden suunnitteluun. Venäjän operaatiot Ukrainassa ja Syyriassa demonstroivat sen kyvyn käyttää integroidusti konventionaalisia ja epäkonventionaalisia taktiikoita suuren mittakaavan operaatioissa.

Säilyttäessään ja kehittäessään kykyjään perinteiseen sodankäyntiin Venäjä on toiminut juuri päinvastoin kuin länsimaat viimeisten 15 vuoden aikana. Länsimaiden asevoimat ovat puolestaan siirtyneet terrorisminvastaisien sekä rauhanturvaamiseen ja humanitaarisiin operaatioihin liittyvien kykyjen kehittämiseen.

Tohtori Sutyaginin mukaan Venäjällä on sekä kyky että tarvittava osaaminen toteuttaa laajamittaisia hyökkäyksellisiä operaatioita Euroopassa. Kun vielä otetaan huomioon Venäjän poliittisen johdon valmius käyttää aggressiivisesti näitä kykyjä maan rajojen ulkopuolella, kuten Ukrainan ja Syyrian operaatiot osoittavat, Venäjän sotilaallinen varustautuminen herättää vakavia huolia Euroopan turvallisuudesta ja vakaudesta.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu 6.7.2016

Britannialainen RUSI (Royal United Services Institute for Defence and Security Studies) on perustettu vuonna 1831 ja se on aihepiirinsä arvovaltaisimpia tutkimuslaitoksia.

//pm

https://rusi.org/publication/briefing-papers/russia-confronts-nato-confidence-destruction-measures
 
Back
Top