Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Taisi Pietarin esikuntaupseerilta tulla meille kaikille joululahja. :D
 
VALMISTAUTUUKO VENÄJÄ SUURSOTAAN?

on otsikkona.

Ties vaikka!

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014122318951696_ul.shtml
Putin rakensi kotkanpesän: Moskovaan valtava sotalinnoitus ja kansalaisten valvontakeskus
Tiistai 23.12.2014 klo 22.50

Valtava sotalinnoitus ja kansalaisten valvontakeskus valmistuu Moskovaan.

Putin vieraili tiistaina uudessa valvontakeskuksessa. (EPA/AOP)
Ylipäällikkö Vladimir Putin on koekäyttänyt sotakabinettinsa kanssa Moskovanjoen partaalle valmistuvan betoni- ja luolastokompleksin, josta johdetaan taisteluita ja vahditaan venäläisiä.

Koko kansan presidentti Vladimir Putin sai viime perjantaina komean joululahjan. Putin tutustui Frunzen rantakadulla Moskovassa sijaitsevaan sotakolossiin, jollaista Venäjällä ei ole ollut 70 vuoteen. Maan isä johtaa sieltä strategisia ydinaseita, sotajoukkoja, tiedustelua, vakoilua ja ison valtion kaikkia turvallisuusorganisaatioita.

"Puolustuskeskukselle" - viralliselta nimeltään Kansallisen puolustuksen tilannekuva- ja johtokeskus NTsUO - vetää vertoja vain Josef Stalinin vuosina 1941-45 käyttämä totaalisen sodankäynnin päämaja, josta generalissimus johti sekä rintamataisteluita että siviili- ja taloushallintoa. Näin ovat sanoneet venäläiset sotilasjohtajat esitellessään upouusia tiloja medialle.

Maan viralliset tiedotusvälineet toitottavat, että puolustuskeskus johtaa koko maata, jos Venäjä joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Ainakin henkisesti Venäjällä tuo hetki on jo käsillä. Länsimaita hysteerisesti pelkäävä Putinin hallinto määräsi puolustuskeskuksen olemaan operatiivisessa toimintavalmiudessa joulukuun alusta lukien. Keskus otti tuosta hetkestä alkaen vastuun muun muassa ydinaseiden laukaisemisesta.

Puolustuskeskus on ottanut aiemmin puolustusministeriölle kuuluneita tiedotustehtäviä. Keskuksen operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Andrei Kartapolov on esiintynyt julkisessa sanassa malesialaiskoneen alasampumisen aikana. Viikko sitten hän selitti, miksi venäläiset pommikoneet ovat lennelleet Itämerellä.

Pentagon lilliputti

Putin vieraili hoviherrojensa kanssa uusissa bunkkereissa viime torstaina. Keskuksen johtaja, kenraaliluutnantti Mihail Mizintsev selitti ylpeänä presidentille, että laitoksen tietojärjestelmien laskentakapasiteetti ylittää kolminkertaisesti ja tallennuskapasiteetti 19-kertaisesti Yhdysvaltain puolustushallinnon Pentagonin systeemit.

Tietokoneet ja ohjelmistot ovat totta kai venäläisiä. Yhteydet on suojattu moninkertaisesti. Tieto kulkee valokaapeleissa tai raskaasti salattuna. Toiminnot on suojattu "lähes sataprosenttisesti" kyberhyökkäyksiltä.

Huippusalainen algoritmi ohjaa sotavoimien käyttöä niin, että jokaiseen käänteeseen tai kapinaan johtajat pystyvät kohdistamaan kirurgintarkan vastaiskun.

Puolustusministeri Sergei Shoigu kehaisi vihkiäistilaisuudessa, että tietojärjestelmien ylläpidosta vastaa 500 kokenutta erikoisasiantuntijaa.

Rakennelmassa sijaitsee analyysiyksiköitä sekä keskitetty tilannekuva- ja johtokeskus. Toiminnot on varmennettu ja hajautettu eri puolille Venäjää, maan alle ja "kestää vaikka atomipommin".

Osa salaisista kulku- ja pakoteistä on sijaitsee Moskovanjoessa. Keskuksesta on kulkuyhteydet huippu-sairaaloihin.

Ainakin tuhat virkamiestä ja sotilasta on keskeytyksettömässä vuorotyössä. Sisäänajovaiheessa vuoro kesti 24 tuntia, jonka jälkeen oli kahden vuorokauden vapaajakso.

Venäjän media ja puolustusministeriö ovat kertoneet puolustuskeskuksesta niin innostuneesti, että ulkopuolinen ei voi olla aivan varma, onko keskus sellainen lyömätän linnoitus kuin mitä propaganda ja viranomaiset maalaavat.

Kukistaa kapinat

Puolustusministeriön mukaan keskuksessa on kyky ja valta tehdä päätöksiä minä vuorokaudenhetkenä hyvänsä, oli kyse sitten sodasta tai pienemmästä kahnauksesta maan rajojen sisällä.

Keskus valvoo Venäjän puolustusvoimien ja kaikkien sotilaallisten yhteisöjen toimintaa, armeijakenraali Valeri Gerasimov alleviivasi medialle.

Gerasimov on Venäjän korkein sotilasjohtaja. Muilla sotilasyhteisöillä hän tarkoitti Venäjän urkinta- ja turvallisuuslaitoksia, kuten esimerkiksi FSB:tä. Keskus koplaa yhteen kaikkiaan 52 ministeriötä ja keskusvirastoa; jokseenkin kaikki maan väkivaltaorganisaatiot. Eli kyseessä ei ole mikään perinteinen yleisesikunta, vaan Putinin silovikihallinnon kotkanpesä.

Pentagonista poiketen Moskovan johtokeskuksesta vahditaan myös Venäjän kansalaisia, sillä sisäministeriön alaiset turvallisuusjoukot ja -laitokset ovat mukana mammuttilaitoksessa. Keskus tarkkailee sosiaalista mediaa.

Putin pelkää vallankumousta. Hän on vastikään uudistanut Venäjän puolustustusdoktriinin. Sen sisällöstä tihkuneiden tietojen mukaan doktriinissa on lisätty valmiuksia "värivallankumouksia" eli kapinointia ja mielenosoituksia vastaan.

Ydinaseet eivät estäneet Neuvostoliiton hajoamista, eikä pommikoneilla pullistelu hillinnyt markkinavoimia kun rupla romahti. Moskovan puolustuskeskus pystyy kuitenkin tappavan tehokkaasti nitistämään kaikki oman maan kansalaiset, jotka edes haaveilevat vallan vaihtamisesta.

Keskus valvoo puolustusvoimien ja sotilasorganisaatioiden toimintoja kaikkialla.

OLLI AINOLA
[email protected]
 
SuomiKP:n ja Pietarin esikuntaupseerin muistolle. Järkyttävän avautumisen jälkeen haluan omistaa noille persoonille (jakautuneille) tämän kappaleen:

Viimeksi muokattu:
Täällä nyt on taas tätä tappiomielialan lietsomista ja muuta pelleilyä. Putinin trollitkaan eivät pärjäisi paremmin. Ehkä se on tätä suomalaista "en mä kumminkaan pärjää". Käykää joskus pyörimässä paljon ulkomailla ja huomaatte, että kyllä pärjää ja arvostetaan. Tietysti riippuu henkilöstä.

Aika usein evp-kapiaisena joutuu suhtautumaan lähinnä huvittuneesti joihinkin foorumin postauksiin, persooniin ja ns. "inspiroituneihin keskusteluihin".

Sanon vain, että ne jotka asioista jotain tietävät, eivät kerro sitä julkisesti. Ne joilla ei ole pienintäkään tajua tai tietoa, vaahtoavat täällä ja muualla, miten "vihreät miehet" tappavat kaikki ja miten Suomen liikekannallepanojärjestelmä on perseestä. Ja kun ei ole uusinta hottia aseessa kiinni, niin ryssä teurastaa kaikki saunan takana. Näinhän se tietysti sota menee...paitsi ettei ole koskaan mennyt. Ei edes Ukrainassa. Ei edes 2. maailmansodan Norjassa joka yllätettiin housut kintussa.

Forumilta näkee hyvin sen syyn, miksi 95% reserviläisistä on hieman kuutamolla, miten Suomen PV organisoituu sotatilassa. Siihen on ilmeisesti aika hyvä syy...

Sait minut kuulostamaan tyhmältä ihmiseltä. Mutta.

Tuo on ihan kukkua. Venäjä saa rauhanajan asemista liikkeelle kymmeniä tuhansia sotilaita. Suomella ei ole juuri ketään kkovat piipussa vastassa. Sinun täytyy ottaa huomioon myöskin shokkivaikutus, vaikka suunnitelmat olisi kuinka hyvät. Venäjän resursseilla voisin itsekkin laatia tähän hyvin yksinkertaisen hyökkäys-suunnitelman, jonka jälkeen PV:n koneisto olisi rampa. Se armeija kun kuitenkin pitää hakea reserviläisistä ja niille pitää jakaa Venäjänkin varmasti tietämistä varastoista aseet. Varsinainen maavoima ja laskuvarjojoukot on muutamissa tunneissa avainpaikoilla. Suomi ei kykene mitenkään torjumaan risteilyohjuksia tai ballistisia ja tarkoitan nyt konventionaalisia aseita. Suomen viestinnän lamauttaminen onnistuu nopeasti, samoin energiajakelu. Jopa vedenjakeluunkin voidaan vahvasti vaikuttaa. Jokatapauksessa Suomi olisi se nyrkkeilysäkki, koska aloitteentekijä ei sitä voi olla. Sitäpaitsi ne vihreät ja tummatkin miehet voi olla paljon tehokkaampia kuin Ukrainassa, jossa ne seisoskeli. Suomen päätöskoneistoon voidaan myöskin iskeä eri tavoin.

Koko hyökkäys kun tehdään massalla ja kellotetusti, niin miten siitä enää noustaan muuhun kuin maanalaiseen sissisotaan? Suomella on rajoittavia voimia valmiudessa Hornettien verran + Hawkit. Alueilmatorjuntaohjuksia ei ole.

En löisi vetoa väitteesi puolesta.

Jospa tuon halveksivan asenteesi sitten vaihtaisit vastineisiin?

Sinänsä olen samaa mieltä, että kyllä vanhemmillakin aseilla soditaan, mutta miksi Suomi rikkaana valtiona ei anna kansalaisilleen aseita, jotka on tätä päivää. Miksi alivarustettuina pitää lähteä sotaan. Minäpä kerron. Välipitämättömyyttä ja naiiviutta.

Liikekannallepanon suorittaminen on aina todella ison kynnyksen takana, koska sillä on murhaava kansantaloudellinen kerrannaisvaikutus ja se on myös poliittisesti peruuttamaton teko.
 
Suksi sinä TomTom vaan vittuun aukomasta päätäsi ja pidä idiootti foorumisi.

Jos kerran täällä ei ole muita kuin sinun kavereitasi - jotka ovat aina oikeassa ja joilla on oikeus soittaa sitä poskea sivukaupalla muille, niin arvaappa kiinnostaako tämä vitsifoorumisi?

Melkoinen häpäisy maanpuolustustyölle, että joku IT-alan pellehermanni pyörittää tämmöistä hyvän asian nimissä. Häpäisyähän tämä on maanpuolustukselle.

Tunnukseni saa poistaa. EVVK typerä kaverikerhosi.
SuomiKP nyt rauhoittuu hiukan ja antaa tilaa muillekkin isänmaallisille ihmisille. Ei tarvitse lähteä. Sinä olet kovin jyrkkä mies ja tämä foorumi on mielestäni tasoltaan Suomen paras. On täällä itekkin saanut satikutia ja kehujakin vaikka olenkin tällainen paskanjauhaja, aina tuomassa vaihtoehtonäkökulmaa pureksittavaksi joskus suorasanaisestikkin eikä luovuuteni ole koskaan pysynyt aitauksessa. Täällä ei tule edes mieleen alkaa trollata, kun minä kunnioitan tämän foorumin yleisilmapiiriä ja monia fiksuja kirjoittelijoita.
 
Kyllä SuomiKP.lla on/oli hyviä näkemyksiä asioista, ei voi kieltää, mutta äärettömän jyrkkä kanta ja toisten näkemyksien täysi jyrääminen ärsyttää. Vaikutti siltä, että hänen agendansa on/oli Suomen estäminen liukumasta Natoon.
Aika-ajoin tuli voimakkaasti mieleen pistooli kädessä raivoava politrukki:).
 
Ties vaikka!

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014122318951696_ul.shtml
Putin rakensi kotkanpesän: Moskovaan valtava sotalinnoitus ja kansalaisten valvontakeskus
Tiistai 23.12.2014 klo 22.50

Valtava sotalinnoitus ja kansalaisten valvontakeskus valmistuu Moskovaan.

Putin vieraili tiistaina uudessa valvontakeskuksessa. (EPA/AOP)
Ylipäällikkö Vladimir Putin on koekäyttänyt sotakabinettinsa kanssa Moskovanjoen partaalle valmistuvan betoni- ja luolastokompleksin, josta johdetaan taisteluita ja vahditaan venäläisiä.

Koko kansan presidentti Vladimir Putin sai viime perjantaina komean joululahjan. Putin tutustui Frunzen rantakadulla Moskovassa sijaitsevaan sotakolossiin, jollaista Venäjällä ei ole ollut 70 vuoteen. Maan isä johtaa sieltä strategisia ydinaseita, sotajoukkoja, tiedustelua, vakoilua ja ison valtion kaikkia turvallisuusorganisaatioita.

"Puolustuskeskukselle" - viralliselta nimeltään Kansallisen puolustuksen tilannekuva- ja johtokeskus NTsUO - vetää vertoja vain Josef Stalinin vuosina 1941-45 käyttämä totaalisen sodankäynnin päämaja, josta generalissimus johti sekä rintamataisteluita että siviili- ja taloushallintoa. Näin ovat sanoneet venäläiset sotilasjohtajat esitellessään upouusia tiloja medialle.

Maan viralliset tiedotusvälineet toitottavat, että puolustuskeskus johtaa koko maata, jos Venäjä joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Ainakin henkisesti Venäjällä tuo hetki on jo käsillä. Länsimaita hysteerisesti pelkäävä Putinin hallinto määräsi puolustuskeskuksen olemaan operatiivisessa toimintavalmiudessa joulukuun alusta lukien. Keskus otti tuosta hetkestä alkaen vastuun muun muassa ydinaseiden laukaisemisesta.

Puolustuskeskus on ottanut aiemmin puolustusministeriölle kuuluneita tiedotustehtäviä. Keskuksen operaatiopäällikkö, kenraaliluutnantti Andrei Kartapolov on esiintynyt julkisessa sanassa malesialaiskoneen alasampumisen aikana. Viikko sitten hän selitti, miksi venäläiset pommikoneet ovat lennelleet Itämerellä.

Pentagon lilliputti

Putin vieraili hoviherrojensa kanssa uusissa bunkkereissa viime torstaina. Keskuksen johtaja, kenraaliluutnantti Mihail Mizintsev selitti ylpeänä presidentille, että laitoksen tietojärjestelmien laskentakapasiteetti ylittää kolminkertaisesti ja tallennuskapasiteetti 19-kertaisesti Yhdysvaltain puolustushallinnon Pentagonin systeemit.

Tietokoneet ja ohjelmistot ovat totta kai venäläisiä. Yhteydet on suojattu moninkertaisesti. Tieto kulkee valokaapeleissa tai raskaasti salattuna. Toiminnot on suojattu "lähes sataprosenttisesti" kyberhyökkäyksiltä.

Huippusalainen algoritmi ohjaa sotavoimien käyttöä niin, että jokaiseen käänteeseen tai kapinaan johtajat pystyvät kohdistamaan kirurgintarkan vastaiskun.

Puolustusministeri Sergei Shoigu kehaisi vihkiäistilaisuudessa, että tietojärjestelmien ylläpidosta vastaa 500 kokenutta erikoisasiantuntijaa.

Rakennelmassa sijaitsee analyysiyksiköitä sekä keskitetty tilannekuva- ja johtokeskus. Toiminnot on varmennettu ja hajautettu eri puolille Venäjää, maan alle ja "kestää vaikka atomipommin".

Osa salaisista kulku- ja pakoteistä on sijaitsee Moskovanjoessa. Keskuksesta on kulkuyhteydet huippu-sairaaloihin.

Ainakin tuhat virkamiestä ja sotilasta on keskeytyksettömässä vuorotyössä. Sisäänajovaiheessa vuoro kesti 24 tuntia, jonka jälkeen oli kahden vuorokauden vapaajakso.

Venäjän media ja puolustusministeriö ovat kertoneet puolustuskeskuksesta niin innostuneesti, että ulkopuolinen ei voi olla aivan varma, onko keskus sellainen lyömätän linnoitus kuin mitä propaganda ja viranomaiset maalaavat.

Kukistaa kapinat

Puolustusministeriön mukaan keskuksessa on kyky ja valta tehdä päätöksiä minä vuorokaudenhetkenä hyvänsä, oli kyse sitten sodasta tai pienemmästä kahnauksesta maan rajojen sisällä.

Keskus valvoo Venäjän puolustusvoimien ja kaikkien sotilaallisten yhteisöjen toimintaa, armeijakenraali Valeri Gerasimov alleviivasi medialle.

Gerasimov on Venäjän korkein sotilasjohtaja. Muilla sotilasyhteisöillä hän tarkoitti Venäjän urkinta- ja turvallisuuslaitoksia, kuten esimerkiksi FSB:tä. Keskus koplaa yhteen kaikkiaan 52 ministeriötä ja keskusvirastoa; jokseenkin kaikki maan väkivaltaorganisaatiot. Eli kyseessä ei ole mikään perinteinen yleisesikunta, vaan Putinin silovikihallinnon kotkanpesä.

Pentagonista poiketen Moskovan johtokeskuksesta vahditaan myös Venäjän kansalaisia, sillä sisäministeriön alaiset turvallisuusjoukot ja -laitokset ovat mukana mammuttilaitoksessa. Keskus tarkkailee sosiaalista mediaa.

Putin pelkää vallankumousta. Hän on vastikään uudistanut Venäjän puolustustusdoktriinin. Sen sisällöstä tihkuneiden tietojen mukaan doktriinissa on lisätty valmiuksia "värivallankumouksia" eli kapinointia ja mielenosoituksia vastaan.

Ydinaseet eivät estäneet Neuvostoliiton hajoamista, eikä pommikoneilla pullistelu hillinnyt markkinavoimia kun rupla romahti. Moskovan puolustuskeskus pystyy kuitenkin tappavan tehokkaasti nitistämään kaikki oman maan kansalaiset, jotka edes haaveilevat vallan vaihtamisesta.

Keskus valvoo puolustusvoimien ja sotilasorganisaatioiden toimintoja kaikkialla.

OLLI AINOLA
[email protected]

Ainola on hemmo sananvalinnoissaan. Saksalaisetkaan eivät käyttäneet koskaan sanaa Adlernest, mutta liittoutuneille Kehlsteinhaus oli Eagle´s Nest eli Kotkanpesä. Tosin Kehlsteinhaus oli vain hieno maja korkealla, siinä kaikki.

Tämä on kuin Bond-elokuvan pahiksen loppusijoituspaikka.
 
Täällä nyt on taas tätä tappiomielialan lietsomista ja muuta pelleilyä. Putinin trollitkaan eivät pärjäisi paremmin. Ehkä se on tätä suomalaista "en mä kumminkaan pärjää". Käykää joskus pyörimässä paljon ulkomailla ja huomaatte, että kyllä pärjää ja arvostetaan. Tietysti riippuu henkilöstä.

Voihan kyseessä olla myös Suomalaisen kulttuurin (vähän kummalliseen!) tapa nostattaa sisukkuutta: ensin luodaan ilmapiiri että tästä ei selvitä. Tästä epätoivosta kohoaa sisukkuuden Fenix lintu :)
 
Kyllä se silti olis parempi saada vähän parempia työkaluja. Minä koen asian niin, ettei panostustani arvosteta jos annan henkeni maan puolesta ja kaikenmaailman viheriöt ja sateenkaarelaiset ei halua antaa edes työkaluja, mutta tuskin ovat itse rintamalla. Panee miettimään että mitähän minä oikein puolustan tai paremminkin keitä? Kyse ei ole siis siitä, ettenkö voisi harjoittaa maanalaista sotaa Suomessa kun ryssä on vallannut maat ja mannut vuorokaudessa.
 
Toivottavasti saadaan "parempia työkaluja" joka suhteessa, sekä sotilaallisesti että poliittisesti. Naton jäsenyys on tähän luontevasti kuuluva elementti.
 
Pelkään että nyt kun tilanne on päällä, kovin moni Natomaa ei halua Suomea jäsenekseen ja samalla 1300km uutta maarajaa Venäjän kanssa. Pelkäämpä myöskin, ettei Suomen annettaisi äänestää asiasta rauhassa. Mielestäni paras olisi pysytellä erossa Natosta, mutta se vaatisi määrärahojen tuplauksen ja ostolupaa mm. Kiinan halvoille markkinoille, sekä aseteollisuuden henkiin herättämistä, kokonaisvaltaista asennemuutosta. Tähän ei olla valmiita, joten Natoon vaan. Tosin Natossakin on ongelmana se, ettei sieltä ole juuri ketään tulossa tosipaikan tulle, mutta tiedustelu, johtamisjärjestelmät sekä kalustoa ja ilmavoimaa voisi saada.
 
Toivottavasti poliitkot joskus kertoisivat edes jonkinlaisen määritelmän Nato-jäsenyyden "oikeasta ajasta" koska nyt tuntuu siltä että aina on hakemuksen "väärä aika". Maailmassa tuskin nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tulee olemaan niin syvää rauhantilaan että hakemukselle olisi "oikea aika". Todennäköisesti jäsenyytä tultaisiin hakemaan "väärään aikaan". Parasta Natossa olisi ennaltaehkäisevä vaikutus. Itse kannatan sitä näkemystä jonka mukaan tällä hetkellä Suomella on pahin, harmaa tilanne: Nato-jäsenyyden haitat mutta ei mitään sen etuja.
 
Kotimaan politiikasta ja poliitikoista: vaalit tulevat, muistakaa äänestää! Nyt olisi myös otollinen aika alkaa pohjustaa Oikeaa Asiaa mediafoorumeilla... ;)

Kirjoittelun sävystä täällä: ollaan eri mieltä ja argumentoidaan puolesta ja vastaan, mutta ei ryhdytä solvaamaan toisiamme. Asiat ja näkemykset tässä riitelevät, ei tehdä niistä henkilökysymyksiä.

Työkaluista: meikäläiset tarvitsevat kautta linjan kunnon ammattityökalut, jotka toimivat ja kestävät näissä olosuhteissa. Kannattaa vilkaista tämän viestin alkua, muuten ei muutosta tule.

Ja langan varsinaisesta aiheesta: naapurin tilannetietoisuus kohenee. 24h työvuorot 1/2 - periaatteella tuntuvat hieman pitkiltä ja salakavalasti uuvuttavilta. Mitenkähän työntekijöiden ruppi sopeutuu ja kuinka perhe-elämä onnistuu? Onko kavereilla lainkaan vuosilomaoikeutta? Kuinka työnohjaus on järjestetty? Entä sairaslomien sijaistukset? P. Saarikoskea väännellen: Työn on vanki, vapaa vain umpihanki... :rolleyes:
 
Toivottavasti poliitkot joskus kertoisivat edes jonkinlaisen määritelmän Nato-jäsenyyden "oikeasta ajasta" koska nyt tuntuu siltä että aina on hakemuksen "väärä aika". Maailmassa tuskin nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tulee olemaan niin syvää rauhantilaan että hakemukselle olisi "oikea aika". Todennäköisesti jäsenyytä tultaisiin hakemaan "väärään aikaan". Parasta Natossa olisi ennaltaehkäisevä vaikutus. Itse kannatan sitä näkemystä jonka mukaan tällä hetkellä Suomella on pahin, harmaa tilanne: Nato-jäsenyyden haitat mutta ei mitään sen etuja.

Seuraava "oikea aika" hakea jäsenyyttä voisi olla sen jälkeen, kun Venäjä hajoaa tai vajoaa heikkoon tilaan (toivottavasti) kohtapuolin taloutensa romahtamisen myötä, kuten NL 90-luvulla ja Baltian maat katsoivat tilaisuutensa tulleen. Jos ei nyt uskalleta hakea, niin rahaa ja huippuaseita nopeasti puolustusvoimille!
 
Back
Top