Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Taisin tuossa aikaisemmin mainita että valtiovarain- ja osin puolustusministeriö on jo parinkymmenen vuoden ajan mukautunut toimimaan halosen ja tuomiojan aatteellisen ohjauksen alaisena. Se on väistämättä ohjannut henkilöstön ideologiaa näissä ministeriöissä. Se johtaa mm. tällaiseen:

http://www.aamuposti.fi/artikkeli/2...ee-siirtavansa-tuotantoa-riihimaelta-italiaan

Ikävää että Suomi tulee kärsimään vielä pitkään näistä äärivasemmistolaisten aiheuttamista tuhoista yhteiskunnalle.
 
Putin on monen otteseen sanonut, että bolshevikit ja kommunistit tehneet suuret virheet, jopa petokset. Mitä ei estää Putinia sanoa, että bolshevikit 1917 vuonna olivat pettureita, ja ovat pettäneet juuri venäjän kansallisia interesseja, kun tarjosivat itsenäisyyden Suomelle.

Kierolta ja läpeensä valheelliselta Putinilta voi odottaa mitä vaan.
 
Kanttia tuo vaatii, mutta varmaan olisivat siihen valmiita. Tuskin tuontyyppisessä tilanteessa kovin moni ilman naarmuakaan selviäisi, jos vihreitä miehiä vastaan tulisi. Mutta pelkkä taisteleminen olisi jo sellainen "statementti" että uhraus ei olisi turha.
Kyllä ne muutama kymmentä rajavartijaa teurastetaan tai riisutaan aseista sen yhden pienen "turistiryhmän" toimesta, joka on sinne tullut autolautalla edellisenä päivänä. Ennen kuin Suomi ehtii edes kissaa sanoa, on Itämerellä Ahvenanmaan lähistöllä purjehtinut "Banaanitasavaltaan leipää ja lääkkeitä vievä avustuslaiva" ajanutkin sitten Maarianhaminan rantaan ja pari tuhatta sotilasta vyöryy saarelle. Game over.

Jos meillä olisi edes ne rannikkolinnakkeet vielä, niin niillä voisi pitää mukavasti "etupainotteisesti" "ylimääräisiä" jääkäreitä "linnakkeen lähipuolustukseen". Jos pilliin vihellettäisiin, niin eikun nopsaan aluksiin ja nokka kohti Maarianhaminaa. Utöstä, Öröstä, Bokullasta, Alskäristä, Houtskäristä, Raumalta, jne. jokaisesta jos pistää joukkueen menemään, niin saahan siitä jo pari komppaniaa aikaan. Sitten vielä Säkylästä 1-2 raskaampaa komppaniaa hyppää paseihin ja ajaa Porin satamaan, nappaa ensimmäisen ro-ro aluksen mitä löytyy ja lähtee ajamaan muutamassa tunnissa kohti Maarianhaminaa, niin johan on poppoota kasassa. Samaan aikaan tietenkin erikoisjääkärikomppania lähtee helikoptereissa kiitämään matkaan ja Kaartin jääkäreitä sekä spolleja änkee yksi komppania kumpiakin Finnairin koneisiin, niin johan tuossa on populaa. Turussa jos olisi vielä jotain sotilaita, niin eiköhän sieltäkin irtoaisi komppania tai pari, jotka voisi vaikka änkeä itsensä merivartioston ja merivoimien paatteihin ja lähteä seilaamaan vauhdilla Maarianhaminaan. Vielä jos olisi paikallinen Suojeluskunta Ahvenanmaalla, niin se naulaisi kyllä "turistiporukan" paikoilleen aika sukkelaan ja ottaisi lentokentänkin haltuun. Hyvällä tsäkällä Hornetti tai meritorjuntaohjuspatteristo ehtii iskemään RBS-15:n sen "avustuslaivan" kylkeen joka on kummasti poikennut kurssistaan ja tullut Suomen aluevesille.
 
Viimeksi muokattu:

Rannikkolinnakkeet olisivat vain maaleja. Idässäkin on täsmäohjuksia. Miehiä ei tarvitse uhrata turhaan.
 
Niin, onhan Rajavartiolaitoksellakin näitä nopean valmiuden joukkoja. Oliko sitä noin joukkue per rajavartiosto..? Käsittääkseni toiminta on enemmän SWAT-tyylistä, mutta kaipa ne pienille vihreille miehillekin saisivat aikaan vastusta. Ja eikös Turussa ole muutama Super Puma, jolla ne saisi tarvittaessa nopeasti paikalle.

Sanokaahan merivoimien edustajat, että onko esim. ohjusveneiden 57mm boforseista mitään hyötyä tuollaista maamaalia vastaan. Jos nyt kuvitellaan (katson Google mapsia) että muutama sata vihulaista ilmestyisi yhtäkkiä vaikka Nåtön ja Järsön saarille (pari 2x2km saarta ihan Maarianhaminan eteläpuolella). Ja jos ne taistelusukeltajat/rajavartijat toimisivat tulenjohtajina.

Osaisivat varmaan antaa koordinaatteja myös ilmavoimille, jos vaikkapa muutama Hornet-lentue kävisi viskomassa alueelle 20-30 JDAMia tai JSOWta.
 
Taisin tuossa aikaisemmin mainita että valtiovarain- ja osin puolustusministeriö on jo parinkymmenen vuoden ajan mukautunut toimimaan halosen ja tuomiojan aatteellisen ohjauksen alaisena. Se on väistämättä ohjannut henkilöstön ideologiaa näissä ministeriöissä. Se johtaa mm. tällaiseen:

http://www.aamuposti.fi/artikkeli/2...ee-siirtavansa-tuotantoa-riihimaelta-italiaan

Ikävää että Suomi tulee kärsimään vielä pitkään näistä äärivasemmistolaisten aiheuttamista tuhoista yhteiskunnalle.

Paljonkohan tuossa on mukana sitä, että halutaan painostaa rynnäkkökiväärin hankintapäätöstä ja mieluiten vielä aikaistaa sitä?
 
Minua kuvotti se ryssä kenraali, joka kävi uhittelupuheiden kanssa Suomessa "luennoinnilla". Voiko joku kuvitella että tämä tärkeilijä poskia puuhaltavaa pelotteluksi kenraali uhittelisi Norjassa?

Makarov, maanpuolustuskurssin avajaisissa, PV:n silloinen komentaja istui katsomossa...tuskin olisi tapahtunut juuri missään muualla kuin Suomessa..
 
Herra sai sitten myös monoa kun Volodja sekoitteli pakkaansa seuraavan kerran

Joo, kenkää Makaroville tosiaan tuli sittemmin. Olihan siitä pohdintaa ilmassa, liittyikö se tuohon Suomessa möläyteltyyn vaiko ei. Yleisesti ottaen kuitenkin tuollaisia puheita ei kuulla ilman Kremlin, ei vain hyväksyntää vaan myös käskyä. Venäläinen tapa kun on, että presidentti ei itse sano juuri mitään julkisuuteen, vaan lähes kaikki tulee "presidenttiä lähellä olevien" suusta.
Tuolloin toki oli tulkittavissa, että Makarov olisi möläytellyt hiukan liian oma-aloitteisesti, mutta kun tänä päivänä katsoo tilannetta, niin kyllähän Makarov sittenkin puhui ihan juuri sitä, mitä Venäjä on nyttemmin tehnyt ja mitä on useasta muustakin suusta sanottu.

Hankala sanoa mitkä Makarovin erottamisen todelliset syyt ja taustat ovat, mutta samaan aikaan osui myös Venäjän asevoimien päällystön rakenteen oikaisuliike, jonka aikana taidettiin irtisanoa suurin osa ylemmästä päällystöstä ja vastaavasti lisättiin luutnantti - kapteeni tason päällystön määrää reilusti. Siinä vaiheessahan se läppä "Venäjällä kaikki ovat vähintään everstejä" alkoi olla ihan konkretiaa.
 
Vaikka en ole asiantuntija niin sen tiedän varmasti että pari JDAM pommia kun osuu suomalaiseen kallioiseen pikkusaareen niin kyllä tulee tilaa. Pelkkä ajatus hirvittää.

Kyllä täytyy sanoa, kun katsoin haastattelua aiheesta, jonka Niinistö antoi, että nyt meillä on PRESIDENTTI. Hänestä huokuu älykkyys ja kylmä analyyttisyys. Uskon myös, että tosi paikan tullen hänellä kestää kantti. Näin ulkoSuomalaisenakin olen hyvin ylpeä Presidentistämme.
Ei enää tarvitse hävetä, kuten ennen....
Tuosta on varmaan suurin osa Suomalaisista samaa mieltä.
 
Meinaatko, että esim. pistoolien täyskieltoa havitellut peppu-Haavisto painii vähän kevyemmässä sarjassa? Eikai...

Olisi kyllä hauska nähdä miten syvällä suossa jalat olisivat nykyisen sijasta jos Linnassa olisikin mainittu sodomiitti, Väyrynen, Arhinmäki, Soini, Essayah, Biaudet tai se iso gorilla, joka tottelee nimeä Lipponen. Suomen kansa on ollut korkeamman varjeluksessa viime pressanvaalien aikaan.
 
Olen tuosta kyllä aikalailla eri mieltä. Jos joku henkilö on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa epäonnistunut totaalisesti 2010-luvulla, niin se on herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Alla muutamia esimerkkejä:

1. Kenraali Makarov piti Suomessa kuuluisan puheensa, josta oli tässäkin ketjussa puhetta. Mitä sanoo presidentti Niinistö: "Kenraali on pitänyt puheen..." ja antoi ymmärtää, että kyseessä oli huru-ukon puheet, jotka eivät edusta Venäjän virallista näkemystä. Noh, muutama päivä myöhemmin Kreml kommentoi, että Makarovin puhe ON Venäjän virallisen linjan mukaisen.

2. Viime keväänä, vähän ennen pääsiäistä, saatiin Ukrainassa aikaiseksi jokin näistä lukuisista tulitautoista. Presidentti Niinistö antaa lausunnon jonka mukaan kriisi on nyt ratkaistu, joten suomalaiset saavat rauhallisin mielin hiljentyä pääsiäisen viettoon. Noh, jokainen vetäköön itse johtopäätöksensä, että oliko Sale tuossakaan oikeassa.

3. Presidentti Niinistön matka tapaamaan Putinia Venäjälle. Venäjällä otettiin kaikki ilo irti siitä, että Suomen presidentti menee nöyristelemään Putinin edessä.

Pstsika käytti tuossa yllä Haavistosta alentavaa termiä peppu-Haavisto. Jos kerta näin, niin sitten meillä on nyt presidenttinä bitch-Niinistö.
 
Olen pitkälti samaa mieltä Tacituksen kanssa tässä asiassa.

Minun mielipiteeni on, että meillä on tällä hetkellä ihan eri kaveri presidenttinä kuin se Sauli Niinistö, jota äänestin vaaleissa ja joksi häntä kuvittelin sekä hänen vaalikampanjansa että aikaisemman toiminnan perusteella. Vaalikampanjan aikana Niinistö mainitsi joka ainoassa turvallisuuspolitiikkaa käsitelleessä keskustelussa Naton termillä "Eurooppalainen Nato" - mikä sinänsä onkin ihan oikea termi, koska muutamaa jäsentä lukuunottamatta Nato on nimenomaan Euroopan maiden liittouma. Presidenttinä suu on pysynyt pääosin supussa tästä aiheesta ja mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän se suu menee kiinni, vaikka juuri nyt sen pitäisi aueta ja pitäytyä siinä samassa linjassa mitä vaalien alla äänestäjilleen lupasi!!

Makarovin puheen kohdalla sekö Niinistö että silloinen PV:n komentaja osoittauttuivat lampaiksi. Ukrainan kriisin kohdalla Niinistö on toiminnallaan antanut lähinnä materiaali Venäjän propagandakoneistolle, eikä paljon muuta - ja viimeaikaisilla puheillaan hän on alkanut jo lähestyä Tuomiojan linjaa siitä, mikä on sopivaa keskustelua Suomessa ja mikä ei.

Mitä sitten tulee Pekka Haavistoon ja homoseksuaaleihin yleensä, niin minusta poliitikon tai kenenkään muunkaan pätevyyttä tai kyvykkyyttään ammatissaan/työssään ei voi, eikä tule arvioida sen perusteella mikä hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa on niin kauan kun se suuntautuneisuus on sopusoinnussa voimassaolevien lakien kanssa. Samoin on mm. ihonvärin ja uskonnon kanssa. Voi olla, ettei Pekka Haavisto olisi ollut yhtään Niinistöä parempi presidentti, mutta se ei johdu hänen seksuaalisesta suuntantumisestaan - kuten ei sekään, jos hän olisi ollut Niinistöä parempi presidentti.
 
Ei se homous varmastikaan Suomessa olisi ollut mikään juttu, mutta minua väkisinkin alkaa hymyilyttää ajatus siitä, että Pekka ja Antonio menevät ryssiin valtiovierailulle... Ja Venäjä ei ole edes paha verrattuna islaminuskoisiin maihin.
 
Maassa maan tavalla. Niin se vain Haloskakin verhosi hiuksensa huiviin arabimaissa, vaikka kotona on naisasianaisia. Ei sinne Kremliin olisi tarvinnut Antoniota ottaa mukaan.

Melko turhia tuollaiset maalailut ja muka hämmästelyt..
 
Ei se homous varmastikaan Suomessa olisi ollut mikään juttu, mutta minua väkisinkin alkaa hymyilyttää ajatus siitä, että Pekka ja Antonio menevät ryssiin valtiovierailulle... Ja Venäjä ei ole edes paha verrattuna islaminuskoisiin maihin.

Noinhan se on. Pekka Haavisto on mielestäni erittäin älykäs ja pystyvä mies, mutta parhaiten hän palvelee isänmaata muissa tehtävissä kuin maan keulakuvana. Tietysti vähemmistöjen etujen kannalta voisi olla globaalisti edistävää että olisi julkihomo presidentti, mutta jos ajatellaan ihan karusti vain Suomen etujen kannalta tämä homma...
 
minua väkisinkin alkaa hymyilyttää ajatus siitä, että Pekka ja Antonio menevät ryssiin valtiovierailulle... Ja Venäjä ei ole edes paha verrattuna islaminuskoisiin maihin.

No, maassa maan tavalla kuten Skärdis tuossa sanoi. Kyllähän se on ehdottomasti asiallista kunnioittaa sen maan tapoja mihin menee vierailulle, oli kyseessä sitten presidentti valtiovierailulla tai yksittäinen kansalainen omalla reissullaan.
Toisaalta esimerkiksi Putin on ottanut tavakseen mm. myöhästyä, usein tuntikausia, jokaisesta sovitusta tapaamisesta muiden valtioiden päämiesten/vast kanssa - todennäköisesti vain korostaakseen omaa asemaansa ja osoittaakseen että hän tekee mitä haluaa.
Siinä mielessä minuakin hymyilyttää ajatus tilanteesta, jossa Suomen Tasavallan Presidentti Haavisto menisi puolisonsa kanssa tapaamaan Putinia - koska meillä vapaassa lännessä näin voi tehdä.. :)
 
Back
Top