Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Topikin otsikko ei ole fuulaa, mitä tulee venäläiseen retoriikkaan. Kyllä tässä vielä on hätä ja hyvä mieli, jos tämä aikakausi kahlotaan läpi ilman että ei syntyisi uutta veteraanisukupolvea. Parasta on varmasti edelleenkin osallistua keräykseen, kuten teenkin. Jos entiset ehtivät loppua niin eiköhän uusia saatane tilalle.
 
Molemminpuolinen varmistettu tuho on ollut todellisuutta 60-luvulta alkaen.

Välillä vaan pitää antaa noita "täältä pesee ja linkoaa ilmoituksia".

Hieman tuollainen julkisesti turpiinsa saaneen koulukiusaajan itku-uho tulee mieleen.
Kyllä meidän täällä Venäjän kainalossa pitäisi vähän miettiä asioita. Euroopan yhtenäisyys rakoilee samalla kun Venäjä uhoaa. Saksan armeija viime vuonna ennusti, että Euroopan yhtenäisyys hajoaa kahden vuosikymmenen kuluessa (https://www.express.co.uk/news/worl...llapse-Germany-army-Bundeswehr-Macron-Juncker), Italiassa on sunnuntaina vaalit ja EU vastaisuus vahvasti esillä ja viimeisten galluppien mukaan mitä näin aika vahvassa johdossa. Samaan aikaan meillä unelmoidaan EU:n tuomasta turvasta. Monikulttuuriset maat eivät myöskään ole yhtenäisiä vaan Venäjä voi löytää paljon innokkaita puolulaisia uusista tulokkaista.
Yleensä se on niin, että haukkuva koira ei pure. Ellei se ole sairas.

Joten Putinin Venäjästäkään ei tiedä.
Putinin Venäjän talouden voisi luonnehtia olevan sairas.
 
Venäjän ydinasepullistelu on pikemminkin merkki heikkoudesta, etenkin taloudellisesta, kuin vahvuudesta. Venäjän talous (no kohta ei ehkä USAnkaan talous) ei vaan kestä suurten, liikkuvien ja suorittuskykyisten tavanomaisten asevoimien ylläpitämistä ja kehittämistä, niihin verrattuna ydinpelote on halpaa kuin saippua....

Yhden Ford- tai Nimitz-luokan tukialuksen hinnalla taitaa saada melkoisen ydinarsenaalin....

Heikkoja valtioita johtavat diktaattorit Putin ja Kim pullistelevat ydinaseilla, tosin siihen suuntaan Trumpkin on ollut menossa.....
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän nuo Putinin puheet uusista aseista kieltämättä kuulostaa aika samanlaisilta kuin erään Keskieuroopan valtion diktaattorin ja pr-ministerin puheet siinä vaiheessa kun meneillään olleen sodan lopputulos oli jo lähes jokaiselle selvää ja ainoa selviytymiskeino oli tilanteen kääntäminen "ihmeasein".

Onhan Venäjällä varmasti töitä tehty asepuolella, mutta jos käytännössä kaikki, länsimittapuulla tarvittavan teknologian osalta suhteellisen yksinkertaisetkin projektit ovat laahanneet pahasti, niin millä ilveellä olisi samaan aikaan kyetty tekemään "ihmeaseita"???
Veikkaan, että "ihmeaseet" ovat olemassa lähinnä suunnittelupöydällä ja joidenkin pääkopassa. Nythän niitä kuitenkin olisi Putinin mukaan tupsahtanut operatiiviseen käyttöön saakka kuin tyhjästä. Ei taida olla mahdollista?
 
Putinin ja PKn Kimin retoriikka lähenee toisiaan koko ajan.

Venäjän henkinen matka suurvallasta alueelliseksi suurvallaksi näyttää olevan raskas nyytti vetää. Venäjä olisi voinut valita myös toisin, siihen oli kohtuulliset lähtimet Jeltsinin aikaan, mutta mutta. Näillä sitä nyt mennä kelkotaan, eikä ole syytä ummistaa silmiään enää kenenkään. Toivottavasti Venäjän valitsema polku johtaa johonkin hallittuun liennytykseen, mutta toivon ja uskon varaan ei kansojen valintoja voi jättää.

Tämä kehityslinja nimittäin alkaa olla sellainen, että oikukas sattuma voi jo laukoa liikkeelle kehityksen, jossa ei tod. enää sitten ole sijaa toiveille ja uskolle. Kuten sanoin, ihmeenä pidän, jos tästä kaudesta aivan kuivin jaloin enää selvitään. Venäjän nykyinen vallanpitoapparaatti on kiinnittynyt harjoittamaansa politiikkaan ja vain vallan vaihtuminen saattaisi tuoda muutoksen, jos sekään. Muutos voi johtaa myös kuta hullumpaan kehitykseen. Kuka ymmärtäisi, niin, Venäjää?
 
Venäjän ydinasepullistelu on pikemminkin merkki heikkoudesta, etenkin taloudellisesta, kuin vahvuudesta. Venäjän talous (no kohta ei ehkä USAnkaan talous) ei vaan kestä suurten, liikkuvien ja suorittuskykyisten tavanomaisten asevoimien ylläpitämistä ja kehittämistä, niihin verrattuna ydinpelote on halpaa kuin saippua....

Yhden Ford- tai Nimitz-luokan tukialuksen hinnalla taitaa saada melkoisen ydinarsenaalin....

Kaikki sotakalut maksaa, ja mitä monimutkaisempia härpättimiä, niin sen enemmän. Ja nuo atomien halkaisut tai yhteen tunkemiset ne vasta ruukaakin olla monimutkaisia. :geek:

Tässä faktaa, josta jokainen voi sitten arvioida, että miten kallista se sitten on, tai ei ole. Ja huom. Tuo maksaa venäläisille suhteessa about saman kuin jenkeille. Kun kyse ei ole romuraudasta ja laihan kaalikeiton syöttämisestä asevelvolliselle. Ruplia kuluu..

Suomen kannalta periaatteessa parempi, mitä enemmän Venäjä käyttää rahaa noiden ihmeaseiden kehittelyyn. Ne ovat pois sitten siitä Suomen perusuhkasta.

Toki, yhdenkin ydinpommin tuhovoima on niin valtava, että sinänsä se varmaan on hyvin "taloudellinen" investointi.

https://www.defensenews.com/breakin...will-cost-12-trillion-over-the-next-30-years/

The U.S. will need to spend $1.2 trillion over the next 30 years to modernize and maintain its nuclear weapons

Percentage-wise, that $1.2 trillion figure amounts to only 6 percent of estimated total spending on national defense during that 30-year period, an argument that advocates of modernizing the nuclear force have pointed to when saying the trade-off is worth the money.
 
Putinin ydinohjusanimaatiossa ohjuksia satoi Floridaan oikein olan takaa. Kova on Putinilla luottamus, että jenkkien nykyhallinto ei reagoi tähän, etenkin kun siellä on jo edustajainhuoneen ja senaatin allekirjoittama tiukka uusi pakotepaketti Trumpin pöydällä, jota ei suostunut allekirjoittamaan. Milloin menee Trumpilta hermot pullisteluun?
 
Tämä kehityslinja nimittäin alkaa olla sellainen, että oikukas sattuma voi jo laukoa liikkeelle kehityksen, jossa ei tod. enää sitten ole sijaa toiveille ja uskolle. Kuten sanoin, ihmeenä pidän, jos tästä kaudesta aivan kuivin jaloin enää selvitään. Venäjän nykyinen vallanpitoapparaatti on kiinnittynyt harjoittamaansa politiikkaan ja vain vallan vaihtuminen saattaisi tuoda muutoksen, jos sekään. Muutos voi johtaa myös kuta hullumpaan kehitykseen. Kuka ymmärtäisi, niin, Venäjää?

Minua pelottaa vielä enemmän Kiinan uusi entistä diktatorisempi linja. Jos Kiina ja Venäjä päättävät muodostaa dynaamisen duon (tai siis Venäjä olisi subina ja Kiina domina), on oikeat edellytykset maailman järistämiseen. Venäjän takertuminen Kiinaan voisi tarjota Kiinalle mahdolliseen (lyhytaikaiseen) ulkopoliittiseen voittoon, Venäjän eliitille taas mahdollisuuden jatkaa kansan ryöstämistä rauhassa.
 
Niin, tai tarvitaanko siinä sinällään mitään varsinaista liittoumaa, jos molemmilla on selkeä oma intressinsä ja auktoriteetti viedä niitä eteenpäin. Putinin Venäjälle Valko-Venäjä ja Ukraina ovat ilmeisesti jonkinlainen punainen viiva, ja niiden valtioiden menettäminen etupiiristään (lue: riippuvaisuus/alistussuhteesta) on mahdoton kunnia-asia.

Kiina toisaalta varaa maailman rajallisia resursseja kehittyvän, valtavan väestönsä käyttöön. Kiinanmeri tekosaarineen on nyt jo ruutitynnyri, ja jos Kiinassa yhtään kaipaillaan viime vuosisadan rajoja, niin Laosit Vietnamit jne varokoot.

Jos molemmat vielä saman aikaisesti toteavat, että länsi on liian heikko ja riitainen estämään etupiirien haltuunottoa, niin hyvin voi olla että toinen ottaa ensimmäisen askeleen ja toinen seuraa perässä, omilla tonteillaan molemmat.
 
Eihän ne mitään muuta osaa. Alikehittynyt maa joka ei osaa valmistaa mitään mitä joku haluaisi ostaa (muuta kuin aseita) ja ainoa tulo on kaasun ja öljnmyynti.
 
Toistuuko Neuvostoliiton taru? Yhteiskunta on rapautumassa ja päätetään ryhtyä kilpavarusteluun, joka lopulta antaa lopullisen iskun taloudelle.

Ero Neuvostoliittoon on se, että nykyinen hallinto on nähnyt Neuvostoliiton viimeiset kouristukset, ja varautunut vastaavan toistumiseen. Ei tosin investoimalla talouteen, vaan rakentamalla eliittiä suojaavan vahvan ja voimakkaan sisäisen väkivaltakoneiston :(
 
Tuleva murros ei välttämättä aukeakaan kansan toimesta vaan sen tuella mutta varsinainen vallanvaihto ja vallankumous tapahtuu valtaapitävien sisäpiirin toimesta. Putinin sydänkohtaus tmv ”sattuma”.
 
Viimeksi muokattu:
Toistuuko Neuvostoliiton taru? Yhteiskunta on rapautumassa ja päätetään ryhtyä kilpavarusteluun, joka lopulta antaa lopullisen iskun taloudelle.
Ei ainakaan samalla tavalla.
 
Kiinan keisari Xi määrää ja hallitsee. Venäjä on hyödyllinen tällähetkellä kiinalle ja saa puuhata mitä tykkää. Kiina omistaa usan talouden velkakirjamuodossa. Veikkailen, että tässä terästullihommassa nähdään lausuntoja tai toimia, mikä paljastaa pelin hengen. Enpä siis usko, että suursotaa varten valmistellaan, ennemminkin rajamaat pidetään valmiudessa ja herran pelossa. Jos venäjä tekee jotain mikä ei ole kiinan mieleen, tulee sanomista. Suomi on siinä mielessä pelannut hyvin kortteja kiinaan päin. On pandoja ja turisteja, kiina tykkää kun vähän lipastaan ja ollaan hyvää pataa niiden ihmisoikeusrikkojien ja kaiken kopioijien kanssa. Ei vaan osta sieltä mitään niin hyvä on.
 
Häiritsevä se Putinin puhe oli. Tehdään siitä mitä analyysejä tahansa. Se oli epänormaali. Sanotaan, että ensimmäinen mielikuva on yleensä se oikea. Putinissa pitänyt hyvin paikkansa. Puheesta nousi ensimmäisenä mieleen se mitä pelännytkin. Äijä alkaa vanhemmiten sekoamaan vallasta ja paineesta ja suurvaltafantasioistaan. Tämä on nähyt ennenkin. Toinen mielikuva oli Adolf ja Wunderwaffe.
Putinin kehitys on ollut ujosta ja vaatimattomasta pikku rikollisesta historiaan jääväksi hirviöksi.-Mies ei näytä enää hyvältä. Aika loppuu joten ratkaisuja täytyy alkaa tekemään jo tänä vuonna.
 
Back
Top