Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Vladimir Putin ajaa länttä kaaokseen”
HEIKKI HAKALA | 03.03.2018 | 10:31- päivitetty 03.03.2018 | 10:32
Vastatoimien kaavamaisuus saattaa altistaa läntiset yhteiskunnat Venäjän uusille provokaatioille.
Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkii vahvistamaan Venäjän suurvalta-asemaa ja saattamaan läntiset demokratiat sekasorron tilaan. Tavoitteidensa toteuttamiseksi hän on valmis ottamaan merkittäviä riskejä, nimekkäät Venäjä-tutkijat arvioivat tuoreessa artikkelissaan.
Viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneet informaatio-operaatiot ovat Peter Doranin ja Donald Jensenin mukaan vain yksi osa Venäjän laajempaa länttä vastaan suunnattua strategiaa. Doran on Center for European Policy Analysis -ajatushautomon (CEPA) johtaja. Jensen on Venäjään ja Itä-Eurooppaan erikoistunut veteraanidiplomaatti, joka toimii tutkijana CEPA:ssa ja Johns Hopkins -yliopistossa.
He sanovat Venäjän johdon uskovan, että vaikka maan suurvalta-asema on suhteellisen heikko, sillä on ratkaiseva kilpailutekijä puolellaan.
– Kremlin päämääränä on luoda ympäristö, jossa voiton perii paremmin kaaoksen kanssa toimeen tuleva osapuoli – siis, se, joka on vähemmän altis yhteiskunnalliselle hajaannukselle, tutkijat sanovat.
– Viime vuosien kuluessa Putin ja hänen johtava sotilasstrateginsa Valeri Gerasimov ovat disinformaation avulla levittäneet kaaosta strategisen vaikutuksen saavuttamiseksi.
Taustalla on tutkijoiden mukaan usko siihen, että Venäjä voi suoriutua voittajana hajottamalla vastustajiensa keskinäisiä liittosuhteita, edistämällä sisäisten jakolinjojen syntymistä kansallisella tasolla ja horjuttamalla poliittisia järjestelmiä. Kun Kreml pyrkii heikentämään ulkoisia vastustajia, se pyrkii samaan aikaan tiivistämään Venäjän omaa sisäistä yhtenäisyyttä, resursseja ja
kulttuuriperustaa.
– Tällainen strategia välttää kilpailua niillä alueilla, joilla Kreml on heikko, ja haluaa varmistaa tasaväkisemmän pelikentän sitten, kun yhteenotto tulee.
Venäjä pelaa omilla säännöillään
Doran ja Jensen muistuttavat, että kaaoksen luomiseen tähtäävissä strategioissa ei ole mitään uutta sinänsä. Monet suurvallat ovat vuosisatojen saatossa pyrkineet vahvistamaan omaa asemaansa naapurimaitaan horjuttamalla. Venäjällä on heidän mukaansa erityisen vahva historiallinen traditio kylvää eripuraa vastustajien keskuuteen ja siten estää heitä yhdistämästä voimiaan Venäjää vastaan.
Vaikka tietoisuus tietyistä Putinin Venäjän länteen kohdistamista vaikuttamistoimista on viime vuosina lisääntynyt, niiden strategiset motiivit ja seuraavien liikkeiden ennakointi ovat tutkijoiden mukaan jääneet liian vähälle huomiolle.
– Siksi läntiset johtajat pelaavat jatkuvasti puolustusta Venäjän viimeisintä myrkyllistä narratiivia tai merkittävää kyberoperaatiota vastaan. He joutuvat aivan liian usein Kremlin seuraavien liikkeiden yllättämiksi, Doran ja Jensen sanovat.
Jotta Venäjän kaaosstrategiaan kyetään menestyksellisesti vastaamaan, he kehottavat luopumaan helposti ennakoitavasta ja sallivasta toimintavasta, joka itse asiassa palvelee Venäjän tavoitteita. Lähtökohdaksi olisi tutkijoiden mukaan hyväksyttävä se, että Venäjän suhtautuminen kansainväliseen järjestelmään poikkeaa olennaisesti läntisestä. Näin on siitä huolimatta, että
joillakin yksittäisillä osa-alueilla, kuten terrorismin torjunnassa, intressit saattavatkin joskus kohdata.
Kanssakäymisessä Venäjän johdon kanssa on heidän mukaansa myös ymmärrettävä, että kansainvälisen oikeuden ja valtiosuvereniteetin kaltaisilla käsitteillä on Venäjällä aivan eri merkitys kuin lännessä: Kreml ei epäröi käyttää niitä omien etujensa ajamiseen sen sijaan, että pitäisi niitä päämäärinä sinänsä.
”Pakotetaan Venäjä puolustuskannalle”
Läntisiin yhteiskuntiin kohdistamallaan informaatiovaikuttamisella Venäjä tavoittelee Doranin ja Jensenin mukaan refleksiivistä kontrollia.
– Sen kontrollin Venäjä saavuttaa vakuuttamalla vastustajansa hienovaraisesti siitä, että nämä toimivat oman etunsa mukaisesti, vaikka he tosiasiassa seuraavat Moskovan pelikirjaa, tutkijat täsmentävät.
Kun Venäjään sovelletaan keppiä ja porkkanaa, kepin vuoro on heidän mukaansa ensin.
– Tämä tarkoittaa, että ensin nostetaan Venäjälle revisionistisesta käyttäytymisestä ja kaaoksen kylvämisestä langetettavia rangaistuksia – esimerkiksi kovempia pakotteita, laajempia matkustuskieltoja, suurempia globaaliin finanssijärjestelmään pääsyä koskevia rajoituksia tai taloudellisia valmiusharjoituksia, Doran ja Jensen esittävät.
Taloudellisten valmiusharjoitusten käsitteen lanseerasi taannoin brittiläinen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Edward Lucas. Niissä simuloitaisiin esimerkiksi ulkomailla olevien venäläisten varojen jäädyttämistä ja haltuunottoa Venäjän kuvitteelliseen mutta todenmukaiseen provokaatioon kohdistuvana vastatoimena.
– Olemme lännessä – ja erityisesti Yhdysvalloissa – olleet liian ennustettavia, liian lineaarisia. Meidän kannattaisi nähdä itsemme altavastaajana tässä mittelössä ja vastata takaisin epälineaarisin keinoin, Doran ja Jensen sanovat. Lopullisena päämääränä on heidän mukaansa pidettävä Venäjän paluuta transatlanttisen turvallisuusyhteisön rakentavaksi jäseneksi.
Lyhyellä aikavälillä Venäjä tulisi kuitenkin pakottaa nykyisestä hyökkääjän roolistaan puolustuskannalle.
– Meidän olisi sen vuoksi lakattava pelkäämästä, että provosoisimme Kremliä. Putinin mielenrauhan asettaminen etusijalle voi tuskin olla järkevän politiikan perusta. Venäjän hallinto tekee yhteistyötä lännen kanssa, jos katsoo sen palvelevan tavoitteitaan. Jos se ei niin katso, se ei yhteistyötä tee. Meidän tulisi toimia samoin.

https://www.verkkouutiset.fi/vladimir-putin-ajaa-lantta-kaaokseen/
 
Iskanderejä Petsamoon.

Tiedustelupalvelun päällikön mukaan viimesyksyisessä Venäjän Zapad-2017 -harjoituksessa oli merkittävä elementti. Hänen mukaansa tuolloin siirrettiin Iskander-ohjusjärjestelmiä aivan lähelle Norjan rajaa Pechengaan eli Petsamon laaksoon. Suomeen sieltä on matkaa noin 50 kilometriä.

– Siirtämällä tätä ohjusjärjestelmää, jonka kantama on noin 500 kilometriä, ovat kohteet suuressa osin pohjoista Norjaa näiden ohjusten ulottuvilla, Morten Haga Lunde sanoi.

https://www.verkkouutiset.fi/venaja-toi-iskander-ohjuksia-petsamoon-pommittajat-harjoitelleet-suurhyokkayksia-norjaan/

Harjoitukset sujuivat kuin Vardøn saaressa.
 
Siellähän ne ovatkin hienoja maaleja meille, saa oikein valita millä aseella tussautetaan lavetit paskaksi.
Niin tyhjät lavetit kunhan ensin on saatu raivattua sirotemiinat pois niitä aseita sisältävän luolan suuaukolta ja ensin saatu raivaajille ne varusteet toisesta luolasta jonka suuaukko on sortunut.
 
Niin tyhjät lavetit kunhan ensin on saatu raivattua sirotemiinat pois niitä aseita sisältävän luolan suuaukolta ja ensin saatu raivaajille ne varusteet toisesta luolasta jonka suuaukko on sortunut.


anigif_enhanced-buzz-30529-1382555327-12.gif
 
Iskander laukaisee molemmat ohjuksensa noin minuutissa. Jos noihin haluttaisiin vaikuttaa ajoissa niin MLRS pitäisi olla asemissa kovat putkessa NYT ja sittenkin ei ehdittäisi estää ensimmäisiä ohjuksia.
 
Iskander laukaisee molemmat ohjuksensa noin minuutissa. Jos noihin haluttaisiin vaikuttaa ajoissa niin MLRS pitäisi olla asemissa kovat putkessa NYT ja sittenkin ei ehdittäisi estää ensimmäisiä ohjuksia.

Tai sitten ilmassa on JASSM kantava kone koko ajan valmiina laukaisemaan havaittuihin maaleihin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Veikkaisin että on, on siellä kriisin alla muutenkin koneita 24/7 ilmassa.
Oletuksia, oletuksia. Oletetaan että venäläiset tulevat noudattamaan tiettyä kaava ja paljastavat aikeensa liian ilmeisesti.

Entä jos tulevat vähän pienemmällä voimalla mutta suhteellisen yllättäen kuten pelkästään Itä-merellä olevista sukellusveneistä voisi lähteä se 18 x 3M-54 ohjusta ja nyt on ilmeisesti kolme Iskander osastoa hollilla?
(Pitäneekin tehdä lista siitä mitä kaikkea noilla on jo ehkä valmiina lähtemään.)
 
Oletuksia, oletuksia. Oletetaan että venäläiset tulevat noudattamaan tiettyä kaava ja paljastavat aikeensa liian ilmeisesti.

Entä jos tulevat vähän pienemmällä voimalla mutta suhteellisen yllättäen kuten pelkästään Itä-merellä olevista sukellusveneistä voisi lähteä se 18 x 3M-54 ohjusta ja nyt on ilmeisesti kolme Iskander osastoa hollilla?
(Pitäneekin tehdä lista siitä mitä kaikkea noilla on jo ehkä valmiina lähtemään.)

Ja sinä taas oletat että täällä ei havaita sodan uhkaa tai että jos havaitaan meillä ei ole varaa pitää koneita ilmassa jatkuvasti.
 
Tulee mieleen tämä,kun Venäjä teki hämärähommia itämerellä. Siirsi Iskandereja Kalingradiin. Ilmatilanloukkaus tuli joka kesti todella vähän aikaa. Hornet oli minuutissa kyljessä. Ihan ummikkona ei tuolle naapurin touhulle olla.
 
Ja sinä taas oletat että täällä ei havaita sodan uhkaa
Ei vaan minä oletan että se on jo havaittu.

tai että jos havaitaan meillä ei ole varaa pitää koneita ilmassa jatkuvasti.
Ei ilman lisärahoitusta eikä sitä tule niin paljoa poliittisessa ilmapiirissä jossa on päätetty että Venäjä ei ole uhka puheissa.
Korjaan: Rahoitusta valmiuden nostamiseen on tullut.
 
Pessimisti ei ainakaan pety, minusta melkein kaikki menee päin helvettiä tässä maassa mutta edes minä en usko että täällä pidetään koneet maassa jos uhka on päällä.
Ilmavoimat tekee sen mihin pystyy.
Edit: Ei kylmän sodankaan aikaan ollut koneita ilmassa 24/7.
 
Viimeksi muokattu:
Lisää tarinaa Venäjästä ja Pohjois-Norjasta

Norjan tiedustelupalvelu: Venäjä harjoittelee Pohjois-Norjan valtaamista
Venäjä harjoittelee nykyään Lapin naapurin Pohjois-Norjan valtaamista. Näin arvioi Norjan tiedustelupalvelun tuore vuosikatsaus Fokus 2018.
https://yle.fi/uutiset/3-10108148
 
Russia Seeks Total Military Domination Over West aka Kuinka Putin näkee maailman. Veikkaan että wunderwaffe-periaate on enemmän näön vuoksi kuin minkään muun.

During his annual address to the parliament, on March 1, Russian President Vladimir Putin unveiled an array of nuclear superweapons, claiming Russia has secretly overcome the mighty United States and assumed a dominant military position. Putin demanded the West now “negotiate,” which sounded more like a demand of strategic surrender (see EDM, March 1). The Western response to Putin’s presentation was disappointing at best. The Kremlin leader’s mix of threats and complaints about US (Western) intransigence in rejecting Russian (Putin’s) “constructive proposals” was conspicuously illustrated with animations of missiles flying across the world to America and brief footage of Russia’s missile testing grounds and military research facilities. Yet, none of these particularly impressed Western audiences. Are Putin’s fancy superweapons real or more of a hypersonic “pie in the sky?” Was this a serious message to Washington or an electioneering show before the March 18, presidential elections (see EDM, March 5)?

Speaking on March 1, Putin insisted the West must take him seriously: “You did not listen before—listen now!” But this passionate call seems to have been largely in vain. The somewhat mute Western (US) response to Putin’s speech is seen in Moscow as highly disappointing and inadequate. At a special background briefing for Russian journalists, a top defense ministry official scolded the West and the US for being apparently too dumb to understand that Russia has already won the arms race and there is little choice left but to follow Putin’s public offer to “sit down and negotiate” an orderly surrender. The hundreds of different US land- and sea-based missile-defense (MD) interceptors (GBI, SM-3, THAAD), “Have been rendered totally useless and have no military significance. At best, good for shooting at sparrows, because they cannot defend against the new Russian weapons,” the Russian military insists. US naval ships and newly deployed forces in the Baltics and Poland are defenseless and open to attack. “Against new Russian weapons, US MD is like a slingshot against a MiG fighter,” according to the Russian defense ministry. “No one in the world but Russia has a deployed hypersonic weapon. There is no defense or hiding from the Kinzhal airborne missile that travels at a speed of Mach 10,” the defense ministry added, assuring that all the fancy weapons Putin revealed are real and are being deployed or readied for deployment. The Russian defense ministry, backing up and following Putin, insists the US must stop squandering its fortune on MD and other weapons that have been rendered irrelevant and “recognize the new reality” (Militarynews.ru, March 3).

According to the former commander of the Russian Aerospace Forces (Vozdushno-Kosmicheskiye Sily—VKS) and chair of the Federation Council defense and security committee, General (ret.) Viktor Boldarev, “The mass production of the super-heavy silo-based Sarmat ICBM [intercontinental ballistic missile] will begin in a couple of years, but several prototype missiles may be delivered to the RVSN (Strategic Missile Forces) earlier.” Other weapons, like a nuclear-powered cruise missile with an “unlimited flight range,” mentioned by Putin in his address, and the Avangard hypersonic so-called “gliding or maneuverable warhead” (reentry vehicle) have been successfully tested in 2017. But according to Boldarev, “It will take years to mass procure and produce them, though several specimens may be deployed for service earlier in the coming decade” (Interfax, March 2).

Putin seems to have been truly overwhelmed by reports coming from his military about the new wonder-weapons. The servile Russian press, bureaucracy and expert community have been fully supportive in heaping praise about “a breakthrough in war-making without precedent in human history” (RIA Novosti, March 1). For Putin, the new weapons once more make Russia Number One in the world. Putin was jubilant: “Attempts to contain Russia have failed.” And he has been openly exposing his personal revisionist convictions, complaining during the March 1 address how much territory, manpower and GDP value Russia lost during the collapse of the Soviet Union and the emergence of the newly independent post-Soviet republics (Kremlin.ru, March 1). For Putin, the Union of Soviet Socialist Republics (USSR) was “Soviet Russia.” Pointedly, while speaking at an electioneering event in Kaliningrad, Putin told supporters the only thing he would have changed in history if he could was the “demise of the Soviet Union” (Militarynews.ru, March 2).

The only wonder-weapon actually deployed today (in the Southern Military District) for “preliminarily combat service” is the hypersonic Kinzhal, which is launched mid-air from a modified supersonic two-seater MiG- 31 interceptor. The MiG-31, which can fly at speeds of up to Mach 3, delivers the Kinzhal in a split second to a launch position. The missile detaches and then its engine ignites (Kremlin.ru, March 1). MiG-31s are super swift, but they are not bombers and are not designed to seek and pinpoint land or sea targets. The MiG-31/Kinzhal system would most likely only be useful against some immobile land target of immense strategic importance. Around the Southern Military District, where the MiG-31/Kinzhal currently operates, the most likely target would, therefore, be the Deveselu airbase, west of Bucharest, Romania, where a battery of SM-3 Aegis Ashore US interceptors have been deployed. Putin has been insisting his new superweapons are aimed at defeating US MD deployments. The Kremlin has charged that the SM-3 Aegis Ashore is, in fact, an attack weapon system in disguise, apparently designed to attack and kill (or threaten to attack and kill) Russia’s leader (Putin), who spends almost half the year in Sochi (see EDM, February 16, 2017). Apparently the early deployment of the super-swift Kinzhal launched from a MiG-31 is intended to deliver, in a split second, a devastating nuclear payload over Deveselu and wipe out the SM-3 Aegis Ashore facility before a single MD missile can even be launched. When the Polish SM-3 Aegis Ashore facility goes operational this year, another Kinzhal may be deployed to the Baltic.

Putin and some of his cohorts might indeed believe that an array of fancy weapons has made Russia the Number One world military power and that the US will now be forced to negotiate a strategic compromise on the basis of equality—a new Yalta of sorts—redrawing once again the borders of spheres of influence in Europe and Asia. But the basic equation of nuclear deterrence between Moscow and Washington, while possibly rattled, is still in place. Mutual assured destruction is still keeping the peace, but it also may be threatened in the coming years as the Russian rearmament program steams ahead.
 
Back
Top