Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Keinot ja haluat liittyvät Suomen Nato-jäsenyyteen.

Se juttu mitä minä en ymmärrä, on että kun EU:n piirissä tai ilmankin oletetaan että halua auttaa edes näillä suoran taisteluun osallistumisen poissulkevilla keinoilla ei löydy, mutta kuitenkin NATO-jäsenyyden myötä sitten samoilta valtioilta löytyisi:

A) Halu hyväksyä Suomi NATO-jäseneksi

ja

B) Halua näillä "hajanaisilla valtioilla" tehdä huipputehokkaasti samaa apua mikä ei aikaisemmin ollut millään muotoa intresseissä
 
70% kansasta luulee, että saamme tiedon tulevasta hyökkäyksestä vasta siitä kun Vaalimaan rajakopissa aletaan höristelemään korvia T-80:n telaketjun kolinalle.

No ei kai tästä ainakaan kansaa ole syyttäminen? Valtionjohdon syytä on se että hallintoalamaiset on ihan kaffella. Otetaan esimerkki maata puolustavista miehistä.
Suomessa on 1,4 miljoonaa miestä ikähaarukassa 20-59 vuotta. Jos sodanajan vahvuus on vaikka 280.000 ukkoa niin nokkela voi päätellä että Suomen miehistä on 80 % ihan pihalla tämänpäivän sodankäynnistä ja heidän osaamisesta ei kukaan ole edes kiinnostunut. Potentiaalia olisi mutta valtion ohjausta ei ole. Vituttaa.
 
Se juttu mitä minä en ymmärrä, on että kun EU:n piirissä tai ilmankin oletetaan että halua auttaa edes näillä suoran taisteluun osallistumisen poissulkevilla keinoilla ei löydy, mutta kuitenkin NATO-jäsenyyden myötä sitten samoilta valtioilta löytyisi:

A) Halu hyväksyä Suomi NATO-jäseneksi

ja

B) Halua näillä "hajanaisilla valtioilla" tehdä huipputehokkaasti samaa apua mikä ei aikaisemmin ollut millään muotoa intresseissä

Nato on sopimusjärjestö. Jos maat eivät auttaisi toisiaan niin se olisi globaalisti valtava tilanne jollaista on vaikea edes kuvitella. Nato tarkoittaa myös transatlanttisia turvatakuita eli USA olisi automaattisesti mukana. Nato'lla on yhdistetty sotilaallinen komentorakenne, joukkosuunnittelu- ja arviointiprosessi ja yhteisharjoitukset eli koneisto on valmiiksi treenattu. Se otetaanko Suomea jäseneksi on toinen juttu. Kyseessä on hakuprosessi ja vähän luulen että avoin jäsenyyden vastustaminen olisi aika raju diplomaattinen teko koska Suomi on vahvasti osa Eurooppaa ja harvalla on meitä vastaa mitään.
 
Kyllä, mutta kun otetaan sanomasi huomioon niin siihen sisältyy myös vahvasti se, että aika monen edun mukaista on auttaa Suomea, ei ehkä suoraan sotilaallisesti mutta muuten. Mutta onko sitten niin, että vain NATO-apu on oikeaa apua ja kaikkea muuta pitäisi katsoa nenänvartta pitkin?
 
Kaikki on toki tervetullutta mutta jos ajatellaan Suomea sotatilassa ja merisaarrossa niin, meille tulee kiire. Sekä siviili että sotilaspuolella materiaalipula tulee äkkiä vastaan jos ulkopuolelta ei tule apua.
 
No, mutta on siinä siis toki mukana voimannäyttöä ulospäin ja myös todistelua kotimaan suuntaan siitä miten "fasistit taas saartavat Venäjää ja valmistautuvat hyökkäämään.."
Ja onko pelkkää sattumaa, että harjoitukset tapahtuvat saman rajan tuntumassa, missä NATO-mailla on piakkoin omat harjoituksensa.
 
Itse en jaksa uskoa että pv:lle moista toimitetaan. Tätä voi perustella sillä että se paljastuessaan aiheuttaisi niin Natolle kuin suomelle ongelmia, lähinnä poliittisesti. Se, mika on uskottavampaa, on se että Nato-maat seuraavat asiaa satelliitein ja jos jotain erityisen huolestuttavaa selviää niin sitten suomen valtiojohto saa tästä tiedon diplomaattikanavia pitkin.

Joskus aikaisemmin laitoin yhdessä topikissa siitä, mitä hurjia sopimuksia Suomi on NATO:n ja Ruotsin kanssa jo allekirjoittanut. Ja niistä ei julkisesti ole yhtään huudeltu kenenkään toimesta. Kaikki ne kuitenkin löytyvät eduskunnan sivuilta ja koskevat erityisesti ilma-/meritilannekuvaa ja tiedustelutietoa. Siis kyseessä on ihan valtioiden väliset sopimukset eikä mikään epävirallinen diplomaattinen yhteydenpito.
 
Venäjän kulttuuriministeri: "Suomi erottamaton osa venäläistä maailmaa" http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...i-erottamaton-osa-venalaista-maailmaa/1875414
kissass.gif
 
Venäjän harjoitukset ovat Suomen sotilastiedustelun kiinnostuksen kohteena.

– Sotilastiedustelun tehtävänä on tehdä analyysiä toimintaympäristöstä ja tuoda siitä tietoa päättäjille.

Kalliomaa sanoo, ettei julkisuuteen voida kertoa tiedonhankinnan menetelmistä eikä siitä kuka sitä harjoittaa ja millaisia tuotteita sillä saadaan.

Onko harjoituksista saatu jo jotain tietoa?

– Uskomme, että saamme sen tiedon, jonka tarvitsemme johtopäätöksiä varten.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426843399430.html

Voi olla pv:ltä bluffikin ;)
 
Sitä en vain käsitä nimeltä mainitsemattomien poliitikkojen ajattelutapaa.
Ne mainostavat että pidetään naton ovi auki ja jos alkaa huonolta näyttämään niin sitten liitytään.
Olisi kiva tietää mitä on se "näyttää huonolta" jos nykyinen tilanne ei ole sitä, siinä kohtaa se on jo myöhäistä ku telaketjut kolisee vaalimaan raja-aseman puomin yli. :rolleyes:
 
Tuossa nyt on se huono puoli siviilimaailmaan verrattuna, että kukaan ei myy palovakuutustakaan, jos talo on jo tulessa. Koko NATO-optio on ihan järjetöntä paskapuhetta, siinä vaiheessa kun ko. "optiota" lunastettaisiin, niin...on hieman myöhäistä! Johan NATO:n peruskirjakin estäisi Suomen ottamisen jäseneksi moisessa tilanteessa.
 
En näe tällä hetkellä mitään uhkaa maatamme kohtaan mittavista valmiusharjoituksista huolimatta. Venäjä näyttää ennaltaehkäisevää voimaa, jotta viesti menisi perille, lähinnä Naton suuntaan.
 
Venäjän harjoitukset ovat Suomen sotilastiedustelun kiinnostuksen kohteena.

– Sotilastiedustelun tehtävänä on tehdä analyysiä toimintaympäristöstä ja tuoda siitä tietoa päättäjille.

Kalliomaa sanoo, ettei julkisuuteen voida kertoa tiedonhankinnan menetelmistä eikä siitä kuka sitä harjoittaa ja millaisia tuotteita sillä saadaan.

Onko harjoituksista saatu jo jotain tietoa?

– Uskomme, että saamme sen tiedon, jonka tarvitsemme johtopäätöksiä varten.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1426843399430.html

Voi olla pv:ltä bluffikin ;)

Kelaa jos oikeasti meillä onkin vain aistihavainnot Vaalimaan kopilla ja koko sotilastiedustelu on pelkkää bluffia :D
 
Venäjän kulttuuriministeri: "Suomi erottamaton osa venäläistä maailmaa" http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...i-erottamaton-osa-venalaista-maailmaa/1875414

Kulttuuriministeri Vladimir Medinskin ohella kerhon muita perustajajäseniä ovat euraasialaista supervaltaa tavoitteleva geopolitiikan filosofi Aleksandr Dugin, äärivasemmistolainen, punaisen imperiumin sotilaaksi itseään nimittävä kirjailija Aleksandr Prohanov, Pihkovan kuvernööri Andrei Turtsak, Venäjän puolustusministeriön entinen osastopäällikkö, kenraalieverstiLeonid Ivasov, vasemmistolainen ekonomisti Mihail Deljagin sekä valtiollisen televisiokanavan toimittajat Mihail Leontjev ja Maksim Sevtsenko.

Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan perustamiskokouksessa oli läsnä myös nimeltä mainitsematon Venäjän hallinnon virkamies.

Tuo nimetön virkamies oli varapääministeri Rogozin.
 
Joskus aikaisemmin laitoin yhdessä topikissa siitä, mitä hurjia sopimuksia Suomi on NATO:n ja Ruotsin kanssa jo allekirjoittanut. Ja niistä ei julkisesti ole yhtään huudeltu kenenkään toimesta. Kaikki ne kuitenkin löytyvät eduskunnan sivuilta ja koskevat erityisesti ilma-/meritilannekuvaa ja tiedustelutietoa. Siis kyseessä on ihan valtioiden väliset sopimukset eikä mikään epävirallinen diplomaattinen yhteydenpito.

Ja kun mietitään teknologia ja tiedonvaihdon mittasuhteita vuosikymmenien ajan USA:n kanssa ei pitäisi olla epäselvyyttä ettei meillä olisi tilannekuva kunnossa.
 
No ei kai tästä ainakaan kansaa ole syyttäminen? Valtionjohdon syytä on se että hallintoalamaiset on ihan kaffella. Otetaan esimerkki maata puolustavista miehistä.
Suomessa on 1,4 miljoonaa miestä ikähaarukassa 20-59 vuotta. Jos sodanajan vahvuus on vaikka 280.000 ukkoa niin nokkela voi päätellä että Suomen miehistä on 80 % ihan pihalla tämänpäivän sodankäynnistä ja heidän osaamisesta ei kukaan ole edes kiinnostunut. Potentiaalia olisi mutta valtion ohjausta ei ole. Vituttaa.

Tämä on asiaa!!!
 
Back
Top