Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Tämä on asiaa!!!

Uskoakseni ainakin kivääriaseistusta löytyy varastoista suurimmalle osalle tuota sakkia, loppu voi vaikka hirvikiväärillä pistellä menemään. Kunnon Volkssturm-meininki mutta oikean asian puolesta, kuulostaa sekin paremmalta kuin Venäjään liittyminen.
 
No ei kai tästä ainakaan kansaa ole syyttäminen? Valtionjohdon syytä on se että hallintoalamaiset on ihan kaffella. Otetaan esimerkki maata puolustavista miehistä.
Suomessa on 1,4 miljoonaa miestä ikähaarukassa 20-59 vuotta. Jos sodanajan vahvuus on vaikka 280.000 ukkoa niin nokkela voi päätellä että Suomen miehistä on 80 % ihan pihalla tämänpäivän sodankäynnistä ja heidän osaamisesta ei kukaan ole edes kiinnostunut. Potentiaalia olisi mutta valtion ohjausta ei ole. Vituttaa.

Oletko pohtinut mitä tämä asetelma aiheuttaa maanpuolustushengelle tulevaisuudessa. Ajatteles mikä tilanne on esim 20-30 vuoden kuluttua. Kokoinen sukupolvi kasvaa tilanteessa jossa 80% on ihan pihalla maanpuolustuksesta. Nyt alkuvaiheessa varmaan tulee natinaa mutta entäs vuosien kuluttua. Onko vaihtoehtoja kaksi: joko maanpuolustustahto pikkuhiljaa kuihtuu pois. Vai käykö niin että maanpuolustustahto elää sitkästi ja jossain vaiheessa viranomaisten on pakko antaa sen kanavoitua suojeluskuntien, kansalliskaartien tms kautta. Noin isoilla pihallaoloprosenteilla on pakko olla yhteiskunnallisia seurauksia.
 
Hitto, näin muuten on. Nyt kutsuntaiässä olevien isistä suurin osa on kuitenkin käynyt armeijan. Esimerkkiä on siis ja tiedetään, mistä on kyse. Tosiaan, 30 vuoden kuluttua, kun pienellä osalla on siinä vaiheessa tämä esimerkki perheessä takana, niin suurin pitää kutsuntoja tilaisuutena, josta haetaan joku vapautustodistus jostakin, jota suurin osa ei käy.
- Hei iskä, mäkin sain Ceen paperit. Ihan niin ku sä sillo 2015!
 
Oletko pohtinut ....................

No olen kyllä pohtinut. Saatana (sori), meillä on puoli sukua istuneet linnassa asekätkennästä aikanaan ja meikä ei vaan pysty edes kuvittelemaan tilannetta jossa puolustus olis nollassa.
Kyllä myönnän että tässä on tullut parikymmentä vuotta nukuttua ruususen unta. Mutta kun kerran tilanne on muuttunut niin jokaisen on herättävä.

Edelleenkin tarjoan rauhan siipeä Venäjän suuntaan mutta jos kakka osuu tuulettimeen niin parempi tietää että ruuti on säilynyt kuivana. Rauha tehdään vaikka hintakin olis kova - ei taivuta. Näin se vaan on
 
Oletko pohtinut mitä tämä asetelma aiheuttaa maanpuolustushengelle tulevaisuudessa. Ajatteles mikä tilanne on esim 20-30 vuoden kuluttua.

Meidän maanpuolustustahdolle voi käydä kuten saksassa.
 
Paleface: Snaijaa (vier. Tuomo):
 
Hitto, näin muuten on. Nyt kutsuntaiässä olevien isistä suurin osa on kuitenkin käynyt armeijan. Esimerkkiä on siis ja tiedetään, mistä on kyse. Tosiaan, 30 vuoden kuluttua, kun pienellä osalla on siinä vaiheessa tämä esimerkki perheessä takana, niin suurin pitää kutsuntoja tilaisuutena, josta haetaan joku vapautustodistus jostakin, jota suurin osa ei käy.
- Hei iskä, mäkin sain Ceen paperit. Ihan niin ku sä sillo 2015!

Tänä päivänä armeija on osa kansan kollektiivista tajuntaa. Jokaisella on jokin suhde varusmiespalvelukseen. Sivaritkin ovat sivareita vaihtoehtona varusmiespalvelukselle! Siinä vaiheessa kun armeijasta tulee pienen kansanosan ja lyhyen ikävaiheen ilmiö niin, sillä on yhteiskunnallisia, poliittisia, sosiaalipsykologisia jne vaikutuksia. Se tulee heijastumaan läpi koko yhteiskunnan. Miettikääs sitä...
 
Olisko ihan maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi oikea ratkaisu nuo kodinturvajoukot tai aktiiviset maakuntajoukot. ? Nythän on vähän tilanne että käydään armeija ja thats it. 4v päästä saat kertauskutsun viikonlopuksi. Olen huomannut että yksi kun liittyy ni se tuo monesti toisen mukanaan kun puhuvat sauna illoissa jne "pitäisköhän minunkin liittyä ku kerran säkin olet." Niitä pitäisi vähän ehkä aktiivisemmin markkinoidakin ja kumota vanhoja luuloja.
Kyllä itse aijon ainakin kerto lapsille ja lasten lapsille kaikki tarinat mitä veteraanit ovat minulle kertoneet ja omat kokemukset asiasta, ilman kaunisteluja ym.

Norjalaisilla muuten käynnyt pieni moka:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1426835105617

"Norjalaiset ovat huolestuneet strategisesti tärkeästä sukellusveneiden tukikohdasta, joka on myynnin jälkeen vuokrattu venäläisille, Newsweek-lehti kertoo.

Kyse on Norjan merivoimille aiemmin kuuluneesta ja salassa pidetystä Olavsvernen tukikohdasta. Huipputeknologialla varustettu tukikohta on louhittu vuoren sisälle Ramfjordiin, joka sijaitsee Pohjois-Norjassa lähellä Venäjän rajaa.

Vain kuusi vuotta sitten norjalaiset poliitikot ajattelivat, ettei Venäjä ole heille enää merkittävä uhka. Niinpä poliitikot päättivät myydä Olavsvernen ja kaiken sen huipputekniikan, jota sotilaskäyttöön suunniteltu tukikohta sisälsi.

Norjan hallitus pyysi 25000 neliömetrin tukikohdasta ja sen suuresta laiturialueesta 12 miljoonaa euroa. Lopulta liikemies Gunnar Wilhelmsen maksoi kokonaisuudesta vajaat neljä ja puoli miljoonaa euroa.

Wilhelmsen vuokraa tukikohtaa nyt venäläiselle tutkimusaluslaivueelle, Newsweek kertoo.

Osa norjalaispoliitikoista on tullut katumapäälle.

Olavsverneä pidetään muuttuneessa maailmanpoliittisessa tilanteessa strategisesti erittäin tärkeänä. Kansanedustaja Øyvind Korsberg Tromssasta kertoi Newsweekille, että Olavsvern on elintärkeä Norjan puolustuksen kannalta.
"Olavsvern oli strategisesti tärkeä Norjan ja Naton puolustuksen kannalta pohjoisessa", hän sanoi. "On onnetonta, että samaan aikaan kun naapurimme kasvattaa sotilaskapasiteettiaan pohjoisessa, me toimimme päinvastoin."

"Sotilaallista ja siviilivalmiuttamme on heikennetty", sanoi puolestaan entinen ammattiupseeri ja Norjan puolustusyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Anne-Margrete Bollmann.

"Toimipisteitä on suljettu, reserviä on supistettu, valmiussuunnitelmia on päästetty unholaan. Olavsvern on kouluesimerkki siitä, mistä on menty luopumaan. Jälkiviisaasti voi todeta, että sen myyminen ei todellakaan ollut hyvä päätös."

Newsweekin mukaan tukikohdassa on nähty äskettäin muun muassa tutkimusalus Akademik Nemtšinov. Alus kuuluu syvän veden seismisiä mittauksia tekevällä venäläiselle Sevmorneftegeofizika-yhtiölle.

Ukrainan kriisin myötä kasvaneiden jännitteiden vuoksi norjalaiset pelkäävät, että myös tutkimusaluksia käytetään sotilaallisiin tarkoituksiin.

"Venäläiset tutkimusalukset ovat osa Venäjän hallituksen merimahtia", sanoi eläkkeellä oleva ruotsalainen merivoimien komentaja Göran Frisk Newsweekille.

"Venäjän merivoimien tärkein tehtävä on varmistaa, että ydinsukellusveneet pääsevät vapaasti liikkumaan maailman merillä. Venäläiset tutkimusalukset eivät ole mikään vitsi. On käsittämätöntä, miten Norjan hallitus on möhlinyt."

Friskin mukaan venäläisiä tutkimusaluksia käytetään tukikohtina minisukellusveneille, joita taas käytetään mahdollisiin sodan aikaisiin valmisteluihin Norjan, Ruotsin ja Suomen rannikoilla.

Newsweek muistuttaa viime kesän sukellusvenejahdista Tukholman edustalla. Tuolloin lähistöllä nähtiin venäläinen tutkimusalus Professor Logatšev, joka Newsweekin mukaan poistui paikalta hinaten jotakin.

Ironista Olavsvernin tukikohdan myynnissä on se, että myyntipäätös tehtiin Jens Stoltenbergin ollessa Norjan pääministeri.

Stoltenberg on nyt sotilasliitto Naton pääsihteeri.
 
Stoltenberg junaili huippusalaisen sukellusvenetukikohdan Putinin käyttöön :confused: Homma alkaa saamaan satiirin piirteitä..

Ryssät on kusettanut kaikkia ja pitkään! Putin on varmaan vetänyt itkupotkuhuutonaurut tästä...kin.
 
Tänä päivänä armeija on osa kansan kollektiivista tajuntaa. Jokaisella on jokin suhde varusmiespalvelukseen. Sivaritkin ovat sivareita vaihtoehtona varusmiespalvelukselle! Siinä vaiheessa kun armeijasta tulee pienen kansanosan ja lyhyen ikävaiheen ilmiö niin, sillä on yhteiskunnallisia, poliittisia, sosiaalipsykologisia jne vaikutuksia. Se tulee heijastumaan läpi koko yhteiskunnan. Miettikääs sitä...

Liittovaltion kannattajat ajavat juuri tätä, koheesio katoaa ja yhteiskunta pirstaloituu, sitä hallitaan vahvalla liittovaltion poliisilla ja armeijalla.
 
Venäjän valmistautumisesta kuvannee jotain asevoimien hankintasuunnitelmat vuodella 2015 (painotan, kyse on suunnitelmista mutta ymmärrykseni mukaan esim. 2014 kohdalla suunnitelmat toteutuivat varsin hyvin talouden ongelmista huolimatta - tiedä sitten kuinka tämän vuoden kuluessa käy jos/kun ongelmat tulevat jatkumaan):

The Army of the Future. What will the Russian Army receive in 2015?

(lainattu osa tekstistä):

"Motorized Rifle and Tank Brigades will receive more than 700 tanks, BMPs, and BTRs. Most of the tanks will be the newest T-90AM variant. Its distinguishing features include a new turret with a combat information and command system, new autoloader, and a modernized 125mm gun-launcher. The driver will have an automatic transmission and a steering wheel instead of the old lever controls. The modernization of the well-known T-72B tanks to the T-90 level [T-72B3 variant] will continue. Infantry will ride on modernized BMP-3s and BTR-82s. Both will receive the Bakhcha combat module. But the BMP-3 turret includes a 100mm gun-launcher, a 30mm automatic cannon, while the BTR-82 an automatic cannon and a machine gun."

Huomionarvoista on se, että Armatan mbt eli T-14 ei vielä astu tuotantoon - tämän vuoden puolella luovutetaan asevoimien käyttöön vasta parikymmentä esisarjan vaunua. Mielenkiintoista, että tämän vuoden aikana suurin osa uusista vaunuista olisikin T-90-varianttia eli T-90AM, viime vuoden puolella suurin osa uusista vaunuista oli modattuja T-72:sia eli T-72B3. Kokonaisuudessaan v. 2015 hankintojen pitäisi käsittää 701 uutta mbt:tä, ifv:tä ja apc:tä, vrt. 2014 jolloin niitä hankittiin 600 kpl.

"Now the Air Force: 126 new aircraft and 88 helicopters. More than half of them will be Generation 4++ fighters of the Su-30 and Su-35 families, intended for air superiority combat. Speed—more than Mach 2, range—over 3,000km, combat load—8 tons. The main strike aircraft with be the Su-34 fighter-bomber capable of using the full range of precision-guided air-to-ground munitions. Speed—nearly Mach 2, combat radius—1100km, combat load of 8 tons on 12 hardpoints. This year the 57 Su-34s already in service will be joined by 30 new ones. Acquisitions will also include 15 modernized strategic bombers. Army aviation is actively receiving Mi-28 Night Hunters and Ka-52 Alligators. More than half of the helicopters supplied will be attack machines."

Ilmavoimien kohdalla hankinnat eivät suuresti eroa viime vuodesta 126 suunniteltua konetta vrt. 122/v. 2014. Jos lentokoneista enemmän kuin puolet on 4++ hävittäjiä ja siihen päälle 30x Su-34:sta ja jos lukemaan on laskettu 15 modernisoitavaa pommikonetta tarkoittaa se sitä ettei ilmavoimille juurikaan muuta kalustoa ole tulossa, ei kuljetuskoneita, tiedustelukoneita, eikä liiemmin harjoituskoneitakaan tms. (Hiukan ihmetyttää kun valmisteilla on uusi Il-76:sta jatkokehitelty kuljetuskone, jonka tuotannon pitäisi alkaa näinä vuosina ja kun tarve tiedustelukoneillekin on suuri). Helikoptereita on suunniteltu toimitettavan olennaisesti viime vuotta vähemmän.

Laivaston kohdalla mielenkiintoisin voi olla seuraava huomio artikkelin lopulla:

"What’s interesting is that the Navy is slated to receive only one frigate, even though 12 are on order. This may be due to difficulty in replacing the gas turbines that were supposed to be produced in Nikolayev, Ukraine, with domestic ones."

Ukrainan sodan vaikutukset näkyisivät siis täten Venäjän laivaston rakennusohjelmassa hidastaen sitä olennaisella tapaa. Venäjällä on jo aiemminkin kritisoitu sitä, että se on tietyillä avainsektoreilla ollut liiaksi riippuvainen ulkomaisista toimittajista esim. juuri Ukrainasta (kaasuturbiinit, helikopterimoottorit ja lentokoneiden moottorit ja tietyt ohjusten ohjainyksiköt joille etsitään nyt tiiviisti kotimaisia toimittajia ja suurimmat ongelmat näyttävät olevat laivanrakennuspuolella).

Ja painotan, kyseessä on vasta suunnitelma siitä mitä pitäisi hankkia - aiempina vuosina suunnitelmat oat pitäneet suht' hyvin paikkansa mutta tämän vuoden kohdalla sodankäynti Ukrainassa ja siitä seuranneet talouspakotteet voivat vaikuttaa hankintoihin viime vuotta enemmän seurauksen ollessa sen ettei - Putinin puheista huolimatta - tavoitteita saavuteta.

vlad.
 
Maailmanvalloitukseen, mars

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja_missa_vain_seitseman_h-33616

ULKOMAAT
"Tulevaisuudessa Venäjän armeija on 7 tunnissa missä vain"
KASPERI SUMMANEN
16 tuntia ja 16 minuuttia sitten(päivitetty 16 tuntia ja 10 minuuttia sitten)
Sotilaslähteen mukaan Venäjän armeijan tulevaisuuden strategia perustuu ulkomaisiin tukikohtiin ja massiivisiin ja nopeisiin kuljetuslentokoneisiin.

  • aca92733d4403e13508530ac6f9d37f9752b17f7403909c050133a5fe01da536

    PAK TA laskeutuu animaatiossa.

    (tomasmg88/youtube.com)
Venäjän armeijan PAK TA -lentokoneohjelman (video alla) tavoitteena on luoda uudenlainen yliäänikuljetuskone, joka muodostaisi pohjan Venäjän tulevaisuuden sotilasstrategialle. Strategian toinen osa ovat tukikohdat Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa.

Uudenlaisen sotilasdoktriinin ydinajatuksena on antaa Venäjän armeijalle "kyky olla missä tahansa maapallolla 7 tunnissa".

Asiasta uutisoi venäläismyönteisestä uutisoinnistaan tunnettu Russia Today, venäläiseen Expert Onlineen viitaten.

Venäläislähteiden mukaan uusi kuljetuskone kykenisi kuljettamaan jopa 200 tonnin kuorman ja sen kantamaksi luvataan peräti 7 000 kilometriä. Sen kerrotaan olevan suunniteltu erityisesti Venäjän uuden sukupolven Armata-panssarivaunujen kuljettamiseen.

Mikäli suunniteltu kone toteutetaan, kykenisi se kuljettamaan 3-4 Armatan kokoista taistelupanssarivaunua. Tämä tarkoittaa, että merkittävän panssariosaston kuljettaminen vaatisi lukuisia lentokoneita.

Ohjelman väitetty aikataulu on sen mittavuuteen nähden varsin tiukka ja saakin koko projektin vaikuttamaan lähinnä propagandalta.

Lehtitietojen mukaan Venäjän tarkoituksena on valmistaa peräti 80 uutta PAK TA-konetta vuoteen 2024 mennessä. Samassa ajassa olisi myös tarkoitus hankkia ulkomaisten tukikohtien verkosto. Varsinaista tietoa siitä, mikä venäläisvalmistajista vastaisi koneprojektista, tai kuinka tukikohdat hankittaisiin, ei kuitenkaan ole tullut.

Aiemmin julkisuuteen on tihkunut ainoastaan tietoja siitä, että lentokonevalmistaja Ilyushin olisi lämmittelemässä uudelleen 1990-luvulla lopetettua Il-106-kuljetuskoneprojektiaan.

Expert Onlinelle puhuneen venäläisen sotilaslähteen mukaan PAK-TA-projektia on kuitenkin viety eteenpäin jo vuosia. Hän kertoo uusien koneiden lopulta korvaavan Venäjän nykyisin käyttämät kuljetuskoneet.

Hän suhtautuu kuitenkin skeptisesti sotilasdoktriiniin, jonka osaksi konetta suunnitellaan.

”Se tarkoittaa, että tavoitteenamme on ensi kertaa kyetä kuljettamaan täysi armeija mihin tahansa haluamaamme paikkaan maapallolla”, lähde toteaa.

”Kun tätä arvioidaan nykyisen sotilasdoktriinimme valossa, menee se yli ymmärryksen”, hän myöntää.
 
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

upload_2015-3-21_16-42-57.jpeg

images
 
Onhan noi jäätäviä määriä. Tosin kulutuskin on melkoinen.

BMP:tä ja T72B3:kin ukrainalaiset ovat palotelleet ihan urakalla, mutta T-90 lienee pykälää tukevampi vastus.

T-14 Armata... häijyn näköinen peli, tosin konekivääri- ja konetykkivirityksineen jotenkin sarjakuvastarevityn oloinen... Jossain oli esittelyvideo, että kk:lla voidaan kuulemma tuhota lähestyvät ohjukset ja ammukset. Kuulostaa siltä osin hieman propagandalta. Tahtois nähdä kuin nopeasti se torni kääntyy ja oikeasti pudottaa korkkiruuvia kieppuvam atgm:n tai panssarivaunun tykin ammuksen. Saas nähdä päätyykö sarjatuotantoon koskaan.
 
Nämä konseptivideot kannattaa unohtaa fiktiona ihan suoralta kädeltä.
 
T-14 Armata... häijyn näköinen peli, tosin konekivääri- ja konetykkivirityksineen jotenkin sarjakuvastarevityn oloinen... Jossain oli esittelyvideo, että kk:lla voidaan kuulemma tuhota lähestyvät ohjukset ja ammukset. Kuulostaa siltä osin hieman propagandalta. Tahtois nähdä kuin nopeasti se torni kääntyy ja oikeasti pudottaa korkkiruuvia kieppuvam atgm:n tai panssarivaunun tykin ammuksen. Saas nähdä päätyykö sarjatuotantoon koskaan.

Armata T-14:sta kohdalla tulee suhtautua suurella varauksella kaikkiin esittelyvideoihin ja kuviin joita siitä on julkaistu etenkin viimeisimpien kuukausien aikana, koska käytännössä lähes kaikki videot ovat yksityisten harrastajien tekemiä ja ne perustuvat erilaisiin kuviin ja mock up -malleihin, joita näyttelyissä on kiertänyt mutta joista osalla ei ole mitään tekemistä Armata T-14:sta kanssa.

Osa kuvista ja malleista on suunnittelutoimiston omia suunnitelmia eri Armatan versioiksi, eivätkä ne välttämättä edes ole ns. Armatan mbt-versioita (eli T-14) vaan kyseessä voi olla Armatan alustalle sijoitettu ifv tai bmp-t erilaisin tornivaihtoehdoin. Osalla mock up -malleista ei ole edes todellisuudessa ollut juuri mitään yhteistä Armatan kanssa (paitsi, että alusta on jotakuinkin sama) vaan kyseessä on "villejä suunnitelmia" joissa on vain mallinnettu erilaisia asejärjestelmiä Armata universaalitaisteluajoneuvon alustalle. On huomioitava, että yksin Armatasta tulee mbt-version ohella ifv ja apc sekä bmp-t versiot, lisäksi alustalle sijoitetaan Koalitsiya-SV -telatykki ja tämän ohella tulee pioneeri-/raivausvaunu ja mahdollisesti siltavaunu ja muita erikoisvaunuja, joista osaan tulee torni asejärjestelmineen mukaan ja osaan ei.

Ja tietty Venäjä kun on kyseessä niin on mahdollista, että projektiin tulee loppuhetken muutoksia vaikka kuinka - en kuitenkaan usko sen täydelliseen kariutumiseen ála T-95 (object 195) kalkkiviivoilla. Eli eiköhän jotain tulla näkemään jo toukokuussa voitonpäivän paraatissa (esisarjan vaunuja) ja syksyllä mahdollisesti lisää asenäyttelyissä.

vlad.
 
Back
Top