Valtamedia ja ne muut

Uusi paikka turpoblogille..vanha kirjoittaja..

Vartiopaikalla idän ja lännen välissä

Blogien kirjoittaminen ei ole uutta minulle, aiemmin olen kirjoittanut blogeja sekä katsauksia minun – ja toivottavasti lukijoidenkin – mielestä tärkeistä ynnä mielenkiintoisista aiheista. Aiempiin kirjoituksiini voi tutustua SSS-Radion sivuilta kuin myös maanpuolustus.net-foorumin blogipalvelusta. Katson kuitenkin, että nyt on aika kokeilla omien siipieni kantavuutta ja jättää aiemmat blogialustat ja aloittaa kirjoittaminen puhtaalta pöydältä – tässä on etuna myös se, että näin minulla on suurempi vapaus tekstieni suhteen mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi.
http://vartiopaikalla.blogspot.fi/?m=1
 
Jaha, vladi sitten veti herneet nenään minun rasismista, fasismista, barbariasta, ei kait siinä sitten. Minun olisi pitänyt kuulemma noudattaa "virallista linjaa" twitterissä. Hienoa on myös vihjailu, että ei olisi ollut vapautta kirjoittaa mitä lystää.

Onnea vaan blogille.

täh?
 
Aika hienovaraisestihan tuossa asiaan viitataan, en edes huomannut aluksi mutta "käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi." Tulkitsen asian niin että tämä asia on enemmän siellä lukijoiden, ei niinkään vladin itsensä päässä. Nopeastipa koko palsta on saatu "leimattua" näissä #turpo -piireissä jokusen räyhäkkäämmän twiitin takia, siinä missä erilaiset punahilkkajutut ja huomattavan vakavissaankin tehdyt ylilyönnit ns. "toiseen suuntaan" eivät tunnu ihan äkkiä sulattavan salonkikelpoisuutta, vaikka ehkä hyvinkin uskottavuuden suuremman yleisön silmissä.

"Turpoilustakin" on näkemykseni mukaan tehty jonkinlaista siistiä ja viileetä SoMe-imagonrakentelua jossa äänessä ovat kovin Vihreään suuntaan taipuvaiset HS/Yle -toimittajanaiset ja enempi vähempi näitä myötäilevät (tai ainakin samaa mieltä olevat) Veiterät ja vastaavat. Ainakaan näissä salonkikelpoisissa TurPo-piireissä ei paljoa varusmiesten kuteiden pinttynyt hiki haise eikä panssariajoneuvon diesel käryä, sen verran korkealentoista tämä välillä on, en tarkoita vladia sinänsä vaan tätä koko #TurPo -hommelia. Putinin ja nyttemmin kai Trumpin ja äärioikeiston (Trump on varmasti helpottanut perinteistä vasemmistoa kun saa taas mennä siihen USA-vastaiseen suuntaan mihin veri vetää, vaikka maa on muutakin kuin yksi mies) "narratiivin" (siinäpä muotisana joka alkaa vit...ärsyttää kerta toisensa jälkeen enemmän...) välttely alkaa olla sen tasoista salatiedettä että siihen järjestettäneen pian jo omia tutkintoja.

Onhan näitä itse itsensä TurPo-asiantuntijoiksi julistaneita, jotka kategorisesti vastustavat Puolustusvoimien toimintaa sekä jotakuinkin myös liittoutumiskuvioita, mutta teoriassa ovat kuitenkin hyvin tiukasti jos jonkinlaisia "narratiiveja" vastaan. Ville Niinistö julisti Vihreiden olevan Suomen johtava TurPo-ajattelijoiden puolue, todisteena varmaan mm. Alviina "otetaan valta väkivallattomuudelle" Alametsä. Tällaiset "TurPo-asiantuntijat" katoavat pahana päivänä kuin pieru Saharaan ja katse kääntyy nopeasti rasistis-fasistis-sadistis-basistisiin barbaareihin (tulee mieleen Conan jolla on Pekka Siitoimen naama) - tai ainakin sellaiseksi leimattuihin. Sinänsä aika hassua että tällaista väkivaltaista narratiivia voi edistää esim. olemalla jostakin täysin toisesta asiasta jotakin mieltä täysin asiallisesti, ja oikeastaan tämä väkivaltainen narratiivi on jollakin tavalla vähemmän hyväksyttävää kuin monen tahon oikea väkivalta, etenkin se paremmanlaatuinen.

Välillä tuntuu että tarvitsemme hieman vähemmän itsensä TurPo-ajattelijoina keksineitä poliitikkoja ja toimittajia ja hieman enemmän niitä yksinkertaisia miehiä Savitaipaleelta ja Kainuusta, jotka eivät seuraa yhtäkään Twitter-tiliä mutta käyvät kertaamassa ja miettimässä hyvin epäturpomaisia asioita siitä kummalta puolelta närettä kannattaa ampua rynnäkkökiväärillä ja että jaksaakohan Masi kiivetä tämän jyrkän maastomäen ylös saakka vai ei...
 
"käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi.

Tottakai tämä pitää paikkansa. Se on suht itsenäinen lavetti, jota ei 2000 vapaata osallistujaa härvää kuka mihinkin suuntaan. Jos taas kokee, että on jotain kerrottavaa, niin tarvitseeko tuolloin lähteä pohtimaan sisäsiisteyttä liikaa?

Kannattaa huomata kuitenkin, että tämä saitti on siistimpi kuin monikaan virallisen metiatalon kommenttipalsta, todella paljon siistimpi kuin useimmat muut foorumit. Huippua voi tavoitella, mutta epätäydellisessä maailmassa tarpeeksi hyvän pitää usein välttää. :rolleyes:
 
Otsikko

Ranskalaismedia: Ranskalla oli salainen suunnitelma tasavallan suojelemiseksi Marine Le Penin presidenttiydeltä
L’Obs-lehti tukeutuu kolmeen nimettömään lähteeseen, jotka ovat vahvistaneet hätäsuunnitelman olemassaolon.

Ville Eloranta HS
Julkaistu: 19.5. 12:41 , Päivitetty: 19.5. 13:40 http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005217500.html

Teksti

Juhani Huopainen
7 mins ·
Helsingin sanomat kertoo:

"Ranskalaismedia: Ranskalla oli salainen suunnitelma tasavallan suojelemiseksi Marine Le Penin presidenttiydeltä"

Sitten kun lukee itse jutun, niin käykin ilmi, että viranomaiset olivat huolissaan laajoista levottomuuksista ja väkivallanteoista äärivasemmiston puolelta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005217500.html

Sellaista se on, kun tekee lehtijuttuja The Guardianin artikkelin pohjalta. G vääntää vähän "vasemmalle", vai miksi sitä pitäisi kutsua, ja HS copypastetranslatettaa sellaisenaan.
 
Sampo Terho
53 mins ·
Pari sanaa viikon "kohu-uutisista". Tällä viikolla media ryhtyi julkaisemaan Jussi Halla-ahon perhe-elämää koskevia tietoja, joihin kieltäydyin ja kieltäydyn myös jatkossa ottamasta minkäänlaista kantaa. Asia ei minulle kuulu.

Sen sijaan minun on (nyt hieman rauhoituttuani) todettava jotain Iltalehden politiikan toimittajan Tommi Parkkosen toiminnasta, joka epärehellisyydessään hakee vertaistaan. Parkkonen väitti tuoreeltaan, että vinkin Halla-ahon yksityiselämästä olisi antanut minä ja Timo Soini. Se oli yksiselitteinen valhe. Törkeää, ja myös läpinäkyvää, kun jutun todelliset lähteet ovat tulleet ilmi itse uutisoinnissakin.

En voi varmuudella tietää, mikä Parkkosen motiivi oli valheidensa levittelyyn. Ehkä hän halusi vahingoittaa puoluettamme kylvämällä eripuraa, ehkä hän vain saa ilkikurista iloa pahanteosta. Parkkoselle ja hengenheimolaisille tiedoksi: jos haluatte että edustamanne mediat jotenkin erotellaan parjaamistanne "valemedioista", niin teillä on syytä olla sellaisia toimintaperiaatteita, jotka teidät niistä erottaa.
 
Mielenkiintoista pohdintaa Turkkilalta. Astuiko Hesari tahattomasti miinaan vai pyhittääkö tarkoitus tässä(kin) keinot?

Suomen Uutiset kirjoitti:
kesäkuu 1, 201719:56
Kommentti: MV oli eilen ”valemedia”, tänään se on Helsingin Sanomien uutislähde

Laatujournalismiin sitoutunut HS toistaa kyseenalaistamatta MV-lehden aktiiveilta kuulemiaan väitteitä. Tarkoittaako julkaisupäätös sitä, ettei MV ole enää HS:n mielestä valemedia, vaiko sitä, että HS:lle kelpaavat nykyisin ”valemediankin” tiedot?

Helsingin Sanomat kirjoitti keskiviikkona Rautatientorin telttaleirin kolmesta maahanmuuttoa vastustavasta ryhmittymästä ja näiden keskinäisestä nokkapokasta. Jutussa ”Suomi Ensin”-liike ja ”Rajat kiinni”-liike moittivat kolmatta ”Puhdistus”-nimistä ryhmittymää. Keskenään riitelevien ryhmien väliset suhteet eivät ole erityisen mielenkiintoisia, mutta on huomionarvoista, että Helsingin Sanomat katsoo aiheelliseksi julkaista sellaisenaan MV-lehteen kytköksissä olevien henkilöiden kommentteja sellaisenaan.

HS:n jutussa on haastateltu muun muassa Suomi ensin -liikkeen edusmiestä Marco de Witiä. De Wit esiintyy julkisuudessa jatkuvasti MV-lehden lippalakki päässään, ja sama lippis itse asiassa näkyy Helsingin Sanomien jutun kuvituskuvassa. Lisäksi MV on julkaissut jatkuvasti de Witin kannanottoja ja videoita.

En ota tässä kirjoituksessa sen kummemmin kantaa MV:hen tai myöskään de Witiin. Huseeratkoon molemmat tahoillaan. Mutta kiinnitän huomiota siihen ristiriitaan, että Helsingin Sanomat on toistuvasti kutsunut MV:tä valemediaksi. HS on niin ikään allekirjoittanut päätoimittajien kannanoton, jossa lehti lupaa, ettei se aio olla valemedioiden hiljainen tukija ja myötäjuoksija.

Jos MV on todella valemedia, niin miksi HS yhtäkkiä kelpuuttaakin sen MV:n piiristä tulevan sisällön sellaisenaan julkaisukelpoiseksi?

Vastaus löytyy Rautatientorin mielenosoitusta koskevan jutun lopusta. Helsingin Sanomat antaa millään tavalla de Witiä kyseenalaistamatta tämän soimata ”nuiviksi” kutsumiaan perussuomalaisia, ja kytkee sekavaan sotkuun mukaan ensin 12 perussuomalaista kansanedustajaehdokasta sekä lopulta myös Jussi Halla-ahon. HS syyttää implisiittisesti heitä kaikkia väkivallalla uhkailusta. Syytökset ovat täysin vailla perusteita.

Halla-aholta, ”nuiviksi” kutsutuilta perussuomalaisilta tai keneltäkään muulta ei kysytä mitään siitä, pitävätkö jutussa esitetyt rankat väitteet paikkaansa. Tämä rikkoo olennaisella tavalla laatujournalismille tärkeää samanaikaisen kuulemisen periaatetta. Periaate tarkoittaa kansankielellä sitä, että annettakoon syytetylle mahdollisuus puolustautua häntä vastaan esitettyjä väitteitä vastaan. HS ei tällaista mahdollisuutta antanut.

HS:n uutisen julkaisupäätös ei ole journalistisin kriteerein kestävä, mutta lehden toimintaa pidempään seuranneiden on helppo ymmärtää, miksi julkaisu tehtiin.

MATIAS TURKKILA
https://www.suomenuutiset.fi/kommentti-mv-eilen-valemedia-tanaan-helsingin-sanomien-uutislahde/
 
Suomalainen radiokanava aivan äsken STT:n(?) jalostamia tietoja lainaten:
"... motiiveista ei ole tietoa"

BBC:

BBC:The man had then run towards a station-master and then targeted a soldier, screaming "Allahu Akbar (God is greatest)", before being shot. He was not wearing a suicide belt. He was shot and later died after the explosion, which is being treated as a terrorist attack.

http://www.bbc.com/news/world-europe-40352351

YLE:llä suunnilleen sama sisältö kuin BBC:llä:
https://yle.fi/uutiset/3-9683666
Viranomaisten mukaan hän oli huutanut "Allahu akbar”, Jumala on suurin, hyökätessään sotilasta kohti.
 
Ev. lut kirkon motiiveja en nyt aivan ymmärrä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/propagandan-paluu-vihapuhe-voi-olla-myos-infosodan-valine

Ensin laitetaan Helsingin kirkon "piispa" Askola trollaamaan ja omaa katrastaan syyttelemään (olikos se eilen 20.6)
Sitten hiukan kuin vihjaillaan kirkon lehdessä kun tuli "vihapuhetta" (artikkeli tänään 21.6)..

Jantunen on todella oikeassa:
Mitä jakautuneempi yhteiskunta on, sitä helpompi sitä on ohjata ulkopuolelta, sanoo Infosota-kirjan kirjoittaja Saara Jantunen.

Pitäisi se kirkonkin tajuta. Liikaa vaadittu?
 
Viimeksi muokattu:
Laitan sen tänne

http://www.friatider.se/illegal-invandrare-fast-f-r-islamofobiskt-mord-som-skylldes-p-trump
http://abcnews.go.com/US/teen-found-dead-suspected-kidnapping-virginia-mosque/story?id=48127793

Vasemmistojournalismi teki itse päätöksen ja syytti Trumpia ja valkoisa miehiä naismusliimin murhasta (varmaan aivopesty akka)

67678983.jpg


Mutta totuus oli toinen, se murhaaja oli paperiton El Salvadorlainen, Amyn suu tuli hiljainen ja laitoi kiini että ei voi kommentoida :D
 
Aika hienovaraisestihan tuossa asiaan viitataan, en edes huomannut aluksi mutta "käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi." Tulkitsen asian niin että tämä asia on enemmän siellä lukijoiden, ei niinkään vladin itsensä päässä. Nopeastipa koko palsta on saatu "leimattua" näissä #turpo -piireissä jokusen räyhäkkäämmän twiitin takia, siinä missä erilaiset punahilkkajutut ja huomattavan vakavissaankin tehdyt ylilyönnit ns. "toiseen suuntaan" eivät tunnu ihan äkkiä sulattavan salonkikelpoisuutta, vaikka ehkä hyvinkin uskottavuuden suuremman yleisön silmissä.

"Turpoilustakin" on näkemykseni mukaan tehty jonkinlaista siistiä ja viileetä SoMe-imagonrakentelua jossa äänessä ovat kovin Vihreään suuntaan taipuvaiset HS/Yle -toimittajanaiset ja enempi vähempi näitä myötäilevät (tai ainakin samaa mieltä olevat) Veiterät ja vastaavat. Ainakaan näissä salonkikelpoisissa TurPo-piireissä ei paljoa varusmiesten kuteiden pinttynyt hiki haise eikä panssariajoneuvon diesel käryä, sen verran korkealentoista tämä välillä on, en tarkoita vladia sinänsä vaan tätä koko #TurPo -hommelia. Putinin ja nyttemmin kai Trumpin ja äärioikeiston (Trump on varmasti helpottanut perinteistä vasemmistoa kun saa taas mennä siihen USA-vastaiseen suuntaan mihin veri vetää, vaikka maa on muutakin kuin yksi mies) "narratiivin" (siinäpä muotisana joka alkaa vit...ärsyttää kerta toisensa jälkeen enemmän...) välttely alkaa olla sen tasoista salatiedettä että siihen järjestettäneen pian jo omia tutkintoja.

Onhan näitä itse itsensä TurPo-asiantuntijoiksi julistaneita, jotka kategorisesti vastustavat Puolustusvoimien toimintaa sekä jotakuinkin myös liittoutumiskuvioita, mutta teoriassa ovat kuitenkin hyvin tiukasti jos jonkinlaisia "narratiiveja" vastaan. Ville Niinistö julisti Vihreiden olevan Suomen johtava TurPo-ajattelijoiden puolue, todisteena varmaan mm. Alviina "otetaan valta väkivallattomuudelle" Alametsä. Tällaiset "TurPo-asiantuntijat" katoavat pahana päivänä kuin pieru Saharaan ja katse kääntyy nopeasti rasistis-fasistis-sadistis-basistisiin barbaareihin (tulee mieleen Conan jolla on Pekka Siitoimen naama) - tai ainakin sellaiseksi leimattuihin. Sinänsä aika hassua että tällaista väkivaltaista narratiivia voi edistää esim. olemalla jostakin täysin toisesta asiasta jotakin mieltä täysin asiallisesti, ja oikeastaan tämä väkivaltainen narratiivi on jollakin tavalla vähemmän hyväksyttävää kuin monen tahon oikea väkivalta, etenkin se paremmanlaatuinen.

Välillä tuntuu että tarvitsemme hieman vähemmän itsensä TurPo-ajattelijoina keksineitä poliitikkoja ja toimittajia ja hieman enemmän niitä yksinkertaisia miehiä Savitaipaleelta ja Kainuusta, jotka eivät seuraa yhtäkään Twitter-tiliä mutta käyvät kertaamassa ja miettimässä hyvin epäturpomaisia asioita siitä kummalta puolelta närettä kannattaa ampua rynnäkkökiväärillä ja että jaksaakohan Masi kiivetä tämän jyrkän maastomäen ylös saakka vai ei...

Maanpuolustuskurssin käyneiden runkkausrinkiä muodostunut, porukan "eliitillä" alan opiskelut pohjana mutta omia ajatuksia vähän.
 
Jaha, vladi sitten veti herneet nenään minun rasismista, fasismista, barbariasta, ei kait siinä sitten. Minun olisi pitänyt kuulemma noudattaa "virallista linjaa" twitterissä. Hienoa on myös vihjailu, että ei olisi ollut vapautta kirjoittaa mitä lystää.

Onnea vaan blogille.

Huomautetaan nyt sen verran, että minä en ole vetänyt kenenkään rasismista herneitä nenään - rasistiksi minuakin on haukuttu vuosien aikana useammankin kerran.

Koko kuvio on olennaisesti laajempi kuin jokin twitter-keskustelu, itse asiassa kaikki sai alkunsa SSS-Radion todella sekavaksi käyneestä "toiminnasta" ja porukasta, jota siinä ympärillä/ mukana hengailee. Sieltä löytyy putinisti-Lotilaa etc.

Kyseisen kuvion myötä oma into kirjoitella alkoi hiipua, eivätkä oman elämän ongelmat lainkaan parantaneet asiaa (joista en kirjoita tarkemmin, koska eräs "haaska" näemmä on löytynyt kirjoitukseni täälläkin ja jakaa niitä eteenpäin nimitiedoilla täydennettynä), joten koko kuviossa maanpuolustus-twittertilin viestintä on vain vähäinen episodi. Vaikka en voi kieltää, etteikö julkinen ja yksityinen viestintä ollut sellaista, että se sai minut pohtimaan sitä, lukeeko kohta kukaan kirjoituksiani.

SSS-Radion lukijakunta oli marginaalinen, turpo-keskustelijoista ainakin osa oli sitä mieltä, maanpuolustus-blogia ei viitsi edes lukea saatikka jakaa, koska... Jos kyse olisi ollut vain omaksi iloksi kirjoittamisesta, niin alustalla ei olisi ollut väliä, mutta jos asia olisi ollut näin, minulle olisi riittänyt pöytälaatikkoon kirjoittaminen.

Sitä en kiellä, ettenkö ole sitä mieltä, että viestintä foorumin nimellä on parempi pitää asiallisena, tai pyrkiä siihen.

Minä en kanna kenellekään kaunaa, olen ennemminkin kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden kirjoittaa tekstejä eri sivuille, myös blog.maanpuolustus.net!

Marko
 
Ennen sanotiin että itämaitem uutiset oli fake news mutta tänään CNN


Project Veritas fortsätter att göra avslöjanden om fake news-högborgen CNN. I det senaste avsnittet visar man hur CNN-producenten Jimmy Carr stoltserar med sitt förakt för vanliga människor och kallar amerikanska väljare “dumma som fan”.

Project Veritas arbetar med dolda kameror inifrån mediehusen för att avslöja deras sanna, korrupta agendor och minst sagt tveksamma syn på vanliga människor. Nyligen kunde man visa hur CNN medvetet drevat om Donald Trumps påstådda samarbeten med Ryssland, trots att inga bevis fanns, för att ge bättre tittarsiffror.

http://avpixlat.info/2017/06/30/cnn-producent-valjare-dumma-som-fan/#more-205931
 
Back
Top