Venäjän erikoisjoukot

Kuulemma ottavat itseensäkin jos näin ei tehdä.:D
Onnistuneen iskun jälkeen tulee neuvoa antavaa palautetta, epäonnistuneen jälkeen kehuja.

Evakuointilenkit varusteissa ovat simppeli ja erittäin käyttökelpoinen ratkaisu. Ihminen liikahtaa ihan eri malliin, kun häneen laitetaan kahva. Onko muuten pv:lla niitä evakuointimuovimattoja käytössä, sellainen kovaa muovia oleva -pulkka-, jonka päälle taakka heivataan, se muodostaa maastossa itsestään kourun, jossa vedettävä pysyy melko hyvin?
Jotain rullattavaa muovipaaria on meille eksynyt jostain varaston perältä, kyllähän tuohon voisi sitoa ja raahata ukon mutta aikaa kovaa kyytiä se olisi.
Meille eksyy kaikenlaista muuten stenattavaa kalustoa, en olisi mitenkään yllättynyt jos jokus saataisiin katapultti. Mutta en valita.

Kyllä se näin tuppaa olemaan kuten sanoit. Jos evakuoitavalla taistelijalla on oman massansa lisäksi 30kg edestä varustetta ja ballistisia suojavarusteita päällä vaikeuttamassa hommaa, ja yksittäisellä auttajalla toinen mokoma samaa kampetta päällä syömässä omia voimia, ei yhden taistelijan tekemä evakuointi ole oikein realistinen vaihtoheto vähänkään pidempää matkaa jos vauhtiakin liikkeessä pitäisi olla. Siinä tulee äkkiä tapatettua auttaja sen ensimmäisen autettavan lisäksi. Siksi, mielummin aina kaksi. Enään eivät 70kg painoiset miehet nahkavöissään, sipulisäkeissään ja pelkissä sarkapuvuissaan riuhdo toisiaan kuten Jatkosodassa. Raahattava massa on kasvanut melkoisesti.

Toinen juttu on se, että tosielämän haavoittuminen ei välttämättä tapahdu siinä paraatikentällä, urheilukentän nurmella tai kasarmin takaisella mäntykankaalla. Silloin sitä miestä pitää riuhtoa ja repiä voimalla esimerkiksi juurakoiden, kaatuneiden puiden, kivien ja kivimurskan yli. Se vaatii voimaa, jota tuskin yhdeltä evakuoijalta löytyy. Ainakaan jos toiminnan pitäisi olla vielä ripeää.
Nostoliinasta ja isosta varustevyöstä tehty yhdistelmä toimii aika hyvin yhdelläkin hengellä vielä kohtuu huonossa maastossa kun lähinnä jalat tekevät työtä kunhan vain massan saa liikkeelle. Kovinkaan ergonomista se ei tietysti ole kun haavoittuneella raivataan pieniä puita.

Että homma ei menisi ihan OT:ksi, ovat näemmä alkaneet apinoida länsimaista varustusta?
 
"Anti-sabotage Russian unit @ Borisovsky"(#Belarus) Prob.1of the recon units of the 1st Tank Army.Note KURS Strelets


DKHKtMdW4AAcK3g.jpg

DKHKtMQWAAEu5Z2.jpg

DKHKtMTWsAMlN66.jpg

DKHKtMLW4AI0kMg.jpg
 
Noilla tiedustelijoilla ei näy suojaliivejä noiden kuvien perusteella. Mutta kaipa se käy järkeenkin, että tiedustelijat eivät sellaisia käyttäisi.
 
Noilla tiedustelijoilla ei näy suojaliivejä noiden kuvien perusteella. Mutta kaipa se käy järkeenkin, että tiedustelijat eivät sellaisia käyttäisi.

Oma mielipide on että aika turhia, meitä joskus pakotettiin sellaisia pitämään ja kyllä liikkuminen oli entistä raskaampaa mutta ne olikin niitä vanhoja liivejä.

Noilla näyttää olevan jotkin ihan asiallisen malliset smockit päällä, siellä voisi olla teoriassa joku liivi allakin vielä.
 
Oma mielipide on että aika turhia, meitä joskus pakotettiin sellaisia pitämään ja kyllä liikkuminen oli entistä raskaampaa mutta ne olikin niitä vanhoja liivejä.

Me käytettiin vm-aikana M85 tetsaria ilman takalaukkuja. Juomapullo ja sälää etutaskuun ja toisella puolella lippaat. Ei paljoa painanut ja lämmitti kylmällä mukavasti alaselkää. Mitä kuvia nähnyt, niin suojaliivit ei edelleenkään tiedusteluvarustukseen kuulu, eikä pidäkään kuulua.

Tiedustelijan elinehtoja on vaikea havaittavuus, kestävyys ja liikuntakyky. Suojaliivit haittaavat noista jokaista.
 
"Anti-sabotage Russian unit @ Borisovsky"(#Belarus) Prob.1of the recon units of the 1st Tank Army.Note KURS Strelets


DKHKtMdW4AAcK3g.jpg

DKHKtMQWAAEu5Z2.jpg

DKHKtMTWsAMlN66.jpg

DKHKtMLW4AI0kMg.jpg
Tuollainen huppu naamioi huonommin kuin kunnon naamiointi hattu ja kädet sekä kasvot naamioimatta.
Paljas kasvo erottuu aika hyvin metsästä.

Sitäpaitsi anti-sabotaasi hommissa tiedustelijoilla voi olla erityisen kevyt varustus kun huolto ja vahvistukset eivät ole kaukana.
 
Huppu myös rajoittaa näkökentää ja sivuilta tulevat äänet eivät kuulu tai kuuluvat erittäin huonosti. Vaikken "operaattori" olekaan niin mielestäni huppu ei sovellu sotilaalle muuta kuin tauon ajaksi jolloin toiset hoitaa tähystyksen.
 
Me käytettiin vm-aikana M85 tetsaria ilman takalaukkuja. Juomapullo ja sälää etutaskuun ja toisella puolella lippaat. Ei paljoa painanut ja lämmitti kylmällä mukavasti alaselkää. Mitä kuvia nähnyt, niin suojaliivit ei edelleenkään tiedusteluvarustukseen kuulu, eikä pidäkään kuulua.

Tiedustelijan elinehtoja on vaikea havaittavuus, kestävyys ja liikuntakyky. Suojaliivit haittaavat noista jokaista.

Meillä tämä oli onneksi vain yksi isompi harjoitus jossa oli kuullemma ylempää käsketty että kaikille sirpaleliivit.
Porukkaa jonkin verran alkoi vituttaa hyllyvällä suolla kun mukana oli myös polttopuita kaiken normaalin lisäksi.
 
Että homma ei menisi ihan OT:ksi, ovat näemmä alkaneet apinoida länsimaista varustusta?

Eikä voida puhua pelkästä varustuksen matkimisesta. Esimerkiksi SAS:n toimintatapojen matkiminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Toisaalta jo 80-luvulla tanskan jääkärit ja yhdysvaltojen deltat lainasivat koulutusmenetelmiä ja toimintatapoja SAS:ilta. Nykyään sama ilmiö on levinnyt kirjojen ja yksityisten kouluttajien opetuksina kehitysmaihin asti.
 
Viimeksi muokattu:
Heti kiinnitti huomion tuohon huppuun. Muistan kun itse eka kerralla vartiossa pisti hupun päähän ja huomasi ettei hahmota ympäristöä ollenkaan. Kivasti lämmitti kyllä..
 
Sama juttu 80-luvulla sadeviitan, sen sen atomiviitan, kanssa pikku sateessa. Et näe kuin etusektorille ja sateen ropina viitan huppuun tärveli kuulohavainnot jok'ikisestä suunnasta.
 
Eiköhän nykynäkemys niin idässä kuin lännessäkin ole se että suojaa säädellään tehtävän/uhka-arvion mukaan = ei ole mitään ehdottomia "jalkaväkisotilaalla ON AINA.....tai tiedustelijalla EI OLE KOSKAAN.." jne.
Se, kuinka varusteet kenelläkin tämän tällä hetkellä missäkin mahdollistavat on tietysti toinen juttu.
 
Joo, kuten myös kolmanneksi viimeisen kuvan oikeanpuoleisin ukko. Tai näin päättelisin tuon kauluksen muodosta.
eikös nuo oo sama mies. toki nuissa alimmissa kuvissa tuli mieleen joku airsoft tms? porukka kun varusteet / puvut on niin eriäviä keskenään? 2 erilaista rölliä, ja kolme eri maastokuosia puvuissa? mitäs nuo aseet on?
 
Sota on sosiaalipsykologiaa toisin keinoin. Ja ne toiset keinot eivät ole niinkään akateemisia kuin operatiivisia ja soveltavia. Akateemisesti painottuneella sosiaalipsykologialla ei tässä yhteydessä tee lasta eikä paskaa

Toivottavasti olisit väärässä. Mutta minun mielestäni et ole.

Venäläisen sotadoktriinin huoneentaulu on selkeä: se ei lähde haastamaan vastustajan vahvuuksia.

Tuo lause ei ole sanskriittia tai muinaisjuudeaa. :rolleyes:

Mutta toivotaan sentään, että Raatteen tie toisintuu tälläkin vuosituhannella. :cool:
 
Toivottavasti olisit väärässä. Mutta minun mielestäni et ole.

Venäläisen sotadoktriinin huoneentaulu on selkeä: se ei lähde haastamaan vastustajan vahvuuksia.

Jos ajatellaan hybriditoiminnan koko kaavaa vaikuttamisesta sotaan ja sodasta siirtomaahenkiseen hallintaan, niin paras kuvaus siitä lienee yhä edelleen Yuri Bezmenovin määritelmä saattohoitovaiheella täydennettynä.


1. Demoralisointi (subversio, "mädättäminen")
2. Epävakauttaminen
3. Kriisiyttäminen
4. "Normalisointi" (sotilaallinen haltuunotto)
5. Kriisin purkaminen
6. Vakauttaminen
7. Valloittajan Arvo Pohjaan remoralisoiminen

Noista seitsemästä vaiheesta kuusi on soveltavaa sosiaalipsykologiaa ja 4-vaihe sisältää sitä valtavasti.

Jos sota on politiikkaa toisin keinoin niin vielä paljon enemmän, laajemmin ja useammalla tasolla se on sosiaalipsykologiaa toisin keinoin.

Venäläinen doktriini ja etenkin sen soveltaminen on hyvin Sun Tsu -henkistä. Sota pyritään voittamaan paljon ennen sotimista ja mieluiten jopa taisteluitta. Sekin on sosiaalipsykologiaa toisin keinoin.
 
1. Demoralisointi (subversio, "mädättäminen")
2. Epävakauttaminen
3. Kriisiyttäminen
4. "Normalisointi" (sotilaallinen haltuunotto)
5. Kriisin purkaminen
6. Vakauttaminen
7. Valloittajan Arvo Pohjaan remoralisoiminen

Kolme ensimmäistä kohtaa voi hoitua ilman että hyökkääjän tarvii rikkaa ristiin laittaa. Vastustaja voi olla varsin:cool: kykenevä huolehtimaan noista kohdista ihan itse omin avuin...jos siihen saa vielä vähän uitettua mausteita, niin tulos on -varmempi-.

Sotilaallinen haltuunotto voi olla myös tiukka niskalenkki poliittisella tasolla tai eristäminen sotilaallisesti ja poliittisesti.

Kriisi voidaan purkaa tai jäädyttää se vaikka 36 vuodeksi.

Vakauttaminen voi sisältää sarjan uhkailua, painostusta ja rajoitettuja väkivaltaisia operaatioita.

Arvo Pohja saadaan syötettyä suurimmalle osaa kohdeyleisöä ihan siten, että riittävä määrä ja volyymi kansakunnankaapinpäällystöä ryhtyy papukaijaksi. Hankalin osa väestöä joko lähtee maasta tai kokee pakkokeinoja. Kansoista on aina löytynyt tarpeeksi niitä opportunisteja, jotka osaavat vaihtaa tapetin värin olosuhteiden mukaan.

Tuon nimenomaisen listankin variaatioiden määrä on tolkuton.
 
Back
Top