Venäjän erikoisjoukot

[KIM]

Ihan uteliaisuudesta, mitä vehkeitä nämä olivat?

Vaunukanuuna 125 mm
12,7 itkk (vaunussa)
7,62 PKT (vaunussa)
AK47 (vaunussa tämäkin)
7,62 PKM (tämä ei tainnut kuulua sodanajan varustukseen, mutta kyllä meillä näitäkin räplättiin aika paljon)

 

[Lepard]

Tiedämmekö varmuudella että meidän reserviläispohjaiset vaunumiehet ovat venäläisiä aktiiviyksiköitä parempia? Eroa mahdollisesti on, mutta jos on niin kuinka paljon meidän eduksemme?

Toinen kysymys on se että jos venäläisten vaunujen ja mahdollisesti miehistön suorituskykyongelmat tunnetaan viimeisten sotakokemusten perusteella, niin toteaisin että tämä on vähän ristiriitainen juttu joka herättää jatkokysymyksen.

OK, ihan hyvä tietää taistelukokemuksen perusteella että heillä on suorituskykyongelmia, mutta mitä kun vertaa heidän vaunumiesten taistelukokemustaan meidän vaunumiesten taistelukokemuksen määrään? Ja siis nyt ei puhuta kesän -44 vaunumiehistöjen taistelukokemuksesta. Ja voisiko asia mahdollisesti mennä siten että he oppivat näistä taistelukokemuksista ja mahdollisesti kohentavat sen perusteella suorituskykyongelmiaan? Vai lähdetäänkö taas siitä meille mukavasta oletuksesta että vajaaälyiseen verrattava kaalilta ja mahorkalta haiseva päihdeongelmainen tyhmä haisuryssä jää suu auki raapimaan päätään kun toteavat toiminnassaan olevan ongelmia eikä mitään parannusta tapahdu?

Väitän että he tuntevat kalustonsa ja koulutuksensa puutteen länsikalustoa vastaan paremmin kun me. Tuskin lähtisivät pelaamaan gambiittia ja yrittämään manööveria 1:1 voimasuhteilla. Heikomman teknisen kaluston ja miehistön handicap saattaa kaventua meille ikävällä tavalla kun aselajiyhteistoiminta liitetään kuvaan mukaan. Reipas kalustoylivoima vähintään suhteella 1:3, massamainen epäsuoran tulena käyttö, ilmarynnäköinti, taisteluhekojen käyttö jne jolla tietysti myös isketään meidän huoltomme kimppuun joka haittaa taistelutoimintaa. Ei välttämättä tulisi olemaan meidän Leo-miehistöille mikään Tom Clancymainen "turkey shoot" jossa töpeksiviä ja sokeita itävaunuja ammutaan romuksi prikaati toisensa perään kun ampumaradalla konsanaan.

Taas kerran peräänkuulutan sitä, että meidän jokaisen täytyisi keskittyä enemmän siihen mitä me voimme tehdä paremmin, eikä keskittyä siihen mitä venäläiset tekevät huonosti. Tässä jälkimmäisessä nimittäin on se vaara, että tuudittautuminen potentiaalisen vastapuolen heikkouksiin heikentää oman toiminnan kehittämistä.

Ensinnäkin myytti aktiiviyksiköiden jatkuvasta suuresta valmiudesta on... myytti. Kun katsoo miten paljon keskiverto aktiiviyksikkö harjoittelee vuodessa verrattuna meikäläiseen varusmiesyksikköön, aktiiviyksiköt jäävät selvästi hopealle. Vuosien kuluessa kertyy tietenkin kokemusta, mutta henkilöstökierto on aktiiviyksiköissä sen verran nopeaa, että pääosa sotilaista vaihtuu 3-4 vuodessa.

Pari vuotta sitten Venäjän puolustusministeri Shoigu piti sarjan valmiustarkastuksia ja totesi, että pääosa varusmiesyksiköistä ei vuoden koulutuksensa aikana suorittanut kaikkia normin mukaisia harjoituksia, jotka merkitisivät että vaunumiehistö ajaisi koulutuksensa aikana 600 km ja ampuja ampuisi 6-7 täyskaliiperilaukausta. Shoigu totesi koulutustason heikoksi ja käski tuplata normit. Vaikka tähän kykenisivät (todennäköisesti eivät pysty), eivät pääsisi lähellekään sitä mitä suomalainen vaunumiehistö tekee vuoden aikana. Etenkin ampumakoulutuksessa venäläisten huomattavasti heikommat simulaattorijärjestelmät merkitsevät selvästi heikompaa koulutustasoa. Ammattimiehistöjen osalta asiaa on tietenkin vaikeampi arvioida, mutta ottaen huomioon venäläisten heikon koulutuskulttuurin, en usko että taso on kovin korkea. Kuvaa koulutustasosta saa kun katsoo verkosta venäläisten vuosittain järjestämän Tankbiathlon-kilpailun videoita. Venäjän parhaiden ammattilaismiehistöjen suoritukset eivät häikäise etenkään ampumatoiminnassa.

Kun katsoo Ukrainan taistelukokemuksia, ei siitä tunnista tuota maalaamaasi tappokonetta, ei edes Ukrainan ideaalissa tankkimaastossa. Pääsääntöisesti venäläiset välttävät lähitaistelua panssari- ja mekanisoiduilla joukoilla koska tietävät niiden heikot taistelutaidot. Luottavat sen sijaan vastustajan tuhoamiseen raskaalla epäsuoralla tulella pitkiltä etäisyyksiltä. Manööveritaidot ovat heikkoja ja menestys on perustunut lähinnä vastustajan vieläkin heikompaan koulutustasoon ja kalustoon. Laita sama porukka peitteiseen metsämaastoon, vastaan paremmin koulutettu ja kohtuullisesti varustettu vastustaja jolla on myös ilmatorjuntakykyä, niin tilanne on ihan toinen. Venäläisten päätyökalu on lisäksi pataljoonan taisteluosasto, isommilla joukoilla ei ole harjoiteltu vuosiin, joten sen mittavan ylivoiman muodostaminen on meikäläisessä maastossa aika haastavaa.

Venäläiset ovat pyrkineet viime vuosina parantamaan koulutustasoaan, mutta näytöt eivät vielä ole merkittäviä. Haastetta lisää se, että sopimussotilaita ei saada värvättyä tarpeeksi ja pidettyä talossa, eikä reserviläisille ole saatu luotua minkäänlaista koulutusjärjestelmää. Venäläisiä ei pidä missään nimessä aliarvioida, mutta eivät ne mitään kolmimetrisiä ole, eivät edes 1,70.

 

[Lepard]

No näinpä juuri. Mutta kyllä meillä.oltiin 90-luvun alussa varsin lahjakkaita keksimään selityksiä sille miksi juuri meidän käytössämme T-72 on kovaakin kovempi sotakone.
Muistan hyvin myös ajan jolloin sille etsittiin seuraajaa. Meillä oli jonkinmoinen joukko väkeä joka oli täysin vakuuttunut siitä että joku T-80 variantti olisi ainoa oikea korvaaja T-72:lle.
Kaikille jumalille ja muille mahdollisille kiitos siitä ettemme hankkineet T-80:iä.

Varmaan näitäkin uskovaisia oli, mutta Panssarikoululla kun asioita analysoitiin, vaihtoehdot olivat selvät. Leo2A4 vastasi sellaisenaan modernisoitua T-72:ta, ja Leossa oli jäljellä vielä mittava modernisointipotentiaali kuten A6, A7 yms versiot osoittavat.

 

[vastarannankiiski]

Kun katsoo Ukrainan taistelukokemuksia, ei siitä tunnista tuota maalaamaasi tappokonetta, ei edes Ukrainan ideaalissa tankkimaastossa. Pääsääntöisesti venäläiset välttävät lähitaistelua panssari- ja mekanisoiduilla joukoilla koska tietävät niiden heikot taistelutaidot. Luottavat sen sijaan vastustajan tuhoamiseen raskaalla epäsuoralla tulella pitkiltä etäisyyksiltä. Manööveritaidot ovat heikkoja ja menestys on perustunut lähinnä vastustajan vieläkin heikompaan koulutustasoon ja kalustoon.

En minä heitä minään yli-inhimillisinä tappokoneina pidä vaan pyrin suhtautumaan heihin enemmänkin neutraalisti ja objektiivisesti vailla ennakkoluuloja. Mutta en myöskään aliarvioisi potentiaalista vastustajaa jolla on ihan oikeaa sota- ja taistelukokemusta. Enkä myöskään Venäjän kaltaista maata joka kyllä tekee virheitä sotatoimissaan, ja jolla on retrospektiivisesti ollut kyky korjata omaa toimintaansa ja sen puutteita. Väitän että verellä vuodatettuja virheitä osataan arvostaa myös heillä ja niistä pyritään oppimaan.

He kyllä itse tietävät omat heikkoutensa ja vielä enemmänkin kun me, asia tuskin menee siten että me tunnemme heidän puutteensa heitä itseään paremmin. Siksi juuri korostinkin sitä, että omat puutteensa tuntiessaan heidän iskunsa ei ole pelkästään vaunuissa eikä ainakaan 1:1 suhteessa. Sieltä tullaan todennäköisesti päälle raskaalla ylivoimalla vähintään suhteella 1:3 ja todennäköisesti enemmänkin, raskaan massamaisen epäsuoran tulen ja ilmatuen turvin pyrkien hyödyntämään kaikkea mahdollista lentokalustoa. Siksi itse myös koen erityisen tärkeäksi oman ilmavoimien ja ilmatorjunnan merkityksen, koska maaväki mukaanlukien vaunut ovat heikoilla jos ilmatilan hallinta menetetään vihollinen pääsee hyödyntämään ilmaylivoimaansa. Tästä on lukuisia esimerkkejä historiasta olemassa.

 

[vastarannankiiski]

Ensinnäkin myytti aktiiviyksiköiden jatkuvasta suuresta valmiudesta on... myytti. Kun katsoo miten paljon keskiverto aktiiviyksikkö harjoittelee vuodessa verrattuna meikäläiseen varusmiesyksikköön, aktiiviyksiköt jäävät selvästi hopealle. Vuosien kuluessa kertyy tietenkin kokemusta, mutta henkilöstökierto on aktiiviyksiköissä sen verran nopeaa, että pääosa sotilaista vaihtuu 3-4 vuodessa.

Mä itse pitäisin mielessä myös sen, että pieni osa meidän joukoista on palveluksensa juuri päättäneitä reserviläisiä, tai palveluksensa päättämässä olleita varusmiehiä joilla on asiat hyvin muistissa. Alueellisissa ja operatiivisissa joukoissa on varmasti paljon joukkoja jotka ovat olleet jo useamman vuoden reservissä ja osa saattaa olla vielä ilman kertauttamista.

En siis automaattisesti väheksyisi 3-4 vuotta palveluksessa olleiden venäläisten kontraktnikien suorituskykyä ja osaamistasoa, jos vastaan heitetään 6-8 vuotta reservissä olleita suomalaisia reserviläisiä. Joista osa vielä vailla kertauskoulutusta varusmiespalveluksen jälkeen, ja taistelutehtävät saattavat tulla eteen pahimmillaan muutamien päivien kertauskoulutuksella perustamisen jälkeen. Paremman koulutuksen hyöty supistuu, kun taidot ruostuvat harjoittelun eli kertauksen puutteen sekä unohtamisen myötä.

Ja jos puhutaan 6-8 vuotta reservissä olleista, me edelleenkin puhumme keskimäärin alle 30v reserviläisistä jotka ovat sitä meidän nuorinta joukkopooliamme. Opittujen taitojen unohtamisesta on paljon muistitutkimusta olemassa ja tiedän PV:nkin sitä tehokkaasti hyödyntävän. Ja se tutkittu tieto ei anna kovin ruusuista kuvaa osaamisesta, joka on hankittu sen 6-8 vuotta takaperin asiaan sitten sen jälkeen paneutumatta, miettimättä tai kertaamatta. Valtaosa suomalaisista reserviläisistä ei kuitenkaan ole mitenkään aktiivisia tai kiinnostuneita maanpuolustuksesta ja näitä reserviläisiä on paljon alle 30 vuotiaissa ja operatiivisiin sekä alueellisiin joukkoihin sijoitettuina.

 

[Benelli]

Jos nyt jatkettaisiin varsinaisesta aiheesta niin isompien kamikaze dronejen lisäksi saavat ilmeisesti käyttöön myös pienempiä.
Toisaalta nuo voi luultavasti pysäyttää jollain kanaverkolla tai yhden dronen per verkko jos räjäyttävät reiän mutta toisaalta joku kuumuuden vuoksi auki jätetty ikkuna voi muodostaa huomattavan turvallisuus uhan tai saattaa vaikka tulla savupiipusta alas tai mennä suojaamattomasta ilmanvaihdosta tai viedä ilmanvaihtoon vaikka somaania.

 

[Kapiainen]

Ensinnäkin myytti aktiiviyksiköiden jatkuvasta suuresta valmiudesta on... myytti. Kun katsoo miten paljon keskiverto aktiiviyksikkö harjoittelee vuodessa verrattuna meikäläiseen varusmiesyksikköön, aktiiviyksiköt jäävät selvästi hopealle. Vuosien kuluessa kertyy tietenkin kokemusta, mutta henkilöstökierto on aktiiviyksiköissä sen verran nopeaa, että pääosa sotilaista vaihtuu 3-4 vuodessa.

Pari vuotta sitten Venäjän puolustusministeri Shoigu piti sarjan valmiustarkastuksia ja totesi, että pääosa varusmiesyksiköistä ei vuoden koulutuksensa aikana suorittanut kaikkia normin mukaisia harjoituksia, jotka merkitisivät että vaunumiehistö ajaisi koulutuksensa aikana 600 km ja ampuja ampuisi 6-7 täyskaliiperilaukausta. Shoigu totesi koulutustason heikoksi ja käski tuplata normit. Vaikka tähän kykenisivät (todennäköisesti eivät pysty), eivät pääsisi lähellekään sitä mitä suomalainen vaunumiehistö tekee vuoden aikana. Etenkin ampumakoulutuksessa venäläisten huomattavasti heikommat simulaattorijärjestelmät merkitsevät selvästi heikompaa koulutustasoa. Ammattimiehistöjen osalta asiaa on tietenkin vaikeampi arvioida, mutta ottaen huomioon venäläisten heikon koulutuskulttuurin, en usko että taso on kovin korkea. Kuvaa koulutustasosta saa kun katsoo verkosta venäläisten vuosittain järjestämän Tankbiathlon-kilpailun videoita. Venäjän parhaiden ammattilaismiehistöjen suoritukset eivät häikäise etenkään ampumatoiminnassa.

Kun katsoo Ukrainan taistelukokemuksia, ei siitä tunnista tuota maalaamaasi tappokonetta, ei edes Ukrainan ideaalissa tankkimaastossa. Pääsääntöisesti venäläiset välttävät lähitaistelua panssari- ja mekanisoiduilla joukoilla koska tietävät niiden heikot taistelutaidot. Luottavat sen sijaan vastustajan tuhoamiseen raskaalla epäsuoralla tulella pitkiltä etäisyyksiltä. Manööveritaidot ovat heikkoja ja menestys on perustunut lähinnä vastustajan vieläkin heikompaan koulutustasoon ja kalustoon. Laita sama porukka peitteiseen metsämaastoon, vastaan paremmin koulutettu ja kohtuullisesti varustettu vastustaja jolla on myös ilmatorjuntakykyä, niin tilanne on ihan toinen. Venäläisten päätyökalu on lisäksi pataljoonan taisteluosasto, isommilla joukoilla ei ole harjoiteltu vuosiin, joten sen mittavan ylivoiman muodostaminen on meikäläisessä maastossa aika haastavaa.

Venäläiset ovat pyrkineet viime vuosina parantamaan koulutustasoaan, mutta näytöt eivät vielä ole merkittäviä. Haastetta lisää se, että sopimussotilaita ei saada värvättyä tarpeeksi ja pidettyä talossa, eikä reserviläisille ole saatu luotua minkäänlaista koulutusjärjestelmää. Venäläisiä ei pidä missään nimessä aliarvioida, mutta eivät ne mitään kolmimetrisiä ole, eivät edes 1,70.

Se on juuri näin - ja tähän kun vielä lisää sen että venäläisten rima sille mikä on hyvin koulutettu, on matalampi kuin mitä se on meillä tai länsimaissa yleensä, niin aletaan ymmärtämään miksi asiat heillä ovat siten kuin ovat.
Ja kuten tuossa tuli esiinkin, myös Ukrainan alueella taistelusuoritukset ovat olleet hyvin vaihtelevia - pääaasiassa (länsimittapuulla) heikkoja, vaikka hyviä yksittäisiä hetkiäkin mahtuu sekaan.
Kuten olen aiemminkin tuonut esiin: erikoisjoukot ovat koulutettuja, maahanlaskujoukot samoin, panssarijoukkoja on yritetty kouluttaa, moottoroidut joukot ovat lähinnä olemassa - näin länsimittapuulla arvioiden.

 

[vastarannankiiski]

Kuten olen aiemminkin tuonut esiin: erikoisjoukot ovat koulutettuja, maahanlaskujoukot samoin, panssarijoukkoja on yritetty kouluttaa, moottoroidut joukot ovat lähinnä olemassa - näin länsimittapuulla arvioiden.

Miten sama koulutusmäärittely menee kotimaisilla joukkotyypeillä sinun mielestäsi kuulisin mielelläni?

Tiedän tekeväni tässä taas kerran pahan majesteettirikoksen, mutta valitettavasti en pidä meidän omien reserviläisten LKP:ssä muodostamien yksiköidensuorituskykyä kaikilta osin kovin hyvänä ja riittävänä. Jos vielä alle 30v reserviläisten muodostamissa yksiköissä on joukkoja joiden varusmiespalveluksesta (sinällänsä hyvällä koulutuksella) on 7-9v aikaa ilman kertausharjoituksia niin moni asia on ehtinyt unohtua ja ukot läskiytyä. Ja tämän tyyppisiä joukkoja meillä on paljon omassa joukkopoolissa.

Haluan tällä esimerkillä kiinnittää huomiota siihen että niitä juuri palvelusensa päättäviä tai päättäneitä varusmiehiä ja reserviläisiä jolla uudet asiat ovat tuoreessa muistissa, on vain pieni osa meidän SA-joukoista. Syvässä reservissä on paljon enemmän joukkoja, joiden suorituskykyyn vaikuttaa haittaavasti noussut ikä, heikentynyt fyysinen kunto sekä unohtuneet sekä osin vanhentuneet tiedot ja taidot. Kun omilla LKP:ssä muodostettavilla joukoilla tilanne on oletettavasti tämä, pidän hieman hullunkurisena sitä että toistetaan venäläisten sopimussotilaiden muodostamien yksiköiden huonoa osaamistasoa ja puutteellista koulutusta. Lopputulos saattaa olla se, että venäläisen sopimussotilaiden muodostaman "korkean valmiuden yksikön" suorituskyky- ja osaamistaso voi olla korkeampi kun sen suomalaisen syvästä reservistä muodostetun osaston jonka se taistelukentällä kohtaa. Tämän lisäksi sillä venäläisellä yksiköllä saattaa olla kokemusta ihan oikeasta sodasta, jota meikäläisellä osastolla todennäköisesti ei ole.

Siksi liiallinen keskittyminen venäläisten puutteelliseen suorituskykyyn ja toisinaan sillä mässäily ja ilkkuminen on mielestäni keskittymistä hieman väärään asiaan. Tärkeintä on keskittyä omiin puutteisiin ja niiden korjaamiseen. Tämä koskee niin systeemiä, järjestelmää kun yksittäistä reserviläistä. Tämä jo siitäkin syystä että meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa venäläisten touhuihin ja suorituskyvyn kehitykseen, mutta omaan on. Jos meillä on puutteita, voimme syyttää siitä vain itseämme. Ja siltä osin kun asiat ovat kunnossa ja mallillaan niin voimme kiittää itseämme. Kumpi on tärkeämpää selviytymisen ja onnistumisen kannalta, oma hyvä vai vihollisen huono suorituskyky voisi kysyä?

Vaikka järjestelmä ei huolehtisikaan yksittäisestä reserviläisestä niin yksittäinen reserviläinen voi huolehtia itsestään pitämällä itseään ainakin hyvässä kunnossa koska kaikki muu sotilaallinen tieto, taito ja osaaminen rakennetaan kenttäkelpoisuuden pohjalle. Tiedot ja taidot nousevat äksiisillä ja oppitunneilla hyväkuntoisella reserviläisellä huomattavasti nopeammin kun rapakuntoisen fyysinen kunto riittävälle tasolle kuten olen aikaisemminkin sanonut monesti. Lisäksi hyvä kondis ja kunto ei koskaan mene hukkaan eikä siitä koskaan ole mitään haittaa missään tehtävässä tai sijoituksessa.

 

[Mili]

Tuon Bemarin erikoisista sähköistä ainakin @CV9030FIN kirjoitti taannoin syvällisen turhautuneesti. Tyyliin; eipä ollut kahta samanlaisesti johdotettua. Tämä siis yksinkertaistettuna ja tiivistettynä. Ei ollut oikein muutakaan osin peliin tyytyväinen, näin ymmärsin

Ei johdotuksen erilaisuus voi olla mikään este millekään. Useampi firma suomessakin mikä tekee tilauksesta niitä esimerkiksi:
https://motec.fi/johtosarjat/
Ei se voi olla niin monimutkainen kuin:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/147722/Marttinen_Emil.pdf

Tottakai armeijan vaatimukset on nykyään korkeammat kuin aikoinaan(halonivapaat kaapelit(?), häiriö ja EMP-suojaus ym). Samalla saataisiin kuitenkin menopeli päivitettyä esim. ledivalaistus, peruutuskamera jne..

 

[kimmo.j]

Ei johdotuksen erilaisuus voi olla mikään este millekään. Useampi firma suomessakin mikä tekee tilauksesta niitä esimerkiksi:
https://motec.fi/johtosarjat/
Ei se voi olla niin monimutkainen kuin:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/147722/Marttinen_Emil.pdf

Tottakai armeijan vaatimukset on nykyään korkeammat kuin aikoinaan(halonivapaat kaapelit(?), häiriö ja EMP-suojaus ym). Samalla saataisiin kuitenkin menopeli päivitettyä esim. ledivalaistus, peruutuskamera jne..

Johtosarjat ja niiden asentaminen ovat yksi kalleimmista töistä, koska se on työvoimapainoitteista ja tässä tapauksessa vielä pienestä sarjasta. Kysymys on siis jälleen kerran rahasta, ei vaikeudesta.

 

[ajs178]

Johtosarjat ja niiden asentaminen ovat yksi kalleimmista töistä, koska se on työvoimapainoitteista ja tässä tapauksessa vielä pienestä sarjasta. Kysymys on siis jälleen kerran rahasta, ei vaikeudesta.

Tästä tulee mieleen aikoinaan visiitti Audi Centeriin: osat 19 €, loppulasku 300 €. Onneksi pääsin siitä autosta eroon.

 

[PSS]

Ei johdotuksen erilaisuus voi olla mikään este millekään. Useampi firma suomessakin mikä tekee tilauksesta niitä esimerkiksi:
https://motec.fi/johtosarjat/
Ei se voi olla niin monimutkainen kuin:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/147722/Marttinen_Emil.pdf

Tottakai armeijan vaatimukset on nykyään korkeammat kuin aikoinaan(halonivapaat kaapelit(?), häiriö ja EMP-suojaus ym). Samalla saataisiin kuitenkin menopeli päivitettyä esim. ledivalaistus, peruutuskamera jne..

Muotoilenpa uudestaan.

Sinulle laitetaan eteen vaikka noin sata neukkuvaunua ja sanotaan, että uusipa kaikkien sähköt kokonaan. Noihan on samaa mallia kaikki, että siltä osin sehän on toistoa.

Työn aluksi huomaat, etteivät radiot tai muutkaan härpäkkeet olekaan liittymistään samaa mallia. (No, joitain neuvostomalleja kaikki liittimet sentään. Melkein kaikki.) Ja vaikka liittimet olisikin samat, eivät väriliidut olekaan. Eikä vedetyt reitit. Eikä itse asiassa käytetyt oheislaitteetkaan...

Joko ymmärrät, mitä eroa on uusinnan ja tyhjästä suunnittelun välillä?

 

[Herman30]

Jos uudemmissakin kalustoissa pitää paikkansa se mikä T-34;ssa että yksityskohdista pystyi näkemään mistä tehtaalta tankki tuli koska kaikki tehtaat eivät tehneet samalla tavalla.

 

[Lepard]

Miten sama koulutusmäärittely menee kotimaisilla joukkotyypeillä sinun mielestäsi kuulisin mielelläni?

Tiedän tekeväni tässä taas kerran pahan majesteettirikoksen, mutta valitettavasti en pidä meidän omien reserviläisten LKP:ssä muodostamien yksiköidensuorituskykyä kaikilta osin kovin hyvänä ja riittävänä. Jos vielä alle 30v reserviläisten muodostamissa yksiköissä on joukkoja joiden varusmiespalveluksesta (sinällänsä hyvällä koulutuksella) on 7-9v aikaa ilman kertausharjoituksia niin moni asia on ehtinyt unohtua ja ukot läskiytyä. Ja tämän tyyppisiä joukkoja meillä on paljon omassa joukkopoolissa.

Haluan tällä esimerkillä kiinnittää huomiota siihen että niitä juuri palvelusensa päättäviä tai päättäneitä varusmiehiä ja reserviläisiä jolla uudet asiat ovat tuoreessa muistissa, on vain pieni osa meidän SA-joukoista. Syvässä reservissä on paljon enemmän joukkoja, joiden suorituskykyyn vaikuttaa haittaavasti noussut ikä, heikentynyt fyysinen kunto sekä unohtuneet sekä osin vanhentuneet tiedot ja taidot. Kun omilla LKP:ssä muodostettavilla joukoilla tilanne on oletettavasti tämä, pidän hieman hullunkurisena sitä että toistetaan venäläisten sopimussotilaiden muodostamien yksiköiden huonoa osaamistasoa ja puutteellista koulutusta. Lopputulos saattaa olla se, että venäläisen sopimussotilaiden muodostaman "korkean valmiuden yksikön" suorituskyky- ja osaamistaso voi olla korkeampi kun sen suomalaisen syvästä reservistä muodostetun osaston jonka se taistelukentällä kohtaa. Tämän lisäksi sillä venäläisellä yksiköllä saattaa olla kokemusta ihan oikeasta sodasta, jota meikäläisellä osastolla todennäköisesti ei ole.

Siksi liiallinen keskittyminen venäläisten puutteelliseen suorituskykyyn ja toisinaan sillä mässäily ja ilkkuminen on mielestäni keskittymistä hieman väärään asiaan. Tärkeintä on keskittyä omiin puutteisiin ja niiden korjaamiseen. Tämä koskee niin systeemiä, järjestelmää kun yksittäistä reserviläistä. Tämä jo siitäkin syystä että meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa venäläisten touhuihin ja suorituskyvyn kehitykseen, mutta omaan on. Jos meillä on puutteita, voimme syyttää siitä vain itseämme. Ja siltä osin kun asiat ovat kunnossa ja mallillaan niin voimme kiittää itseämme. Kumpi on tärkeämpää selviytymisen ja onnistumisen kannalta, oma hyvä vai vihollisen huono suorituskyky voisi kysyä?

Vaikka järjestelmä ei huolehtisikaan yksittäisestä reserviläisestä niin yksittäinen reserviläinen voi huolehtia itsestään pitämällä itseään ainakin hyvässä kunnossa koska kaikki muu sotilaallinen tieto, taito ja osaaminen rakennetaan kenttäkelpoisuuden pohjalle. Tiedot ja taidot nousevat äksiisillä ja oppitunneilla hyväkuntoisella reserviläisellä huomattavasti nopeammin kun rapakuntoisen fyysinen kunto riittävälle tasolle kuten olen aikaisemminkin sanonut monesti. Lisäksi hyvä kondis ja kunto ei koskaan mene hukkaan eikä siitä koskaan ole mitään haittaa missään tehtävässä tai sijoituksessa.

Totta, puolustusvoimien suurin ongelma on maavoimien reservien riittämätön kertausharjoituskierto. Järjestelmä on kustannussyistä viritetty varusmiesten kouluttamiseen, resurssit eivät riitä maavoimien koko 180.000 sotilaan reservin pitämiseen iskussa. Siksi vähiä kh-vuorokausia käytetään aika keskitetysti tärkeimpien joukkojen pitämiseen kohtuullisessa iskussa. Jota helpottaa se, että noin 20% maavoimien reservistä tuo 80% iskukyvystä. Esim LEO-reserviläiset joita on kaikkiaan varmaan alle 1000, käyvät kertaamassa useammin kuin joku paikallispataljoonan huollon taistelija.

Venäläisistä sopimussotilaista aika vähillä on todellista panssaritaistelukokemusta. moottoroidusta jalkaväestä puhumattakaan. Korkeampia upseereita on kierrätetty hyvin joten operaatioita osataan kyllä suunnitella. Eli ollaan vähän viime sotien tilanteessa. Operaatiotaito korkeatasoista, taktisen taistelun voittaminen etenkin peitteisessä maastossa vaikeampaa. Samoja osaamishaasteita on naapurin ilmavoimillakin. Teoriassa on kerätty paljon kokemusta ja lentotunteja Syyriassa, mutta käytännössä on pommitettu autiomaassa täyden ilmanherruuden turvin täysin ilmatorjunnalla suojaamattomia kohteita (usein siviilisellaisia). Jos vastassa onkin länsimainen hävittäjätorjunta ja kohteena ilmatorjunnalla suojatut hajautetut ja maastoutetut joukot peitteisessä maastossa, voi vaikeusaste olla Syyrian veteraanillekin aika kova.

Määrässäkin on haasteita. Venäläinen prikaati saa liikkeelle yhden sopimussotilaspataljoonan ja kenties yhden varusmiespataljoonan jos ollaan sopivassa kohdassa koulutuskautta. Jos aiotaan tehdä isompi operaatio, niitä pataljoonan taisteluosastoja pitää koota laajalta alueelta. Ja koska puolustettavaa aluetta riittää, ison voimaryhmän kokoaminen Suomea vastaan on riski. Reservejä Venäjällä on tietenkin kohtuullisesti ja varastossa mm 15.000 taistelupanssarivaunua. Ongelmana on reservin osaaminen joka on heillä paljon huonommassa kunnossa kuin Suomessa sekä lkp-järjestelmä jota ei ole testattu vuosikymmeniin. Venäjän kyky hankkia ilmanherruus on varsin rajoitettu kehittynyttä vastustajaa vastaan taistellessa, mm koska uutta kalustoa on hyvin rajoitetusti.

Olen samaa mieltä siitä, että venäläisiä ei kannata aliarvioida. Heillä on paljon osaamista ja vahvuuksia mm elson ja tykistön osalta, panssarijoukkojen kohtaamistaistelu ei ole yksi niistä.

 

[Osasto 31]

Sillä välin Tsetseeniassa:

https://twitter.com/x/status/1148979276445835267

 

[vastarannankiiski]

Totta, puolustusvoimien suurin ongelma on maavoimien reservien riittämätön kertausharjoituskierto. Järjestelmä on kustannussyistä viritetty varusmiesten kouluttamiseen, resurssit eivät riitä maavoimien koko 180.000 sotilaan reservin pitämiseen iskussa. Siksi vähiä kh-vuorokausia käytetään aika keskitetysti tärkeimpien joukkojen pitämiseen kohtuullisessa iskussa. Jota helpottaa se, että noin 20% maavoimien reservistä tuo 80% iskukyvystä. Esim LEO-reserviläiset joita on kaikkiaan varmaan alle 1000, käyvät kertaamassa useammin kuin joku paikallispataljoonan huollon taistelija...

Kiitos tästä erinomaisen tyhjentävästä vastauksesta.

Muuta tuohonhan ei voi sanoa, että kh-vuorokausien suhteen tasan eivät mene nallikarkit ja hyvä niin. Täysin oikea systeemi ja jakopolitiikka.

 

[Kapiainen]

Miten sama koulutusmäärittely menee kotimaisilla joukkotyypeillä sinun mielestäsi kuulisin mielelläni?

Tiedän tekeväni tässä taas kerran pahan majesteettirikoksen, mutta valitettavasti en pidä meidän omien reserviläisten LKP:ssä muodostamien yksiköidensuorituskykyä kaikilta osin kovin hyvänä ja riittävänä. Jos vielä alle 30v reserviläisten muodostamissa yksiköissä on joukkoja joiden varusmiespalveluksesta (sinällänsä hyvällä koulutuksella) on 7-9v aikaa ilman kertausharjoituksia niin moni asia on ehtinyt unohtua ja ukot läskiytyä. Ja tämän tyyppisiä joukkoja meillä on paljon omassa joukkopoolissa.

Haluan tällä esimerkillä kiinnittää huomiota siihen että niitä juuri palvelusensa päättäviä tai päättäneitä varusmiehiä ja reserviläisiä jolla uudet asiat ovat tuoreessa muistissa, on vain pieni osa meidän SA-joukoista. Syvässä reservissä on paljon enemmän joukkoja, joiden suorituskykyyn vaikuttaa haittaavasti noussut ikä, heikentynyt fyysinen kunto sekä unohtuneet sekä osin vanhentuneet tiedot ja taidot. Kun omilla LKP:ssä muodostettavilla joukoilla tilanne on oletettavasti tämä, pidän hieman hullunkurisena sitä että toistetaan venäläisten sopimussotilaiden muodostamien yksiköiden huonoa osaamistasoa ja puutteellista koulutusta. Lopputulos saattaa olla se, että venäläisen sopimussotilaiden muodostaman "korkean valmiuden yksikön" suorituskyky- ja osaamistaso voi olla korkeampi kun sen suomalaisen syvästä reservistä muodostetun osaston jonka se taistelukentällä kohtaa. Tämän lisäksi sillä venäläisellä yksiköllä saattaa olla kokemusta ihan oikeasta sodasta, jota meikäläisellä osastolla todennäköisesti ei ole.

Siksi liiallinen keskittyminen venäläisten puutteelliseen suorituskykyyn ja toisinaan sillä mässäily ja ilkkuminen on mielestäni keskittymistä hieman väärään asiaan. Tärkeintä on keskittyä omiin puutteisiin ja niiden korjaamiseen. Tämä koskee niin systeemiä, järjestelmää kun yksittäistä reserviläistä. Tämä jo siitäkin syystä että meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa venäläisten touhuihin ja suorituskyvyn kehitykseen, mutta omaan on. Jos meillä on puutteita, voimme syyttää siitä vain itseämme. Ja siltä osin kun asiat ovat kunnossa ja mallillaan niin voimme kiittää itseämme. Kumpi on tärkeämpää selviytymisen ja onnistumisen kannalta, oma hyvä vai vihollisen huono suorituskyky voisi kysyä?

Vaikka järjestelmä ei huolehtisikaan yksittäisestä reserviläisestä niin yksittäinen reserviläinen voi huolehtia itsestään pitämällä itseään ainakin hyvässä kunnossa koska kaikki muu sotilaallinen tieto, taito ja osaaminen rakennetaan kenttäkelpoisuuden pohjalle. Tiedot ja taidot nousevat äksiisillä ja oppitunneilla hyväkuntoisella reserviläisellä huomattavasti nopeammin kun rapakuntoisen fyysinen kunto riittävälle tasolle kuten olen aikaisemminkin sanonut monesti. Lisäksi hyvä kondis ja kunto ei koskaan mene hukkaan eikä siitä koskaan ole mitään haittaa missään tehtävässä tai sijoituksessa.

Yritän vastata lyhyesti. Sen perusteella mitä olen nähnyt meikäläisiä reserviläisiä tehtävissään ja joukkotuotettuja joukkoja + länsimaisia muita joukkoja, niin meikäläiset joukot ovat yllättävänkin suorituskykyisiä.
Meillä on oma rima hyvin korkealla sekä PV:lla että reserviläisillä itsellään. Se aiheuttaa sen että helposti aliarvioimme itseämme, toisaalta se on korkean laadun tae.
Vaikka itsestämme helposti esim. kertausharjoituksissa tuntuu ettei homma oikein pelaa, niin kyllä se kuitenkin pelaa. Reserviläisille tyypillistä on suorituskyvyn hyvin nopea parantuminen sitä mukaa kun harjoitus etenee. Alku menee totutellessa ja päivä päivältä kehityskäyrä on hyvin korkea.
Joukkotuotannon loppuvaiheissa olevat varusmiesjoukot pärjäävät hyvin kv. harjoutuksissa. Tosiasia on myös se, että lähes aina kun vastakkain on jotu:n lopulla oleva joukko ja reserviläisjoukko, jälkimmäinen vetää pidemmän korren. Ja näinhän sen pitää ollakin. Toinen on koulutuksensa loppuvaiheissa, toinen on valmis sotajoukko.
Toki meilläkin eri joukoilla eroja on, mutta ei meillä varsinaisesti huonoja joukkoja ole. Sen mahdollistaa nykyisin myös se, että meillä on lähes 800 000 sijoittamatonta reservissä. Kertausjoukko kun osoittautuu huonoksi, se voidaan vaihtaa nopeasti tai joku joukko on erityisen hyvä, se voidaan pitää rivissä pidempään.

 

[baikal]

Siksi liiallinen keskittyminen venäläisten puutteelliseen suorituskykyyn ja toisinaan sillä mässäily ja ilkkuminen on mielestäni keskittymistä hieman väärään asiaan. Tärkeintä on keskittyä omiin puutteisiin ja niiden korjaamiseen. Tämä koskee niin systeemiä, järjestelmää kun yksittäistä reserviläistä. Tämä jo siitäkin syystä että meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa venäläisten touhuihin ja suorituskyvyn kehitykseen, mutta omaan on. Jos meillä on puutteita, voimme syyttää siitä vain itseämme.

Venäjällä on tehty uudistuksia, joiden lopputulemaksi on kaavailtu ihan samoja asioita kuin länkkäreilläkin. Eli painopisteajattelu on sielläkin ollut SE, miten asioita linjataan. Jos sikäläinen reservi on syvänukutettu, niin eipä se paljon kummempaa ole muuallakaan. Ylipäätään soturikasti maailmalla on lkm pienenevä kanta.

Venäjä on avoimesti kirjannut, että -se ei haasta vastustajia niiden vahvuusalueilla-. Sitä sopii pohtia, mitä se tarkoittaa tai on tarkoittavinaan.

Jos meihin kohdistetaan joskus asevaikutusta, niin olen tasan varma siitä, että erilaisia paukahtelevia kapineita tulee ihan riesaksi asti niskaan. Sitä lajia on Venäjällä remmissä monipuolisesti alkaen kranaattikk:sta päätyen mannertenvälisiin ohjuksiin. Ei sitä tulivoimaa roikuteta mukana siksi, että sitä on kivaa voitonpäivänparaatissa esitellä, kyllä sitä käytetään, jos niikseen tulee.

Turvallisuus- ja voimaelinten erikoisjoukot ollenevat varsin kykeneviä hyödyntämään niin rauhan kuin sodan aikaakin, temppulaatikosta on varmasti nähty vain osa. Ja millä enää erottaa minä päivänä joku sota alkoi....

Ilman lasitasankofantasiointiakaan olen varma siitä, että kaikkinainen tulivoima on SE.

Toiminta ja -sotiminen- on mennyt vaan siihen, että tosiasiassa viholliseksi ryhtynyt osapuoli ei välttämättä toimillaan laukaise lainkaan esim. 5. artiklan mukaisia toimenpiteitä. Vaaleanharmaasta riemunkirjavaan uhkakauteen siirtyminen tapahtuu melko jouheasti ilman että -kohteeseen olisi vielä hyökätty- perinteisessä mielessä.

Viime sodasta on nyt niin pitkä aika, että on ihan aidosti vaarana se kuuluisa: varaudumme sotimaan sotaa, jollaista ei ole enää tarjolla.

 

[Lepard]

Venäjällä on tehty uudistuksia, joiden lopputulemaksi on kaavailtu ihan samoja asioita kuin länkkäreilläkin. Eli painopisteajattelu on sielläkin ollut SE, miten asioita linjataan. Jos sikäläinen reservi on syvänukutettu, niin eipä se paljon kummempaa ole muuallakaan. Ylipäätään soturikasti maailmalla on lkm pienenevä kanta.

Venäjä on avoimesti kirjannut, että -se ei haasta vastustajia niiden vahvuusalueilla-. Sitä sopii pohtia, mitä se tarkoittaa tai on tarkoittavinaan.

Jos meihin kohdistetaan joskus asevaikutusta, niin olen tasan varma siitä, että erilaisia paukahtelevia kapineita tulee ihan riesaksi asti niskaan. Sitä lajia on Venäjällä remmissä monipuolisesti alkaen kranaattikk:sta päätyen mannertenvälisiin ohjuksiin. Ei sitä tulivoimaa roikuteta mukana siksi, että sitä on kivaa voitonpäivänparaatissa esitellä, kyllä sitä käytetään, jos niikseen tulee.

Turvallisuus- ja voimaelinten erikoisjoukot ollenevat varsin kykeneviä hyödyntämään niin rauhan kuin sodan aikaakin, temppulaatikosta on varmasti nähty vain osa. Ja millä enää erottaa minä päivänä joku sota alkoi....

Ilman lasitasankofantasiointiakaan olen varma siitä, että kaikkinainen tulivoima on SE.

Toiminta ja -sotiminen- on mennyt vaan siihen, että tosiasiassa viholliseksi ryhtynyt osapuoli ei välttämättä toimillaan laukaise lainkaan esim. 5. artiklan mukaisia toimenpiteitä. Vaaleanharmaasta riemunkirjavaan uhkakauteen siirtyminen tapahtuu melko jouheasti ilman että -kohteeseen olisi vielä hyökätty- perinteisessä mielessä.

Viime sodasta on nyt niin pitkä aika, että on ihan aidosti vaarana se kuuluisa: varaudumme sotimaan sotaa, jollaista ei ole enää tarjolla.

Ammattisotilaita usein syytellään juuri tuosta vanhaan sotaan varautumisesta. Sellaiseenkin on aikanaan syyllistytty, mutta asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen että sotilailta ei vain löydy uusia ideoita. Asiassa on ainakin kaksi merkittävää haastetta. Ensinnäkin se, millaiseen sotaan pitäisi sitten varautua? Aika vähän tulee perusteltuja esityksiä siitä, mitä se tulevaisuuden sodankäynti oikein on. Yleensä vain erilaisia arvailuja, jotka useinkaan eivät perustu reaalimaailmaan. Toinen asia on sitten resurssit. Sotilaat pakkaavat pitämään kiinni vanhoista järjestelmistään, koska resurssit eivät mahdollista jo olemassa olevista legacy-järjestelmistä luopumista edes suurvalloissa. Ja lisäksi haasteena on se, että vastapuoli myöskään luovu omista perinteisistä järjestelmistään. Sodankäyntiin pakkaa tulemaan uusia suorituskykyjä ja kerroksia, mutta harvemmin mitään poistuu. Joukoille jaetaan edelleen pistimet vaikka viimeinen pistinrynnäkkö taidettiin käydä Falklandin sodassa. Hevoset ovat poistuneet taistelukentältä, mutta ei niiden tehtävät jotka ovat siirtyneet mekanisoiduille joukoille. Venäläisillä voi olla hybridi-sodankäyntikykyjä, pitkän tähtäimen täsmäaseita ja ydinaseita, mutta on myös edelleen varastoissa yli 15.000 panssarivaunua. T-62 vaunujakin kuulemma taas modernisoidaan. Eli omasta panssarintorjunnasta ja panssariaseesta luopuminen ei esimerkiksi ole järkevää vielä vähään aikaan.

Venäjällä on toki tehokkaita täsmäaseita, mutta määrät eivät liene kovinkaan suuria. USA:n asevoimien ensi vuoden puolustusbudjetissa on mm hankintalistalla 45.000 JDAM-pommia ja 350 JASSM-ohjusta, ihan noin niinkuin aluksi. Venäjä tuskin pystyy lähellekään samaan. Ja sitä rajoitettua täsmäasevarastoa tuskin ladotaan pelkästään Suomen niskaan. Lisäksi Suomi on niitä harvoja länsimaita joissa puolustuksen resurssien nopeaa hajauttamista harjoitellaan säännöllisesti. Helppoa ei varmasti olisi, mutta ei toivotontakaan.

Hybridi-toimiin on lisäksi varauduttu jo useiden vuosien ajan lainsäädäntöä kehittämällä, viranomaisten toimivaltuuksia lisäämällä, tiedustelu parantamalla, valmiusjoukkoja luomalla jne jne. Näitä toimia lisäksi harjoitellaan joka vuosi säännöllisesti. Tärkeintä ei liene uusien härpäkkeiden hankinta, vaan nykyisten käyttäminen entistä tehokkaammin ja tarvittaessa uudella tavalla.

 

[baikal]

Ammattisotilaita usein syytellään juuri tuosta vanhaan sotaan varautumisesta. Sellaiseenkin on aikanaan syyllistytty, mutta asia ei taida olla ihan niin yksinkertainen että sotilailta ei vain löydy uusia ideoita. Asiassa on ainakin kaksi merkittävää haastetta. Ensinnäkin se, millaiseen sotaan pitäisi sitten varautua? Aika vähän tulee perusteltuja esityksiä siitä, mitä se tulevaisuuden sodankäynti oikein on. Yleensä vain erilaisia arvailuja, jotka useinkaan eivät perustu reaalimaailmaan

En syytä ketään, eikä mulla ole mitään -varmoja vaihtoehtoja- heittää tilalle. Mutta siitä olen varma, että varsinkin reservin hellimä Kollaa-Raattee-Summa-fantasiointi on erittäin paljon satua.

Tosiaikaisen tiedustelutiedon -arkipäiväistyminen- yhdistettynä tarkkaan ja nopeaan asevaikuttamiseen muuttaa mielestäni sodankäyntiä koko ajan. Siitä ei päästä mihinkään. Mm. Ukrainan sodan alkuvaiheessa nähtiin venäläisen asevaikutuksen vasteajan lyheneminen jo verrattuna Georgian vastaaviin.

Ja sama toisinpäin. Suomen Ilmavoimille on mahdollista varustaa kyky vaikuttaa suurella alueella: tarkasti, nopeasti ja tehokkaasti. Esteenä on enää hinta tai ei mikään -enää- vaan siinä sitä onkin.

Minä johdan tätä ajatusta tosiaikaisesta tiedustelutiedosta ja tulenkäytöstä -omasta mielestäni- tarpeeksi ennakkoluulottomasti.

Tämän päivän sodankäyntitaitoa on sekin, että kyetään varmistamaan siviiliyhteiskunnan toiminta: jos tämä puoli kaatuu, niin eipä se armeijakaan pitkään seiso voitokkaana kivääri jalalla rajasuolla.