Ei se mitään. Taustalla hakemasi ajatushan oli sinänsä ihan oikea, se ei vain ihan suoraan auennut syynä mm. että ase-esimerkkisi osin harhaanjohtava.
Mutta älä ole tuollainen marttyyri. Kyllä aikuinen mies kestää pienen kolauksen.
Venäjän ilmavoimista ja vähän Suomestakin
- Viestiketjun aloittaja RPG83
- Aloitus PVM
Ei se mitään. Taustalla hakemasi ajatushan oli sinänsä ihan oikea, se ei vain ihan suoraan auennut syynä mm. että ase-esimerkkisi osin harhaanjohtava.
Mutta älä ole tuollainen marttyyri. Kyllä aikuinen mies kestää pienen kolauksen.
RPG83
Soome Majori
Vuosi lähenee loppuaan. Miten arvioitte Venäjän konekannan kehittyvän: laskeeko luku ensi vuonna vai kasvaako se? Olen jankuttanut jo pitkään Neuvostoliiton aikaisten koneiden vanhenemisesta, mutta tuleeko vielä toistaiseksi uusia koneita nopeammin kuin vanhoista joudutaan luopumaan?
Tähän väliin laitan Wikipediasta ajantasaiset luvut liitteeksi.
Tähän väliin laitan Wikipediasta ajantasaiset luvut liitteeksi.
Liitteet
Tossa kuva Su-30-koneiden valmistuskompleksista Irkutskissa:
Tässä linkissä paljon lisää hyviä kuvia tuosta paikasta ja muutama itse koneestakin:
http://gelio.livejournal.com/200901.html
Tässä linkissä paljon lisää hyviä kuvia tuosta paikasta ja muutama itse koneestakin:
http://gelio.livejournal.com/200901.html
Viimeksi muokattu:
Mikoyan
Ylipäällikkö
Jonkin verran olen miekin koittanut tähystellä suurennuslasilla Venäjän nykyistä toimintakuntoista lentokalustoa netistä. Olen havainnut ettei ole varmuutta mikä on su27-hävittäjän moottorien elinikä. Osa lähteistä väittää että su27-kaluston elinikä oli alunperin suunniteltu kestävän 20 vuotta, mutta erilaisin toimenpitein sitä voidaan jatkaa 30 ikävuoteen asti. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että suurin osa pääosin 80-luvulla tuotetusta Venäjän konekannasta, ei ole enää lentokunnossa, koska Venäjä ei ole päivittänyt suurintaosaa sen kaluston moottoreita, joiden se väittää mm. Wikipediassa olevan yhä käytössä.
Toissavuonna Valko-Venäjän pääministeri ilmoitti ettei maa aio enää käyttää, sen 25-vuotiasta su27-kalustoa, koska niillä ei ole enää turvallista harjoitella.
http://www.globaltimes.cn/content/807202.shtml
Toissavuonna Valko-Venäjän pääministeri ilmoitti ettei maa aio enää käyttää, sen 25-vuotiasta su27-kalustoa, koska niillä ei ole enää turvallista harjoitella.
http://www.globaltimes.cn/content/807202.shtml
Viimeksi muokattu:
RPG83
Soome Majori
Venäjän tilannetta helpottaa se, että lentotuntien määrät olivat matalia 1990- ja 2000-luvulla. Lentotunnit syönevät kalustoa paljon pahemmin kuin vuodet, jos säilytysolosuhteet vain ovat olleet asialliset. Siten elinikää lienee vielä jäljellä, mutta epäilemättä se on loppumassa jossakin vaiheessa. Tuleeko raju lasku konemäärissä 5, 10 vai 15 vuoden kuluttua, en tiedä, mutta toki se on tulossa.
Mikä on muuten lähteenä tuolle moottorien päivittämättä/huoltamatta jättämiselle? Puuttuva uutisointi ei nähdäkseni ole tae siitä, etteikö moottoreita olisi huollatettu ja vaikka tilattu uusiakin. Venäjän viestintäkäytännöt eivät ole aivan samanlaiset kuin lännessä.
------
Tuodakseni jotakin uutta keskusteluun: Ovatko muut huomanneet Venäjän viehtymyksen monitoimihävittäjiin? Niiden ja Su-34 -kaluston lisääntyminen on aika ikävä juttu. Tulevaisuudessa on entistä vähemmän mitään kömpelöitä maataistelukoneita, vaan kaikki vastaantuleva kiinteäsiipinen kalusto on täysin kykenevää vähintään itsensä puolustamiseen. Vähentänee paljon sitä etua, mitä voimme kenties vielä nykyisellään luoda olemalla ovelia taktikoijia.
Samses
Ylipäällikkö
Mutta ovatko? Ainakin vaunuja säilytetään naapurissa säännöllisesti taivasalla, mitenköhän on lentokoneiden laita?
RPG83
Soome Majori
Maalaisjärjellä olettaisin, että lentokoneita olisi kohdeltu paremmin. Lentokoneet ovat kalliita, ja niitä on pakko käyttää ja siten huoltaa usein, joten sisähallit olisivat tältäkin kannalta uskottavammat.
Toki satelliittikuvista olemme bonganeet tällä foorumilla koneita kenttien laidoilta, että tiedä sitten. Eivätkä nämä kuvat lupaa hyvää...
Venäjä ja maalaisjärki...
Kun katsoo google mapsista sotilaslentotukikohtia, niin Suomessa ei näy yhtään konetta missään. Kun katsoo Venäjältä, niin siellä niitä on kymmenittäin koneita ympäriinsä. Suomessa koneet ovat joko suojassa tai taivaalla. Venäjällä varmaan pääosin siinä "välitilassa".P.S. Joskus tuli tsekattua asiaa, kun joku taisi Kauppalehden foorumilla vaahdota, miten alivoimaiset meidän ilmavoimat on tämän vertailun perusteella
Keskustelu näistä ilmavoimien ja risteilyohjusten toimista tuntuu jotenkin turhalta kun sadan ihmisen otoksesta 70 on järkähtämättä sitä mieltä että ensimmäisen tunnin aikana pilliin viheltämisestä Suomeen on ammuttu 5.000 iskanderia jokaiseen hävittäjään, tutkaan, lentokenttään, kasarmiin, vaunuun ja varastoon samalla kun Venäläiset pommikoneet ampuvat Pietarin lentokentältä noustessaan kolmesataa risteilyohjusta kerralla Vaasan laidalla olevaan asevarastoon.
Ensimmäisenä pitäisi omasta mielestä panikoinnin sijasta lähteä kartoittamaan esim Iskanderin suorituskykyä ja käyttöprosessia. Julkisista lähteistä saatavilla tiedoilla kyseessä on noin 400-500 km kantaman omaava ohjus jonka nopeus on luokkaa 2000m/s, hajonta noin 7m jonka kärki voidaan aseistaa noin 400-700 kilolla räjähdettä, tytärammuksia jne. Tuhovoimansa puolesta kyseessä on siis lähes samaa luokkaa oleva järjestelmä kuin esim. Hornettiin ostetut gbu-31-pommit. Ohjukset tarvitsevat myös jonkinnäköistä tiedustelua kohdealueelta jotta tiedetään Tutkan/Hävittäjän/huoltokeskuksen/joukko-osaston olevan alueella johon ammutaan.
Pelkästään näillä pointeilla pelatessa voidaan jo ymmärtää ettei kyseessä ole järjestelmä joka voitaisiin yhdessä yössä tuoda rajalle ampumaan tuhansia ohjuksia koko Suomen alueelle pilkuntarkasti kohteisiinsa, vaan lähinnä ydinkärkien kuljettamiseen käytetty järjestelmä jota voidaan myös käyttää lähes kirurgimaisena työkaluna ja jonka käyttöä, valmistusta, suorituskykyä ja varastointia säätelevät useat suurvaltojen väliset sopimukset, osa kylmän sodan perua. Saltit, startit, sortit, INF jne, en muista mikä näistä kirjainyhdistelmistä koskee lyhyen/keskipitkän kantaman risteilyohjuksia ja missä määrin mutta faktana voidaan pitää ettei niitä ole rajattomia määriä Venäjällä. Verrokkinumerona voidaan pitää pommikoneista ammuttuja ilmasta-maahan Risteilyohjuksia, joita löytyy venäjältä 872 kpl joista noin puolet on ydinkärjillä varustettuja. Pommikoneita on noin 13kpl Tu-160, 40kpl vanhempaa Tu-95- mallia ja 30 päivitettyä Tu-95 konetta. Ydinkärjettömät ohjukset on varustettu noin 400kg räjähdettä/tytärammuksia. Lentokenttiä voidaan tietyissä määrin myös puolustaa nykyisillä ilmatorjuntajärjestelmillä, erityisesti nasamsilla.
Oli miten oli, Venäjä pystyy varmasti vaikuttamaan Suomen alueella risteilyohjuksilla noin varteenotettava-huomattava- akselilla, mutta suurempaan vaikutukseen tarvitaan myös ilmavoimia sekä ilmatorjunnan lamauttamista.
Venäjän ilmavoimista puhuessa päästään todella haastavaan aiheeseen sillä ilmavoimien kalustomäärästä, päivityksistä, kunnosta ja aseistuksesta sekä sen määrästä on todella vähän tarkkaa ja todennettua tietoa.
Hävittäjiä Venäjältä löytyy nykypäivänä lähinnä su-27- sekä mig-29 sarjaa. Mig-31 sarjan konetta ei laskuun kannata lähteä lukemaan koska koneen käyttö on tehty lähes yksinomaan suurien ja hitaiden pommi- ja awacs-koneiden tuhoamiseen korkealla ilmassa. Su- sarjan koneista noin parisensataa on kylmän sodan aikaista perusmallia ja noin parisensataa päivitettyä su- sarjan konetta (lukuun laskettu su-30 & 35), Migien päivitys ja kunto on aikamoinen mysteeri. Myös asekanta on tuntematon. Venäjällä on ollut Kylmän sodan alkuajoilta lähtien strategiana käyttää kahta eri ohjaustyyppiä ohjuksissaan, lähinnä Aim-7 sarjan tyylistä ohjusta joka tarvitsee jatkuvaa kohteen maalaamista tutkalla sekä lämpöhakeutuvaa lyhyttä- ja keskipitkän kantaman ohjusta jolloin kohdekone joutuu huomattavasti monimutkaisempaan torjuntatilanteeseen kuin pelkästään yhdellä hakuperiaatteella hakeutuvaa ohjusta vastaan. Myös tutkan ja häirintä- laitteen säteilyyn hakeutuvia kärkiä on olemassa asennettaviksi ohjusten hakukärjeksi, mutta se aihe menee jo omaa päätä teoreettisemmaksi tieteeksi. Kuitenkin Amraamin tyylistä oman tutkansa omaavaa ohjusta jossa ampuvan koneen ei tarvitse maalata kohdekonetta omalla tutkallaan koko ohjuksen lentomatkaa, ei Venäjällä ole tuotettu kovin suuria määriä ainoan kehitysastetta pidemmälle päässeen mallin ollessa R-77. Tälläisen ohjuksen ampuminen ei myöskään käy mistä tahansa koneesta vaan vaatii omia järjestelmä- ja tutkapäivityksiä käytettävään koneeseen, eli niiden massatuotanto mahdollisessa sotatilanteessa ei silti anna mahdollisuutta käyttää niitä ilman vaadittujen päivitysten massatuotantoa vanhentuvaan hävittäjäkantaan.
Rynnäkkökoneita Venäjällä on huomattava määrä, noin viitisensataa kappaletta nykyhetkellä käytössä. kuitenkin näistä huomattavan pieni osa on länsimaisten koneiden standardiluokkaa, enimmistön kalustosta ollessa kylmän sodan aikaista jäännöstä joissa ei löydy tarkkoja maalinosoitus- tai omasuojalaitteita. Suurin osa rynnäkkökoneiden ammusjärjestelmistä on laserhakuista mikä vaatii jatkuvaa maalinosoittamista joko koneelta itseltään tai käyttöalueella olevilta joukoilta. Näiden koneiden kyky toimia ennaltasuunniteltua kohdetta ulkopuolella olevia kohteita vastaan on rajallinen, ja kyky toimia ilmatorjuntaa omaavaa kohdetta vastaan vielä pienempi. Lisänä on myös Laserosoittimien heikkous joka heikentää asejärjestelmien kantamaa. Käytännössä rynnäkkökoneiden käyttö Suomen ilmatilassa vaatii Venäjältä elsokoneiden käyttöä ilmatorjunnan heikentämiseksi ja lamauttamiseksi, sekä saattohävittäjiä. Ilman näitä, hyökkäävän muodostelman tehtävä voitaisiin todennäköisesti keskeyttää ja tappioita tuottaa ajamalla niitä vastaan vaikka yksittäinen Hornet-kone tai Hawk-koneiden muodostelma tai pitämällä todennäköisimmillä kulkureiteillä ilmatorjuntajärjestelmiä jotka pitävät yhteyttä pidemmän kantomatkan omaaviin seurantatutkiin välttääkseen Venäläisten koneiden säteilyyn hakeutuvia ohjuksia, elsokoneita sekä oman asemansa paljastamista. Taisteluhelikopterien käyttö on Venäjällä lähes samanlaista kuin Rynnäkkökoneiden, Uudempia mi-28- sekä ka-52 sarjan ja päivitettyjä mi-24-helikoptereita on parhaimpien arvioiden mukaan noin 200, vanhempia taisteluhelikoptereita on noin saman verran, mutta huomattavasti haavoittuvampia ja heikkotehoisempia kuin uudemmat koneet joten niiden käyttö on paljon rajoitetumpaa.
Kaikkia lukuja pyöritellessä on myös hyvä muistaa että kyseinen maa on maailman suurin pinta-alaltaan jolloin varmaan jok'ikistä vempelettä tuskin tuotaisiin Suomen rajalle. Se mitä sinne kyettäisiin irroittaa on varmaan tieto joka kiinnostaisi Suomen lisäksi sekä Venäjän, Kiinan, Jenkkien että Euroopan maiden armeijoita ja tiedustelua joten faktatietoa tuskin kovin paljoa löytyy Läntisen sotilaspiirin tietojen ulkopuolelta.
Ensimmäisenä pitäisi omasta mielestä panikoinnin sijasta lähteä kartoittamaan esim Iskanderin suorituskykyä ja käyttöprosessia. Julkisista lähteistä saatavilla tiedoilla kyseessä on noin 400-500 km kantaman omaava ohjus jonka nopeus on luokkaa 2000m/s, hajonta noin 7m jonka kärki voidaan aseistaa noin 400-700 kilolla räjähdettä, tytärammuksia jne. Tuhovoimansa puolesta kyseessä on siis lähes samaa luokkaa oleva järjestelmä kuin esim. Hornettiin ostetut gbu-31-pommit. Ohjukset tarvitsevat myös jonkinnäköistä tiedustelua kohdealueelta jotta tiedetään Tutkan/Hävittäjän/huoltokeskuksen/joukko-osaston olevan alueella johon ammutaan.
Pelkästään näillä pointeilla pelatessa voidaan jo ymmärtää ettei kyseessä ole järjestelmä joka voitaisiin yhdessä yössä tuoda rajalle ampumaan tuhansia ohjuksia koko Suomen alueelle pilkuntarkasti kohteisiinsa, vaan lähinnä ydinkärkien kuljettamiseen käytetty järjestelmä jota voidaan myös käyttää lähes kirurgimaisena työkaluna ja jonka käyttöä, valmistusta, suorituskykyä ja varastointia säätelevät useat suurvaltojen väliset sopimukset, osa kylmän sodan perua. Saltit, startit, sortit, INF jne, en muista mikä näistä kirjainyhdistelmistä koskee lyhyen/keskipitkän kantaman risteilyohjuksia ja missä määrin mutta faktana voidaan pitää ettei niitä ole rajattomia määriä Venäjällä. Verrokkinumerona voidaan pitää pommikoneista ammuttuja ilmasta-maahan Risteilyohjuksia, joita löytyy venäjältä 872 kpl joista noin puolet on ydinkärjillä varustettuja. Pommikoneita on noin 13kpl Tu-160, 40kpl vanhempaa Tu-95- mallia ja 30 päivitettyä Tu-95 konetta. Ydinkärjettömät ohjukset on varustettu noin 400kg räjähdettä/tytärammuksia. Lentokenttiä voidaan tietyissä määrin myös puolustaa nykyisillä ilmatorjuntajärjestelmillä, erityisesti nasamsilla.
Oli miten oli, Venäjä pystyy varmasti vaikuttamaan Suomen alueella risteilyohjuksilla noin varteenotettava-huomattava- akselilla, mutta suurempaan vaikutukseen tarvitaan myös ilmavoimia sekä ilmatorjunnan lamauttamista.
Venäjän ilmavoimista puhuessa päästään todella haastavaan aiheeseen sillä ilmavoimien kalustomäärästä, päivityksistä, kunnosta ja aseistuksesta sekä sen määrästä on todella vähän tarkkaa ja todennettua tietoa.
Hävittäjiä Venäjältä löytyy nykypäivänä lähinnä su-27- sekä mig-29 sarjaa. Mig-31 sarjan konetta ei laskuun kannata lähteä lukemaan koska koneen käyttö on tehty lähes yksinomaan suurien ja hitaiden pommi- ja awacs-koneiden tuhoamiseen korkealla ilmassa. Su- sarjan koneista noin parisensataa on kylmän sodan aikaista perusmallia ja noin parisensataa päivitettyä su- sarjan konetta (lukuun laskettu su-30 & 35), Migien päivitys ja kunto on aikamoinen mysteeri. Myös asekanta on tuntematon. Venäjällä on ollut Kylmän sodan alkuajoilta lähtien strategiana käyttää kahta eri ohjaustyyppiä ohjuksissaan, lähinnä Aim-7 sarjan tyylistä ohjusta joka tarvitsee jatkuvaa kohteen maalaamista tutkalla sekä lämpöhakeutuvaa lyhyttä- ja keskipitkän kantaman ohjusta jolloin kohdekone joutuu huomattavasti monimutkaisempaan torjuntatilanteeseen kuin pelkästään yhdellä hakuperiaatteella hakeutuvaa ohjusta vastaan. Myös tutkan ja häirintä- laitteen säteilyyn hakeutuvia kärkiä on olemassa asennettaviksi ohjusten hakukärjeksi, mutta se aihe menee jo omaa päätä teoreettisemmaksi tieteeksi. Kuitenkin Amraamin tyylistä oman tutkansa omaavaa ohjusta jossa ampuvan koneen ei tarvitse maalata kohdekonetta omalla tutkallaan koko ohjuksen lentomatkaa, ei Venäjällä ole tuotettu kovin suuria määriä ainoan kehitysastetta pidemmälle päässeen mallin ollessa R-77. Tälläisen ohjuksen ampuminen ei myöskään käy mistä tahansa koneesta vaan vaatii omia järjestelmä- ja tutkapäivityksiä käytettävään koneeseen, eli niiden massatuotanto mahdollisessa sotatilanteessa ei silti anna mahdollisuutta käyttää niitä ilman vaadittujen päivitysten massatuotantoa vanhentuvaan hävittäjäkantaan.
Rynnäkkökoneita Venäjällä on huomattava määrä, noin viitisensataa kappaletta nykyhetkellä käytössä. kuitenkin näistä huomattavan pieni osa on länsimaisten koneiden standardiluokkaa, enimmistön kalustosta ollessa kylmän sodan aikaista jäännöstä joissa ei löydy tarkkoja maalinosoitus- tai omasuojalaitteita. Suurin osa rynnäkkökoneiden ammusjärjestelmistä on laserhakuista mikä vaatii jatkuvaa maalinosoittamista joko koneelta itseltään tai käyttöalueella olevilta joukoilta. Näiden koneiden kyky toimia ennaltasuunniteltua kohdetta ulkopuolella olevia kohteita vastaan on rajallinen, ja kyky toimia ilmatorjuntaa omaavaa kohdetta vastaan vielä pienempi. Lisänä on myös Laserosoittimien heikkous joka heikentää asejärjestelmien kantamaa. Käytännössä rynnäkkökoneiden käyttö Suomen ilmatilassa vaatii Venäjältä elsokoneiden käyttöä ilmatorjunnan heikentämiseksi ja lamauttamiseksi, sekä saattohävittäjiä. Ilman näitä, hyökkäävän muodostelman tehtävä voitaisiin todennäköisesti keskeyttää ja tappioita tuottaa ajamalla niitä vastaan vaikka yksittäinen Hornet-kone tai Hawk-koneiden muodostelma tai pitämällä todennäköisimmillä kulkureiteillä ilmatorjuntajärjestelmiä jotka pitävät yhteyttä pidemmän kantomatkan omaaviin seurantatutkiin välttääkseen Venäläisten koneiden säteilyyn hakeutuvia ohjuksia, elsokoneita sekä oman asemansa paljastamista. Taisteluhelikopterien käyttö on Venäjällä lähes samanlaista kuin Rynnäkkökoneiden, Uudempia mi-28- sekä ka-52 sarjan ja päivitettyjä mi-24-helikoptereita on parhaimpien arvioiden mukaan noin 200, vanhempia taisteluhelikoptereita on noin saman verran, mutta huomattavasti haavoittuvampia ja heikkotehoisempia kuin uudemmat koneet joten niiden käyttö on paljon rajoitetumpaa.
Kaikkia lukuja pyöritellessä on myös hyvä muistaa että kyseinen maa on maailman suurin pinta-alaltaan jolloin varmaan jok'ikistä vempelettä tuskin tuotaisiin Suomen rajalle. Se mitä sinne kyettäisiin irroittaa on varmaan tieto joka kiinnostaisi Suomen lisäksi sekä Venäjän, Kiinan, Jenkkien että Euroopan maiden armeijoita ja tiedustelua joten faktatietoa tuskin kovin paljoa löytyy Läntisen sotilaspiirin tietojen ulkopuolelta.
MiG-29-koneiden käyttökunto on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan varsin huono. Samoin Venäjän rynnäkkökoneiden jokasään ja yötoimintakyky on varsin rajallinen, vain pieni määrä esim. Su-25-koneista on päivitetty tähän. Myös jokasään ja yötoiminnan mahdollistavaa aseistusta on varsin vähän.
Ja vaikka koneet kykenisivät jollain tavalla nykyaikaiseen ilmasodankäyntiin niin muu järjestelmä laahaa perässä. Katsoin juuri jonkun SU-34 dokumentin jossa koneella lennettiin jotain harjoituslentoja ja rynnäköinti hoidettiin rakettipodeilla. Mikä on SU-34 vastakohta lännessä ja sen todennäköisin a-tarvike.
Hyvä on kuitenkin muistaa että Venäjä on on lento-, raketti-, elso-, ja tutkateknologiassa ollut pitkään kärkimaana ja kylmän sodan aikana kartutettu tietotaito, rakentaminen ja osaaminen on pysynyt suurimmalta osin maassa vaikkei ruplia ole pitkään aikaan ollut varaa joka projektiin syytää. Aliarvioida (sekä yliarvoida) itänaapuria ei missään nimessä kannata, varsinkin kun nykyiset Venäjän talouskurimukset luovat painetta yhä agressiivisempaan ja ennalta-arvaamattomaan käytökseen.
Täsmäaseiden käytöstä huomioitavaa on niiden huomattavasti kovempi hinta sekä häirinnän mahollisuus. Irakia toista kertaa pommittaessa maahan oltiin ostettu Venäjältä mm. GPS-häirintälaitteita jotka muuttivat jdam-tyyppisten gps-signaalin avulla ohjautuvien järjestelmien hajontaa parista metristä useihin satoihin metreihin kilometrien peitealueella. Koska satelliittiohjauksen kautta tuleva signaali on todella heikko, tullen satojen kilometrien päästä verraten pienellä teholla, vastaavien häirintälaitteiden rakentaminen ja ylläpitäminen sekä niistä saatava lisäarvo ovat todella huomattavat. Myös täsmäaseiden määrä on lähes joka armeijalla, Jenkkejä lukuunottamatta, todella pieni. Ranskalaiset ampuivat koko jdam/gbu-varastonsa tyhjäksi Libyassa parissa kuukaudessa, ja nato tyhjensi lähes koko valmiusvarastonsa Balkanin metsiin joten pidemmässä käytössä käyttökynnys tulee varmasti nousemaan ja tavalliset pommi/rakettijärjestelmät yhä enemmän käyttöön.
Suurimpana ongelmana kuitenkin on kohteen löytäminen ja tunnistaminen. Sensoreilla aletaan todennäköisesti seuraamaan kohdealuetta jo monenkymmenen kilometrin päästä, mutta jos eksaktia tietoa kohteesta ei ole niin rynnäkkökoneet saattavat olla jo näköetäisyydellä kohteesta ennen paikannusta/tunnistusta jolloin täsmäaseiden- ja ohjusten käytöstä saaty etäisyyshyöty jää käyttämättä. Huomionarvoista on myös että ohjautuvat pommijärjestelmät vaativat tiettyjä, yleensä monen tuhannen metrin lentokorkeuksia jotta pommiin asennetut siivekkeet pystyvät ohjaamaan itsensä kohteeseen pudotuksen aikana tarkasti kohteeseen, mikä altistaa koneet paikallisille tutkajärjestelmille, ilmatorjunnalle ja hävittäjille. Hiekkamaista tutut videot joissa kone pystyy lentämään vapaasti, hitaasti ja korkealla kohdealueen päällä kuunnellen radiosta syötettävää tietoa ja katsellen laseroisittimen osoittamaa kohdetta monta minuuttia ovat kaukana siitä tilanteesta jossa lentäjä nousee ilmaan tietäen että kohdealueella on todennäköisesti ilmatorjuntaa ja että oma kone näkyy todennäköisesti seurantatutkassa jo lentokentältä lähtiessä, ja hävittäjän tutkassa viimeistään rajaa ylittäessä.
Ohessa on pari linkkiä eri järjestelmistä joista voi saada pientä näppituntumaa siitä mitä ilmoissa liitelevät pilotit yleensä näkevät:
Embedded media from this media site is no longer available
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=R-uWMXy4Nnc
Kuten kuvanlaadusta voi nähdä, hyvällä naamioinnilla ja valekohteilla voidaan tehdä koneen pilotin tehtävät todella V-mäisiksi, puhumattakaan tilanteesta jossa pitäisi lähteä avustamaan Lappeenrannan demokraattisen kansantasavallan mekanisoitua osastoa joka on ottamassa turpiinsa paikallisilta alkuasukkailta. Tiheä savu ilmassa, kameraa sekoittavat pilvet, kuumat palokaasut ja niiden mukana kulkevat kuumat pienhiukkaset ja palavat riekaleet, omien ja vihollisjoukkojen tunnistaminen kamerasta, polttoainemittarin jatkuva tippuminen ja tutka-maalauksesta varoittavan järjestelmän jatkuva piipitys ei anna kovin paljoa rauhallista aikaa miettiä onko kamerassa näkyvä vehje oikeasti tankki, vai vanha lada johon on lyöty kamiinan piippu etuikkunasta sisään ja pesään pieni tuli lämpöjäljen varmistamiseksi.
Viimeksi muokattu:
GPS-häirintä nousee aina välillä esille. Eipä ole tullut vastaan hirveästi tietoja että satelliittinavigointia olisi häiritty kovinkaan tehokkaasti. Miten tehokas häirintä voitaisiin toteuttaa? GPS-ohjautuvissa aseissa on otettu huomioon häirinnän mahdollisuus. Onko nämä häirinnänväistö ominaisuudet riittävän tehokkaita? Voidaan ajatella asiaa ihan vastaanottimen kannalta. Sehän on asennettu esim. JDAMissa pyrstöön ja todennäköisesti se ei vastaanota signaalia kaikista suunnista ja mitä kapeampi antennin vastaanottokeila on sitä vaikeampi sitä on häiritä ainakin maa-asenteisella häirintälähettimellä. Olisko sulla jotain hyviä linkkejä aiheeseen liittyen?
Noista videoista pari juttua. Ekassa on vähän tämä sama "raketti-syndrooma" eli käytetään "täsmä-aseita" mutta ne laukaistaan matalalta tai jo kevyen ilmatorjunnan vaikutusalueelta (videolla lennetään joko matalalla tai sitten vauhti on vaan melkoinen). Ilmeisesti kyseisen koneen sensoria käytettiin valaisemaan maalia, mutta vaikutti jotenkin siltä että maalia pidettiin tähtäimessä manuaalisesti (tähtäys heitteli kymmeniä metrejä) ja osa iskemistä ei ollut maalissa. Jotain tuhoa varmaankin olisi tullut. Länsimaisissa järjestelmissä on ollut jo varmaan 80-luvulta lähtien mahdollisuus seurata joko maanpintaa (koordinaatteja) tai kohdetta (esim. liikkuva ajoneuvo) automaattisesti.
Noista videoista ei voi vetää johtopäätöksiä sensorien tarkkuudesta. Ennen kuin se kuva on päätynyt youtubeen sitä on moneen kertaan jo muutettu ja joissain tapauksissa jopa tahallaan heikennetty. Mutta se on varmaa että peitteisessä maastossa on hyvin vaikeaa löytää maaleja varsinkin jos ne ovat naamioituna ja paikallaan.
GPS (ja GLONASS)-paikannuksen toimintaperiaatteiden selittämiseksi tarvittaisiin jo varmaan tietoliikenneinsinööriä. Kuitenkin perusideana järjestelmä perustuu useasta (4+) satelliitista tulevan signaalin kautta eri signaalien välisten aikaviiveiden pohjalta laskettuun paikannukseen, jolloin vastaanotinta ei pystytä järkevästi rakentamaan ottamaan signaalia vain tietystä suunnasta/kulmasta. Muiden tutka/laser/radio- ohjattujen asejärjestelmien kapea ohjaussignaalin vastaanottokeila ei toimi satelliittiohjatuissa järjestelmissä koska toisin kuin näissä järjestelmissä, ohjaajan/ampujan ja asejärjestelmän sijainti ei ole vakio vaan signaalia lähettävät satelliitit pyörivät avaruudessa milloin missäkin kulmassa suhteessa ammukseen. Sotilaallisesta GPS-signaalin häirinnästä ja häirinnän vastatoimista ei toistaiseksi ole kovinkaan paljoa käytännön kokemusta tai faktatietoa, ja vielä vähemmän sitä löytyy julkisista lähteistä.
Kuitenkin siviilipuolelta kokemusta gps-häirinnästä on kuitenkin todella paljon. näitä häirintälaitteita on käytetty toimivasti mm. arvokuljetusautojen ryöstöissä ympäri maailman, jolloin peitealue on ollut parin- ja monen kymmenen metrin väliluokkaa. Siviililiikennettä lentokentillä on myös häiritty, joko vahingossa tai tahallisest ja markkinoille on laskettu esim. gps-pohjaisia tullijärjestelmiä vastaan pienitehoisia häirintälaitteita.
joitain linkkejä:
http://blog.chron.com/sciguy/2013/0...ke-control-of-an-80-million-yacht/?cmpid=hpfc
http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-highlands-islands-15242835
http://www.kinlochbervie.info/klb_d... & Live Firing Activity 3-13 October 2011.pdf (sivu 18)
http://www.computerworld.com/articl...d-contracts-to-russian-gps-jammer-vendor.html
http://www.washingtontimes.com/news...-jamming-gps-shows-systems-weakness/?page=all
http://www.novatel.com/gajt/how-it-works/
http://transition.fcc.gov/eb/jammerenforcement/jamfaq.pdf
Nopea ja matalalla tapahtuva rynnäkkötoiminta on ollut kylmän sodan alkuaikojen jälkeen lähes normi kyvykkään ilmaseurannan- ja torjunnan omaavaa vihollista vastaan. Käytännön hyöty matalalennossa on maalla sijaitsevien seurantatutkien katvealueet maaston muodoista johtuen (vuoret, laaksot, vuonot) sekä hävittäjien tutkien tehon heikkeneminen koska hävittäjien tutkat eivät ennen kylmän sodan loppupuolta pystyneet tehokkaasti näkemään tai lukitsemaan kohdetta jos kohde oli tutkasta nähtynä maapintaa vasten. Nykypäivänä tämä kyky on olemassa lähes jokaisessa modernissa hävittäjässä, mutta tutkan kantama ja tehokas käyttöetäisyys laskee silti merkittävästi.
Myös hävittäjien- sekä ilmatorjuntajärjestelmien ohjusten kantama pienenee huomattavasti matalalla lentäessä mm. raskaamman ilman vaikuttaessa ohjuksen kantamaan. Toisaalta mahdollisuus torjua laukaistuja ammuksia (esim, it-patterin kyky ampua/torjua tutkasäteilyyn kohdistuvaa ohjusta) heikkenee mitä lähempää ja matalemmalta ammus laukaistaan. Torjuntaohjuksissa Nyrkkisääntönä hävittäjissä puolestaan ohjuksen kantama tuplaantuu lentokorkeuden ollessa 20.000m luokkaa. Näistä syistä Monet nykyisistä, puhtaista rynnäkkökoneista sekä multirole-koneista on rakennettu juurikin nopeaa matalalentoa varten. Lännessä kehityksen puhtaimpina esimerkkeinä on mm. F-111, ja B-1 koneet ja idässä SU-24 sekä Tu-22M. Edellytyksenä matalalentoa varten on koneessa olevat radio/satelliittipohjainen navigointi/hyökkäysjärjestelmä ja/tai maastoa seuraava/kartoittava tutkajärjestelmä. Onnistunutta tehtävää edellyttää myös kohdealueen tiedustelu jotta sytyttimet voidaan asettaa oikein ja reittisuunnittelu sekä kohteen sijainti voidaan syöttää navigointijärjestelmiin ennen lentoa.
Su-24 koneen videokuva on todennäköisesti kuvattu kokonaan toisella kamera/tiedustelujärjestelmällä, toisen järjestelmän osoittaessa laserilla maalia
Järjestelmät varmasti kehittyvät ja kuvat paranevat, mutta valemaalien käyttö sekä oman toiminnan naamointi vaikuttaa silti huomattavasti näiden järjestelmien käyttöön. Venäjällä myös huomattava osa lentokalustosta on kylmän sodan aikaista perua, täysin uusien järjestelmien muodostaessa pienemmän osan koko kalustosta. Venäjällä omien, tarkkojen kamerajärjestelmien rakentaminen on vielä pitkälti prototyyppitasolla, Ranskalaisten tuottaessa suurimman osan esim. Panssarivaunuissa ja lentokoneissa käytettävistä lämpökameroista. Kuitenkin sanoisin kohteen sijainnin löytäminen ja tunnistaminen on vaikea tehtävä vielä nykypäivänäkin yli 20-30km päästä, varsinkin jos kone joutuu lentämään matalalla välttääkseen seurantatutkia ja hävittäjiä.
Su-30 koneen kamerajärjestelmän kuvaa voi nähdä suoraan valmistajan kotisivuilta:
https://www.thalesgroup.com/en/worldwide/defence/damocles-multifunction-targeting-pod
yrjö
Ylipäällikkö
Toimintaperiaate on äärettömän yksinkertainen. Tekninen toteutus on hankala.
Sijoittaja, eli näissä systeemeissä kuvitteellinen pallopinta, määritetään tarkasti mittaamalla se aika jonka signaali käyttää kulkiessaan satelliitista vastaanottimeen. Kun signaalin kulkunopeus tunnetaan saadaan laskettua tarkka etäisyys. Näin yksi sijoittaja on ratkaistu. Kun satelliitteja on useita, saadaan tarkennettua sijainti käytännön elämän kannalta riittävän tarkaksi (sijainti on siis näiden pallopintojen leikkauskohdassa) ja myös niin tarkaksi että sillä voi ohjata aseen perille. Koska etäisyyden mittaaminen perustuu signaalin kulkemaan ajan mittaamiselle järjestelmässä on oltava hurjan tarkka ajanmittaus (kuten onkin).
@min3mat Aika hyvin yhdistit mun antennin kapean vastaanottokeilan ja laser-säteen! Trolli? Jos otetaan esimerkkinä että JDAM laukaistaan niin että se tulee kohteeseen 45-asteen kulmalla ja antennin vastaanottokeila olisi keskilinjasta 45-asteen kartio niin antennikeila ei koskaan osoita maahan päin. Kuinka monta satelliittia osuu tuolle alueelle ja onko se tarpeeksi? Teoriassahan satelliitteja maasta katsottuna voi olla 12 näkyvillä ja mitä korkeammalla olet sitä parempi.
Noilla siviilihäirintälaitteilla ja siviilivastaanottimien häirinnällä on hyvin vähän tekemistä GPS-ohjautuvien aseiden häirinnän kanssa.
Millonkas viimeksi F-111 on lentänyt esim. USAF riveissä tai B-1B suunniteltu lennettävän matalarynnäkköjä Neuvostoliiton ilmatilassa?
Noilla siviilihäirintälaitteilla ja siviilivastaanottimien häirinnällä on hyvin vähän tekemistä GPS-ohjautuvien aseiden häirinnän kanssa.
Millonkas viimeksi F-111 on lentänyt esim. USAF riveissä tai B-1B suunniteltu lennettävän matalarynnäkköjä Neuvostoliiton ilmatilassa?
Lähinnä yhdistin kapeasuuntaisen taaksepäin katsovan ohjausjärjestelmän mm. vanhempiin Venäläisiin K-5, Kh-66, ja 9K121 Vikhr-, sekä ito90 ja lahat- tyylisiin järjestelmiin koska ne ovat henk. koht tutumpia laitteita. K. järjestelmät hakeutuvat kohteeseensa ammuksen takana olevan sensorin avulla joka ottaa ohjauskomentonsa takana olevan koneen tutkan/laserin osoittimella. Tämä taaksepäin katsova järjestelmä on huomattavasti vaikeampi häiritä koska se ei katso kohteensa suuntaan, mutta ei ole kovin käytännöllinen satelliittiohjautuvissa asejärjestelmissä koska signaalit tulevat heikolla signaalilla monesta eri suunnasta. Häirintälähetyksen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse osoittaa suoraan ammuksen omaa lähetintä päin sillä häirintätapoja on useita eri periaatteilla toimivia.
Artikkeleita oli myös sotilashäirinnästä, mutta konkreettista faktatietoa on hyvin vähän julkisista lähteistä saatavilla. Kuitenkin pointtina on että järjestelmää voidaan häiritä. Se miten häirintää voidaan lähteä parhaiten toteuttamaan, ja kuinka (kustannus)tehokasta se olisi, on varmasti jollekkin Otaniemen insinöörille hyvä opinnäytetyön aihe ja todennäköisesti kiinnostavaa luettavaa monelle eri taholle.
B-1 koneen argumenttiä en kyllä ymmärrä. Kuten sanoin, koko kone suunniteltu alusta loppuun lennettäväksi matalalla neuvostoliiton ilmapuolustuksen läpi.
http://www.military.com/video/aircr...rcraft/the-rockwell-b-1-lancer/1565200403001/
Vaikkei matalalentoa (luojan kiitos) jouduttu käyttämään Neuvostoliittoa vastaan, on sitä kuitenkin käytetty mm. Irakia vastaan kummassakin sodassa koska Irakin ilmatorjuntakaluston oletettiin pystyvän torjumaan korkeammalta tulevat koneet. Varsinkin sotien alkuvaiheessa näillä lennoilla käytettiin Brittien Tornadoja, Ranskalaisten Jaguar-koneita sekä Jenkkien F-15 & F-16 rynnäkköversioita, F-111 konetta (lähinnä ensimmäisessä sodassa) kunnes ilmatorjuntajärjestelmiä, lentokenttiä ja hävittäjiä oltiin saatu häivekoneilla ja risteilyohjuksilla murjottua siihen pisteeseen asti jossa rynnäkkökoneet pystyivät lentämään korkeammalla turvallisesti. Näin voidaan siis olettaa etteivät rynnäkkökoneet tule lentämään korkealla jos vastapuolella on toimivia hävittäjiä ja ilmatorjuntaa käytössä koska korkealla lentävä, raskaassa aselastissa oleva hidas kone on mitä parasta kohdemateriaalia Hornetin tai nasamsin ohjausjärjestelmän sisällä istuvalle kaverille. Poikkeuksina matalalla lentävistä koneista voidaan pitää häivekoneita sekä massiivisia muodostelmia joita tukemassa on useita elso-, ilmavalvonta-, ja saattokoneita sekä risteily-, että säteilyyn hakeutuvia ohjuksia
Alla olevasta videosta voi myös katsoa Ranskalaisten Rafale-koneen harjoitusta matalalennosta ilmapuolustuksen läpi ydinaseen laukaisua varten
Tärkeintä omasta mielestä on ymmärtää että Venäjä ei pysty yksin ilmavoimilla ja ohjuksilla systemaattisesti tuhoamaan koko maan puolustuskykyä, ja että eri koneiden ja asejärjestelmien toimintaperiaatteet ja tilanteet ovat toisistaan eriäviä. Myöskin uusien asejärjestelmien tullessa käyttöön reaktiot ovat aina lähes kaksijakoisia. Toinen pitää uutta järjestelmää nykyisiä huonompana (F-35) ja toinen (yleensä aseen markkinoija/valmistaja/kotimaa) pitää uutta asetta kuolemattomana tuomionpäivän tuhokoneena joka liikkuu vapaasti taistelukentältä toiselle ilman että sitä vastaan pystytään mitään tekemään (Iskander). Kuitenkin varmaan jokainen asekehittäjä ensimmäisen jousipyssyn keksineen kaverin jälkeen on julistanut aseensa vihoviimeiseksi ratkaisuksi ja ultimaattiseksi aseeksi, kunnes joku mulkku meni keksimään kilven/elson/ilmatorjuntaohjuksen sitä vastaan. Lopputuloksen kannalta sanoisin että poterossa istuva jääkäri loppupeleissä tuskin välittää onko yllä aukeava rypälepommi kohteeseen hakeutuvaa mallia vai ei. Lopputuloksen on ratkaissut muut asiat kuten vihollisen tiedustelu ja ilmatorjunnan lamauttaminen sekä onnistunut Hornettien hätistäminen kohdealueelta, eikä yksittäinen asejärjestelmä.
Brittien rynnäkkökoneet Blackburn Buccaneer ja Panavia Tornado rakennettiin myös matalalla suoritettaviin rynnäkkötehtäviin. Persianlahden sodassa (1991) Tornadot kuitenkin kärsivät niin suuria tappioita, että matalalennoista jouduttiin luopumaan.
Se oli juuri näin. Tornadoilla lennettiin aluksi matalentoa kunnes havaittiin että se ei toimi. Jo pelkkä 23mm on vaarillinen kun tätä yrittää. Tämän jälkeen taidettiin juuri ottaa Buccaneer osoittamaan maaleja laser-ohjautuville pommeille jotka laukaistiin Tornadoista.
Persianlahden sodassa varmaan paras/ainut esimerkki matalennon merkityksestä oli ensivaiheen Apache iskut ennakkovaroitus tutka-asemiin. Matalalento on käyttökelpoinen taktiikka mutta se tarkoittaa 1-10 m ei >100m joihin lentokoneilla voi just ja just päästä.
Noi ranskiksien matalalentovideot on ihan tuubaa ja kuuluu samaan sarjaan näiden A-10 tykkirynnäköiden ja Spetsnaz ukemi-hulahulavanteen läpi videoihin.