Venäjän merivoimat-yleisketju

Ohjusten kantama on taktisesti niin tärkeä tieto ettei tarkkoja lukuja mistään kuranteista ohjuksista anneta ulos. Amerikkalaisilla on tapana julkistaa vain karkeasti "yli 10 merimailia" tms. Alan asiantuntijat sitten karkeasti voivat laskea ohjuksen tunnettujen ominaisuuksien perusteella jonkunmoisen kantama-arvion.
Ohjusten ballistiset maksimikantamat ovat jotain mihin käytännön maaleja vastaan harvoin päästään joten julkisuudessa ilmoitetut arvot ovat usein vähän optimistisia. Lisäksi joskus saatetaan erehdyksessä tai tarkoituksella puhua suurimmasta torjuntaetäisyydestä, mikä kohti lentävälle maalille voi olla paljonkin suurempi kuin itse ohjuksen todellinen kantama.
 
Fulcrum nyt tiivistikin oleellisen, mutta vastaan silti.

Maksimikantama on yksi aivan oleellisimmista tekijöistä, kun ilmatorjuntaa vertaillaan ja siten väitteesi siitä, että paljon pienemmän Pohjanmaa-korvetin ilmatorjunta olisi "vähintään" (korostus sinun) Gorshkovin luokkaa on jo siltä pohjilta erittäin kyseenalainen. Sinähän tosiaan et tiennyt edes oikein Gorshkovin ohjuksen nimeä, etkä selvästikään sen ominaisuuksia sen paremmin.

Ohjusten kantamiin vaikuttaa tietysti monet tekijät ja SM-2:ssa on mm. huomattavasti suurempi taistelukärki. Ja samoin esim. Bukin ohjus on paljon suurempi kuin Aster 30 tai 9M96-2, mutta kantama selvästi alempi.

Lisäksi sinun loogiset vaikeudet näyttäytyy sitäkin henkilökohtaisemmalta ongelmaltasi, kun otetaan huomioon, että Aster 15 ja Aster 30 ohjuksilla tilanne on aivan vastaava kuin kyseessä olevilla venäläisten 9M96 ja 9M96-2 ohjuksilla. Aster 15 on 310kilon ohjus ja sille kantamaksi annetaan 30km, kun taas Aster 30 on 450 kilon ohjus ja kantama 120km.

ESSM:lle myös on annettu kantama mm. tunnetun ja arvostetun merisota-asioihin keskittyvän naval-technology.comin sivuilla (mm. Euroopan puolustusvirasto on käyttänyt kyseistä mediaa).
https://www.naval-technology.com/projects/evolved-sea-sparrow-missile-essm/

Kantaman kohdalla olennainen kysymys on tiedon luotettavuus (koskee toki muitakin ominaisuuksia). Markkinamiehen puheisiin ei kannata luotaa, tuli hän mistä ilmansuunnasta tahansa. Venäläiset taas ovat tunnettuja varsin joustavista tulkinnoistaan kun he markkinoivat, tai muuten kehuvat aseitaan. Koska pidän kantamaa erittäin oleeellisena tietona, en usko, että ihan helposti sitä vuodetaan julkisuuteen, vaan julkisuuteen annetut arvot ovat hyvin viitteellisiä.
 
Kirov-luokan ydinkäyttöinen taisteluristeilijä Admiral Nakhimov (24-28k tn) ollut Severodvinskissä Sevmashin pajalla vuodesta 1999 ja vielä jatkuu ohi 2022. Pitäisi tulla Kalibr/Oniks ja Poliment-Redut (S-400) kuten edellissivulla keskusteltuihin uusiin fregatteihin.
https://thebarentsobserver.com/en/s...ssel-now-almost-20-years-under-reconstruction

Vaikuttaa kaikin puolin järjettömän kalliilta prestige-projektilta. Pohjoisen pintalaivaston ylpeys, jolla tukityöllistetään 25 vuodeksi tuhansia.

Rahankäyttöä taitaa selittää se, että nämä ovat Venäjälle lentotukialusten vastine. Sillä niitä on vain se yksi nolo savuttaja.

Zirkon-ohjuksessa on kenties potentiaalia viivyttämään vielä valmistumista...
 
Viimeksi muokattu:

Jos Jenkit näkisivät asiassa mitään järkeä, väitän että neljä Iowa luokan taistelulaivaa saataisiin tuotua takaisin palvelukseen nopeammin kuin tuo purkki, modernisoituina uudella propulsiolla, aseilla ja sensoreilla. Se olisi vain jokseenkin turhaa, hirvittävän kallista, mutta tehtävissä. Venäjällä sitten taas kaikki kestää muuten vain tuhottoman kauan.
 
Eikös Lowa luokan miehistön määrä ole aivan jäätävä Kirov luokkaankin verrattuna?
Järkyttävää resurssien tuhlausta ylläpitää taisteluristeilijöitä. Perun risteilijän vielä ymmärrän ihan perinteiden ylläpitämisen kannalta.
 
Eikös Lowa luokan miehistön määrä ole aivan jäätävä Kirov luokkaankin verrattuna?
On, 1800 henkilöä. Mutta oletettavasti propulsion vaihtaminen diesel/kaasuun, tykkitornien vaihtaminen VLS kennosto ohjuksiin, ja antiikkisen elektroniikan päivittäminen puoli-autonomisiin järjestelmiin pienentäisi väen johonkin 300 paikkeille. Koska tukevaa henkilöstä kuten kokkeja jne tarvitsisi myös paljon vähemmän.
 
USS Missourin ei ainakaan kannata luopua siitä yhdestä kokista;)
 
Jos Jenkit näkisivät asiassa mitään järkeä, väitän että neljä Iowa luokan taistelulaivaa saataisiin tuotua takaisin palvelukseen nopeammin kuin tuo purkki, modernisoituina uudella propulsiolla, aseilla ja sensoreilla. Se olisi vain jokseenkin turhaa, hirvittävän kallista, mutta tehtävissä. Venäjällä sitten taas kaikki kestää muuten vain tuhottoman kauan.

Joskus kasarina väläyteltiin Iowa-luokan muuttamisesta ydinkäyttöiseksi. Ajatus meni nopeasti karille kun alettiin katsomaan miten työlästä olisi uusia koneistoa kansi- tai kylkipanssarin läpi.

'Nahimovin' modernisointi on prestige-projekti. Isoille komentoaluksille toki löytyy todellistakin käyttöä mutta todennäköisesti samalla rahalla rakentaisi modernin 10 000 tonnin hävittäjän tai risteilijän. Mutta uusrakennukseen tuntuu olevan rahat vähissä, 'peruskorjaus' on helpompi perustella poliittisesti. Venäjällähän on ollut kansanliike että kaikki neljä taisteluristeilijää pitäisi palauttaa palvelukseen, erityisesti 'legendaarinen' Kirov. Yhden aluksen modernisointi on kädenojennus näille piireille tarvitsematta sitoutua täyteen hulluuteen.
Jenkeissähän kongressi oli valtavan ihastunut taistelulaivoihin ja pakotti laivaston pitämään niitä nimellisesti reservissä.
 
Kirov-luokan ydinkäyttöinen taisteluristeilijä Admiral Nakhimov (24-28k tn) ollut Severodvinskissä Sevmashin pajalla vuodesta 1999.
Vaikuttaa kaikin puolin järjettömän kalliilta prestige-projektilta. Pohjoisen pintalaivaston ylpeys, jolla tukityöllistetään 25 vuodeksi tuhansia.

Rahankäyttöä taitaa selittää se, että nämä ovat Venäjälle lentotukialusten vastine. Sillä niitä on vain se yksi nolo savuttaja.

Zirkon-ohjuksessa on kenties potentiaalia viivyttämään vielä valmistumista...
Vaikka alus on seissyt siellä ruostumassa neljännesvuosisadan niin ei se sitä tarkoita että se olisi ollu niin kauaa korjattavana.

Sopimus on tehty 2013 ja hommiin päästiin vuotta myöhemmin.

2013 the yard tied an overhaul and retrofit contract with the Defense Ministry in order to make Admiral Nakhimov the Russian Navy’s most powerful ship. In 2014 the cruiser was moved to the shipyard’s flooding dock.

Retrofit of Nuke Cruiser Admiral Nakhimov to Finish by 2020
http://mil.today/2017/Weapons37/

Rahastahan tuossa on varmaan kysymys.
 
Venäjä tilaa lisää Varsovattaria (Kilo-luokka Projekt 636.3). 6 kpl tulossa 2020 mennessä jos eivät viivästy.
Nopeus yli 17 knts sukelluksissa ja 45 pv toiminta-aika merellä. Aseistuksena 18 torpedoa ja 8 SA ohjusta. Voi kantaa myös Kalibr- pintataisteluohjuksia.
Huom! Ei edelleenkään AIP- voimanlähdettä.

Russian Navy to receive first second-batch Improved Kilo submarines in 2020

Illustration: A Project 636.3 submarine sits in dry dock. Photo: Russian defense ministry

After starting construction on the first two boats of a new batch of Project 636.3 (Improved Kilo-class) submarines in 2017, Russia’s Admiralty Shipyard is set to deliver the submarines to the navy in 2020.

The seventh and eighth boats in their class will be handed over to the Pacific Fleet in November 2020, Russian news agency Tass reported based on the shipyard’s annual report.

Admiralty Shipyard started construction on the boats, to be named ‘Petropavlovsk-Kamchatsky’ and ‘Volkhov’, in July 2017 with a keel laying ceremony in St. Petersburg.

According to plans from 2017, the two submarines were expected to be delivered in 2019 while all six second-batch Project 636.3 subs were to be delivered by 2022. The latest adjustments will likely postpone delivery dates for all units in the class.

These new submarines (also referred to as Varshavyanka-class in Russia) are being built under a contract the Russian defense ministry signed with Admiralty Shipyard and Armur Shipbuilding Plant in September 2016.

The sixth unit in the class – Kolpino – was expected to be the Russian Navy’s final Improved Kilo-class submarine, but problems and delays in the development of the Project 677 Lada-class diesel-electric attack submarine program prompted Russia to order an additional six Project 636.3 submarines.

The submarines are armed with 18 torpedoes and eight surface-to-air missiles. The vessels can accommodate a crew of 52 submariners and stay at sea for 45 days.

They displace 4,000 tonnes when submerged and reach speeds of over 17 knots, according the Russian Navy. The submarines carry Kalibr-cruise missiles which are also being fitted on Russian nuclear-powered Oscar-class submarines.

https://navaltoday.com/2018/06/27/r...econd-batch-improved-kilo-submarines-in-2020/
 
Eikös niiden ollut tarkoitus siirtyä Ladaan? Liian kallista tai sitten itänaapuriin tapaan jotain ongelmia AIP kehityksen kanssa.
 
Juuri noin, Ladan prototyyppivenehän oli susi ja piti rakentaa uusiksi, ongelmia oli monenlaisia. Nyt se on valmis ja toimii kai jotenkuten mutta AIP:tä siinä ei ole. Kaksi muuta venettä on tekeillä ja ensi vuonna ehkä valmistuvat mutta niihinkään ei tule AIP:tä. On mainittu että niiden lisäksi tehtäisiin vielä kaksi venettä mutten tiedä onko soppareita allekirjoitettu.
Kiloja sen sijaan on tehty NL:n romahtamisen jälkeen yli 30 (suurin osa vientiin) joten teknisiä ylläreitä ei tule ja hinta on varmasti paljon halvempi. Lisäksi Kilo on kaksirunkoinen vene, Lada on jotakuinkin ainoa yksirunkoinen venäläinen sukellusvenetyyppi joten ehkä sitä siksikin vähän vierastetaan.
 
Venäjän laivastopäivät Pietarissa 2018

NavyDay2018SPb-003-XL.jpg

NavyDay2018SPb-012-XL.jpg

Amiraali Markov. Mikä tuo kyljessä oleva möykky on?

NavyDay2018SPb-064-XL.jpg

Serpukhov corvette Project 21631 Buyan-M
NavyDay2018SPb-069-XL.jpg

(Ivan Khurs intelligence ship Project 18280 Yuriy Ivanov-class. Toisin sanoen "kalastusalus."

Muita kuvia https://www.vitalykuzmin.net/Military/NAVY-Day-2018-Saint-Petersburg/
 
Mikä tuo kyljessä oleva möykky on?

Tuo on häirintälähetin, TK-25. Palikka on osa aluksen ELSO-järjestelmää ja tarkoitettu aluksen omasuojaan. Yksinkertaistaen sanottuna tuo on yksi väline meritorjuntaohjusten torjunnassa. Antanee myös jonkin asteisen ELTI-kyvyn, ainakin järjestelmä pystyy suuntimaan jollakin tarkkuudella vastapuolen tutkia. Tarkkuus riippuu monesta asiasta ja lienee jotakin väli-ilmansuunnan ja muutaman asteen välissä. Tietoa voidaan myös verrata käytettävissä oleviin kirjastoihin ja siten tunnistaa alusluokka tai alus.

Tuossa kuva puoliepämääräisestä lähteestä:

510B1D03-4BDE-46D9-BFE8-6161F9C76D81.jpeg

Lähde: https://www.google.fi/amp/s/thaimil...vich-class-frigates-russia/amp/?source=images

Tuossa linkki valmistajan kotisivuille. Itse suhtaudun äärettömällä lähdekriittisyydellä kaikkeen Rosvon tarjoamaan informaatioon.
http://roe.ru/eng/catalog/naval-systems/shipborne-electronic-systems/tk-25e/
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Tuossa linkki valmistajan kotisivuille. Itse suhtaudun äärettömällä lähdekriittisyydellä kaikkeen Rosvon tarjoamaan informaatioon.

Joo. Ihme juttu että tuo Markovin lähetin näyttää kämäiseltä viritykseltä valmistajan PR kuvaan verrattuna.
5827f8e91aa1c1a7778546f9825232d3.jpg
 
Venäjä haluaa pintaliitoalukset takaisin – Kaspianmeren hirviö oli aikansa kummajainen

Lun_Ekranoplan.jpg

Venäjä suunnittelee pintaliitosalusten paluuta. Neuvostoliitto oli aikoinaan innostunut alustyypistä, ja Kaspianmeren hirviöksi ristitty Ekranoplan herätti kummastusta lännessäkin.

Ekranoplan KM oli 92 metriä pitkä, ja se kohosi liitoon 300 tonnin hyötykuorma sisällään. Aluksen suunniteltu huippunopeus oli 500 kilometriä tunnissa, mutta sen sanotaan testeissä kulkeneen yli 700 kilometrin tuntinopeudella alle kymmenen metrin korkeudella meren pinnasta.

Neuvostoliitossa aluksilla pyrittiin sotakaluston ja joukkojen nopeaan liikutteluun.

Nyt Venäjä suunnittelee Orlan-nimellä kulkevan pintaliitoaluksen rakentamista. Varapääministeri Juri Borisovin uutistoimisto Tassille antaman haastattelun mukaan Orlanin prototyypin rakentaminen kuuluu valtion vuoden 2018-2027 rakennussuunnitelmiin.

Tarkkoja tietoja projektista ei ole tiedossa, mutta aluksen kantokyvyksi on suunniteltu vähintään 300 tonnia.
https://www.tekniikkatalous.fi/inno...nmeren-hirvio-oli-aikansa-kummajainen-6735215
 
Back
Top