Venäjän merivoimat-yleisketju

Tässä mennään kyllä paljon nimenomaan yhteiskuntakulttuurin mukaan. Eli kun aloitteita ei arvosteta, niin ei ole olemassa kunnollista kunnossapitokulttuuria eikä asioita tehdä jollei korkealta käsketä.

Kyllähän siellä on voitu käskeäkin että telakka kuntoon, mutta ao. henkilö on saattanut investoida kunnostusrahat johonkin toiseen projektiin...
 
Siinäpä vasta hyödyllinen kyky. Ei muuta kuin tuhoamaan sitten.

Saksa on maailman neljänneksi suurin kansantalous. Venäjä on takapajuinen läävä, kuten aina.

Saksan merkitys kansainvälisessä politiikassa on pienempi kuin sen kansantalouden koko antaisi ymmärtää, Venäjän merkitys on suurempi kuin sen kansantalouden koko antaisi ymmärtää, tästä juuri puhun.
 
9EIcG8UVKx4.jpg
 
Vertaapa Saksaa ja Venäjää nyt, tai oikeastaan minä hetkenä tahansa vuodesta 1946 alkaen.

Että sellainen ”voitto”.

Koovee on voittanut jääkiekon Suomen Mestaruuden eikä sitä mitätöi se että seura on sittemmin pudonnut divariin... :)

Kylmän sodan kasvatin on vaikea mieltää sitä millainen kansainvälinen paaria Neuvostoliitto oli ennen toista maailmansotaa. Se oli enemmän verrattavissa Pohjois-Koreaan kuin johonkin Brezhnevin ajan Neukkulaan tai edes nyky-Venäjään. Saksa oli 30-luvun maailmanpolitiikassa ja -taloudessa paljon, paljon merkittävämpi maa.
 
Saksan merkitys kansainvälisessä politiikassa on pienempi kuin sen kansantalouden koko antaisi ymmärtää, Venäjän merkitys on suurempi kuin sen kansantalouden koko antaisi ymmärtää, tästä juuri puhun.

Toisaalta voidaan veistellä että Saksa on vetänyt aika hyvin EU:ta ja toki EU:lla on aika suuri vaikutus. Toki EU:llakin on ongelmansa ja vaikutusvalta ei ole ollenkaan sitä mitä koko antaisi ymmärtää.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
En sitä väittänytkään, mutta neuvostoaikana he pystyivät rakentamaan erganoplaneja ja buranan avaruus sukkulan sun muuta. Ihmettelen minne on tuo oppi kadonnut melkein kolmessa vuosikymmenessä. Kuoliko niiden inssit ja suunnittelijat vai muuttiko ne jonnekkin kun nykyään kaikki tuntuu olevan niin vitun vaikeata. Tiedän faktaksi asti että heillä on siellä ihmisiä millä on aivot ja he pystyvät niillä ajattelemaan, eihän meillä muuten olisi vihreitten miesten ongelmaa taikka valtiollisten vehkeilyä. Jotenkin tuntuu että numerokaupungit ovat syöneet nuo aivot ja mitään ei pääse tapahtumaan, kun koko maa on korruptoinut puuttinin aikakaudella siihen pisteeseen että paskan tekemisestä on tullut normi. Uudet sukupolvet eivät varmaan tiedosta että parempaakin voisi olla kun koko kulttuuri jyllään sen pahan ympärillä aivan kuin se olisi syöpä.

Miksi sanon tästä? Yksinkertainen syy en halua naapurista Albanian kaltaista ongelmapesää, koska siitä ei ole kuin harmia ja haittaa meille.
Venäläinen professori tienaa yhtä paljon jakamalla Suomessa lehtiä kuin opettamalla Venäjällä. Miettikääpä sitä.

Stalinin systeemissä ei ollut paljon vaihtoehtoja olla lähtemättä tykinruuaksi, tai polkemaan miinoja. Se oli totaalinen diktatuuri. Nyky-Venäjä on pehmoyhteiskunta siihen verrattuna. Tosin toki paljon kovempi, kuin nykylänsimaat.

Ei Venäjäkään ole entisensä. Ja aatekin uupuu. Ennen oli kommunismi. Nykyisin on kauniita puheita rodinasta, mutta myös tietoa pienen porukan kansallisvarallisuuden kähveltämisestä. Laskee kummasti uhrivalmiutta sotia valtionvarallisuuden kähveltäneiden oligarkien puolesta..
Eivät he perustamassa komissaari järjestelmää huvin vuoksi. Teloitukset pistävät venäläiset ruotuun ja sen pituinen se.

Venäläisten tappionsietokyky on tasan niin suuri kuin miksi Putin sen asettaa.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Totta kait mutta elintaso olisi lähes sama kuin asuisi Venäjällä, sieltä käsin hän ei voi jakaa lehtiä joten ei missään tapauksessa win-win tilanne.
Mutta lännessä saat ajatella vapaasti, eikä sinua tarkkailla ja vainota jos satut olemaan erimieltä valtaa pitävien kanssa, tai et vain sovi syystä tai toisesta annettuun muottiin.
 
Riippuu henkilöstä ja mitä ne tekee. Jos 'proffa' on julkimo niin ei voi ajatella vapaasti taikka esittää, mitä tahansa, kun se sattuu omaan nilkkaan hyvinkin nopeasti. Lännessä on myös se ongelma että tietyt poliittiset elimet lämäisevät päällesi 'seksuaalisen häirinnän' taikka 'koneeltasi voi löytyä lapsipornoa,' jos astut väärien varpaiden päälle. On helpompaa jos he vain heittävät sut ulos yläkerroksen ikkunasta taikka muuten langettavat kuolemasi 'itsemurhaksi.'

On helpompi olla osa sitä harmaata massaa ja jakaa niitä lehtiä jos tajuaa, että ei se raha ole kaikki kaikessa. Länsi ei ole mikään paratiisi. Se on erilainen helvetti kuin itäsuunnan maat. Kuten eräs laulaja sanoi, elämästä on vaikea selvitä hengissä (taikka kaikkien kunnioittamana voittajana).

Kuinka moni voi sanoa että on vapaa sillä vapaus on suhteellinen käsitys? Lännessä itä vapauksiin tottunut 'proffa' voi olla vaikeuksissa kun vapaus on rajoitettu lain ja pykälin. Pitää olla Breaking Bad Heisenberg jos haluaa maistaa sitä 'todellista vapautta'

az-large-5901556.jpg
 
Puhutaan kuitenkin hyvin marginaalisista tapauksista, samalla kun Venäjältä on ihan googlattavissa huomattavat listat repottereita ja oppositiota, jotka Putin on listinyt. Venäjä ja "länsi" ei ole todellakaan läheskään samalla mittapuulla kun vertaillaan vapautta.

Muutenkin tekstiti menee jo salaliittohoureilun puolelle.

Tekstistäsi saa sen käsityksen että Venäjä ja länsi olisi jotenkin samalla tasolla, yhtä huonoja "eri tavalla". Täyttä paskapuhetta.

Kuinka moni voi sanoa että on vapaa sillä vapaus on suhteellinen käsitys? Lännessä itä vapauksiin tottunut 'proffa' voi olla vaikeuksissa kun vapaus on rajoitettu lain ja pykälin. Pitää olla Breaking Bad Heisenberg jos haluaa maistaa sitä 'todellista vapautta'
...

Muuta asumaan Venäjälle ja katsotaan kuinka kauan se "erilainen vapaus" kiinnostaa.
 
Riippuu henkilöstä ja mitä ne tekee. Jos 'proffa' on julkimo niin ei voi ajatella vapaasti taikka esittää, mitä tahansa, kun se sattuu omaan nilkkaan hyvinkin nopeasti. Lännessä on myös se ongelma että tietyt poliittiset elimet lämäisevät päällesi 'seksuaalisen häirinnän' taikka 'koneeltasi voi löytyä lapsipornoa,' jos astut väärien varpaiden päälle. On helpompaa jos he vain heittävät sut ulos yläkerroksen ikkunasta taikka muuten langettavat kuolemasi 'itsemurhaksi.'

On helpompi olla osa sitä harmaata massaa ja jakaa niitä lehtiä jos tajuaa, että ei se raha ole kaikki kaikessa. Länsi ei ole mikään paratiisi. Se on erilainen helvetti kuin itäsuunnan maat. Kuten eräs laulaja sanoi, elämästä on vaikea selvitä hengissä (taikka kaikkien kunnioittamana voittajana).

Kuinka moni voi sanoa että on vapaa sillä vapaus on suhteellinen käsitys? Lännessä itä vapauksiin tottunut 'proffa' voi olla vaikeuksissa kun vapaus on rajoitettu lain ja pykälin. Pitää olla Breaking Bad Heisenberg jos haluaa maistaa sitä 'todellista vapautta'

az-large-5901556.jpg

Osaatko sanoa, kuinka monta hallitusta vastustanutta ihmistä länsimaisissa demokratioissa on tapettu, tai laitettu linnan ilman oikeaa syytä viimeisen noin 30 vuoden aikana.
MV-lehden Ilja ei mielestäni kuulu tähän joukkoon.
 
En osaa sanoa suoralta kädeltä kuinka monta, en ellen rupea tutkimaan samanlailla kuin mv-lehden Ilja, jota en tunne ollenkaan. Kuitenkin tiedän että näin on käynyt kuten esim, David Kellyn tapauksessa, jotta Irakin sota saatiin aikaan.
Puhutaan kuitenkin hyvin marginaalisista tapauksista, samalla kun Venäjältä on ihan googlattavissa huomattavat listat repottereita ja oppositiota, jotka Putin on listinyt. Venäjä ja "länsi" ei ole todellakaan läheskään samalla mittapuulla kun vertaillaan vapautta.

Muutenkin tekstiti menee jo salaliittohoureilun puolelle.

Just tuossa yläpuolella Kimmoj väittää että ei käy ja sinä menet selittämään että käy harvoin ja minä puhuin teoreettisesta puolesta mistä sain kummankin vittuilut ja syytökset niskaan. Toivottavasti susta tuntuu mahtavalta. Itä ja Länsi ovat kummatkin tehneet poliittisia salamurhia, maineiden tuhoamisia, ei siitä pääse mihinkään. Ota ne ruusunpunaiset lasit päältä ja katso maailmaa reaalisesti, please.
 
Mulla ei ole mitään ruusunpunaisia laseja, mutta Venäjän ja lännen vertaileminen toisiinsa jotenkin "yhtä pahoina" on täysin kuvottavaa ja jos siitä otat vittuilut niskaan tai tuntuu että syyttelen enkä puhu faktaa niin sori vaan. Voit verrata maalaisjärjen lisäksi erilaisia tilastoja ja tutkimuksia siitä kumpi on oikeasti pahempi paikka ja kummassa esim. sitä oppositiota pidetään ahtailla tai tehtaillaan salamurhia.
 
En osaa sanoa suoralta kädeltä kuinka monta, en ellen rupea tutkimaan samanlailla kuin mv-lehden Ilja, jota en tunne ollenkaan. Kuitenkin tiedän että näin on käynyt kuten esim, David Kellyn tapauksessa, jotta Irakin sota saatiin aikaan.
Just tuossa yläpuolella Kimmoj väittää että ei käy ja sinä menet selittämään että käy harvoin ja minä puhuin teoreettisesta puolesta mistä sain kummankin vittuilut ja syytökset niskaan. Toivottavasti susta tuntuu mahtavalta. Itä ja Länsi ovat kummatkin tehneet poliittisia salamurhia, maineiden tuhoamisia, ei siitä pääse mihinkään. Ota ne ruusunpunaiset lasit päältä ja katso maailmaa reaalisesti, please.

No, kuten tuossa Wikipedian artikkelissa todetaan salaliittoteoria elää ja voi hyvin. Todisteita hallituksen osallisuudesta ei ole. Mikä on sitten totta, on vaikea sanoa. Itse ainakin epäilen noiden lääketieteen autoriteetien perusteita. Esim. tänäpäivänä tiedämme, että kylmä pahentaa verenvuotoa.

Siinä olet oikeassa, että myös länsimaat ovat suorittaneet poliittisia salamurhia ja muutakin pahaa on tehty, mutta en ole löytänyt todisteita asiasta viimeisen 30 vuoden aikan. Tämä ei tietenkään tarkoita, sitä ettei näin voisi käydä tulevaisuudessa, mutta yleisesti voi sanoa, että lännessä voi turvallisesti arvostella hallituksia. Tietysti jos paljastaa huippusalaisia tietoja, voi olettaa joutuvansa rikosoikeudellisen prosessin kohteeksi ja jos pakenee joku varmasti tulee perään.
 
Venäjä jätti sitten ampumatta ne ohjukset norjanmerellä. Ihan vittuilun vuoksi laittoivat NOTAMin.
Hyvä Venäjä! (y)
#sarkasmi
 
No, kuten tuossa Wikipedian artikkelissa todetaan salaliittoteoria elää ja voi hyvin. Todisteita hallituksen osallisuudesta ei ole. Mikä on sitten totta, on vaikea sanoa. Itse ainakin epäilen noiden lääketieteen autoriteetien perusteita. Esim. tänäpäivänä tiedämme, että kylmä pahentaa verenvuotoa.

Siinä olet oikeassa, että myös länsimaat ovat suorittaneet poliittisia salamurhia ja muutakin pahaa on tehty, mutta en ole löytänyt todisteita asiasta viimeisen 30 vuoden aikan. Tämä ei tietenkään tarkoita, sitä ettei näin voisi käydä tulevaisuudessa, mutta yleisesti voi sanoa, että lännessä voi turvallisesti arvostella hallituksia. Tietysti jos paljastaa huippusalaisia tietoja, voi olettaa joutuvansa rikosoikeudellisen prosessin kohteeksi ja jos pakenee joku varmasti tulee perään.

Mielestäni puolen foorumin salamurhaaminen olisi kivaa...mutta ei kovin käytännöllista.. :)
 
Back
Top