Venäjän rajattu operaatio Suomea vastaan

Eli mites tämä valmiustilalainsäädännön julistaminen (liikekannallepano) sitten meni...? Troikka jossa Pressa, PV:n komentaja ja puolustusministeri (jolla ei ollut äänioikeutta eikä hänen ole pakko olla paikalla)? Oliko joku eduskunnan puhemies vielä siinä messisä?
Tämä siis jos perivihollinen höökii valtakunnanrajan yli jossain...
 
Skenaariossani ajattelin tilanteen olevan sellainen että Venäjä valtaa käytännössä verettömästi, toki vankeja ottaen, rajatun, suhteellisen pienen alueen erittäin nopeasti ja täydellisen
yllättäen, ennen kuin suomalaiset ehtivät edes tajuta tapahtunutta. Tämän jälkeen seuraisi sotatoimien täydellinen pysäyttäminen. Venäjä jatkaisi joukkojen ja kaluston kuljettamista vallatulle
alueelle. Samoin Venäjä kasaisi runsaasti rautaa ja joukkoja itärajallemme painostusmielessä. Venäjä julistaisi myös lentokieltoalueen vallatun alueen ympärille ja huoltoväylän merelle, jonka
häiritseminen tai lentokiellon rikkominen tulkittaisiin vihamieliseksi eleeksi oikeuttaen Venäjän vastatoimet.
Uhkailu ja painostus siis jatkuisivat mutta välittömät, etenevät sotatoimet olisi tauotettu, omalle kansalle toiminta olisi oikeutettu maskirovkalla ja ns. pallo heitetty suomalaisille päättäjille.

Ei onnistu verettömästi. Eikä onnistu sotatoimien keskeyttäminen. Tämä jo siksi, että paikallisilla on aseita ja niitä käytettäisiin. Ja jos paikallisia on taistelussa ja oletettavasti kuolee koko ajan, niin ei valtio voi seisoa tumput suorana, vaan senkin pitää toimia. Lisäksi elle tuo vallattu alue ole justiinsa rajalla, niin sinne joukkojen tuominen vaatii kulkukäytävän avaamista, mikä taas tekee tuosta "rajatusta alueesta" vain unelman. Meriväylää vastaan taas voitaisiin iskeä varsin helposti, kun livautetaan merimiinoja väylälle tai sitten yksinkertaisesti ammutaan laivaa MTO:lla. Ilmavoimat taas eivät jäisi odottelemaan lentokieltoalueen perustamista, vaan tappelu olisi käynnissä heti kun ne saavat ensimmäisen koneet ilmaan. Mitään taukoa ei tulisi jolloin voisi tilanteen pysäyttää ja alkaa tekemään väitteitä sotatoimien pysäyttämisestä tai tehdä julistuksia. Tai kai niitä voisi tehdä, mutta meidän suunnalla niitä ei jäätäisi kuuntelemaan.
 
Venäjän Krimin valtauksessa käyttämä kieli ja ukrainalaisten päätöksenteko on varmaan mielenkiintoinen elementti tämän skenaarion kannalta.
Venäläinen painostus:
Materiaalin perusteella Venäjä valmistautui laajamittaiseen tunkeutumiseen manner-Ukrainaan, mikäli Ukraina vastustaisi Krimin miehitystä. Perusteluna olisi ollut Venäjän kansalaisten ja venäjänkielisten suojelu.

Dokumentin mukaan Ukrainan merivoimien komentaja oli keskustellut Venäjän Mustanmeren laivaston komentajan kanssa. Tässä ”ystävällisessä keskustelussa” venäläiskomentaja oli kehottanut Ukrainaa olemaan ryhtymättä vastatoimiin.

– Minulla ei ole valtuuksia käydä kanssanne neuvotteluja, mutta sanon seuraavaa: Me menemme loppuun asti, se on ensimmäinen asia. Toiseksi, kaikki asevoimat ovat taisteluvalmiudessa. Kolmanneksi, jos ette tee vastarintaa, verta ei tarvitse vuodattaa ja kaikki käy rauhanomaisesti, puolustusministeri Ihor Tenjuh kertoo istunnossa komentajan sanoneen.
Kesken neuvoston istunnon Turtshinov saa puhelun Venäjän duuman puhemies Sergei Naryshkinilta ja määrää tauon.

– Keskustelimme… Mitä sanoa? Naryshkin välitti minulle uhkauksen Putinilta. He eivät sulje pois mahdollisuutta kovien keinojen käyttämiseen Ukrainassa venäläisten ja venäjänkielisten vainoamisen vuoksi, vihjailevat joukkojen tuomisesta muuallekin kuin vain Krimille, Turtshinov kertoo puhelun jälkeen.

– Hän välitti Putinin sanat, että jos yksikin venäläinen kuolee, he julistavat meidät sotarikollisiksi ja jahtaavat maailman tappiin.

Ukrainalaisten päätöksenteko:
Turtshinov nosti istunnossa äänestettäväksi sotatilan julistamisen Ukrainaan. Hän jäi kuitenkin ainoaksi, joka tätä kannatti. Pääministeri Arseni Jatsenjuk varoitti sotatilan kuuluvan Venäjän suunnitelmaan ja muistutti, mitä tapahtui Georgiassa.

– Muistutan, kuinka venäläiset toimivat Georgiassa – kuin fasistit! Heti sotatilan julistuksen jälkeen Venäjä ilmoittaa ”Venäjän kansalaisten ja venäjänkielisten puolustamisesta”. Tämä on skenaario, jonka venäläiset käsikirjoittivat. Ja me menemme kohti tätä skenaariota! Jatksenjuk varoittaa muita.
– Siksi meidän täytyy venyä viimeiseen asti, äärimmäisessä tilanteessa neuvotella lisäoikeuksista autonomiaan. Meidän täytyy voittaa aikaa, hän ehdotti.

Myös istuntoon osallistunut Julija Timoshenko arvioi Venäjän käyttävän Georgian kaavaa ja korosti, ettei virheisiin ole varaa.

– Konsultoin kokeneimpia henkilöitä ja voin sanoa, että Putin haluaa toteuttaa Abhasian skenaarion ja vain odottaa, että me annamme hänelle syyn. Muistatte, miten (Georgian silloinen presidentti) Saakashvili sortui hänen provokaatioonsa ja hävisi! Meillä ei ole oikeutta toistaa hänen virhettään.
Julkaistun materiaalin mukaan myös Yhdysvallat ja Saksa kehottivat Ukrainaa varovaisuuteen.

– Sekä amerikkalaiset että saksalaiset pyytävät yhteen ääneen, ettemme toimi, sillä heidän tietojensa mukaan Putin käyttää sitä laajan maahyökkäyksen aloittamiseksi, Ukrainan turvallisuuspalvelun johtaja Nalivaitshenko komppaa muita.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001126327.html
 
Venäjän Krimin valtauksessa käyttämä kieli ja ukrainalaisten päätöksenteko on varmaan mielenkiintoinen elementti tämän skenaarion kannalta.
Venäläinen painostus:

Pinkkasin hitusen. Kannattaa huomata tässä kohtaa se, että kuten alla mainitaan, myös Usa ja Saksa painostivat Ukrainaa. Mitäs se Laamanaattori on yrittänyt kertoa ehkä 60 kertaa ja ei vaan meinaa mennä jakeluun? Laamanaattori on yrittänyt tuoda esille hyvin selvästi sitä, että "on säilytettävä oma liikkumavapaus". Oma liikkumavapaus, oma kyky ja mahdollisuus toimia eli toimintavapaus.

Jos oma liikkuma- ja toimintavapaus menetetään, tapahtuu juuri kuten Ukrainalle: sen yli neuvotellaan. Yli ja kysymättä ao. osapuolelta yhtään mitään.

Jos omien etujensa tähden ne tosi pyyteettömät ystävät, samikset ja kaverit painostavat puolllustamaan "vähän niiku toisella ja korkeintaan vasemmalla kädellä".....pitää olla kyky, halu ja uskallus toimia juuri niinkuin on oman edun mukaista. Muuten venäläisen kanssa käy kyllä todella hassusti.

Mikä on tapahtunut ennen, voi tapahtua uudelleen. Älkääkä rynnätkö väittämään, että: "Suomi on toinen juttu, eee sitä Ruijan tähden alla tälleen". Kyllä se vaan voi tapahtua myös Ruijan tähden alla....ja nimenomaan siksi, että ne ystävät ja toverit haluavat hoitaa asioita OMA ETU ENSINNÄ silmänaloissa.
 
Jos Venäjä ryhtyisi vaikuttamaan Suomea vastaan, niin se ryhtyisi painostamaan Suomen poliittista johtoa myönnytyksiin. Yhtenä työkaluna painotamisen keinovalikoimassa on myös rajoitettu sotilaallisen voiman käyttö ja varsinkin sen näyttö. Ensisijaisena ja Venäjän kannalta kriittisenä tavoitteena olisi Suomen ja Yhdysvaltojen/Naton sotilaallisen yhteistyön lopettaminen, jonka tarkoituksena olisi estää Yhdysvaltoja käyttämästä Suomen maaperää ja merialueita edes tukeutumiseen. Venäjä ei halua Yhdysvaltojen/Naton joukkoja eikä varsinkaan pitkän kantaman vaikuttamisen suorituskykyjä Pietarin ja muun oman alueensa läheisyyteen. Baltian alue mukaanlukien.

Toissijaisesti Venäjä haluaisi mielellään myös tukikohdan Ahvenanmaalle, Gotlantiin tai muualle Suomen rannikolle pystyäkseen vahvistamaan omaa asemaansa Itämerellä. Se olisi taas Yhdysvaltojen ja Naton, kuten myös Suomen itsensä kannalta ehdoton nou-gou. Joka tapauksessa Venäjä ei halua alistua siihen riskitilanteeseen, että se voitaisiin sulkea Naton ja Itämeren rantavaltioiden toimesta Suomenlahden pohjukkaan ja samalla sen tärkeä meriyhteys sekä yhteys Kaliningradiin voitaisiin katkaistaista, tai edes uhkailla sen katkaisemisella.

Pietari on on jo nyt nykyaikaisen risteily- ja tykistöohjuksen kantaman päässä Suomen alueesta. Vertailun vuoksi syksyllä 1939 Pietari oli vain tykinkantaman päässä, mikä silloinkin oli Neuvostoliiton johdolle täysin sietämätön tilanne. Ei sen vuoksi, että Suomi olisi ollut vihollisvaltio, vaan Suomi katsottiin lähes sotilaalliseksi tyhjiöksi eli sotilaallisesti ja poliittisesti liian heikoksi pystyäkseen estämään kolmatta osapuolta (mikä tuolloin oli Natsi-Saksa) käyttämästä alueitaan Venäjää vastaan. Ajatelkaa, jos saksalaisten Barbarossa olisikin saanut alkaa kannaksella Suomen vanhalta rajalta. Sekin riski oli olemassa.

Vertailun vuoksi kannattaa myös miettiä, miten esimerkiksi Yhdysvallat toimisivat vastaavassa tilanteessa, jossa Venäjä ryhtyisi ryhmittämään joukkojaan ja asejärjestelmiään vaikka Kuuban alueelle?
 
Viimeksi muokattu:
Vertailun vuoksi kannattaa myös miettiä, miten esimerkiksi Yhdysvallat toimisivat vastaavassa tilanteessa, jossa Venäjä ryhtyisi ryhmittämään joukkojaan ja asejärjestelmiään vaikka Kuuban alueelle?

Onko näköpiirissä, että Yhdysvallat alkaisi ryhmittämään joukkojaan ja ohjusjärjestelmiään Suomen alueelle ja eduskuntamme antaisi siihen luvan? Virolaiset ovat olleet 12 vuotta Natossa ja saivat kinuttua peloissaan yhden pataljoonan herätemiinaksi.
 
Venäjä haluaa turvata kulun itämerellä ja estää Pietarin eristäminen. Ahvenanmaata, Gotlantia jne. Venäjä tämän hypoteesin saatuaan haluaa vahvistaa Kaliningradin asemaa haluamalla osan Tanskan salmista haltuunsa. Venäjä tämän hypoteesin saavutettuaan haluaa osan Skotlannin ja Norjan rannikosta turvatakseen pääsyn Atlantille. Tämän hypoteesin... Ei Venäjällä ole näille loppumattomille ajatuksilleen mitään oikeutusta eikä edes päätepysäkkiä tiedossa.

Nyt olisi syytä ymmärtää, että Venäjä harjoittaa sisäpolitiikkaa käyttämällä siihen ulkopolitiikkaa. Ei Venäjä näihin kykene mutta niin kauan kun emme tiedä onko Venäjän johdolla massaitsemurhan mahdollisuus tai muu järjenvastainen vastuuton toiminta yhtenä mahdollisuutena työkalupakissaan niin niin kauan meidän tulee näitä agressioita padota. Niin kauan kuin Putin luulee voivansa onnistua siinä missä Hitler epäonnistui niin niin kauan meidän täytyy suhtautua Venäjään kuin syntyvään natsisaksan ydinasevastineeseen konsanaan.

Kukaan ei halua Venäjälle hyökätä. Kukaan ei halua Venäläisten kansalaisten asemaa kurjemmaksi. Kukaan Venäjän ulkopuolella ei yritä kuin ainoastaan padota Venäjän itsensä masinoimia agressioita. Venäjä kuitenkin huolimatta kansalaistensa hyvinvoinnin leikkauksista satsaa agressioihin ja asevoimaan - silloin on mietittävä miten pitkälle tämä voi jatkua ja mihin tuo tie vie. Ja varautua. Venäjä polttaa siltojaan tyhjenevä öljykanisteri käsissään.

Venäjä on kuin hallitsemattomaan agressioon pakahtuva teinipoika joka täytyy sitoa käsivarsin ja hillitä. Pitää puristusotteessa kunnes voimat ehtyy ja ajatus taas kulkee. Vaihtoehtoisesti vapaana riehuessaan poikaa joutuu vetämään turpiin tai kutsumaan poliisit sitä tekemään ja se on kurjaa kaikille. Venäjän suhteen on vain se harmi, että rakastavaa isää ei ole ja kakaralla on kuolettava ase hallussaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eli mites tämä valmiustilalainsäädännön julistaminen (liikekannallepano) sitten meni...? Troikka jossa Pressa, PV:n komentaja ja puolustusministeri (jolla ei ollut äänioikeutta eikä hänen ole pakko olla paikalla)? Oliko joku eduskunnan puhemies vielä siinä messisä?
Tämä siis jos perivihollinen höökii valtakunnanrajan yli jossain...

Päätöksen tekee presidentti PV:n ylipäällikönä. Puolustusministerin on osallistuttava ja hänellä on puheoikeus asiassa mutta ei mitään äänioikeutta. PV:n komentajalla on oikeus olla paikalla päätöstä tehtäessä, mutta ei tarvitse olla. Hänelläkään ei asiassa ole mitään äänioikeutta, vaan käytännössä asian päättää presidentti asetuksella ja sotilaskäskynä. Tämän jälkeen asia esitellään valtioneuvostolle ja eduskunnalle kiirellisenä (tämä ei tarkoita sitä, että PV odottelee lopullista päätöstä, vaan asia rullaa heti presidentin käskyn ja asetuksen perusteella).
 
Viimeksi muokattu:
Onko näköpiirissä, että Yhdysvallat alkaisi ryhmittämään joukkojaan ja ohjusjärjestelmiään Suomen alueelle ja eduskuntamme antaisi siihen luvan? Virolaiset ovat olleet 12 vuotta Natossa ja saivat kinuttua peloissaan yhden pataljoonan herätemiinaksi.

Hyvä kysymys, johon tyhjentävän vastauksen antamiseen vaadittaisiin vähintään ennustaja. Jostain syystä Yhdysvalloilla on kova hinku Suomen maaperälle, mistä kertovat jatkuvat harjoitukset. Suomen hallituksen ja eduskunnan päätösten ennustaminen vaatisi myös kristallipallon. Tältä asia varmasti näyttää myös Kremlin suunnasta. Suomi touhuaa kovasti jotain eikä välttämättä itsekään ole aivan varma, että mitä.

Venäjä haluaa turvata kulun itämerellä ja estää Pietarin eristäminen. Ahvenanmaata, Gotlantia jne. Venäjä tämän hypoteesin saatuaan haluaa vahvistaa Kaliningradin asemaa haluamalla osan Tanskan salmista haltuunsa. Venäjä tämän hypoteesin saavutettuaan haluaa osan Skotlannin ja Norjan rannikosta turvatakseen pääsyn Atlantille. Tämän hypoteesin... Ei Venäjällä ole näille loppumattomille ajatuksilleen mitään oikeutusta eikä edes päätepysäkkiä tiedossa.

Nyt olisi syytä ymmärtää, että Venäjä harjoittaa sisäpolitiikkaa käyttämällä siihen ulkopolitiikkaa. Ei Venäjä näihin kykene mutta niin kauan kun emme tiedä onko Venäjän johdolla massaitsemurhan mahdollisuus tai muu järjenvastainen vastuuton toiminta yhtenä mahdollisuutena työkalupakissaan niin niin kauan meidän tulee näitä agressioita padota. Niin kauan kuin Putin luulee voivansa onnistua siinä missä Hitler epäonnistui niin niin kauan meidän täytyy suhtautua Venäjään kuin syntyvään natsisaksan ydinasevastineeseen konsanaan.

Kukaan ei halua Venäjälle hyökätä. Kukaan ei halua Venäläisten kansalaisten asemaa kurjemmaksi. Kukaan Venäjän ulkopuolella ei yritä kuin ainoastaan padota Venäjän itsensä masinoimia agressioita. Venäjä kuitenkin huolimatta kansalaistensa hyvinvoinnin leikkauksista satsaa agressioihin ja asevoimaan - silloin on mietittävä miten pitkälle tämä voi jatkua ja mihin tuo tie vie. Ja varautua. Venäjä polttaa siltojaan tyhjenevä öljykanisteri käsissään.

Venäjä on kuin hallitsemattomaan agressioon pakahtuva teinipoika joka täytyy sitoa käsivarsin ja hillitä. Pitää puristusotteessa kunnes voimat ehtyy ja ajatus taas kulkee. Vaihtoehtoisesti vapaana riehuessaan poikaa joutuu vetämään turpiin tai kutsumaan poliisit sitä tekemään ja se on kurjaa kaikille. Venäjän suhteen on vain se harmi, että rakastavaa isää ei ole ja kakaralla on kuolettava ase hallussaan.

Joku raja nyt sentään Venäjänkin suunnitelmille. Vaikka Putinin ovela juoni ja maailmanvalloitussuunnitelma onnistuisivat jalkauttamaan venäläiset sotilassaappaat vaikka Atlantin rantaan asti, niin eikö se olisi jo aivan liian suuri tontti jopa itsensä Putinin hallittavaksi?

Edelleen täysin avoin kysymys on, että miten Yhdysvallat reagoisi, jos Venäjä ryhtyisi harjoittelemaan jatkuvasti Kuubassa ja ryhmittäisi sinne edes harjoitusjoukkoja? Vaikka vain huvin vuoksi ja puhtaasti sisäpoliittisista syistä. Eikö wassigtonissa edes huolestuttaisi?
 
Pinkkasin hitusen. Kannattaa huomata tässä kohtaa se, että kuten alla mainitaan, myös Usa ja Saksa painostivat Ukrainaa. Mitäs se Laamanaattori on yrittänyt kertoa ehkä 60 kertaa ja ei vaan meinaa mennä jakeluun? Laamanaattori on yrittänyt tuoda esille hyvin selvästi sitä, että "on säilytettävä oma liikkumavapaus". Oma liikkumavapaus, oma kyky ja mahdollisuus toimia eli toimintavapaus.

Jos oma liikkuma- ja toimintavapaus menetetään, tapahtuu juuri kuten Ukrainalle: sen yli neuvotellaan. Yli ja kysymättä ao. osapuolelta yhtään mitään.

Jos omien etujensa tähden ne tosi pyyteettömät ystävät, samikset ja kaverit painostavat puolllustamaan "vähän niiku toisella ja korkeintaan vasemmalla kädellä".....pitää olla kyky, halu ja uskallus toimia juuri niinkuin on oman edun mukaista. Muuten venäläisen kanssa käy kyllä todella hassusti.

Mikä on tapahtunut ennen, voi tapahtua uudelleen. Älkääkä rynnätkö väittämään, että: "Suomi on toinen juttu, eee sitä Ruijan tähden alla tälleen". Kyllä se vaan voi tapahtua myös Ruijan tähden alla....ja nimenomaan siksi, että ne ystävät ja toverit haluavat hoitaa asioita OMA ETU ENSINNÄ silmänaloissa.

Oman toimijuuden eli itsenäisen päätösvallan säilyttäminen kaikissa olosuhteissa on kriittinen tekijä niin valtio- kuin myös yksilötasolla.

Seuraavaksi alla taas yksi esimerkki, kuinka sen toimijuuden voi valtiotasolla silkkaa omaa taitamattomuuttaan menettää. Mikä on kun ei taidot riitä? Saatanan tunarit!

http://yle.fi/uutiset/3-8394860

Professori: Suomi on palannut provinssiksi – "Itsenäisyydestä puhuminen on turhaa"

EU-Suomi on palannut takaisiin Venäjän keisarikunnan aikaiseen rooliinsa, provinssiksi. Näin Suomen valtiollisen kehityksen näkee professori Markku Kuisma. Vaikka Suomen itsenäisyyden voi kyseenalaistaa, niin silti sen merkitys ei ole kadonnut.

Hieman yllättävä kirjoitus YLE:ltä.
 
Hieman yllättävä kirjoitus YLE:ltä.

Ei minusta. Vasemmistolainen Markku Kuisma on tehnyt monta kriittistä kirjaa "rahaparoneista" ym. Mutta on hienoa, että pesunkestävän humanistisen suvaitsevaiston edustajakin pääsee kuuluviin. Harvinaista herkkua.

Kun nyt lainaat EU-provinssivertausta, katsotaanpa mitä Kuisma sanoo Venäjästä, eli RU-provinssista: – Suomalaiset pitivät suurelta osin rooliaan osana Venäjää varsin hyvänä ja olivat jopa ylpeitä siitä. Suomi suuriruhtinaskuntana oli osa tätä upeaa, mahtavaa, eteenpäin menevää, valtavan isoa suurvaltaa, valottaa professori .

Näin osin olikin ennen sortokausia. Puolet oli varmasti eri mieltä, kuten muuten EU:stakin.

Ja otetaan tämäkin, kun kerran Kuismasta puhutaan:

Vaikka EU-Suomi näyttäytyy 300 vuotta kattavassa tarkastelussa jälleen keisarikunnan osasen tapaisena provinssina, ei se hälvennä valtiollisen itsenäisyyden merkitystä.

– Se merkitsee sitä arvokasta asiaa, että toistaiseksi olemme saaneet aika lailla rauhassa rakentaa tätä yhteiskuntaa, sanoo Markku Kuisma.

Kuisma toivoo, että Suomessa itsenäisyyteen vahvasti liittyvä isänmaallisuus ei kääntyisi lipun heilutteluksi, oman kansallisen paremmuuden todisteluksi suhteessa toisiin kansoihin.

– Se voisi olla kiintymystä ja vastavuoroista huolenpitoa siitä yhteisöstä, jossa on saanut aika vapaana kasvaa. Minulle se on vastuunottamista lähiympäristöstään ja lähi-ihmisistä.

Toisin sanoen Kuisma tavallaan vihjaisee, että mukavasti menee. Jos sortokaudet EU:ssa alkavat, olisi tietysti aika jääkäriliikkeen.
 
Alkuperäiseen skenaarioon. Kokoan keskustelun. Valtaosa katsoo, että puolustaudutaan kaikissa tilanteissa. Yhden mielestä Venäjä on paikka, jossa työtön voi tuhlata korvauksensa, ei uhka. Toinen haluaa liikkuma- ja toimintavapautta koska se sulkee pois sen, että EU tarjoaisi apuaan ja yksi on sitä mieltä, että liikkumavara pitää säilyttää, koska sama EU voisi yrittää jarrutella puolustautumasta: älkää nyt vain provosoituko, ettei eskaloidu, meillä on mukavaa vielä tässä hitaasti kiehuvassa liemessä.

Jatkuu.
 
Joku raja nyt sentään Venäjänkin suunnitelmille. Vaikka Putinin ovela juoni ja maailmanvalloitussuunnitelma onnistuisivat jalkauttamaan venäläiset sotilassaappaat vaikka Atlantin rantaan asti, niin eikö se olisi jo aivan liian suuri tontti jopa itsensä Putinin hallittavaksi?
No näitä rajojahan sinullekin on koitettu täällä täsmentää mutta ilmeisesti pidätät niiden asettamisen itselläsi. Mikään ei viittaa, että Venäjä jossakin onnistuessaan jättää sen rajan siihen. Aika pitkään sai viimeksikin suostutella, että Suomella on edes nykyiset rajat. Se, että kuvittelet agression pysähtyvän jonnekin tiettyyn vaiheeseen tai, että kuvittelet Venäjän omaavan jotakin USA:n vastavoimaa on täysin vailla perusteita.
 
yksi on sitä mieltä, että liikkumavara pitää säilyttää, koska sama EU voisi yrittää jarrutella puolustautumasta: älkää nyt vain provosoituko, ettei eskaloidu, meillä on mukavaa vielä tässä hitaasti kiehuvassa liemessä

Kyllä minun bresneviläiset kulmakarvani kohosivat ja seanconnerymalliset rintakarvat nousivat pystyyn, kun hokasin silloin taannoin, että helvetti: Ukrainan yli ja ohitse neuvottelivat suunnilleen kaikki! Ikäänkuin tuli Tsekkoslovakia mieleen silloin ammoin ja moni muu pienempi valtio kautta aikain.

Sotilaalliseksi eskaloituvassa kriisissä paras toimintavapauden tae on edelleen tarpeeksi uskottavat ja suorituskykyiset asevoimat. Jos päättäjät osoittautuvat jämeriksi ja kansa hönkii edes suunnilleen samaan hiileen, niin paljon on voitettavissa.

Kansan yhteistä voimaa ei kannata aliarvioida. Sitä seikkaa ei mielestäni tarpeeksi nosteta esille. Jos tämä seikka on niin painava kuin minä sen arvioin, niin metia toimii täysin vastuuttomasti aika ajoin. Metian tulisikin korjata toimintatapojaan ja mielellään nopeammin kuin jälkijunassa. Pidän metiaa ehdottomasti suurimpana jännitteiden luojana sisäisesti Suomessa, enkä tarkoita tällä edes MVa tms. vaihtoehtomeetioita.
 
Sen kummemmin vähättelemättä, olisi tietynlaisen reality checkin paikka jos alkaa vetelemään Ukrainan tai varsinkin Krimin niemimaan ja Suomen välille minkäänlaisia yhtäläisyysmerkkejä. Tutustukaa tarkoin kaikkeen mahdolliseen tietoon Ukrainasta pre-Maidan ja miettikää homma sitten uusiksi. En missään tapauksessa ole tässä pää pensaassa "Ei meillä" -mentaliteetilla, vaan lähtökohdat ovat yksinkertaisesti täysin eri.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen Ukraina, jos jokin, oli oikea Ryssien provinssi, eräänlainen Venäläisliikemiesten ja mafian Villi Länsi, jossa sai vapaasti touhuta Venäjän Valtion katseilta suojissa. Yhteiskunta aivan läpimätä, Krimillä ennestään Venäjän tukikohtia ja iso osa Ukrainan silloisesta Paperiarmeijasta Venäjämielisiä, -sukuisia ja ihan rekrytoituja agenttejakin. Koko puolustusjärjestelmä, tai mitä siitä yleensäkään oli jäljellä oli suunnattu Länttä vastaan, joten kyseessä oli lähes täydellinen selkäänpuukotus. Lähtien kielestä ja kulttuuri-identiteetistä näiden kahden valtion välillä eroavaisuudet olivat häilyvän pieniä vs Suomi, puhumattakaan kaikista muista sidonnaisuuksista, joita maiden, niiden hallinto- ja puolustusjärjestelmien sekä kansojen välille oli rakentunut.

Venäläisten mahdollisesti Suomea vastaan kohdistamia keinoja voi toki miettiä peilaten näihin entisen Neuvostoliiton alusmaiden keisseihin, mutta lähtökohdat ovat yksinkertaisesti aivan täysin erilaiset, joten vaikutukset ja vastatoimet taatusti olisivat erilaiset.

Mitä enemmän olen viimeisen parin viime vuoden aikana päässyt käsiksi erilaisiin tiedonjyväsiin, sitä vähemmän tuossa "Hyvin" -hokemassa on minun nähdäkseni minkäänlaisia humoristisia piirteitä enää jäljellä.
 
Minäkin olen tuota kielikarttaa joskus katsellut ja miettinyt viherukkojen liikkeiden onnistumista siltä pohjalta.

Percentage of people with Ukrainian as their native language according to 2001 census (by region).

620px-Ukraine_census_2001_Ukrainian.svg.png
https://en.wikipedia.org/wiki/Ukrainian_language#/media/File:Ukraine_census_2001_Ukrainian.svg
 
Tätä varten Suomessa on omat erikoisjoukot - eli MAAK. Tämä skenaario on maakkilaisen märkä päiväuni. Juuri se tilanne mitä varten on harjoiteltu. Venäläisten rajoitettu hyökkäys naapurin Maurin jahtivajan maastoon.

Niinistöt voisivat julkisesti pahoitella että virallisesti ei Suomen joukkoja ole alueella, mutta paikalliset patriootit vain suhtautuvat kiihkeästi yksityisiin omistuksiinsa. Siellä on vain leipureita ja insinöörejä rynnäkkökiväärien kanssa. ja valtiojohto pahoittelee asiaa, mutta toisaalta ymmärtää paikallisia.

(viesti saattaa sisältää sarkasmin jäänteitä)
 
Mitä enemmän olen viimeisen parin viime vuoden aikana päässyt käsiksi erilaisiin tiedonjyväsiin, sitä vähemmän tuossa "Hyvin" -hokemassa on minun nähdäkseni minkäänlaisia humoristisia piirteitä enää jäljellä

-hyvin- on hyvä vastaus loppujen lopuksi. Kun ottaa huomioon alkuperäisen lausujan aseman, niin hän tuskin olisi voinut paremmin asiaa lausua.
 
Hyviä kysymyksiä. Jälkimmäiseen kysymykseen on armeijan taholta vastattu: "hyvin".

Varmasti, koska muutakaan hyväksyttyä vastausvaihtoehtoa ei ole. Toiminta vaatisi paitsi hyviä valmiuksia puolustusvoimilta, myös nopeita ja rohkeita päätöksiä johtavilta poliitikoilta. Tästä syystä pelkään pahoin, että Suomi yllätettäisiin housut kintuissa, ja seuraavana aamuna voitaisiin vain todeta, että maa on vallattu käytännössä ilman sotaa.
 
Anna mun kaikki kestää. Tuo harhakuva Suomen valtaamisesta päivässä tuntuu vaan elävän omaa elämäänsä.

Kyllä Suomessa asioihin varaudutaan, erityisesti viime vuosien ajan yhä enemmän. Ja toimien aloittamiseen ei tarvita kuin presidentin päätös, ei se ole mikään komitea joka aloittaa valmiuden kohottamisen.
 
Back
Top