Venäjän talous

Meinaatko, että vielä on lattarit käytössä tuolloin ja opuksia ei ole poltettu? Tavaako vaari vaivoin oikealta vasemmalle?

Jos katsotaan suuria linjoja niin empä usko, että näillä on mitään jakoa siinä vaiheessa, kun/jos Euroopan hyväntahtoisuus loppuu. Euroopan tarvitsee vain äänestää ja odottaa, että he ratkaisevat ongelmat. Kyllä meillä on kaikilla avaimet käsissä äänestämällä vaaleissa. Se riippuu ihan meistä itsestämme millainen se Euroopan tulevaisuus on, kun piirrämme numeron ja pudotamme uurnaan.
 
Periaatteessa voisi olettaa, että Venäjän talous lähtisi kohisten kasvuun, koska sen valuutta on devalvoitunut niin rankasti.

Mutta, Putinin politiikka pitänee huolen, ettei niin pääse käymään.

Niin, sillä tavalla kyllä. Mitenkähän paljon juuri nyt maksaisi uusia rynnäkkökiväärit jollakin venäläis tuotteella? Ei sillä, että oltaisiin tekemässä niin. Ruplan hinnan vuoksi samalla rahalla varmaan saisi rynkyn vielä 350 000 miehen reserville ja mahdollisesti näille myös PKM:iä.
 
Aika hyvä idea.
 
Aika hyvä idea. Kyllä sieltä varmaan kohta lähtee kokonaisia asevarastoja edullisesti, kun niiden pitää saada rahat pakenemiseen. Sinne vaan ostoksille.

Se ei ollut idea. Me emme ole hankkimassa venäjältä aseita. Tähän on useita syitä. Ensinnäkään en näe mitään syytä tukea ryssän aseteollisuutta. Toiseksi se melkosella varmuudella rikkoisi erinäisiä pakotteita, meillä ei ole mitään syytä tukea putleria poliittisesti, etenkään tuolla tavalla ja saada jenkkien ja EU:n vihat niskaan. Putte saisi pikemminkin tarjota nuo aseet ilmaiseksi, jotta saa sanoa vieneensä aseita EU maahan pakotteista huolimatta.

Mutta sitten kun romahdus tapahtuu ja putesta päästään eroon, niin sitten voitaisiin katsoa mitä siellä olisi ostettavissa.
 
Niin, sillä tavalla kyllä. Mitenkähän paljon juuri nyt maksaisi uusia rynnäkkökiväärit jollakin venäläis tuotteella? Ei sillä, että oltaisiin tekemässä niin. Ruplan hinnan vuoksi samalla rahalla varmaan saisi rynkyn vielä 350 000 miehen reserville ja mahdollisesti näille myös PKM:iä.

Suunnitteilla iso historianelävöittämistapahtuma? Muuta syytä en keksi museoaseiden massiiviselle hankinnalle.
 
Aha, ymmärrän. Ostetaan halvalla Venäjältä ja myydään hyvällä voitolla Lähi-itään ja Afrikkaan. Voitoilla otetaan sitten oikeita aseita?
 
Miksi Venäjän talous kasvaisi ensi vuonna? Kuka kertoisi yhden perusteen?

Minä voin kertoa yhden. Oletteko lukeneet yhtään talousennustetta, jossa olisi luvattu talouden supistumista vielä tulevallekin vuodelle. Tämän perusteella pudotus saattaa ensi vuonna jyrkentyä.

Venäjällä EI ole enää mahdollisuuksia saada talouttaan palautettua merkittävään kasvuun ainakaan tämän nykyisen sukupolven aikana. Suunta on jo löytynyt ja tämän vuosikymmenen loppuun asti mennään alaspäin, aivan pohjamutiin asti. Jos ei hieman syvemmällekin. Sen jälkeen seuraa pitkä jakso jonka aikana Venäjä joutuu selvittelemään omaa hallintoaan sellaiseksi että ulkomaiset sijoittajat alkavat pikku hiljaa uskoa edes jonkinlaisiin tuottomahdollisuuksiin. Voi olla ettei sitä uskoa tule löytymään enää koskaan..nimittäin jos Venäjän väestömäärän kehitys lähtee tällaiseen laskuun:

http://www.thetimes.co.uk/tto/news/world/europe/article4537989.ece
Tässä uudelleen linkki Venäjän väestöennusteesta..

..niin Venäjä tulee rappeutumaan totaalisesti.

En silti usko että Venäjälle mitään nälänhätää tulisi. Siellä on aina osattu olla omavaraisia ruuan ja erityisesti juoman suhteen..Todennäköisesti myös teollisuus, kauppa ja liike-elämä säilyy jollain tasolla mutta kokonaisuudessaan Venäjä tulee taantumaan varsin köyhäksi valtioksi. Mutta, sitähän se on jo ollutkin, viimeiset sata vuotta. Tai oikeastaan vielä paljon pidempäänkin.

Diktatuurinen hallinto ja kansalaisten hyvinvointi ei toteudu samassa valtiossa.
 
Periaatteessa voisi olettaa, että Venäjän talous lähtisi kohisten kasvuun, koska sen valuutta on devalvoitunut niin rankasti.

Mutta, Putinin politiikka pitänee huolen, ettei niin pääse käymään.

Putinin kannalta on ikävää että öljyn (ja kaasun) hinnan lasku on devalvoinut myös tuotot..ja, talouspakotteet (Putinin politiikasta johtuen) ovat lopettaneet myös ulkomaiset investoinnit. Eikä investoijien luottamus palaudu enää takaisin..nimittäin luottamuksen voi menettää vain kerran.
 
Niin, sillä tavalla kyllä. Mitenkähän paljon juuri nyt maksaisi uusia rynnäkkökiväärit jollakin venäläis tuotteella? Ei sillä, että oltaisiin tekemässä niin. Ruplan hinnan vuoksi samalla rahalla varmaan saisi rynkyn vielä 350 000 miehen reserville ja mahdollisesti näille myös PKM:iä.

EU:n sanktioiden voimassaollessa Venäjältä ei saa ostaa eikä sinne saa viedä aseita.

Josta tulikin mieleen, että onkohan aseiden tuontikiellolla vaikutuksia Suomessa käytössä olevien venäläisperäisten järjestelmien varaosatilanteeseen?
 
Josta tulikin mieleen, että onkohan aseiden tuontikiellolla vaikutuksia Suomessa käytössä olevien venäläisperäisten järjestelmien varaosatilanteeseen?

Koskeekohan se tuontikielto varaosia. Minusta se ei kuulosta viisaalta kieltää varaosia. Entisen Varsovanliiton maissa pysähtyisi varmaan iso osa armeijaa. Tosin kiristyneessä tilanteessa Venäjä kyllä varmasti keskeyttäisi toimitukset, ettei se varmaan huolla vihollista vaikka mistä senkin tietää. Kyllä niitä kummia kuvioita varmaan kehittyy.
 
En silti usko että Venäjälle mitään nälänhätää tulisi. Siellä on aina osattu olla omavaraisia ruuan ja erityisesti juoman suhteen..Todennäköisesti myös teollisuus, kauppa ja liike-elämä säilyy jollain tasolla mutta kokonaisuudessaan Venäjä tulee taantumaan varsin köyhäksi valtioksi. Mutta, sitähän se on jo ollutkin, viimeiset sata vuotta. Tai oikeastaan vielä paljon pidempäänkin.
Pietari ja Moskova ovat metropoleja joissa on keskiluokkaa, jotka ovat jo maistaneet länsimaista elämäntyyliä. Vaikea kuvitella että tyytyvät pelkkään kaalikeittoon sen jälkeen kun/jos todellinen tilanne ja Putinin bluffi kokonaisuudessaan valkenevat.

Todellisuus tulee vastaan mutta se saattaa olla katkeraa kalkkia. Kuinka kertakaikkisesti kusetettu kansa toipuu, jostakin saumasta paska tursuaa ulos. Hallinnon loppukouristus tulee väistämättä. Pers.kohtainen pessimistinen arvailuni on, että NATO on helpoiten lyötävissä Suomen rajalla. Viimeaikaiset puheet eivät vaikuta varsinaiselta liennytykseltä :confused:. Suomesta tehdää amerikan kätyriä, huolestuttavaa on se kun tuo toitotus kansalle tapahtuu television kautta.
 
Odotan joka kerta, kun avaan koneen, että siellä lukee, että Vitun Putinstrofi on lähtenyt vallasta ja Venäjää johtaa järkevät ihmiset ja koko saattana on ohi ja miehitys kadonnut Donbassista ja Krimiltä ja Transnistriasta ja Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta ja Armeniasta. Joka päivä Putin on yhden päivän liikaa vallassa. Sehän on tosi iso tulppa millekään järkevälle. Koko tyyppi on pelkästään haitallinen.
 
Viimeksi muokattu:

Ei taida toteutua ihan lähiaikaoina jos on luottaminen Levanda-keskuksen uusimpaan tutkimukseen. Sen mukaan 70 % venäläisistä kannattaa Venäjän Ukraina-politiikkaa, eivätkä he näe yhteyttä talouspakotteilla ja Ukrainan sodalla - johtopäätksenä voi siis pitää sitä, että Venäjän valtiojohtoinen propaganda on onnistunut "markkinoimaan" tilanteen kansalle todella hyvin. (Aiheesta mainittiin aamu-uutisissa ylellä tänään).

Uutisen perusteella suurkaupungeissa on olemassa oleva oppositio mutta muuten hallinnon vastainen oppositio ei ole saanut suuren suurta jalansijaa maassa. Välttämättä ei siis ole odotettavissa piakkoin tapahtuvaa vallanvaihtoa Venäjällä, mutta toisaalta on syytä pitää mielessä se, että muutokset voivat tapahtua tiiviissäkin aikataulussa - kuten havaittiin itäblokin hajoamisen yhteydessä, mutta toistaiseksi selkeitä ennusmerkkejä Putinin aseman horjumisesta ei ole näkyvissä. Mutta parin kolmen vuoden kuluttua tilanne voi olla aivan toinen, jos/kun talous kyntää syvällä ja jos öljyn hinta ei ole merkittävästi noussut - tuolloin kansan kestokyky voi olla koetuksella ja mieliala vähemmän uhmakas.

Vaikka tämän tutkimustuloksen lukemat osoittavat huomattavaa kannatusta Venäjän Ukraina-politiikalle, on tietty jätettävä pieni varauma sille, että tällaiseen kyselyyn - vaikka tekijänä on Levanda-keskus - liittyy mahdollisuus, että kysymykseen vastataan "oikein".

Levanda-keskusta pidetään luotettavimpiin kuuluvana, jollei jopa luotettavimpana, tutkimuslaitoksena Venäjällä. Se on puolueeton, ja sen repertuaariin kuuluu mielipidemittausten sekä sosiologisten tutkimusten tekeminen.

vlad.
 
Itse olisin valmis jättämään hieman suuremman todennäköisyyden sille että venäläiset vastailevat kysyjää miellyttävällä tavalla. Siihen on venäläisillä jo geeneihin siirtynyt, vuosisatojen mittainen kokemus. Enkä oikeastaan luota minkään Venäjällä toimivan organisaation "puoueettomuuteen", mukaanlukien vaalijärjestelmä.

Toisaalta, viime vuosien (anteeksi huono ilmaisu - en parempaa keksi) aikana Putinin hallinto on kiristänyt otettaan Venäjän johdossa. Kaikki venäläiset osaavat taatusti varoa hallinnon vastaisten mielipiteiden kertomista. Käytännössä jo koko maailma tietää ettei Venäjällä sallita minkäänlaista oppositiota. Polloniumia on rikastettu riittävästi tulevaisuuden varalle eikä vanhoja keinojakaan ole unohdettu. Putin kitkee poliittiset vastustajansa kuin maajussi hukkakauran ohrapellosta. Ja, tekee aina lopullisen ratkaisun, aivan kuin Stalin aikoinaan.

Tällainen kurinpalautus kertoo vain siitä ettei Putin luota pelkkään "kauniilla hymyilyllä" saatuun kansansuosioon. Hän on valmistautunut pitämään kiinni vallastaan kaikissa tapauksissa. Huolimatta siitä haluaako Venäjän kansa sitä tai ei.
 
Suomesta tehdää amerikan kätyriä, huolestuttavaa on se kun tuo toitotus kansalle tapahtuu television kautta.

Ei Suomi ole Yhdysvaltojen kätyri. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat Suomen kätyri Venäjän federaation kaatamisessa. Nyt mahtava Suur-Suomi ja sen tukena pikkiriikkinen Euroopan unioni kaatavat viatonta Venäjän federaatiota, joka ei edes ole Ukrainassa.
 
Ei taida toteutua ihan lähiaikaoina jos on luottaminen Levanda-keskuksen uusimpaan tutkimukseen. Sen mukaan 70 % venäläisistä kannattaa Venäjän Ukraina-politiikkaa, eivätkä he näe yhteyttä talouspakotteilla ja Ukrainan sodalla - johtopäätksenä voi siis pitää sitä, että Venäjän valtiojohtoinen propaganda on onnistunut "markkinoimaan" tilanteen kansalle todella hyvin. (Aiheesta mainittiin aamu-uutisissa ylellä tänään).

Venäjä toimii aivan väärin yrittämällä verenvuodatuksella vaikuttaa naapurimaihin, joka on kyllä äärimmäisen tyhmä ratkaisu, joka pelaa vain toiseen suuntaan vahvistamalla kansallismielisyyttä ja taistelua Venäjää vastaan. Venäjä oikein työntämällä työntää kauhistuneita naapurimaita länsileiriin. Länsi odottaa ovet avoinna, kun Venäjä tyrkkii sen naapurimaita ovesta sisään. Venäjän politiikka on kuin kaatokännissä oleva karhu, joka hajoittaa ilman järkevää syytä paikkoja. Tässä vain odotellaan koska se karhu kellahtaa oman voimakkaan humalatilansa takia. Eipä varmaan huvita olla se karhu krapula-aamuna, kun se herää ja huomaa, että kaikki meni. Tulee kova paluu arkeen, kun ei ole enään yhtään mitään.

Mutta tosiaan, ollaanko Pietarissa ja Moskovassa valmiita syömään kaalia ja limppua. Possusta saa vain haaveilla. Ehkä venäläisillä voi olla jo nyt mitta täynnä heidän onnettoman rikkinäistä infraansa ja korruptiota ja etenkin mielivaltaista viranomaistoimintaa.

Yleisradio piilottaa aika huolella Putin-kritiikin ja nostaa etualalle Putinia tukevan sanoman. Yleisradion Putin-kritiikkiin on vaikeampi törmätä kuin Yleisradion Putinia tukevaan sanomaan. Yleisradion Putin-kritiikkiä on kuitenkin olemassa, mutta se laitetaan sillä tavalla vaikeasti esille, ettei sitä juuri mainosteta ohjelmistossa ja heidän sivuilla. Etualalla on Putinia tukeva sanoma.

Kyllähän se on selvää, että suurvallan kansalainen kannattaa omaa suurvaltaansa. Italiaakin pienempi talous ei kuitenkaan ole suurvalta. Venäläisille on kuitenkin tärkeätä tuntea olevansa suurvalta ja siellä tietysti kannatetaan, kun omat pojat fanfaarit soiden valtaa Krimin. Sehän sai aikaan valtavan riemastuksen venäläisten keskuudessa, kun Putin palautti Krimin venäläisille.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top