Venäjän talous

Kun puute laadukkaimmista elintarvikkeista alkaa tuntua niin tuo vienti muoto tulee yleistymaan jopa organisoitumaan. Suomen puolelta tuotteita lahetetaan ja Venajalla vastaan otetaan. Mita enemman tuotteiden hinnat Venajalla nousevat, sita kannattavammaksi toiminta muuttuu ja sita paremmin sita harrastavat organisoituvat. Vastapainoksi Venajalta voidaan tuoda viinaa ja kaviaaria jotka myydaan mustilla markkinoilla, kyse tuolloin ei enaan ole pullosta tai purkista per matkustaja vaan organisoidusta toiminnasta ja rinnakkaisesti valtion talouden kanssa kehittyvasta laittomasta organisoidusta toiminnasta.

Kukaan ei osaa varmuudella ennustaa kuinka nykyinen tilanne tulee kiristymaan tulevaisuudessa. Kun salakuljettajien "silta" on rakennettu ja toimii niin saattaa sielta viinan ja kaviaarin sijasta tulla muutakin tavaraa rajan yli.

Toisaalta. Jos elintarvikkeiden tuotikielto ei tunnu Kansan keskuudessa niin eihan kansa aseta mitaan paineita hallituksen suuntaan.
 
Venäjän tullihan se olikin joka pysäytti tuon lastin.

Kylläkyllä, mutta vastasinkin jollekin punasirpille, joka oli sitä mieltä, että Suomen viranomaisten pitäisi ennakoiden kerätä pois turisteilta ja ylipäätään estää suomalaisia kauppiaita myymästä venäläisille ei-toivottua tavaraa. Kaikuja kekkoslovakiasta..

Nimimerkki Ukkonen kirjoitti päivällä:

"Tuonti kielto on tuonti kielto. Jos Venaja nain haluaa asian olevan niin kunnioittakoon Suomen tulli tuota. Ei muuta kun kamat takavarikkoon ja samalla menee tuon suomalaisen "myrkytetyn" ruuan uhka silla Venaja ei tuollaista mahdollisuutta jattaisi kayttamatta. Kun tuota ruokaa ei mene niin silloinhan tuota uhkaa ei ole.

On tuossa muutakin, venalaiset turistit tulevat Suomeen ostoksille ja tuonti kiellosta huolimatta se katsotaan sormien valista. Sumalainen kauppias on tyytyvainen kun raha valuu kassaan... pitaisiko meidan hyvaksya tuo Venajan suoma erikoisasema suomalaisen lahikauppiaan tukemiseksi. Joo, olemme riippuvaisia heidan kaasusta, olemme riippuvaisia heidan turisteista, koska meilla ei ole omia ideoita olemme myos riippuvaisia venalaisten mielipiteista..."

VMP!!!
 
Kohta voidaan maksaa tämän foorumin serverimaksut trokaamalla halpoja länsimaalaisia sukkahousuja itänaapuriin. Laadukas vessapaperi menee takuulla myöskin kaupaksi.
 
Kohta voidaan maksaa tämän foorumin serverimaksut trokaamalla halpoja länsimaalaisia sukkahousuja itänaapuriin. Laadukas vessapaperi menee takuulla myöskin kaupaksi.

Ei se huonompi kauppa ole, kun bensakin maksaa Venäjällä romahtaneen ruplan ansiosta kaiketi jo alle 50 senttiä litralta. Jogurttia ja Edam-juustoa mennessä ja bensaa tullessa. Kauppa se on mikä kannattaa!
 
Alkaako johdolta ja virkamiehiltä Venäjällä whisky loppua kun on tarkoitus takavarikoida valtavat määrät Jack Daniel's whiskya ja Kentucky Gentleman bourbonia :eek:
Ymmärrän kyllä, ainakin itseltäni loppuisivat nämä kirjoitukset kuin veteen!

http://www.themoscowtimes.com/busin...chemicals-in-jack-daniel-s-whisky/505195.html
Russian Inspectors Find 'Chemicals' in Jack Daniel's Whisky
  • The Moscow Times
  • Aug. 15 2014 19:49
  • Last edited 19:41
ks%20ban%20russia.jpg
 
Iltalehti raportoi Pietarista:

"Karu näky pietarilaisessa marketissa
Tiistai 19.8.2014 klo 11.54
Venäjän asettamat tuontirajoitukset EU:sta ja Yhdysvalloista näkyvät jo viiden miljoonan asukkaan Pietarissa.

Moskovskaja-kadun lähellä sijaitsevassa marketissa hyllyt ammottivat tyhjyyttään. (LUKIJAN KUVA)

(LUKIJAN KUVA)

(LUKIJAN KUVA)
- Kala, kana, vihannekset ja hedelmät alkavat olemaan aika finito, Pietarissa lomailemassa oleva suomalaismies kertoo.

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014081918584732_uk.shtml"

Neukkulan paluu, osa I.

Putler vakuutteli kansalleen, että hinnat eivät nouse ja tavaraa riittää. Nyt pakotteita takana reilu viikko ja hyllyt ovat jo typötyhjiä. Miten mahtaa olla kuukauden kuluttua? Jokohan pian alkaa kerääntymään mielenosoittajia Punaiselle torille ja Nevski Prospektille?
 
Viimeksi muokattu:
Hahaa. Tule ruski hakemaan leipäsi päälle voita. Ja nehän tulee.- Rajalla pysäytetään mummoja takit täynnä voirasioita.

Mutta oikeasti. Ketä nuo tyhjät hyllyt tulevatkaan vielä pitkässä juoksussa palvelemaan?
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Saa nähdä, mitä tulee. Kyllä saattoi olla Putinilta oikea hölmöntölväys tuo ihmisten ravintoon puuttuminen. Yleensä elintarpeiden puuttuminen ei pitkässä juoksussa tiedä hyvää missään. Tai sitten kyseessä on oikea pirun veto, jossa tarkoituksella puututaan ihmisten perustarpeisiin ja toisella kädellä heilutellaan käsirautoja......ei mitään uutta auringon alla. Sosiaalipsykologit voisivat ryhtyä arpomaan, millaisia ajatuksia Herroilla päässä liikehtii.
 
Jotenkin veikkaan, että putler ajatteli vain sitä, että miten tilanteesta selvitään sen aikaa mitä pakotteet jatkuvat. Hieman samaan tyyliin, mitä Iran ja Libya yms. ovat "selvinneet". Ei vaan tajunnut, että tilanne venäjällä on hieman toinen, ryssät voidaan lähettää "kivikaudelle", heillä on hävittävää.
 
Kyllä tää koko keväinen touhu vaikuttaa melko erikoiselta. Onko Putin epätoivoinen, vai menikö harkittu riskinotto vain liian pitkälle, on omaa mieltäni askarruttava kysymys.
Toisaalta, voi olla että venäläinen on hieman länsimaista tottuneempi tyhjiin kaupanhyllyihin, sähkökatkoihin ynnä muihin elämän rosoisuuksiin. Putinin eduksi tilanne tuskin Venäjän sisäpolitiikassakaan kääntyy.
 
Sanokaa minun sanoneen, kyllä yläluokka ja pari vuosikymmentä länsimaiseen elämänmenon makuun päässyt kasvava keskiluokka vielä ärähtää. Siinävaiheessa on putlerillaki palli tutisemassa
 
Kyllä tää koko keväinen touhu vaikuttaa melko erikoiselta. Onko Putin epätoivoinen, vai menikö harkittu riskinotto vain liian pitkälle, on omaa mieltäni askarruttava kysymys.
Toisaalta, voi olla että venäläinen on hieman länsimaista tottuneempi tyhjiin kaupanhyllyihin, sähkökatkoihin ynnä muihin elämän rosoisuuksiin. Putinin eduksi tilanne tuskin Venäjän sisäpolitiikassakaan kääntyy.
Omat kolme arvausta

1. Venäjällä on hyvin vähän keinoja järkevästi vastata pakotteisiin, joten yritettiin valita sellainen joka iskee heti länsituottajan lompakkoon ja on jollain lailla korvattavissa
2. Venäläinen kuluttaja reagoi hyllyjen tyhjenemiseen toisin kuin lännessä odotetaan, jos reagoi lainkaan.
3. Kreml ihan oikeasti kuvittelee, että poistamalla tuontitavara hyllyltä oma tuotanto alkaa jollain ihmeellisellä mekanismilla huimasti kehittyä
 
Alaspäin mennään....

BBC Live.
The threat of further sanctions against Russia and reports of Russian tanks in Luhansk has sent the Russian Rouble to a new record low of 37.4610 in afternoon trading, AFP reports.
 
Kyllä tää koko keväinen touhu vaikuttaa melko erikoiselta. Onko Putin epätoivoinen, vai menikö harkittu riskinotto vain liian pitkälle, on omaa mieltäni askarruttava kysymys.
.

Ilmeisesti Putinilta puuttuu "vaaran taju", joka toimii "normaalilla" ihmisellä herätyskellona ja estää menemästä liian pitkälle.

- Joskus liiankin kanssa. Tiedustelupalvelun koulutuksessa minun sanottiin olevan huono sisäistämään vaaratilanteita. Sitä pidettiin erittäin vakavana puutteena. Vaaran uhatessa on oltava pelkotilassa, jolloin adrenaliinin eritys lisääntyy. Putin on vastannut.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194885578639/artikkeli/pitkon kolumni putin kertoo olleensa huligaani.html

Valtavia määriä ydinaseita käsiensa alla pitävä Putin ei siis edes välttämättä ymmärrä millaisessa vaarassa hän pitää itseään ja koko maailmaa. Kun siihen päälle lasketaan vielä kyvyttömyys luottaa ihmisiin, niin tuo karjalaissukuinen Venäjän johtaja omaa hyvää ainesta "vastuunkantajaksi", jonka kykenee toimillaan aiheuttamaan maailmanlopun.
 
Voisiko tuon perusteella kuvailla putleria tunneköyhäksi?
 
Back
Top