Aiheeseen liittyen Sonin haastattelu:
Konstantin Sonin: meillä on hallitus hukassa
Kuva: Fontanka.fi
Venäjän talouskasvun esteiksi esitetään jatkuvasti erilaisia syitä. Mitä ne ovat? Näitä syitä selitti Fontankalle talouden korkeakoulun sekä Chicagon yliopiston valtion politiikan laitoksen professori Konstantin Sonin
Kuka: Konstantin Sonin on Venäjän eniten siteerattuja talousasiantuntijoita. Hän valmistui Moskovan yliopiston mekaniikan ja matematiikan laitoksesta. Vuonna 2004 Venäjän tiedeakatemia nimitti hänet parhaaksi taloustieteilijäksi. Hän on perustanut Venäjälle muutaman taloustiedeoppilaitoksen. Tutkimustyössään hän keskittyy poliittiseen taloustieteeseen, kehityksen taloustieteeseen, tietoliikenteen talouteen sekä institutionaaliseen talouteen.
Joitakin päiviä sitten saimme kuulla mahdollisesta Kudrinin nimityksestä valtionvarainministeriksi — mutta tämä oletus ei toteutunut. Toiset väittävät tietoa uutisankaksi, toiset väittävät Kudrinin hylänneen ehdotuksen koska hän tähtäisi ainoastaan pääministerin virkaan. Mitä tämä kaikki touhu voi tarkoittaa?
Tämä on yksi Venäjän hallituksen ongelmista: käytännössä Venäjän hallitus on hukassa. Tämän selitin Kudrinille itse: nimeämisen tapauksessa hänellä olisi ainoastaan bulvaanin valtuudet. Putinilla ei todellisuudessa ole maan johdossa mitään oikeaa tai vasenta kättä. Kaikki hänen nimeämänsä ministerit valittiin yhden periaatteen mukaan: ehdokkaan on oltava täysin vaikutusvallaton. Kudrinin nimeäminen pääministeriksi olisi kyllä paras mahdollinen ratkaisu, mutta hänen asettamisensa johonkin toissijaiseen virkaan ei vaikuttaisi mihinkään. Luulen kuitenkin, että Kudrinin nostaminen vaikutusvaltaiseen asemaan pelottaa Putinia, koska siinä tapauksessa kaikki tahot alkaisivat yhdistyä Kudrinin kaltaisen ihmisen ympäri — jopa Kudrinin viholliset.
Putin siis pelkää kilpailua vaikutusvaltaisen pääministerin kanssa?
Hän pelkää sitä niin, että tällä hetkellä hallitusta ei käytännössä johda kukaan. Tilanne on talouden kannalta erittäin huolestuttava.
Miten taloutemme voi ylipäätänsä olla niin riippuvainen jostakin konkreettisesta henkilöstä?
Taloutemme riippuu nyt vain yhdestä henkilöstä — Putinista. Ongelman ydin on, että meillä tapahtui täysi deinstitutionalisaatio. Hallitus ei käytännössä toimi. Pääministeri ikään kuin puuttuu, joten kukaan ei koordinoi ministeriöiden toimintaa. Seurauksena maan johdon poliittinen tasapaino on vinoutunut. Kehittyneessä maassa valtionvarainministeri on hallituksen toiseksi tai kolmanneksi tärkein viranomainen. Mutta meillä valtiovarainministeri on etäännytetty vallan kahvasta. Tämä on vain yksi esimerkki joka liittyy taloudelliseen tilanteeseen.
Miten tämä tilanne pääsi muodostumaan? Vielä jokin aikaa sitten hallitus oli toimiva, Kudrinillakin oli salkku, Putin oli pääministerin virassa 4 vuotta…
Matkamme tähän tilanteeseen kesti useita vuosia. Prosessin panivat alulle korkeat öljyn hinnat. Silloin rahaa tuli niin paljon, ettei hallituksen toiminnan laadulla ollut väliä. Parlamentin rooliakin voitiin supistaa — ja supistettiin. Kudrin oli muuten osallisena siihen, ja tuki näin ollen yleistä deinstitutionalisaatiota. Minä tarkoitan tällä aikaa kun Duumalta käytännössä evättiin oikeus päättää budjetista. Toisaalta, Duuma oli kokoonpanoltaan sellainen, että budjetin antaminen kansanedustajien käsiin oli kauhistuttava ajatus.
Ehkä sitten olikin hyvä, että Duuma ei saanut koskea budjettiin?
Ei, se on huono asia. Tämä johti absurdiin tilanteeseen: kaikki valtion budjettiin liittyvä käsitellään nyt ainoastaan Presidentin hallinnossa sekä hallituksessa. Vedotetaan parlamentarismin historiaan, vaikkapa keskiaikaisen Britannian historiaan: parlamentin rooli korostui silloin, kuin piti periä väestöltä verot ja määritellä valtion menojen linjaukset. Meillä tämä on jo unohdettu. Se vaihe, kun parlamenttimme luopui budjetin käsittelijän roolista ja tehtävästä, on ohi. Tässä vaiheessa me emme enää edes muista, että budjetin käsittely kuuluisi parlamentille.
Parlamentin on edustettava koko maan väestöä. Sellainen toimi Venäjällä 90-luvulla. Paljolti sen ansiosta selvisimme taloudellisista vaikeuksista: kommunistinen enemmistö oli Jeltsinin hallituksen oppositiossa, joten sopimalla asiat heidän kanssaan, Jeltsin sopi asiat koko maan kanssa. Nyt Presidentin hallinto ei voi sopia asioita koko väestön kanssa. He eivät nyt edes tajua, mitä maassa tapahtuu, eivätkä ota sitä huomioon politiikassaan. Maksamme tästä joskus. Talous on polkenut paikallaan jo 8 vuotta ja mitään kehitystä ei ole näkyvillä. Siksi ulkopolitiikassa tehdään nyt aika villejä päätöksiä.
Kun kriisi tuli ilmiselväksi ja talousasiantuntijat alkoivat puhua ”lääkkeistä”, moni toisti lausetta ”mikäli hallitus ei tee jotain kohtalokasta”. Tuliko maan taloudessa viime puolen vuoden aikana tehtyä mitään oikeasti kohtalokasta?
Yhtä ja ainoata kohtalokasta päätöstä ei ylipäätänsä voi tehdä. Jos tehdään katsaus vuosiin 1985-92, nähdään valtion hajoamisprosessi ja taloudellinen katastrofi. Mutta tarkistettuamme tuolloin tehtyjä päätöksiä, huomaamme, ettei päätösten joukossa ollut yhtään sellaista, jonka peruuttaminen olisi pelastanut Neuvostoliiton. Neuvostoliiton tuho oli monien pienempien päätösten tulos. Samalla tavoin nykyhallitus hyväksyy nyt joitain asetuksia. Ymmärtääkseni taloudesta vastaavat tahot etsivät lohtuaan ajatuksesta, että ne tekevät näissä erittäin huonoissa olosuhteissa parastaan. Esimerkiksi asettavat pakotteita Turkkia vastaan. Uskon kuitenkin, että kaikki talousasiantuntijat ymmärtävät, miten idioottimaista ja vahingollista tämä on. Mutta päättäjien mielestä he ovat onnistuneet, koska pakotteiden toimeenpanoa viivästytettiin.
Pystyvätkö he tekemään edes jotakin, jolla olisi vaikutusta?
Nyt ei paljoakaan enää voi tehdä. Jos meillä olisi todella vaikutusvaltainen pääministeri tai edes valtionvarainministeri, vaikka Kudrin, hän olisi sanonut jo kaksi vuotta sitten, että pakotteet eivät ole mikään taloudellinen toimenpide ja pulinat pois.
He puhuvat sitä samaa tarkoittaen länsimaiden Venäjää vastaan asettamia pakotteita…
Toistan: ei ole olemassa sellaista taloudellista toimenpidettä kuin pakotteet. Siis avainsana on ”taloudellinen”. Vastavuoroiset pakotteet iskevät kumpaakin tahoon. Venäjän asettamat pakotteet iskevät voimakkaammin itse Venäjään. Mutta Venäjän nykytilanteessa ei voi sallia itsensä vahingoittamista. Siksi pakotteet on poliittisena toimenpiteenä unohdettava. Siitä, mitä muut maat tekevät, ei ole väliä. Vastuullinen pääministeri, joka tekee työtään toden teolla, olisi kieltäytynyt hyväksymästä pakoteasetusta viitaten siihen, että tämä toimenpide vahingoittaa omaa valtiota.
Turkin vastaiset pakotteet on kuitenkin tarkasti valikoitu: se yhteistyö, mitä ei haluta lopettaa, on ikään kuin säilytetty, mutta Turetskii potok (Turkkilainen virta) -kaasuputkihanke joutui pakotelistalle, sillä se on muutenkin jäädytetty. Ovatko päättäjämme ottaneet opikseen seurauksien laskelmoinnin?
Eivät he ole oppineet mitään. Ei tarvitse laskelmoida mitään ymmärtääkseen pakotteiden tulevan ensisijaisesti asettajataholle varsin kalliiksi. Toisin kuin Euroopassa, meidän taloudellinen tilanteemme ei salli pakotteen pakotetta. Siinä kaikki. Ei tarvita laskelmia.
Te kritisoitte Venäjän puolustusbudjetin kasvattamista. Se tapahtui kuitenkin puoli vuotta ennen Syyrian operaatiota. Nyt tuntuu siltä, että puolustusbudjetin lisääminen oli oikeutettua…
Miten tämä asia ratkaistaan normaalisti toimivassa valtiossa? Rauhan aikana puolustusministeri kääntyy valtionvarainministerin puolelle selvittämään, olisiko varoja kustantaa jotain puolustukseen liittyvää hanketta. Valtionvarainministeri punnitsee asiaa, päättää prioriteeteista eikä välttämättä täytä puolustusministerin pyyntöä. Toisessa maassa päätös on parlamentin vastuulla. Mutta joka tapauksessa institutionaalisesti on oikein, jos valtion varoista, eli kansalaisten hyvinvoinnista vastaavalla viranomaisella, on korkeampi asema kuin sillä joka vastaa ulkopolitiikasta tai puolustusvoimista. Puolustusministeriö on yksi muiden ministeriöiden joukossa. Miksi sillä pitäisi olla erityisetuja verrattuna vaikka terveys- tai opetusministeriöön? Mutta täällä Venäjällä kukaan ei edes kyseenalaista näitä valtavia puolustusmenoja.
Ei kai päätöksiä tehdä miten sattuu?!
Teidän on ilmeisesti vaikea muotoilla eräs tärkeä johtopäätös: Putinin 15 vuoden johtamisen saldona maan hallintojärjestelmä on täysin tuhoutunut.
En haluaa enää spekuloida Kudrinin nimellä, mutta jos meillä olisi vaikutusvaltainen pääministeri — minkäniminen tahansa — pystyisikö hän hätätoimenpiteisiin, jotka auttavat meitä nostamaan itsemme tästä suosta?
Toki. Nyt tilanne on niin huono, että pelkkä tolkullisen poliitikon nimeäminen pääministeriksi sekä valtion taloudesta vastaavan virkamiehistön rotaatio ja vastapakotteiden peruminen, olisi erittäin myönteinen merkki arvopaperimarkkinoille sekä kutsu investojille ja toivo koko maalle.
Miksi investoijat innostuisivat? Liikemiesten keskellä vallitsee suuri luottamuksen puute vallanpitäjiä kohtaan…
Näin on. Tällainen luottamus rakentuu vuosien aikana. Mutta on tehtävä ensimmäinen askel siihen suuntaan.
Näinä päivinä hallitus käsitteli ”pääoma-armahduskampanjan” tulokset. Kampanja epäonnistui täysin. Kukaan ei haluaa palauttaa varojaan Venäjälle. Luottamusta ei ole.
Tottakai sitä ei ole. Luottamuksen lisäämiseksi pitää jakaa päätösvaltaa. Näin tapahtui monissa eri maissa. Toisissa kuninkaat hyväksyivät perustuslait, toisissa järjestettiin vaalit. Luottamuksen vahvistamiseksi voi irtisanoa ne viranomaiset, jotka osallistuivat korruptioon ja nimetä tärkeihin virkoihin sellaisia ihmisiä jotka nähdään uudistajina. Tällainen viranomainen voi panna stopin puolustusmenoille sekä taloutta vahingoittavalle ulkopolitiikalle. Pitäisi olla pääministeri, joka uskaltaa sanoa vastaan.
Ei kai Venäjän tilanne ole ainutlaatuinen! Miten nämä ongelmat hoidettiin muissa maissa?
Suurissa osassa muita maita vastaavat kriisit loppuivat vallan vaihtoon. Tilannetta ei voi muuttaa muuttamatta mitään muuta.
Meillähän on Putin pysyvänä tekijänä.
Se tarkoittaa, että eletään vielä 10-15 vuotta stagnaatiossa.
Tämä siis muistuttaa 70-80 luvun Neuvostoliittoa: vakaus, sota Afganistanissa, öljyn hintojen romahdus… Ja kaikki muuttui.
Jos Neuvostoliitossa olisi ollut vahvat instituutiot — en tarkoita demokraattisia instituutioita, vaan kommunistista puoluetta, 70-luvun loppu olisi mennyt toisin. Vahvassa puolueessa olisi tapahtunut vallan vaihto, sillä johdon edellinen sukupolvi oli jo eläkeiässä. Mutta näin ei tapahtunut. Brežnev ja Kosygin eivät lähteneet vuonna 1975 eläkkeelle. Sukupolvenvaihdos tapahtui vasta heidän kuoltuaan vuonna 1985 — jolloin oli jo myöhäistä.
Voimmeko me nytkin myöhästyä?
Sitä pelätään eniten: että järjestelmä on tarpeeksi vakaa tukemaan Putinia vallassa 80-vuotiaaksi, ja sukupolvenvaihdos myöhästyy.
Kuulemme usein niin sanotusta Kremlin tornien taistelusta — eri klaanien taistelusta: toisella puolen silovikit, eli puolutusvoimien sekä turvallisuuspalveluiden läheiset vaikuttajat, toisella liberaalit.
En usko tähän teoriaan.
Luuletko heidän kaikkien olevan samassa rivissä?
En. Samassa rivissä seisovat turvallisuuspalveluihin yhteydessä olevat toimijat. Toisissa riveissä ovat ihmiset ja tahot, jotka eivät ole mitenkään yhdistyneet, mutta he vastustavat valtiollista hulluutta. Siitä hyvästä heidät nähdään oppositiona. Mutta mielestäni mitään oppositioliikettä ei ole olemassa. Liberaaleista ei ole Kremlinin torneiksi, eikä heitä yhdistä mikään.
Missä ovat rajapyykit liberaalien ja turvallisuuspalveluryhmittymien välissä?
Ne ovat hyvin näkyvissä. Toisella puolella ovat Putinin ystävät sekä sotateollisuus. Ne kaikki muut ovat juuri ne ihmiset, jotka yrittävät järjestäytyä edes jotenkin estääkseen puolustusbudjetin paisumista.
Putininkin ystävät ovat kärsineet vastapakotteista. He voisivat myös estää jotain…
Ai kärsineet vai? He saivat satoja miljoonia, nyt heiltä meni vain murto-osa ja te kutsutte tätä kärsimykseksi.
Tappiot varmaan harmittavat…
He vertaavat nykytilannetta siihen mahdolliseen kuvioon, jossa heillä ei olisi Putinin suojaa. Tuskin kukaan heistä pysyy vallan kahvassa ilman Putinia.
Oletteko tutustuneet viimeiseen Aleksei Navalnyin korruption vastaisen säätiön tutkintaraporttiin Venäjän pääsyyttäjä Tšaikan perheen korruptiosta?
Olen lukenut sen. On pöyristyttävää ja hämmentävää, että yhteiskunta ei siihen sen kummemmin reagoinut. Toisaalta tässä näkyy korruptiota syvemmällä muhiva ongelma: se tarkoittaa, että käytännössä maassamme ei ole pääsyyttäjän virastoa. Tietyssä mielessä se tarkoittaa, että tuomarit langettavat tuomioita oman sisäisen käsityksensä mukaan. Järjestelmä puuttuu. Eli jos paikallistasolla jokin poliisin tai turvallisuuspalvelun osasto taistelee toden teolla rikollisia vastaan, se tapahtuu siksi, että se osasto tai yksittäinen tekijä ei ole osa järjestelmää — päinvastoin, hän toimii järjestelmästä riippumatta.
”Arabikevään” yhtenä laukaisijana nähdään kirja, joka kertoo uskomattomasta korruptiosta Tunisian presidentin lähipiirissä. Tunisiahan on kulttuurilta itämainen maa…
Siinä mielessä Venäjässä on tiettyä ainutlaatuisuutta. Venäjällä sekä Saksassa 1930-40 -luvulla tapahtuneita kauhuja kutsutaan ”vuosisadan arvoituksiksi”. Ennen Hitleriä Saksa oli yhteiskunnallisesti hyvin kehittynyt maa. Ennen 1917 vallankumousta Venäjällä toimi valamiesoikeusjärjestelmä, tiede ja kulttuuri kukoistivat. Arvoituksena on kummankin maan syöksyminen painajaiseen. Venäjän viime 10 vuoden tapahtumat eivät ehkä ole vuosisadan arvoituksen veroisia, mutta prosessia ei voi kutsua normaaliksi.
Voiko rekkakuskien kasvavassa protestissa olla toivoa?
Kysymys palauttaa meidät keskustelumme alkuvaiheeseen: tämä protesti on deinstitutionalisaation seuraus. Miksi ihmiset protestoivat? Siksi, että kukaan ei edusta heitä maan johdon edessä, eikä kenenkään puoleen voi kääntyä. Jos perehdytään vaikka USA:n historian vastaavaan vaiheeseen, nähdään, että siellä toimivat silloin hyvin tiukasti järjestäytyneet ammattiliitot, jotka tukivat tiettyjä poliitikkoja, käynnistivät kampanjoita, lobbasivat lakiesityksiä. Eli kyseessä oli prosessi, jonka puitteissa ratkaistiin ristiriitoja. Meillä, jos hallitus asettaa uuden veron… kappas, minä sanoin ”hallitus”, vaikka periaatteessa se on parlamentin tehtävä. Mutta meillä ei ole toimivaa parlamenttia.
Rekkakuskit ovat kuitenkin ryhtyneet protestiin. Onko tämä vain heitä koskeva asia, vai tuleeko heidän vanavedessään osoittamaan mieltään esimerkiksi pakotteiden vastustajat…
Toisaalta tekisi mieli olettaa, että kyllä muutkin tulevat mukaan protestiin. Mutta toisaalta, otetaanpa vaikka Pohjois-Korea. Valtio koostuu rutiköyhästä väestä, jota on 90% väestöstä, sotateollisuudesta sekä turvallisuuspalvelusta. Elämän laatu on kurja lähes kaikilla. Mutta järjetön poliittinen vakaus on pysynyt siellä jo 50 vuoden ajan.
Emme kai me vielä Pohjois-Korean kengissä…
Jokaisen protestin voi ostaa tarjoamalla etuja tai sitten sortaa sen. Meillä on edelleen paljon poliittista osto- sekä sortovoimaa. Minä en vielä havaitse Venäjällä niin sanotun ”vallankumouksellisen tilanteen” merkkejä. Vaikka hallitus tekee paljon juuri sellaisen tilanteen saavuttamiseksi, sen ponnistukset voivat jatkua vielä pitkään. Rehellisesti sanoen, vallankumous ei olisi toivottava ratkaisu.
Ei todellakaan. Eli — nyt on mahdotonta ryhtyä edes joihinkin korjaaviin toimenpiteisiin? Edes saattohoitoon?
Me puhumme toimenpiteistä koko ajan. Uuden pääministerin nimeäminen, vastapakotteiden purku…
Miksi vastapakotteiden purku on teistä niin tärkeää?
Koska se on konkreettinen asia joka voidaan ratkaista päivässä. vastapakotteet aiheuttavat vahinkoa miljoonille ihmisille. En ymmärrä, miten voi keskustella oikeasta politiikasta, uudistuksista puhumattakaan, kun konkreettisia ilmiselviä virheitä ei ole korjattu. Jos vastapakotteiden purku hidastaa inflaatiota edes 0,2%:lla, se tarkoittaisi, että ihmisillä olisi enemmän rahaa ruokaan, hammashoitoon ja lasten vaatteisiin. Eli tilanne muuttuisi jo paremmaksi. Vähitellen toivekkuuskin palaa — tarkemmin sanottuna, ilman näitä toimenpiteitä on turha odottaa toiveikkuuden paluuta. Ilman hallituksen vahvistamista ei tule olemaan talouden kasvua, länsimaiden lanseeramien pakotteiden poistamista ja muita muutoksia.
Tunnetteko te henkilökohtaisesti henkilön, josta olisi vahvaksi pääministeriksi?
Niitä on monta. En haluaisi loukata ketään jättämällä nimeä mainitsematta. Itse olen sitä mieltä, että Kudrin olisi kelpo pääministeri, niin kuin Prohorov tai kuvernööri Artamonov, nykyministereistäkin löytyy hyviä ehdokkaita.
Mikä olisi pääministerin ehto virkaan astumiseksi? Vapaat kädet talousasioissa?
Ei ainoastaan talousasioissa. Hänellä pitää myös olla valtuudet sanoa, että ulkopolitiikka sekä maanpuolustus saavat odottaa.
Irina Tumakova, Fontanka.ru
http://suomi.fontanka.fi/articles/564/
