Täällä on nyt monta väittelijää, joten lyhyesti vain. Minusta Venäjä on ainakin tänään hiukan liiankin epäluuloinen ulkovaltojen suhteen. Se on jonkinlainen kippausilmiö. Jeltisinin aikana lännestä tuli aivan apinaneuvoja ja sitten Euroopan kartalla oli muutamia kiistanalaisia karttamuutoksia (esim. Kosovo). Sen jälkeen sitten kansi meni vähän liiankin tukevasti taas kiinni. Periaatteessa rohkea demokratiaa kohti kulkeminen olisi tuottanut vauraan ja suuren Venäjän. Kukaan ei menisi muualle. Me kävisimme kaikki siellä. Missä voisi lasketella ja pelata golfia? Oikealla Venäjällä. Nyt on 17 vuotta mennyt sisteman kehittämisessä ja siinä, että eversti pisti rahaa taskuun.
Alkava demokratia on aina ensin heikko ja sen epävarmuutta koetellaan, mutta jos henkinen kyky riittää Chicago rauhoittuu lahjomattomien avulla.
Lyhyesti tiivistettynä: Venäläiset vaihtoivat vapaaehtoisesti supervallan farkkuihin ja kokikseen, ja lupauksiin "vapaudesta" ja "ystävyydestä". Surkea vaihtokauppa Venäjän kannalta.
Jeltsin oli juoppo hölmö ja täysin Clintonin hallinnon ja oligarkkien vietävissä. Jeltsin oli ilman muuta hyvä hallitsija lännen kannalta. Melkein hajotti koko Venäjän valtion, sössi Tshetshenian sodan ja romahdutti venäläisten talouden ja elintason. Jeltsinin peruja on myös 1990-luvulla romahtanut syntyvyys, josta Venäjä nyt maksaa hintaa työikäisen väestön pienenä määränä.
Tuo juoppohullu myös ampui tankeilla Moskovan parlamenttitaloa vuonna 1993 kun parlamentti yritti estää Jeltsiniä jatkamasta hölmöilyjään. Clintonin hallinto tuki Jeltsiniä parlamenttitalon pommituksissa, koska se näki ja ymmärsi että Jeltsin oli viemässä Venäjää kohti tuhoa. Vuonna 1996 Clintonin hallinnon neuvonantajat supattivat Jeltsinin korvaan, miten hänen tulisi "voittaa" Venäjän presidentinvaalit. Jeltsin, jonka kannatus ennen vaaleja oli 2%, "voittikin" vaalit. Koko valtiollinen media ohjastettiin Jeltsinin tukemiseen ja ilmeisesti vaaleissa tapahtui myös runsaasti vilppiä.
Vuonna 1998 valtio teki virallisesti konkurssin, koska ei pystynyt selviytymään ulkomaisten lainojen maksueristä. Oligarkit ryöstivät maata. Verotuloja ei käytännössä ollut ollenkaan. Valtion ja kuntien työntekijät eivät saaneet palkkojaan. Armeija oli jätetty täysin retuperälle. Vain se että ydinaseiden toimintakyky säilytettiin kuin ihmeen kaupalla koko ajan, esti sen että länsimaat eivät tehneet sotilaallista interventiota Venäjälle. Sehän olisi voitu perustella vaikka Tshetshenian sodalla. Jevgeni Primakov sanoi duumassa vuonna 1998, että Venäjän valtio on akuutissa hajoamisvaarassa, eikä keskusvallalla ole enää otetta alueisiin. Suuri osa kansasta näkee suorastaan nälkää. Jopa Moskovan kaduilla kulkee runsaasti kerjäläisiä. Kansalaisia muuttaa ulkomailla tuhatmäärin joka kuukausi. Syntyvyys on olematonta. Koko kansakunnan tulevaisuus on uhattuna. Primakovin viesti kertoi täydestä toivottomuudesta.
Se että länsi tuki Jeltsiniä oli tietysti loogista siitä näkökulmasta, että länsi halusi nähdä mieluummin heikon kuin vahvan Venäjän. En näe lännen tekoa epämoraalisena, vaan enemmän amoraalisena. Se toimi puhtaasti omien intressiensä pohjalta, johon ei kuulunut vahva Venäjä. Venäjän osaksi oli ajateltu toimia raaka-aineiden ja energian lähteenä, ja vielä siten, että venäläiset eivät itse omistaisi luonnonvarojaan vaan ne olisivat länsimaisten yhtiöiden omistuksessa. Jeltsinin ja oligarkkien toimita vei Venäjää koko ajan tähän suuntaan. Esim. Jeltsinin hallinto möi Shellille Sahalinilta kaukoidästä omistusoikeuksia valtaviin maakaasuesiintymiin aivan pilkkahinnalla (Putinin hallinto otti nuo karkit pois Shelliltä myöhemmin).
Se että Vladimir Putin astui ikäänkuin varjoista ja täydestä tuntemattomuudesta ensin Venäjän pääministeriksi ja myöhemmin presidentiksi kuuluu minusta ainakin pienten ihmeiden joukkoon, mitä maailmassa on tapahtunut. Se että joku Putinin kaltainen tyyppi saattoi tuossa tilanteessa nousta johtoon on käsittämätöntä. Venäjä sai toivottomalta näyttäneessä tilanteessa lottovoiton.
Putin tarttui heti toimeen ja kutsui maan johtavat oligarkit koolle, ja saneli näille ehdot: joko tottelette minua tai joudutte vankilaan. Maksatte veronne ettekä puutu politiikkaan. Muut tottelivat paitsi kaksi, Boris Berezovski ja Mihail Hodorkovski. Heidän tarinansa tiedämme. Berezovski pakeni ulkomaille, mutta Hodorkovski yritti taistella vastaan. Hän alkoi ostaa duumaa puolelleen miljardeillaan. Tavoitteena oli yksityistää valtion omistamat öljyn ja kaasun kuljettamiseen käytetyt putkiverkostot. Tässä vaiheessa Hodorkovski pidätettiin. Hodorkovski oli Venäjän vaikutusvaltaisin oligarkki, ja hän uskoi ettei Putinilla olisi rohkeutta käydä hänen kimppuunsa. Hodorkovski erehtyi. Samalla Hodorkovskin omistama Jukos kansallistettiin Rosneftille. Ei suuri vääryys, sillä Hodorkovski oli siirtänyt miljardeittain öljyrahojaan ohi verottajan Gibraltarille Menatep-kusetuspankkinsa kautta.
Oligarkkien ruotuun pistämisen jälkeen Putinin seuraava toimi oli verouudistus, joka tehtiin vuonna 2004. 13% tasavero koko kansalle. Se oli suuri menestys, sillä ensimmäisen kerran Venäjä pystyi tehokkaasti keräämään veroja. Vuosi 2005 oli ensimmäinen, kun Venäjä pystyi maksamaan kaikkien valtion ja kuntien työntekijöiden palkat ajallaan. Pitkälti tämä oli verouudistuksen ansiota.
Toki Putin teki myös virheitä, joista suurin oli mandaatin antaminen NATO:lle hyökätä Afganistaniin. Kallis virhe Venäjälle. Mutta Putin uskoi vielä tuolloin, että lännen kanssa voisi olla kaveri. Nämä haaveet Putin joutui hautaamaan viimeistään Irakin sodan 2003 ja NATO:n länsilaajentumisen 2004 jälkeen. Länsi hyökkäsi brutaalisti Irakiin, vaikka Venäjä vastusti hyökkäystä. Hyökkäyksen hinta: tuhoutunut Irak ja satojatuhansia kuolleita. Yhtään Irakin sodan sotarikollista ei ole saatu vielä tuomiolle.
Mynchenin puhe vuonna 2007 oli se kun Putin virallisesti luopui politiikastaan lähestyä länttä. Se ei ollut enää mahdollista. Lopun me sitten tiedämme.
Sitä emme tiedä millainen Venäjästä olisi kehittynyt ilman Putinia. Jos Jeltsiniä olisi seurannut Jeltsin kakkonen, missä Venäjä olisi nyt? Itse uskon, että Venäjä olisi jatkanut samaa kehitystä kuin Jeltsinin aikana eli ajanut rotkosta syvään kuiluun. Maa olisi nyt hajonnut ja sen tilalla olisi joukko itsenäisiä valtioita, jotka riitelisivät toistensa kanssa. Kaukasuksella olisi jatkuva sotatila. Federaation eri osat riitelisivät toistensa kanssa luonnonvarojen hallinnasta. Ehkä federaation osat olisivat ajautuneet samanlaiseen hajoamissotaan kuin Jugoslavia. Japani olisi napannut Kuriilit itselleen. Kaliningrad olisi palautunut Saksalle. Ehkä Suomikin olisi saanut Karjalan tai ainakin Petsamon.
Mutta näin ei käynyt. Ansio ei kuulu yksin Putinille, mutta kyllä hän oli silti täysin ratkaiseva hahmo siinä, että Venäjän kehityssuunta kääntyi vuosituhannen taitteessa.
