Venäjän talous

Paavo

Luutnantti
Metsäteollisuus tuo puuta Venäjältä pelkästään siksi että saadaan kotimaisen puuraaka-aineen hinta puristettua mahdollisimman alhaiseksi. Teollisuus maksaa venäläisestä sellupuusta(35-60 €/m3) jopa kolminkertaista hintaa verrattuna kotimaasta hankitun raaka-aineen(13-20 €/m3) hintaan metsänomistajille.
Tässä verrataan keskenään eri hedelmiä. Kotimaisen puun hintataso edustaa kantohintaa (puu elävänä pystyssä), eli siinä on vielä muutama kustannusvaikutteinen vaihe toteuttamatta ennen kuin se on akselien päällä valmiina kuljetettavaksi tuotantolaitokselle. Venäläinen puu on jo vaunussa, jonka voi suoraan hinata tuotantolaitoksen puukentälle.

Raaka-aineen saanti (kaikissa tilanteissa) on varsin helposti järjestettävissä myös kotimaisilta tuottajilta.
Joku alan ammattilainen (itse en ole) voisi ottaa tämän rienauksena. On siinä vähän säädettävää että miljoonat puukuutiot ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan niinäkin viikkoina, kuin päällystämättömille teille ei ole tukkiautolla mitään asiaa.
 

Pandahki

Luutnantti
Tässä verrataan keskenään eri hedelmiä. Kotimaisen puun hintataso edustaa kantohintaa (puu elävänä pystyssä), eli siinä on vielä muutama kustannusvaikutteinen vaihe toteuttamatta ennen kuin se on akselien päällä valmiina kuljetettavaksi tuotantolaitokselle. Venäläinen puu on jo vaunussa, jonka voi suoraan hinata tuotantolaitoksen puukentälle.


Joku alan ammattilainen (itse en ole) voisi ottaa tämän rienauksena. On siinä vähän säädettävää että miljoonat puukuutiot ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan niinäkin viikkoina, kuin päällystämättömille teille ei ole tukkiautolla mitään asiaa.
Tähän lisäisin vielä, että Venäjältä perinteisesti ostetaan koivua koska riittäviä volyymejä ei ole kotimaassa tarjolla. Varmasti olisivat puunostajat maksaneet kotimaisesta saman hinnan, jos luotettavasti saatavilla siinä volyymissä mitä pitää.
 

johan6

Kapteeni
Kuidunhintaan siis lisää suunnilleen 25€/m3, jotta vertailu lähempänä toisiaan (=korjuu ja kuljetus)
View attachment 27768
http://www.metsateho.fi/wp-content/uploads/Tuloskalvosarja_2015_07a_Puunkorjuu_ja_kaukokuljetus_vuonna_2014_ms.pdf
Olen tässä kasaillut papereita metsäsveroilmoitusta varten...tässä lienee erään tukkiharvennusleimikon kuitupuita (mänty ja kuusi)näkyy olevan tilitetty 28.50 €/kuutio ja siitä maksan itse korjuun ym. kustannukset ja sekä verot. Ostaja maksaa kuljetuksen tehtaalle. Eli minun käsittääkseni tuo on vertailukelpoinen hinta sille puulle mikä on rajalla venäläisen junanvaunut kyydissä (50-60 €/kuutio) . En osaa tuosta muuta laskea kuin että Venäjältä tuotu puu on tehtaalla kaksi kertaa kalliimpaa kuin kotimaasta ostettu.
 

hepe77

Korpraali
BAN
Venäjän ulkomaankaupan tase oli vuonna 2018 peräti 212 miljardia USD voitollinen tämän lähteen mukaan: http://www.intellinews.com/russia-s-goods-trade-surplus-up-20-in-2018-to-212bn-157253/

Eli Venäjä viennin arvo oli 212 miljardia USD verran suurempi kuin tuonnin arvo. Kasvua tässä oli 20% verrattuna edelliseen vuoteen.

Venäjä on kaiketi pyrkinyt ns. tuonninkorvauspolitiikalla eroon kaikenlaisesta riippuvuudesta varsinkin länsimaista tuonnin suhteen. Ainakin tämä tilasto kertoo maan siinä jokseenkin onnistuneen.
 

hepe77

Korpraali
BAN
Amurin alueelle Venäjän kaukoitään on valmistumassa Gazpromin uusi jättimäinen kaasunjalostuslaitos, joka työllistää 25 tuhatta ihmistä ja joka toimii täydellä kapasiteetilla vuoden 2021 aikana. Laitos on Venäjän suurin ja yksi suurimmista maailmassa.

Laitos pystyy jalostamaan 42 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Jatkojalostuskapasiteetti vuositasolla mm.
- heliumia 60 miljoonaa neliömetriä
- etaania 2,5 miljoonaa tonnia
- propaania 1 miljoonaa tonnia
- butaani 500 tuhatta tonnia
- pentaani-heksaatti 200 tuhatta tonnia

Gazpromin sivuilla aiheesta: http://www.gazprom.com/projects/amur-gpp/

Ja tässä Vestin raportti:

Tehdas rakentuu aivan Venäjän ja Kiinan vastaiselle rajalle, jossa virtaa Amur-joki. Tehdas rakennetaankin ennenmuuta Kiinan markkinoita varten. Investointi on yksi suurista energia-alan hankkeista Venäjällä. Toinen hyvä esimerkki on Novatekin LNG-tuotantolaitos, joka valmistui viime vuonna Jamalin niemimaalle.

Amurin kaasunjalostuslaitos on yksi esimerkki Venäjän pyrkimyksestä jalostusasteen kasvattamiseen viennissä. Sen sijaan että se möisi pelkkää maakaasua Kiinaan myy se jatkossa myös maakaasun jatkojalostus tuotteita.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Pietarissa jaksetaan olla hereillä...epätoivoista kun Kiina ostaa öljyä ja kaasua alle omakustannushinnan, että pystytään edes tuotantoa pitämään pystyssä. :D
 

hepe77

Korpraali
BAN
Pietarissa jaksetaan olla hereillä...epätoivoista kun Kiina ostaa öljyä ja kaasua alle omakustannushinnan, että pystytään edes tuotantoa pitämään pystyssä. :D
Tarkoitatko että Kiina ostaa Venäjältä kaasua alhaisemmalla hinnalla kuin mitä sen tuotantokustannukset ovat? Voisitko antaa lähteitä tälle väitteelle?
 
https://yle.fi/uutiset/3-10682569

USA:n osuus maailman suurimpana asekauppiaana kasvaa

Yhdysvaltain osuus maailman asekaupasta on Siprin mukaan jo 36 prosenttia.
Yhdysvallat vei aseita 75 prosenttia Venäjää enemmän.
Venäjän asevienti itse asiassa laski edellisjaksosta 12 prosenttia
, koska Intia ja Venezuela eivät enää ostaneet aseita edellisvuosien tahtiin.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Tarkoitatko että Kiina ostaa Venäjältä kaasua alhaisemmalla hinnalla kuin mitä sen tuotantokustannukset ovat? Voisitko antaa lähteitä tälle väitteelle?
Helposti.

Jos et tiedä, niin Venäjä maksaa Kiinaan menevän kaasuputken rakentamisen. Siinä se. Saa kaasua virrata eräänkin kuution.
 

hepe77

Korpraali
BAN
Helposti.

Jos et tiedä, niin Venäjä maksaa Kiinaan menevän kaasuputken rakentamisen. Siinä se. Saa kaasua virrata eräänkin kuution.
Niillä kaasukentillä joilta kaasua viedään Kiinaan riittää kaasua vuosikymmeniksi.

Nämä putket ovat investointeja, joiden tuottolaskelmat tehdään useamman vuosikymmenen perusteella. Mitään pikavoittoja niillä ei edes tavoitella. Gazprom on tuonut Eurooppaan kaasua samoja putkia pitkin yli 40 vuoden ajan. Kiinaan rakennettavat putket tulevat myös olemaan käytössä vuosikymmeniä.

Yksi Kiinan suurimmista ongelmista on suurkaupunkeja vaivaava valtava saasteongelma, joka johtuu hiilen käytöstä. Kiinan paras (ja kenties ainoa) tapa helpottaa tätä ongelmaa on hiilen korvaaminen maakaasulla. Tämä on itse asiassa yksi Kiinan hallituksen suurimmista tavoitteista, siis hiilestä eroon pääseminen.

Siperian ja Venäjän kaukoidän suuret kaasukentät ovat lähellä Kiinaa, joten niiltä tuotava kaasu on Kiinan itsensä kannalta halvin tapa alkaa vähentämään riippuvuutta hiilen tuottamaan energiaan. Venäjän kaasun etuja verrattuna nestekaasuun ovat selkä halpuus että toimitusvarmuus. Kaasu virtaa putkea pitkin Venäjältä Kiinaan ilman, että se menee minkään toisen valtion maaperän kautta ja ilman, että sen toimitusta voitaisiin estää esimerkiksi merisaarrolla (kuten LNG-toimitusten tapauksessa on mahdollista).

Venäjä tulee vuosikymmenten saatossa tienaamaan näillä putkilla kymmenien miljardien eurojen edestä voittoa.
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Varmaan oman palkansaannin vuoksi sanot noin. Oletko tarkastanut oman eläkkeesi..olisiko jo Sveitsiin viety sun rahat? :D
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Valitettavasti en tienää tänne kirjoittelulla mitään. Mutta oliko sinulla vielä jotain asiapitoisiakin vasta-argumentteja esittää?
Eipä Venäjän trollille muuta, hyvää päivän jatkoa. Mutta hyvä, että RT, Sputnik ja TASS ovat uponneet teikäläiselle selkärankaan. Muutahan sieltä ei oikein tule.
 

inscout

Majuri
Helposti.

Jos et tiedä, niin Venäjä maksaa Kiinaan menevän kaasuputken rakentamisen. Siinä se. Saa kaasua virrata eräänkin kuution.
Kirjoitettiinhan tuosta paljon suomessakin pari vuotta sitten. Ohessa pari linkkiä aiheeseen. Tuosta putkesta väännettiin 10 vuotta ja 2014 sen rakentamisesta päätettiin. Valmista pitäisi olla tämän vuoden lopussa. 55mrd investointi. Kovaa peliä ja riskit ovat kovat. 30 vuoden vientisopimus tuosta on kuitenkin tehty. Ihan heti en usko hinnoittelun olevan lähtökohtaisesti tuotantokustannuksia pienempi. Lisäksi Kinalaiset ovat investoineet lähes 40mrd muuhun alueen taloudelliseen kehitykseen ainakin tuon FT:n artikkelin mukaan. Venakoilla ja Kiinalaisilla on tuossa kuitenkin yhteinen etu eli vähentää riippuvuutta lännestä/USA:sta.

https://ig.ft.com/gazprom-pipeline-power-of-siberia/
https://www.oxfordenergy.org/publications/the-pricing-debate-over-russian-gas-exports-to-china-2/

Eipä näistä sen tarkemmin tiedä. Sinänsä aina hyvä muistaa että politiikka on yksi asia, bisnes toinen. Ohessa hieman hupaisa artikkeli Venezuelan tilanteesta ja sen vaikutuksista Venäjän öljyvientiin USA:n suuntaan. Jonkin verran nostaa suupieltä tuota lukiessa. Isojen poikien pelit ovat aina oma lukunsa:).

https://oilprice.com/Latest-Energy-News/World-News/Russias-Oil-Product-Exports-To-US-Surge-Amid-Sanctions-On-Venezuela.html
 

hepe77

Korpraali
BAN
Kovaa peliä ja riskit ovat kovat.
Itse näen suurimpana riskinä koko investoinnin aikajänteen. Eli miten kauan menee ennenkuin investointi maksaa itsensä takaisin. Puhutaan varmasti kuitenkin vuosista.



30 vuoden vientisopimus tuosta on kuitenkin tehty. Ihan heti en usko hinnoittelun olevan lähtökohtaisesti tuotantokustannuksia pienempi.
Juu, se nyt on ihan höpölöpöä että Venäjä möisi Kiinaan maakaasua alle maakaasun tuotantokustannusten. Mitä ihmeen järkeä tuossa olisi?


Lisäksi Kinalaiset ovat investoineet lähes 40mrd muuhun alueen taloudelliseen kehitykseen ainakin tuon FT:n artikkelin mukaan. Venakoilla ja Kiinalaisilla on tuossa kuitenkin yhteinen etu eli vähentää riippuvuutta lännestä/USA:sta.
Niin, sekä Kiinalla että Venäjällä on valtavia pääomia kiinni noissa putkissa. Ja on totta että yksi suurimmista motiiveista rakentaa nämä putket oli riippuvuuden vähentäminen lännestä:
- Venäjä saa jatkossa kaasun myyntituloja Euroopan ohella myös Kiinasta (ja kenties myös Japanista ja Koreasta). Gazpromin myyntitulot eivät ole enää vain Euroopan myynnin varassa.
- Kiina varmistaa varman kaasun saannin Venäjältä ilman LNG-toimituksiin liittyviä poliittisia ja sotilaallisia riskejä.

Putkiprojektit sitovat myös Venäjää ja Kiinaa kiinni poliittisesti toisiinsa entistä suuremmin. Kun molemmilla mailla on valtavia pääomia niissä kiinni, on molempien etu että hommat sujuvat hyvin.

Siihen en usko että Kiina olisi näissä projekteissa mitenkään "niskan päällä" tai dominoivassa osassa kuten nettikirjoittelussa on annettu usein ymmärtää. Kuten kirjoitin Kiina painii valtavien saasteongelmien kanssa. Maakaasu on hiileen verrattuna käytännössä saasteeton energiamuoto, ja jos Kiina haluaa oikeasti parantaa kansalaistensa elämänlaatua suurkaupungeissa, ei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa korvata hiiltä maakaasulla. Ja koska maakaasu sijaitsee Venäjän maaperällä ei Kiinalla ole mahdollisuutta yksipuolisesti sanella ehtoja sen toimittamiseksi.

Venäjän ohella Kiina voisi ostaa maakaasua maailmanmarkkinoilta LNG:nä, mutta se olisi merkittävästi kalliimpi vaihtoehto. Myös Turkmenistanista tai Iranista putken rakentaminen olisi kai mahdollista, mutta kuljetusmatka olisi paljon pidempi verrattuna itä-Siperian kaasukenttiin ja väliin jää hankalia vuoristoisia alueita, joiden läpi putken vetäminen tulisi kalliiksi.
 

Lunni

Majuri
Kirjoitettiinhan tuosta paljon suomessakin pari vuotta sitten. Ohessa pari linkkiä aiheeseen. Tuosta putkesta väännettiin 10 vuotta ja 2014 sen rakentamisesta päätettiin.

https://www.oxfordenergy.org/publications/the-pricing-debate-over-russian-gas-exports-to-china-2/

Eipä näistä sen tarkemmin tiedä. Sinänsä aina hyvä muistaa että politiikka on yksi asia, bisnes toinen.
Lueskelin hieman tuota tutkimusta, joka oli päivätty 2011, ja paria muutakin niin;

Venäjän vuonna 2010 haluama hinta oli $300 tuhannesta kuutiometristä kaasua ja Kiinan vastatarjous oli 210-200 taalaa samasta määrästä. Vertailuksi löysin vuoden 2012 hinnan, ja se oli sen 300 taalaa per tuhat kuutiometriä. (217,1mrd kuutiometriä kaasua tuotti 64,3 miljardia taalaa)

No, aikaa kuluu, ja kaasu halpenee. Tai Rupla, tai kummatkin... Vuonna 2016 tuo Kiinan diili olisi ollut jo todella hyvä Venäjälle, sillä kaasun hinta oli pudonnut jo 140 taalaan. (261,5mrd kuutiota kaasua ja 36,6 miljardia taalaa)

Kiina ostaa vuodessa 38 miljardia kuutiota, ja sopimus 30:ksi vuodeksi. Myyjä itse kutsui tuota strategiseksi projektiksi...

Joo, en tiedä onko voitollinen vai ei...
 

Oho

Majuri
Siihen en usko että Kiina olisi näissä projekteissa mitenkään "niskan päällä" tai dominoivassa osassa kuten nettikirjoittelussa on annettu usein ymmärtää..
Niin aina. Venäjän talous suhteessa Kiinan talouteen on selkeästi pienempi kuin Suomen talous suhteessa Venäjän talouteen ja silti kukaan ei suunnilleen villeimmissä unelmissaansakaan kuvittele että Suomen kauppa- tai juuri mitkään muutkaan suhteet Venäjään voisivat olla symmetriset. Oikeastaan usein tuntuu, että ne jotka näkevät Venäjän vahvana samassa sarjassa USAn ja Kiinan kanssa eivät edes halua, että Suomen suhteet Venäjään olisivat symmetriset vaan että Suomi olisi Venäjälle alisteinen..

Mutta niinhän se on, Venäjä myy energia raaka-ainetta talodeltaan miltei 10 kertaiselle Kiinalle, joka tätä nykyä on suunnilleen maailman tehdas. Kuulostaa melkein siirtomaatouhulta jossa isäntä ostaa kehittymättömältä alustamaaltaan raaka-ainetta halvalla ja pitää kaiken jalostamisessa syntyvän lisäarvon itsellään.....
 
Top