Venäjän talous

rööperi

Kapteeni
BAN
No voi pahus, niinpä onkin. Kiitos korjauksesta. Siihen tarvitaankin sitten 10 oligarkkia tai 1 ylioligarkki, jonka tuossa ylempänä väitettiin yksin pistäneen liiviin 200 mrd.
Fyrkkaa kumuloituu niin paljon yhteen taskuun jolloin tavallinen kansa vähentää valuutan käyttöä ellei sitten jopa lopettaa tunnustamasta valuuttaa käypänä välineenä. Tosin tässä tapauksessa valtion eli oligarkkien on pakko laittaa poliisit pamputtamaan kansaa, hokien "raha hyvä, valtio kansan isä ja äitee"-mantraa.
 
Umkhonto

Kenraali
Venäjän nykytila ja tulevaisuus turvallisuuden näkökulmasta

Voiman Venäjä
 
johan6

Hieman pintapuolinen ja ymmärrettävästi liiankin korrektisti Venäjään suhtautuva raportti. Sellainen jonka suomalaisilta tutkijoilta sopii odottaa.. Eikä virallinen Suomi voi tuon realistisempia paljastuksia julkistaakaan. Rivien välistä toki käy ilmi että meillä ymmärretään ja tiedetään venäläisen yhteiskunnan taustoista enemmän kuin voidaan kertoa. Näin olisin valmis uskomaan.

Sekin tulee selväksi ettei Suomella ole vaihtoehtoja ulkopolitiikassaan. Ilman EU:n jäsenyyttä liukuisimme täydellä varmuudella yhä kiinteämmin Venäjän etupiiriin. Olemme tulevien vuosikymmenien myötä hyvää vauhtia sitoutumassa Venäjän taloudelliseen vaikutuspiiriin. Erityisesti perusenergian tuonnin (öljy, kaasu, ydinvoima) sekä tuotannon (öljyn jalostus, ydinenergia jne.) osalta.

Vaikka raportissa ei sitä suoraan sanotakaan niin Suomen mahdollisuus liittyä NATO-jäseneksi on käytännössä jo kadonnut. Siinäkin tapauksessa vaikka Ruotsi liittyisi muun Euroopan yhteiseen puolustusliittoon. Eihän maamme johtavat poliitikot ole tästä vaivautuneet enää julkisesti keskustelemaan. Ei edes vaalien alla. Todennäkäisesti Venäjä tulee omien vaikutuskanaviensa kautta ohjaamaan poliittisia päätöksiä muistakin Suomen turvallisuuspoliittisista hankkeista. Tällainen on esim. esillä ollut hävittäjien korvaushankinta. Venäjälle olisi strategisesti ensiarvoisen tärkeää ettei Suomi hankkisi alukuperäisen suunnitelman mukaista määrää hävittäjiä, eikä ainakaan kaikkein tehokkaimpia vaihtoehtoja. Venäjä tulee käyttämään kaikki mahdollisuutensa vaikuttaa siihen että Suomi jättäisi ainakin Norjaan rajoittuvat osat Lapin alueesta ilman hävittäjäsuojaa. Tämän asian ympärillä käydään tulevan vaalikauden aikana erittäin kova poliittinen kamppailu myös kulissien takana.

Lisäksi paljon, paljon muutakin..mutta jääköön ne toiseen kertaan.
 
Mortti

Kenraali
Energiasta ja kaivannaisista virtaa kovaa valuttaa sisään jatkuvalla syötöllä, ei kulje taalat vain yhteen suuntaan.
Joo, no kuvittelin tuon artikkelissa käytetyn termin "net capital outflow" tarkoittavan nimenoman rahavirtojen tasapainoa eli ulosmenevä raha - sisääntuleva raha.

Asiaa koskeva hämmennykseni juontunee taustalla piilevien taloustieteellisten määritelmien (esim. tässä "net capital outflow") yksityiskohdista. Google auttoi löytämään sellaisen seikan, että taloustieteessä pätee yhtälö "net capital outflow" = "net exports". Eli valuutan virta ulos on yhtäkuin nettoviennin määrä, ja tällöin esim. Venäjän 750 miljardin valuuttapako (net capital outflow) 25 vuodessa tarkoittaisi yhtäkuin että Venäjän kauppatase on ollut 25 vuoden aikana 750 miljardia ylijäämäinen. Hassua, että saman asiantilan voi taloustieteessä ilmaista kahdella varsin erilaisia mielikuvia herättävällä tavalla. Ainakin omaan korvaani 750 miljardin valuuttapako kuulostaa pahaenteiseltä, mutta samaa tarkoittava 750 miljardin ylijäämäinen kauppatase taas varsin positiiviselta. Taloustiede on ihmeellistä...

Hieman epäintuitiiviseltahan tämä ainakin äkkiseltään tuntuu, koska nettovienti nimenomaan tuo rahaa sisään. Mutta taustalla pätee jonkinsortin taloustieteellinen laki, että positiivisen kauppataseen kerryttämä valuutta käytetään ulkomailla.
Net exports measure an imbalance between a country’s exports and its imports. Net capital outflow measures an imbalance between the amount of foreign assets bought by domestic residents and the amount of domestic assets bought by foreigners.

An important but subtle fact of accounting states that, for an economy as a whole, these variables must always be the same. That is, net capital outflow (NeO) equals net exports (NX):
NCO=NX
...
When a nation is running a trade surplus (NX > 0), it is selling more goods and services to foreigners than it is buying from them. What is it doing with the foreign currency it receives from the net sale of goods and services abroad? It must be using it to buy foreign assets. Capital is flowing out of the country (NCO > 0).
 
Coffee Man

Ylipäällikkö
Hieman pintapuolinen ja ymmärrettävästi liiankin korrektisti Venäjään suhtautuva raportti. Sellainen jonka suomalaisilta tutkijoilta sopii odottaa.. Eikä virallinen Suomi voi tuon realistisempia paljastuksia julkistaakaan. Rivien välistä toki käy ilmi että meillä ymmärretään ja tiedetään venäläisen yhteiskunnan taustoista enemmän kuin voidaan kertoa. Näin olisin valmis uskomaan.

Sekin tulee selväksi ettei Suomella ole vaihtoehtoja ulkopolitiikassaan. Ilman EU:n jäsenyyttä liukuisimme täydellä varmuudella yhä kiinteämmin Venäjän etupiiriin. Olemme tulevien vuosikymmenien myötä hyvää vauhtia sitoutumassa Venäjän taloudelliseen vaikutuspiiriin. Erityisesti perusenergian tuonnin (öljy, kaasu, ydinvoima) sekä tuotannon (öljyn jalostus, ydinenergia jne.) osalta.

Vaikka raportissa ei sitä suoraan sanotakaan niin Suomen mahdollisuus liittyä NATO-jäseneksi on käytännössä jo kadonnut. Siinäkin tapauksessa vaikka Ruotsi liittyisi muun Euroopan yhteiseen puolustusliittoon. Eihän maamme johtavat poliitikot ole tästä vaivautuneet enää julkisesti keskustelemaan. Ei edes vaalien alla. Todennäkäisesti Venäjä tulee omien vaikutuskanaviensa kautta ohjaamaan poliittisia päätöksiä muistakin Suomen turvallisuuspoliittisista hankkeista. Tällainen on esim. esillä ollut hävittäjien korvaushankinta. Venäjälle olisi strategisesti ensiarvoisen tärkeää ettei Suomi hankkisi alukuperäisen suunnitelman mukaista määrää hävittäjiä, eikä ainakaan kaikkein tehokkaimpia vaihtoehtoja. Venäjä tulee käyttämään kaikki mahdollisuutensa vaikuttaa siihen että Suomi jättäisi ainakin Norjaan rajoittuvat osat Lapin alueesta ilman hävittäjäsuojaa. Tämän asian ympärillä käydään tulevan vaalikauden aikana erittäin kova poliittinen kamppailu myös kulissien takana.

Lisäksi paljon, paljon muutakin..mutta jääköön ne toiseen kertaan.
Se on ihan varma asia, että Natojuna meni jo :ROFLMAO: Voi olla se tulee asemalle taas joskus, mutta siihen menee aikaa ja niin kauan kun Putin on vallassa sitä ei asemalla näy. Ei ole tosin mitenkään sanottua, että Putinin, Trumpin ja Merkelin jälkeen on edes Natoa siinä muodossa kun vielä toistaiseksi on.

Toisinaan hieman hymyilyttää, kun Sauli Niinistö alkaa muistuttamaan aina vain enemmän ja enemmän Urho Kaleva Kekkosta ja ajoittain joissakin asioissa jopa Tarja Halosta, mitä idän suhteisiin ja niiden vaalimiseen tulee.

Saulin puolustukseksi on kuitenkin sanottava että liikkumatilaa on ihan oikeasti todella vähän ja nykyisessä maailmantilanteessa se vain kapenee päivä päivältä ja vuosi vuodelta. En uskalla edes ajatella mitä tapahtuisi jos edellinen pressa olisi nyt puikoissa ja vielä vähemmän uskallan ajatella Saulin jälkeistä aikaa.

Sitä ei moni tiedä mitä kaikkea kulissien takana tapahtuu, kun tässä maassa ei niistä asioista julkisesti keskutella...paitsi aina joskus kymmenien vuosien kuluttua poliitikkojen muistelmissa. Varmaa kuitenkin on että paljon on tapahtunut ja tapahtuu edelleenkin. Yllättävän usein sitä paskaa lentää nykyään myös tuulettimeen ja sieltä jopa yleisön naamalle...siitäkin voi jotain päätellä.

Se ei ole mikään uutinen että Venäjä painostaa Suomea ja aivan erityisesti sen presidenttiä, mutta julkinen nöyryyttäminen on sikäli uusi ilmiö, että sitä ei ole tällä vuosituhannella tapahtunut...siis ennen tätä...

Putin ja Niinistö tapasivat Novo-Ogarjovossa lähellä Moskovaa 22. maaliskuuta. Samana päivänä Suomi vastaanotti Venäjän nootin. Venäjä esitti, että Sallan ja Raja-Joosepin ylityspaikat ovat avoinna vain Suomen sekä yhteistä rajapolitiikkaa noudattavien Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisille.

Suomi suostui tähän. Suomi luopui tavoitteestaan ”toistaiseksi” voimassa olevasta eli pysyvästä rajasopimuksesta ja tyytyi lyhyeen puolen vuoden sopimukseen. Suomi luopui unionikansalaisten rajanylitysoikeudesta ja hyväksyi Valko-Venäjän kolmanneksi sopimuskumppaniksi.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016041221403121

Suomi perustelee unionimaiden kansalaisten oikeuksien rajoittamista virallisesti sillä, että rajoitukset ovat välttämättömiä ”tilanteen haltuun saamiseksi” eli että Suomi koki tulleensa ajetuksi nurkkaan. Lisäksi Suomi sanoo, että unionimaiden kansalaiset eivät ”ole juurikaan kyseessä olevia rajanylityspaikkoja käyttäneet” ja että muut rajapaikat jäävät unionikansalaisille avoimiksi.

Suomi luikertelee korvat vaarallisesti heiluen. Pahimmillaan hallitus löytää nämä perustelut edestään tulevissa kriiseissä.

Suomi on näin hyväksynyt unionipolitiikkaansa periaatteen, jossa tarkoitus pyhittää keinot.

En ole mikään EU:n suuri ystävä tai en ainakaan kritiikitön ystävä, mutta totta on että vahva EU vahvistaa ja heikko EU heikentää myös Suomea juurikin itärajan tuntumassa. Nato olisi juuri nykytilanteessa todella tärkeä nyrkkirauta mutta kuten todettua, niin siitä haaveileminen ei ole tämän päivän realismia.
 
Coffee Man

Ylipäällikkö
Se on kuitenkin hyvä ymmärtää, että Venäjällä mikään ei ole pysyvää. On hyvin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä, että muutaman vuosikymmenen kuluttua meillä on täysin erilainen itänaapuri, kun juuri tällä hetkellä on.

Huono puoli on siinä, että asiat voivat mennä myös huonompaan suuntaan ja aina vain huonompaan suuntaan ne tuossa omituisessa maassa yleensä myös menevät :ROFLMAO:
 
Passi

Kenraali
Joo, no kuvittelin tuon artikkelissa käytetyn termin "net capital outflow" tarkoittavan nimenoman rahavirtojen tasapainoa eli ulosmenevä raha - sisääntuleva raha.

.
Mutta jos katsot siinä artikkelissa mainittua lähdettä(Bloomberg) niin siellä ei ole käytetty tuota termiä ollenkaa.

"calculations suggest some $750 billion in Russian assets moved offshore over the last 25 years "

Se on tuon Moscow Timesin itse lisäämä termi.
 
Viimeksi muokattu:

inscout

Kenraali
Joo, no kuvittelin tuon artikkelissa käytetyn termin "net capital outflow" tarkoittavan nimenoman rahavirtojen tasapainoa eli ulosmenevä raha - sisääntuleva raha.

Asiaa koskeva hämmennykseni juontunee taustalla piilevien taloustieteellisten määritelmien (esim. tässä "net capital outflow") yksityiskohdista. Google auttoi löytämään sellaisen seikan, että taloustieteessä pätee yhtälö "net capital outflow" = "net exports". Eli valuutan virta ulos on yhtäkuin nettoviennin määrä, ja tällöin esim. Venäjän 750 miljardin valuuttapako (net capital outflow) 25 vuodessa tarkoittaisi yhtäkuin että Venäjän kauppatase on ollut 25 vuoden aikana 750 miljardia ylijäämäinen. Hassua, että saman asiantilan voi taloustieteessä ilmaista kahdella varsin erilaisia mielikuvia herättävällä tavalla. Ainakin omaan korvaani 750 miljardin valuuttapako kuulostaa pahaenteiseltä, mutta samaa tarkoittava 750 miljardin ylijäämäinen kauppatase taas varsin positiiviselta. Taloustiede on ihmeellistä...

Hieman epäintuitiiviseltahan tämä ainakin äkkiseltään tuntuu, koska nettovienti nimenomaan tuo rahaa sisään. Mutta taustalla pätee jonkinsortin taloustieteellinen laki, että positiivisen kauppataseen kerryttämä valuutta käytetään ulkomailla.
Johtuu siitä, että kansantalouden kirjanpidossa laajassa mitassa kauppataseen ylijäämä = kansantalouden tappio.

Tämä kuulostaa nopeasti ajateltuna hullulta mutta pitää itse asiassa täysin paikkansa kun otetaan huomioon rahan luonne. Eli yksinkertaistettuna tuo tarkoittaa sitä, että jokin maa tekee tuotteita ja palveluita ja vaihtaa ne bitteihin tai paperilappuihin. Eli tuotteet / palvelut joiden käyttäminen kotimaassa olisi parantanut kansalaisten hyvinvointia on viety ulkomaille ja kansalle jäi käteen paperia.

Tämä mekanismi opittiin 1700-luvulla merkantilismin osoittauduttua toimimattomaksi teoriaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: xzu

elso

Kenraali
BAN
Venäjä muutti tapaa, jolla taloustilastoja raportoidaan, ja yhtäkkiä talouskasvu otti harppauksen

Linkki: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006043391.html

Klippi:
"Venäjän tilastoviranomainen Rosstat on lakannut julkaisemasta kuukausittain tietoja venäläisten reaalituloista, kertoo the New York Times. Vuosia laskeneet luvut ovat viitanneet venäläisten elintason laskevan.

Rosstat sai uuden johtajan joulukuussa. Pavel Malkov nimitettiin vain päiviä sen jälkeen kun presidentti Vladimir Putin kritisoi tilastojen heikkoa laatua."
 
krd

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Alkaa muistuttaa jo:
Luennoitsija salille:
- Neuvostokaupungissa A avattiin juuri uusi sähkövoimala...
Huuto salista:
- Kävin siellä juuri ja ei siellä kyllä mitään voimalaa ollut!
Luennoitsija jatkaa:
- Kaupunkiin B rakennettiin kemiantehdas...
Sama ääni salista:
- Olin siellä juuri viime viikolla eikä siellä mitään ollut!
Luennoitsija nostaa katseensä salia kohti:
- Ja Teidän, hyvä toveri, pitäisi matkustelun sijasta lukea enemmän neuvostoliittolaisia sanomalehtiä!
 
johan6

Kapteeni
Venäjä muutti tapaa, jolla taloustilastoja raportoidaan, ja yhtäkkiä talouskasvu otti harppauksen

Linkki: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006043391.html

Klippi:
"Venäjän tilastoviranomainen Rosstat on lakannut julkaisemasta kuukausittain tietoja venäläisten reaalituloista, kertoo the New York Times. Vuosia laskeneet luvut ovat viitanneet venäläisten elintason laskevan.

Rosstat sai uuden johtajan joulukuussa. Pavel Malkov nimitettiin vain päiviä sen jälkeen kun presidentti Vladimir Putin kritisoi tilastojen heikkoa laatua."
Tähän liittyen sen verran historiaa että Venäjän talousministeriö otti aikaisemmin lähestulkoon itsenäisesti toimineen tilastolaitoksen (siinä tilanteessa jopa jossain määrin luotettavankin) omaan hallintaansa jo pari vuotta sitten.. Todennäköisesti Venäjän talousluvut eivät siltikään muuttuneet riittävästi valtion johtoa (=Putin) miellyttäviksi..ja kun kansalaiset ryhtyivät julkisesti kyselemään ikäviä asioita suoraan Putinilta oli pakko saattaa Venäjän "talousluvut kohdilleen".

Voisin veikata että Venäjän talousluvut lähtevät jatkossa suorastaa rakettimaiseen nousuun. Liekö Venäjän taloudessa ollut koskaan näin hyvää nousukautta?
 
Falangi

Kenraali
Pietarin tietotoimisto tulee varmasti pitämään huolen siitä että pysymme hyvin informoituna tästä hämmästyttävästä nousukaudesta.
Onhan se aina huvittavaa, kun tännekkin ilmaantuu "uusia käyttäjiä", jotka ensi töikseen innoissaan hehkuttavat tässä ketjussa venäjän taloutta, eikä mene kauaakaan kun lipsahtaa tyyliin: "ai niin, venäjän armeijahan ei operoi Ukrainassa".

->BAN!

:ROFLMAO:
 
strelailija

Luutnantti
Saulin puolustukseksi on kuitenkin sanottava että liikkumatilaa on ihan oikeasti todella vähän ja nykyisessä maailmantilanteessa se vain kapenee päivä päivältä ja vuosi vuodelta. En uskalla edes ajatella mitä tapahtuisi jos edellinen pressa olisi nyt puikoissa ja vielä vähemmän uskallan ajatella Saulin jälkeistä aikaa.
Mitenköhän tämä jannu pärjäisi tuijotuskisassa Putinin kanssa? 200px-Jan_Vapaavuori.jpg
 
johan6

Kapteeni
Nuorisorikolliset vastakkain...
Tässä hieman taustaa Wikipediasta:

Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.[6][33]
Vanhoja asioita ja tuomiot kärsitty. Mutta, hieman tekojen taustaa..Hakkasi kaverinsa kanssa huvikseen (siis ilman mitään järjellistä syytä) tuntemattoman, vastaan tulleen, nuoremman(uhri vain 14v), pienemmän ja heikomman henkilön raa'alla tavalla sairaalakuntoon. Varmasti oli kivaa. Helsinkiläiselle hyvän perheen "pahoille teille erehtyneelle" pojalle järjestyi osaavat asianajajat ja tutut tuomarit.

Ei ole presidenttiainesta ainakaan minulle.. Vapaavuosi kehtaa kyllä asettua ehdokkaaksi ja tottakai kokkarit hänet ehdokkaakseen valitsee.
 
fulcrum

Ylipäällikkö
Johtuu siitä, että kansantalouden kirjanpidossa laajassa mitassa kauppataseen ylijäämä = kansantalouden tappio.

Tämä kuulostaa nopeasti ajateltuna hullulta mutta pitää itse asiassa täysin paikkansa kun otetaan huomioon rahan luonne. Eli yksinkertaistettuna tuo tarkoittaa sitä, että jokin maa tekee tuotteita ja palveluita ja vaihtaa ne bitteihin tai paperilappuihin. Eli tuotteet / palvelut joiden käyttäminen kotimaassa olisi parantanut kansalaisten hyvinvointia on viety ulkomaille ja kansalle jäi käteen paperia.

Tämä mekanismi opittiin 1700-luvulla merkantilismin osoittauduttua toimimattomaksi teoriaksi.
Merkantilismi toimi oikein hyvin, niin kauan kuin vain yksi valtio harrasti sitä. Sitten kun kaikki harrastivat sitä, sitten se ei enää toiminut.
Samanlaista ilmiötä on nähtävissä nykyäänkin, joskus puhutaankin uusmerkantilismista. Räikeästi uusmerkantilistisia talouksia ovat mm. Kiina, Saksa, Irlanti ja Ruotsi.

Tähän liittyen sen verran historiaa että Venäjän talousministeriö otti aikaisemmin lähestulkoon itsenäisesti toimineen tilastolaitoksen (siinä tilanteessa jopa jossain määrin luotettavankin) omaan hallintaansa jo pari vuotta sitten.. Todennäköisesti Venäjän talousluvut eivät siltikään muuttuneet riittävästi valtion johtoa (=Putin) miellyttäviksi..ja kun kansalaiset ryhtyivät julkisesti kyselemään ikäviä asioita suoraan Putinilta oli pakko saattaa Venäjän "talousluvut kohdilleen".

Voisin veikata että Venäjän talousluvut lähtevät jatkossa suorastaa rakettimaiseen nousuun. Liekö Venäjän taloudessa ollut koskaan näin hyvää nousukautta?
Valitettavasti tämä ilmiö ei ole ollenkaan rajoittunut Venäjään. Etenkin työttömyystilastoja kaunistellaan aivan järjestelmällisesti kaikkialla. Ei ole sattumaa että työttömyysluvut ilmoitetaan nykyään useimmiten ILOn 3. kriterian perusteella, koska sillä saadaan mukavan alhaisia lukuja. 90-luvulta jotkut saattavat muistaa miten Tilastokeskus julkaisi paljon pienempiä työttömyyslukuja (joskus lähes 100 000 pienempiä) kuin työministeriö. Syynä oli että ensinmainittu käytti ILO-kriteereitä jotka sittemmin muodostuivat vakioksi.
Inflaatiolukujen vääristely alaspäin erilaisilla kikkailuilla on toinen hyvin suosittu maan tapa.
 
inscout

Kenraali
Merkantilismi toimi oikein hyvin, niin kauan kuin vain yksi valtio harrasti sitä. Sitten kun kaikki harrastivat sitä, sitten se ei enää toiminut.
Samanlaista ilmiötä on nähtävissä nykyäänkin, joskus puhutaankin uusmerkantilismista. Räikeästi uusmerkantilistisia talouksia ovat mm. Kiina, Saksa, Irlanti ja Ruotsi.

Valitettavasti tämä ilmiö ei ole ollenkaan rajoittunut Venäjään. Etenkin työttömyystilastoja kaunistellaan aivan järjestelmällisesti kaikkialla. Ei ole sattumaa että työttömyysluvut ilmoitetaan nykyään useimmiten ILOn 3. kriterian perusteella, koska sillä saadaan mukavan alhaisia lukuja. 90-luvulta jotkut saattavat muistaa miten Tilastokeskus julkaisi paljon pienempiä työttömyyslukuja (joskus lähes 100 000 pienempiä) kuin työministeriö. Syynä oli että ensinmainittu käytti ILO-kriteereitä jotka sittemmin muodostuivat vakioksi.
Inflaatiolukujen vääristely alaspäin erilaisilla kikkailuilla on toinen hyvin suosittu maan tapa.
Näköjään jäsen @fulcrum tuntee asioita. Tuo mitä sanoit merkantilismista pätee juurikin täysin nykypäivään. Ongelma on, kuten jo 300 vuotta sitten nähtiin, hölmöt, jotka kuvittelevat kauppataseen ylijäämän olevan autuaaksi tekevä asia. 300 vuotta sitten on ymmärrettävää että vaihtotaseen käsitettä ei ymmärretty. Mutta edelleen on nämä sankarit jotka eivät tätä ymmärrä jotka huutavat "vienti, vienti, vienti".

Tuohon tilastokikkailuun en viitsi edes mennä. Katsokaa nyt esimerkiksi U1-U6 jaottelu USA:ssa ja miettikää, miksi virallisissa teksteissä vaihdellaan U2-U3 arvoja, muta ei koskaan puhuta U6 luvuista.

@fulcrum on näemmä tutustunut asiaan enemmänkin(y).
 
Top