Viet Nam, eli miten sotaa ei pidä käydä

Vielä samaan teemaan liittyen, kapteeni Nadal palveli 7. ratsuväkirykmentin 1. pataljoonan komppanianpäällikkönä Ia Drangissa.
Tämä Nadal oli näköjään Lauri Törnin kanssa about samaan aikaan (63-65?) erikoisjoukoissa Vietnamissa ja molemmat upseereita. Valokuvassa sillä on baretissa 5th Special Forces Groupin merkki - saman yksikön missä Törni tiettävästi palveli namissa. Liekkö peräti tavannut Törnin?
 
Ranskalaisilla oli muuten Vietnamissa muutama oikein onnistunut operaatio, joissa joukot huollettiin ilmateitse. eli valittiin paikka, rakennettiin sinne kenttä ja odotettiin Vietminhin käyvän kimppuun.

Sitten homma kusi, kun valittiin Dien Bien Phu ja ei ajateltu, että vastustaja kykenee pureutumaan tyksitön tukemana ympäröiville kukkuloille.

 
Ranskalaisilla oli muuten Vietnamissa muutama oikein onnistunut operaatio, joissa joukot huollettiin ilmateitse. eli valittiin paikka, rakennettiin sinne kenttä ja odotettiin Vietminhin käyvän kimppuun.

Sitten homma kusi, kun valittiin Dien Bien Phu ja ei ajateltu, että vastustaja kykenee pureutumaan tyksitön tukemana ympäröiville kukkuloille.


Ranskan armeijallahan OLI kovaa ja pätevää porukkaa siellä. Laskuvarjojääkäreitä ja muukalaislegioonan joukkoja. Johtoporras ei aina vaan ollut ajan tasalla.
 
Katsoin tuon netflixixtä. Itselleni oli yllätys paikallisten ja Korealaisten joukkojen noin suuri määrä.

Hyvä sarja, suosittelen. Pitää etsiä vastaava Korean sodasta.

Eteläkorealaisten osuus sodassa on tosiaan todella heikosti tunnettu yleisellä tasolla. Mutta klassinen tapaus. Yhdysvallat oli Etelä-Korean suojelijavaltio (on sitä yhä). Ja maan poliittinen johto katsoi että poliittisesti on viisasta tukea suurta hyväntekijää tämän sodassa kaukana kotimaan rajojen ulkopuolella. Eteläkorealaiset joukot olivatkin sangen tehokkaita.


Itse olen enemmän hämmästellyt sitä että millä mairitteluilla amerikkalaiset saivat mukaan sekä Australian että Uuden-Seelannin. Toki molemmat Yhdysvaltain liittolaisia eteläisellä Tyynellä Valtamerellä, mutta sangen kaukana Vietnamista molemmat.

EDIT: alkuperäisdokkari australialaisista Vietnamissa.

 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän syy Australian mukaantulolle ole se sama mitä olen tuossa Nato-keskustelussakin rummuttanut; epäsuora tai suora kiitollisuudenvelka isommalle maalle joka auttoi tässä kontekstissa toisen maailmansodan aikana. Lisäksi Australiassa ainakin oli tuohon aikaan vahva anti-kommunistinen hallitus etunenässä silloinen pääministeri Robert Menzies, joka näytti uskovan dominoteoriaan hyvin vahvasti.
 
Ketjun aloitusanalyysistä: Pisteet siitä, miten sotateoria on otettu hyvin mukaan ja kiteytetty USA:n päämäärättömyys, mikä johti pitkittyneeseen konfliktiin. Miinusta sen sijaan siitä, että Muukalaislegioonaa pidetään jotenkin amatöörimäisenä joukkona: kaikki historiankirjoitus kertoo päinvastaista. Kyllä legioona on koko vuosisadan ollut ammattisotilaiden joukko. Dien Bien Phussa ja ranskalaisten Indokiinan sodassa ylipäätään tappion tuotti strategia, ei sotilaiden suorituskyky.

Ilmasodasta sen verran, että laitan relevantit artikkelit tähän ketjuun:




Sekä yksi Vietnamin sodan bonus:

 
Ihan asiallista sotahistoriallista tarinointia Vietnamin sodan voitettavuudesta. Tässä vähän häiritsee kaverin vahva saksalainen aksentti (kanavan heppu on Itävallasta).

 
Saman kaverin visualized-kanava on kyllä aivan timanttia. Aksentti on kyllä vahva, mutta on tuo kouluenglannin kielioppi sentään opeteltu kunnolla. Lisäksi se kuivakka hapankaalihuumori.
 
Tässä vähän epätavallinen sotahistorian lähde: sarjakuva. Marcelino Truong: Such a lovely little war.


Käytännössä kyseessä on omaelämäkerrallinen kirja graafisessa muodossa. Kiinnostava ajankuva etelävietnamilaisesta näkövinkkelistä.

Truong ei säästä omiaan, erityisesti eliittiä ja poliitikoita. Toisaalta hän pyrkii ärhäkkäästi (ja vähän katkerasti) torjumaan käsityksen, että Etelä-Vietnam olisi ollut pelkkä vasalli. Hänelle se oli kotimaa.
 
Tässä vähän epätavallinen sotahistorian lähde: sarjakuva. Marcelino Truong: Such a lovely little war.


Käytännössä kyseessä on omaelämäkerrallinen kirja graafisessa muodossa. Kiinnostava ajankuva etelävietnamilaisesta näkövinkkelistä.

Truong ei säästä omiaan, erityisesti eliittiä ja poliitikoita. Toisaalta hän pyrkii ärhäkkäästi (ja vähän katkerasti) torjumaan käsityksen, että Etelä-Vietnam olisi ollut pelkkä vasalli. Hänelle se oli kotimaa.
Mun ikäisille ei lainkaan harvinainen tapa tutustua sotahistoriaan. 60-80 luvulla nuoruuttaan viettäneet saivat yllättävän hyvät tiedot pääkohdista.
Saksalaiset ja Japskit eivät koskaan voittaneet, vaikka tulivat auringosta.
Mein gott.
 
Back
Top