#vihapuhe

No sieltä se totuus tuli, Rasmuksen aktiivilta
Ehkä parempi kun Kristiina jättäisi mietiskelyn muille... tosin eipä siellä muutkaan kommentoijat mitään järjenjättiläisiä olleet. Helppoa, kun asiat on noin simppeleitä; ihmiset joiden kanssa en ole samaa mieltä, ovat natseja=rasisteja=terroristeja. Ja taas voi hörppiä aamukahvinsa tyytyväisenä.
 
Kuten sanoin jo vuosia sitten. Kun suomalainen nainen saa jotain päähänsä, sitä ei käännä edes jäävuori. Siinä ei paljon muillta kysellä mitä ne haluaa, vaan suvakkinainen vie ja muut vikisee.
Jääräpäinen typerys aika vahingollinen yhteiskunnalle.
 
Poliisin vihapuhetutkintaryhmä puuttuu netissä tapahtuviin, rikoksen tunnusmerkit täyttäviin ylilyönteihin

18.04.2017Poliisihallitus

Helsingin poliisilaitoksella on maaliskuusta asti toiminut valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä, jonka tehtävänä on ensisijaisesti puuttua internetin rangaistavaan vihapuheeseen. Tutkinnanjohtajan ja tutkintasihteerin lisäksi ryhmässä toimii kahdeksan tutkijaa.

– Vihapuhe-käsitettä käytetään laajasti käsitteenä yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa sillä viitataan myös muuhun kuin rangaistavaan vihapuheeseen. Rangaistavaan vihapuheeseen saattavat syyllistyä aivan tavalliset kansalaiset, mutta myös henkilöt, joilla on vahva ääriajattelutausta. Vihapuhetutkintaryhmän tehtävänä on ennalta estää, paljastaa ja tutkia nimenomaan rangaistavaa netissä tapahtuvaa vihapuhetta riippumatta tekijän aatetaustausta, poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta kertoo.

Rangaistavan vihapuheen tai vihapuherikoksen käsitettä ei löydy laista. Vihapuhetutkintaryhmälle tutkittavaksi tulevat jutut ovatkin rikosnimikkeiltään kiihottamisia kansanryhmää vastaan, törkeitä kiihottamisia kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisia.

Helsingin vihapuhetutkintaryhmä ottaa tutkittavakseen myös internetissä tapahtuvia kunnianloukkauksia, törkeitä kunnianloukkauksia, laittomia uhkauksia sekä muita rikoksia, jos teon vaikuttimena on ollut rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu vastaava.

Näissä jutuissa tutkintavastuu on Helsingissä, mikäli epäilty on tuntematon. Jos epäilty on heti tiedossa, tapauksen tutkinta kuuluu paikallisen poliisilaitoksen vastuulle, vaikka teko olisi tapahtunut internetissä.

Vihapuhetutkintaryhmä ei ole yhtä kuin nettipoliisitoiminta: Vihapuhetutkintaryhmä tutkii vihapuhetta, nettipoliisit muita nettirikoksia

Poliisin valtakunnallisen vihapuhetutkintaryhmän ensisijainen tehtävä on siis puuttua sellaiseen netissä tapahtuvaan vihapuheeseen, joka ylittää rikoksen tunnusmerkit. Poliisin muulla ennalta estävällä toiminnalla, kuten nettipoliisityöskentelyllä, puututaan muihin netissä tapahtuviin rikoksiin ja pyritään ennalta ehkäisemään niitä. Vihapuhetutkintaryhmä tekee aktiivista yhteistyötä koko Suomen nettipoliisiverkoston kanssa.

– Esimerkiksi netissä tapahtuvasta koulukiusaamisesta tai erilaisista nettihuijauksista kannattaa ehdottomasti matalalla kynnyksellä ilmoittaa oman poliisilaitoksen nettipoliisille. Tällaiset jutut eivät kuitenkaan kuulu valtakunnallisen vihapuhetutkintaryhmän toiminta-alueeseen, ellei niihin liity ryhmän toimialaan liittyviä rikosnimikkeitä tai motiivia, Enqvist toteaa.

Sosiaalisessa mediassa toimivien paikallisten poliisien yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.poliisi.fi/some


Miksi poliisi puuttuu vihapuheisiin? Missä menee sananvapauden raja?

Suomessa sananvapaus kuuluu vahvoihin perusoikeuksiin, mutta etenkin sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla ylitetään yhä helpommin se raja, jolloin mielipiteiden ilmaisu täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Tämä taas on omiaan rajoittamaan sananvapautta heiltä, jotka haluaisivat osallistua kansalaiskeskusteluun ilman vaaraa joutua kovankin mustamaalaamiskampanjan kohteeksi. Kyse ei siis ole pelkästään harmittomista nettikeskusteluista, joissa tunteet pääsevät valloilleen.

Näihin ylilyönteihin ja laajemmin organisoituun informaatiovaikuttamiseen poliisi pyrkii puuttumaan entistä tehokkaammin. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkia internetin rangaistavia vihapuheita ei koskaan saada kitkettyä pois.

– Netissä kiristynyt ilmapiiri on alkanut vaikuttaa suoraan myös toimintaan kadulla. Vihapuheella onkin nykyään välitön vaikutus yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Tämä on nähty esimerkiksi Helsingissä viimeisen vuoden aikana järjestetyissä lukuisissa mielenosoituksissa, mutta myös erilaisten ryhmien rekrytointikampanjoissa. Nettiä ei voi enää erotella jollakin tavalla irralliseksi todellisesta maailmasta, vaan kaikki netissä tapahtuva heijastuu myös kaduille ja tällä on vaikutusta ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Tämän takia myös turvallisuuteen internetissä on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, toteaa vihapuhetutkintaryhmän esimiehenä toimiva rikosylikomisario Jonna Turunen Helsingin poliisilaitokselta.

Helsingin poliisilaitoksen Vakavan rikollisuuden tutkintayksikköön sijoitettu vihapuhetutkintaryhmä on ollut toiminnassa nyt noin kuukauden ajan ja esitutkinnassa on jo muutamia tapauksia.

– Vihapuhetutkintaryhmän toiminta tehostaa selkeästi poliisin puuttumista viharikoksiin. Ryhmä puuttuu erityisesti aktiivisten toimijoiden tekemisiin internetissä. Toiminnallaan vihapuhetutkintaryhmä pyrkii ennalta estämään rangaistavaa vihapuhetta ja takaamaan kaikille turvallisen mahdollisuuden osallistua kansalaiskeskusteluun vaikeistakin aiheista, Turunen sanoo.

– Mikäli netissä havaitsee viharikoksia, kannattaa niistä ilmoittaa poliisin nettivinkkiin, josta tieto välitetään vihapuhetutkintaryhmälle. Ryhmä tekee yhteistyötä poliisilaitosten lisäksi myös syyttäjän kanssa. Helsingin vihapuhetutkintaryhmä toimii valtakunnallisesti.

Poliisin nettivinkki löytyy poliisin nettisivuilta osoitteesta www.poliisi.fi/nettivinkki .
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliis...n_tunnusmerkit_tayttaviin_ylilyonteihin_58595

Poliisin fb
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10154293826996513&id=134532941512
 
Viimeksi muokattu:
Sanavapauden hautajaiset alkaneet. Kun ne ovat ohi niin pitää vain valehdella, mielistellä, kieroilla, kääntää kaikkea ylösalaisin..sitten vähitelleen hävitetään ihmisten mielissä mitä on oikein ja mitä väärin, hyvän ja pahan paikat vaihtuvat. Ja uskonnolliset hihhulit ja diktaattorit tulevat hallitsemaan tätä pöpilä.

Vielä 5 vuotta, ja tästäkin tekstista voi saada vähintäin vuoden ehdotonta vankeutta. Murhajat pääsevät vähemmällä tekemällä jonkun kunniamurhan.
 
Jos ihmisiltä viedään kanava purkaa voimakkaitakin tuntoja niin mikä on seurauksena? Ihminen pitää "vihansa" sisällään. Se kasvaa ja kasvaa, jossain vaiheessa se saattaa sitten purkautua ympäristöön hallitsemattomasti. EN usko, että netin vihapuhetta suitsimalla voidaan välttyä siltä mitä kaduilla tapahtuu vaikka poliisi yhteläisyysmerkit vetääkin toiminnan ja kirjoittelun välille. Jos ihmisiltä viedään keino kertoa tunteistaan (ovat ne sitten rasistisia, vihaisia, tai mitä tahansa) niin seuraukset eivät voi olla pitkässä juoksussa kovinkaan hyvät. Väitän, että sekin kaatuu sen "vihattavan" kohteen niskaan. "Vittu, sain linna tuomion kun haukuin tota, ei perkele"...
 
Sanavapauden hautajaiset alkaneet.

Vahteran kohdalla vaikuttaa jo siltä. Mistäpä me tiedämme kuinka paljon häntäkin on ollut vaientamassa Facebookissa pyörivä lauma toimittelijoita, juoppoja kirjailijoita, jonkinlaisia "yliopistomiehiä sekä punahilkkatutkijoita" ja ehkäpä myös joitakin valtiovallan edustajia.

Sen verran rasismitonta tekstiä oli Vahterakin kirjoittanut. Miten siitä miehestä saa edes väännettyä rasistin? Natsin? Naurattaisi jos asia ei olisi niin vakava.
 
Sittenpä odottelemaan käytännön toteutumista. Tuomitaanko myös paremman vihapuheen harjoittajat, eli onko vääränlaisia ihmisiä kohtaan oikein vihapuhua? Ryhdytäänkö toimiin jos sunnimuslimi vihapuhuu shiiamuslimeita kohtaan ja päinvastoin?
Juurikin tämä kiinnostaa.
Täydelliseen Orwelliläisyyteen päästäksemme vihapuhe "valvonta" kohdistuneet vain meihin pottunokkiin... tuskin valvova fasepookikonstaapeli edes vilkaisee "oikean vihapuheen" suuntaan ja näin ennaltaehkäisi maahantukkeutujien radikalisoitumista.
Onkohan meidän valituissa mielipiteen seulojissa yhtään farsia osaavaa konstua?? Tai osaavatkohan edes englantia. Toisaalta, kun ollaan jo näin pitkällä tässä yksilöiden sanomisen valvonnassa, niin osaammeko me edes suomea niin paljon, ettemme "puhu itseämme linnaan". Legendaarinen esimerkki pilkunkäytöstä ja sen merkitevyydestä on vanha, mutta ah, taas niin ajankohtainen sanonta:"armoa, ei Siperiaan" vs. "Armoa ei, Siperiaan"....
Tarkkuutta peliin arvon foorumistit, henkilöt ovat tiedossa, nyt siellä jossain keksitään rikoksiamme. ;)
 
Juurikin tämä kiinnostaa.
Täydelliseen Orwelliläisyyteen päästäksemme vihapuhe "valvonta" kohdistuneet vain meihin pottunokkiin... tuskin valvova fasepookikonstaapeli edes vilkaisee "oikean vihapuheen" suuntaan ja näin ennaltaehkäisi maahantukkeutujien radikalisoitumista.
Onkohan meidän valituissa mielipiteen seulojissa yhtään farsia osaavaa konstua?? Tai osaavatkohan edes englantia. Toisaalta, kun ollaan jo näin pitkällä tässä yksilöiden sanomisen valvonnassa, niin osaammeko me edes suomea niin paljon, ettemme "puhu itseämme linnaan". Legendaarinen esimerkki pilkunkäytöstä ja sen merkitevyydestä on vanha, mutta ah, taas niin ajankohtainen sanonta:"armoa, ei Siperiaan" vs. "Armoa ei, Siperiaan"....
Tarkkuutta peliin arvon foorumistit, henkilöt ovat tiedossa, nyt siellä jossain keksitään rikoksiamme. ;)
Suomessahan oli kehitetty se botti joka automaattisesti osaa seuloa verkkoa.. Se on oiva apuväline poliisille.
 
Suomessahan oli kehitetty se botti joka automaattisesti osaa seuloa verkkoa.. Se on oiva apuväline poliisille.
Toivottavasti vihapuheropotti osaa lauserakenteen nyansseja... muuten Konnunsuo kutsuu useita kymmeniä tuhansia suomalaisia. Saapa nähdä, että tuleeko seuraava vaihe, jossa eliminoida vihanpuhujat, jottei rikoksia tehdä?
 
Sen verran rasismitonta tekstiä oli Vahterakin kirjoittanut. Miten siitä miehestä saa edes väännettyä rasistin? Natsin? Naurattaisi jos asia ei olisi niin vakava.

Vahtera on mielipiteissään jyrkkä ja esitystavassaan aika poleeminen, mutta hän tuo (myös muissa aiheissa) esiin aika tuskallisesti erilaisten ongelmien syvyyden, eri osapuolille.

Lisäksi mies on reissannut tuolla tummapintaisten mailla tyyliin joka jäisi kokematta 99% itseään kosmopoliittisina maailmankansalaisina pitäviltä henkilöiltä, jotka käyvät lentoreissuilla hyvissä hotelleissa ja viettävät aikaa turistipaikoissa. Aika vaikea pitää häntä rasistina, all things considered.

Onpahan vieläpä saavuttanut ihan kansantaloudellisesti merkittäviä asioita silloin kun sähköinen taloushallinto oli lapsenkengissään.

Ehkäpä tuo sitten ärsyttää monia, ja valitettavasti sitä parempaa keskustelua kuuluttavilla tuntuu oikeasti olevan lähes nollakiinnostus yhtään minkäänlaiseen keskusteluun. Facebookin kautta on valitettavan helppo rajoittaa sananvapautta kun kyseessä on käytännössä kaupalliseen voittoon tähtäävä (vakoilu)sovellus jota ei kiinnosta palkata riittävän puolueettomia sensoreita maakohtaisesti - tai ennemminkin niin selkärankaisia etteivät päätä suodatettavaa sisältöä oman mielensä mukaan, jokaisellahan on mielipiteitä.
 
Juurikin tämä kiinnostaa.
Täydelliseen Orwelliläisyyteen päästäksemme vihapuhe "valvonta" kohdistuneet vain meihin pottunokkiin... tuskin valvova fasepookikonstaapeli edes vilkaisee "oikean vihapuheen" suuntaan ja näin ennaltaehkäisi maahantukkeutujien radikalisoitumista.
Onkohan meidän valituissa mielipiteen seulojissa yhtään farsia osaavaa konstua?? Tai osaavatkohan edes englantia. Toisaalta, kun ollaan jo näin pitkällä tässä yksilöiden sanomisen valvonnassa, niin osaammeko me edes suomea niin paljon, ettemme "puhu itseämme linnaan". Legendaarinen esimerkki pilkunkäytöstä ja sen merkitevyydestä on vanha, mutta ah, taas niin ajankohtainen sanonta:"armoa, ei Siperiaan" vs. "Armoa ei, Siperiaan"....
Tarkkuutta peliin arvon foorumistit, henkilöt ovat tiedossa, nyt siellä jossain keksitään rikoksiamme. ;)

Irakilainen (kurdeja) pariskunta ja minä istumme samassa kahvilapöydässä Itiksessa. Pariskunta kysyy minulta mitä tarkoittaa suomeksi lause ja näyttää kännykän tekstia. Kysymys on pojasta joka pyrkii yliopistoon, ne ovat huolissaan. Auttanut heitä sen lausen kanssa, juttelemme hetken vielä. Ne puhuu paljon oman kultturin tärkeydestä ja miten ovat huolissaan pojasta, joka tulee asumaan kahden kultturin välissä. Haluavat suojata pojan kaikista länsimäisestä pahasta ja kasvattaa hänet "oman kultturin mukaisesti". Ihmettelen miksi heidän pitää tehdä elämästä niin vaikea, kysyin tulivatko ne sitten asumaan pysyvästi Suomeen, vastavat että kyllä tulivat, ja siksi kysyin, mikseivät ne voi elää tämän maan kultturin mukaan, tai maan tavan mukaan. Ne alkaa puhua shariasta, se on heille hyvin tärkeä. Vastan että Suomessa on jo tuomioistuin, toimivan ja erittäin turvallisen yhteiskunnan lisäksi, eikä mitään shariattia tänne kukaan kaipaa eikä sellaista saa missään nimessä tullakaan. Kerron että ne tulivatkin rauhalliseen maahaan sieltä missä rauhatonta, sodat ja shariatti, eikäs ole? Vastaavat, kyllä, joo,mutta taas lyövät sitä kultturikorttia: "mutta kun se on meidän kultturi ja me halutaan elää sen mukaan".

Tässä vaihessa alan kyllästyä heidän jankutukseen, ilmiselvästi se ei johtaa mihinkään, vaan menee ympyrää heidän "kultturilla" ratsastaessaan.
Tekisi mieli sanoa heille: "Ettekö itse näe ristiriita omissa jutuissanne: siellä, missä islami ja shariatti - on tuhansien vuosien tappelu, sitten tulette rauhalliseen maahaan, joka ottaa teitä vastaan ja antaa teille mahdollisuus hyvään elämään, ja yks-kaks, te taas kaipatte tänne sama paska - "kultturia", vedätte perässä samat ongelmat. Mutta en jatka, koska tunnen että se on täysin turha!

Sanoin vain miksei ne voi vain elää tässä maassa maan tavalla ja tässä kultturissa, ja voida hyvin. Kerron oman esimerkin. Ne heti vastaneet että "no sinun kultturi on niin lähellä tätä". Taas tämä sana - "kultturi". Tuntuu että tuhlaisin vaan energiaa ja aikaa, ja minua tullaan lyömään päähään tällä "omalla kultturilla" kun raamatulla päähään. Vastan "ei ole niin lähellä, kun kuvittelette, eikä sillä ole mitään väliä, koko kultturissa. Elämä on tässä ja nyt, tässä maassa, länsimäisessä kultturissa ja eletään sen mukaan". Ne kertoneet vielä jotain alkoholista ja Jumalasta, ja miten pojan suojeleminen onnistuu vain heidän Jumalan opin avulla ja irakilaisen kultturin. Sanoin etten juo enkä tupakoi, enkä tarvinnut siihen mitään jumalia eikä kulttureja. Toivotin heille kaikkea hyvä kuitenkin, pojallekin, ne toivotti minulle kaikkea hyvä ja lähdin.

Monien islamivaltioiden perustana on patriarkaalinen yhteiskunta, joka on vallan keino. Tässä tapauksessa kultturi vain mahdollista laillistaa tämän vallan rakennetta. Auktoriteettien haltiat pyrkivät vahvistamaan sitä systeemin kautta, jotka kutsuvat kultturiksi. Tämä tapahtuu kaikkialla nykyisin, Lännessä ja Idässä.

Siksi aina kun kuulen ylikorostettusti ja ylimerkityksellisesti "meidän erilainen kultturi" - tunnen kaikkia muuta kun hyvä oloa. Ne haluavat tuoda tänne "oman kultturin" verukkeellä koko oman kaaoksen, kuitenkin kaikille valmiille ja edistyneille, jota rakennettiin juuri sen takia ettei sitä heidän "kultturia" ollut esteenä siinä ja sitten haluavat romuttaa sen taas takaisin keskiaikaiseksi joksikin.

Minä en koskaan tuntenut aikaisemmin niin voimakasta epämukavuutta lausesta "tämä on meidän kultturi", mitä nyt tunnen. Jotain tässä mättää ja pahasti, minulla ei koskaan aikaisemmin ollut tätä tunnetta. Se tuntuu..melkein aseelta.

Heidän shariatin, naisten alistamisineen, kivittämiseen, kunniamurhineen yms kaipu ei tasan tarkka lasketa vihapuheeksi, koska se loukkaa heidän kultturia (taas tämä sana!) ja uskonnonrauha. He saavat vapaasti kertoa tästä ventovieraille (minulle) , pahoittaa mieltäni, mutta miltä minusta tuntuu näille tuleville ajatuspoliisille on se ja sama, kuten myös tunnenko turvattomuutta tai olenko pelossa. MUTTA. Kun minä uskalsin kirjoittaa tästä - se on jo tietenkin vihapuhetta!
:mad: Jos minä olisin vastanut heille : "Ai kun ihanaa! Rajat auki! Teidän kultturi on vasta kultturi onkin! Lisää sitä tänne! Valvokaa poikanne 24 h vuorokaudessa elämän lopuun, koraniin ja kultturinne vedoten, ettei vaarallinen länsimainen kultturi turmelisi häntä. Hyi sitä koko länsimäistä kultturia. Valvokaa myös minua ja kaikkia muita saman tien,jo siksi koska teidän kultturi on korkein ja jumalallisin. Vaikka somalilainen kultturi vasta rules tietenkin, kaikki sen tietää! Ja me tässä olemme maan matoset, mutta onneksi tulitte pelastamaan ja rikastuttamaan meidät".

Viimeisestä pääsisin kenties sakotta/tuomioita tai sitten ei, mene ja tietä vaikka nimike "sarkasmiksi/vitsiksi naamioitu ja siksi törkeä vihapuhe " on sekin valmisteilla :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Irakilainen (kurdeja) pariskunta ja minä istumme samassa kahvilapöydässä Itiksessa. Pariskunta kysyy minulta mitä tarkoittaa suomeksi lause ja näyttää kännykän tekstia. Kysymys on pojasta joka pyrkii yliopistoon, ne ovat huolissaan. Auttanut heitä sen lausen kanssa, juttelemme hetken vielä. Ne puhuu paljon oman kultturin törkeydestä ja miten ovat huolissaan pojasta, joka tulee asumaan kahden kultturin välissä. Haluavat suojata pojan kaikista länsimäisestä pahasta ja kasvattaa hänet "oman kultturin mukaisesti". Ihmettelen miksi pitää tehdä tälläisestä niin vaikea, kysyin tulivatko ne sitten asumaan pysyvästi Suomeen, vastavat että kyllä tulivat, ja siksi kysyin, mikseivät ne voi elää tämän maan kultturin mukaan. Ne alkaa puhua shariasta, se on heille tärkein. Vastan että Suomessa on jo tuomioistuin, erittäin toimivat ja turvallisen yhteiskunnan lisäksi, eikä mitään shariattia tänne kukaan kaipaa eikä sellaista saa missään nimessä tullakaan. Kerron että ne tulivatkin rauhalliseen maahaan sieltä missä rauhatonta, sodat ja shariatti, eikäs ole? Vastaavat, kyllä, joo,mutta taas lyövät sitä kultturikorttia: "mutta kun se on meidän kultturi".

Tässä vaihessa alan kyllästyä heidän jankutukseen, ilmiselvästi se ei johtaa mihinkään, vaan menee ympyrää "kultturilla" ratsastaessaan.
Tekisi mieli sanoa heille: "eikäs te itse näe ristiriita omissa jutuissanne: siellä, missä islami ja shariatti - on tuhansien vuosien tappelu, sitten tulette rauhalliseen maahaan, joka ottaa teitä ja antaa teille mahdollisuus hyvään elämään, ja yks-kaks, te taas kaipatte tänne sama paska - "kultturia", vedätte perässä samat ongelmat. Mutta en jatka, koska tunnen että se on täysin turha!

Sanoin miksei ne voi vain elää tässä maassa maan tavalla ja tässä kultturissa, ja voida hyvin. Kerron oman esimerkin. Ne heti keksivät, että "no sinun kultturi on niin lähellä tätä". Tuntuu että tuhlaisin vaan energiaa ja aikaa, ja ne tulevat lyömään minua päähään juuri sillä "omalla kultturilla" kun raamatulla päähään. Vastan "ei ole niin lähellä, kun kuvitelette, ja eikä sillä ole mitään väliä, koko kultturissa. Elämä on tässä ja nyt, tässä kultturissa". Ne puhuu vielä jotain alkoholista ja Jumalasta, ja miten pojan suojeleminen onnistuu vain Jumalan avulla ja kultturin. Sanoin etten juo enkä polttaa, enkä tarvinnut siihen mitään jumalia eikä kulttureja. Ja lähden.

Monien islamivaltioiden perustana on patriarhaalinen yhteiskunta, joka on vallan keino. Tässä tapauksessa kultturi vain mahdollista laillistaa tämän vallan rakenteen. Autoriteettin haltiat pyrkivät vahvistaa sitä systeemin kautta, jotka kutsuvat kultturiksi. Tämä tapahtuu kaikkialla nykyisin, Lännessä ja Idässä.

Siksi aina kun kuulen ylikorostettu ja ylimerkityksellisesti "meidän erilainen kultturi" - tunnen kaikkia muuta kun hyvä oloa. Ne haluavat tuoda tänne "oman kultturin" verukkeellä koko oman kaaoksen, kaikille valmiille, jota rakennettiin juuri sen takia ettei sitä heidän "kultturia" ollut esteenä siinä ja sitten haluavat romuttaa sen taas takaisin keksiaikaiseksi joksikin.

Minä en koskaan tuntenut aiakasemmin niin voimakasta epämukavuutta sanonasta "tämä on meidän kultturi", nyt tunnen. Siinä jotain mättää ja pahasti. Se tuntuu..melkein aseelta.

Heidän shariatti hourailut ei varmaan lasketa vihapuheksi, heidän shariatin kaipuu Suomeen on ei-rikos, eikä puhuminen/ylitsöminen sitä ventovieraille (minulle), mutta kun minä kirjoitan tästä - se on tietenkin vihapuhetta!
:mad: Jos minä vastailisin heille : "ai kun ihanaa! Te olette ihania, rajat auki! Teidän kultturi on ihana! Enemmään sitä tänne! Valvokaa poika 24 h vuorokaudessa, ettei vaarallinen länsimäinen kultturi turmelisi häntä. Valvokaa myös minua varmuuden vuoksi! Suomalainen kultturi on vaanimassa kateudessa piruna koska teidän kultturi on niin korkea ja jumalainen. Ja ne tässä olemme maan matoset eikä ansaitsemme eläkään..onneksi tulitte..

Pääsisin varmaan sakoilla.

Hyvä, kun toit esiin kulttuurin eron ja sen mentaliteetin, jolla kulttuurierot halutaan pitää yllä.
Nämä pakolaiset tullenevat olemaan 2 sukupolvea sharialain perään "kaipaavia" ennenkuin asenteet aukeavat. (Sukupolven "ikä" on länsimaissa 28-31 vuotta riippuen laskutavasta)
Tästä voinee päätellä, että me foorumistit emme tule koskaan eläessään näkemään sitä tilannetta, että maahantukkeutujat alkavat maksamaan yhteiskunnallemme "kasvatusvelkaansa". Mutta jos "kulttuuri" on lujassa ja annamme yhteiskunnassa näiden moskeijahankkeen yms. kulttuurin pahimpien "vierauttajien" toteutua, niin emme koskaan tule nähneeksi tässä maassa kotoutumista noista maista.
Päin vastoin, alkavat vaatimaan kantaväestön samaa käyttäytymistä kuin heidän "kulttuurissa" on tapana ja se suistaa koko läntisen yhteiskunnan raiteiltaan.
Minunkin kirjoitukseni tulkittaisiin vihapuheeksi ja koska olen mies, isokokoinen ja vahva, saan tuomiota 35 vuotta pakkotyötä, UKK. puiston raivausta, nuotiopaikkojen ja laavujen tekemistä uudella islamilaisella tyylillä, rukouspaikkojen raivaamista Lokan tekoaltaan taakse, yms "uudelleenkouluttavaa" rakentamista.
 
Osalle vaatimukset länsimaiden islamisoimisesta on ihan vain länsimaiden ja islamilaisen maailman välisen kuilun kiinni kuromista.
Edit: Siis kehityksessä ja taloudessa.
 
Hyvin on Nergin "mediamyrsky" saanut minut lukemaan kaikkea kuin vihtahousu Katekismusta.

Tässäkin jutussa tuli mieleen, että ehkäpä meidät pitääkin hävittää ja tuoda tilalle 10-kertainen määrä Afrikkalaisia. Ihanko tässä on alettava pyytelemään anteeksi olemassaoloaan, maailman n. 7 miljoonaa suomalaista (meillä ja expattina) ovat ilmeisesti se ratkova tekijä maapallon kestokyvylle, ei esim. Afrikan väestön ennustettu nelinkertaistuminen...

http://yle.fi/uutiset/3-9564223
 
Täti-maidan intoutui postaamaan erään parhaita posteja, mitä aiheesta on kirjoitettu tällä saitilla. Osut juuri siihen ytimeen. Uskallan väittää, että 98.7 prosenttia suomalaisista ei halua mitään muslimikulttuuria Suomeen. Ja loputkin 1.3 prosenttia parantuisi halutaudistaan ihan yksinkertaisesti tutustumalla tähän mainioon kulttuuriin de facto. Loput 0.02 prosenttia ei parane lainkaan ja heidät voidaan määritellä psykiatrisin kategorioin ja avohoitoon mars mars. Lujat lääkkeet ja päivittäinen avohoidon käynti kotiin. :rolleyes:
 
Hyvin on Nergin "mediamyrsky" saanut minut lukemaan kaikkea kuin vihtahousu Katekismusta.

Tässäkin jutussa tuli mieleen, että ehkäpä meidät pitääkin hävittää ja tuoda tilalle 10-kertainen määrä Afrikkalaisia. Ihanko tässä on alettava pyytelemään anteeksi olemassaoloaan, maailman n. 7 miljoonaa suomalaista (meillä ja expattina) ovat ilmeisesti se ratkova tekijä maapallon kestokyvylle, ei esim. Afrikan väestön ennustettu nelinkertaistuminen...

http://yle.fi/uutiset/3-9564223

Lainaus jutusta:
Listauksessa mitataan 163 valtion antamaa panosta koko maailmalle seitsemällä elämänalueella: tieteessä ja teknologiassa, kulttuurissa, rauhantyössä, humanitaarisessa työssä, ympäristönsuojelussa, tasa-arvossa ja terveydessä ja hyvinvoinnissa. Mittaukset perustuvat julkisiin tilastoihin ja ne on sitten suhteutettu maan kokoon, väestöön tai talouteen.

Ruotsi on kokonaissijalla 1 ja Suomi on vasta seitsemäs 163 valtiosta.

Suomen sijoittuminen ei liene ihme, sillä meillähän ylikulutuspäivä meni jo.

Suomi on seitsemäntenä 163:sta, eli 5% kärkikastissa ja itseruoskinta on sitä tasoa, että olemme suistamassa maapallon radaltaan. Muutenkin 5,5 miljoonan ihmisen kokonaisvaikutus on kohtalaisen pieni, vaikka syytä sitä tietenkin on parantaa.

Sanoisin esimerkiksi Afrikan väestönkasvun olevan huomattavasti suurempi ongelma. YK:n ennusteiden mukaan vuosisadan loppuun mennessä sen väkiluku olisi jo yli neljä miljardia. Vuoteen 2030 mennessä väestön ennustetaan lisääntyvän jo noin 470 miljoonalla ja vuoteen 2050 mennessä 1226 miljoonalla.

http://yle.fi/uutiset/3-8190745
http://data.unicef.org/wp-content/uploads/2015/12/Generation-2030-Africa-19Mar2015_e-version_173.pdf
 
Last edited by a moderator:
Lainaus jutusta:


Eli Suomi on seitsemäntenä 163:sta, eli 5% kärkikastissa ja itseruoskinta on sitä tasoa, että olemme suistamassa maapallon radaltaan. Muutenkin 5,5 miljoonan ihmisen kokonaisvaikutus on kohtalaisen pieni, vaikka syytä sitä tietenkin on parantaa.

Sanoisin esimerkiksi Afrikan väestönkasvun olevan huomattavasti suurempi ongelma. YK:n ennusteiden mukaan vuosisadan loppuun mennessä sen väkiluku olisi jo yli neljä miljardia. Vuoteen 2030 mennessä väestön ennustetaan lisääntyvän jo noin 470 miljoonalla ja vuoteen 2050 mennessä 1226 miljoonalla.

http://yle.fi/uutiset/3-8190745
http://data.unicef.org/wp-content/uploads/2015/12/Generation-2030-Africa-19Mar2015_e-version_173.pdf

Napsu RHC:sta:

upload_2017-4-21_11-42-23.png

Onnea matkaan
 
Back
Top