#vihapuhe

Terrorismi on meidän kantasuomalaisten vika, nyt sekin tuli todistettua. Etenkin vihapuheen.
Koska vihapuhe on myös sitä, että ei hyväksy vapaata asylum-turismia, niin kai tässä täytyy tunnustaa, että minäkin olen ollut aikaansaamassa suomalaisten lähtemistä ISIS-joukkoihin.:mad:

http://yle.fi/uutiset/3-9574869
Ongelma Habiba Alin mielestä on, etteivät radikalisoituvat nuoret koe olevansa hyväksyttyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Moni lähtijä on kertonut perheilleen, että he löysivät paikkansa sodasta.
– Sitä ei oteta huomioon, miten paljon meneillään olevalla vastakkainasettelulla ja vihan lietsonnalla on osuutta siihen, että nuoret radikalisoituvat ja lähtevät konfliktialueille.
Habiba Ali antaa esimerkin: kun Tukholmassa tapahtui terrori-isku, ilmapiiri Suomessakin kiristyi saman tien. Se näkyy kaduilla ja kauppakeskuksissa, kouluissa ja metrossa. Se voi olla sylkemistä, tönimistä, nimittelyä tai välttelyä.
Kyllä se osuu, kun tietyt kansanedustajat puhuvat julkisesti, että joillakin ihmisryhmillä ei ole ihmisarvoa.
Habiba Ali
Väite, että muslimit pelkäävät radikalisoitumista enemmän kuin kantasuomalaiset pitää Habiba Alin mielelestä paikkansa, ainakin kun puhutaan leimautumisen pelosta.
–Me pelkäämme todella paljon sitä leimaamista. Kun jossakin tapahtuu jotakin, aletaan helposti yleistää ja sanotaan, että kaikki muslimit ovat tuollaisia.
– Vihapuhe ja ulkopuolisuuden tunne voivat johtaa radikalisoitumiseen, ja se voi johtaa väkivaltaiseen toimintaan, Habiba Ali summaa.
 
Pahintahan on muslimiväestön "hiljainen hyväksyntä" mitä kammottavimmille teoille.
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta tuomitseminen voi tarkoittaa puukkoa selkään tai pudotusta parvekkeelta.
Eivät lehdetkään enää uskalla julkaista Muhammad kuvia.
 
Erityisesti kokoomuksen kannattajat ovat näreissään Stubbin tviitistä: Stubbin "pakolaispapille" antamasta tuesta suivaantunutta palautetta – tviitistä törkyvyöry
Herättää kysymyksiä:
  • Milloin kokoomus heittää stubidon ulos puolueesta? Toiminta ja käytös on monessa asiassa puolueen profiilille rasite.
  • Milloin stubido on ymmärtänyt saamaansa palautetta?
 

Nettivinkki-sivulta puuttuu edelleen kohta "Vihapuhe". Eikös sen voisi sinne lisätä?

Ohje on:
https://www.poliisi.fi/tietoa_polii...n_tunnusmerkit_tayttaviin_ylilyonteihin_58595
"Mikäli netissä havaitsee viharikoksia, kannattaa niistä ilmoittaa poliisin nettivinkkiin, josta tieto välitetään vihapuhetutkintaryhmälle"
On vain:
https://www.poliisi.fi/nettivinkki
Huumausaineisiin liittyvät havainnot
Petosrikoksiin liittyvät havainnot
Rasistiset rikokset ja syrjintä
Ääriajatteluun perustuva väkivalta ja terrorismi
Väkivaltaan liittyvät havainnot
Muu turvallisuusuhka
Korruptioon liittyvät havainnot
Muu palaute poliisille (esimerkiksi liikenteeseen liittyvät asiat)

Jos havaitsee Stubbiin kohdistuvaa kritiikkiä (vihapuhetta) niin onko valittava rasistiset rikokset ja Stubbin syrjintä? :D ?
 
Viimeksi muokattu:
Vittu kun vihaan kaikkia. Vihaan erilaista ja samanlaista ja kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku :uzi:

Elämä on pelkkää vihaamista ja vihapuhetta ja jos vittuilet niin turpa lätisee ja makkara lentää!

fwrb0qy.jpg


Ilves ja virvoitusjuomat on hyvä homma, niistä tykkään.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, siitä vihapuheen valvonnasta, kuten olen sanonut vihapuhetta ja Orwellin yhteiskunnasta, niin tässä lisää aiheeseen.
http://yle.fi/uutiset/3-9577695
"Kyllä rikokset keksitään, kun syylliset tiedetään" vaihe lähestyy hyvää kyytiä. Kielletty Väärinajattelija ja väärät sanat varmaan kerätään jälkikäteen meilläkin poliisin toimesta. Ratkaiseminen alkanee, kun on keksitty, että mikä kaikki on vihapuhetta.

Jos joku meistä täällä foorumilla on juristi, niin kohta riittää duunia, puolustajana, tai avustajana.
 
@TBman

Mitään juristeja tarvita kun asia on jo etukäteen päätetty "Minority Report"-elokuvan tyyliin....
 
Mitä mieltä täällä ollaan näistä kampanjoista?

http://www.migranttales.net/vihapuheen-rahoittajat/

Magneettimedian heppu ei jostain syystä saa meikäläiseltä kannatusta antisemitisminsä vuoksi. Paskahattu-natsi josta olen itsekin tehnyt rikosilmoituksen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Meillä Mossadin trolleilla on herkkä liipasin noissa asioissa... :p

Edit: Rikosilmoitus johti sitten tuomioonkin (en tosin muista oliko oma vai jokun toisen rikosilmoitus sinänsä).
 
Viimeksi muokattu:

Älä kiinnitä liikaa huomiota yksityiskohtiin. Nykyoloissa, joissa valhe ja totuus heittävät iloisesti härkäpyllyä ei kannata suttailla yksityiskohdissa....paljon enemmän pysyy kärryillä, kun katsoo päälinjoja.

Erilaisia "sananvapauden" marttyyreja syntyy kuin kärpässieniä sateella. Niitä syntyy kaikissa eri tyylisuunnissa ja eipä kannata liikaa kiinnittää huomiota omatekoisiin uhreihin.
 

Nämä linkit on selkeää vihapuhetta ja vieläpä henkilöön kohdistuvaa... toivottavasti tasa-arvovaltuutettu on skarppina.
Tosin, Juha Kärkkäinen ei ole tasavallan penaalissa se terävin kynä, mutta onneksi meitä tolloja on minun lisäksi muitakin ;)
 
Magneettimedian heppu ei jostain syystä saa meikäläiseltä kannatusta antisemitisminsä vuoksi. Paskahattu-natsi josta olen itsekin tehnyt rikosilmoituksen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Meillä Mossadin trolleilla on herkkä liipasin noissa asioissa... :p

Edit: Rikosilmoitus johti sitten tuomioonkin (en tosin muista oliko oma vai jokun toisen rikosilmoitus sinänsä).

Hyvä, kun olet reagoinut tuohon antiseminismiin, kun historiallisia totuuksia on juutalaisten joukkotuoho ja se on tuomittavaa.
+1
 
Back
Top