#vihapuhe

EIob1lZW4AAaY2d.jpg
Varsinainen kulttuuripersoona
 
Husu odottaa Taksi Helsingiltä ajamiensa reittien tiedot, jotta voi viimeistellä oikeat sijainnit kertomukseensa...


Taitaa mulla joku vuosi vierähtää ennenkuin tämä Husuksi kutsuttu rasisti ja huijaripaskiainen edes muodollista anteeksipyyntöä rakentelee. Tämä savunahka taitaa olla "parasta" antia, mitä Afrikan sarven suunnalta on meille ollut tarjolla. (Ylläpito antaa yhteystiedot jos joku luulee voivansa mut vetää tästä totuudenmukaisesta kommentista oikeuteen.)
 
Jokisipilä a-studiossa..

Katso A-studio Yle Areenassa:

 
Jos mut raahattaisiin kuulusteluihin Raamattuun painettujen näkemysten ääneen esittämisestä, niin ottaisin Raamatun, David Pawsonin teoksen Unlocking the Bible ja muutaman muun yli tuhatsivuisen teoksen mukaan.

Kuulustelujen aikana etsisin niistä vastauksiini kiinteästi kuuluvia lainauksia. (Etsiminen saattaisi kestää jonkin aikaa.) Lainauksia lukiessani ketjuttaisin jokaisen niihin jakeisiin viittaavan kohdan mukaan ja lukisin ne. Tämän lisäksi vastaisin hyvin laveasti, pitkin, monipolvisin lausein.

Kuulustelupöytäkirjan allekirjoittaisin sitten kun siitä ei puuttuisi mitään, siinä ei olisi mitään liiikaa, mistään asiasta ei olisi esitetty tulkintoja vaan pelkästään suoria sanatarkkoja toistoja.

Voi olla että 8 tuntia ei riittäisi edes lähellekään kuulustelupöytäkirjan laatimiseen ja allekirjoittamiseen.


Onko meillä ateisteilla mitään oikeuksia? Kannatan Päivin oikeutta kertoa uskostaan; jokin aika sitten asioista voitiin asioista ilman pelkoa joutua ristiinnaulutuksi: puolin ja toisin.
Omassa varusmiespalvelussa törmäsin sotilaspastoriin, joka ei asiakkaitaan valikoinut.

'
 
Lauri Nurmi ei ole mikään suuri ajattelija, karpaattien nero tai edes ajatusten Tonava :ROFLMAO: mutta tässä se on ihan oikeilla jäljillä...

Jos julkisuudessa on päässyt voitolle narratiivi kunnollisista ja työteliäistä maahanmuuttajista, hallitus saatetaan hyvinkin muodostaa ilman perussuomalaisia, vaikka Halla-ahon johtama puolue olisi saanut vaaleissa eniten kansanedustajia.

Jos perussuomalaisten suosima narratiivi vahvistuu lähivuosina, kokoomus ja keskusta saattavat olla valmiita hallitusyhteistyöhön Halla-ahon kanssa.

Kyse ei siis ole Husseinista, rasismista eikä yksittäisistä rikoksista.
Kyse on paljon suuremmasta asiasta: siitä, ketkä käyttävät hallitusvaltaa Suomessa 2020-luvulla.

 
Onko meillä ateisteilla mitään oikeuksia? Kannatan Päivin oikeutta kertoa uskostaan; jokin aika sitten asioista voitiin asioista ilman pelkoa joutua ristiinnaulutuksi: puolin ja toisin.
Omassa varusmiespalvelussa törmäsin sotilaspastoriin, joka ei asiakkaitaan valikoinut.

'
Jostain syystä vedin herneet nenään, ehkä aiheettomasti. Pidän kristinuskon käytännön sovelluksia oikein hyvinä. Olen sotilasvakuutuksessa antanut lupauksen puolustaa halvalla hengelläni Suomen vapautta, mukaanlukien uskonnon vapautta.
 
Kyse ei siis ole Husseinista, rasismista eikä yksittäisistä rikoksista.
Kyse on paljon suuremmasta asiasta: siitä, ketkä käyttävät hallitusvaltaa Suomessa 2020-luvulla.
ja me Vastuullisessa Mediassa teemme ja annamme kaikkemme taistelussa, jotta hallitusvaltaa ei tule käyttämään itse Saatana.
 
Vaikka uskon vahvasti Husun juttujen olevan paksua paskapuhetta, niin ajatelkaapa sitä skenaariota että Husun mittarista löytyy kohta joka sopii tarinaan, että joku on tosiaan jätetty moottoritielle ja asia on hetken aikaa selvä ja sitten tulee iltalehden lööppi "Husun kyydissä ollut kenialainen puhuu nyt ja kertoo oman versionsa tapahtuneesta - jouduin poistumaan kyydistä koska Husu oli niin rasistinen".

Niin tai näin, Husu ei yhtään ole ajatellut syy - seurausta, kun ei ole tottunut siihen että valheista jää kiinni. Tai ei vaan ymmärrä.
 
Olen nyt kolmisen päivää seurannut tätä Räsäsen tapausta ja hiljaiseksihan se vetää. Viimeksi taidettiin Halla-ahon keississä käyttää taannehtivuutta aseena, saman byroon toimesta.

Sellainen tavan kansalaista huolestuttava piirre on myös, että esim. meikäläinen piti vuosina 2007-2019 ei-niin-poliittisesti-korrektia Itä-Afrikan päiväkirja blogia, sanaakaan siihen valehtelematta. Jokainen juttu on myös todistettavissa. Miten noihin suhtaudutaan esim viiden vuoden päästä? Lennänkö joku päivä nykyisestä toimestani? Postuumit muistelmat, here I come...
 
ei-niin-poliittisesti-korrektia Itä-Afrikan päiväkirja blogia, sanaakaan siihen valehtelematta. Jokainen juttu on myös todistettavissa

Se, että olet kirjoittanut totta ei vähennä kirjoitustesi rikollista laatua. Eihän tässä enää ole mitään väliä totuudella tai millään sellaisella abstraktiolla muutenkaan.....kun poliittinen agenda ja tarkoituksenmukaisuus sanoo ja kertoo mikä on oikein, niin sitten se on niin. Vaikka se olisikin täyttä mielikuvitelmaa.

Kohtapa todellisuus onkin se, miten asioiden pitäisi olla eikä se, miten se on. Ei mitään uutta auringon alla.
 
Se, että olet kirjoittanut totta ei vähennä kirjoitustesi rikollista laatua. Eihän tässä enää ole mitään väliä totuudella tai millään sellaisella abstraktiolla muutenkaan.....kun poliittinen agenda ja tarkoituksenmukaisuus sanoo ja kertoo mikä on oikein, niin sitten se on niin. Vaikka se olisikin täyttä mielikuvitelmaa.

Kohtapa todellisuus onkin se, miten asioiden pitäisi olla eikä se, miten se on. Ei mitään uutta auringon alla.
Neuvostoliitto kokemassa vahvan inkarnaation Suomessa. Jos nyt ei sentään onneksi myös aineellisesti, niin ainakin totuuskäsityksen osalta. Ja niinhän se taitaa olla, että tällainen kehitys jatkuu niin kauan, kunnes riittävän moni on riittävän rohkea toteamaan, ettei keisarilla ole vaatteita.
 
Tämä on muuten oikeasti mielenkiintoinen juttu.

Räsäsen teksti on vuodelta 2004. Silloin laki salli tämän tekstin.

2011 laki muuttui. Valtakunnanviskaalin ja nyt myös joidenkin oikeusoppineiden mukaan tekstin esillä oleminen tarkoittaa että rikos jatkuu ja syyteoikeus on voimassa.

Ok. No nyt tekisi itseni oikeasi mieli kysyä, että miten esimerkiksi kaikki kirjaston kirjat? Varmasti löytyy kaikenlaista tekstiä iha lastenkirjoista saakka (murjaanit, peppi pitkätossut jne. jne.) Puhumattakaan Tarzaneista ja tuhansista muista teoksista joista varmasti löytyy vihaa nykypäivän mittapuulla.

Mitä tehdään? Ehdottaako valtakunnansyyttäjä kaikkia kirjoittajia ja heidän perikuntiaan ja kustannusyhtiöitä raastupaan vai pistetäänkö suoraan kirjaroviot palamaan?

Onkohan nyt ihan ajateltu asiaa syyttäjien kokouksessa loppuun asti...?


Ehkäpä ideana on päästä muokkaamaan historia ja menneisyys uusiksi 1984 -tyyliin?

Kohta Winston Smithit retusoivat totuudenministeriössä menneisyyttä poistamalla netistä, kirjakaupoista, kirjastoista ja kirjahyllyistä Raijasta loukkaavat kirjoitukset? Senhän tämä Raijan tulkinta "vanhenemattomuudesta" mahdollistaa?

Ja käsittämätön on ajatus, että kristinuskon oppi voitaisiin retusoida ja kriminalisoida valtion toimesta? Raamatussa lukee, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Ja että homous on synti. Samoin uskonnon katsotaan perustuvan raamattuun.

Nyt uskovainen tekisi rikoksen kertoessaan, mitä Raamatussa sanotaan? En ole uskovainen, mutta tämähän on ihan puhdasta pahkasikaa.

Ja onko Raija pohtinut mitä tämä merkitsee muslimeille ja koraanille? Eipä siitä kirjasta montaa sivua jää kansien väliin?

Ja jos samaa linjausta, kuin Räsäsen ei noudateta muslimeihin, niin kaksoisstandardi on päivänselvää, joka johtaa koko oikeusjärjestelmän uskottavuuden menettämiseen.

Nyt olisi analogisesti uskottavuutensa säilyttämiseksi Raijan aloitettava mm.esitutkinta Ylen maahanmuuttoillassa esiintyneen imaamin sanomisiin. Hänhän kertoi vastaavasti uskonsa perusteisiin liittyvästi homouden rangaistuksena shariassa/islamissa olevan kuolemantuomion.

Raija yrittää aukoa aika pandoranlipasta?


 
Viimeksi muokattu:
Se, että olet kirjoittanut totta ei vähennä kirjoitustesi rikollista laatua. Eihän tässä enää ole mitään väliä totuudella tai millään sellaisella abstraktiolla muutenkaan.....kun poliittinen agenda ja tarkoituksenmukaisuus sanoo ja kertoo mikä on oikein, niin sitten se on niin. Vaikka se olisikin täyttä mielikuvitelmaa.

Kohtapa todellisuus onkin se, miten asioiden pitäisi olla eikä se, miten se on. Ei mitään uutta auringon alla.

Jep rikoslain 11. luku 10:s pykälä:

"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Huomaa: "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon,"

Siis ihan tietokin, siis fakta riittää. Näin ympäripyöreä laki ja raijat syyttelemässä = hyvästi sananvapaus.

Toivottavasti persut ja kristilliset ovat seuraavassa hallituksessa ja heivaavat nuo pykälät roskakoriin ja jotain yksiselitteisempää tilalle. Ei tässä muuten mitään toivoa enää tällä maalla ole.
 
Back
Top