wanhat aseet ja kysymyksiä tietäjille

[Sardaukar]

Vastaavalla linjalla Yhdysvaltain sisällissodassa Konfederaation joukot kutsuivat 16 patruunan makasiinilla varustettua Henry-kivääriä aseeksi, joka ladataan sunnuntaina ja sitten ammutaan koko viikko. Tuohon aikaan näillä repeteerikivääreillä (Henry, Spencer) oli etuna normaaliin suustaladattavaan Sharps-kivääriin tai vastaavaan verrattuna patruunan vedenkestävyys. Messinkihylsyyn pakattu ruuti ei mennyt pilalle pitkässäkään kuljetuksessa.

Muistelisin myös, että Shermanin edetessä kohti Atlantaa Konfederaation sotilaat hämmästyivät erään kerran, kun asemiin joen yli hyökkäävä Pohjoisvaltioiden osasto tuli Spencer-karbiiniensa kanssa joen yli vuoroin veden alla kahlaten ja pintaan nousten; tyhjensivät pinnalla veden piipusta, ampuivat laukauksen ja menivät taas uppeluksiin etenemään.

Jos muistan oikein, niin myös Gettysburgin taistelussa makasiinikivääreillä varustettu Unionin ratsuväki pystyi jalkautuneena pidättelemään Konfederaation jalkaväkeä riittävästi, jotta Unionin joukot pääsivät parempiin asemiin. Jos näin ei olisi käynyt ja Konfederaatio päässyt esim. Little Round Topin kukkulalle tms. niin taistelu olisi voinut päättyä aika lailla toisin.

 

[Juna112Porojetsiin]

Joitakin vuosia sitten tulin lukeneeksi artikkelin (en muista mistä) jossa kerrottiin Ranskan armeijan kiväärihankinnasta 1700-luvulla. Mieleeni jäi kyseiseen hankintaan liittynyt armeijan sisäinen kiista valinnan kohteena olevasta aseesta ja käytetyistä argumenteista. Keskeiseksi argumentiksi muodostui aseen tarkkuus, tai olisiko ollut tähtäimet; mutta siis nimenomaan se, saako sillä osuttua jonnekin etäisyyteen vai ei. Armeijan käyttöön lopulta valittiin ase, jolla tähtäilystä ei ollut hyötyä, kun sillä ei osunut. Syynä oli tulinopeus. Ranskan armeijan päätöksen mukaan, jos linjataktiikassa käytettävä ase on liian tarkka, miehet alkavat tähtäilemään ja se laskee linjan tulinopeutta. Epäilemättä ase ei muuten ollut huono, varmasti sillä oli tarkoitus ampua kauas ja oletettavasti saada kuula läpi vastustajan manttelista vähän kauempaakin.

Olisiko täällä asiantuntemusta näistä aseista ja niiden ominaisuuksista? Sekä mahdollisesti mainitusta valinnasta tai muista vastaavista. Tuo Amerikan sisällissotaan liittyvä suustaladattavien kanssa telmiminen tavallaan on sukua samalle ajattelulle. Periaatteessa ihan perusteltu näkemys, aikanaan, ehkä, .. mutta keskeisesti kuvastaa muutoksen vaikeutta ja sitä kuinka valintoihin liittyy paljon muutakin kuin vain tekniset suoritusarvot.

 

[Nenialas Idook]

@Sardaukar: Niinpä taisi olla. Oliko se nyt siinä taistelun alkuvaiheessa, kun koko homma oli vielä vähän niin kuin erillisten osastojen kahakointia, jossa sitten kävi "well, that escalated quickly" -ilmiö?

 

[Nenialas Idook]

Olisiko täällä asiantuntemusta näistä aseista ja niiden ominaisuuksista? Sekä mahdollisesti mainitusta valinnasta tai muista vastaavista. Tuo Amerikan sisällissotaan liittyvä suustaladattavien kanssa telmiminen tavallaan on sukua samalle ajattelulle. Periaatteessa ihan perusteltu näkemys, aikanaan, ehkä, .. mutta keskeisesti kuvastaa muutoksen vaikeutta ja sitä kuinka valintoihin liittyy paljon muutakin kuin vain tekniset suoritusarvot.

Käsittääkseni tuo 1861 Springfield oli aikanaan varsin tarkka ase, sehän oli jo rihlattu ja käytti Minië-luoteja, jotka tiivistyvät rihloihin paremmin kuin pyöreät kuulat. Springfieldin tehokas ampumaetäisyys tähdätyille laukauksille oli luokkaa 500 jaardia.

 

[Sardaukar]

@Sardaukar: Niinpä taisi olla. Oliko se nyt siinä taistelun alkuvaiheessa, kun koko homma oli vielä vähän niin kuin erillisten osastojen kahakointia, jossa sitten kävi "well, that escalated quickly" -ilmiö?

Taisi mennä noin.

Ilmeisesti kummallakaan osapuolella ei ollut tarkoitus taistella ko. paikassa, mutta niin se vaan sitten meni. Robert E. Lee kritisoi Konferaation ratsuväen komentajaa "Jeb" Stuartia rajustikin taistelun aikana, koska oli haahuillut ratsuväkineen omilla teillään ja ei täten pystynyt suojaamaan Konfederaation jalkaväen marssia. Tällöin Unionin ratsuväen makasiinikiväärit hidastivat ryhmittymistä ratkaisevasti ja samalla Konfederaation tilannekuva oli huono.

 

[Juna112Porojetsiin]

Käsittääkseni tuo 1861 Springfield oli aikanaan varsin tarkka ase, sehän oli jo rihlattu ja käytti Minië-luoteja, jotka tiivistyvät rihloihin paremmin kuin pyöreät kuulat. Springfieldin tehokas ampumaetäisyys tähdätyille laukauksille oli luokkaa 500 jaardia.

Aivan .. sorry, ajatuksenvirtani sotki ehkä tavoitteeni; tarkoitus ei ollut viitata Springfieldin tarkkuuteen, vaan käytettyyn linjataktiikkaan. Linjataktiikka oli "syynä" ranskalaiskiväärin huonoon kohdistuskykyyn, ja sittemmin takaaladattavien hyljeksimiseen, ettei miehet menisi pötkölleen, kun lataamisessa ei enää tartte huitoa laajoja liikkeitä puikoilla.
Linjataktiikkaanhan - tähänkin löytynee foorumilta minua parempia asiantuntijoita - vaikutti taistelukentän olemus, ja tilannekuvan sekä viestintämenetelmien suomat mahdollisuudet, tai niiden puutteet, näin nykyvinkkelistä katsoen. (siis mahdollisuudet johtaa joukkoja)

 

[Juna112Porojetsiin]

.. niin siis, 1700-luvulla Ranskan armeijan tulinopeus oli huippuluokkaa. Ja jälkeä syntyi..

 

[Sardaukar]

Sitten Napoleonin aikana britit pääsivät niskan päälle. Muistaakseni vielä noihin aikoihin muskettilinjassa käsky oli "Ready, Present, Fire"...eikä siis "Ready, Aim, Fire". Tämä kuvastaa realistista suhtautumista sileäpiippuisten tarkkuuteen.

Brittien kevyellä jalkaväellä oli tietysti tämä: https://en.wikipedia.org/wiki/Baker_rifle

Kuolemattomaksi tehty ase Bernard Cornwellin Sharpe-kirjasarjassa (taidan olla lukenut miltei kaikki).

 

[PSS]

Sitten Napoleaonin aikana britit pääsivät niskan päälle. Muistaakseni vielä noihin aikoihin muskettilinjassa käsky oli "Ready, Present, Fire"...eikä siis "Ready, Aim, Fire". Tämä kuvastaa realistista suhtautumista sileäpiippuisten tarkkuuteen.

Vielä, kun joku opettaisi Hollyvoodin käsikirjoittajille, ettei jousimiehille anneta käskyä "Fire" vaan "Release".

 

[Juna112Porojetsiin]

Ja - pahoittelen epätarkkuutta(ennenkuin täysin nolaan itseni täällä); kyseessä oli luonnollisesti musketti (se ranskalaisten ase .. ja siis oletettavasti Charleville model 17xx). Toisaalta Charleville lienee myös sukulainen tuolle Springfieldille, joka näyttäisi sekin olevan musketti - vaikkakin myös rihlattu.

 

[Nenialas Idook]

Aivan .. sorry, ajatuksenvirtani sotki ehkä tavoitteeni; tarkoitus ei ollut viitata Springfieldin tarkkuuteen, vaan käytettyyn linjataktiikkaan. Linjataktiikka oli "syynä" ranskalaiskiväärin huonoon kohdistuskykyyn, ja sittemmin takaaladattavien hyljeksimiseen, ettei miehet menisi pötkölleen, kun lataamisessa ei enää tartte huitoa laajoja liikkeitä puikoilla.
Linjataktiikkaanhan - tähänkin löytynee foorumilta minua parempia asiantuntijoita - vaikutti taistelukentän olemus, ja tilannekuvan sekä viestintämenetelmien suomat mahdollisuudet, tai niiden puutteet, näin nykyvinkkelistä katsoen. (siis mahdollisuudet johtaa joukkoja)

Voipi olla niinkin, mutta toisaalta nimenomaan nuo rihlatut kiväärit - Springfield & al - osaltaan vaikuttivat siihen, että Napoeonin sotien aikainen linjataktiikka rynnäkköineen todettiin Yhdysvaltain sisällissodassa vanhentuneeksi. Tuollaisen suustaladattavan Springfieldin käytännön tulinopeus oli 2 - 3 laukausta minuutissa, ja kun tehokas ampumaetäisuus oli jopa sen ~400 metriä, ei ampuminen rivistä lyhyeltä etäisyydeltä ja sen jälkeen rynnäköinti avorivissä ennen kuin vihollinen on ehtinyt lataamaan tuntunut yhtä hyvältä idealta kuin sileäpiippuisten muskettien kaudella. Asetekniikan kehitys oli siis eräs tekijä, joka vaati taistelutekniikan muuttamista.

Myös puolustajan linnoittautuminen ja kaivautuminen kehittyivät huomattavasti sisällissodan itäisellä näyttämöllä, jossa opittiin, että rynnäköinti tykistön tukemaa linnoitettua linjaa vastaan on aika turhaa puuhaa, jos menestystä odottaa. Grantin lopulta onnistunut eteneminen Washingtonin läheltä Richmondin maisemiin perustui lopulta linnoitettujen asemien ohi kiertämiseen - kun ensin oli yritetty muutama kerta suoralla rynnäköllä, josta ei ollut muuta tulosta kuin miestappioita.

Lännempänä touhu oli usein liikkuvampaa, ja sielläkin kumpikin puoli oppi hyvin nopeasti kaivautumaan tilanteen sitä edellyttäessä. Muistelisin tosin, että vielä Shermanin edetessä kohti Atlantaa monet Shermanin kenraaleista paheksuivat miesten tapaa käydä "intiaanisotaa" puiden ja muiden esteiden taakse edetessäänkin maastoutuen. Myös hyökkääjien kaivautumisen heti liikkeen pysähtyessä katsottiin syövän miesten taistelumoraalia.

 

[fulcrum]

Napoleonin sotien aikoihin ei varsinaista linjataktiikkaa oikeastaan enää paljoa käytetty. Ranskalaisten avain oli kolonna, jonka tarkoitus oli murtaa vihollisen ryhmitys sen jälkeen kun vihollista oli ensin heikennetty ampumaketjussa olevilla kahakoijilla ja tykistöllä. Linjamuodossa olevia joukkoja käytettiin vihollisen vahvuuden sitomiseen.

 

[Sardaukar]

Napoleonin sotien aikoihin ei varsinaista linjataktiikkaa oikeastaan enää paljoa käytetty. Ranskalaisten avain oli kolonna, jonka tarkoitus oli murtaa vihollisen ryhmitys sen jälkeen kun vihollista oli ensin heikennetty ampumaketjussa olevilla kahakoijilla ja tykistöllä. Linjamuodossa olevia joukkoja käytettiin vihollisen vahvuuden sitomiseen.

Britit käyttivät paljonkin. Erityisesti Wellingtonin taktiikkana oli ns. "reverse slope" linjapuolustus, joka suojasi tykistöltä ja tuliylivoima nuiji kukkulan yli tulevan jalkaväen.

Ranskalaisten kolonna otti pataan miltei poikkeuksetta jos tykistö ei ollut onnistunut heikentämään vastustajaa. Tämä johtui tietysti siitä, että linjassa miltei jokainen pystyi käyttämään asettaan kun taas kolonnassa maksimissaan n. 10-15%.

Ranskalaiset käyttivät mielellään kolonnaa asevelvollisten sotilaiden heikomman koulutustason (yleisesti, ei aina tuohonkaan aikaan) ja kolonnan moraalisen vaikutuksen takia. Ranskalaisten kokeneempi jalkaväki pystyi myös käyttämään linjamuodostelmaa tehokkaasti, vaikka harvoin pystyi brittien tulinopeuteen.

https://en.wikipedia.org/wiki/British_Army_during_the_Napoleonic_Wars#Tactics

In the aftermath of the American War of Independence, during which the British infantry had fought in looser formations than previously, rigid close-order linear formations had been reintroduced by General Sir David Dundas. His 1792 Rules and regulations for the formations, field-exercise, and movements, of His Majesty's forces[15] became the standard drill book for the infantry. As the wars progressed line infantry tactics were developed to allow more flexibility for command and control, placing more reliance upon the officers on the spot for quick reactions.
British infantry deployed in line prepare to repulse an advancing French column. Disciplined, short-range musket volleys, followed by a bayonet charge, usually drove off an attacker.
The line formation was the most favoured, as it offered the maximum firepower, about 1000 to 1500 bullets per minute.[16] Though the manual laid down that lines were to be formed in three ranks, the lines were often formed only two ranks deep, especially in the Peninsula. While the French favoured column formation, the line formation enabled all muskets available to fire at the enemy. In contrast, only the few soldiers in the first rows of the column (about 60) were able to fire.[17] British infantry were far better trained in musketry than most armies on the continent (30 rounds per man in training for example, compared with only 10 in the Austrian Army) and their volleys were notably steady and effective.

 

[Laamanator]

Joitakin vuosia sitten tulin lukeneeksi artikkelin (en muista mistä) jossa kerrottiin Ranskan armeijan kiväärihankinnasta 1700-luvulla. Mieleeni jäi kyseiseen hankintaan liittynyt armeijan sisäinen kiista valinnan kohteena olevasta aseesta ja käytetyistä argumenteista. Keskeiseksi argumentiksi muodostui aseen tarkkuus, tai olisiko ollut tähtäimet; mutta siis nimenomaan se, saako sillä osuttua jonnekin etäisyyteen vai ei. Armeijan käyttöön lopulta valittiin ase, jolla tähtäilystä ei ollut hyötyä, kun sillä ei osunut. Syynä oli tulinopeus. Ranskan armeijan päätöksen mukaan, jos linjataktiikassa käytettävä ase on liian tarkka, miehet alkavat tähtäilemään ja se laskee linjan tulinopeutta. Epäilemättä ase ei muuten ollut huono, varmasti sillä oli tarkoitus ampua kauas ja oletettavasti saada kuula läpi vastustajan manttelista vähän kauempaakin.

Olisiko täällä asiantuntemusta näistä aseista ja niiden ominaisuuksista? Sekä mahdollisesti mainitusta valinnasta tai muista vastaavista. Tuo Amerikan sisällissotaan liittyvä suustaladattavien kanssa telmiminen tavallaan on sukua samalle ajattelulle. Periaatteessa ihan perusteltu näkemys, aikanaan, ehkä, .. mutta keskeisesti kuvastaa muutoksen vaikeutta ja sitä kuinka valintoihin liittyy paljon muutakin kuin vain tekniset suoritusarvot.

Tuollaisia asioita on aikanaan 1700-luvulla tosiaan pohdiskeltu ja tuossa tapauksessa päätöksenteossa on painotettu tulen vaikuttavuutta, minkä perusteella asevalinta on tehty. Kaikkia haluttuja ominaisuuksia kun ei silloinkaan aina saatu mahdutetuksi samaan pakettiin. Tuon ajan tulitaistelut rihlaamattomilla musketeilla on käyty verrattain lyhyiltä etäisyyksiltä, jolloin tulivoima on ollut vaikuttavuuden kannalta ratkaiseva ja varsinaista aseen tarkkuutta tärkeämpi tekijä, sisältäen ampuvien piippujen määrän ja tulinopeuden. Enemmän yhteislaukauksia minuutissa ampuvan osapuolen on katsottu olevan tulitaistelun todennäköinen voittaja ja saavuttavan näin itselleen paremman aseman tuon aikakauden taistelun varsinaiseen ratkaisuvaiheeseen eli pistimin, miekoin yms. käytävään lähitaisteluun.

Vasta 1800-luvulla on ryhdytty painottamaan enemmän aseen tarkkuutta ja tehokkaan ampumaetäisyyden kasvattamista pelkän tulinopeuden sijaan. Johtuen siitä, että kaikki potentiaaliset vihollismaatkin panostivat aseiden ja ampumatarvikkeiden kehittämiseen, mikä muodosti kilpailutilanteen ja murrosvaiheen kiväärikaliiperisten aseiden kehityksessä. Jos aihe kiinnostaa, niin hyvänä esimerkkinä kannattaa perehtyä Preussin ja Itävallan välillä 1866 käytyyn Königsgrätzin taisteluun, jossa vastakkaisilla puolilla aseistuksena oli suustaladattava kivääri ja toisella puolella takaaladattava sytytysneulakivääri. Sen aikaisen evoluutionsa alkuvaiheessa olevan takaaladattavan kiväärin alkeellisesta sulkumekanismista, patruunasta ja sisäballistiikasta huolimatta taistelu merkitsi käytännössä suustaladattavien kiväärien aikakauden loppumista.

 

[JR49]

Winchester M1895, ”ryssän vinsu” . Näitä tuli Suomeen tuhansia vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä, kun niitä jäi keisarillisen Venäjän sotilailta. Tai otettiin pois, kuinka vain. Tsaari oli tilannut 300 000 näitä vipulukkoja oman sotaväkensä kaliiperissa 7.62 x 54R. Amerikkalainen toimittaja Bart Skelton (SkeeterSkeltonin poika) on kaivanut esille tiedon, että 293 816 kappaletta kerittiin toimittamaan ennen v. 1917 vallankumousta. Sen verran jäi jenkkeihin, että ase tässä kaliperissa tunnetaan sielläkin.

Oli aika, jolloin näillä kivääreillä oli Suomen sotaväen varusnumerokin. Näitä aseita on harvoja jäljellä alkuperäiskunnossa, enemmän muutettuina hirviaseiksi. Monet muutettiin kaliiperiin 8.2 x 53R, jotkut kaliiperiin .45-70 Govt., kun sellainen muoti rantautui Suomeen 25 vuotta sitten.
http://eralehti.fi/ps-pekkasuuronen/2008/10/17/vipulukko-aikansa-elanyt-1/

Hirvikivääreinä noita vieläkin näkee, monesti modattuna kaliberiin 8,2*53R, piipusta pätkäistynä pala pois ja mahdollisesti uusi tukki.
Aseen roolista sodassa ei minulla tietoa, tuskinpa oli suuri. Muutenhan tuo vipulukon latausmekanismi on nopeampi käyttää kuin pulttilukon.

Varmistin tänään, on alkuperäiskaliiperissa. Ei ole modattu mihinkään.

 

[Juna112Porojetsiin]

Voipi olla niinkin, mutta toisaalta nimenomaan nuo rihlatut kiväärit - Springfield & al - osaltaan vaikuttivat siihen, että Napoeonin sotien aikainen linjataktiikka rynnäkköineen todettiin Yhdysvaltain sisällissodassa vanhentuneeksi. Tuollaisen suustaladattavan Springfieldin käytännön tulinopeus oli 2 - 3 laukausta minuutissa, ja kun tehokas ampumaetäisuus oli jopa sen ~400 metriä, ei ampuminen rivistä lyhyeltä etäisyydeltä ja sen jälkeen rynnäköinti avorivissä ennen kuin vihollinen on ehtinyt lataamaan tuntunut yhtä hyvältä idealta kuin sileäpiippuisten muskettien kaudella. Asetekniikan kehitys oli siis eräs tekijä, joka vaati taistelutekniikan muuttamista.

Myös puolustajan linnoittautuminen ja kaivautuminen kehittyivät huomattavasti sisällissodan itäisellä näyttämöllä, jossa opittiin, että rynnäköinti tykistön tukemaa linnoitettua linjaa vastaan on aika turhaa puuhaa, jos menestystä odottaa. Grantin lopulta onnistunut eteneminen Washingtonin läheltä Richmondin maisemiin perustui lopulta linnoitettujen asemien ohi kiertämiseen - kun ensin oli yritetty muutama kerta suoralla rynnäköllä, josta ei ollut muuta tulosta kuin miestappioita.

Lännempänä touhu oli usein liikkuvampaa, ja sielläkin kumpikin puoli oppi hyvin nopeasti kaivautumaan tilanteen sitä edellyttäessä. Muistelisin tosin, että vielä Shermanin edetessä kohti Atlantaa monet Shermanin kenraaleista paheksuivat miesten tapaa käydä "intiaanisotaa" puiden ja muiden esteiden taakse edetessäänkin maastoutuen. Myös hyökkääjien kaivautumisen heti liikkeen pysähtyessä katsottiin syövän miesten taistelumoraalia.

Juu .. en tosin nyt ottanut kantaa linjataktiikan vanhentumisen syihin, vain siihen että valittu ase ei aina ole teknisesti etevin laite. Olihan rihlattuja ja tarkkoja aseita jo mm. Wellingtonin yksiköillä.

Linjataktiikkahan ei ole Napoleonin sotien aikainen, vaan yleisesti melkein kahden vuosisadan ajan käytetty tapa käydä taisteluita harjoitetuilla ja aikansa tehokkaimmilla armeijoilla. Sen loppumiseen vaikuttivat monet asiat, mm. asetekniikan kehitys, mutta siitä kiinni pitäminen, johtui johtamisen ongelmista. Huolimatta siitä että armeijat olivat kasvaneet, huolto monimutkaistunut, ja esim. mustaruuti vaikeutti taistelukentällä montaa asiaa. Oli mahdoton saada aseiden tehoa merkittävästi kasvatettua ruudin hitaan palamisen vuoksi, ja taistelukenttä peittyi niin tiuhaan savuun että näkyvyys esti tulenavauksen jälkeen ampumisen suuriin etäisyyksiin. Ja sama vaikeutti taistelun johtamista. Ja toki sotimiseen liittyi tapoja ja käytäntöjäkin, jotka olivat perujaan järkeviä, mutta ajan myötä muuttuneet turhaksi painolastiksi. Mutta, jos satatuhatta luku- ja kirjoitustaidotonta ukkoa menee piiloon ja alkaa käyttämään maastopukuja ja toisaalta johtamiseen on käytettävissä vain kaukoputki, hevoslähetit, liput ja torvet, tulee hommasta aika vaikeaa. Joten sille oli tehtävä jotain, ja niinhän sille tehtiinkin

Siitä huolimatta, ammoisista ajoista lähtien, oli sotaa käyty muillakin taktiikoilla ja jälki oli tietyissä tilanteissa ollut toisinaan murskaava; vaikkapa Joutselkä esimerkkinä. Mutta näissä käytettiinkin esim. tehtävätaktiikkaa..

 

[Juna112Porojetsiin]

Tuollaisia asioita on aikanaan 1700-luvulla tosiaan pohdiskeltu ja tuossa tapauksessa päätöksenteossa on painotettu tulen vaikuttavuutta, minkä perusteella asevalinta on tehty. Kaikkia haluttuja ominaisuuksia kun ei silloinkaan aina saatu mahdutetuksi samaan pakettiin. Tuon ajan tulitaistelut rihlaamattomilla musketeilla on käyty verrattain lyhyiltä etäisyyksiltä, jolloin tulivoima on ollut vaikuttavuuden kannalta ratkaiseva ja varsinaista aseen tarkkuutta tärkeämpi tekijä, sisältäen ampuvien piippujen määrän ja tulinopeuden. Enemmän yhteislaukauksia minuutissa ampuvan osapuolen on katsottu olevan tulitaistelun todennäköinen voittaja ja saavuttavan näin itselleen paremman aseman tuon aikakauden taistelun varsinaiseen ratkaisuvaiheeseen eli pistimin, miekoin yms. käytävään lähitaisteluun.

Vasta 1800-luvulla on ryhdytty painottamaan enemmän aseen tarkkuutta ja tehokkaan ampumaetäisyyden kasvattamista pelkän tulinopeuden sijaan. Johtuen siitä, että kaikki potentiaaliset vihollismaatkin panostivat aseiden ja ampumatarvikkeiden kehittämiseen, mikä muodosti kilpailutilanteen ja murrosvaiheen kiväärikaliiperisten aseiden kehityksessä. Jos aihe kiinnostaa, niin hyvänä esimerkkinä kannattaa perehtyä Preussin ja Itävallan välillä 1866 käytyyn Königsgrätzin taisteluun, jossa vastakkaisilla puolilla aseistuksena oli suustaladattava kivääri ja toisella puolella takaaladattava sytytysneulakivääri. Sen aikaisen evoluutionsa alkuvaiheessa olevan takaaladattavan kiväärin alkeellisesta sulkumekanismista, patruunasta ja sisäballistiikasta huolimatta taistelu merkitsi käytännössä suustaladattavien kiväärien aikakauden loppumista.

Joo .. siis hain kyllä kysymyksellä vain asiatietoa tuosta ranskalaisten aseesta ja sen ominaisuuksista - mutta taisin jo itse löytää. En tosin kyseistä artikkelia mainitusta asehankinnan evaluonnista, ainakaan vielä.

Kuten sanoin, tulinopeus oli keskeinen tekijä (3 laukausta minuutissa ranskalaisilla). Eivät kuitenkaan päässeet brittien tasolle, joilla oli nopeammin ladattava musketti. Ranskalaisilla oli toisaalta pienempi kaliiberi, jolla saatiin isompi sotilaskohtainen tuliannos tai parannettua liikkuvuutta. Ja tosiaan, pitkille matkoille oli turha kuitenkaan yrittää osua.

Edelleen, sotilasaseen valinnassa vaikuttaa muutkin asiat kuin aseen tekninen pätevyys. Sen pitää sopia käytettyyn taktiikkaan ja näin se oli Königgrätzissäkin, Itävaltalaisten sodankäyntimenetelmä sakkasi vanhuuttaan. Se sakkasi muuten myöhemminkin - ja olihan se sakannut jo yli kaksisataa vuotta tuota taistelua aiemminkin.

 

[ctg]

1800-luvun "Volley Gun"

Henry Nock was a highly respected and very talented British gunsmith, who manufactured a wide variety of arms including military muskets for the British Army. He is probably best known on the internet for his 7-barreled volley gun (which fires all seven charges simultaneously), intended for naval ship boarding operations. This particular gun resembled that volley gun design, but is actually a self-priming flintlock pepperbox. Its cluster of 6 barrels is manually rotated, allowing the used to fire six separate shots before needing to reload. The priming mechanism and lock bear a remarkable similarity to the Collier repeating flintlocks, and it is suspected that this system was developed by Artemis Wheeler of the United States.

 

[Sardaukar]

1800-luvun "Volley Gun"

Esiintyy myöskin Sharpe-kirjoissa.

 

[JR49]

Esiintyy myöskin Sharpe-kirjoissa.

Käyttikö tuota niissä kirjoissa joku iso mies, käsivaralta, maalla? Espanjassa, oliko yhtenä tapahtumapaikkana?