WW2 Hävittäjät

heinkel_he_100d_1-33978.jpg


Alla vikin juttua tuosta ``Höyry-Heinkelistä`. Hyvin se kulki.

Heinkel He 100 oli Heinkel-lentokoneyhtiön toista maailmansotaa edeltänyt, prototyyppiasteelle jäänyt hävittäjälentokoneprojekti.

Heinkel He 112 -koneen hävittyä kilpailun Luftwaffen uudesta hävittäjäkonetyypistä Messerschmitt Bf 109:lle, Heinkel alkoi salassa kehittää uutta selvästi suorituskykyisempää hävittäjämallia. Kone aiottiin aluksi kehittää He 112 -koneen pohjalta, mutta lopulta päätettiin suunnitella kokonaan uusi kone, suunnittelunimeltään Projekt 1035.[1]

Koneen rakenteen yksinkertaistamiseksi ja suorituskyvyn parantamiseksi siihen valittiin joitain hyvin erikoisia suunnitteluratkaisuja, muun muassa moottorin jäähdytykseen käytettiin tekniikkaa, jossa jäähdytysnesteen annettiin tarkoituksella kiehua ja moottori oli kiinnitetty suoraan runkoon ilman tukivarsia.

Vuonna 1938 Luftwaffen teknillinen päällikö Ernst Udet lensi He 100:lla lentonopeuden maailmanennätyksen 643 km/h ja vuonna 1939 koelentäjä Hans Dieterle paransi sen lukemaan 746 km/h. Konetta kutsuttiin nimellä He 112 U brittienhämäämiseksi.

Vaikka kone oli suorituskyvyltään ylivoimainen muihin aikalaismalleihin nähden, sitä ei kuitenkaan otettu palveluskäyttöön, muun muassa koska höyrystymiseen perustuva jäähdytys oli epäluotettava ja hyvin haavoittuvainen, ja koska koneen käyttämistä DB 601 -moottoreista oli pulaa, eikä haluttu häiritä samaa moottoria käyttävän Bf-109:n tuotantoa.

Noin kymmentä valmistettua konetta käytettiin myöhemmin propagandatarkoituksiin; niihin maalattiin eri laivueiden tunnuksia ja niistä otettiin runsaasti valokuvia, jotta saataisiin liittoutuneet uskomaan, että koneita on valmistettu enemmän ja että näitä ”superhävittäjiä” on operatiivisessa käytössä.
 
Höyryjäähdytyksestä luovuttiin lopulta, ilman sitä He-100 oli hitaampi, mutta silti selvästi nopeampi kuin Emil samalla moottorilla. Lisäksi lentoaika oli pitempi. Mutta kuten sanottua, kone ei sopinut RLM:n suunnitelmiin. Kone oli myös aika työläs huollettava koska moottoriasennus oli tehty niin tiukaksi paketiksi ilmanvastuksen minimoimiseksi. Japanilaiset kokeilivat myös konetta, He-112:sta he olivat pitäneet surkeana, mutta He-100:aan he ihastuivat. Hitachi alkoi valmistelemaan lisenssivalmistusta, mutta sodan alkamisen vuoksi Saksa ei pystynyt toimittamaan jigejä. On mahdollista että He-100 vaikutti hiukan Kawasaki Ki-61:n suunnitteluun.

Saksalaisten propagandakoneisto väitti että He-112 ja "He-113" olivat laajalti käytössä. RAF ampuikin näitä koneita kuuliaisesti alas parina ensimmäisenä sotavuotena.

Saksalaiset harrastivat jostain syystä laajemmaltikin tällaista 'haamukalustoa'. Toinen vastaava esimerkki oli "raskas hävittäjä Messerschmitt Jaguar" joka oli todellisuudessa Bf-162:n prototyyppi. Kyseinen kone osallistui Schnellbomber-evaluaatioon mutta hävisi Ju-88:lle. Panssarivaunujen puolelta löytyy sitten Neubaufahrzeug, raskas panssarivaunu. Niitä käytettiin Norjassa, mutta "raskaaseen panssariosastoon" kuului vain kolme vaunua.

Bundesarchiv_Bild_101I-761-221N-06%2C_Norwegen%2C_Panzer_%22Neubaufahrzeug%22.jpg
 
65_42_b3.jpg

@Fulcrumin edellä mainitsema Tony.
Nokka muodoltaan kuten 109 E:ssä. Kuomu kuten Spitfiressä. Jäähdytin vastaavassa paikassa kuten P-51:ssä.
Siivet ja takarunko lähes vastaavat kuten Bf 109:ssä. Paitsi päätelineet siivissä selvästi leveämmällä kuin Bf 109:ssa. Mielenkiintoisen näköinen, melkoisen nopea ja tulivoimainen laite.

alla olevat tiedot wikistä:
Kawasaki Ki-61

Tyyppi hävittäjä
Kawasaki Ki-61 (Ki = Kitai jap. lentokone) "Hien" (jap. 飛燕, pääskynen), viralliselta nimitykseltään "Tyyppi 3 hävittäjä" (jap. 三式戦闘機) oli japanilainen hävittäjälentokone, joka suunniteltiin Nakajima Ki-43 Hayabusa -hävittäjän korvaajaksi. Liittoutuneiden kooditunnus koneelle oli "Tony".

Vuoden 1941 joulukuussa ensilentonsa lentänyt "Hien" saatiin rintamakäyttöön elokuussa 1942. Kone poikkesi muista senaikaisista japanilaiskoneista ulkomuotonsa suhteen ja muistutti paljolti saksalaista Messerschmitt Bf 109 -hävittäjää. Koneen siivet oli suunnitellut saksalainen tohtori Richard Vogt, ja ne olivat lähes samanlaiset kuin Bf 109:ssä. Koneen moottorina oli käännetty Kawasaki Ha-40, joka oli lisenssillä valmistettu Daimler-Benzin DB 601AV12 -moottori. Useimpien muiden japanilaishävittäjien voimanlähteenä oli tähtimoottori.

Sotilaskäyttö
Ki-61 oli eräs Japanin parhaista hävittäjistä ja sitä käytettiin kaikkialla Tyynenmeren sotanäyttämöllä. Konetta käytettiin erityisesti amerikkalaisten pommittajien tuhoamiseen. "Hien" oli ulkomuodoltaan ja ominaisuuksiltaan niin lähellä Bf 109:ää, että liittoutuneiden lentäjät raportoivat japanilaisten käyttävän saksalaishävittäjiä.[1] Japani oli valinnut päähävittäjäkseen Nakajima Ki-44 "Shoki"n. (Laivaston ilmavoimat käyttivät Zero-hävittäjiä.) "Hien" oli nopea ja tulivoimainen.

Suorituskyky ja ominaisuudet[

  • Huippunopeus 5 000 metrin korkeudella: 592 km/h
  • Toimintasäde: 1 100 km
  • Lakikorkeus: 11 500 m
  • Tyhjäpaino: 2 210 kg
  • Maksimipaino: 3 250 kg
  • Kärkiväli: 12 m
  • Pituus: 8,75 m
  • Korkeus: 3,70 m
  • Moottori: yksi nestejäähdytteinen 1175 hevosvoiman Kawasaki Ha.40 V12 tai Daimler-Benz DB 601 A.
Aseistus
  • kaksi 12,7 mm raskasata konekivääriä nokalla ja kaksi kevyttä 7,7 mm Tyyppi 89 konekivääriä siivissä, tai
  • neljä 12,7 mm raskasta konekivääriä, joista kaksi siivissä ja kaksi moottorikupuun upotettuina, tai
  • kaksi 20 mm Mauser MG 151/20- pikatykkiä + kaksi 12,7 mm konekivääriä tai
  • neljä Mauser -pika- eli konetykkiä. [1]
Muuta
  • Mauser MG 151/20 -tykkejä tuotiin Japaniin 400 kappaletta.
  • Kone oli yleisesti myös Japanin kotimaan puolustusjoukkojen käytössä, jolloin niissä koneen keventämiseksi ei käytetty naamiovärejä.
  • Ki-61 oli ensimmäinen itsesulkeutuvilla polttoainetankeilla, nestejäähdytteisellä rivimoottorilla ja panssarilevyillä varustettu japanilaishävittäjä.
  • Valmistusmäärä: 3 028 kappaletta, joista 1 274 oli pidennetyllä rungolla varustettuja ja tykeillä aseistettuja Ki-61 Kai-versioita ja 374 Kawasaki Ha.140-moottorilla varustettuja Ki.61-II-versioita. Viimeksi mainitut sopivat paremmin suuriin korkeuksiin kuin Daimler-Benz-moottorit.
  • Kone oli ainoastaan Japanin keisarillisten ilmavoimien ja kotimaan puolustusjoukkojen käytössä. Sitä ei valmistettu tukialusversiona.
  • Konetta valmistettiin vuodesta 1941 vuoteen 1945.
  • Konetyypistä tehtiin uusi jatkokehitelmä: Ki-100. Siinä rivimoottori oli korvattu tähtimoottorilla, joka oli tehokkaampi: Mitsubishi Ha-112-II antoi tehoa 1 500 hv.
 
Viimeksi muokattu:
Ikaruksen jutusta sai heti syttöjä. Joten vähän soosia hanhelle, ensin Ki61 (toivottavasti kuvista saa selvää)

image.jpg image.jpg image.jpg image.jpg image.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas: Sama asia kuin pari postia aikaisemmin, joten sniff...
 
Viimeksi muokattu:
fulcrum kirjoitti:
Höyryjäähdytyksestä luovuttiin lopulta, ilman sitä He-100 oli hitaampi, mutta silti selvästi nopeampi kuin Emil samalla moottorilla. Lisäksi lentoaika oli pitempi. Mutta kuten sanottua, kone ei sopinut RLM:n suunnitelmiin. Kone oli myös aika työläs huollettava koska moottoriasennus oli tehty niin tiukaksi paketiksi ilmanvastuksen minimoimiseksi. Japanilaiset kokeilivat myös konetta, He-112:sta he olivat pitäneet surkeana, mutta He-100:aan he ihastuivat. Hitachi alkoi valmistelemaan lisenssivalmistusta, mutta sodan alkamisen vuoksi Saksa ei pystynyt toimittamaan jigejä. On mahdollista että He-100 vaikutti hiukan Kawasaki Ki-61:n suunnitteluun.

Saksalaisten propagandakoneisto väitti että He-112 ja "He-113" olivat laajalti käytössä. RAF ampuikin näitä koneita kuuliaisesti alas parina ensimmäisenä sotavuotena.

Saksalaiset harrastivat jostain syystä laajemmaltikin tällaista 'haamukalustoa'. Toinen vastaava esimerkki oli "raskas hävittäjä Messerschmitt Jaguar" joka oli todellisuudessa Bf-162:n prototyyppi. Kyseinen kone osallistui Schnellbomber-evaluaatioon mutta hävisi Ju-88:lle. Panssarivaunujen puolelta löytyy sitten Neubaufahrzeug, raskas panssarivaunu. Niitä käytettiin Norjassa, mutta "raskaaseen panssariosastoon" kuului vain kolme vaunua.

Bundesarchiv_Bild_101I-761-221N-06%2C_Norwegen%2C_Panzer_%22Neubaufahrzeug%22.jpg
Klikkaa laajentaaksesi...

Aatun PS joukot tekivät ennen sotaa yhteistyötä Ryssien kanssa. Siellä oli kovassa huudossa tuolloin mm. T-35, joka tietty pohjautui Enkkujen Independent konseptiin...

http://en.wikipedia.org/wiki/Vickers_A1E1_Independent

http://fi.wikipedia.org/wiki/T-35

Varmaan näistä lähtökohdista Sakutkin kehittivät tämän "oman" vaunun: Olivat vaan sen verran viisaita, jotta eivät testien jälkeen aloittaneet sarjatuotantoa, kuten ei myös Ryssätkään...

Ymmärtääkseni kaikki hylkäsivät tämän konseptin viimeistään vuonna -40. Toki valmiit vaunut "käytettiin jotenkiin". Huomattavaa on se, jotta Aatulla ei tuolloin oikeasti ollut muita kuin Pz1 ja Pz2 kalustoa...

edit: Unohtui pikkuveli Postijuna T-28: Tämähän meni sarjatuotantoon...
 
veffeade kirjoitti:
@Juke Mihin teoriaan ja vissiin käytäntöönkin, tämä siipien eteenpäin kallistus potkurikoneissa perustui?. Jos jetti -> siivet taaksepäin...
Klikkaa laajentaaksesi...

Forward sweep on tehokkain siipi lay out..tällä Siegfrid Gunther varmaan sai lisää nostovoimaa ja painopisteen natsaamaan.

Spanvise flow alkaa virrata kohti runkoa eikä karkaa siivenkärjistä ulos.

1024px-Airplane_vortex_edit.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Itseasiassa Mersussakin oli negatiivista nuolimuotoa siivissä..muutama aste.
 
Viestini ei sisällä asiaa, mutta pitää vain todeta, että tätä ketjua on ilo seurata. Rakkaus ja kunnioitus kaikkiin vanhoihin lentäviin vehkeisiin on käsinkosketeltavaa :)
 
1_22_b4.jpg


Polikarpov I-16

Suomalaisillekin Fokker D.21 piloteille tutuksi tullut Polikarpov I-16. Kone oli erittäin ketterä.
Epävakaaksi rakennetulla I-16:lla oli taipumus tiukassa liikehdinnässä g-sakkaukseen vedettynä joutua vaikeasti oikenevaan lattakierteeseen, matalalla ei ihan niin kiva juttu.. Kevytrakenteisena se ei kestänyt kovaa syöksynopeutta, joten Fokker D.21:llä saattoi karistaa I-16:n kannoilta syöksyllä. Heikkoutena lisäksi TOSI jäykkä mekaaninen aseiden laukaisu. Epästabiili kone muutenkin, liipasinta vedetään ohimosuonet pullollaan kymmenien kilojen voimalla niin lisämutkitteluahan siitä tulitettaessa tuli.

Tip 17 oli ensimmäinen jossa oli 2 kpl 20 mm:n ŠVAK-tykkiä ja 2 kpl 7,62 mm:n konekivääriä. Tykki oli ww2:n parhaita 20mm tykkejä. I-16 takasektorissa tykkien putkensuut tulta leimuten oli pelottava näky. Tilannetta tasoitti tuo edellä mainittu aseiden laukaisu ja surkeat tähtäimet. Eikä lentäjien koulutuksessakaan mitään kehumista ainakaan sodan alkupuolella ollut.

tietoja I-16:sta alla wikistä:

Polikarpov I-16

I-16 UTI UT-1 Suomen ilmailumuseossa.

I-16 UTI UT-1 Suomen ilmailumuseossa.
Polikarpov I-16 (ven. Поликарпов И-16) oli Neuvostoliiton ensimmäinen alatasoinen hävittäjä. Koneen venäjänkielinen nimitys oli Išak (ишак) eli pieni muuli. Sen I-16UTI versio oli kaksipaikkainen koulukone.

Historia
Koneen suunnittelu aloitettiin kesällä 1932 ja sen prototyyppi valmistui Valtion lentokonetehdas numero 39:stä vuonna 1933. Saman vuoden joulukuussa tapahtui myös ensilento. Koneen rungossa oli punatähden sisällä kirjaimet VT. VT oli lyhenne sanoista Vnutrennaja Tjurma, sisäinen vankila, joka Tehdas 39 itse asiassa oli. Säädettävä potkuri ja sisäänvedettävä laskuteline olivat edistyksellisiä ominaisuuksia 1930-luvun alussa. Laskutelinettä ei tosin liikuttanut hydrauliikka, vaan telinettä piti käyttää käsiveivillä. Koneen versioissa käytetty ŠVAK-tykki oli aikansa järein ja oli suuren tulinopeuden lisäksi luotettava.

I-16 oli puu- ja metallirakenteinen. Siipisalot olivat metallia ja ohjainpinnat ja peräsimet teräsputkirakennetta kankaalla päällystettynä. Siivet olivat kangaspäällysteiset. Rungossa oli vanerinen kuorirakenne. Ensimmäisissä sarjoissa koneen ohjaamo oli katettu, mutta se muutettiin avo-ohjaamoksi lentäjien vaatimuksesta näkyvyyden parantamiseksi.[1]

Vuonna 1935 Neuvostoliitossa todettiin hävittäjän lentämisen olevan liian vaikeaa ilman 2-paikkaista koulukonetta, jolloin I-16UTIn (tunnetaan myös tunnuksella UTI-4) valmistus aloitettiin. Tämä lienee ensimmäinen tyyppikoulutusta varten tehty hävittäjän kaksipaikkainen versio.

Merkillinen yksityiskohta koneen suunnittelussa oli, että sen suunnittelijat Dimitri Grigorovitš (joka oli suunnitellut lentoveneitä tsaarin laivastolle ensimmäisen maailmansodan aikana) ja Nikolai Polikarpov (vangittu jo 1929puhdistusten aikana) olivat Josif Stalinin käskystä vangittuja insinöörejä, jotka vangittiin, koska Stalinin antamaa käskyä rakentaa suorituskykyinen ja uudenaikainen hävittäjä, ei ollut noudatettu tarkasti. Sama kohtalo oli useilla muillakin lentokonesuunnittelijoilla usein siksi, että heidän asemansa organisaatiossa oli ollut liian lähellä puhdistuksissa eliminoituja kenraaleita. Tässä tapauksessa suunnittelijat eivät saaneet lentokonetta suunnitelluksi kahdessa vuodessa ja siksi suunnittelijat joutuivat tekemään suunnittelutyönsä loppuun valvonnan alla.

Kaikkiaan 7 005 yksipaikkaista hävittäjää ja 1 636 kaksipaikkaista koulutuskonetta rakennettiin.

Käyttö
Konetta käytettiin taistelutehtävissä Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella ja se antoi hyvän vastuksen Francisco Francon kapinallisten lentovoimille. 500 konetta toimi Espanjassa – Rata (rotta) ja Mosca(kärpänen) oli eri puolien kutsumanimi koneelle.

Kiina osti Rata-koneita puolustustaisteluunsa Japania vastaan.

Vuonna 1941 I-16 muodosti 2/3 Neuvostoliiton hävittäjävahvuudesta. Satoja tuhottiin ensimmäisissä Saksanhyökkäyksissä Neuvostoliiton lentokentille kesäkuussa 1941. 80 km/h hitaampana I-16 ei pärjännytMesserschmitt Bf 109:lle, paitsi kaartotaistelussa. Hävittäjätarpeen vuoksi valmistus kuitenkin jatkui ja malli oli käytössä vuoteen 1943. Venäläiset käyttivät myös törmäystä saksalaisten pommikoneiden tuhoamiseen, koska Rata oli luja. Osa ohjaajista pystyi vielä hyppäämään koneesta törmäyksen jälkeen.

Käyttö Suomea vastaan ja sotasaaliskoneet
Kone oli Suomen ilmavoimien vastuksena talvi- ja jatkosodassa ja tunnettiin nimellä Rata. Se oli ominaisuuksiltaan Suomen tärkeintä talvisodan aikaista hävittäjämallia eli Fokker D.XXI:tä selvästi parempi, mutta Fokker-koneen parempi syöksynopeus mahdollisti irtautumisen. Fokker ohjaajille annettiin käsky välttää kaartotaistelua I-16-koneita vastaan, jos mahdollista.[2] Talvisodan alussa venäläisten lentäjien keskimääräinen taso oli heikko, mikä ei tehnyt oikeutta koneen ominaisuuksille. Joissakin taistelukuvauksissa esiintyy I-16 bis -nimi ja kuvailuja koneen ulkonäöstä, mutta tällaista tyyppiä ei ollut olemassa.

Jatkosodassa kone tarjosi vastuksen Curtiss Hawk -koneelle, jonka etuna oli parempi syöksynopeus.[3] Brewster F2A -koneen menestys I-16:tta vastaan perustui niin ikään sen syöksynopeuteen ja tehokkaaseen aseistukseen, joita käytettiin taktisesti oikein ketterää tyyppiä vastaan - syöksy, tulitus, syöksy pois - ylösveto tai poistuminen saavutetun nopeuden avulla.[4] I 16 -lentäjät pyrkivät väistämään alle tiukalla kaarrolla ja tulittamaan ylösvetäviä koneita. Toinen keino oli muodostaa puolustusrengas, jossa koneet lensivät ympyrää toistensa takana suojaten toisiaan.

Suomen ilmavoimilla oli kuusi I-16-sotasaaliskonetta, joista kaksi kunnostettiin ja ne olivat käytössä 1940–1943. Kunnostetut koneet olivat alatyyppejä 6 ja 18.

Suomen ilmavoimat ampui alas 16 Rataa talvisodassa. Yksi I-16UTI otettiin sotasaaliiksi ja korjattiin UT-1-tunnuksella varustetuksi ilmavoimien koneeksi, jolla esiteltiin konetta eri laivueille vuonna 1942. Vuoden 1943 loppuun mennessä molempien käyttö oli lopetettu ja toinen oli toimitettu Saksaan. Koneilla lennettiin vain noin kuusi tuntia Suomen ilmavoimien käytössä. Nykyään UT-1 on entisöitynä Suomen ilmailumuseossa.

Tekniset tiedot

Konetta kehitettiin pääasiassa lisäämällä moottoritehoa ja parantamalla aseistusta. Suursarjoina valmistettiin alatyyppejä 1, 4, 5, 6, 10, 17, 18 ja 24 joka oli viimeinen muunnos.

Arvot ovat tyypeille 6 ja 18 (suluissa)[1]

  • Kärkiväli: 9,18 m
  • Pituus: 6,13 m
  • Korkeus:2,41 m
  • Tyhjäpaino 1 260 kg
  • Lentopaino 1 660 kg (1880 kg)
  • Lakikorkeus: 9 100 m (9700 m)
  • Lentomatka: 820 km (690 km)
Suoritusarvoja

  • Suurin vaakalentonopeus: 440 km/t (463 km/t) 5 000 m:ssä
  • Matkanopeus 390 km/t (411 km/t)
  • Nousunopeus 6 min 18 sek 5 000 m (6 min)
Päämuunnokset
I 16 Tyyppi 1

  • Voimalaite: Švetsov M-22 9-sylinterinen tähtimoottori; lisenssillä rakennettu Wright Cyclone SGR 1820 -moottori 712 hv
  • Aseistus 2 kpl 7,62 mm:n ŠKAS-konekivääriä
  • Tyyppi 4 kuten tyyppi 1 mutta voimalaite M-25 710 hv, nopeus 455 km/h
  • Tyypit 5, 6 avo-ohjaamo, M 25A, 730 hv
  • Tyyppi 10 750 hv, 4 kpl ŠKAS-konekivääriä
  • Tyyppi 17 oli ensimmäinen jossa oli 2 kpl 20 mm:n ŠVAK-tykkiä ja 2 kpl 7,62 mm:n konekivääriä.
  • Tyypissä 18 palattiin 4. konekivääriin mutta moottoriksi tuli 850 hv:n M-62.
  • Tyypissä 24 oli 1 000 hv:n M62 tai M63 ja aseistus 2 kpl 20 mm:n tykkiä ja kaksi konekivääriä.
UTIssa 750 hv M-25V-moottori ja se voitiin varustaa kahdella siipikonekiväärillä ja kiinteällä tai sisäänvedettävällä laskutelineellä.

  • Nopeus: 389 km/t
  • Nousunopeus 5 000 m 6 min 18 sek
  • Lakikorkeus 9 260 m
  • Lentomassa: 1 492 kg
  • Toiminta-aika 1 tunti
Lähteet
  • Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska: Suomen ilmavoimien historia 7 - Venäläiset hävittäjät. Tietoteos, 1993. ISBN 951-9035-25-7.
  • Joppe Karhunen - Taistelulentäjien jatkosota Tammi 1994 ISBN 951-31-0132-0
  • Joppe Karhunen - Talvisodan taistelulentäjät Tammi 1989 ISBN 951-30-8942-8
Viitteet
  1. ↑ Jump up to:a b Kalevi Keskinen,Kari Stenman, Klaus Niska - Venäläiset hävittäjät s. 55, 58
  2. Jump up↑ Joppe Karhunen - Talvisodan taistelulentäjät s.76-80
  3. Jump up↑ Kyösti Karhilan haastattelu http://www.saunalahti.fi/fta/finace10f.htm
  4. Jump up↑ Joppe Karhunen: Taistelulentäjien jatkosota s.54
 
Ehkä ei suoraan kuulu ketjuun, mutta entäpä anti-gravitaatioon perustuvat koneet ja Nazi-Bell?
Foo-Fighter näistä vähiten foliohattu-teoria.
Ei siis bändi Foo Fighters.
 
agentorange kirjoitti:
Ehkä ei suoraan kuulu ketjuun, mutta entäpä anti-gravitaatioon perustuvat koneet ja Nazi-Bell?
Foo-Fighter näistä vähiten foliohattu-teoria.
Ei siis bändi Foo Fighters.
Klikkaa laajentaaksesi...
Mielenkiintoisia mutta ehkä
eivät sovi keskusteluun, koska näitä ei tiedetä.
Joko salataan teknologia tai sitten se oli pelkästään teoria jota foliohatut ruokkivat tänä
päivänäkin.
 
agentorange kirjoitti:
Ehkä ei suoraan kuulu ketjuun, mutta entäpä anti-gravitaatioon perustuvat koneet ja Nazi-Bell?
Foo-Fighter näistä vähiten foliohattu-teoria.
Ei siis bändi Foo Fighters.
Klikkaa laajentaaksesi...

Näille voisi tehdä oikeastaan oman ketjun. Mm. "Die Glocke" on toistaiseksi tiukasti foliopakkauksessa.
 
upload_2015-1-12_18-10-37.jpeg

Horten Ho 229
Kone oli 50 vuotta aikaansa edellä. Maailman ensimmäinen häivekone. Hämmästyttävää, että se lensi.
1989 ensilentonsa lentänyt B-2 Spirit ei lennä metriäkään, jos ohjaustietokoneet ei toimi.

wikistä tietoja alla:


Ho 229 V1 piirustukset
Tyyppi Hävittäjä/Pommikone
Alkuperämaa Saksa
Valmistaja Gothaer Waggonfabrik
Suunnittelija Hortenin veljekset
Ensilento 18. joulukuuta 1944[1]
Status Ei käytössä
Valmistusmäärä 3 kpl
Valmistusvuodet 1944-1945[1]
Muunnelmat Horten Ho XVIII
Gotha P.60
Horten Ho IX (myös Horten Go 229 ja Gotha 229) oli saksalainen toisen maailmansodan lopun koesuihkulentokone. Kaksi prototyyppiä valmistui vuosien 1944-1945 aikana. Kolmas prototyyppi oli tekeillä. Konetyypistä oli tarkoitus tulla hävittäjä.

Konetyypin suunnittelivat Hortenin veljekset, Walter ja Reimar — ja heistä etenkin viimeksi mainittu. Kaikki Hortenien suunnittelemat koneet olivat lentäviä siipiä.


Konetyypin historia
Hortenin veljekset aloittivat erilaisten lentävä siipi -tyyppisten konemallien suunnittelun 1920-luvulla. Kyseisen mallin suunnittelu aloitettiin jo vuonna 1931, mutta keskeytettiin. Sunnittelu alkoi uudelleen 1943 Horten Ho IX nimellä ja Saksan Ilmailuministeriö RLM teki tilauksen 40 koneesta. Joulukuussa 1944 Ho 229 V1 saatiin valmiiksi Gothaer Waggonfabrikissa (entinen autotehdas Gothassa). Ensimmäinen koelento 18. joukukuuta 1944 onnistui ongelmitta. Toinen (V2) koelento päättyi maahansyöksyyn toisen moottorin sammuttua.[2] Juuri ennen sodan loppua 1945 koneen kehitystyö julistettiin saatetuksi valmiiksi. Ho 229 V3 oli vielä pahasti keskeneräinen kun Yhdysvaltojen joukot löysivät sen 14.huhtikuuta 1945.[1]

Ho 229:n tuotantoversiossa olisi ollut paineistettu ohjaamo ja moottoreiksi suunniteltiin BMW 003 -suihkumoottoreita. Moottorityyppi ei kuitenkaan ehtinyt valmistua, joten prototyypeissä käytettiin Junkers Jumo 004 -suihkumoottoreita. Prototyypin paineistamattoman ohjaamon vuoksi pilotin oli käytettävä painepukua lennon aikana. Sodasta säästynyt prototyyppi kuljetettiin sodan jälkeen Operaatio Paperclipin puitteissa Yhdysvaltoihin. Kone on sijoitettu Washingtonin ilmailu- ja avaruusmuseoon.


Horten Ho 229 varastoituna Yhdysvalloissa
Ho 229 oli yksi Hermann Göringin suosikeista, sillä se lähes täytti hänen 1000-1000-1000-vaatimuksensa (1000 kilometrin tuntivauhti, 1000 kilometrin lentomatka, 1000 kilon pommikuorma).

Koneen muotoilu oli edistyksellinen, heijastaen erittäin vähän tutka-aaltoja takaisin. Sitä voidaan täten kutsua ensimmäiseksihäivelentokoneeksi. Hortenin veljekset olivat siis kehittämässä tutkalle lähes näkymätöntä lentokonetta. Tätä tarkoitusta edistämään koneen pinta pinnoitettiin ohuella sahanpurun ja hiilipölyn seoksella.[1]

Tekniset tiedot (Ho 229A-1)
Yleiset ominaisuudet
  • Miehistö: 1
  • Pituus: 7,46 m
  • Kärkiväli: 16,80 m
  • Korkeus: 2,81 m
  • Siipipinta-ala: 52,00 m²
  • Tyhjäpaino: 5 067 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 9 000 kg
  • Voimalaite: 2 × Junkers Jumo 004B-3 -suihkumoottoria
Suoritusarvot[
  • Suurin nopeus: 977 km/h 12 000 metrissä
  • Lentoaika: 4,5 h
  • Lakikorkeus: 15 800 m
Katso myös
Lähteet
  1. ↑ Jump up to:a b c d Tieteen kuvalehti Historia 15/2013, s.48-53
  2. Jump up↑ Tieteen kuvalehti 14/2008, s. 65
  • IL-2 Sturmovik: 1946 Konehistoriikki
 
Ho IX on ehkä se realistisin "What if" - skenaarioiden kostea haamu. "Sorvin" ääreen käy tie joten en ehdi aamusella enempää mutta laitetaan tähän hieman lukemista. Se, mikä on hämmästyttävää, on tuon ainokaisen saalisyksilön kohtelu: miksi näin käänteentekevä laite on pidetty visusti piilossa sodanjälkeiset vuosikymmenet?

image.jpg image.jpgimage.jpg
 
B-2 Spirit todellakin oli huippusalainen projekti amerikkalaisille. Kone rakennettiin kylmän sodan ydinsotaa varten. Ideana oli yksinkertaisesti penetroida neuvostoliiton ilmatila ja kylvää tuhoa massiivisilla ydinpommituksella. Jos siihen pisteeseen tullaan.

Huipputeknologiaa tarvittiin läpäisemään Neuvostoliiton ilmapuolustus turvallisesti. Konetta ei virallisesti "ollut olemassa" valtion dokumenteissa noihin aikoihin vaan sille oli jyvitetty oma salainen budjetti. Koneen rahoituksesta eivät veronmaksajat tai kansanedustajat edes olleet tietoisia. Tästä seuraten projekti säilyi hyvinkin salaisena. Kyseessä oli Amerikan korkeimman turvaluokituksen sotasalaisuus. Tai siis kysessä oli siviilien korkein mahdollinen turvaluokitus Amerikassa. Tyyliin vain tehtaan työtekijät, suunnittelijat yms. armeijan isot kihot tiesivät B-2 projektista.

Kuitenkin kylmä sota loppui euforian tunnelmissa. Saksat yhdistyivät ja Neuvostoliitto romahti. Kone ei ollut vielä valmiina tuotannossa tuohon aikaan. Tilausten määrät leikattiin rajusti koska uhkakuva muuttui 90- luvun alussa (NL hajosi). B-2 Spirit ilmeisesti brändättiin uudestaan jonkinlaiseksi täsmäpommittajaksi. Toden totta ne ovatkin lentäneet pommituslentoja Irakin ja Afghanistanin sodissa. Irakin sodassa B-2 Spirit:it aloittivat virallisesti sodan ensimmäisillä laukauksilla elikkä Baghdadin pommituksella 20.3.2003.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top