WW2 Hävittäjät

[Ikarus]

Heinkel He 162 ”Volksjäger” (”Kansanhävittäjä”) oli Luftwaffen toisen maailmansodan aikaisista suihkuhävittäjistä toinen sarjavalmistukseen päässyt konemalli.

Saksan ilmailuministeriö (Reichs Luftsfahrt Ministerium, RLM) asetti koneen tuotantovaatimukset 10. syyskuuta 1944, ja halusi vastaukset ei-strategisista aineista massatuotettavasta konemallista viimeistään 20. syyskuuta. Volksjägerin piti olla tuotantovalmiina vuoden 1945 uudenvuodenpäivänä.[1]

Heinkel oli jo suunnitellut ehdot täyttävää konemallia ja sai 1 000 koneen tilauksen, jotka piti toimittaa vuoden 1945 huhtikuussa.

”Kansanhävittäjä”-nimitys aiheutui Hermann Göringin ajatuksesta, että uuden suihkuhävittäjän lentäjinä toimisivat pelkän liitokonekoulutuksen saaneet Hitler-Jugendin jäsenet, mutta He 162 oli aivan liian monimutkainen lennettäväksi muille kuin kokeneille lentäjille. He 162 ei antanut lentäjän virheitä anteeksi. Yhdeksän JG 1:n He 162 lentäjää kuoli ja viisi loukkaantui, kun he vaihtoivat FW 190:stä He 162:een.

Saksan antautuessa 8. toukokuuta 1945, 120 He 162:ta oli toimitettu, 200 oli valmiina ja 600 rakenteilla.

Mallit ja muunnokset

• A-0 – Ensimmäiset 10 prototyyppiä
• A-1 – Aseistettu 2 x 30 mm MK 108-tykeillä, 50 ammusta kumpaankin
• A-2 – Aseistettu 2 x 20 mm MG 151/20-tykeillä, 120 ammusta kumpaankin
• A-3 – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut keulassa kaksois-30 mm MK 108-tykit
• A-8 – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut tehokkaampi Jumo 004-D4 moottori
• B-1 – Ehdotettu uudistus vuodelle 1946, jossa olisi ollut tehokkaampi Heinkel-Hirth 011A turbojet, venytetty runko, johon olisi mahtunut enemmän polttoainetta, pitempi siipien kärkiväli ja kaksois-30 mm MK 108-tykki
• C – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut B-sarjan runko, Heinkel-Hirth 011A moottori, uusi V:n muotoinen perä ja kaksois-MK 108-tykki Schräge Musik-asekokoonpanolla
• D – Ehdotettu uudistus, joka olisi ollut samantapainen kuin C-sarja, mutta laajennetuilla, eteenpäin taivutetuilla siivillä
• E – He 162A BMW 003R voimalähteellä, BMW 003A turbojetillä ja sisäänrakennetulla BMW 718 nestepolttoainerakettimoottorilla moottorin tehostusta varten varustettu versio. Ainakin yksi prototyyppi valmistettiin
• S – kaksipaikkainen harjoitusliitokone

Rooli Hävittäjä
Miehistö 1
Ensilento 6. joulukuuta 1944
Palveluskäyttöön
Manufacturer Heinkel
Mitat
Pituus 9,05 m
Kärkiväli 7,2 m
Korkeus 2,6 m
Siipipinta-ala 14,5 m²
Paino
Tyhjäpaino 1 660 kg
Lastattuna ?
Maksimi lentoonlähtöpaino 2 800 kg
Voimanlähde
Moottori 1 x BMW 003E-1 tai E-2 suihkumoottori
Työntövoima 800 kg
Suorituskyky
Huippunopeus 900 km/h
Taistelusäde km
Lentomatka 975 km
Suurin korkeus 12 000 m
Nousunopeus 1 405 m/min
Siipikuorma kg/m²
Teho/Painosuhde kW/kg
Avioniikka
Mittaristo
Aseistus
Tykki 2 x 20 mm MG 151

Liittoutuneet arvioivat konetta sodan jälkeen ja tulivat lopputulokseen, että konetta vaivanneet ongelmat olisivat olleet pienellä kehitystyöllä ratkaistavissa.
Jos kone olisi tullut käyttöön vuotta aikaisemmin viat korjattuna, sillä olisi ollut paljon merkitystä.

Väitetään, että luutnantti Rudolf Scmitt ampui sillä alas 4.5-45 matalalla lentäneen RAF:n Typhoonin. Väitettä ei koskaan vahvistettu ja kunnia menikin sitten läheiselle ilmantorjunyksikölle.

 

[tulikomento]

Heinkel He 162 ”Volksjäger” (”Kansanhävittäjä”) oli Luftwaffen toisen maailmansodan aikaisista suihkuhävittäjistä toinen sarjavalmistukseen päässyt konemalli.

Saksan ilmailuministeriö (Reichs Luftsfahrt Ministerium, RLM) asetti koneen tuotantovaatimukset 10. syyskuuta 1944, ja halusi vastaukset ei-strategisista aineista massatuotettavasta konemallista viimeistään 20. syyskuuta. Volksjägerin piti olla tuotantovalmiina vuoden 1945 uudenvuodenpäivänä.[1]

Heinkel oli jo suunnitellut ehdot täyttävää konemallia ja sai 1 000 koneen tilauksen, jotka piti toimittaa vuoden 1945 huhtikuussa.

”Kansanhävittäjä”-nimitys aiheutui Hermann Göringin ajatuksesta, että uuden suihkuhävittäjän lentäjinä toimisivat pelkän liitokonekoulutuksen saaneet Hitler-Jugendin jäsenet, mutta He 162 oli aivan liian monimutkainen lennettäväksi muille kuin kokeneille lentäjille. He 162 ei antanut lentäjän virheitä anteeksi. Yhdeksän JG 1:n He 162 lentäjää kuoli ja viisi loukkaantui, kun he vaihtoivat FW 190:stä He 162:een.

Saksan antautuessa 8. toukokuuta 1945, 120 He 162:ta oli toimitettu, 200 oli valmiina ja 600 rakenteilla.

Mallit ja muunnokset

• A-0 – Ensimmäiset 10 prototyyppiä
• A-1 – Aseistettu 2 x 30 mm MK 108-tykeillä, 50 ammusta kumpaankin
• A-2 – Aseistettu 2 x 20 mm MG 151/20-tykeillä, 120 ammusta kumpaankin
• A-3 – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut keulassa kaksois-30 mm MK 108-tykit
• A-8 – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut tehokkaampi Jumo 004-D4 moottori
• B-1 – Ehdotettu uudistus vuodelle 1946, jossa olisi ollut tehokkaampi Heinkel-Hirth 011A turbojet, venytetty runko, johon olisi mahtunut enemmän polttoainetta, pitempi siipien kärkiväli ja kaksois-30 mm MK 108-tykki
• C – Ehdotettu uudistus, jossa olisi ollut B-sarjan runko, Heinkel-Hirth 011A moottori, uusi V:n muotoinen perä ja kaksois-MK 108-tykki Schräge Musik-asekokoonpanolla
• D – Ehdotettu uudistus, joka olisi ollut samantapainen kuin C-sarja, mutta laajennetuilla, eteenpäin taivutetuilla siivillä
• E – He 162A BMW 003R voimalähteellä, BMW 003A turbojetillä ja sisäänrakennetulla BMW 718 nestepolttoainerakettimoottorilla moottorin tehostusta varten varustettu versio. Ainakin yksi prototyyppi valmistettiin
• S – kaksipaikkainen harjoitusliitokone

Rooli Hävittäjä
Miehistö 1
Ensilento 6. joulukuuta 1944
Palveluskäyttöön
Manufacturer Heinkel
Mitat
Pituus 9,05 m
Kärkiväli 7,2 m
Korkeus 2,6 m
Siipipinta-ala 14,5 m²
Paino
Tyhjäpaino 1 660 kg
Lastattuna ?
Maksimi lentoonlähtöpaino 2 800 kg
Voimanlähde
Moottori 1 x BMW 003E-1 tai E-2 suihkumoottori
Työntövoima 800 kg
Suorituskyky
Huippunopeus 900 km/h
Taistelusäde km
Lentomatka 975 km
Suurin korkeus 12 000 m
Nousunopeus 1 405 m/min
Siipikuorma kg/m²
Teho/Painosuhde kW/kg
Avioniikka
Mittaristo
Aseistus
Tykki 2 x 20 mm MG 151

Liittoutuneet arvioivat konetta sodan jälkeen ja tulivat lopputulokseen, että konetta vaivanneet ongelmat olisivat olleet pienellä kehitystyöllä ratkaistavissa.
Jos kone olisi tullut käyttöön vuotta aikaisemmin viat korjattuna, sillä olisi ollut paljon merkitystä.

Väitetään, että luutnantti Rudolf Scmitt ampui sillä alas 4.5-45 matalalla lentäneen RAF:n Typhoonin. Väitettä ei koskaan vahvistettu ja kunnia menikin sitten läheiselle ilmantorjunyksikölle.

Mun mielestä Volksjäger on klassinen tapaus siitä, kuinka kolmas valtakunta kehitteli kehittelemisen ilosta huikeat määrät edistyksellistä sotatekniikkaa. Kuitenkin vain hyvin harva ase ehdittiin kehittää loppuun saakka tehokkaaksi sota-aseeksi. Muistaakseni Galland vastusti Volksjägeriä kun katsoi sen syövän resursseja Me-262:n kehitykseltä ja tuotannosta.

Sodan aikana ja sen jäkeen brittikoelentäjä Eric Brown koelensi ja testasi innolla sotasaaliiksi saatuja saksalaiskoneita. Miehen tyyppikokoelma on huikea.

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_aircraft_flown_by_Eric_"Winkle"_Brown

Ihan vinkkinä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet Luftwaffen konekaluston suorituskyvystä, kannattaa hankkia ja lukaista Mr. Brownin teos "Wings of the Luftwaffe".

 

[JOKO]

Kokeilivatko saksalaiset hinata pommia pommikonemuodostelman läpi? Äkkiseltään ajatellen kohtaamishyökkäys olisi ollut järkevin toteuttaa hävittäjän hinaaman herätesytyttimellisen pommin kanssa. Hävittäjä voisi lentää suurimmalla mahdollisella nopeudella ja tehdä loivia väistöliikkeitä koko kohtaamisen ajan. Luultavasti riittäisi muodostelman ohittaminen yläpuolelta, jolloin törmäämisen vaaraa ei ole. Pari sataa metriä hävittäjän perässä tuleva pommi hoitaisi homman.

 

[Sardaukar]

Lueskelin jostan, että länsiliittoutuneet koettivat jopa rankemmalla uhkailulla saada vangittuja saksalaisia koelentäjiä testaamaan sotasaalis-Nattereita sodan jälkeen. Mutta mikään uhkaus ei toiminut...kertoo aika paljon siitä vehkeestä.

 

[Samovarius]

Kokeilivatko saksalaiset hinata pommia pommikonemuodostelman läpi? Äkkiseltään ajatellen kohtaamishyökkäys olisi ollut järkevin toteuttaa hävittäjän hinaaman herätesytyttimellisen pommin kanssa. Hävittäjä voisi lentää suurimmalla mahdollisella nopeudella ja tehdä loivia väistöliikkeitä koko kohtaamisen ajan. Luultavasti riittäisi muodostelman ohittaminen yläpuolelta, jolloin törmäämisen vaaraa ei ole. Pari sataa metriä hävittäjän perässä tuleva pommi hoitaisi homman.

Tuskin, koska liitopommin olisi pitänyt olla joko suht kämäisen kokoinen jotta hävittäjä olisi jaksanut sitä vetää, tai sitä hinaamaan oltaisiin tarvittu pommikone. Lisäksi sytytysjärjestelmän luotettavuus olisi varmasti aiheuttanut harmaita hiuksia. Tällaiseen tarkoitukseen saksalaiset käyttivät esmes mattoina laukaistavia R4M-raketteja mm. JU 88:sta, ja ns. bomber destroyer- rooliin kehitettiin 50 mm tykillä varustetut Me 410- ja Me 262 -muunnokset. Battle box oli kuitenkin sen verran harva, että suuri määrä kunnolla puraisevia kuulia toimi varmasti paremmin, kuin yksi iso lataus jonka sirppale- ja painevaikutus. Kuvassa amerikkalainen pommikoneiden porrastus:

Saksalaiset kyllä kokeilivat massivisia moottoroituja liitopommeja - maamaaleja vastaan. Menestys oli kyseenalaista. Liikkuvaan ilmamaaliin konekiväärien ristitulessa sihtaaminen olisi todennäköisesti ollut hitaalla yhdistelmällä melkoista onnenkauppaa. Mikäli se olisi onnistunutkin, siihen olisi ollut suhteellisen helppoa vastata väljentämällä muodostelmaa. Enemmänkin kuvaamallasi tavalla toimivat ensimmäiset ilmatorjuntaohjukset, kuten Wasserfall tai Schmetterling. Siinä ampuja ohjasi ne tutkaohjauksella turvallisesti maasta, ja ohjus oli myös tällaista Mistleliä pienempi ja nopeampi maali.

 

[fulcrum]

Kokeilivatko saksalaiset hinata pommia pommikonemuodostelman läpi? Äkkiseltään ajatellen kohtaamishyökkäys olisi ollut järkevin toteuttaa hävittäjän hinaaman herätesytyttimellisen pommin kanssa. Hävittäjä voisi lentää suurimmalla mahdollisella nopeudella ja tehdä loivia väistöliikkeitä koko kohtaamisen ajan. Luultavasti riittäisi muodostelman ohittaminen yläpuolelta, jolloin törmäämisen vaaraa ei ole. Pari sataa metriä hävittäjän perässä tuleva pommi hoitaisi homman.

Pommin hinaaminen kuulostaa äärettömän työläältä ja hankalalta operaatiolta jossa voi mennä monta asiaa pieleen. Jo ennenkuin otetaan huomioon hävittäjäsuoja.
Pommien pudottelua amerikkalaisten tiukkojen muodostelmien keskelle kyllä kokeiltiin mutta ei vissiin kovin hyviä tuloksia saatu. 30mm tykit olivat parhaat, ja R4M-raketit sitten kun ne saatiin käyttöön.

 

[tulikomento]

Kokeilivatko saksalaiset hinata pommia pommikonemuodostelman läpi? Äkkiseltään ajatellen kohtaamishyökkäys olisi ollut järkevin toteuttaa hävittäjän hinaaman herätesytyttimellisen pommin kanssa. Hävittäjä voisi lentää suurimmalla mahdollisella nopeudella ja tehdä loivia väistöliikkeitä koko kohtaamisen ajan. Luultavasti riittäisi muodostelman ohittaminen yläpuolelta, jolloin törmäämisen vaaraa ei ole. Pari sataa metriä hävittäjän perässä tuleva pommi hoitaisi homman.

Tuosta hinauksesta en ole varma, mutta pudottelivat kyllä pommeja pommareiden päälle lentämällä niiden yläpuolelle. Yksiköistä muistaakseni ainakin JG 1 harrasteli tätä 1943 tienoilla kotimaan puolustuksessa. Aika pian huomattiin, kuinka vaikeaa oli saada lentopommi osumaan tällä tavoin vihollisen pommittajaan. Ja näiden kokemusten myötä saksalaiset ryhtyivät kehittelemään hävittäjistä laukaistavia raketteja. Näistä hommista kertoo muistelmissaan Heinz Knoke. Kirjan nimi on "Suuri metsästys".

 

[JOKO]

Mietin nykyisinkin käytettyjen maalipussien tapaista ratkaisua hinattavaksi pommiksi. Pommi olisi normaalisti rungon alla lennon aluksi. Muodostelmaa lähestyttäessä se laskettaisiin kelalta aukeavan vaijerinsa varaan. Minulla ei kyllä ole minkäänlaista käsitystä hinattavissa olevan pommin koosta. Fw 190 kykeni kuljettamaan 500 kilon pommin. Olisiko hinauksessa mennyt 250 kilon pommi? Sellaisen sirpalevaikutuksen pitäisi kaiken järjen mukaan olla suhteellisen tehokas 100-200 metrin päässä räjähdyksestä. Sytyttimen toiminta on tietenkin kriittinen onnistumisen kannalta. Kohtaamisen tapahtuessa noin 250m/s nopeudella sytyttimen pitää toimia just eikä melkein. Sakuilla oli jonkinlaisia herätesytyttimiä, mutta oliko tarkkuus riittävä?

Noista muodostelmien pommittamiseen tähdänneistä kokeiluista olinkin kuullut, mutta ne kieltämättä ovat hyvin vaikeasti toteutettavia ja siksi ymmärrettävästi jäivät kokeiluiksi. Siinähän on muuttujia vielä runsaasti hinattavaa pommia enemmän.

 

[Sardaukar]

Tuollaisia hinaava hävittäjä olisi törkeän haavoittuva saattohävittäjille. Japanin hepuilla taisi olla jotain tuollaisia kokeiluja, hyvin huonolla menestyksellä.

 

[fulcrum]

Lueskelin jostan, että länsiliittoutuneet koettivat jopa rankemmalla uhkailulla saada vangittuja saksalaisia koelentäjiä testaamaan sotasaalis-Nattereita sodan jälkeen. Mutta mikään uhkaus ei toiminut...kertoo aika paljon siitä vehkeestä.

En ole kuullutkaan mutta hyvin voin kyllä uskoa. Laitos vaikuttaa harvinaisen hengenvaaralliselta.
Sellaisen stoorin olen kuullut että kun britit keskeyttivät sodanjälkeisen Miles M.52 -projektin (hyvin samanlainen kuin jenkkien X-1) niin eräs saksalainen koelentäjä tarjoutui yrittämään äänivallin rikkomista koneella siitä huolimatta, sanoen että kyllä kai britit hänen antavat tapattaa itsensä? Tarjoukseen ei suostuttu, varmaankin siksi että olisi ollut äärettömän noloa mikäli saksalainen olisi kuitenkin onnistunut ensimmäisenä murtamaan äänivallin.

 

[fulcrum]

Mietin nykyisinkin käytettyjen maalipussien tapaista ratkaisua hinattavaksi pommiksi. Pommi olisi normaalisti rungon alla lennon aluksi. Muodostelmaa lähestyttäessä se laskettaisiin kelalta aukeavan vaijerinsa varaan. Minulla ei kyllä ole minkäänlaista käsitystä hinattavissa olevan pommin koosta. Fw 190 kykeni kuljettamaan 500 kilon pommin. Olisiko hinauksessa mennyt 250 kilon pommi? Sellaisen sirpalevaikutuksen pitäisi kaiken järjen mukaan olla suhteellisen tehokas 100-200 metrin päässä räjähdyksestä. Sytyttimen toiminta on tietenkin kriittinen onnistumisen kannalta. Kohtaamisen tapahtuessa noin 250m/s nopeudella sytyttimen pitää toimia just eikä melkein. Sakuilla oli jonkinlaisia herätesytyttimiä, mutta oliko tarkkuus riittävä?

Maalipusseja hinataan yleensä kohtuullisen isolla koneella, sillä vaijerikin painaa jo aika paljon. Olisi varmaan sama pudottaa pommi vapaasti, kyllä herätesytytin sen laukaisee oikeassa kohdassa jos on laukaistakseen.
Pommittajien alasampuminen ei kuitenkaan ollut sinänsä niin vaikeaa että siihen olisi tarvittu hirveästi erikoisaseita. Kunhan oli vaan hävittäjiä joissa oli raskas tykkiaseistus, kyllä niitä koneita putoili siinä määrin että hyökkääjältä yleensä jossain välissä sisu loppui. Ongelmana oli hävittäjäsaatto, kun torjuntahävittäjä lastattiin tykeillä niin siitä tuli niin hidas että hävittäjäsuojan läpäisy oli vaikeaa. R4M-raketit olivat siitä hyviä että niiden vastus oli kohtuullinen ja kun raketit oli laukaistu, ne eivät enää jarruttaneet koneen menoa.

 

[Ikarus]

Tuosta hinauksesta en ole varma, mutta pudottelivat kyllä pommeja pommareiden päälle lentämällä niiden yläpuolelle. Yksiköistä muistaakseni ainakin JG 1 harrasteli tätä 1943 tienoilla kotimaan puolustuksessa. Aika pian huomattiin, kuinka vaikeaa oli saada lentopommi osumaan tällä tavoin vihollisen pommittajaan. Ja näiden kokemusten myötä saksalaiset ryhtyivät kehittelemään hävittäjistä laukaistavia raketteja. Näistä hommista kertoo muistelmissaan Heinz Knoke. Kirjan nimi on "Suuri metsästys".

Katso liite: 3700

Kyllä Knoke ja hänen toverinsa 109:llä pommeja pudottelivat kohtalaisella menestyksellä. Puljan päälle kilometriä ylemmäs, rukkasihdillä ajastettu joku 300 kilonen siitä irti. Muistelen, että yhdellä pommilla lähti kerran kolme muuttoautoa alakertaan. Itse Göring soitti Knokelle ja onnitteli hyvästä menestyksestä ja kekseliäisyydestä. Knoke tovereineen pommitusidean keksi ja päättivät kokeilla. Kokeillut lopetti jenkkien hävittäjäsuojaus.

Kuvassa kapteeni ja sotainvalidi "Hamelnin pillipiipari " Heinz Knoke. Hänen sotansa päättyi partisaanien väijytyksessä Tsekissä syksyllä -44. Paha vammautuminen jalkoihin ja sota oli hänen osaltaan ohi. Sai hän aikaemminkin pahasti siipeensä vaan tämä oli viimeinen niitti. Knoke oli parhaita nelimoottorispesialisteja.
Kirja on hyvä, suosittelen.

 

[JOKO]

Millaisella teknisellä ratkaisulla hävittäjien aseet tahdistettiin ampumaan potkurin läpi? Onko homma jotenkin huomattavan haastavaa, vai miksi meidän Fokkereihin tai myöhemmin Sakujen mersuihin ei lykätty tykkiä podiin rungon alle?

 

[late347]

Millaisella teknisellä ratkaisulla hävittäjien aseet tahdistettiin ampumaan potkurin läpi? Onko homma jotenkin huomattavan haastavaa, vai miksi meidän Fokkereihin tai myöhemmin Sakujen mersuihin ei lykätty tykkiä podiin rungon alle?

Yleisesti sanottuna itse Fokker suunnittelija keksi oman version tahdistimesta konekivääreihin ensimmäisessä maailmansodassa. Perusideana oli tuolloin fyysinen tulinopeuden rajoittaminen, ettei pahin tapahtuisi elikkä luoti osuisi omaan lapaan. Potkurin pyöriessä, potkuri myös pyöritti ratasta, joka kytkeytyi aseisiin ja rajoitti konekiväärin laukaisua. Varmaankin teknisiä patentteja on luettavissa tätä nykyä. En tiedä tuosta teknisestä puolesta niin tarkasti enempää.

Englanniksi Fokkerin konekiväärin tahdistinta sanotaan interrupter (gear), tai gun synchronizer. Saksan ja Ranskan armeijoilla oli kuitenkin omasta takaa kehitystyötä samaan aihepiiriin liittyen. Elikkä muitakin "keksijöitä" oli kuin itse hollantilainen Fokker.
Kyseessä oli ensimmäisen maailmansodan aikoihin verrattain huipputekniikkaa, ja saksalaiset lentokoneet saivat etulyöntiaseman ympärysvaltojen koneisiin. Kuitenkin tekninen keksintö kopioitiin todella nopeasti kun oli tiputettu muutamia saksalaiskoneita.

Mersuijen tykkejä ei vissiin tahdistettu potkurin mukaan. Mersun konekiväärit kuitenkin olivat tahdistettuja. Mersun tykki ampui potkurin keskeltä. Tykin putki kulki moottorin rungon sisällä ja keskeltä läpi (engine block)

Siipigondolatykit mersuille, olivat siipien alla, ja ampuivat potkurin lapojen ulkopuolelle, elikkä ei tarvittu tahdistaa.

Rungon alla tykki podi olisi ollut mielenkiintoinen ratkaisu. Tällainen rungon alinen tykkipodi tehtiin tietyille maataistelukoneille ja raskaille hävittäjille kuten kaksimoottorinen Bf-110 ja Hs-129.

Ilmeisesti tilan puute Bf-109:ssä johti siihen ratkaisuun että on vain aseistus 2x 7.92mm + 1x 20mm. Tykki + ammukset painoivat aika paljon, ja samalla toivat lisää ilmanvastusta ja vähensivät nostetta (jos siipien alla?)


Neuvostoliiton La-7 hävittäjässä sodan loppupuolella käytettiin aseistusta 3x 20mm B-20 tykit. Nuo olivat kaikki tahdistettuja ja keulassa, lähellä lentokoneen keskiakselia. Erikoista noissa B-20 tykeissä olikin niiden alhainen paino ja pieni koko, elikkä niitä ladottiin kunnolla koneeseen.

Aiemmassa koneessa elikkä La-5 käytettiin 2x 20mm Shvak tykkejä jotka niin ikään olivat tahdistettuja.

 

[Ottoville]

Kyllä nuo siiventyvessä olevat tykit taitaa olla tahdistetut.

 

[Ikarus]

Periaatepiirros kk:n tai tykin tahdistuslaitteesta.

 

[Ikarus]

Kyllä nuo siiventyvessä olevat tykit taitaa olla tahdistetut.

Joo pakko olla, lähtee lavat muuten.

 

[late347]

Kyllä nuo siiventyvessä olevat tykit taitaa olla tahdistetut.

tarkoitinkin vain Bf-109 siipitykkejä en varsinaisesti puhunut FW-190 koneesta.

E-4 mallissa oli juurikin 2 x oerlikon mg/ff tykit

ja suomalaisiin gustaveihin pystyi asentamaan 2x mg151 gondoloihin (?)

 

[Ikarus]

tarkoitinkin vain Bf-109 siipitykkejä en varsinaisesti puhunut FW-190 koneesta.

E-4 mallissa oli juurikin 2 x oerlikon mg/ff tykit

ja suomalaisiin gustaveihin pystyi asentamaan 2x mg151 gondoloihin (?)

Luftwaffen ("mustat miehet") siirtävät Bf 109 G-6:tä, jossa on varustesarja Rüstsatz VI: siiven alapuoliset kondolit tykeille.
Tulivoimaa on rutosti, mutta painoa ja ilmanvastusta tuli lisää ja teki hävittäjätaisteluihin koneesta liian kömpelön.
E-4:ssä nuo MG FF:t oli siiven sisässä. Noita ulompana siivessä oleviä tykkejä ei tarvinnut tahdittaa, kuten @late347 tuossa totesi.

Emil 4, tykki siiven sisällä. Tuo S kirjain rungossa ohjaamon edessä ilmaisee, että kone oli JG 26 Schlageterin kalustoa.

 

[Ikarus]

KK:n tahdistus.