WW2 Hävittäjät

012f10ed2eb24b09738e01183df13417.jpg

Fernado Soton Corsair F4U-5, selvästi oli kaverissa lentäjän vikaa:) Corsair oli aika tempukas lennettävä, lentäjän kone.
Osaavissa käsissä paha vastus mille tahansa mäntämoottori hävittäjälle.
 
Japanilaisten laivaston lentäjien koulutus ei suosinut upseerikoulutusta. Lentokoulutusta katsottiin vanhoillisessa Japanin laivastossa upseerissa hieman vinoon ja laivaston upseerilta vaadittu (muistaakseni) 3v. laivapalvelus (siis ei-lentotehtävissä) aiheutti sen, että 90% Japanin laivaston lentäjistä oli aliupseereita.

Tod.näk. kunnioitetuin upseerilentäjä oli Junichi Sasai, joka kaatui 1942 Guadanalcanalin yllä.

upload_2015-11-4_11-31-35.jpeg
Ylikersantti Minoru Honda.
Esimerkki laivaston upseereiden asenteesta on Hondan kohtelu:
Syyskuussa 1942 Honda siirtyi Rabauliin, missä hän otti osaa useisiin ilmataisteluihin itäisen Uuden-Guinean ja Salomoninsaarten yllä.
Näihin aikoihin hän joutui tekemään pakkolaskun Kolombangan saarelle. Alkuasukkaat olivat ystävällisiä ja huolehtivat Hondasta kymmenen päivän ajan kunnes hänet pelastettiin.

Sillä välin Honda oli julistettu kaatuneeksi. Menestyksestä palvelussa hänelle oli myönnetty harvinainen kahden sotilasarvon ylennys.
Odottamansa sankarin paluu sijaan häntä jälleen kerran rankaistiin. Hänen esimiehensä eivät halunneet tehdä muutoksia tappioluetteloon värvätyn miehen takia. Seitsemän päivää peräkanaa Hondan käskettiin lentää yksin pitkän matkan taistelulentoja vihollisalueelle toivossa, ettei hän palaisi.
Kun viimein vanhempi upseeri kuuli tapauksesta, hänet herätettiin henkiin ja sotilasarvoa alennettiin kaksi pykälää. Tuollainen ylennys elossa olevalle värvätylle sotilaalle olisi ollut ennenkuulumaton.

Honda vihasi syvästi upseerikuntaa ja ilmaisi myös vastustuksensa kamikaze-itsemurhalentoja kohtaan.

Honda ampui alas ainakin 17 viholliskonetta, vaikka hän arvioi itse, että osui 40-50 vihollikoneeseen, ennen kuin lakkasi laskemasta.
Sodan jälkeen hänestä tuli koelentäjä, ja hän vietti paljon aikaa Yhdysvalloissa lentäen Mitsubishi MU-2:lla.



upload_2015-11-4_12-13-21.jpeg
Totta on, että Sasai oli upseerikunnassa harvinainen poikkeus.
Junichi Sasai ansaitsi "Rabaulin Richthofen" nimen ja vaikka hän ei taistellut kuin vähän aikaa, hänen maineensa suurena hävittäjäjohtajana elää yhä tänäkin päivänä. Sasai toimi mm. Saburo Sakain komentajana ja teki häneen vaikutuksen, sillä hän osoitti vilpitöntä myötätuntoa miehiään kohtaan, toisin kuin muut upseerit. Elokuun 26.-42 Sasai johti yhdeksän koneen muodostelmaa, joiden tehtänä oli suojata Betty-pommikoneita, jotka pommittivat Henderson Fieldiä Guadalcanalilta. Niiden kimppuun hyökkäsi 12 VMF-223:n Wildcatia. Sasai ei palannut lennolta.

Ennen kuolemaansa perheelleen kirjoittamassaan kirjeessä Sasai väitti saavuttaneensa 54 ilmavoittoa.
Laivaston ilmoituksen mukaan Sasai lensi 76 sotalentoa Tainanin rykmentissä ja saavutti 27 tunnustettua ilmavoittoa.
 
012f10ed2eb24b09738e01183df13417.jpg

Fernado Soton Corsair F4U-5, selvästi oli kaverissa lentäjän vikaa:) Corsair oli aika tempukas lennettävä, lentäjän kone.
Osaavissa käsissä paha vastus mille tahansa mäntämoottori hävittäjälle.

Ei nyt ihan enää WW2 -hävittäjä, mutta toisen maailmanpalon aikaista suunnittelua kuitenkin.

Nimittäin 1965 Vietnamissa muuan A-1 Skyraider -kuski pudotti pohjoisvietnamilaisen MiG-17:sta 20mm tykeillään.

Douglas_A-1_Skyraider_#13.jpg

http://theaviationist.com/2015/01/1...to-air-victories-on-north-vietnamese-mig-17s/

Osaavissa käsissä mäntämoottorikone oli pirullinen vastustaja vielä toisen maailmansodan jälkeenkin.

Mig17_killed1.jpg
 
530glaciergirl.jpg

WW2 warbirdit on nykyään niin kalliita ja haluttuja laitteita, että hyvin säilynyt yksilö pelastetaan restaurointiin hankalastakin paikasta.

On July 15, 1942 an entire squadron of planes, two B-17 bombers and six P-38s, flew out of Maine heading to England. Bitter cold and bad weather over Greenland caused the crews to lose their bearings and low fuel forced landings on the Greenland ice sheet, hours from the nearest refueling base. Supplies were dropped three days later, and eventually the crewmen were rescued. The planes left behind were buried in snow and ice over the years. Sub-surface radar found the planes in 1988, two miles from their original location and 268 feet deep in the glacier. In 1992, operations began to bring the planes out. A huge recovery effort brought a P-38 up by forcing hot water down through the ice. After four months of work the plane was taken, in pieces, to Middlesboro, Kentucky for restoration. Now known as the Glacier Girl, the P-38 flew again in 2001.

http://mentalfloss.com/article/23637/9-lost-and-found-airplanes

Lockheed-P38-lightning-glacier-girl-0405-1a.jpg
Tuolta saa ihan oikean Drakenin siviilikäyttöön, tai vaikkapa takapihan koristeeksi. Vanhempia mersujakin on näköjään kaupan, jos vain pätäkkää löytyy:

24414f_39bed7a3630e4375bbd23989b5620a8e.jpg_srb_p_479_273_75_22_0.50_1.20_0.00_jpg_srb


http://www.platinumfighters.com
 
Viimeksi muokattu:
On ne kallliita:( Etenkin P-51 näkyy olevan kallis kuin kultakimpale.. Rysky taisi olla 400.000$.

Bf 109:lle en äkkiä silmäiltynä löytänyt hintaa.

http://www.globalplanesearch.com/listing/aircraft-for-sale/Fouga-CM-170-VI/181514

vaan tuosta Fouga-Magister $29,900.
Jos ne on lentokuntoisia, pyyntö ei ole mitenkään älytön. IAF:n jäämistöä.

Toisaalta on sekin paljon rahaa, taidanpa lennellä kevytkalustolla edelleen:p
Ja ei Fougan lentotuntikaan ole aivan ilmainen. Vaikka moottori on siinä varsinainen nuhapilli, kerosiini palaa kuitenkin joutuisasti.
 
Nimittäin 1965 Vietnamissa muuan A-1 Skyraider -kuski pudotti pohjoisvietnamilaisen MiG-17:sta 20mm tykeillään.

Kirjassa Ukkosen Jyrinää, Ed Rasimus, on juttua Skyraiderin roolista mm. pelastuskopterin saattokoneina.
Nopeusalue sopi oivasti kopterin mukana roikkumiseen, siinä oli iso aselasti jolla suojata pelastustoimia. Tyypiliisesti 2 Skyraideria oli pelastuskopterin suojueessa ja toisen Skyraiderin-kuski otti pelastussaattueen saapuessa paikalle pelastustoimen johdon.
Antoi luvan lähistöllä kiertäneelle F-4 tai F-105-parvelle luvan poistua. Tai tarvittaessa ohjeisti tämän parven aseiden käyttöä, jos parvella oli vielä vaikkapa pommit alla.

Jos joku joutui hyppäämään ja hätäkutsu kuultiin, lähin parvi F-105:a tai F-4:a keskeytti välittömästi tehtävänsä ja riensi paikalle suojaamaan pelastustoimen alkua.
 
Kirjaa Nuoret Taistelulentäjät olen päässyt jo aloittelemaan.
Kirjan mukaan Wind tosiaankin kohdistutti aseensa 70 metrin matkalle.
Ehrnrooth kuoli Pyryn tyyppilennolla siiven kärkisakkaukseen, joka johti matalla´älyttömään´ ja siitä törmäykseen maahan. Ll 34:n komentajaksi nimitetty Ehrnrooth törmäsi ensimmäinen kerran Pyry-harjoituskoneeseen uransa aikana vasta Immolassa ja hinkui kokeilemaan konetta, tunnetuin seurauksin.

Muutamia muitakin mielenkiintoisia juttuja siitä on jo esille pompannut, niistä lisää tuonnempana.
 
Nimittäin 1965 Vietnamissa muuan A-1 Skyraider -kuski pudotti pohjoisvietnamilaisen MiG-17:sta 20mm tykeillään.

Nusnus. Oikea numeraalin sijapääte on MiG-17:n. Lukusanojen taipuva osa on keskellä sanarunkoa, kun taas loppupääte -toista on taipumaton kaikissa lukusanoissa 11-19. Taipumaton se on toki muissakin, mutta erehdys on johtunut ilmeisesti tästä nimenomaisesta osasta. Mutkikkaksi tapauksen tekee se, että lukusana seitsemäntoista on tässä muodossa sama kuin kantasana. Luku 16 taipuisi selvästi vastaavassa tapauksessa muotoon kuudentoista.
 
Kirjasta poimittua:

Kuten tunnettua on, Mersun lähtökiidossa oli monella vaikeuksia.
Kokenut lentomestari Erkki Pakarinen kehitti Mersulle hyvän lähtötavan.
Ensin hän käänsi rullaavan koneen kiitotien suuntaiseksi ja päästi jarrut irti. Seuraavaksi hitaasti lisää kaasua niin, että kannuspyörä pysyy edelleen maassa.
Kaasua lisää edelleen ja jalkaohjaimilla kone suorassa koneen kiihtyessä. Pakarinen antoi Mersun nousta siivilleen itsekseen. Paljon pelättyä kiertoa ei tapahtunut mihinkään suuntaan.

Pakarinen suoritti myöhemmin jopa hälytyslähtöjä siten, että otti jalat pois kokonaan ohjaimilta. Hänen ei tarvinnut edes pitää kiinni ohjaussauvasta, vain pelkästään odottaa, että kiihdytyksessä pyrstö kohosi ensin ja kone nousi itsestään ilmaan.

Pakarisen mielestä ongelman ydin oli, että pilotit työnsivät yhtä aikaa kaasuvipua ja sauvaa eteen. Tällöin pyrstö nousi liian nopeasti ja kone lähti kampeamaan, jolloin sitä ei pidellyt enää mikään.

Johannes Brotheruksen mielipide Mersusta: Mersu oli raju tappokone ilman kompromissejä. Parhaita puolia hyvä nousukyky ja aseistus, mutta Brewsterin kaltaisesta lentämisen ilosta ei voinut enää puhua.

Kirjassa on mainittu myös Fiat aivan erinomaiseksi lentää. Taitolentoon kone oli kuin tehty, sitä oli hyvä pyöritellä.
 
Kun 73 vuotta vanha, 07 lokakuu 2015 raunioista hänen koneensa havaittiin haku ryhmä "Kuban sillanpääasema", ja 2 viikon kuluttua 21. lokakuuta vieressä lasku havaittiin edelleen pilotti

Kukahan oli pilotti ja mikä kone? Ilmeisestikin tähtimoottorilla varustettu.
 
Oma suosikkini on North American P-51 Mustang D Merlinillä. 703 km tunnissa vauhtia, sotakäytössä Koreassa 1950-luvun alussa niin briteillä kuin jenkeilläkin. Israelilla kovassa käytössä Suezin kriisin aikana v. 1956, Australia poisti ne käytöstä v. 1960, Dominikaaninen tasavalta vasta 1983. Eipä näkynyt muita WWII hävittäjiä enää listoilla silloin.
 
Oma suosikkini on North American P-51 Mustang D Merlinillä. 703 km tunnissa vauhtia, sotakäytössä Koreassa 1950-luvun alussa niin briteillä kuin jenkeilläkin. Israelilla kovassa käytössä Suezin kriisin aikana v. 1956, Australia poisti ne käytöstä v. 1960, Dominikaaninen tasavalta vasta 1983. Eipä näkynyt muita WWII hävittäjiä enää listoilla silloin.

No kieltämättä ei huonoin mahdollinen valinta:)

Legendaarisin vehjes on kuitenkin Bf 109, makuasioista voidaan tietysti kiistellä.
Ei paras, mutta eniten ilmavoittoja WW2 saavuttanut kone.
 
Mersu onkin mielestäni hyvä kakkonen, varsinkin meidän Gustavit (oliko G-2, G-6 ja G-8?)
 
Vielä kirjasta Nuoret Taistelulentäjät, sama kertomus on myös Hannu Valosen kirjassa Messerschmitt Bf 109 ja Saksan sotatalous.

Suomalaisia lentäjiä oli yöhävittäjäkoulutuksessa saksassa. Ensimmäiset lennot Bf 109:llä tehtiin kaksipaikkaisella G-12:lla.
Kokeneen lennonopettajan ohje oli startissa: - Kaasuvipu ja sauva eteen reippaasti ja yhtäaikaisesti!
Hannu Valtonen kirjassaan huomauttaa: Molemmat tekijät olivat juuri Mersun kiertoa pahentavia tekijöitä ja kolmanneksi tulee nopea nokan liike, jonka takia potkurin hyrrävoimat pyrkivät kääntämään nokkaa lisää sivuun kierron suuntaan.
Koulutusvirhe. Eipä ihme, että saksalaiset rikkoivat lentoonlähdössä Mersuja todella hirmuisen määrän.
Tällä starttitavalla tarvittiin ensin täyttä vasenta jalkaa, kohta oikeaa, ja jos kuski oli puujalka, kierto oli varma.

Ei kaikista suomalaisistakaan kokeneista sotalentäjistä ollut Mersu-kuskiksi. Muutama päreiksi lähtökiidossa, niin todettiin että pysyttelet sitten jossakin vanhemmassa lentokoneessa..

Etu oli tällä starttitavalla näkyvyyden saavuttaminen etusektoriin nopeasti nokan noustessa vaakaan. En kuitenkaan pitäisi normaalilla ääreisnäöllä varustetulle pilotille suunnan pitämistä kiitotien suunnassa mitenkään ylivoimaisena tehtävänä ilman välitöntä etunäkyvyyttäkään. Sivulle Mersunkin ohjaamosta näki. Ja kun kaasun ja sauvan kanssa ei reudottu liikaa alkukiihdytyksessä, ei tarvittu riehua niiden jalkojenkaan kanssa.
 
Back
Top