WW2 Hävittäjät

[late347]

Kyllähän nuo Hurricanen aseet on selvästi lähempänä koneen keskilinjaa kuin Spit MK I:ssä.
Joku taisi olla @Ottoville , joka mahdollisesti tässä ketjussa tätä asiaa pohdiskeli. Postauksessa oli kuviakin erilaisista aseiden kohdistustekniikoista, laitettiinko luotisuihkut yhtymään tietyn matkan päästä vai pistettiinkö menemään koneen suuntainen luotivuo. Amerikkalaiset taisi tätä kohdistusta jossakin määrin harrastaa.

Nokassa oleva aseistus oli kohdistusteknisesti (esim, Bf 109 F) helpoin ja tarkat ampujat siitä piti, kun taas vähemmän taitavat tykkäsivät enemmän hajallaan olevasta aseistuksesta. Muistini mukaan yksimoottorisissa liittoutuneiden koneissa ei juurikaan nokka-aseistusta ollut, poislukien Morane-Saulnier. Saksalaiset mielellään keskitti aseistusta koneen nokkaan, samoin teki venäläläiset.

bell p-39 'airacobra'

bell p-63 'kingcobra'


Oikeastaan aika monessa koneessa oli aseistusta nokassa, mutta silti myös aseistusta muuallakin kuten siivissä, tai siipien alla kiinnikkeissä. Joten teknisesti ajateltuna ei ole mitenkään saivarreltua sanoa, etteikö olisi kuitenkaan ollut nokka-aseistusta (sitä oli monessa koneessa)

Toisaalta F sarjan Messerschmitit olivat kieltämättä erikoisia siinä ominaisuudessa että aseistus keskitettiin nokkaan. Pyrittiin kaiketi vähentämään aseiden häiriöitä ilmataistelujen aikana. Monet lentäjät kuitenkin ovat valitelleet että kovassa kurvitaistelussa, niin siipi-aseet jumiutuivat. Sekin on riippunut aseiden syöttöjärjestelmistä myös.

Muistaakseni Gunther Rall valitteli elämänkerrassaan (siitä on joku aika kun luin, kuitenkin) että Focke Wulfissa näin kävi välillä että Mg/FF tykit menivät kurvitaistelussa jumiin kun G voima rasitusta tuli tarpeeksi siipiin. Tästä johtuen jotkut lentäjät lensivät kevennetyllä aseistuksella FW-190 koneella - vain aseistuksena 2x kk + 2x konetykit MG151/20.

 

[Samovarius]

Brewsterissä oli myöskin nokkakonekiväärit. Italot harrastivat tätä myös, tosin sodankäynnissä ne ovat kuin makarooni ravintona.

Ilmeisesti lännessä ei luotettu kk-tahdistimien toimintavarmuuteen tai niitä pidettiin liian kalliina (outoa, jos Venäjällä ei)? Heittäisin tähän myös sellaisen lusikan soppaan, että varsinkin amerikkalaiset halusivat lentää koneillaan myös runsaasti maataistelutehtäviä, missä usean konekiväärin haulikkovaikutus luo tulipeittoa aluemaaliin.
Laivastolla tällaisia tehtäviä oli tosin huomattavasti vähemmän, mutta tästä huolimatta Brewsteriä seuraavat mallit käyttivät yksinomaan siipikonekiväärejä. Eikö vain kuulunut suunnittelukulttuuriin, vai annettiinko speksejä, ettei haluttu nokkakonekiväärejä (Brewster ja Airacobra eivät olleet menestyneitä malleja, ehkä haluttiiin ravistella irti niiden ominaisuuksista)?

 

[Slammer]

On nokka-asennuksessa muitakin hankaluuksia. Yksimoottorisessa potkurikoneessa nokka tuppaa olemaan jo valmiiksi täynnä ja aseiden tunkeminen sinne aiheuttaa omat ongelmansa. Lisäksi kun etenkin jenkit suosivat suurta määrää kevyempiä aseita, niin niitä kaikkia ei olisi saatu nokkaan kuitenkaan. Ja toki tulinopeus on hiukan pienempi. Muistan muitakin syitä mainitun, mutta en mitä ne mahdollisesti ovat enkä mistä olen niistä lukenut.

 

[Ikarus]

Eri maiden käytössä olleita lentokoneaseita toisen maailmansodan ajoilta.

Mike Spick kirjassaan Viimeiseen asti kertoo aseista seuraavaa:

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta saksalaiset lentokoneaseet eivät olleet erinomaisia. 7,9 mm MG 17 kk oli lähes täsmälleen yhtä tehokas kuin RAF:n .303 Browning, mutta kumpikin hävisi tulinopeudessa huimasti NL:n 7,62 mm ShKAS kk:lle. MG 17 korvattiin 13 mm MG 131:llä, jossa oli suurempi tulinopeus, mutta kevyempi ammus kuin amerikkalaisessa .50 Browningissa ja venäläisessä UBS-kk:ssa. 20 mm:n Oerlikon MG FF oli tyyppinsä tehottomin tykki, jonka tulinopeus oli säälittävän huono, ja korvattiin 20-millisellä Mauser MG 151:llä, jonka tulinopeus oli samankokoisella ammuksella venäläistä 20-millistä ShVAK-tykkiä pienempi ja hieman brittien 20-millistä Hispanoa suurempi. Hispanon ammuksen olivat lisäksi 25 % suurempia. Amerikkaisia raskaita pommikoneita vastaan tarvittiin kuitenkin paljon tuhovoimaisempia aseita. Tehtävään sopi 30-millinen Rheinmetal-Borsig MK 108-tykki, jonka ammuksen paino oli yli kolme kertaa Mauseria suurempi.

 

[Ikarus]

Kuvissa on noilla 20-ja 30-millisillä aikaansaatuja tuhoja.

Damaged tail on a BF109 by 2 20mm Hispano HEI shell and some 7.7's

P-47 hit by a SINGLE 20mm german HEI round.

 

[fulcrum]

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta saksalaiset lentokoneaseet eivät olleet erinomaisia. 7,9 mm MG 17 kk oli lähes täsmälleen yhtä tehokas kuin RAF:n .303 Browning, mutta kumpikin hävisi tulinopeudessa huimasti NL:n 7,62 mm ShKAS kk:lle. MG 17 korvattiin 13 mm MG 131:llä, jossa oli suurempi tulinopeus, mutta kevyempi ammus kuin amerikkalaisessa .50 Browningissa ja venäläisessä UBS-kk:ssa. 20 mm:n Oerlikon MG FF oli tyyppinsä tehottomin tykki, jonka tulinopeus oli säälittävän huono, ja korvattiin 20-millisellä Mauser MG 151:llä, jonka tulinopeus oli samankokoisella ammuksella venäläistä 20-millistä ShVAK-tykkiä pienempi ja hieman brittien 20-millistä Hispanoa suurempi. Hispanon ammuksen olivat lisäksi 25 % suurempia. Amerikkaisia raskaita pommikoneita vastaan tarvittiin kuitenkin paljon tuhovoimaisempia aseita. Tehtävään sopi 30-millinen Rheinmetal-Borsig MK 108-tykki, jonka ammuksen paino oli yli kolme kertaa Mauseria suurempi.

MG FF oli kompakti ja kevyt. Silloin kun sitä otettiin käyttöön, niin hävittäjän standardiaseistus oli kaksi 7.7mm konekivääriä. 20mm tykki oli siihen huikea parannus, etenkin pommikoneita vastaan. Ballistisesti ase oli toki aika huono mikä heikensi sen käyttökelpoisuutta hävittäjämaaleja vastaan. MG131 oli suunniteltu tahdistetuksi nokka-aseeksi. Se käytti sähköisiä nalleja ja oli melko kompakti ase. MG 151 oli 15mm ase, joka oli kaikin puolin erinomainen mutta osoittautui yksinään tehottomaksi, niinpä se yleensä korvattiin 151/20 -versiolla. Amerikkalaiset yrittivät kopioida tykin .60 kalipeeriin mutta projektista ei oikein tullut mitään. Tykkiä valmistetaan kai edelleen Etelä-Afrikassa.

Saksalaisten tykkien tehoa paransi sodan loppupuolella uudentyyppinen kranaatti, Minengeschoß. Aikaisemmin tykeissä oli käytetty teräsaihiosta tehtyjä kranaatteja joihin porattiin reikä r-ainetta varten: iso reikä miinakranaattiin ja pienempi paloammukseen (API). Liittoutuneet huomasivat HE-ammuksensa verraten tehottomiksi ja siirtyivät käyttämään pääasiassa panssariammusta. Saksalaisten keksintö oli tehdä kranaatti "väärinpäin": otettiin pala räjähdysainetta ja käärittiin sen ympärille ohut kuori. Ammuksen räjähdysteho oli paljon parempi kuin vanhemman mallisen kranaatin ja sodan lopulla saksalaiset käyttivät melkein pelkästään niitä.

Brewsterissä oli myöskin nokkakonekiväärit. Italot harrastivat tätä myös, tosin sodankäynnissä ne ovat kuin makarooni ravintona.

Ilmeisesti lännessä ei luotettu kk-tahdistimien toimintavarmuuteen tai niitä pidettiin liian kalliina (outoa, jos Venäjällä ei)? Heittäisin tähän myös sellaisen lusikan soppaan, että varsinkin amerikkalaiset halusivat lentää koneillaan myös runsaasti maataistelutehtäviä, missä usean konekiväärin haulikkovaikutus luo tulipeittoa aluemaaliin.
Laivastolla tällaisia tehtäviä oli tosin huomattavasti vähemmän, mutta tästä huolimatta Brewsteriä seuraavat mallit käyttivät yksinomaan siipikonekiväärejä. Eikö vain kuulunut suunnittelukulttuuriin, vai annettiinko speksejä, ettei haluttu nokkakonekiväärejä (Brewster ja Airacobra eivät olleet menestyneitä malleja, ehkä haluttiiin ravistella irti niiden ominaisuuksista)?

Britit käyttivät nokkakonekiväärejä vielä Gladiatorissa. Nokka-aseistus on vain koneen suunnittelun kannalta hankala - asennuksen pitää olla hyvin tiukka eikä yleensä nokkaan saa kuin kaksi konekivääriä tai muuta kevyehköä asetta. Tällainen aseistus todettiin riittämättömäksi jo 1936 ja kun pyssyjä oli muutenkin pakko laittaa enemmän, niin sekä britit että jenkit luopuivat nokka-aseista kokonaan. Sama pistää kaikki aseet siipiin potkurinkehän ulkopuolelle, näin ei tarvitse murehtia tahdistuksestakaan ja lisäksi runkoon mahtuu enemmän polttoainetta. Myöskään käytetyt moottorit eivät yleensä soveltuneet potkurinakselin läpi ampuvalle aseelle joten sitäkään ei voitu käyttää.

Siipiaseissa oli pari huonoa pointtia: siipiin tuleva lisäpaino huononsi kallistusnopeutta. Siipiaseet kokivat myös usein enemmän g-voimia ja saattoivat jumittaa tiukkojen kaartojen jälkeen. Lisäksi huonompaa tarkkuutta piti kompensoida laittamalla aseita enemmän, joten paino kasvoi. Tämä ei liittoutuneille ollut iso ongelma koska hepoja pellin alla yleensä riitti, mutta muilla mailla oli usein painon kanssa tarkempaa.

 

[Ottoville]

Saksalaisten tykkien tehoa paransi sodan loppupuolella uudentyyppinen kranaatti, Minengeschoß. Aikaisemmin tykeissä oli käytetty teräsaihiosta tehtyjä kranaatteja joihin porattiin reikä r-ainetta varten: iso reikä miinakranaattiin ja pienempi paloammukseen (API). Liittoutuneet huomasivat HE-ammuksensa verraten tehottomiksi ja siirtyivät käyttämään pääasiassa panssariammusta. Saksalaisten keksintö oli tehdä kranaatti "väärinpäin": otettiin pala räjähdysainetta ja käärittiin sen ympärille ohut kuori. Ammuksen räjähdysteho oli paljon parempi kuin vanhemman mallisen kranaatin ja sodan lopulla saksalaiset käyttivät melkein pelkästään niitä.

Tuohon voisi lisätä.



MG131 MG151/20 MK108 aseet suunniteltiin lenokoneisiin, mikä näkyy kokonaispainossa (ase + patruuna).
Kun katsoo kuvaa, patruunoita näkyy selvästi että liittoutuneiden aseet olivat vain kevennettyjä/sovellettuja versioita muista aseita.
Kun taasen saksalaisissa aseissa on tyypillisesti ”suuri luoti” ja ”pieni hylsy”.
Riittävä lähtönopeus suuri vaikutus maalissa johon on pyritty ohuella kuorella ja suurella r-aine määrällä.

MG 131

https://en.wikipedia.org/wiki/MG_131_machine_gun

https://en.wikipedia.org/wiki/MG_151_cannon

https://en.wikipedia.org/wiki/MK_103_cannon




MG151/15 ja MK103 olivat aseita joilla haettiin suurempaa lähtönopeutta (läpäisyä).

Joten niiden patruunat ovat enemmän ”normaalin näköisiä”.

MG151/15 ei täyttänyt odotuksia joten sen käyttö jäi vähäiseksi.

MK108 taasen käytettiin pommikoneita vastaan suuremman kantaman johdosta.

Ja Hs 129 aseena panssareita vastaan.

 

[late347]

Liittoutuneet kylläkin käyttivät nokka-aseistusta koneissa kun otetaan huomioon Neuvostoliitto. Melkeimpä kaikissa punakoneissa jotka olivat hävittäjiä - niin niissä oli nokassa aseet. Poikkeuksens kaiketi esim. I-16 type 24. Siinä oli shvak siipitykit ja shkas kk:t.

La-5 koneissa oli potkurin lapojen läpi ampuvat tahdistetut shvak konetykit. La-7 parannellussaa versiossa oli 3x B-20 berezin konetykkiä jotka myös ampuivat tahdistettuna potkurin lapojen läpi. Aseet olivat sijoitettu hieman epäsymmetrisesti. Yksi piippu oli hieman erillään muista kahdesta. Kaksi olivat enempi lähekkäin. Toisaalta tuolla ei ollut varmaankaan käytännön vaikutusta mitenkään esim rekyylin suhteen.

hyvä pointti kieltämättä tuo kallistusnopeus juttu. Ideaalissa vertailussa (kaksi identtistä konetta; vain aseistus erilainen) kallistusnopeus kaiketi heikentyisi hieman koska pitää enempi painoa, liikuttaa ympäriinsä. Paino onkin levitettynä siipien sisään ammuksien ja aseiden painona.

Toisessa tapauksessa aseistus sekä ammukset ovat keskitettynä koneen rungon sisälle, joka kaiketi helpottaisi kallistuksen aloittamista. Kuitenkin siitä huolimatta kallistusnopeuteen vaikuttavat muutkin tekijät kuin tuo aseistus ja ammukset. Aerodynamikka taitaa olla keskeisessä roolissa käytännön tasolla kun muutenkin koneet eivät usein ole identtisiä vaan eroja löytyy eri maiden koneiden välillä.


Suurin vaikutus kaiketi olisi juurikin kallistuksen aloittamisvaiheessa (initial roll rate), jonka voidaan katsoa olevan tärkein vaihe ilmataistelujen perspektviisitä kun painotetaan kallistusnopeuden tärkeyttä. Pitää siirtyä esim. vaakalennosta nopeaan kallistukseen esim. 120deg vasemmalle ja välittömästi kova kurvi siitä alkaen.

 

[Erkki]

Tässä Morane-ässä Antti Tanin mietteitä.

Minulle oli aivan uusi tuo Tanin kertoma tieto, että piippuihin tunkeva hiekka sai Moranen siipikonekiväärit noinkin pahasti väljistymään. Luulisi, että sama ongelma olisi ollut siipiaseiden riesana kaikissa koneissa. Ja tyhmä kysymys; eikö sitten piipunsuita olisi voinut suojata vaikka jollain liimapaperi- tai kondomivirityksellä?

 

[tulikomento]

Minulle oli aivan uusi tuo Tanin kertoma tieto, että piippuihin tunkeva hiekka sai Moranen siipikonekiväärit noinkin pahasti väljistymään. Luulisi, että sama ongelma olisi ollut siipiaseiden riesana kaikissa koneissa. Ja tyhmä kysymys; eikö sitten piipunsuita olisi voinut suojata vaikka jollain liimapaperi- tai kondomivirityksellä?

Kyllä. Juuri näin toimittiinkin. Ks. Tikkakosken museon Hurricane.

http://hurricanehc-452.blogspot.fi/

Siipi ja kookoot.

 

[Erkki]

Ilmeisesti sitten Morane-laivueessa ei kyetty tuonkaltaiseen innovatiivisuuteen.

 

[tulikomento]

Ilmeisesti sitten Morane-laivueessa ei kyetty tuonkaltaiseen innovatiivisuuteen.

En nyt osaa ihan suoraan sanoa oliko tuo päällystäminen kuinka yleistä, mutta ainakin britit tuota harrastivat. Idea on yksinkertainen ja toimiva. Kevyt suojapäällyste estää lian ja paskan kertymisen aseisiin ja lennon jälkeen mikäli joku suojista on jäänyt ehjäksi, on se mekaanikoille samalla merkki siitä, että juuri se konekivääri ei ole toiminut.

 

[Ikarus]

Trop varustesarjan ilmansuodatin taisi olla käytössä myös meidän Mersuissa. Kesällä pahasti pölyävillä hiekkakentillä hyvinkin tarpeellinen varuste.

 

[tulikomento]

WW2 koneiden ystäville Englannin Duxford ja mm. Shuttleworth Collection ovat pyhättöjä, mutta Amerikan mantereeltakin löytyy todella mielenkiintoinen Flying Heritage Collection.

http://www.flyingheritage.com/

Kahtokaapa pojat, komeasti lentää Mersu ja voi jumatsuikeli tuota lentävää Sturmovikkia

Microsoftin perustajia ollut Paul Allen on vuosien saatossa pistänyt rahaa haisemaan omaan ilmailuharrastukseen ja sen myötä on muodostunut lentokuntoisista toisen maailmansodan koneista kokoelma vailla vertaa.

Kuvia paikasta:

http://www.karo-aviation.nl/welkom.htm

Jos joskus pääsisi käymään jenkeissä, niin ilmailuharrastajalle tuo olisi ehdoton vierailukohde. Muita loistavia paikkoja tietysti Washingtonin Air and Space Museum, National Museum of the United States Air Force ja National Naval Aviation Museum.

 

[Ottoville]

Мессершмитт Me.209.
http://topwar.ru/88464-messershmitt-me209-rekordsmen-ne-opravdavshiy-nadezhdy-lyuftvaffe.html

Ensimmäinen prototyyppi Me.209V-1 tehtiin kesäkuu 1938.

Geometriset mitat airframe olivat vähäisiä: siipien kärkiväli 7,78 m, pituus 7,24m.Kun laskettu lentoonlähtöpaino 2515 kg ja kokonaispinta-ala on 10,69 m² siipi.m se antoi suuren kuormituksen siiven - 237,5 kg / m².m.
Muistutettakoon Me.209 joutui tilata erikoismoottori Daimler-Benz DB-601, joka on suunniteltu asennettavaksi kolmannen prototyyppi.Kaksi ensimmäistä oli tarkoitus käyttää tavallisia DB-601.


Me.109 r

Kesällä 1940 Me.209V-4 asettaa uuden moottori DB-601N, kehittää valtaa 1270 hvSen piti vahvistaa aseiden, korvaa aseen MG FF / M Mk.108 30 mm, ja aseta sama ase siipi, mutta koska lentoonlähtöpaino jo saavuttaneet 2800 kg, tämä vaihtoehto ei ole toteutettu aseita.

Aseistus koostui moottori Mk.108 aseita 30 mm kaliiperi, ammuttu akselin potkurin vaihteiston, kaksi synkronoitu konekivääriä MG 13 kaliiperi 131 mm moottori, kaksi synkronoitu aseet MG 151/20 20 mm kaliiperi siivessä juuret.
Suoritettuaan testejä purjelentokone Me.209V-5 asennettiin moottori DB-603B.
Mutta alkuvuodesta 1944, ilma, joka sijaitsee Augsburg, tuhoutui American pommikoneet.
Tähän mennessä tekninen komitea Air ministeriön vaati Messerschmitt asennettavaksi moottorin Junkers Jumo Me.209II 213E.
Tämä aiheutti muutoksen suunnittelussa etuosan rungon johtuen suuremmasta verrattuna DB-603, halkaisija moottorin Jumon.
Keväällä 1944 alkoi lennon testejä prototyyppi osoitti Me.209V-6.
Hänellä oli Jumo 213E moottorin tilavuus on 1750 hv, typpioksiduuli injektiojärjestelmä GM1, mahdollistaa kapasiteetin lisäämiseksi lentokoneiden moottoreiden korkeudessa 10000m 1270 hvon 1690 hvAseistus verrattuna Me.209V-5 se oli heikko ja koostui moottorin Mk.108 ase (70 ammukset kuoret), ammuttu akselin potkurin, ja kaksi synkronoitu MG 151/20 aseet (250 kierrosta tynnyri) juureen siipi.
Sarjatuotantoon ilma tuotettiin Me.209A1 moottorin DB 603G ja Me.209A2 kanssa Jumo 213E moottori.huolimatta onnistunut testaus Molempien koneiden, kaikki työtä sen kesäkuu 1944 lopetettiin.
Tässä vaiheessa, se päätti lopulta aloittaa massatuotannon suihkun Me.262 ja tarve Me.209 katosi.

Vielä toisen ilma-aluksen, joka kantoi nimitys Me.209.23 huhtikuu 1943 tekninen komitea ministeriön Aviation oli ennen ehdotusten yhtiön Messerschmitt rakentaa korkeilla torjuntahävittäjä varustetun Me.209N.
Design valmistuivat 25 Lokakuun mutta työtä prototyyppi Me.209NV-1 oli hidasta, ja helmikuussa 1944 lentokoneen kokoonpano, vaurioitui pahasti aikana pommitukset.

Me.209NV1 Rakennus valmistui heinäkuu 1944.Kone oli siipi suuremmassa mittakaavassa, moottori DB-603G puinen potkuri chetyrehlopastnym kasvoi 3,4 metriä halkaisijaltaan.
Jäähdyttimet asennettu etureunassa keskustasta.
Erittäin vakava aseistus koostui yhden moottorin Mk.108 aseet, kaksi synkronoitu konekivääriä MG 131 ja 4 aseet MG 151/20 siivet.
Tämä, mukaan kehittäjät, jolloin ilma on vakava vastustaja Yhdysvaltain raskaita pommikoneita.
Jotkut tutkijat väittävät, ilma, joka suoritti lennon testit tämän koneen.Ole varmuutta, miksi tämä kone ei rakennettu sarjaan.
Luultavasti, sen ominaisuudet eivät olleet niin korkeita, ja etusija annettiin sen tärkein kilpailija - Ta-152N.

Käännös alkuperäisestä jutusta(http://topwar.ru/88464-messershmitt-me209-rekordsmen-ne-opravdavshiy-nadezhdy-lyuftvaffe.html ) G- kääntäjällä.

 

[Deeiii]

Aikamoiselta rallipeliltä näyttää toi ykkösproto.

Tuosta kun joku kyseli että miksi Moranessa ei harrastettu suojuksia kk:n päällä. Voisiko syynä olla joko/tai

a) siipi-kk:n piiput tulivat ulos siivestä, kestävän suojan virittely hankalaa, ja/tai
b) pöly pölisi sisään laskeutuessa?

Jostain oon ymmärtänyt että nuo Hurricanen suojukset olivat enempi aerodynaamisista syistä, ehkä myös huollollisista.

Sitten toisiin aiheisiin - mietin tuossa että kun nykyään hävittäjissä on lähinnä yksi ainoa tykki, niin tietääkö kukaan toisen sodan ajoilta tai niiltä main hävittäjää jossa olisi ollut vain yksi, kenties karkeaväljyyksisempi tykki? Mietin että teoriassa joku näpsäkkä 25- tai 30-millinen potkurin läpi ampuva olis voinut olla esimerkiksi torjuntahävittäjässä kova sana.

 

[Ikarus]

vain yksi, kenties karkeaväljyyksisempi tykki? Mietin että teoriassa joku näpsäkkä 25- tai 30-millinen potkurin läpi ampuva olis voinut olla esimerkiksi torjuntahävittäjässä kova sana.

Karkeakaliberinen tykki oli P-39 Aeracobrassa, 37 mm. Samoin loppupään Bf 109 G-sarjan sekä K-sarjan koneissa, MK-108 30 mm. Molemmissa oli toki muutakin aseistusta. Pelkällä yhdellä tykillä aseistettua konetta ihan heti nyt mieleen tule. Molemmissa karkeissa tykeissä oli ongelmana jumiutuminen, jos g:tä oli vedettynä tulituksen aikana. Muistaakseni saksalainen Bf 109 -pilotti Peter Düttmann totesi muistelmissaan, että ennakko tuli vetää valmiiksi, löysätä veto ja tulittaa. MK-108 pelasi tällä konstilla kuin kello.

Tehokas MK-108 oli, tämän totesi Julius Meimberg, jonka Bf 109:n MK-108:n oma kranaatti räjähti putkessa. Samalla räjähti Daimler-Benz ja Meimbergille tuli erittäin kiire suoriutua pois koneesta. Laskuvarjohyppy kuitenkin onnistui.

Aerakobran ja Kingkobran 37 mm:n tykki, tulinopeus oli hidas ja vain 33 laukausta päättymättömässä vyössä.
Venäläisetkin, joilla on paljon Aerakobria käytössä, mielellään vaihtoivat koneeseen tämän varsin surkean tykin tilalle oman 20 mm:n tykin.

 

[tulikomento]

Airacobran tykissä oli tehoa. Kuvassa kapteeni Reino Turkin MS.406 yhden ainoan kranaatin osuman jäljiltä 25.5.1944. Ihme kyllä Turkki sai tuotua koneen alas ja mies itse selvisi naarmuitta.

 

[Ikarus]

Airacobran tykissä oli tehoa. Kuvassa kapteeni Reino Turkin MS.406 yhden ainoan kranaatin osuman jäljiltä 25.5.1944. Ihme kyllä Turkki sai tuotua koneen alas ja mies itse selvisi naarmuitta.

Katso liite: 7447

Kyllä aseessa tehoa oli, käytännössä laaki ja vainaa. Haastellista tuolla mörssärillä oli saada osuma, lähes kuin kiväärillä yrittäisi lentävää lintua
Kyllä MK-108:n yhdellä 30 mm kranaatillakin pommarin pudotti, siinä oli tulinopeus kuitenkin aivan eri luokkaa kuin tässä 37 mm:n aseessa.
Helpompi saada osuma. Vertailuna 20- millisen osumia pommittajan pudottamiseksi tarvittiin keskimäärin kolme.

 

[Erkki]

Taisi olla omimmillaan pintamaaleja vastaan tuo Airacobran 37.