Seuraavaksi muutamia ajatuksia ydinaseiden tulevaisuudesta ja todettakoon jo hetimmiten alkuun se, että kuulun siihen luokkaan ihmisiä jotka eivät usko, että ydinaseista luovutaan osana turvallisuusratkaisuja ihan lähitulevaisuudessa (tarkoitan lähitulevaisuudella 20-40 vuoden aikaperiodia). Eli asia toisin ilmaisen, olen sitä mieltä, että ydinaseet tulevat olemaan osa elämäämme (tavalla tai toisella) tulevinakin vuosikymmeninä ja miksi uskon näin, seuraavaksi lyhyehkö perustelu.
Tietenkin alkuun on todettava, että globaalisti jokin todella merkittävä tapahtuma, kuten vaikkapa Venäjän hajoaminen voi vaikuttaa paljonkin siihen millaiseksi ydinaseiden tulevaisuus muodostuu, mutta pyrin sivuamaan ajatuksissani tätäkin skenaariota.
Perustan ajatukseni sille, että ydinaseet tulevat olemaan osa elämäämme myös tulevaisuudessa osaltaan naapurimme Venäjän turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin joissa ydinaseistus on merkittävä osa iskuvoimaa myös tulevina vuosikymmeninä - näin siis voidaan päätellä maan asevoimien modernisoitinohjelman perusteella jossa ydinaseistuksen modernisoinnilla on oma merkityksellinen roolinsa. (Myöhemmin huomio siitä jos Venäjän asema alueellisena ja globaalina tekijänä olennaisella tapaa muuttuu).
Tällä hetkellä Venäjän asevoimien uudistusohjelmassa on huomioitu myös ydinaseiden uudistamisen ja modernisoinnin tarve, siitä ei pääse mihinkään. Ydinasella on myös oma roolinsa Venäjän uudessa doktriinissa vaikka asevoimat ei saanut kirjattua doktriiniin haluamaan oikeutusta ensi-iskuun mutta sen perusteella mitä olen lukenut arvioita doktriinista, jo nykyinen doktriini antaa Venäjälle varsin väljät mahdollisuudet käyttää ydinasetta jos Venäjän asema tai turvallisuus on merkittävällä tapaa uhattuna.
Samalla Venäjä panostaa etenkin strategisten aseiden uudistamiseen (mutta uudistusohjelma kohdistuu myös taktisiin aseisiin sekä risteilyohjuksiin). Monelle alaa seuraavista RS12M2 eli Topol-M on tuttu ja se on osa Venäjän strategista ydinasearenaalia, samoin RS-24 Yars on ja tulee olemaan osa Venäjän arsenaalia (ohjus otettu aktiivikäyttöön v. 2010) - nämä ovat käytössäolevista maalle sijoitetuista strategisista ohjuksista uusimmat. Venäjä on myös aloittanut uuden ICBM:n eli "Samaritan"/"Samariton" kehitystyöt ja kyseisen ohjustyypin tulisi korvata aikanaan R-36M2 (eli SS-18 Satan).
Mielenkiintoinen projekti on myös RS-26 Rubezh jonka kantama on strategiseksi ohjukseksi vaatimaton eli vajaat 6 000 km mutta onkin spekuloitu, että todellisuudessa ohjustyyppi on tarkoitettu korvaamaan keskimatkojen ohjusten aikanaan jättämän aukon - se siis sopisi strategiseen iskuun Venäjän "lähialueille" eli Eurooppaan ja Aasiaan. Toisaalta on veikattu, että kyseinen ohjustyyppi voi ennakoida sitä, että Venäjä tulee irtautumaan keskimatkojen ohjukset kieltävästä sopimuksesta perustellen vetäytymistään sillä, että keskimatkojen ohjuksia käyttävien maiden määrä kasvaa olennaisella tapaa ja nämä maat muodostavat teoreettisen uhan Venäjälle. RS-26 laskettaisi strategiseksi ydinaseeksi, mikä tarkoittaa sitä, että sen olemassa olo vaikuttaa tietty siihen, että kuinka paljon Venäjällä voi olla käytössä strategisia ydinaseita (käytännössä mannertenvälisiä ohjuksia, jollainen kantamansa puolesta RS-26 on juuri ja juuri).
Samaten on huomioitava Venäjän slbm-projektit. RSM-56 Bulava ollaan ottamassa käyttöön ja on myös muistettava vanhemman Project 667 BDRM "Delfin" -sukellusveneisiin sijoitetut R-29RMU Sineva strategiset ohjukset, joiden käyttöikä tulee yltämään jonnekin 2030-luvulle saakka.
Yksin strategisten ydinaseiden uusiminen ja käynnissä olevat ohjusprojektit viittaavat siihen, että ydinaseilla tulee olemaan roolinsa Venäjällä vielä pitkään. Samalla on huomioitava se, että Venäjä on panostanut ja tulee panostamaan myös taktisiin ohjuksiin ja pitkän kantaman risteilyohjuksiin ja siten, että suunnitteluvaiheessa on huomioitu se, että ohjusten tulee kyetä kantamaan ydinkärkeä. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Venäjä liikkuu hyvin harmaalla alueella. Iskander-M:n kantama on virallisesti max. 500 km mutta on syytä huomioita se, että ohjuksen todellinen kantama olisi olennaisesti pidempi (700+ km) ja täten todellisuudessa ohjus olisi luokiteltavissa keskimatkojen ohjukseksi (ja tästä syystä virallinen kantama on sen max. 500 km). Yhtälailla harmaalla alueella liikkumista on se, että Venäjällä on suunnitteilla maaltalaukaistavia versioita sellaisista risteilyohjuksista jotka on kielletty INF-sopimuksessa vuodelta 1987.
Jos siis Venäjällä ei tapahdu todella merkittävää muutosta tulevina vuosina, voidaan olettaa, että yksin Venäjän "ansiosta" ydinaseilla tulee olemaan oma roolinsa globaalilla näyttämöllä seuraavien vuosikymmenten aikana. Entäpä jos Venäjä muuttuu?
Kysymys on tietty ongelmallinen, koska ei ole varmuutta Venäjän muutoksen konkreettisesta suunnasta. Venäjän tulevaisuus voi olla ihan mitä tahansa demokratiakehityksen ja hajoamisen väliltä, seuraus voi olla se, että tulevana vuosikymmenenä nykyisen Venäjän alueella on useampi valtio joista kenties enemmän kuin yksi omistaa ydinaseita - kuinka niihin suhtaudutaan? Ja vaikka Venäjä jollain tapaa demokratisoituisi ja maassa valta vaihtuisi rauhanomaisesti mikään ei takaa sitä, että uusi johto ehdottomalla varmuudella haluaisi riisua ydinaseet. Melkeinpä voisin veikata, että kaikesta huolimatta maan uusi johto tavalla tai toisella haluaisi pitää Venäjän asemaa yllä globaalina tekijänä - ei niin merkittävänä kuin nyt mutta kuitenkin olemassa olevana ja he varmasti ymmärtävät sen, että kehittyvä ja demokratisoituva Venäjä ei kykene pitämään yllä "sotataloutta" ja mittavia asevoimia - ja sikäläiseen ajattelutapaan nivoutuu voimakkaasti ajatus siitä, että voima on myös sitä asevoimaa. Joten he voivat ymmärtää sen, että Venäjän on pienennettävä asevoimiaan tai lopetettava modernisointiohjelma (tai molempia), joten tällöin on olemassa vaara sille, että halutaan pitää kiinni edes jostain iskuvoimasta ja se on tuolloin ydinaseet, koska strategiset ja taktiset ydinaseet voivat omalta osaltaan turvata Venäjän rajoja - siihen nykyistä olennaisesti pienemmät asevoimat eivät kykenisi ja Venäjällä varmasti tilanne nähtäisi siten, että naapurissa on valitoita jotka haluavat syystä tai toisesta ajaa omia etujaan Venäjällä. (Kiinan rooli voi tässä tapauksessa olla mielenkiintoinen).
Niin kauan kuin Venäjällä on mittavat ydinaseet minun on vaikea nähdä, että Yhdysvallat olennaisella tapaa riisuisi omiaan. Siitä huolimatta, että Yhdysvalloilla on kaikella tapaa kyky pitää hallussaan monipuolisempaa ja samalla iskukykyistä konventionaalista voimaa - Venäjällä ei välttämättä samaa ole eikä tule olemaankaan (talouden kehityksestä johtuen). Samoin Yhdysvaltojen ja Kiinan tilanne voi olla tulevaisuudessa mielenkiintoinen. Kiina haastaa Yhdysvallat taloudellisesti mutta voiko "taloudellinen sota" edetä kylmään sotaan? Kiinalla ei tällä hetkellä ole mittavia strategisia ydinasevoimia mutta millaiseksi tilanne kehittyy jos Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmä laajenee ja on entistä toimivampi? Jos se kykenisi torjumaan huomattavan osan Kiinan iskuvoimasta heräisikö Kiinassa ajatus ryhtyä varustamaan asevoimiaan entistä enemmän myös strategisin ydinasein vai jatkaisiko Kiina nykyisellä linjallaan? Jos Kiina valitsisi ensimmäisen vaihtoehdon vaikuttaisi tämä olennaisella tapaa siihen millainen tulevaisuus ydinaseilla tulisi olemaan globaalisti.
Eikä myöskään pidä unohtaa pienempiä tekijöitä. Intia kehittää kaiken aikaa omaa iskuvoimaansa ja sen käytössä on keskimatkojen ohjuksia ja suunnitelmissa on strategisia ohjuksia, Intialla on motiivinsa toimintaan - Kiina ja Pakistan. Ja Intian toiminta ja varustautuminen vaikuttaa olennaisella tapaa siihen kuinka Pakistan toimii - se ei jää toimettomaksi vaan kehittää ja pyrkii parantamaan omaa iskukykyään.
Lähi-itä ei myöskään ole ongelmaton alue. Israel on alueen ainoa ydinasevalta enkä todellakaan usko, että he riisuvat aseistustaan. Käytännössä he kehittävät ja parantavat kaiken aikaa kykyään iskeä viholliseensa myös ballistisin ohjuksin. Iranilla on oma roolinsa ja vaikka maan ydinaseohjelma tyssäisi on vaikea nähdä, että alueella ryhdyttäisi mittavaan aseistariisuntaan. Alueelliset konfliktit sanelevat osin tämän kuin myös muslimeiden sisäiset ristiriidat.
Pohjois-Korea on oma kysymyksensä - joskaan en pidä maan uhkaa niin suurena mitä media kertoo. Maan olemassa olo on riippuvainen niin monesta ulkoisesta tekijästä, että on vaikea ennustaa enää kovinkaan pitkää (vuosikymmenten) tulevaisuutta maalle ja omasta teknologisesta kyvystään huolimatta maa jää käytännössä kaiken aikaa jälkeen naapureistaan. Sillä voi olla noin kymmenen ydinlatausta, jotka ovat jonkin sortin uhka, mutta niin kauan kuin ei ole varmuutta siitä, että maa kykenee toimittamaan pommit tms. kohteeseensa uhka on hyvin minimaalinen. Kapasiteettia ja kykyä ydinkärkien rakentamiseen ja sijoittamiseen ohjuksiin ei vielä ole - ei kenties ole vuosiin.
Mutta on vielä huomioitava eräs tekijä nimittäin muut kasvavat ja kehittyvät taloudet jotka samalla panostavat asevoimiinsa. Mikäli halua irtautua kv. sopimuksista alkaa esiintyä entistä enemmän seuraus voi olla se, että tulevina vuosikymmeninä entistä useampi kasvava ja kehittyvä valtio haluaa osoittaa voimaansa ja potentiaaliaan sillä, että ryhtyvät kehittämään ydinasetta. On huomioitava, että monelle maalle ydinase voi olla eräänlainen "statussymboli", sellainen jollaisena sitä ei mielletä osassa eurooppalaista ajattelua. Ja halutaanpa kuvitella mitä tahansa niin joukkotuhoaseista ydinaseisiin sisältyy tiettyä symboliikkaa ja tätä ei voi jättää huomiotta. Vaikka käyttökynnys on erittäin korkealla ja käyttöön sisältyy huomattavia riskejä moni näkee asian edelleen siten, että ydinaseet tuovat sellaista voimaa joka osaltaan tuo koskemattomuutta ja toisaalta antaa äänivaltaa joko alueellisesti tai globaalisti.
vlad.
