Ydinaseet

Ryssillä on ydinpelote ja massiivinen korruptio, joten olen pohtinut ryssien ballististen ydinohjusten kuntoa.

Itse ohjus
-polttoaine on kiinteää, joten sen pitäisi kestää pitkäaikaista varastointia. Mikä on kiinteän rakettipolttoaineen säilyvyys ihanneoloissa? Pysyvätkö siilot kunnossa vai valuuko vettä sisään?
-ohjuksen pitää mitata gyroskoopeilla lentorataansa ja laskea tarvittavat korjaukset tämä vaatii sähköä, oletettavasti akusta. Kuinka kauan akku pitää latauksensa? Kuinka vaikeaa sen lataaminen on? Montako lataussykliä se kestää? Kuinka hyvin elektroniikka on suojattu epäideaaleilta säilytysoloilta?
-raketti ohjautuu suutinta kääntämällä. Mistä kääntökoneisto saa käyttövoimansa? Akku? Turbopumppu hydrauliikalle? Vaatiiko huoltoa? Kuinka usein?

Bus (MIRV-ohjuksen osa, joka pystyy muuttamaan kurssiaan ja pudottamaan yksittäisen ydinkärjet kohteisiinsa ja laukaisee penetration aidit)
-mikä määrä ryssän ohjuksista on MIRVejä ja kuinka monessa on vain yksi kärki?
-riittääkö paineistettulla kaasulla delta-v tässä käytössä? Tarvitseeko säiliötä täydentää aika-ajoin?
-jos cold gas thruster ei riitä, vaihtoehdoista kiinteä polttoaine on huono, koska sitä ei (ilman monimutkaisia järjestelmiä) voi sammuttaa tai säätää sen tehoa. Kryogeeniset polttoaineet eivät säily, joten nekään eivät käy. Jääkö muuta vaihtoehtoa kuin hypergoliset polttoaineet? Jos ne ovat käytössä, kuinka usein polttoainejärjestelmä pitää uusia jos hapetin on voimakkaasti korroosiota aiheuttava typpitetraoksidi?
-ohjauselektroniikka. Saanee virtansa akusta? Lataaminen ja syklit jne? Suojaus huonoilta säilytysolosuhteilta?

Varsinainen ydinkärki
-tarvitsee sähköä antureille laukaisuhetken määrittämistä varten ja nalleille. Akusta? Jne?
-kärjen plutonium hiljalleen puoliintuu ja oletettavasti jättää jälkeensä neutroneita imeviä reaktiotuotteita. Kuinka usein plutonium core pitää uudistaa?

Summa summarum: ydinohjuksen kunnossapidossa on monta lenkkiä, joitka voivat katketa demotivoituneeseen huoltomieheen tai kalliin vaihtokomponentin hinnan itsellään pitävään upseeriin. Jos napista painetaan kaikki ohjukset eivät välttämättä lähde siilostaan (ainakaan ehjänä), lennä oikeaan kohteeseen tai räjähdä kohteessa.

edit: vaadittu uudelleenkirjautuminen hävitti viestin, mutta takaisin-napilla löytyi kadonnut teksti.
 
Viimeksi muokattu:
-ohjuksen pitää mitata gyroskoopeilla lentorataansa ja laskea tarvittavat korjaukset tämä vaatii sähköä, oletettavasti akusta. Kuinka kauan akku pitää latauksensa? Kuinka vaikeaa sen lataaminen on? Montako lataussykliä se kestää? Kuinka hyvin elektroniikka on suojattu epäideaaleilta säilytysoloilta?
Rakettimoottorista vuodatetulla kaasulla toimiva turbogeneraattori on myös vaihtoehto. Vaiheen vaihtumisen ajaksi pitää tietysti olla myös sähköä. Eli sähkövarasto tai vaiheista riippumaton generaattori, esimerkiksi erillisellä kiinteän polttoaineen kaasugeneraattorilla toimiva turbogeneraattori.

NiMH-akut kestävät jatkuvaa hidaslatausta hyvin ja pitkäkestoisesti. Li-ionit ovat kevyempiä mutta vaikeampia ylläpitää tehokkaina, niitä ei voi pitää jatkuvasti täynnä vaan pitää antaa purkautua jonkin verran ja sitten ladata taas täyteen. Jos pidetään n. keskivaiheen latausta, esim. 40%-80%, kestävät kuitenkin aika hyvin mutta rajallisen määrän syklejä. Lyhyeen tarpeeseen, kuten vaiheen vaihtoon, myös superkondensaattorit tai uusin keksintö hybridikondensaattori. (Hybridikondensaattori varaa energiaa sekä sähkökenttään että kemiallisesti.) Nämä pitää ladata lennon aikana vaiheen vaihtumisen aikaista tarvetta varten.

-riittääkö paineistettulla kaasulla delta-v tässä käytössä? Tarvitseeko säiliötä täydentää aika-ajoin?
-jos cold gas thruster ei riitä, vaihtoehdoista kiinteä polttoaine on huono, koska sitä ei (ilman monimutkaisia järjestelmiä) voi sammuttaa tai säätää sen tehoa. Kryogeeniset polttoaineet eivät säily, joten nekään eivät käy. Jääkö muuta vaihtoehtoa kuin hypergoliset polttoaineet? Jos ne ovat käytössä, kuinka usein polttoainejärjestelmä pitää uusia jos hapetin on voimakkaasti korroosiota aiheuttava typpitetraoksidi?
Unohdit monopropellantit. Näistä yleisin, myös MIRVeissä, on hydratsiini, jota (tai sen lähisukulaisia) toki käytetään myös hypergolisena polttoaineena. Myös typpioksiduulia eli ilokaasua voidaan käyttää monopropellanttina. Markkinoilla on myös erilaisilla lisäaineilla tehostettuja seoksia, jotka perustuvat yleensä jompaan kumpaan näistä. Pelkistävänä kemikaalina hydratsiini säilyy tankattuna käyttökelpoisena hyvin pitkään.

-kärjen plutonium hiljalleen puoliintuu ja oletettavasti jättää jälkeensä neutroneita imeviä reaktiotuotteita. Kuinka usein plutonium core pitää uudistaa?
Jenkkien uudistamisohjelmiin liittyen on esitetty sellaista aikaa kuin "vähintään sata vuotta." Lähteitä en muista enkä etsi. Plutoniumin puoliintuminen myös vähentää herkemmin hajoavan Pu-240:n osuutta ytimessä, mikä vähentää sen herkkyyttä ketjureaktion ennenaikaiselle kiihtymiselle puristusvaiheen aikana. Tämä voi toimia neutronimyrkkyjä vastaan tehoa parantavana mekanismina. (Laboratiossa tuotettu plutonium oli puhdasta Pu-239:ää, jonka ominaisuuksien pohjalta Manhattan-projektissa suunniteltiin Thin Man-pommi. Pu-240 esiintyminen reaktorissa tuotetussa plutoniumissa oli yllätys ja sen vuoksi tykkityyppistä plutoniumasetta ei käytännössä voitukaan tehdä.)

Kemiallisen räjähteen ominaisuuksien muuttuminen ajan myötä taitaa olla nopeammin realisoituva ongelma. Jos käytettyjen räjähteiden detonaationopeuksien suhde muuttuu, ei ytimen puristus olekaan enää täydellisen pyöreä mikä johtaa tussahtamiseen. Tussahduskin on helposti iso räjähdys konventionaalisiin verraten, mutta jos teho ei riitä fuusiosekundäärin sytyttämiseen, ampuva osapuoli pettyy pahasti.

Summa summarum: ydinohjuksen kunnossapidossa on monta lenkkiä, joitka voivat katketa demotivoituneeseen huoltomieheen tai kalliin vaihtokomponentin hinnan itsellään pitävään upseeriin
Tämä on se pihvi. Jo siilon luukun tiivisteiden huoltobudjetin kähveltäminen voinee riittää aseen luotettavuuden tuhoamiseen. huoltoketjusta löytyy paljon muutakin helpommin vietävää ja vaikeammin tarkastettavaa.
 
Unohdit monopropellantit. Näistä yleisin, myös MIRVeissä, on hydratsiini, jota (tai sen lähisukulaisia) toki käytetään myös hypergolisena polttoaineena. Myös typpioksiduulia eli ilokaasua voidaan käyttää monopropellanttina. Markkinoilla on myös erilaisilla lisäaineilla tehostettuja seoksia, jotka perustuvat yleensä jompaan kumpaan näistä. Pelkistävänä kemikaalina hydratsiini säilyy tankattuna käyttökelpoisena hyvin pitkään.
Hyviä pointteja koko vastaus täynnä!
 
Sarmat käyttää nestemäisen polttoaineen "kapselointi" tekniikkaa mikä tarkoittaa että ohjus tankataan jo tehtaalla eikä sen kanssa tarvitse säätää siilossa pitämisen aikana tai muutenkin huollon yhteydessä. Useat Neuvostoliiton/Venäjän sukellusveneistä laukaistavat ohjukset käyttivät/käyttävät samaa tekniikkaa, muistaakseni kesti säilytystä kauan aikaa, olikohan peräti 20 vuotta joissain malleissa ennen kuin "löpökapseli" täytyy vaihtaa uuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Historian havinaa.
This film profiles the USS George Washington (SSBN-598), the lead ship of her class of Polaris ballistic missile submarines. This nuclear powered submarine the third ship of the United States Navy to be named for George Washington, first President of the United States, and the first of that name to be purpose-built as a warship.
 
Aika jännä näkemys Iloniemellä.
Himasen maaliskuussa 2022 tekemässä haastattelussa ministeri Iloniemi vastaa kysymykseen, mikä on Yhdysvaltojen tarjoaman ydinasesuojan merkitys?
– Minusta se on perusteeton unelma, Iloniemi arvioi.
Iloniemen mukaan kylmän sodan kauhun tasapainon aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto toimivat rationaalisesti, vaikka lähtökohta oli irrationaalinen.
– Olen kauan uskonut ja uskon edelleen siihen, että mikään valtio ei vaaranna omaa kansallista olemassaoloaan suojatakseen jotakin toista valtiota. Se tarkoittaa, että ydinasesateenvarjoa ei ole olemassa, Iloniemi toteaa.
 
Viimeksi muokattu:
Aika jännä näkemys Iloniemellä.

Tämähän on helposti todistettu. Saksalle ja Japanille on annettu ydinasesateenvarjo näiden oman ydinaseen vaihtoehdoksi, ja kumpikin on valinnut oman ydinaseen. Ei kun...
 
Iloniemi on varmasti yhtä lailla paremmin tietävä kuin se Juusti (vieläkö joku muistaa?).

Iloniemi arvioi myös ydinaseisiin nojaavan pelotteen vaikutusta.
– Jos Venäjä sitten jonkinlaisen hermostuksen tai paniikkireaktion vallassa räjäyttäisi ydinlatauksen jossakin, kaikki riippuisi siitä, miten vastapuoli reagoisi. Onnellisin tilanne olisi tietysti se, ettei se reagoisi lainkaan, Iloniemi sanoo.

Ei tuo nyt noin mene. Game of chickenissä se häviää, joka kääntää kupit eikä enää korota panosta. Molemmat häviävät, jos mennään loppuun asti. Vaikka tämä on peliteorian perusjuttuja, niin tässä tapauksessa se tarkoittaisi sitä, että jos Venäjän ydiniskuun ei vastattaisi, se voisi jatkossa uhkailla ydiniskulla ja saada myös tahtonsa läpi, koska 1) Se on jo näyttänyt, että uhkaus ei ole katteeton 2) Vastapuoli on jo näyttänyt, että vastaiskua ei tule, ainakaan puolustusliiton muiden jäsenten suojaksi.

Vastaisku on siis käytännössä pakollinen. Jos se jää vain samansuuruiseksi, eikä ole isompi tai tappavampi, tämä ei välttämättä estä tekemästä samaa jatkossa, koska Venäjä voi olettaa ettei isompaa vastaiskua tule muillakaan kerroilla, ja hyväksyä esim. jonkin kaupunkinsa menetyksen tehdäkseen strategisen siirtonsa.
 
Aika jännä näkemys Iloniemellä.


Oma ydinase ei ole koskaan ollut pahasta kellekään.

Siten voimme olla "kokoamme suurempia" :)

Pohjolan Pakistan.

nappi.jpg
 

Tellerin suurin super-hyper-pommi olisi ollut vielä tuhansia kertoja raskaampi kuin Conantille esitelty 100 megatonnia. Tämän suuruudenhullun jysäyksen työnimenä oli Wellersteinin mukaan ”Takapiha” (engl. Backyard). Nimi viittaa siihen, että pommia olisi valtavan kokonsa vuoksi mahdotonta kuljettaa pihalta minnekään – ja luultavasti myös tarpeetonta.

”Tuo nimenomainen [pommi]malli tappaisi luultavasti koko maailman, joten miksi kuljettaa sitä minnekään”, kommentoi aikanaan eräs Tellerin työtoveri. Wellersteinin teksteissä ei kerrota sanojan nimeä.Teller löi pöytään idean 10 tnt-gigatonnin eli 10 000 megatonnin pommista. Se olisi räjähdysenergialtaan pyöreästi 700 000 kertaa Hiroshiman 15 kilotonnin pommia suurempi, vaikka tällainen pommi ei vielä aivan riittäisikään kaiken elollisen tappamiseen.


Wellersteinin mukaan tämä ehdotus järkytti neuvottelukuntaa ainakin jossain määrin. ”Se saastuttaisi maailman”, komitean mietinnössä todettiin.

Wellersteinin siteeraaman, vuonna 1963 laaditun amerikkalaisen raportin mukaan 10 gigatonnin hirviöpommin paras räjäytyskorkeus olisi vähän yli 50 kilometriä (raportti: s. 34 pdf-numeroinnin / s. 27 paperinumeroinnin mukaan).

Selkeänä päivänä optimikorkeudella räjäytettynä pommi tappaisi ihmiset palovammoihin noin 500 kilometrin päästä. Herkästi palavien materiaalien alkuun saattamia valtoimenaan riehuvia tulimyrskyjä syttyisi suunnilleen samalle etäisyydelle. Kuiva puu, eli esimerkiksi puurakenteet, roihahtaisi suoraan pommin välähdyksestä tuleen noin 300–400 kilometrin päähän.
 
Back
Top