Yhdysvaltain presidentinvaalit 2020

-varoituslaukauksia pitää ymmärtää ampua ajoissa, ihminen on semmoinen että vaikka sillä menee lusikallinen salvareihin - ymmärrys ei ihan heti välttämättä seuraa. Vastapuolelle pitää jättää aikaa hiffata että nyt alkoi paukkumaan.

Noin varmaan Suomessa, jossa varoitellaan ilmaan tai maahan ampumalla.

Venäjällä (ja tod. näk. myös Amerikoissa) ammutaan porukan innokkain tai eniten äänessä oleva kerralla hiljaiseksi.
Loput porukkaa saavat siitä varoituksen kerralla.
 
Noin varmaan Suomessa, joss vartoitellaan ilmaan tai maahan ampumalla.

Venäjällä (ja tod. näk. myös Amerikoissa) ammutaan porukan innokkain tai eniten äänessä oleva kerralla hiljaiseksi.
Loput porukkaa saavat siitä varoituksen kerralla.

Tuli heti mielleyhtymä tähän videoon. Luulot pois kerralla.

 
Lisää väkeä taitaa olla jättämässä Trumpin hallinnon. Tämän hepun mukaan osa virkakoneistosta on päättänyt pysyä Trumpin tiimissä loppuun asti siksi ettei tämä nimittäisi tilalle vielä huonompia vaihtoehtoja.



“Those who choose to stay, and I have talked with some of them, are choosing to stay because they’re worried the president might put someone worse in,”
 
Trumpin lähtö on monelle häneen ylettömästi keskittyneelle huokaus, mutta vain hetkellinen, ja sitten todellisuus iskee taas päin kasvoja. Ikävästi tämä voi olla vasta alkua, miksei jopa jonkinlainen lähtölaukaus. Kyse on kuitenkin (monella tapaa selkeästi vallankumouksellisesta!) liikkeestä jota on kehitetty jo ennen Trumpin nousua presidentiksi, ja kuten jo aiemmin mainittu, perimmäiset syyt hänen valinnalleen tuskin ovat kadonneet mihinkään.

Suurelle joukolle Trumpin tukijoita on nyt varmasti selvää, että edes "oma" presidentti jolla oli värisuora kongressissa kautensa alussa ei tuonut toivottua suurta muutosta, ja oikeasti merkityksellistä liennytystä tuskin on luvassa vastapuolelta, joten heidän luottamuksensa poliittiseen järjestelmään varmasti jatkaa murenemistaan.

Sen sijaan monelle eiliset kuvat etelävaltioiden sotalipuista kongressin käytävillä toivat varmasti enemmän tyydytystä kuin yksikään Trumpin tai republikaanien toimi vuosiin. Suhteellisen pieni "roskajoukko" lamautti hetkellisesti yhden maailman ainoan suurvallan merkittävimmistä poliittisista prosesseista, ja voimme vain kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos tunkeutujat olisivat päässeet oikeasti käsiksi senaattoreihin, edustajiin tai henkilöstöön.

Monet varmasti kokevat, että poliittiset vaikutusmahdollisuudet on nyt maksimissaan käytetty, ja on siirryttävä muihin keinoihin.

Uhriutuminen ja katkeruus ovat valtava ja vaarallinen voimavara jotka riistäytyvät herkästi käsistä.

Jos sellaista odottaa että USA korjaantuu ihan itsestään kun Trump vaihtaa maisemaa niin ihan varmasti tulee pettymään. Tilanne luultavasti vähän asettuu kun pahin riidankylväjä on pois pelistä tai ainakin vähän sivussa :ROFLMAO:

Z1.png


Mutta ei ne ongelmat tähän pääty. Tutkimusten mukaan lähes puolet kansasta uskoo että vaalit olivat epärehelliset ja pelkästään se seikka epävakauttaa tuota maata todella paljon ja ehkä ihan pysyvästi...ja se on vasta ongelmista pienin.

Trump on taitavasti ja todella moraalittomasti hyödyntänyt ja paisuttanut jo olemassa olevia ongelmia, mutta ne ongelmat ovat olemassa myös Trumpin jälkeen. Sanoisin että USA on todella vakavassa sisäisessä kriisissä ja paska lentää tuulettimeen jatkossakin.

Mitä siihen tyydytykseen tulee, niin jossain oli haastattelu missä yksi trumpetisti kertoi voimaannuttavista tunteistaan kun porukka hyökkäsi kongressitaloon sarvet ojossa ja lippikset vinossa. Jos ihan aidosti uskoo että liskoihmiset hallitsevat maailmaa ja kongressi on täynnä Kiinan kätyreitä, niin kyllähän se väkisinkin vähän voimaannuttaa kun rynnätään pahuuden pesään ja annetaan roistoille turpaan tai ainakin yritetään antaa:ROFLMAO:

Ongelmat eivät korjaannu itsestään ja se on ihan varma asia että tuossa maassa kytee ja palaa vielä pitkään. Paljon on kiinni myös siitä mitä puolueissa ja varsinkin niiden sisällä tapahtuu. Nyt olisi tärkeää että löytyisi kummastakin puolueesta poliitikkoja jotka kykenisivät yhdistämään kansaa, mutta niitähän ei ihan joka puussa ja pensaassa kasva. Biden ei missään tapauksessa ole sellainen, eikä asiaa suinkaan helpota se että puolet kansasta uskoo että jätkä pääsi pressaksi vääryydellä ja suoranaisella vaalipetoksella.
 
Viimeksi muokattu:
Trump kusi pahasti republikaanien muroihin. Tämä republikaani-intoilijoiden toiminta jenkkien pyhintä kohtaa oli sellainen fiasko joka muistetaan. Arpi on iso ja syvä ja se kyllä muistetaan pitkään. Vaikka jenkit ovat pahasti jakautuneet kahtia, en oikein usko, että jenkeissä tultaisiin tällä vuosikymmenellä enään näkemään republikaani taustaista presidenttiä. Hyvä jos ensi vuosikymmenelläkään. Ei uskalleta koska muistetaan mitä kävi viimeksi kun oli republikaani-presidenttinä.
 
Kokoomus tekee kympillä sisäpolitiikkaa usan tapahtumilla. Koko joukkue on valjastettu iskuun. Hieman, ihan pikkusen paistaa läpi.

Onneksi Petteri on ollut jämerä jo pitkään..

Niin se Petterin pride promenointi ei ollut mielenosoitus vaan kunniakulkue. S
 
Niin,

Trump hävisi neljässä vuodessa:
- Presidentinvaalit
- Edustajainhuoneen
- Senaatin
- Asemaa kansainvälisessä politiikassa Kiinalle ja Venäjälle

Ainoa, mikä tässä vielä jännittää, on, erottaako varapresidentti hänet kahden viikon aikana ihan virallisesti. Miehestä tulisi kerralla vuosituhannen suurin luuseri. Ei voi kuin ihmetellä, mikä saa miehen, jolla on kaikki valta ja mahdollisuus hoitamaan omat ja maansa asiat näin päin persettä. Neuvonantajista se ei ainakaan ollut kiinni, niitä on ollut hyviäkin.

Simpauttaja
 
Mitä tarkoitat että "leikittelee demokratia-arvolla"? Nyt en ole pariin viikkoon seurannut näitä keskusteluita, joten jotakin on voinut jäädä huomaamatta, mutta tällä hetkellä JHA on kuitenkin lähes tulkoon ainoa henkilö, jolla on edes jonkinlainen määritelmä "demokratiasta" ja "arvoista", joita ei ole vääritelty paremmin vastaamaan vihervasemmiston agendaa.

Sorry, en lähde tähän enää ollenkaan. Minulla on oma vakaumukseni demokratiasta ja siihen ei liity lainkaan vasemmistot eivätkä oikeistot eivätkä mitkään muutkaan stot. Kaikki stot ovat alisteisia demokratialle minun näkemyksessäni, enkä minä siitä anna periksi.

Usan tapahtumien vähättely ja pois selittämisyritykset ovat lähinnä naiiveja. Usalla on vakava sisäinen ongelmavyyhti, joka ei poistu millään sto-barrikadisoinnilla, ei takuulla. Jos joku haluaa edes sivulauseessa puolihyväksyä tai ymmärtää tällaisia tapahtumia, minä katson kyllä parhaaksi siirtyä somekeskustelussa kohteliaasti sivuun.
 
Sorry, en lähde tähän enää ollenkaan. Minulla on oma vakaumukseni demokratiasta ja siihen ei liity lainkaan vasemmistot eivätkä oikeistot eivätkä mitkään muutkaan stot. Kaikki stot ovat alisteisia demokratialle minun näkemyksessäni, enkä minä siitä anna periksi.

Usan tapahtumien vähättely ja pois selittämisyritykset ovat lähinnä naiiveja. Usalla on vakava sisäinen ongelmavyyhti, joka ei poistu millään sto-barrikadisoinnilla, ei takuulla. Jos joku haluaa edes sivulauseessa puolihyväksyä tai ymmärtää tällaisia tapahtumia, minä katson kyllä parhaaksi siirtyä somekeskustelussa kohteliaasti sivuun.
Nyt @baikal on aivan tärkeiden asioiden ytimessä! Suomessa tärkein puolustettava asia on vapaa ja demokraattinen hallintomalli, johon väestö luottaa. On aivan se ja sama, mikä puolue on hallituksessa tai mitä oppositio riekkuu niin kauan, kun demokratian ytimeen ei edes yritetä koskea!
 
Nyt @baikal on aivan tärkeiden asioiden ytimessä! Suomessa tärkein puolustettava asia on vapaa ja demokraattinen hallintomalli, johon väestö luottaa. On aivan se ja sama, mikä puolue on hallituksessa tai mitä oppositio riekkuu niin kauan, kun demokratian ytimeen ei edes yritetä koskea!

Ja samaan hengenvetoon voinee todeta, että kannattaa yrittää vaikuttaa, ketkä siellä vallassa ovat ja millä agendalla. Ts. äänestää: ajatuksella, pohtien, punniten. Jos ei äänestä tai äänestää mitä saattuu, on lopputuloksena esim. Brexit ja D.J.Trump. Sitä saattaa saada mitä tilaa.
 
Back
Top