Yksilötuotanto

[Sarek1]

Hmm. Järjestelmätason muutos ja laajapohjainen sellainen tulisi saada alkamaan lapsuudesta ja mahdollisimman kattavasti koko ikäluokalla. Nuorna vitsa väännettävä, nääs.

Useassa tämän ketjun viestissä palattiin lapsuuden ja nuoruuden traumakokemuksiin (koulussa). Pennalismin kitkeminen ihmisestä on lujassa, minkä huomaa varsin hyvin meidän aikuisten maailmaa peilatessa. Ihanteellista olisi, jos saisi ensin aikuiset ja vanhemmat kasvatettaviksi. Ns. vapaa kasvatus eli kasvattamatta jättäminen on tehnyt suunnatonta vahinkoa yhteiskunnassa. Toisaalta sitten taas elämää säännellään ja paapotaan pumpulin sisällä. Ei hyvä sekään.

Koulumaailmassa suurena ongelmana on uskonnoksi kohotettu tasapäistävä inkluusio (ja samalla inkluusion toteuttamismahdollisuuksien samanaikainen pois vieminen resurssileikkauksilla).

Se on totta, että urakka vaikuttaa mahdottoman suurelta ja menetettyjen sukupolvien riippakivi painaa niskaa vielä vuosikymmeniä. Vaikuttamisen aloittaminen elämänkaaren alusta saakka on mielestäni tehokkain tapa saada laajapohjaista vaikutusta aikaan. Muutosvastarinta on tällaisessakin asiassa kova, etenkin kun ollaan jo päästy pahasti hunningolle.

@Helikopteri esitti yllä startup-mallista aloittamista. Se on varmasti helpoin ja toteuttamiskelpoisin tie juuri nyt, mutta ei muuta yhteiskunnan rakenteita ja asenteita kovin nopeasti eikä myöskään edistä koulupolulla hukkaan heitettyä potentiaalia. Vähänkin hyvää on parempi kuin ei mitään.

 

[Pihatonttu]

Olen tuota käytännön tasolle vietävyyttä koittanut pohtia realismin näkökulmasta.
Jos olisin huomenna suomen oma diktaattori, Kekkonen II, niin tuo Pihatontun edellä esittämä suunnitelma olisi varmaan ensimmäinen askel.

Tällä hetkellä varmaankin paras realistinen korvike tämän hetken maailmassa matalan organisaatiotason(~dominanssihierakian) yhteisöjen hyödyntämiseen on starup-yrittäjyyden vahva tukeminen. Tässä on kyllä omat erittäin falskit piirteensä, joita ei tarvitse erikseen tuoda esille.(köh, kaarnalaivat köh)

Taisi olla juuri tämä foorumi, josta huomasin linkin, jonka mukaan darpa oli tajunnut olevansa liian hidas ja kankea ja aloittanut pitämään tilaisuuksia, joissa startupit voivat pitchata ideoitaan darpan ongelmien ratkaisuksi. Meiltä rahat ja teiltä ideat.

Periaatteessa herra smithin näkymättömän käden pitäisi ohjata muodostumaan tiimejä (startuppeja) joissa on riittävän heterogeeninen koostumus ja tilaa luovuudelle. Ne jotka eivät tuossa onnistu, eivät pärjää.

Herra Smithin näkymättömästä kädestä ei ole tässä asiassa apua. Epätyypillisten vetovoimatekijöiden hyödyntämisestä taas on. Epätyypillisten vetovoimatekijöiden hyödyntämisessä keskeisintä on tajuta, että ne ihan oikeasti ovat epätyypillisiä ja että niillä on valtava vaikutus - molempiin suuntiin.

Ensimmäinen ja ylivoimaisesti tärkein vetovoimatekijä on luovuuteen liittyvä turvallisuus. Se tarkoittaa näitä:

1. Luovaan työhön tiedostamattomista tai tietoisista syistä passiivis-aggressiivisella tai avoimella vihamielisyydellä, kilpailuhenkisyydellä, sosiaalisella peluuttamisella/manipuloinnilla tai ylenkatseella suhtautuvat ihmiset täytyy voida pitää erillään hankkeesta. Hankkeessa pitää olla 1-2 johto- tai sihteeritason henkilöä, jotka toimivat puskurina/sulakkeina näihin suuntiin.

2. Koko verkoston pitää sekä tajuta se, mitkä ovat ideoinnin ja suunnittelun laadullisten vaatimusten erot. Näitä eroja pitää kunnioittaa. Suunnittelun kriteereitä ei saa viedä ideointiin. Ideoinnin kriteereitä ei saa viedä suunnitteluun. (Suunnittelua saa viedä ideointiin ja ideointia suunnitteluun, mutta ei niiden kriteereitä.)

3. Mukana olevien + joiltain osin myös yhteistoimintaverkoston pitää tajuta burn outin dynamiikka. (Työ organisoidaan tavalla, joka estää syvien arvojen ja tarpeiden toteutumisen, mutta säilyttää ne aikaansaamiseen liittyvät vaatimukset, joiden toteutumisen organisoimisen tapa estää ==> burn out. Eli "vaadin sinulta juuri sitä, minkä estän ja minkä sinä kiihkeästi koet välttämättömäksi => burn out.)

Jos burn outin dynamiikkaa ei tajuta, niin tapa, jolla työ ja työskentely-ympäristö organisoidaan ajautuu lähes aina luovan työn suhteen loppuunpalamista tuottavaan suuntaan. Syitä tähän ketjussa yllinkyllin.

4. Luovan työn tulosten intellektuaalista omistusoikeutta pitää kunnioittaa. Jos sitä voidaan kirjata ylös ja ottaa palkitsemisjärjestelmien osaksi, niin hienoa.

Ei-luoville - etenkin juristeille - on usein mahdoton tajuta, että intellektuaalisen omistusoikeuden kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että työnantajalle tai teettäjällä olisi rajoituksia tai ongelmia tuotannollisen omistusoikeuden suhteen. Jälkimmäinen on juridinen ja sopimustekninen asia. Edellinen on moraalinen ja työhyvinvoinnillinen - siis työsuojelullinen - tekijä.

Se, että joku on liian yksinkertainen tajuamaan näin selvää laadullista eroa ei saa olla este luovuuden esiintymiselle ja hyödyntämiselle.

5. Luovan työn etenemisen laadullisia erityispiirteitä täytyy huomioida ja arvostaa. Omaan näppituntumaan liittyvä esimerkki:

Liikkeelle lähtiessä syventävään tai laajentavaan lähestymiseen pitää usein uhrata esim. 15min - 2h enemmän. Tyypillisesti tämä aika säästää pitkän päälle hatusta repäisten noin kaksi vuotta koska tuo ajallinen alkuinvestointi tuottaa toimivan vastauksen tai lähtökohdan moniin "kuinka", ”kuinka ei", ”mikä on mahdollista”, ”mikä ei ole mahdollista” jne. kysymyksiin. Ei pidä pakottaa ketään tuhlaamaan kaksi vuotta sen vuoksi että joku haluaa säästää väärässä kohtaa vartin tai pari tuntia.

Toinen esimerkki:

Ei-luovassa ympäristössä realistinen luovan työn etenemistahti arvioidaan aina väärin. Esim. tämän ketjun aihepiiriä "ratkaisemaan" saatettaisiin perustaa joku ei-luovista (=ratkaisemiskyvyttömistä) henkilöistä koostuva helvetin kovapalkkainen työryhmä pyörittelemään peukaloita parin vuoden ajan.

Lopputuloksena olisi läjä toteuttamiskelvotonta jargonia, joka on perusteltu formaalisti pätevällä tavalla ja pohjautuu sellaiseen tutkimukseen jonka sisäänrakennetut ristiriidat Sokea Reetakin näkee otsallaan.

Riittävän luova ihminen sen sijaan ratkaisee koko asian alle viikossa, formuloi sen muutamassa päivässä ja niinpä kasassa on toteuttamiskelpoinen hankealoite. (Joku ei-luova torppaa sen siinä vaiheessa, koska aloite ei ole totutun kaavan mukainen, sillä ei ole tarpeeksi poliittisia sidonnaisuuksia ja se ei tule arvostetulta ja ennen kaikkea vakiintuneelta yhteistyökumppanilta, jonka kanssa on vuosiikymmenet tehty ketään ja mitään hyödyttämättömiä suojatyöpaikka- ja nollatuloksellisuusprojekteja.)

Kolmas esimerkki:

Työn arviointi. Ei-luovassa työskentelyssä työtä arvioidaan rahallisesti olemisen eikä työskentelyn perusteella. (Tunti- tai kuukausipalkka.) Töissä ollaan. Tekeminen... noh...

Luovassa työskentelyssä työtä, sen määrää ja arvoa arvioidaan rahallisesti aikaansaamisen perusteella. Aikaansaamista ei mitata työajalla kuin silloin kun tarvitaan mittaamisen apuvälineeksi aika-kustannus-aikaansaamis -vertailukohtia tehtävän tai asian luonteen poikkeuksellisuuden vuoksi.

Eli jos esim. jokin julkisen sektorin taho perustaisi pönöttämisryhmän tämän ketjun aihetta ratkaisemaan ja ryhmä saisi kahdessa vuodesssa aikaan alle puolet siitä, mitä allekirjoittanut on tässä houraillut (ihan mahdollista oman kokemuksen mukaan), niin silloin voitaisiin laskea että tämän ketjun jaaritteluni ovat rahalliselta arvoltaan yli kaksi kertaa sen työryhmän työvoimakustannusten verran ja sillä selvä. Jos allekirjoitettua palkittaisiin jotenkin tehdystä työstä niin palkitsemisen pitäisi suhtautua työmäärään ja työn vaativuuteen eikä työtunteihin.

Luovassa työskentelyssä työn määrä mitataan aikaansaamisen eikä työtuntien mukaan. Vaikka tekijälle maksettaisiin vain prosentti työn arvosta, niin korvauksen pitää määräytyä työn arvon, ei tuntimäärän mukaan. Ja työn arvo pitää tunnustaa kokonaisuudessaan. Sitä ei saa vähätellä.

Tämä on tärkeää senkin vuoksi, että näin saadaan aikaan seurantajärjestelmä, jolla panos-tuotos -suhdetta voidaan koko ajan arvioida. Tämä suojaa luovan työn yksiköitä luovuus-vihamielisiltä aggressioilta. Moni kohdistaa hyvin innokkaasti omista turhautuneisuuksistaan kumpuavaa vihamielisyyttä luovan työn kustantamista kohtaan. Jos jokaisesta eurosta saadaan kymmenen takaisin, niin kritiikki ja torppausyritykset vähän niin kuin menettävät merkitystään.

6. Luovaan työhön liittyen turvallisuus ei tarkoita turvaamista vaan osittaista ja vain osittaista suojaamista.

Luova työ on korkean riskin ja korkeiden tuotto-odotusten työskentelyä. Jos korkea riski poistetaan, poistetaan myös luovuuden mahdollisuuksia. Tämä on ehdottoman tärkeää tajuta.

Luovan työn yhteydessä turvallisuus on sitä, että ylimääräiset, turhat, hyvin synkistä henkilötason motiiveista kumpuavat, työskentelyä estävät organisatoriset ja huonosta, tosi huonosta tai riemuidiotismin tasoisesta johtamisesta johtuvat esteet minimoidaan tai poistetaan. (Jotain jää aina. Siitä selvitään luovuudella.)

Kun ylimääräiset esteet on poistettu, jäävät vielä jäljelle kaikki luovan työskentelyn sisäänrakennetut esteet. Ja niitä riittää. (Jokainen voi itse kokeilla paljonko niitä on.) Niistä selviämisessä on ihan riittävä työ.

Luovasta työstä ei saa tehdä riskitöntä. Sen sijaan siitä kannattaa ja pitää tehdä sillä tavoin suojattua että luovan työn tekijöiden työkykyisenä säilyminen on turvattu.

Helikopterille vielä sellainen korjaus, että luovassa työssä on yleensä hyvin voimakas dominanssihierarkia. Se pohjautuu luovaan potentiaaliin liittyvään kompetenssiin ja kompetenssin tuomaan auktoriteettiin. Laadullinen ero ei-luovaan ympäristöön on se, että ei-luovassa ympäristössä dominanssi perustuu rajoittamisen, estämisen ja pakottamisen mahdollisuuksiin. Luovassa ympäristössä se perustuu mahdollistamisen mahdollisuuksiin.

Sofi Oksanen, Ilkka Remes, Supercell, Yellowfilm, Slush, Gummerus, Nelonen, Daily Wire... eivät omaa minkäänlaista pakottavaa, estävää tai rajoittavaa voimaa. Niillä on kuitenkin suuri mahdollistava voima. Sekä luova potentiaali että mahdollisuuksien mahdollistaminen tuovat auktoriteettiä.

7. Osa turvallisuudesta tulee siitä että on sekä lauman jäsen että saa säilyttää yksilöllisyytensä. Ja tähän liittyvä turvallisuus tulee myös siitä, miten lauma on järjestäytynyt.

Ei-luova sosiaalinen järjestäytyminen on palloutumista. Marginaali on huono paikka. Sieltä pyritään keskemmälle. Keskemmällä ollaan muiden suojassa. Se tuo sekä tiedostettua että etenkin tiedostamatonta sosiaalista turvallisuutta.

Luova sosiaalinen järjestäytyminen on lähes päinvastaista. Kaikki luova tapahtuu marginaaleissa. Sosiaaliset keskiöt ovat luovuuden kuolemisen paikkoja. Niissä voidaan käydä - jopa nauttia niissä käymisestä - mutta niihin jääminen koituu (luovuuden) kuolemaksi.

Jos luovan ympäristön luovat ihmiset pyrkivät sekä kuulumaan laumaan että säilymään yhteydessä toisiinsa, niin syntyy donintsimaisia, putkimaisia ja määrän kasvaessa verkostomaisia rakenteita. Niissä pinta-alan (lue: marginaalien) määrä on maksimaalinen suhteessa sosiaalisten ja toiminnallisten kontaktien määrään ja laatuun.

(Rakennetaan luova ympäristö -höpötyksissä tätäkään ei ole usein tajuttu. On koitettu rakentaa ”luovia” ympäristöjä, jotka perustuvat luovuuden vaarantamisen maksimoimiseen ja lapsellisiin trinketteihin. Sitten tuumataan että onpas vaikeaa, jopa mahdotonta.)

 

[Pihatonttu]

Sellainen positiivinen havainto muuten, että minusta kulttuurikin on muuttumassa vähitellen parempaan suuntaan. Tämä heijastelee selvästi sitä, että teknologisen kehityksen myötä juuri loistavat yksilösuoritukset kasvattavat nykyään merkitystään. Kulttuurin muutokset vain ovat hitaita ja ihmisluonnon muuttuminen vielä hitaampaa.

Nykyään asiasta näkyy jo enemmänkin kuin heikkoja signaaleja. Omalla alallani lean / agile / sisäinen startup ovat olleet jo pitkään uusia muotisanoja.

Automaation ja tekoälyn eteneminen poistavat kokonaisia ei-luovia aloja. Tämä korostaa luovien alojen taloudellista ja kulttuurillista merkitystä.

Netti tarjoaa luovuuden ilmi tulemiselle valtavasti mahdollisuuksia. Osa niistä liittyy jopa rahaan tai uramahdollisuuksiin.

Netti liittää luovuuteen myös pakottavan tai ainakin uhkaavan dominoimisen mahdollisuuden. Aiemmin ei ollut mitään estettä kohdella luovaa yksilöä kuinka paskamaisesti tahansa jos itse omasi riittävän korkean aseman. Nykyisin asema ei enää suojaa täysin laillisilta ja kansalaisyhteiskunnan normaalin toiminnan piiriin kuuluvilta luovilta ja erittäin kuormittavilta - esim. julkisuuskuvaan liittyviltä - vastatoimilta ketään.

Luovuuden varassa elävissä yhtiöissä - sisällöntuotanto, ohjelmistoala, peliala... - menestys on usein sidoksissa kykyyn ratkaista komplekseja ongelmia erittäin nopeasti. Ja silloin luovuus on hyvin keskeisessä roolissa. Kahdesta yhtä älykkäästä huippuluova voi tuottaa ratkaisun sata kertaa nopeammin. Tällainen kompetenssi tuo auktoriteettiä. Sen poistuminen taas uhkaisi yrityksen menestymistä, joskus jopa olemassaoloa.

Luovuus on aina yksilösuoritus. Luovuuden varioiminen ja tuotteistaminen ei. Edellisen kirjoituksen turvallisuuslöpinään pitäisi lisätä vielä se, että varioimisen ja tuotannon kriteereitä ei saa viedä liikaa eikä liian aikaisin luovan työskentelyn pariin. (Tämä on pääongelmana mm. tv- ja elokuvakäsikirjoittamisen ihmemaailmassa. Tuotannolliset kriteerit ja menettelytava viedään käsikirjoitusprosessiin liian varhain. Seurauksena on huonoja käsikirjoituksia, joissa henkilöhahmot ja dialogi ovat päälleliimatun tuntuisia ja juoni Trubyn kaavan mukaan varioimatta tehty. Erityisesti tämä näkyy silloin kun on kyse jatko-osista tai uusista tuotantokausista ja käsikirjoittajissa on tapahtunut muutoksia.)

Edelliseen kirjoitukseen olisi pitänyt lisätä sekin, että sitäkin esiintyy, että luovan ympäristön sosiaalinen rakenne on pallo. Sille on tällöin kaksi mahdollista selitystä:

1. Luova ympäristö on syntynyt yhden kiteytymisytimen ympärille eikä sen lähellä ole muita riittävän merkittäviä kiteytymisympäristöjä. (Korvessa oleva liikeyritys tai oppilaitos kuten Pentik, hyvin poikkeava asuinalue, voimakkaan torjunnan kohteena oleva liiketoiminta-ala jossa elossa pysyminen perustuu piilossa olemiseen, pieni vankila, joskus kultit ja rikollisryhmät...)

2. Äärimmäisen atraktiivinen kiteytymisydin eikä laajentuminen ole (vielä?) lähtenyt käyntiin.

 

[Pihatonttu]

on starup-yrittäjyyden vahva tukeminen.

En missään nimessä kannata.

Sen sijaan kannatan jopa yli-innokkaasti start up- ja spin off -yrittäjyyden keinotekoisten ja luonteeltaan lähinnä kiusantekoa muistuttavien esteiden poistamista.

Yksi tärkeimmistä esteistä on taloudellinen kuorma. Jos lasketaan yhteen 24% alv + aika samoissa mittaluokissa olevat yrittäjäeläkkeet puolet kassaan tulleesta rahasta on jo mennyt.

Jo yrittäjäeläkkeiden kunnollinen kohtuullistaminen alle 100 000€ työtulon (eli noin 25 000 - 35 000€ vuositulon) alueella pelastaisi todella paljon aloittelevia yrityksiä ensimmäisen 3-5 vuoden kuoleman laaksosta. Eikä se maksaisi valtiolle juuri mitään.

Kaksi muuta aika yllättävää estettä jotka kannattaisi poistaa tai kohtuullistaa todella rajusti:

1. E-kirjojen arvonlisävero.
2. Kiinteistöjen varainsiirtovero.

1. E-kirjojen myynti on Suomessa noin kaksi miljoonaa. Sen ALV-tulo on siis puolen millin hujakoilla. Sähkökirjojen korkea ALV ohjaa ostajat amerikkalaisten myyjien ääreen. Tämä johtaa kotimaisten markkinoiden pysymiseen surkean pieninä.

Aloittavan yritystoiminnan yhteydessä tukevan kirjallisuuden rooli voi olla jopa ratkaiseva. Paperikirjoina ei kuitenkaan kannata julkaista kuin hyvin myyviä. E-kirjoina olisi kannattavaa julkaista vaikka mitä ellei valtio idioottimaisesti koittaisi tappaa e-kirjamarkkinoita verolla, josta ei ole kertymää.

Pari pelastunutta ja muutama paremmin toimiva yritys tuottaisi valtiolle suuremman nettohyödyn kuin e-kirjojen yliverottaminen.

2. Alkava yriitys tarvitsee usein toimi-, tuotanto-, varasto- tms. tilaa. Kateus- ja kiusantekopohjainen kiinteistöjen varainsiirtovero on tappanut kiinteistöjen nopeiden omistusvaihdosten mahdollisuuden - eli siis edullisen tai kohtuuhintaisen yrittämiseen sopivan toiminnan mahdollisuuden.

Kuollut markkina ei tuota valtiolle juurikaan. Kiinteistöjen varainsiirtoveron laskeminen osakehuoneistojen varainsiirtoveron tasolle tai mieluummin alle virkistäisi - tosin viiveellä - tätä keinotekoisesti tapettua markkinaa. Voisi ostaa riskillä jos varmuus reilusta tappiolle jäämisestä poistuisi ja tiilalle tulisi todennäköisyys pienestä tappiolle jäämisestä.

Varainsiirtoveron raju kohtuullistaminen mahdollistaisi myös rahoituslaitoksille vakuusarvolaskelmien uudelleen määrittelemisen. Pankinhan on pakko huomioida se, että markkinalta katoaa joka omistusmuutoksen yhteydessä valtava pääoma.

Liiketoiminta ei elä liikevaihdosta vaan rahaliikenteen marginaaleista. Joku 4% tms. on niin jättimäinen lohko siellä marginaalissa, että se riittää ihan kevyesti tekemään yrityksen joko kannattamattomaksi tai kasvamiskyvyttömäksi.

Tukeminen on ihan turhaa. Sellaisesta ei ole kuin haittaa. Riittää että poistetaan nippu pahimpia kateus- ja kiusantekohenkisyydestä kumpuavia esteitä, niin orgaaninen kasvu hoitaa kyllä itse itsensä.


edit:

Allekirjoittaneen kvantitatiivinen panos tässä ketjussa Times New Roman 12 ja 1.5 riviväliin muutettuna: 11 601 sanaa. 54 sivua.

Mulle on joskus sanottu että tuotan tekstiä nopeammin kuin moni pystyy lukemaan sitä ajatuksen kanssa.

 

[ctg]

Allekirjoittaneen kvantitatiivinen panos tässä ketjussa Times New Roman 12 ja 1.5 riviväliin muutettuna: 11 601 sanaa. 54 sivua.

Mulle on joskus sanottu että tuotan tekstiä nopeammin kuin moni pystyy lukemaan sitä ajatuksen kanssa.

Olen usein kertonut kirjailijoiden aluille että jos sinulle on taipumus niin et pysty tätä lopettamaan vaikka kuinka haluaisit taikka yrittäisit. Itse olen kokeillut muutamaan kertaan, mutta ratkaisua ei syntynyt ja pullossa kiinni en halua roikkua. Homman nimi on kuitenkin siinä että monta niistä kirjoitetusta sanasta on hyvää ja "painokelpoista."

 

[Helikopteri]

En missään nimessä kannata.
Tukeminen on ihan turhaa. Sellaisesta ei ole kuin haittaa. Riittää että poistetaan nippu pahimpia kateus- ja kiusantekohenkisyydestä kumpuavia esteitä, niin orgaaninen kasvu hoitaa kyllä itse itsensä.

Käytin termiä "tukeminen" hyvin vapaassa merkityksessä. Tukemisella en missään tapauksessa tarkoittanut sitä, että yhteiskunnan pitäisi lahjoittaa puoli miljoonaa euroa verorahoja kaarnalaivojen veistelyyn.

Oma ajatukseni tukemisesta oli hiukan vastaavanlainen, eli poistetaan startup-yrittäjyyden esteitä ja parannetaan sitä tukevaa infraa. "Infran parantamisella" ajattelin esimerkiksi riskien pienentämistä (tässä olen hiukan erimieltä kanssasi):
Henkilökohtaisen konkurssin tekemisen mahdollistamista, riskirahoituksen saamisen yksinkertaistamista ja helpottamista, kansalaispalkka, jonka saisivat myös yrittäjät jne. Infran parantaminen voisi olla esimerkiksi sitä, että tarvittavat toimitilat olisivat helposti vuokrattavissa ja muutenkin alkuunpääseminen olisi riskitöntä ja mutkatonta. Lisäksi verotuksen ei pitäisi olla isoja yrityksiä suosivaa, kuten se on nyt. Mitä IPR:ään tulee, niin nykyinen patentti- ja tekijänoikeuslainsäädäntö on yksi iso startuppien tulppa sekin.

Idea olisi siinä, että hullujakin ideoita olisi mahdollista kokeilla nopeaasti ja pienellä riskillä ja tarvittaessa vaihtaa suuntaa, jos idea ei ollut kannattava.

Adam Smithin näkymätön käsi auttaa, koska se luo taloudelliset insentiivit ja kun kilpailu on tarpeeksi vapaata ja yrittäjyyden esteet on tarpeeksi hyvin karsittu, niin ne toimijat, jotka tekevät asiat oikein (esimerkiksi kuvaamallasi tavalla) pärjäävät ja ne jotka eivät, katoavat.

Mitenkään ylempää annettuna näiden asioiden muuttaminen ei vain onnistu. Sen sijaan toimivat ratkaisut otetaan ihan vapaaehtoisesti käyttöön, koska ne ovat vain taloudellisesti kannattavia.

 

[Pihatonttu]

Olen usein kertonut kirjailijoiden aluille että jos sinulle on taipumus niin et pysty tätä lopettamaan vaikka kuinka haluaisit taikka yrittäisit.

Noh...

Tää ketju alkoi osittain siitä, että norovirus teki niin työkyvyttömäksi ettei pystynyt yhtään keskittymään vaativaan kirjoitustyöhön. Tästä somiharjoittelusta tuli sille hetkellinen korvike niin että kirjoitusrutiini pysyi päällä.

Ja nyt mä en helkutta vieköön meinaa saada tätä korvikekirjoittamista poikki niin että oikea tekeminen pääsisi taas kunnolla vauhtiin.

 

[Pihatonttu]

ÄÄÄHHH....

Olin jo jyrkästi päättänyt että nyt kyllä pysyn poissa tästä ketjusta, mutta sitten mieleen tuli sellainen asioiden yhdistelmä, etten voinut. Ja se on tämä:

Palstan aihe on maanpuolustus. Se on ala, jolla kuolee paljon ihmisiä silloin kun tunkio osuu tuulettimeen.

Ajattelusta - ja luovuudesta - ovat viisaat joskus sanoneet evoluutionäkökulmasta asiaa katsoessaan että me ajattelemme jotta ajatuksemme voisivat kuolla meidän sijastamme. Yllytän ajattelemaan, että mitä kaikkea tuo periaate voi tarkoittaa maanpuolustuksen näkökulmasta.

Olen pariin kertaan korostanut sen tärkeyttä, että ideointi ja suunnittelu - sekä etenkin niiden kriteerit - erotetaan jyrkästi toisistaan.

Ideoinnissa yhtään ajatusta ei tapeta. Mitään ei kritisoida. Jokaiselle idealle annetaan elintilaa niin paljon kuin se haluaa saada. Elinkelvottomat kehittyvät. Elinkelvottomat nääntyvät omaan elinkelvottomuuteensa - ellei niitä pidetä keinotekoisesti hengissä (vaikka siksi että niihin on rakastuttu liiikaa koska ne ovat omia tai korostavat esittäjänsä tärkeyttä.). Ideointi saa olla hullua. Siinä voi luottaa mahdollisuuteen tarkastaa realismi sitten joskus. Ideointi hakee korkealla riskillä suurta hyötyä.

Suunnittelussa jokainen ajatus alistetaan raadollisen realismin suurennuslasin alle. Jokainen toteuttamiskelvoton ajatus tapetaan heti alkuun. Mitään epärealistista haihattelua ei viedä eteenpäin. Kaikki kokeileminen ja tutkiminen tehdään tiukan ja ankaran seulan läpi. Resursseja ei haaskata. Aikaa ei tuhlata. Suunnittelu hakee riskien minimoimisella suurta toteutettavuutta.

Jos ideointia ja suunnittelua - sekä niiden kriteereitä - ei eroteta todella jyrkästi toisistaan, niin on olemassa aito vaara että ideat eivät kuole ajoissa ja sen seurauksena (palstan teeman mukaisissa tilanteissa) kuolee ihmisiä. Eriyttämisellä estetään tätä. Ideaa tai konseptia joka ei kestä suunnittelun kriteereitä ei saa viedä liian pitkälle.

Jos ideointia ja suunnittelua - sekä niiden kriteereitä - ei eroteta todella jyrkästi toisistaan, niin on olemassa myös sellainen aito vaara, että ei tuoda esiin niitä ideoita jotka voisivat kuolla ihmisten puolesta - tai toteutettuina estää omia kuolemasta. Eli myös tästä suunnasta katsoen eriyttämisellä voi olla ihmishenkiä säästävä vaikutus.

Ideointiprosessi ei kestä kriittistä ja torjuvaa asennoitumista.

Reaalimaailmassa eivät pärjää sellaiset ideat, tuotteet, palvelut tai toimintakonseptit jotka eivät selviä suunnitteluprosessien tiukkaakin tiukemmista vaatimuksista.

Tässä on yksi syy siihen, että on olemassa Darpan, Skunk Worksin jne. kaltaisia Pelle Pelottomien luovuusyksikköjä jotka on eriytetty muusta suunnittelu- ja tuotantoprosessista ja että jopa niiden sisällä saattaa olla erillisiä luovuuspajoja.

Kyse ei ole pelkästä luovuuden mahdollistamisesta. Kyse on myös hyvin tärkeästä riskienhallintajärjestelmästä, jolla on omat rutiininsa ja vaatimuksensa.

Tuo riskienhallintaraja on kohdassa jonka molemmin puolin tehdään usein samaa tehtävää mutta päinvastaisin kriteerein. Ja vaikka luova ympäristö ja toiminta vaatiii joskus melkoista rajattomuutta ja marginaalien venyttämistä niin tämä nimenomainen raja ei saa venyä väärällä tavalla yhtään.

Sen vuoksi tuolle rajalle tarvitaan molempien puolien suhteen riittävästi perillä olevia henkilöitä. Näiden henkilöiden harvinaisuus on myös yksi syy siihen, että luova potentiaali ei usein pääse toteutumaan sille sopivien ympäristöjen vähäisyyden vuoksi.

Ideoiden pitää päästä syntymään ja kasvamaan jotta ne voisivat kuolla ihmisten puolesta. Silti suurinta osaa niistä ei saa viedä liian pitkälle etteivät ihmiset joutuisi kuolemaan epärealististen ideoiden puolesta.

Puhhh...

Jokohan nyt olisi kaikki pakollinen sanottu aiheesta?

 

[arix]

Ohessa linkkiä suomalaisesta kokeilusta:

https://www.tekniikkatalous.fi/tekn...37-500-euroa-vapaa-ajan-koodaamisesta-6309030

 

[Nojatuolistrategi]

Jos joku epäilee väitettäni luovuuden harvinaisuudesta, niin asia on helppo testata empiirisesti.

1. Pyydä kaveriasi luomaan alle viidessä minuutissa jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei voisi luoda. Ei siis tekemään. Luomaan. Se, että tekee uniikkikappaleen asiasta, josta on olemassaoleva kulttuurillinen konsepti ei ole luomista. Se on versioimista. Tehtävä sisältää sellaisen rajoituksen, että lopputuloksen luovuus ei saa perustua henkilökohtaisuuteen tai siihen, että omaa jotain sellaista tietoa, jota muilla ei ole.

2. Kerro kaverillesi, että testi mittasi hänen luovuuttaan. Kerro että jos hän ei onnistunut, niin hänen luovuutensa määrä on tasan nolla.

3. Toista koe sadan parhaan kaverisi kanssa.

4. Laske montako heistä sai suoritettua testin hyväksyttävästi. Siinä on luovien ihmisten prosenttimäärä kaveripiirissäsi jos testasit sata kaveria. (Väitän etukäteen että luku on alle kymmenen.)

Testi sisältää myös (enimmäkseen tiedostamattomaan) kollektivoituvaan sosiaaliseen vihamielisyyteen liittyvien väitteideni testaamisen mahdollisuuden. Eli jatketaan.

5. Selvitä kuinka moni sadasta parhaasta kaveristasi on testin jälkeen yhä yhtä hyvä (tai parempi) kaveri kuin ennen testaamista.

Jos jokainen kaveri kykenee luomaan jotain sellaista, mitä kukaan muu ei kykene luomaan, niin olen luovuuden harvinaisuutta koskevassa suhteessa väärässä.

Jos luovuuden puuttumisen esille tuleminen ei vaikuta kertaakaan kaverisuhteisiin, niin olen luoviin ihmisiin kohdistuvan yleisen kateus- ja alemmuuskompleksipohjaisen vihamielisyyden suhteen väärässä.

Odotan innolla sitä, että asiaa empiirisesti testaavat kertovat täällä testiensä tuloksista.


EDIT:

Luovalle ihmiselle viisi minuuttia riittänee. Mutta siltä varalta että aikamääre on liian lyhyt, niin annetaan vähän pidempi:

1. Kysy kaveriltasi, että montako sellaista asiaa hän on koko aikuiselämänsä aikana luonut, joita kukaan muu maailmassa ei olisi kyennyt luomaan. Edelleenkään versioimista, kopioimista tms. ei lasketa. Kyse täytyy olla konseptuaalisen tason ainutlaatuisuudesta.

Jos vastaus on yli nolla, niin kysy varmuudeksi esimerkkejä niin kauan kunnes ensimmäinen ehdot täyttävä löytyy. Mitään oveluuskikkailua ei hyväksytä.

2. Jatka aimmin kuvatun kaavan mukaan.

Omat tietoni luovuudesta ovat hatarat.

Suoritin 30 vuotta sitten kurssin Luova toiminta (helpoin 1 ov ikinä). Kurssia veti silloinen Suomen Mensan puheenjohtaja. Kävin ensimmäisellä luennolla ilmoittautumassa ja toisen kerran pakollisessa (?) älykkyystestissä. Kurssilla opin, että älykkyys on konvergoivaa (suppenevaa) ajattelua ja luovuus divergoivaa (hajaantuvaa) ajattelua. Vakioitua luovuustestiä ei siihen aikaan vielä luennoitsijan mukaan ollut . Mutta esimerkkinä luovuustestistä esitettiin tuo tehtävä keksiä mahdollisimman monta K:lla alkavaa sanaa minuutissa.

Itse ratkaisin tehtävän ongelmana (konvergoituvalla ajattelulla): miten keksin maksimaalisen määrän K:lla alkavia sanoja nopeasti?

​

​

Kaksi, Kolme, Kuusi, Kahdeksan, 10, 12, 13, 16, 18, 20, 21, 22, 23, 24, 25,...​

Sanoja kertyi nopeasti paljon – ja tarvittaessa äärettömän monta – mutta tuskin vastaukseni kertoi ylivertaisesta luovuudesta. Kaikki sanat kuuluivat samaan luokkaan: lukuja ja numeroita.

Mitä tulee siihen toiseen testiin, ”Kysy kaveriltasi, että montako sellaista asiaa hän on koko aikuiselämänsä aikana luonut, joita kukaan muu maailmassa ei olisi kyennyt luomaan”, vastaan tulevat käytännön ongelmat. Kavereitani on vain viisi, korkeintaan kymmenen. Sosiaalisesta mediasta olen myös pyrkinyt pysymään erossa. Kauan sitten pyydettäessä erehdyin avaaman tilin yhteen, mutta niidenkin kontaktien määrän olen onnistunut pitämään alle sadassa. Siksi virtuaalikaveritkin puuttuvat – ellei lasketa mukaan Maanpuolustus.netin 2548 rekisteröityä käyttäjää. Tuohon pieneen sisäpiiriin kuuluu kuitenkin myös pari väitöskirjailijaa, jotka luultavasti väittäisivät luoneensa uutta tieteellistä tietoa, mikä on edellytys väitöskirjan hyväksymiselle. Mutta varmaan moni muukin olisi pystynyt samaan. Ja tieteessä toistettavuus on olennainen osa “laadunvalvontaa”: kenen tahansa asiaan vihkiytyneet tutkijan pitää pystyä toistamaan tutkimus ja saamaan samat tutkimustulokset.

Kaikella tällä tarkoitukseni oli vain tuoda esiin mittaamisen vaikeus, kun käsite (esim. luovuus) on heikosti määritelty.

 

[Pihatonttu]

1. Kurssilla opin, että älykkyys on konvergoivaa (suppenevaa) ajattelua ja luovuus divergoivaa (hajaantuvaa) ajattelua.

2. Vakioitua luovuustestiä ei siihen aikaan vielä luennoitsijan mukaan ollut .

3.Mutta esimerkkinä luovuustestistä esitettiin tuo tehtävä keksiä mahdollisimman monta K:lla alkavaa sanaa minuutissa.

...Kaksi, Kolme, Kuusi, Kahdeksan, 10, 12, 13, 16, 18, 20, 21, 22, 23, 24, 25,...​

...tuskin vastaukseni kertoi ylivertaisesta luovuudesta. Kaikki sanat kuuluivat samaan luokaan: lukuja ja numeroita.

4. Mitä tulee siihen toiseen testiin, ”Kysy kaveriltasi, että montako sellaista asiaa hän on koko aikuiselämänsä aikana luonut, joita kukaan muu maailmassa ei olisi kyennyt luomaan”, vastaan tulevat käytännön ongelmat. Kavereitani on vain viisi...

5. Kaikella tällä tarkoitukseni oli vain tuoda esiin mittaamisen vaikeus, kun käsite (esim. luovuus) on heikosti määritelty.

1. Sulle on opetettu väärin.

Älykkyys on enimmäkseen, muttei pelkästään konvergoivaa.

Luovuus astuu ensin pitkälle divergoivaan suuntaan, mutta palaa sieltä konvergoivaa kautta takaisin. Ilman tätä paluuta kyse on haihattelusta eikä luovuudesta ainakaan sanan tuotannollisessa mielessä. Ja tämä ketjuhan käsittelee tuotantoa.

2. Vakioitu luovuustesti on itse itsensä pois sulkeva käsite.

Jos luovuustesti vakioidaan, niin siihen voi valmistautua sellaisella tavalla jossa vastaaminen muuttuu laadullisesti toisenlaisen logiikan ja prosessin suorittamiseksi.

3. Mä olisin antanut tosta kolme pistettä. Kaksi kvantitatiivisesta tuloksesta. Perusteluna se, että saman kategorian uudelleen käyttäminen osoittaa luovaa soveltamiskykyä. Kolmas hyvästä oivalluksesta soveltaa sääntöä (hyvin ambivalentilla tavalla) omaksi eduksi (ja haitaksi).

Jos aikaa on annettu minuutti niin määrällisen luovuuden rajan pistäisin reilusti 20:n vastauksen yläpuolelle ja laadullisen luovuuden rajan jonnekin 15 eri kategoriaa edustavan sanan huituville. Ja toi olisi tosi armelias asteikko joka päästäisi läpi monia ei-luovia.

Oikeasti rinnalla pitäisi olla 2-5 muuta luovuutta selvittävää testiä.

Luovuus”testeistä” pitää ymmärtää tämä: ne ovat enemmänkin seulonta- kuin "diagnostiikka”työkaluja. Nillä saadaan karsittua porukasta se ylimääräinen 95-99% pois niin että voidaan keskittyä lupaaviin tapauksiin. Siinä on niiden pääasiallinen hyöty. Ja tämä hyöty tulee nimenomaan siitä, että lähes kaikkien luovuuspotentiaali on riittävällä tarkkuudella ilmaistuna nolla.

4. Luova ihminen löytää tuohon luovan ratkaisun jolla pääsee testaamaan riittävän otoksen.

5. Asian kvantifioiminen on vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Se on myös turhaa tai täysin turhaa.

Riittää että tehdään ensin riittävä seulonta. Seulonnan läpi käyneille annetaan mahdollisuus osoittaa luovan aikaansaamisen potentiaalinsa sopivalla tavalla. Tämän toisen seulonnan läpäisseet pannaan osittain itseorganisoituvalla tavalla hommiin. Hommien tuloksellisuus toimii kolmantena seulana. Toiseen seulaan asti päässeille annetaan tarvittaessa toinen mahdollisuus kolmosseulontaan. Kolmosessa epäonnistuneille annetaan tarvittaessa uusi mahdollisuus.

Eli peräkkäiset seulat sopivalla takaisinkytkennällä riittävät. Ei tarvitse kehittää mitään luotettavaa luovuuden kvantifioimisen mittaria.

Jos ihminen kykenee rutiininomaisesti suoriutumaan jollain tasolla, niin hän yltää vähintään sille tasolle sanovat testit mitä tahansa. Tässä on se pääpointti.

(Esim. mulle voisi tämän ketjun kirjoitusten perusteella arvioida aika luotettavasti jonkinlaisen luovuuden vähimmäistason, jolle rutiininomaisesti vähintään yllän koska tämä ketju edustaa intensiivisyydestään huolimatta rutiinikirjoittamiseni tasoa luovuuden suhteen. Ylärajaa tästä ei voi päättellä koska jemmaan joitain oivalluksia + aihe on mulle ennestään tuttu ja päässä moneen kertaan eri tavoin rullattu. Jos itse koittaisin arvioida omaa luovuuttani tämän ketjun kirjoitusten perusteella, niin korottaisin tuon "kuinka ratkaista luovuuden kvantitatiivisen arvioinnin dilemma" -kohdan yhdeksi keskeisistä indikaattoreista sen vuoksi että siihen käytetyn maksimiajan voi arvioida Nojatuolistrategin postausajankohdasta ja verrata sitä saman ongelman parissa työskentelevien post doc -henkilöiden kvantifioitavaan panos-tuotos -suhteeseen.)

 

[Nojatuolistrategi]

1. Sulle on opetettu väärin.

Älykkyys on enimmäkseen, muttei pelkästään konvergoivaa.

Luovuus astuu ensin pitkälle divergoivaan suuntaan, mutta palaa sieltä konvergoivaa kautta takaisin. Ilman tätä paluuta kyse on haihattelusta eikä luovuudesta ainakaan sanan tuotannollisessa mielessä. Ja tämä ketjuhan käsittelee tuotantoa.

2. Vakioitu luovuustesti on itse itsensä pois sulkeva käsite.

Jos luovuustesti vakioidaan, niin siihen voi valmistautua sellaisella tavalla jossa vastaaminen muuttuu laadullisesti toisenlaisen logiikan ja prosessin suorittamiseksi.

3. Mä olisin antanut tosta kolme pistettä. Kaksi kvantitatiivisesta tuloksesta. Perusteluna se, että saman kategorian uudelleen käyttäminen osoittaa luovaa soveltamiskykyä. Kolmas hyvästä oivalluksesta soveltaa sääntöä (hyvin ambivalentilla tavalla) omaksi eduksi (ja haitaksi).

Jos aikaa on annettu minuutti niin määrällisen luovuuden rajan pistäisin reilusti 20:n vastauksen yläpuolelle ja laadullisen luovuuden rajan jonnekin 15 eri kategoriaa edustavan sanan huituville. Ja toi olisi tosi armelias asteikko joka päästäisi läpi monia ei-luovia.

Oikeasti rinnalla pitäisi olla 2-5 muuta luovuutta selvittävää testiä.

Luovuus”testeistä” pitää ymmärtää tämä: ne ovat enemmänkin seulonta- kuin "diagnostiikka”työkaluja. Nillä saadaan karsittua porukasta se ylimääräinen 95-99% pois niin että voidaan keskittyä lupaaviin tapauksiin. Siinä on niiden pääasiallinen hyöty. Ja tämä hyöty tulee nimenomaan siitä, että lähes kaikkien luovuuspotentiaali on riittävällä tarkkuudella ilmaistuna nolla.

4. Luova ihminen löytää tuohon luovan ratkaisun jolla pääsee testaamaan riittävän otoksen.

5. Asian kvantifioiminen on vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Se on myös turhaa tai täysin turhaa.

Riittää että tehdään ensin riittävä seulonta. Seulonnan läpi käyneille annetaan mahdollisuus osoittaa luovan aikaansaamisen potentiaalinsa sopivalla tavalla. Tämän toisen seulonnan läpäisseet pannaan osittain itseorganisoituvalla tavalla hommiin. Hommien tuloksellisuus toimii kolmantena seulana. Toiseen seulaan asti päässeille annetaan tarvittaessa toinen mahdollisuus kolmosseulontaan. Kolmosessa epäonnistuneille annetaan tarvittaessa uusi mahdollisuus.

Eli peräkkäiset seulat sopivalla takaisinkytkennällä riittävät. Ei tarvitse kehittää mitään luotettavaa luovuuden kvantifioimisen mittaria.

Jos ihminen kykenee rutiininomaisesti suoriutumaan jollain tasolla, niin hän yltää vähintään sille tasolle sanovat testit mitä tahansa. Tässä on se pääpointti.

(Esim. mulle voisi tämän ketjun kirjoitusten perusteella arvioida aika luotettavasti jonkinlaisen luovuuden vähimmäistason, jolle rutiininomaisesti vähintään yllän koska tämä ketju edustaa intensiivisyydestään huolimatta rutiinikirjoittamiseni tasoa luovuuden suhteen. Ylärajaa tästä ei voi päättellä koska jemmaan joitain oivalluksia + aihe on mulle ennestään tuttu ja päässä moneen kertaan eri tavoin rullattu. Jos itse koittaisin arvioida omaa luovuuttani tämän ketjun kirjoitusten perusteella, niin korottaisin tuon "kuinka ratkaista luovuuden kvantitatiivisen arvioinnin dilemma" -kohdan yhdeksi keskeisistä indikaattoreista sen vuoksi että siihen käytetyn maksimiajan voi arvioida Nojatuolistrategin postausajankohdasta ja verrata sitä saman ongelman parissa työskentelevien post doc -henkilöiden kvantifioitavaan panos-tuotos -suhteeseen.)

1. Niin. Se oli sen ensimmäisen luennon anti. Ehkä ne siellä Mensassa osaavat kertoa asiasta enemmänkin. Luovuusluennot jäivät kokonaan kuulematta.
2. Juu, ei ollut vakiotua testiä silloin eikä ehkä ole tullut sen jälkeenkään.
3. Esimerkkikokeessa ajatukset ensin tosiaan pärskähtivät eri suuntiin:

• K-kauppa, K-kerros, K-parkkialue, K2-vuori...
• Kilometri, kilogramma, kilotonni...
• Knight, King...
• Kai, Kari, Kati...
• Kotka, Kajaani...
• Kulta, Kalkki, Kalsium...
• Katto, kirja, kirje...

Mutta palasivat pian takaisin lähtöpisteeseen. Jos tehtävän tavoitteena on maksimoida K:lla alkavien sanojen määrä, toisto ja pieni muuntelu on tehokkain tapa tuottaa tulosta.

4. Kyllä vain. Ehkä jopa vaivaamatta tuttuja ja kylänmiehiä, niin ettei niistä tule entisiä tuttuja ja kylänmiehiä.
5. Näin maailmaa monasti toimii: seulomalla ihmiset jos jonkinlaisten suodattimien läpi. Laarin pohjalta löytyvät sitten jyvät, hyvät, pahat ja rumat.

 

[baikal]

Palstan aihe on maanpuolustus. Se on ala, jolla kuolee paljon ihmisiä silloin kun tunkio osuu tuulettimeen.

Ajattelusta - ja luovuudesta - ovat viisaat joskus sanoneet evoluutionäkökulmasta asiaa katsoessaan että me ajattelemme jotta ajatuksemme voisivat kuolla meidän sijastamme. Yllytän ajattelemaan, että mitä kaikkea tuo periaate voi tarkoittaa maanpuolustuksen näkökulmasta.

Tämä on SE, joka minua kiinnostaa. Ei siksi, että olisin luova vaan siksi, että ns. kehittyneet maat sotivat taatusti keskenään tavoilla ja keinoilla, menetelmillä ym. joita jääkäriliikkeen aikana ei EHKÄ osattu vielä arvailla.....

 

[ctg]

SASsin virallisen historian mukaan Singlair valitsi alkuperäiset miehet luovuuden mukaan ja heidän fyysinen kunto oli toisisijainen asia, koska Siglair halusi alkuperäisten miesten pystyvän itsenäiseen ajatteluun sekä toimimaan ns laatikon ulkopuolella. Sodan jälkeen Brittien MOD romutti tämän uskonnon ja perusti valinnan fyysisten kriteerien mukaan ensisijaisesti. Ensimmäiset valitut olivat kirjureita ja muita hylkijöitä, sekä riitaa haastavia tappelijoita jotka eivät pystyneet sisäistämään Brittiarmeija sisäistä kuria.

 

[baikal]

Kahtokkeepa nyt vaikka sitä, että osa islamilaisesta maailmasta haluaa vähän otatella länkkäreiden kanssa. Eivät he voi tunnetuista syistä kokoontua 1200 neliömailin lammaslaitumelle heiluttamaan miekkaa.....ja odottamaan vastustajaa. Ei. Mutta ovat luoneet jollain tapaa toimivan konseptin, jolla annetaan iskuja ja tapoja, joita vastaan on vaikea toimia kehittyneiden maiden keinoilla, välineillä ja asenteilla. Luovuutta? No oohan se jos mitä.

Missä kulkee sodan ja rauhan raja? Kuka sen enää erottaa? Milloin alkoi Ukrainan sota? Silloinko, kun pienet vihreät miehet tulla läppäsivät maahan? Vai hajottiko Venäjä Ukrainan hallintoa monin metodein piiiiiitkään ennen vihreitä jätkiä? Venäjä on syyttänyt CIAta oransseista vallankumoustouhuista. Entäs jos se masinoi niitä itse......kumpi on uskottavampaa? Onko suunnitelmallinen faktoista piittaamaton informaatiovaikuttaminen jo sotaa tai sen ensi askelia?

Kuten tunnettua, pidän erittäin epätodennäköisenä mitään laajamittaisia suurten alueiden sotatoimia....sitäkin todennäköisempänä pidän pienempiä, hallittuja, epäselviä, rajoitettuja jne. sotatoimia. Alan olla varma, että mekin tulemme vielä saamaan tällaisesta osamme.

Mikä on mahdollista ei suinkaan aina ole todennäköistä.

Olen varma, että Venäjän naapurimaiden esikunnissa on kasvatettu lavakuormin harmaita hiuksia viime vuosina. Kun julkisesti törmättiin slaavilaiseen luovuuteen, niin oltiin joku viikko kuin kauris valoissa. Turha sitä on kieltää. Konteittain suunnitelmia vaati päivittämistä, olen siitä vasittu.

Nykyaikaisten asevoimien rakentaminen ei ole tänään enää pelkkää rahan lapioimista, vaikka niin halutaan asia kertoa. On tiedettävä jetsulleen, mitä aiotaan tehdä tai toinen osapuoli kylmästi sivuuttaa sijoitukset tekemällä jotain muuta.....luovempaa.

Suomen armeijassa tiedostettiin tietty luovuuden -puute- jo -90-luvulla, muistaakseni Mälkki kirjoitti joskus verrattoman oivallisesti aiheesta, oliko kylkirauta vai mikäpä julkaisu se olikaan.

Kaikkea ei voida hallita, siksi pitää kouluttaa luovuutta, ennakkoluulottomuutta, ratkaisukeskeisyyttä. No, missäs päin maailmaa tämä hokattiin ullatus ullatus ekana? Israelissa tietysti ja siellä se poljettiin koulutukseen ripirapivauhdilla.

Ei jos vaan kun käsitykseni sodankäynnistä on tosi, niin pitääkö olla käytössä poikkeuksellisilla kyvyillä varustettuja poikkeuksellisia yksilöitä? Kysymyshän on suorastaan perverssi, koska pitää tietysti.

Tarkoitus ei ole pyrkiä osoittamaan mitään mistään. Lahjakkuutta ei ole koskaan liikaa käytössä, se voi olla yksilön tragediakin, mutta parhaimmillaan yhteisö pystyy hyödyntämään lahjakkuuksia ja toisinaan se ei onnistu.

Ps. minä en ole lahjakas, vaan niin keskivertojätkä kuin vaan voi kalevalan tanhuvilta löytyä. Oikea mr. nobody. Eli minulla ei ole mitään tarvetta korostaa ym. jaarituksella omaa aisaani, ei, tiedän liian hyvin rajoitteeni ja kykyni.

 

[Talvela]

1. Sulle on opetettu väärin.

Älykkyys on enimmäkseen, muttei pelkästään konvergoivaa.

Luovuus astuu ensin pitkälle divergoivaan suuntaan, mutta palaa sieltä konvergoivaa kautta takaisin. Ilman tätä paluuta kyse on haihattelusta eikä luovuudesta ainakaan sanan tuotannollisessa mielessä. Ja tämä ketjuhan käsittelee tuotantoa.

2. Vakioitu luovuustesti on itse itsensä pois sulkeva käsite.

Jos luovuustesti vakioidaan, niin siihen voi valmistautua sellaisella tavalla jossa vastaaminen muuttuu laadullisesti toisenlaisen logiikan ja prosessin suorittamiseksi.

3. Mä olisin antanut tosta kolme pistettä. Kaksi kvantitatiivisesta tuloksesta. Perusteluna se, että saman kategorian uudelleen käyttäminen osoittaa luovaa soveltamiskykyä. Kolmas hyvästä oivalluksesta soveltaa sääntöä (hyvin ambivalentilla tavalla) omaksi eduksi (ja haitaksi).

Jos aikaa on annettu minuutti niin määrällisen luovuuden rajan pistäisin reilusti 20:n vastauksen yläpuolelle ja laadullisen luovuuden rajan jonnekin 15 eri kategoriaa edustavan sanan huituville. Ja toi olisi tosi armelias asteikko joka päästäisi läpi monia ei-luovia.

Oikeasti rinnalla pitäisi olla 2-5 muuta luovuutta selvittävää testiä.

Luovuus”testeistä” pitää ymmärtää tämä: ne ovat enemmänkin seulonta- kuin "diagnostiikka”työkaluja. Nillä saadaan karsittua porukasta se ylimääräinen 95-99% pois niin että voidaan keskittyä lupaaviin tapauksiin. Siinä on niiden pääasiallinen hyöty. Ja tämä hyöty tulee nimenomaan siitä, että lähes kaikkien luovuuspotentiaali on riittävällä tarkkuudella ilmaistuna nolla.

4. Luova ihminen löytää tuohon luovan ratkaisun jolla pääsee testaamaan riittävän otoksen.

5. Asian kvantifioiminen on vaikeaa tai erittäin vaikeaa. Se on myös turhaa tai täysin turhaa.

Riittää että tehdään ensin riittävä seulonta. Seulonnan läpi käyneille annetaan mahdollisuus osoittaa luovan aikaansaamisen potentiaalinsa sopivalla tavalla. Tämän toisen seulonnan läpäisseet pannaan osittain itseorganisoituvalla tavalla hommiin. Hommien tuloksellisuus toimii kolmantena seulana. Toiseen seulaan asti päässeille annetaan tarvittaessa toinen mahdollisuus kolmosseulontaan. Kolmosessa epäonnistuneille annetaan tarvittaessa uusi mahdollisuus.

Eli peräkkäiset seulat sopivalla takaisinkytkennällä riittävät. Ei tarvitse kehittää mitään luotettavaa luovuuden kvantifioimisen mittaria.

Jos ihminen kykenee rutiininomaisesti suoriutumaan jollain tasolla, niin hän yltää vähintään sille tasolle sanovat testit mitä tahansa. Tässä on se pääpointti.

(Esim. mulle voisi tämän ketjun kirjoitusten perusteella arvioida aika luotettavasti jonkinlaisen luovuuden vähimmäistason, jolle rutiininomaisesti vähintään yllän koska tämä ketju edustaa intensiivisyydestään huolimatta rutiinikirjoittamiseni tasoa luovuuden suhteen. Ylärajaa tästä ei voi päättellä koska jemmaan joitain oivalluksia + aihe on mulle ennestään tuttu ja päässä moneen kertaan eri tavoin rullattu. Jos itse koittaisin arvioida omaa luovuuttani tämän ketjun kirjoitusten perusteella, niin korottaisin tuon "kuinka ratkaista luovuuden kvantitatiivisen arvioinnin dilemma" -kohdan yhdeksi keskeisistä indikaattoreista sen vuoksi että siihen käytetyn maksimiajan voi arvioida Nojatuolistrategin postausajankohdasta ja verrata sitä saman ongelman parissa työskentelevien post doc -henkilöiden kvantifioitavaan panos-tuotos -suhteeseen.)

Itse olen täysin simple ja stupid, eli luovuus on paikka jossa käydään, lähde josta ammennetaan tänne missä vallitsee kuivuus.

 

[Helikopteri]

Kahtokkeepa nyt vaikka sitä, että osa islamilaisesta maailmasta haluaa vähän otatella länkkäreiden kanssa. Eivät he voi tunnetuista syistä kokoontua 1200 neliömailin lammaslaitumelle heiluttamaan miekkaa.....ja odottamaan vastustajaa. Ei. Mutta ovat luoneet jollain tapaa toimivan konseptin, jolla annetaan iskuja ja tapoja, joita vastaan on vaikea toimia kehittyneiden maiden keinoilla, välineillä ja asenteilla. Luovuutta? No oohan se jos mitä.

Missä kulkee sodan ja rauhan raja? Kuka sen enää erottaa? Milloin alkoi Ukrainan sota? Silloinko, kun pienet vihreät miehet tulla läppäsivät maahan? Vai hajottiko Venäjä Ukrainan hallintoa monin metodein piiiiiitkään ennen vihreitä jätkiä? Venäjä on syyttänyt CIAta oransseista vallankumoustouhuista. Entäs jos se masinoi niitä itse......kumpi on uskottavampaa? Onko suunnitelmallinen faktoista piittaamaton informaatiovaikuttaminen jo sotaa tai sen ensi askelia?

Kuten tunnettua, pidän erittäin epätodennäköisenä mitään laajamittaisia suurten alueiden sotatoimia....sitäkin todennäköisempänä pidän pienempiä, hallittuja, epäselviä, rajoitettuja jne. sotatoimia. Alan olla varma, että mekin tulemme vielä saamaan tällaisesta osamme.

Mikä on mahdollista ei suinkaan aina ole todennäköistä.

Olen varma, että Venäjän naapurimaiden esikunnissa on kasvatettu lavakuormin harmaita hiuksia viime vuosina. Kun julkisesti törmättiin slaavilaiseen luovuuteen, niin oltiin joku viikko kuin kauris valoissa. Turha sitä on kieltää. Konteittain suunnitelmia vaati päivittämistä, olen siitä vasittu.

Nykyaikaisten asevoimien rakentaminen ei ole tänään enää pelkkää rahan lapioimista, vaikka niin halutaan asia kertoa. On tiedettävä jetsulleen, mitä aiotaan tehdä tai toinen osapuoli kylmästi sivuuttaa sijoitukset tekemällä jotain muuta.....luovempaa.

Suomen armeijassa tiedostettiin tietty luovuuden -puute- jo -90-luvulla, muistaakseni Mälkki kirjoitti joskus verrattoman oivallisesti aiheesta, oliko kylkirauta vai mikäpä julkaisu se olikaan.

Kaikkea ei voida hallita, siksi pitää kouluttaa luovuutta, ennakkoluulottomuutta, ratkaisukeskeisyyttä. No, missäs päin maailmaa tämä hokattiin ullatus ullatus ekana? Israelissa tietysti ja siellä se poljettiin koulutukseen ripirapivauhdilla.

Ei jos vaan kun käsitykseni sodankäynnistä on tosi, niin pitääkö olla käytössä poikkeuksellisilla kyvyillä varustettuja poikkeuksellisia yksilöitä? Kysymyshän on suorastaan perverssi, koska pitää tietysti.

Tarkoitus ei ole pyrkiä osoittamaan mitään mistään. Lahjakkuutta ei ole koskaan liikaa käytössä, se voi olla yksilön tragediakin, mutta parhaimmillaan yhteisö pystyy hyödyntämään lahjakkuuksia ja toisinaan se ei onnistu.

Ps. minä en ole lahjakas, vaan niin keskivertojätkä kuin vaan voi kalevalan tanhuvilta löytyä. Oikea mr. nobody. Eli minulla ei ole mitään tarvetta korostaa ym. jaarituksella omaa aisaani, ei, tiedän liian hyvin rajoitteeni ja kykyni.

Isis on tietysti ihan oma käytännön esimerkkinsä, jota voisi pyöritellä omassa ketjussaan. Väitänpä vaan (täkyksi), että kuka tahansa ensimmäisen maailmansodan isommista osapuolista olisi silloisella kenttäarmeijallaan pyyhkinyt nykyisellä Isiksellä pöytää mennen tullen.

Jänskempi probleema on minusta luovuus ja huippuyksilöt maanpuolustuksessa ja sotimishommissa yleensä:

Onnistunut operointi vaatii jäykän hierarkista organisaatiota, selkärankaan asti harjoitettua toimintaa ja tiukkaa kuria, koska muuten homma ei kovassa tilanteessa toimi.
Kun tilanne on päällä täytyy toiminnan olla ripeää ja päättäväistä eikä tässä tilanteessa ainakaan suurimmalta osalla sotilaista ei ole realistista vaatia syvempää analyyttistä tai luovaa ajattelua pelon, väsymyksen, unenpuutteen ja muiden vastaavien tekijöiden vuoksi. Siksi toiminta treenataan automaatioksi asti ja kaikki suunnitelmat pyritään pitämään hyvin yksinkertaisina.
Tämä heijastuu tietysti organisaatioon myös ja pitkän rauhanajan jälkeen organisaatiot ovat perinteisesti olleet järjettömän byrokratian multihuipennuksia. Kun tätä peilataan tässä ketjussa käsiteltyyn luovuutta ja huippuyksilöitä tuottavaan organisaatioon on malli tasan päinvastainen.
Yleensä sota sitten raakkaa jyvät akanoista, mutta tämä voi olla liian myöhäistä.

Minusta PV on nykyään suorastaan ihmeellisen hyvässä hapessa tämän suhteen monestakin syystä.

 

[Pihatonttu]

Tämä on SE, joka minua kiinnostaa. Ei siksi, että olisin luova vaan siksi, että ns. kehittyneet maat sotivat taatusti keskenään tavoilla ja keinoilla, menetelmillä ym. joita jääkäriliikkeen aikana ei EHKÄ osattu vielä arvailla.....

Tuo "ajattelemme, että ajatukset voisivat kuolla puolestamme" on ihan oikeasti tärkeä näkökulma. Ja niin ikävää kuin se luovuusideaalien kannalta onkin, niin se tarkoittaa myös sitä, että valtaosa niistä ajatuksista pitää päästä kuolemaan ajoissa.

Jos ideoinnin ja suunnittelun kriteerit pidetään tiukasti erillään, niin ne pääsevät kuolemaan luonnollisen kuoleman. Se auttaa uusia ja parempia syntymään.

Jos taas ideoita kohdellaan kuin ne olisivat suunnitelmia, ne joutuvat heti synnyttyään teloituskompanian eteen. Silloin uusien ideoiden tuotanto loppuu heti.

Jos uusien ideoiden tuotanto loppuu, niin ideat eivät pääse kuolemaan ihmisten puolesta vaan siirrytään ihmisten tappamiseen.

Tykkään Suomesta, suomalaisista ja suomalaisesta kulttuurista niin paljon, että näkisin mieluummin asian niin että ihmiset pysyvät hengissä ja erilaiset ideat kuolevat ihmisten puolesta.

 

[baikal]

Yksi hyvä ideoiden tappaja on aktiivinen varastaminen. Eli jos sulla on esim. joku liikeidea, niin riippuen alasta tietysti, se on kehitettävä pitkälle, jotta etumatkasi tuleviin kilpailijoihin on riittävä. Eli idea on vietävä tuskallisen pitkälle, ennenkuin siitä tulee edes julkinen. No, miten sitten hoidat yhteydet rahoittajiin, kunnan elinkeinoväkeen, ely-keskukseen jne........turha nimittäin kuvitella, että mikään vähänkään valtavirrasta poikkeava juttu jäisi salaiseksi tarpeeksi pitkään....tai sitten osaamisesi ja mahdollisuutesi ovat jo lähtökohtaisesti valo- ja ylivoimaiset.


Eli yksi osa uniikkia liikeideaa tai keksintöä hyödynnettäessä on pitää se salassa....ja miten taivahassa se onnistuu. Maailma on pullollaan -pöllittyjä- ideoita ja katkeria innovaattoreita.

Nykyinen elämänmeno suosii enemmän "pelimiehiä" kuin innovaattoreita, luovuutta ja keksintöjä. Kokeneet puliveivarit kyllä ottavat siivunsa.

Edelleen olen niin keskiverto, että pahaa tekee, eli mulla ei ole tässä mitään tarvetta tuoda esille -minua- ja kokemuksiani. Mutta kaikkea on tullut jo nähtyä ja koettua. Jos tarkkoja ollaan, niin yksi rahanarvoinen idea multa on nushittu, mutta siitä on jo aikaa ja olishan se ollut aika työläskin toteuttaa.

 

[baikal]

Eli jos olette keksineet jonkin hyödynnettävän ja rahaksi muutettavan jutun, niin olkaa aivan pirun tarkkoina siinä, kenelle ja missä ja milloin esittelette shown. Ihmiset lähtökohtaisesti eivät ole luotettavia, jos kyse on rahasta. Ikävä kyllä, näin se vaan on. Toinen on maine. Jotkut antavat vaikka perää, että saavat tilaisuuden hankkia edes rippusen mainetta. Kolmas. Älkää ottako kumppania ja älkää ainakaan sukulaista. Vain jos se on pakko. Neljäs. Älkää tappako itseänne työllä. Työ on elämää varten, ei toisinpäin. Viides. Perhe ja avioliitto on tärkeämpi kuin ihaninkaan duuni. Kuudes. Opetelkaa nauramaan myös itsellenne.

Pankki, elykeskukset jne. älkää luottako liikaa. Ne vuotavat kuin vanha ruuhi. Ne ovat sitä verkostoitumisen puuhakenttää ja selälle läimijöitä riittää. Oksalle on ottajia, kun on kuusen kaatajia.