Yksilötuotanto

baikal kirjoitti:
1. ...osa islamilaisesta maailmasta haluaa vähän otatella.....ovat luoneet jollain tapaa toimivan konseptin, jolla annetaan iskuja ja tapoja, joita vastaan on vaikea toimia kehittyneiden maiden keinoilla, välineillä ja asenteilla. Luovuutta? No oohan se jos mitä.

2. Missä kulkee sodan ja rauhan raja? Kuka sen enää erottaa?

3. sitäkin todennäköisempänä pidän pienempiä, hallittuja, epäselviä, rajoitettuja jne. sotatoimia. Alan olla varma, että mekin tulemme vielä saamaan tällaisesta osamme.

4. Kun julkisesti törmättiin slaavilaiseen luovuuteen, niin oltiin joku viikko kuin kauris valoissa. Turha sitä on kieltää. Konteittain suunnitelmia vaati päivittämistä, olen siitä vasittu.

5. On tiedettävä jetsulleen, mitä aiotaan tehdä tai toinen osapuoli kylmästi sivuuttaa sijoitukset tekemällä jotain muuta.....luovempaa.

6. Suomen armeijassa tiedostettiin tietty luovuuden -puute- jo -90-luvulla, muistaakseni Mälkki kirjoitti joskus verrattoman oivallisesti aiheesta, oliko kylkirauta vai mikäpä julkaisu se olikaan.

7. Kaikkea ei voida hallita, siksi pitää kouluttaa luovuutta, ennakkoluulottomuutta, ratkaisukeskeisyyttä. No, missäs päin maailmaa tämä hokattiin ullatus ullatus ekana? Israelissa tietysti ja siellä se poljettiin koulutukseen ripirapivauhdilla.

8. Ei jos vaan kun käsitykseni sodankäynnistä on tosi, niin pitääkö olla käytössä poikkeuksellisilla kyvyillä varustettuja poikkeuksellisia yksilöitä? Kysymyshän on suorastaan perverssi, koska pitää tietysti.

9. Lahjakkuutta ei ole koskaan liikaa käytössä, se voi olla yksilön tragediakin, mutta parhaimmillaan yhteisö pystyy hyödyntämään lahjakkuuksia ja toisinaan se ei onnistu.
Klikkaa laajentaaksesi...

1. Islamilaisen maailman peruskonsepti on yksinkertainen: muutetaan organisoitumisen rakennetta hiukan nopeammin kuin länsimaat kykenevät sopeutumaan edelliseen rakenteeseen.

Länsimaat ovat tehokkaita ja älykkäitä. Niiden tehokkuudessa on kuitenkin aina tietty demokratian, hallinnon jne. tuottama viive. Veikkaisin että vastustajan täysin uuteen järjestäytymistapaan sopeutumiseen menee noin puolitoista viiva kaksi ja puoli vuotta. Eli jos jihadistit muuttavat organisoitumisensa tapaa alle kahden vuoden välein, niin ne onnistuvat pysymään koko ajan hallinnon hitauden tutkakatveessa.

Vastalääke olisi adaptiivisuuden ja proaktiivisuuden lisääminen. Ongelmaksi tulee se, että professionalismiin nojaavissa meritokratioissa ei ole olemassakaan niitä seuraavaksi käyttöön tulevan organisoitumistavan eksperttejä, joten vastatoimet eivät ala toimilla vaan asiantuntijoiden vaihtamisella. Ja siitä menee sitten vuosi ennen kuin...

Tuo menetelmä löytyy ymmärtääkseni rivien välistä Fouad Husseinin kuuluisasta kirjasta.

2. "Politiikkaa toisin keinoin". Pitäisi vain tajuta että se toisin keinoin ei tarkoita pelkästään laajamittaista sotilaallista väkivaltaa vaan niitä toisia keinoja riittää enemmän kuin Sun Tzu kertoi ääneen.

3. Olemme jo. Kahdessa. Kolmas alkaa pian. Saatamme joutua siihenkin.

4. Perusongelma on perusjaottelu: Strateginen, taktinen, operaatiotaidollinen. Pitäisi tajuta että strategisesta on vielä yksi askel laajempaan suuntaan: ajattelun metataitojen kehittäminen ja käyttäminen.
Operaatiotaidollinen: kuinka toimitaan.
Taktinen: Kuinka optimoidaan toimintaa kokonaisuutena.
Strateginen: Kuinka optimoidaan toiminnan sarjoja ja jatkumoita kokonaisuutena.
Ajattelun metataidot: kuinka kehitetään niitä kognittiivisen suorituskyvyn valmiuksia, joilla kolme vanhastaan tuttua tasoa hoidetaan.

Vertauskohta opiskelemisesta:
Kuinka luen tenttiin?
Kuinka suunnittelen ja toteutan lukukauden opinnot?
Kuinka suunnittelen ja toteutan valmistumiseen johtavan polun?
Metataidot: Kuinka optimoin opiskelutaitojen kehittämisen niin että optimointiin käytetyt resurssit palautuvat mahdollisimman moninkertaisina sekä opiskelun että sitä seuraavan uran aikana takaisin? (Lukunopeus, tiedonhakutaidot, itsereflektointi, umpikujantunnistuskyky, talous ja taloudellisten resurssien käyttö opintojen optimoimiseen...)

5. Tai on jo sivuuttanut, mutta kukaan ei ole huomannut mitään.

6. Jos toi Mälkki on se podcastilla turiseva tyyppi niin saattaa olla aika fiksu?

7. Luovuutta on paha kouluttaa. Luovuuden käyttämiseen voi kyllä rohkaista. Se onnistuu vain jos rohkaiseminen on uskottavaa.

8. Montako vuotta Bletchley Park lyhensi sotaa? Mikä olisi ollut sen paikan hyödyllisyys ilman Turingia?

Montako vuotta Manhanhattan -projekti lyhensi sotaa? Sielläkin oli 3-5 avainhenkilöä joita ilman hanke ei olisi onnistunut ajoissa. (Esim. Feynman esti ydinpolttoaineen varastoinnissa jo alkaneen ketjureaktion. Ketjureaktio käynnistyi hitaana kun varastomiehet tottelivat ohjeita. Eivät vieneet liikaa polttoainetta yhteen paikkaan vaan jakoivat polttoaineen eri huoneisiin - niin että eri säilytyspisteiden välillä oli seinä ja liian vähän etäisyyttä. Läjät lähtivät lämpenemään. Riku kutsuttiin paikalle kattomaan että miksi lämpötila nousee.)

9. Yhteisö ei pysty koskaan hyödyntämään lahjakkuuksiaan.

Lahjakkuudet voivat itse hyödyntää lahjakkuuttaan yhteiskunnan hyväksi.

Tämän eron hyvin tarkka tajuaminen on ehdoton ehto sille, että yhteiskunta hyötyy lahjakkuuksistaan.

Kun lahjakkuuksille tarjotaan sellainen kiteytymisydin, jonka ympärille on todella kiinnostavaa ja houkuttelevaa kerääntyä, niin lahjakkuuksia alkaa ilmaantua. Niitä ei tule nopeasti. Suurin osa pyrkivistä ei ole tässä ketjussa tarkoitetulla tavalla lahjakkaita.

Tärkeintä on pitää luovuuden esteet poissa. Ne kulkevat kahdella jalalla ja ovat sitä mieltä että he voivat kontrolloida lahjakkuuksien hyödyntämistä. Eivät voi - ellei estämistä lasketa kontrolloimiseksi.

Lahjakkuuteen ja etenkin luovuuteen sisältyy valtava sisäinen pakko käyttää lahjojaan. Se on voimakkuudeltaan hyvin lähellä itsesäilytysvaistoa.

Luovat ja lahjakkaat antavat lahjansa hyvin kohtuullisella korvauksella yhteiskuntaa hyödyttävään käyttöön, mutta vain niin kauan kuin heitä ei yritetä kohdella tyhmempinä kuin he oikeasti ovat. Ja juuri sitä huono johtaminen tässä yhteydessä on.

Huonolla johtamisella, kateudella ja kontrollifriikkiydellä saadaan tuhottua mitä tahansa.
 
Talvela kirjoitti:
Itse olen täysin simple ja stupid, eli luovuus on paikka jossa käydään, lähde josta ammennetaan tänne missä vallitsee kuivuus.
Klikkaa laajentaaksesi...
En tiedä onko tuo leikkimielistä sarkasmia vai tosissaan sanottu.

Jos se on totta, niin totean että kaikki viisaus alkaa laaja-alaisesta ja syvällisestä itsereflektoinnista.

Tärkeintä ei ole se, millainen on vaan se, että tietää itse millainen on. Silloin voi kalibroida itsensä ja elämän suhteen toisiinsa. (Lahjakkuuden molemmissa ääripäissä oman kapasiteetin selville saamisen vaikeus on yleinen epäonnistumisten syy.)

Jos katsot Carmichaelin "10 rules" koosteen Jordan Petersonin lausunnoista niin et voi olla huomaamatta että 9-10 niistä keskittyy itsereflektointiin ja sen mahdollistamiin tai poissulkemiin asioihin. (Peterson tajuaa tarkastella itsereflektointia paljon laajemmin ja käytännönläheisemmin kuin suurin osa ihmisistä.)

 
Helikopteri kirjoitti:
Jänskempi probleema on minusta luovuus ja huippuyksilöt maanpuolustuksessa ja sotimishommissa yleensä:

Onnistunut operointi vaatii jäykän hierarkista organisaatiota, selkärankaan asti harjoitettua toimintaa ja tiukkaa kuria, koska muuten homma ei kovassa tilanteessa toimi.
Kun tilanne on päällä täytyy toiminnan olla ripeää ja päättäväistä eikä tässä tilanteessa ainakaan suurimmalta osalla sotilaista ei ole realistista vaatia syvempää analyyttistä tai luovaa ajattelua pelon, väsymyksen, unenpuutteen ja muiden vastaavien tekijöiden vuoksi. Siksi toiminta treenataan automaatioksi asti ja kaikki suunnitelmat pyritään pitämään hyvin yksinkertaisina.
Klikkaa laajentaaksesi...

Jos päätoimintaympäristö ja -tapa on suoraviivainen, brutaali, kaoottisessa ympäristössä tapahtuva toiminta, niin koneiston pitää olla sellainen että se ymmärtää omia osiaan väsymyksestä puolikuolleenakin oikein ilman mitään tulkitsemista, päättelemistä tms.

Eli brutaaliin suoraviivaiseen toimintaan ei pidä sotkea sekaan mitään luovuusvaatimusta.

Lisäksi luovuus kasvaa täsmälleen päinvastaisessa ympäristössä kuin yksiselitteinen selkeys, johon on tarkoituskin laitostua sisään.

Luovuudelle tarvitaan omat yksikkönsä. Ne pitää tietoturvasyistä ulkoistaa.

Luovassa työssä sekä urakehitys että palkitseminen pitää sitoa suurimmaksi osaksi aikaansaamiseen.

Luovan työn ohjaamiseen ja johtamiseen ideointia lähellä olevissa vaiheissa hyvän peruslähtökohdan tarjoaa Martin, Goldstein & Cialdini -kolmikon vaikuttamisesta kirjoittama teos "The SMALL BIG". Peruskaava on se, että tunnetaan riittävästi sitä, miten hyvin pienellä ja osin huomaamattomalla toiminnalla voidaan kevyesti ohjata asioita toivottuun suuntaan. Eli ohjaaminen tapahtuu prosessia häiritsemättä.

Suunnitteluun ja toteutukseen sopii perinteinen johtaminen aivan hyvin.
 
baikal kirjoitti:
Eli jos olette keksineet jonkin hyödynnettävän ja rahaksi muutettavan jutun, niin olkaa aivan pirun tarkkoina siinä, kenelle ja missä ja milloin esittelette shown.
Klikkaa laajentaaksesi...

Mä esimerkiks oon suojannut tässä ketjussa esitetyt ihan rahan arvoiset - joskin vaikeasti rahaksi muutettavat - ajatukset sillä etten ole kertonut niitä kellekään. (Edes vaimeli ei jaksa kuunnella niitä.)

Keskustelupalstalaisiin voi varmaan luottaa niin ettei tieto leviä täältä mihinkään missä se varastettaisiin. Eikö?
 
Pihatonttu kirjoitti:
Jos päätoimintaympäristö ja -tapa on suoraviivainen, brutaali, kaoottisessa ympäristössä tapahtuva toiminta, niin koneiston pitää olla sellainen että se ymmärtää omia osiaan väsymyksestä puolikuolleenakin oikein ilman mitään tulkitsemista, päättelemistä tms.

Eli brutaaliin suoraviivaiseen toimintaan ei pidä sotkea sekaan mitään luovuusvaatimusta.

Lisäksi luovuus kasvaa täsmälleen päinvastaisessa ympäristössä kuin yksiselitteinen selkeys, johon on tarkoituskin laitostua sisään.

Luovuudelle tarvitaan omat yksikkönsä. Ne pitää tietoturvasyistä ulkoistaa.

Luovassa työssä sekä urakehitys että palkitseminen pitää sitoa suurimmaksi osaksi aikaansaamiseen.

Luovan työn ohjaamiseen ja johtamiseen ideointia lähellä olevissa vaiheissa hyvän peruslähtökohdan tarjoaa Martin, Goldstein & Cialdini -kolmikon vaikuttamisesta kirjoittama teos "The SMALL BIG". Peruskaava on se, että tunnetaan riittävästi sitä, miten hyvin pienellä ja osin huomaamattomalla toiminnalla voidaan kevyesti ohjata asioita toivottuun suuntaan. Eli ohjaaminen tapahtuu prosessia häiritsemättä.

Suunnitteluun ja toteutukseen sopii perinteinen johtaminen aivan hyvin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Sitä olen pohdiskellut, että miten tuon voi käytännössä toteuttaa.

Historia tuntee tapauksia, että on löytynyt huippuyksilöitä, jotka ovat pärjänneet "luovuuden tuhoavassa" sotilasympäristössä ja nousseet meriittiensä perusteella huipulle sodassa. Sota on kummasti auttanut armeijoita ohittamaan poliittiset valtapelit ja antaneet meriiteille sijaa. Nämä Napoleonit ovat tietysti äärimmäisen harvinaisia tapauksia. Suurin osa todella lahjakkaista yksilöistä ovat hiukan erilaisen osaamisprofiilin yksilöitä, kuten edellä on tullut esille.

Itse helposti ajattelisin, että täysin "varsinaisen organisaation" ulkopuolinen porukka ei ihan kaikkiin sellaisiin tehtäviin soveltuisi, joihin kuitenkin erittäin pystyviä yksilöitä tarvittaisiin. Katson siis asiaa vähän laajemmin, kuin jonkin yksittäisen brainstormaus-tiimin kannalta.

Jos esimerkiksi ylin sodanjohto on täysin vieraantunut siitä, miten kuraporras sotimisen kokee, niin lopputulos on yleensä onneton.

Olisiko ratkaisu esimerkiksi se, että esikunnista löytyisi hiukan tavallisuudestakin poikkeavaa porukkaa normaalien ammattisotilaiden tukena?

Kuten olen aikaisemminkin huomauttanut, niin käytännössä yksi Richard Feynman ei vielä paljon lämmitä, vaan tiimi ratkaisee. Ja sitten jos älykkäällä ja luovalla henkilöllä henkilöllä on vielä, toisin kuin Feynmanilla, "hyvin kuoppainen osaamisprofiili" ristinään, niin optimaalinen tiimi olisi vielä kriittisempi.
 
Helikopteri kirjoitti:
1. Sitä olen pohdiskellut, että miten tuon voi käytännössä toteuttaa.

2. Historia tuntee tapauksia, että on löytynyt huippuyksilöitä, jotka ovat pärjänneet "luovuuden tuhoavassa" sotilasympäristössä ja nousseet meriittiensä perusteella huipulle sodassa.

3. Sota on kummasti auttanut armeijoita ohittamaan poliittiset valtapelit ja antaneet meriiteille sijaa.

4. Suurin osa todella lahjakkaista yksilöistä ovat hiukan erilaisen osaamisprofiilin yksilöitä, kuten edellä on tullut esille.

5. Itse helposti ajattelisin, että täysin "varsinaisen organisaation" ulkopuolinen porukka ei ihan kaikkiin sellaisiin tehtäviin soveltuisi, joihin kuitenkin erittäin pystyviä yksilöitä tarvittaisiin.

6. Olisiko ratkaisu esimerkiksi se, että esikunnista löytyisi hiukan tavallisuudestakin poikkeavaa porukkaa normaalien ammattisotilaiden tukena?

7. jos älykkäällä ja luovalla henkilöllä henkilöllä on vielä, toisin kuin Feynmanilla, "hyvin kuoppainen osaamisprofiili" ristinään, niin optimaalinen tiimi olisi vielä kriittisempi.
Klikkaa laajentaaksesi...


1. Tässä ketjussa on yksi hyvä ehdotus.

2. Yleensä kai varsin epätyypillisiä reittejä tai alkuun ainakin osin pakotettuina.

3. Musta tuntuu että me käsitetään muutamat termit eri tavoin. Mulle aikaansaaminen on sitä, että työ tuottaa halutua tai sitä parempaa tulosta. Meritoituminen on sitten myöhempi prosessi, jossa aikaansaaminen - tai jokin ihan muu ilmiö - tulee sosiaalisen, urakehityksellisen, taloudellisen tms. arvostuksen kohteeksi.

Mä en näe kovin selvää yhteyttä esim. sen suhteen että aikaansaaminen ja meritoituminen koskisivat samaa tahoa.

Siksi(kin) kiinnitän mieluummin huomion varsinaiseen aikaansaamiseen ja sen tuloksiin enkä siihen, että kenen urakehitys hyötyy siitä (usein jonkun aivan muun) aikaansaamisesta eniten.

4. Kaikki. Jo ihan määritelmän mukaan. Tyypillinen on tyypillistä, epätyypillinen on epätyypillistä.

5. Mä lähestyn asiaa vähän sellaisesta kulmasta, että jos on olemassa ihan toimivia organisaatioita, joiden toiminnasta mä en tiedä tai tajua tuon taivaallista, niin mun ei kannata neuvoa niitä eikä niiden kuunnella mua. Riskit ovat liian suuret ja todennäköiset suhteessa aika epätodennäköisiin mahdollisuuksiin.

Jos taas lähestytään asiaa siltä kannalta lahjakas + luova lienee tässä maassa se kaikkein todennäköisin syrjäytyjä, niin se, että korkean potentiaalin marginaaleissa oleville tarjottaisiin mahdollisuuksia... Halpaa kuin saippua. Helppoa. Iso tuottopotentiaali. Estää monia hyvin tiedossa olevia kustannuksia ja ongelmia. Lähes pelkkiä etuja. Haittoja? Ehkä Arska ei onnistu alkoholisoitumaan. Leenasta ei tulekaan masennuspotilasta. Reiska joutuu poistumaan välillä kotoaan ja saa siis liikuntaa. Tiina....

Jos tommoinen mun ehdottama pellemylly käynnistettäisiin, niin mikään ei estäisi eri organisaatioita poimimasta sieltä itselleen sopivia henkilöitä jos sellaisia löytyisi ja jatkojalostuisi sellaiselle asteelle.

6. Mulla ei ole mitään annettavaa siihen, mitä esikunnista pitäisi tai ei pitäisi löytyä. Lisäksi olisin hyvin varovainen tunkemaan ketään ylimääräisiä esikuntien suuntiin.

Heitän vastaehdotuksen:

Jo sotilaskoulutuksen saaneille tai sitä parhaillaan riittävän korkealla tasolla saaville voisi ehkä järjestää mahdollisuuden osallistua pilottiluonteiselle ajattelun reflektoinnin kurssille.

En tarkoita mitään sosio-emotionaalista itsereflektointia vaan hyvin nopeatempoista ja vaativaa kurssia, joka ei ole oppisisältöjen eteenpäin siirtämistä vaan oppimisen ja treenaamisen yhdistämistä. Ja sellaista treenaamista, missä tehtävälle on aina aikaa pari sekuntia ja myöhästyminen = tehtävä jäi tekemättä. Pääpaino siinä, että miten ajattelun dynamiikka ja rakenne kullakin pelaa. Eli häijy teema jota ei ole helppo kohdata.

Pointti on yksinkertainen:

Olen aiemmin puhunut ajatteluun liittyvistä tutkakatveista. Pahin katve on sellainen, jonka olemassaoloa ei tiedetä tai tunnusteta. Kyse on osittain katvekartoituksesta.

Toinen puoli on potentiaalien kartoittaminen henkilökohtaisilla tasoilla. Ja nyt tulee pelottava sana: alitajunta.

Skipataan mystiikka. Tietoisuus on sitä minkä tiedät tietäväsi. Alitajunta on sitä, minkä tiedät, muttet tiedä tietäväsi sitä. Tai minkä osaat muttet tajua osaavasi sitä.

Meillä kaikilla on todella paljon sellaista tietämistä ja osaamista, mitä emme tiedosta. Osa tästä kamasta on ajattelua, luovuutta ja aikaansaamista estävää. Jos sitä kiskotaan tietoiseen tietoisuuteen sopivasti valikoiden, niin haitallista kamaa voidaan heittää roskakoriin. Se on identiteettityöhön liittyvä prosessi, joten se on monille todella vaikeaa, jopa mahdotonta.

Etuna on se, että kun rattaissa olevaa hiekkaa ja kapuloita ensin nostetaan näkyviin ja sen jälkeen siivotaan pois, niin ajattelu saattaa sekä tehostua että monipuolistua ilman että siitä ja sen sopimisesta kyseiseen toimintakulttuuriin menetetään mitään.

Tuommoista olisi hyvin helppo testata käytännössä jollain pienellä porukalla - 3 - 5 henkeä esim. Eikä testattavilla tarvitsisi välttämättä olla mitään tekemistä sotilaallisen maailman kanssa.

Isommalla porukalla vaikutusta olisi helppo tutkia esim. sellaisessa tapauksessa että jostain isommasta porukasta (jonka opinto- tai työmenestys tunnetaan hyvin) osa osallistuisi ja osa ei. Tämä saadaan helposti aikaan jos kurssi on vapaaehtoinen ja sopivana ajankohtana. (Perjantai + loppupäivä tms.)

7. "Toisin kuin....?"

Miten tämän nyt kauniisti sanoisi...

Riku istui vuosia stripparibaareissa ennen kuin tajusi, että stripparit eivät vietä aikaa keski-ikäisen fyysikon kanssa sen vuoksi, että sellainen on ihaninta juttuseuraa, jota upeakroppaiset nuoret naiset voivat saada. Ja tajusi kun joku kertoi, ei omin avuin. Tämä voisi viitata pieneen sosiaaliseen likinäköisyyteen.

Feinmanin aistit ovat kuin suoraan autismikirjallisuudesta. Haistamiseen ja pintatuntoaistiin (esim. lukkojen tiirikoimisen yhteydessä) voisi väittää liittyneen hyvin voimakasta aistiyliherkkyyttä.

Esimerkkejä löytyy kolmesta elämänkerrallisesta teoksesta. Pitää vain lukiessa huomioida se, että Riku oli hyvin sokea omille erityispiirteilleen ja kuvaa niitä "kyllähän kuka vain..." -näkökulman läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Pihatonttu kirjoitti:
En tiedä onko tuo leikkimielistä sarkasmia vai tosissaan sanottu.

Jos se on totta, niin totean että kaikki viisaus alkaa laaja-alaisesta ja syvällisestä itsereflektoinnista.

Tärkeintä ei ole se, millainen on vaan se, että tietää itse millainen on. Silloin voi kalibroida itsensä ja elämän suhteen toisiinsa. (Lahjakkuuden molemmissa ääripäissä oman kapasiteetin selville saamisen vaikeus on yleinen epäonnistumisten syy.)

Jos katsot Carmichaelin "10 rules" koosteen Jordan Petersonin lausunnoista niin et voi olla huomaamatta että 9-10 niistä keskittyy itsereflektointiin ja sen mahdollistamiin tai poissulkemiin asioihin. (Peterson tajuaa tarkastella itsereflektointia paljon laajemmin ja käytännönläheisemmin kuin suurin osa ihmisistä.)

Klikkaa laajentaaksesi...

Pidän itseäni keskinkertaisena ja täysin vailla luovuutta olevana, hitusen löytyy maalaisjärkeä ja perinteisiä arvoja.
Yritin ihan tosissani kiteyttää luovuuden määritelmän tuohon kuvaukseeni. :D
 
Sarek1 kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa. Haluaisin nostaa ketjun aloitusviestin ja myöhemmän keskustelun sisällöstä teorian käytäntöön viemisen keinoja alkaen tilanteesta nyt ja tästä eteenpäin eli ihanne-Suomen ruodon rakentamisen 2018-. Roomaakaan ei päivässä rakennettu, joten yhteiskunnallisen ja yksilötason kehitysohjelman laatiminen voi viedä aikaa.

Tavoite: sellaisten konkreettisten rakenteiden ja toimintamallien piirtäminen, joilla saamme yhteiskunnasta ja sen yksilöistä parhaiten niissä piilevän potentiaalin irti.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuo yksilötuotanto on tosiaan ketjun aihe, vaikka sivujuonteetkin sivuavat kiinnostavia kysymyksiä.

Joitakin onnistumisia ”yksilöntuotannossa” on havaittavissa:
  • Sibelius Akatemiasta on noussut maailmanmaineeseen luovia kapellimestareita, oopperalaulajia, säveltäjiä yms.
  • (Aalto-)yliopiston ympärille on kasvamassa start up –yritysten ekosysteemi, josta nousee maailmanluokan yrityksiä, tapahtumia ja yksilöitä.
  • Suomalaiset jääkiekkoseurat ovat kasvattaneet huippuluokan kiekkoilijoita.
  • Formulakuskit ja ralliautoilijat ovat nousseet maailmanmestareiksi verrattain vaatimattomistakin oloista.
Tietyt rajoitteet ja lähtökohdat painavat Suomea kuitenkin alas.
  • Siinä määrin kuin lahjakkuus on geneettistä, pienen maan vähäväkinen kansa ei aina tuota tarpeeksi ”potentiaalia”. Suureen maan miljoonaikäluokka synnyttää joka vuosi tulevia huippuja pelkästään lukumääränsä ansiosta. Suomen 50 tuhantinen ikäluokka ei.
  • Tasa-arvoa voimakkaasti korostava yhteiskunta rakentuu monilta osin sellaiseksi, ettei huippuja nosteta huipulle, vaan jopa painetaan pohjalle.
Mutta yhteiskuntana ”maailman onnellisin maa” on onnistunut nousemaan monen ranking-listan huipulle.
 
Organisoimisesta...

Helikopteri esittää perinteistä aineettoman tuotannon tuotantoyksikkörakennetta sellaisessa muodossa, että henkilöiden ominaisuudet muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Minä esitän useiden organisoitumisrakenteiden yhtäaikaista käyttöä.
1. Verkostoitumisytimen muodostaminen.
2. Ytimen vetovoimatekijöiden varaan syntyvä verkostoituminen.
3. Verkostoitumisessa tapahtuva itseorganisoituminen.
4. Tehtävä(sarja)/tapahtuma/alaorganisoitumiskohtainen kolmiportainen organisoituminen (ideointi -> suunnittelu -> tuotanto)
5. Spin off- ja työryhmääntymismahdollisuus.
6. Rekrytoiduksi tulemisen mahdollisuus.

Nuo löytyvät kirjoituksistani, mutta tässä ne on koottu ensimmäisen kerran tiiviimmin organisoitumisen yhtälöksi.

Helikopteri esittämä sisältyy mahdollisuutena mielestäni kohtiin 3, 4, 5 ja 6. Helikopterin esityksissä on kuitenkin ansioikkaita asioita, joita minun esityksistäni ei löydy.

Pääsyyn omaan näkemykseeni olen kertonut. Kalasopan tekeminen alkaa kalastamisella. Pitää ensin löytää riittävästi näkymättömissä olevia soppaan sopivia kaloja ennen kuin voi edetä. Seuraava vaihe on valiointi ja perkaaminen. Poistetaan se, mikä ei kuulu soppaan.

Jos pyrittäisiin siirtymään suoraan aineettoman tuotannon vakiintuneisiin tuotantorakenteisiin, menetettäisiin todella paljon mahdollisuuksia. Jouduttaisiin investoimaan todella paljon per lupaava luova ajattelija. Jos mätsäys ei toimisi, niin uuden kierroksen mahdollisuus joko puuttuisi tai toteutuisi tosi hitaasti.

Mikään esityksessäni ei estä Helikopterin esittämää. Mikään ei myöskään ratkaisevalla tavalla riitele sitä vastaan. Tärkein ero on se, että Helikopterin katse on yksittäisess tuottavassa tuotantoyksikössä ja minun katseeni sopivan henkisen infrastruktuurin luomisessa.

Luova tuotanto vaatii luovaan työhön sopivan infrastruktuurin. Se koostuu enimmäkseen ei-materiaalisista asioista. Niiden tuottaminen joko halpaa tai ilmaista. (Tämä ketju on hyvä esimerkki.) (Osittainen) itseorganisoituminen on edullisempaa kuin ohjattu tai pakotettu organisoituminen.

Luova työskentely koostuu usein epäonnistumiskierroksista. Voi olla että se kolmaskymmenes konsepti on se loistava. Sen vuoksi epäonnistumiskierroksiin täytyy saada sisäänrakennettuna muutama piirre:
1. Epäonnistumiset vievät eteenpäin.
2. Epäonnistumisiin ei investoida rajallisia tai kalliita resursseja yhtään liikaa.
3. Epäonnistumiskierrokset ovat todella nopeita, joten aikaa tai huomion suuntaamista ei investoidu liikaa.
4. Epäonnistumisista poimitaan talteen hyödyllisiä ja eteenpäin vieviä asioita.
5. Epäonnistumisten annetaan kuolla. (Jos niihin on investoitu, kiusaus jatkaa ja tekohengittää on liian suuri.)
6. Epäonnistumisista ei saa kertyä haittaavaa sosioemotionaalista kuormaa joka nostaisi uudelleen ideoimalla riskeeraamisen kynnystä.
7. Infrastruktuuri tarjoaa sellaista laaja-alaisuutta, jota yksittäinen ryhmä tai yksin työskentely ei voi tarjota.

Toinen merkittävä seikka on mahdollisuus yksin tekemiseen. Kaikki luovuus tapahtuu yksilötasolla. Vasta luovuuden tulosten yhteenvetäminen ja muu luovuuden jälkeinen jatkoprosessointi voi tapahtua ryhmässä. Jos ryhmän merkitys korostuu, niin se tapahtuu aivan liian helposti luovuuden kustannuksella. Aiivan erityisesti jos ryhmä vaatii yli 30% työajasta, niin aletaan olla komiteakameliteollisuuden rajoilla.

Näistä ja monista, monista muista syistä lähden edelleen siitä ajatuksesta, että jos on kyse valtiollisen tason toiminnasta, niin vetovoimaisen kiteytymisytimen ja siihen perustuvan infran (lue: verkoston ja sen kontaktipinnan) luominen on vähintään 1-4 kertaluokkaa kustannustehokkaampi ja enemmän mahdollisuuksia tarjoava lähestymistapa kuin yksittäisten tuotantoyksiköiden tuottaminen.

Yritystoiminnan parissa asia on toki toinen. Siellä ei kannata tuottaa omilla resursseilla mitään sellaista, joka koituisi täysin muiden tahojen hyödyksi. Siellä ulottuvilla olevat väestöpohjat ovat myös niin paljon pienempiä ja valikoituneempia, että koko vetovoimatekijäpuoli on laadullisesti täysin erilainen.

Näistä - ja useista vielä mainitsematta jääneistä syistä - pitäisin Helikopterin korostamaa tuotantoyksikkölähtökohtaa lähinnä sellaisena "amputoidaan ensin 99% mahdollisuuksista ja aloitetaan sitten kohdistetummin" -katsantona. Ja siinä taas on omia hyvin vakavia ongelmiaan.

Korostan kuitenkin uudelleen sitä että nämä eri näkökulmat eivät ole toisiaan poissulkevia. Suppeampi ja suunnatumpi yksikkönäkökulma voi sisältyä monessakin eri kohdassa laaja-alaisempaan infrastruktuurinäkökulmaan. (Jonka Helikopteri on muutaman kohdan perusteella tainnut väärinkäsittää aivoriihinäkökulmaksi eli myös tuotantoyksikkönäkökulmaksi.)

Aion kerjätä ylläpidolta vieroitusbänniä muutamaksi kuukaudeksi alkaen tänään joskus iltapuolella. Eli jos jollakulla on mulle jotain kommentoitavaa, kysyttävää tms. niin aikaa on vielä tuntitolkulla.
 
Allekirjoittaneen kirjoitussaldo tässä ketjussa tällä viikolla:

14 550 sanaa. 68 A4-sivua tekstiä puolentoista rivivälille, Times New Roman-fontille kokoon 12 muutettuna ja normaalimarginaaleilla. Kopioiva siirto joten kappalejaot yms. tulevat mukaan.

Periaatteessa vastaa suunnilleen sitä kuin olisi kirjoittanut viikossa Shitty First Draft -tasoista tekstiä joka muodostaa joko kokonaisen täyspitkän elokuvan kässärin tai kolmasosan viiva neljäsosan pokkarikokoluokan romaanista. (Sellainen on usein noin 56 000 sanaa.)

Aika päästä palstavieroitukseen.
 
Aika iso ero meikälle jolle tuotta vaikeuksia saada kaksi kokonaista lausetta, puhekin on minulla vain muutama sana kerrallaan. :giggle:
Ja pakko tunnustaa etten viitsi näitä Pihatontun pitkiä jaarituksia lukea, skrollaan läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Herman30 kirjoitti:
Aika iso ero meikälle jolle tuotta vaikeuksia saada kaksi kokonaista lausetta, puhekin on minulla vain muutama sana kerrallaan. :giggle:
Ja pakko tunnustaa etten viitsi näitä Pihatontun pitkiä jaarituksia lukea, skrollaan läpi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Lyhyestä virsi kaunis.

Ma vaatasin kassi, se sai kulli kätte.
= Katsoin kissaa, se sai haukan.

Aitoa viroa tuo, vähän samalta kalskahtavaa kuin anagrammit, palindromit taikka suppuun typistetyt aforismit. Tuhahtaisiko Anna just tuohon jostain siepattuun vironpätkään vaikkapa näin, roisihkosti:

"Annen ele - sika. Panolla hoppu?
Ahneella on paskainen loppu!"

https://www.city.fi/blogit/hikkaj/lyhyesta+virsi+kaunis/133271


 
Herman30 kirjoitti:
Ja pakko tunnustaa etten viitsi näitä Pihatontun pitkiä jaarituksia lukea, skrollaan läpi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Jos aihe tai sen käsittelemisen tapa ei ole omiin mieltymyksiin sopiva, niin tuo on juuri oikea tapa suhtautua.

Aika harvaa kiinnostaa lukea niin pitkää hourailua kuin meikäläisen sepustukset yleensä. Jos ei kiinnosta, niin turha niihin on tuhlata aikaa.

Toisaalta on myös niitä, jotka tykkäävät siitä että aiheisiin pureudutaan vähän syvällisemmin tai omaperäisemmin tai toisesta kulmasta tai... Niille taas nää maratonhourailut voivat olla hyvinkin antoisia - jos ei muuten niin eräänlaisena klownerian muotona.

Saan tässä pian - varmaankin ennen huomista - pyytämäni palstavieroitusbännin. En tiedä palaanko sen jälkeen palstalle vai en. Jos en, niin kaikkea hyvää yhteisen asian äärelle niin skippaajiille kuin tarkasti tavaajillekin!

Ja kiitos kaikille tähänastisesta kärsivällisyydestä! Moderaptoreille erityiskiitos pokkauksella ja tammenlehvien kera.
 
Tähän yksiötuotantoketjuun vielä yksi ajattelemisen arvoinen näkökulma:

Suomalaisuuden-, valtion, maanpuolustuksen- jne. vastaiset tahot ovat joka tapauksessa organisoineet luovaan toimintaan kannustavaa infrastruktuuria. Se vetää puoleensa paljon sellaisiakin ihmisiä, joille luovuus on se pääjuttu. Nämä sosiaalistuvat herkästi niiden infrastruktuurien yhteydessä niiden infrojen moraalijärjestyksiin ja tavoiteavaruuksiin.

Nimenomaan siltä osin kuin on kyse korkean potentiaalin yksilöistä, on mielestäni ihan perusteltua kysyä, että onko hyödyllisempää että ne ovat ulkona ja kusevat sisään vai että ne olisivat sisällä ja kusisivat ulos?

Erityisen tärkeäksi tämän kusemiskysymyksen tekee se, että on kuitenkin tiedossa, että eräs nimeltämainitsematon naapurissa oleva alueellinen suurvalta osaa todella taitavasti mainitun kaltaisten proxytoimijoiden ja -verkostojen hyödyntämisen oman hybriditoimintansa osana.

Tämä on sellainen asia, jonka suhteen kannattaa vaikka pysähtyä hetkeksi miettimään mikä mahtaisi olla maan etu ja miten halvalla sitä voi tuottaa!
 
Pihatonttu kirjoitti:
Oikeastaan ilmiön luotettavaan tunnistamiseen riittää yksi kaava. Se on tämä:

[dissaaminen] + [alaspäin karrikoiminen]

Jos tuo kaava esiintyy - etenkin jos se esiintyy toistuvasti - ei-luovan henkilön, ryhmän, yhteisön, institution, periaatteen, arvo- tai uskomusjärjestelmän tai sellaisen osan... arvioidessa luovaa yksilöä tai luovuutta, niin tiedämme noin 100% varmasti, että kyse ei ole luovan yksilön tai luovuuden arvioinnista vaan siitä, että käynnissä on kognitiivisen dissonanssin voimin toimiva poissulkemismekanismi, jota iihminen tai ryhmä ei voi tunnistaa tai tunnustaa itselleen.
Klikkaa laajentaaksesi...

[dissaaminen] + [alaspäin karrikoiminen]
​
Tuo on oiva kiteytys. Tiivis kaava ”psyykkiselle sodankäynnille”.

Työyhteisön luonnehäirikkö (narsisti, psykopaatti, sosiopaatti, tms.) voi manipuloimalla sekä hovinsa, hännystelijöidensä ja työpaikan juorukerhon tukemana aloittaa tuollaisen hyökkäyksen periaatteessa ketä tahansa kollegaa tai kokemaansa (organisaation sisäistä) uhkaa tai vihollista vastaan. Tavoitteena on mustamaalata tuo “vihollinen” organisaation kusitolpaksi, sylkykupiksi tai syntipukiksi.

Välttämättä uhrin ei tarvitse olla edes erilainen. Hierarkiassa pudotuspeli on sisäänrakennettu kärkeä kohti kapenevaan pyramidiin. Yhä harvempi mahtuu ylemmille hiearkiatasoille. Toimistopolitikointiin sopii kenen tahansa kilpailijan pudottaminen tai painaminen alemmille tasoille. Keinoina ovat juuri nuo dissaaminen ja alaspäin karrikoiminen. Tuossa järjestyksessä.

Dissaaminen on toisen ihmisen ali-arviointia. Dissaaja sivuuttaa, väheksyy, vähättelee, mitätöi ja osoittaa epäkunnioitusta. Alentaa ylentääkseen (itsensä). Kun työyhteisöä on tarpeeksi manipuloitu ja uhrin mainetta tahrittu ja imagea tuhrittu, siirrytään toiseen vaiheeseen: alaspäin karrikoimiseen. Uhrista luodaan karikatyyrimainen mielikuva. Julkisuuskuva töhritään ja vääristellään täysin naurettavaksi, eksentriseksi, pervertiksi, rikolliseksi tai hirviöksi.

Yksilön sijasta psyykkinen sodankäynti voi olla institutionaalista ja kohdistua muihin organisaatioihin, instituutioihin ja jopa kansakuntiin. Lisää aiheesta alla olevasta linkistä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassination
 
Nojatuolistrategi kirjoitti:

[dissaaminen] + [alaspäin karrikoiminen]
​
Tuo on oiva kiteytys...

Dissaaminen on toisen ihmisen ali-arviointia. Dissaaja sivuuttaa, väheksyy, vähättelee, mitätöi ja osoittaa epäkunnioitusta. Alentaa ylentääkseen (itsensä). Kun työyhteisöä on tarpeeksi manipuloitu ja uhrin mainetta tahrittu ja imagea tuhrittu, siirrytään toiseen vaiheeseen: alaspäin karrikoimiseen. Uhrista luodaan karikatyyrimainen mielikuva. Julkisuuskuva töhritään ja vääristellään täysin naurettavaksi, eksentriseksi, pervertiksi, rikolliseksi tai hirviöksi.

Yksilön sijasta psyykkinen sodankäynti voi olla institutionaalista ja kohdistua muihin organisaatioihin, instituutioihin ja jopa kansakuntiin. Lisää aiheesta alla olevasta linkistä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Character_assassination
Klikkaa laajentaaksesi...

Nojis on hoksannut asian ytimen.

Järjestys on tuo ihan perustellusti. Ensin luodaan moraalinen oikeutus sosiaaliselle poissulkemiselle [dissaus]. Sen jälkeen lähdetään toteuttamaan sitä poissulkemista [alaspäin karrikoiminen].

Tämä kaava esiintyy myös kollektiivisesti. Heti jos ehdottaa jotain luovuuteen perustuvaa ja luovuuden sisältämän potentiaalin hyödyntämistä painottavaa, niin alkaa jostain sataa noita. "Ongelmana on [dissaus] joka liittyy siihen, että [alaspäin karrikoiminen]."

Alaspäin karrikoimisen peruskaava on se, että käsitetään tarkoitushakuisesti (tahallaan tai tiedostamattomasti) esitetyt asiat väärin, osittain tai ylitulkittuina. Sen jälkeen esitetään asia aivan kuin se ohi- tai ylitulkinta olisi ollut alkuperäinen asia ja koitetaan sementoida se käsittelyn pohjaksi.

Jokainen joka on sekä älykäs että erityisen luova on törmännyt eläessään tuohon kaavaan niin moneen kertaan, että siihen liittyvät poissulkemispelit ovat taatusti tuttuja. Kun joku vetäisee tuon kaavan mukaisen "tulkitsemisen" esiin, niin tietää, että mikään määrä omaa yrittämistä tai joustavuutta ei tule millään aikavälillä johtamaan toimivaan yhteistoimintaan. Toisen osapuolen huonosti kätketyn aggressiivisuuden ja pahantahtoisuuden määrä on liian suuri sellaiseen.

Ja se toinen osapuoli selittää taatusti epäonnistumisen syyksi sen että se luova yksilö oli niin negatiivisella tavalla kummallinen/sopeutumiskyvytön/ties mitä.

Tai no joo... On toki sellainen mahdollisuus, että poistaa sen tuota kaavaa käyttävän pelikentältä. Pääsääntöisesti on sekä helpompaa että moraalisempaa jatkaa itse matkaa.
 
Äähhh.... Selkäystävällisen lumikolan kunniaksi laitan näkyviin vielä toisen peruskaavan joka on hyvä indikaattori.

Jos joku kokee (aiheetta) asemansa ja (turhan)tärkeytensä uhatuksi, niin hänen käyttämänsä logiikka alkaa kuviteltuun uhkaan ja etenkin sen kuviteltuun aiheuttajaan liittyvissä asioissa sisältää vainoharhaisuuden peruskaavan mukaista dynamikan ja substanssin keskinäistä suhdetta. Se menee näin:

[Pari faktapohjaista datapointtia] + [loppu täytetään pelon tuottamalla substanssilla].

Tuo peruskaava kuvaa varsin osuvasti vainoharhaista logiikkaa sen syistä riippumatta - sekä yksilö- että pienyhteisö- ja yhteisötasoilla. Joidenkin Pöö-Korean tapaisten valtion kokoisten avohoitolaitosten kohdalla se voi sopia jopa kansallisvaltioon. Mutta tässä ketjussa pääpaino on luovuuteen kohdistuvan usein tiedostamattoman vihamielisen toiminnan tunnistamisessa.

Tuo peruskaava voi käynnistyä kateudesta, omanarvontunnon ongelmista tms. Perussyy on siinä, että pelätään että dominanssihierarkia tai resurssien jakautuminen muuttuu itselle epäedulliseksi - joko suhteellisesti tai absoluuttisesti sen vuoksi että omat heikkoudet ja puutteet suhteessa toisen osapuolen vahvuuksiin ennustavat muutosta.

Peloksi voi tässä peruskaavassa ihan surutta laskea myös todistamattomiin ja todistamiskelvottomiin oletuksiin pohjautuvan pessimismin.

Oleellista on se, että tuonkaan peruskaavan käynnistyessä arviointi ei kohdistu siihen osapuoleen johon sen väitetään kohdistuvan vaan omaan asemaan ja potentiaaliin. Negatiivinen omaan potentiaaliin kohdistuva arvio vain projisoidaan hiukan vääristyneenä siihen tahoon, johon vertaaminen käynnisti negatiiviseen lopputulokseen johtavan itsearvioinnin.

Ei-luovissa työympäristöissä tuo kaava käynnistyy yleensä heti kun jokin muutos uhkaa.
 
Vonka kirjoitti:
Kultahippuja ja tuollaista tahtia. Huh huh.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ei kun tää on sitä valmistelematonta, hiomatonta, koeponnistamatonta FSD-tason tajunnanvirtaa.

Sitten kun varsinainen ajatteleminen käynnistyy, niin tahti hiljenee murto-osaan.

Ja pitää muistaa se, että ajatus tästä ketjusta on vanha ja nää asiat ovat muhineet mulla päässä jo vuosia tai kuukausia. Eli kyse on lähinnä siitä, että jo moneen kertaan fundeerattuja ja osin kipuiltuja asioita on helpompi tunkea tuutista kuin täysin uusia syvällistä tutustumista vaativia asioita.

Jokin vihjaa mulle, että muutama muukin ketjuun kirjoittanut on pohtinut näitä joko omakohtaisina tai omaan toimintaympäristöön jollain tavoin liittyvinä.

Ja Baikal tietenkin on pohtinut näitä valtion sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvinä juttuina.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top