Yleistä keskustelua Ylestä

Alkaa tänään klo. 21:05
Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan uusi poliisisarja Myrskyn jälkeen lupailee vahvaa laatua

200302464.jpg


Tässäpä poliisisarja, joka ei ala ruumiin löytymisellä. Kaarina Hazardin näyttelemän komisario Rauni Kolehmaisen ensimmäinen tehtävä on selvittää, minkä takia hänen miehensä on yhtäkkiä saanut hänestä tarpeekseen.

Myrskyn jälkeen on Hazardin ja Leea Klemolan käsikirjoittama ja Klemolan ohjaama kolmiosainen draamasarja, jossa eletään lähitulevaisuutta Helsingissä. Tuula-myrskyn jäljiltä vallitsee poikkeustila ja arki ontuu, mutta vieläkin dramaattisemmin kaikki näyttää vaikuttaneen ihmisten, etenkin miesten, tunne-elämään.

Kolme tähteä tulee ensimmäisen jakson perusteella. Sen päätteeksi ilmassa on vielä epätietoisuutta siitä, mihin tarina oikein lähtee kehittymään, mutta myös vahvoja vinkkejä siitä, että ehkäpä neljännen tähden suuntaan.

Sarja tarjoaa hykerryttäviä hetkiä ja hyviä näyttelijäsuorituksia. Roolivalinnat eivät ole niitä kaikista ilmeisimpiä.
https://www.lapinkansa.fi/lappi/kaa...kyn-jalkeen-lupailee-vahvaa-laatua-200492076/
 
Päivän mokutus YLEltä.

Tuukka Sauli Johannes Kuru
28 mins ·

Luther varmasti ajatteli samalla tavoin kuin nykyajan sekulaari vasemmistohumanisti. Ainakin jos yleen on uskomista.

"Aikamme keskustelua seuratessaan Martti Luther ottaisi kantaa hyväntekeväisyyteen, maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen. Luther käyttäisi palopuheissaan kenties sanoja "taakanjako" ja "solidaarisuus".

"Hän vaati jo omana aikanaan, että rahakirstujen olisi avauduttava hädässä olevien lähimmäisten auttamiseksi, ja näin olisi varmasti nytkin."

Lutherin saksalaismyönteistä ja roomalaisvastaista linjaa voidaan pitää enemmänkin kansallismielisenä mielipiteenä. Rahat tulisi mielummin käyttää oman yhteisön kehittämiseen, eikä latinalaisen paavin imperiumin rahoittamiseen. Solidaarisuus lähimmäisiä kohtaan ei tarkoita hallitsemattoman väestönvaihdoksen kannattamista.

"Ehkä Luther piilottelisi paperittomia turvapaikanhakijoita. Häntä ajaisi usko ja vakaumus silloin, kun lähimmäistä ajaa kodistaan nälkä, sota, hätä ja kuolema."

Refugees welcomen sijasta Luther todennäköisesti kannattaisi sen kaltaisia valtiojärjestelmiä, joita luterilaiset valtiot historiallisesti olivat. Kansallisia, sisäänpäin lämpeäviä ja puhdasoppisia. Tämä tulee ilmi Lutherin omissa teksteissä, jossa hän käyttää katolilaisista nimitystä "roomalainen", ja vaatii kirkon alistuvan maallisten (saksalaisten) hallitsijoiden alaisuuteen.

"Suhde islamiin olisi kenties sovitteleva. Luther ehkä hakisi yhteistyötä islamin maltillisen tulkinnan piiristä."

Melkoinen tulkinta miehestä, joka vaati sotilaallisia toimia turkkilaisia vastaan ja kutsui heitä ilmestyskirjan pedoksi.

Turkkilaisista Luther kirjoitti mm. näin:

"Father, Son, Holy Ghost, Baptism, the Sacrament, Gospel, Faith and all Christian doctrine and life are gone, and there is left, instead of Christ, nothing more than Mohammed with his doctrine of works and especially of the sword. That is the chief doctrine of the Turkish faith in which all abominations, all errors, all devils are piled up in one heap."

"Luther varmaan pystyisi itse kielellisesti kiivaaseenkin ilmaisumuotoon, mutta verkon vihan edessä hän lähinnä häpeäisi kanssaihmisten puolesta. Vihapuheessa kukkiva rasismi, ihmisvihamielisyys ja homofobia lisäisivät Lutherin tuskaa."

Lutherin omat kannanotot olivat sen verran rajuja, että niistä olisi helposti irronnut muutamakin tuomio vihapuheesta. Luther esimerkiksi vaati synagogien polttamista, talmudin kieltämistä, juutalaisyhteisöjen tuhoamista, juutalaisten hukuttamista myllynkivellä ja juutalaisten kansalaisoikeuksien poistamista.

"Lutherin voisi helposti kuvitella katsovan tämän päivän keskustelua uusin tiedoin, minkä takia hän voisi hyvinkin pitää homojen ja lesbojen avioliitto-oikeutta yhtenä ihmisoikeutena."

Miten tämmöinen tulkinta voi syntyä miehestä, joka suorasanaisesti inhosi homoseksuaalisuutta ja piti sitä raamatun mukaisesti kauhistuksena?

Tämä juttu oli jopa ylen luokattomilla standardeilla karseaa luettavaa.

"Auta armias, ei näin!" Miten Martti Luther näkisi nykymenon, kun uskonpuhdistus täyttää 500 vuotta?
Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio lähti luterilaisuuden synnyinseuduille Wittenbergiin ja pohtii, mitä uskonpuhdistuksen isä miettisi.

Martti Luther
29.10.2017 klo 07:01 https://yle.fi/uutiset/3-9904384


LausahduksiaMuokkaa

Martti Luther.
  • Rikkaruohot kasvavat nopeasti, siksi tytöt kasvavat poikia nopeammin.[1]
  • Elämä ei ole terveyttä, vaan tervehtymistä, ei olemista, vaan tulemista, ei lepoa, vaan harjoitusta.
  • Paavikunta on kuin oluen vaahto, joka vähän aikaa kukkoilee, mutta sitten katoaa, ilman että kukaan jää sitä kaipaamaan.
  • Paavi on kuin toinen jumala.
  • Ei ole niin, että koska me olemme kauniita, Jumala rakastaa meitä, vaan on niin, että koska Jumala rakastaa meitä, me olemme kauniita.
  • Allerhöchster Vater ('kaikkein korkein isä'; paavi) -> Allehöllichster Vater ('kaikkein helvetillisin isä')
  • Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin.
  • Naisen tulee pysyä kotona, istua hiljaa, hoitaa taloutta ja kasvattaa lapsia.
  • Juutalaiset ansaitsevat tulla hirtetyiksi seitsemän kertaa korkeammalle kuin tavalliset varkaat. -teoksesta Pöytäpuhe
  • Meidän pitäisi kostaa juutalaisille ja tappaa heidät. -teoksesta Pöytäpuhe
  • Sen, joka haluaa olla viisas nykyään, on oltava eri mieltä kaikesta, mitä muut pitävät tärkeänä. Hänen täytyy tehdä jotain omanlaistaan. Tätä tekee se kaveri, joka haluaa kääntää koko tähtitieteen ylösalaisin. Näissäkin asioissa, jotka näin laitetaan sekaisin, uskon Pyhiin Kirjoituksiin, sillä Joosua käski aurinkoa olemaan paikoillaan, eikä maata. (Luther kuullessaan yliopistonsa professorin lähteneen tapaamaan Kopernikusta. Itse Kopernikuksen teoriasta ei vielä tiedetty tällöin kuin huhupuheiden perusteella.) [1]
  • Jos tahdomme kasvattaa lapsia, meidän täytyy tulla lapsiksi heidän kanssaan. (SSSK)
  • Maa on meidän jyväaittamme ja ruoka-arkkumme.
  • Maailmaa ei paranneta rangaistuksilla. Se ei niistä sen kummemmaksi muutu, se vain paukkuu ja haukkuu vastaan.
  • Perkeleellä on kaksi tointa joissa hän lakkaamatta uurastaa ja jotka ovat hänen valtakuntansa peruskivet: valehteleminen ja hengenriisto.
  • Gedanken sind zollfrei.[2]
    • "Ajatukset ovat tullivapaita."
  • Kullakin ikäkaudella on omat kiusauksensa, jotka ahdistavat myös hurskaita ihmisiä: nuorisolla hekuma, miehuudella kunnianhimo ja vanhuudella ahneus. (SSSK)
  • Kun Jeesus Kristus lausuu sanan, hän aukaisee suunsa niin suureksi että siihen mahtuu koko taivas ja maa, vaikka se sana olisi vain kuiskaus. (SSSK)
  • Kun kymmentä käskyä ei pidetä, mitä sitten on muiden lakien pitäminen muuta kuin pelkkää ilveilyä ja laskiaisaaton kujeilua, suoranaista pilkantekoa, jossa Jumalasta tehdään narri! [3]
  • Kun sinä näet jonkun juutalaisen tai häntä ajattelet, niin puhu itseksesi näin: katso, tuo turpa, jonka tuolla näen, on joka lauantai kironnut, sadatellut ja syljeskellyt minun rakasta Herraani Jeesusta Kristusta. (SSSK)
  • Tulkkien ja kääntäjien ei pitäisi työskennellä yksinään, sillä hyvät et propria verba eivät aina tule yhden mieleen. (SSSK)
  • Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, niin tänään istuttaisin omenapuun. (SSSK)
  • Valehtelija on paljon pahempi ja tekee suurempaa vahinkoa kuin maantiellä vaaniva murhaaja, sillä valehtelija ja väärä opettaja pettää ihmisiä, viettelee sieluja ja tuhoaa ne. [4]
  • Valhe on kuin lumipallo: mitä pitemmälle sitä vyöryttää sitä suuremmaksi se kasvaa.
 
Miksi jotkut hämmentäjät esittävät että Puola "kapinoi" ja oli kuulemma ennen "mallioppilas"?

https://yle.fi/uutiset/3-9916186
"EU-maiden vetoomukset yhteisistä arvoista ja solidaarisuudesta ovat kaikuneet kuuroille korville. Yhtä vähän vaikutusta on ollut tiukemmilla kommenteilla ja uhkailuilla rahahanojen kiristämisestä."

"Uutisoinnissa" jätetään täysin huomiotta että Puola on entistä enemmän
aktiivisesti mukana NATO:n toiminnassa.
https://edition.cnn.com/2017/01/14/europe/poland-us-troops-nato-welcome/index.html
"Poland welcomes thousands of US troops in NATO show of force"
ja taitaapa juuri parhaillaan osallistua harjoituksiin Israelin suunnalla.

Puola haluaa olla osa länttä ja on tärkeä NATO:n jäsenmaa. Puola ON SOLIDAARINEN maa.

https://www.defense.gov/News/Articl...ued-nato-member-leads-by-example-mattis-says/
Poland, a Valued NATO Member, Leads by Example, Mattis Says

The work to protect freedom continues as the U.S. and Poland stand together against any threat from the East -- two countries bound by democratic values and by the NATO alliance, Mattis said.

Siinä on esimerkki Suomellekin? Eikö, #turpot?? Toimittelijat minä ymmärrän mutta miksi jopa jotkut "alan asiantuntijat" haluavat esittää että Puola harrastaa joidenkin mielestä paskaa politiikkaa?

Puolassa on pyrkimys pitää maa vakaana. Ei sinne kaivata äärivasemmistolaisia pitämään jokakesäisiä
torikokouksiaan eikä sen puoleen natsejakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tällainen ilon ja riemun osoitus on mennyt Yleltä ja HS:ltä täysin ohi... mikähän olisi ollut reaktio tappion hetkellä...

Cars burnt, police hurt in Brussels after Morocco World Cup success

BRUSSELS (Reuters) - Celebrations in Brussels to mark Morocco’s return to soccer’s World Cup finals for the first time in two decades turned violent late on Saturday, when crowds clashed with police, setting cars on fire and injuring 22 police officers.

Images on social media showed overturned, burning cars and broken shop windows in Brussels city center as well as police trucks firing water cannons at crowds gathered in front of the city’s stock exchange.

Brussels police said that of some 1,500 people had come to celebrate Morocco’s 2-0 win over Ivory Coast, but that around 300 started to behave violently and attacked police officers and firemen called to put out burning cars and dust bins.

More than 100,000 people of Moroccan origin live in Brussels. Belgium saw an influx of Moroccan workers in the 1960s and 1970s.

Prosecutors said that by Sunday morning no arrests had been made, but Belgium’s interior minister vowed to hold those responsible to account, calling the events unacceptable.

“The fundamental problem is that such events are used as an excuse for reckless behavior and doing unacceptable things,” Interior Minister Jan Jambon told Belgium’s Radio 1.

“We have camera images - whoever did this will pay for this, there is no way around it,” Jambon added.
https://www.reuters.com/article/us-...-morocco-world-cup-success-idUSKBN1DC0EO?il=0
 
Siis vihjaat että ko tiedotusvälineet valikoisivat omaan agendaansa sopivia uutisia ja jättäisivät siihen sopimattomia pois? Melko uskomaton väite..

Erästä toimittajaa lainaten "media ei suostu näkemään maailmaa samalla tavalla" kuin monet muut.

Jossain vaiheessa siinä tulee seinä vastaan. Joko media avaa silmänsä tai
entinen valtamedia muuttuu marginaalimediaksi.
 
Valemedia hiertää uutisankkuri Matti Rönkää
Rönkä, 58, kertoo miettivänsä päivätöidensä lopettamista.

Ylen uutisankkuri Matti Rönkä, 58, kertoo pohtivansa päivätöidensä lopettamista ja kokopäiväiseksi kirjailijaksi heittäytymistä. Toimittajan työn lisäksi Rönkä tunnetaan kirjailijana, joka kirjoittaa erityisesti dekkareita.

- En haaveile, mutta kyllä minä päivätyöstä luopumista mietin, Rönkä muotoilee.

Hänen mukaansa harkintaan vaikuttaa ennen kaikkea journalismin muutos ja "valemedian hyökkäily".

- Tahallinen väärän tiedon jakaminen ja sillä painostaminen ovat viime vuosien ilmiöitä.

Rönkä valitsee tänä vuonna Tieto-Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajan. Hän ilmoittaa voittajan runsaan viikon kuluttua. Ehdolla on kuusi teosta, joista yhden kirjoittajiin kuuluu uutisankkurin tytär Reetta Rönkä. Isä luottaa siihen, että pystyy tekemään ratkaisunsa perhesiteestä huolimatta.

- Kun minua pyydettiin valitsemaan voittaja, mietin, että hänen ehdokkuutensa saattaa olla mahdollinen. Epäilys voi olla kumpaan suuntaan tahansa: että suosin tytärtäni tai etten valitse kirjaa voittajaksi hänen takiaan. Kysyin ehdolle asetetuilta ja heidän kustantajiltaan, luottavatko he siihen, että pystyn valitsemaan voittajan. He ilmaisivat luottavansa minuun.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2416146
 
Rönkä valitsee tänä vuonna Tieto-Finlandia-kirjallisuuspalkinnon saajan.. ..Ehdolla.. uutisankkurin tytär Reetta Rönkä. Isä luottaa siihen, että pystyy tekemään ratkaisunsa perhesiteestä huolimatta.

- ...Epäilys voi olla kumpaan suuntaan tahansa: että suosin tytärtäni tai etten valitse kirjaa voittajaksi hänen takiaan.

Jos olisin vastaavassa tilanteessa, niin luultavasti valitsisin täysin puolueettomasti, objektiivisesti ja ilman minkäänlaista nepotismia oman tyttären teoksen siksi, että se nyt vain on paras ja ainutlaatuisin ja sillä selvä.

Varmaan jopa siinä tapauksessa etten olisi ehtinyt vielä lukea koko kirjaa.

Varmaan jopa siinä tapauksessa, ettei sitä kirjaa olisi vielä kirjoitettu.

Ja ehdottoman puolueettomasti!

Tai sitten toteaisin, että kilpailu ykkössijasta oli ennennäkemättömän kova ja valituksi olisi voinut tulla kumpi vain kahdesta parhaasta, mutta suosimissyytteiden välttämiseksi oli pakko valita se toinen.

Ja täysin objektiivisesti.
 
Niin, tota...normaalisti on käytäntö kyllä semmoinen että tuomariksi ei valita henkilö jonka sukulainen on kilpailussa mukana. Tai sitten tuomarin sukulainen ei saa osallistua kilpailuun.
Niin, normaalisti.. Matista pari sanaa: Kirjojensa takia arvostan miestä, hänellä tuntui niiden perusteella olevan joku käsitys meille aina niin rakkaan naapurimme toimista ja alamaailmastakin. Mutta toiminta Ylellä vähän himmentää sitä kilpeä silmissäni..
 
Niin, normaalisti.. Matista pari sanaa: Kirjojensa takia arvostan miestä, hänellä tuntui niiden perusteella olevan joku käsitys meille aina niin rakkaan naapurimme toimista ja alamaailmastakin. Mutta toiminta Ylellä vähän himmentää sitä kilpeä silmissäni..
Eikä ihan niin vähänkään, mamutuksen suosiminen, muiden rasistiksi haukkumiset yms. Ei taida päästä/uskalla ilmaista itseänsä ihan täysillä Ylen takia, vaikka Yle suvaitsevainen onkin.
 
Anu Koivunen @anukoivunen
#suomi100 #helsinki twitter.com/aleksipahkala/…
10:06 PM - 4 Dec 2017
https://yle.fi/uutiset/osasto/news/..._for_far-right_procession_in_helsinki/9962037
"Children's Independence Day event to make way for far-right procession in Helsinki
Police cited a security risk in urging the relocation of a children's Independence Day event to make way for a demonstration by a far-right group."

Onkos YLE:n uutista jo "omalla tavallaan" lainattu Venäjällä?
 
Back
Top