Sohvi puhuu asiaa:
Sofi Oksanen: Venäjä on jo voittanut informaatiosodan
Sunnuntai 15.6.2014 klo 19.22
YKSINOIKEUDELLA ILTALEHDESSÄSuomi ja muut länsimaat eivät tunnista Putinin Venäjän todellisia aikeita, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen. Iltalehti julkaisee Oksasen vaikuttavan kirjoituksen yksinoikeudella.
Länsi on nopeasti unohtanut, miten kävi Krimin alueelle, kirjoittaa Sofi Oksanen.
Tämän kevään aikana länsimedia on kysynyt minulta toistuvasti samoja kysymyksiä, maassa kuin maassa, haastattelusta toiseen:
- Mitä
Putin haluaa?
- Mikä on seuraava maa, joka joutuu hyökkäyksen kohteeksi?
Yksikään toimittaja ei ole udellut, milloin Krimin miehitys loppuu, ja tämän kysymyksen uupuminen sisältää jo oletuksen siitä, ettei Krimiä palauteta koskaan takaisin Ukrainalle. Johtuiko mielenkiinnon hiipuminen asiaa kohtaan vain siitä, että läntisen uutisjournalismin perinteinen dramaturgia vaatii eteenpäin suuntaavaa toimintaa, josta saa hyvää uutiskuvaa, ja tarpeeksi tunnetun päähenkilön, tässä tapauksessa presidentti Putinin?
Kun Putinin mielenkiinto suuntautui tietoisesti muualle, media seurasi. Vai löytyykö syy siitä, ettei lännessä tunneta Krimin aluetta tarpeeksi hyvin eikä riittävän moni ole koskaan itse käynyt siellä?
Venäjä alkoi panostaa ilmapiirin muutokseen Krimin niemimaalla jo aikoja sitten ja keskittyi alueella länsi-ja ukrainalaisvastaiseen mielikuvavaikuttamiseen.
Sitä tarinaa länsimedia ei ollut seuraamassa, mutta siitä olisi pitänyt uutisoida edes myöhemmin. Se, miten maa valloitetaan, askel askeleelta, tarjoaisi lukijoille tietoa siitä, että miehitys tarkoittaa aina myös henkistä miehitystä, jota edeltää mielipidemaaston muokkaus, ja miehityksen tapahduttua julkisten arvojen ja opetussisältöjen muuttumista, maan alkuperäisasukkaiden historian pyyhkäisemistä kartalta. Mutta koska kansainvälisten kriisien uutisointi typistyy aina presidenttien ja diplomaattien puheisiin sekä joukkojen liikutteluun, Moskovan oli helppo päätellä, kuinka helposti Krimin niemimaa unohdetaan ulkomailla. Venäjällä on tällaisista pakkoliitännöistä runsaasti kokemusta, ja niin on myös entisillä neuvostomailla.
Nämä toistuvat kysymykset Putinin aivoitusten spekuloinnista ja tulevan hyökkäyksen kohteesta kertovat myös epäsuorasta oletuksesta: seuraava kohde on jo olemassa, ja se on konkreettinen maa-alue tai valtio, me emme vain tiedä vielä mikä.
Lännen marionetit
Oletus perustuu vanhanaikaisiin, jo opittuihin käsityksiin sodankäynnistä. Samalla länsi toistaa tiedostamattaan kysymyksiä, joita Moskovan oligarkkikeskittymä tahtookin lännen toistelevan. He haluavat meidän spekuloivan Putinin aivoituksilla, ja siten vahvistavan Putin-myyttiä. He haluavat täyttää meidän päämme näillä pähkäilyillä, koska tällä tavoin länsi saadaan epävarmuuden ja epävakauden tilaan, eli Venäjän kannalta edulliseen kuntoon. Hajota ja hallitse -oppi toimii alati.
Koska kukaan ei halua olla se paljon manattu seuraava aggression kohde, maat on ajettu keskittymään omaan turvallisuuteensa ja Suomen tapauksessa keskustelu typistyy Nato-väittelyyn. Tällaisessa tilanteessa Krimin miehityksen purkaminen ei paljon paina.
Krimin miehityksen hiljainen hyväksyntä herättää väistämättä kysymyksiä jokaisessa Venäjän rajavaltion kansalaisessa: näinkö muut suhtautuisivat siihen, jos meidän maastamme miehittäisiin osa? Hyväksyttäisiinkö se yhtä hiljaisesti, yhä nopeasti?
Mielenosoituksia asian puolesta järjestäisivät muualla maailmassa korkeintaan oman maamme ulkokansalaiset. Varastetun maan palauttamisesta ei tulisi kansainvälistä liikettä. Invaasio vain tapahtuisi, ja sen annettaisiin tapahtua, koska Venäjän rajavaltiot ja entiset neuvostomaat ovat suurimmaksi osaksi pieniä valtioita, joissa suurin osa länsimaiden kansalaisista ei ole koskaan käynyt ja vain osa heistä osaa edes asettaa nämä maat kartalle. Sellaisten maiden puolesta on hankala menettää yöuniaan, ja Krimin uutisten kadotessa paikallisista lehdistä asia hyväksytään unohtamalla, lehdistön mielenkiinto siirtyy seuraavaan kuumaan aiheeseen, seuraavien joukkojen liikutteluun, seuraaviin diplomaattipuheisiin alta aikayksikön.
Se, miten muut maat suhtautuvat Krimin miehitykseen, on viesti meille, Venäjän rajavaltioiden ja Itä-Euroopan maiden kansalaisille.
Kysymättä on jäänyt se, mitä tai ketä vastaan Venäjä on käynyt sotaa sitten Putinin valtaannousun myötä.
Se valtio on ihmismieli. Läntinen arvomaailma, läntinen mieli ja läntiset arvot. Niitä vastaan Putin-klikki on sotinut jo pitkään.
Vladimir Putin on kirjoittajan mukaan onnistunut muokkaamaan lännen ajatusmaailman tahtomansa mukaiseksi. (EPA/AOP)
Paluu militarismiin
Putinin tultua valtaan hänen ensimmäisiin asetuksiinsa kuuluivat edellisen presidentin,
Boris Jeltsinin, syytesuoja, uusi sotilasdoktriini, perestroikan aikana lopetetun pakollisen asekoulutuksen palauttaminen voimaan, puolustusmenojen lisääminen 50 prosentilla, ja informaation salaamisen salliva lakiasetus koskien tiettyjä virkamiehiä. Uuden presidentin ensimmäiset määräykset eivät siis koskeneet seikkoja, jotka olisivat tähdänneet valtion demokratiajärjestelmän vahvistamiseen tai esimerkiksi köyhyyteen uppoavan väestön olojen parantamiseen. Ne kohdistuivat valtion militarisointiin. Siitä huolimatta läntiset johtajat keskittyivät kehumaan Venäjän tietä demokratiaan.
Kahtena ensimmäisenä presidenttikuukautenaan Putin antoi 11 asetusta, joista kuusi koski asevoimia. Nyt valtion budjetista menee armeijalle 25 prosenttia, seuraavan kahden vuoden aikana 33 prosenttia. Nykyään vähintään 70 prosenttia ylemmistä virkamiehistä kuuluu FSB:hen ja henkilöitä, joiden tiedetään toimivan sen leivissä, on ainakin 200 000.
Putinin valtaantulo ei siis tarkoittanut vain uutta johtajaa maalle, vaan valtajärjestelmän vaihdosta ja tämän uuden järjestelmän luonne oli näkyvillä jo tuolloin. Silloin kaivettiin myös esiin kuolemansa (1953) jälkeen pannaan mennyt Stalinkin. Tämän diktaattorin rehabilitointi alkoi Putinin vaaleista: yhtenä tulevan presidentin vaalilauseista toimi ”Nuori Stalin". Venäjän kasvoksi oli saatu kolmannen polven KGB-mies, joka alkoi sijoitella merkittäviin asemiin vanhoja KGB-ystäviään.
Aikana, jolloin Kreml alkoi panostaa mediaan, lännessä lehtitalot olivat kriisin kourissa.
Länsimedia sulki Moskovan-toimistojaan, kirjeenvaihtajia kutsuttiin kotiin. Läntiset maat eivät pitäneet Venäjää enää niin tärkeänä, että oma kirjeenvaihtaja olisi ollut tarpeen, eikä Venäjän informaatiorintaman kokoamisen monipuolisuuteen kiinnitetty huomiota, vaikka maan itsenäisille toimittajille heidän ammatistaan oli tullut yksi tapa tehdä itsemurha.
Mielikuvasotaa
Venäjän valtion uutistoimintojen budjetit kolminkertaistettiin aikana, jolloin maan talous oli jo tippunut taantumaan. Vuonna 2005 luotiin menestykseksi osoittautunut englanninkielinen tv-kanava RT, Russia Today, jonka lähetyksiä katsotaan sadassa maassa, ja joka löytyy useimpien hotellien kanavavalikoimasta lukuisissa maissa. Länsimaisia pr-toimistoja, kuten Ketchum, Gplus ja Portland PR värvättiin huolehtimaan siitä, että Kremlin toivomat viestit menevät lännessä läpi ilman taustayhteyksien kartoittamista. Pr-toimistojen, median ja suoran propagandan lisäksi Moskova verkostoituu lännen äärioikeiston ja konservatiivien kanssa.
Vuonna 2011 Venäjä käytti 1,3 miljardia dollaria kansainväliseen propagandaan - enemmän kuin työttömyyteen.
Tällä hetkellä maan kansalaisia psyykataan lännelle vihamieliseen arvomaailmaan ja historiakäsitykseen. Uutta historiapolitiikkaa Venäjä on ajanut jo vuosia. Venäjän historiallinen työryhmä laatii parhaillaan uutta oppikirjasarjaa ja työryhmää johtaa duuman entinen puhemies,
Sergei Naryskin, entinen KGB-upseeri.
Vastikään Siperiassa esiteltiin uudet aakkoset, jotka on tarkoitus levitää koko maan kouluihin. Aakkostaulukossa opetetaan niin aakkosia kuin arvoja: positiiviset asiat liitetään patriotismiin ja Venäjään, negatiiviset asiat länteen, Ukrainaan ja Euromaidaniin. Wikipedia luonnollisesti leimattiin jo CIA:n keksinnöksi. Näin luodaan mielikuvaa siitä, että vain valtio tarjoaa kansalaisilleen turvallista, luotettavaa tietoa.
Mielipidemittausten mukaan suurin osa kansalaisista hyväksyy sen, että valtio muovaa uutisia, jos kyseessä on kansan etu.
Kohta kansa hyväksyy vielä enemmän, sillä koulutusbudjetteja on leikattu huomattavasti. Oppositiojohtaja
Boris Nemtsovin mukaan Venjäjän budjettiluvut ovat sotaan ja sortotoimiin valmistautuvan maan numeroita.
”Putin ei tarvitse intelligentsiaa eikä koulutettuja ihmisiä. Sellaiset ihmiset kysyvät tarpeettomia kysymyksiä ja heitä on hankalampi zombiuttaa", Nemtsov sanoo.
Venäjän presidentti siis rakastaa tyhmiä, rakastaa terveytensä kanssa kamppailevia ihmisiä, rakastaa alkoholisteja ja sukupuolitautisia, sillä näitä pahoinvointia lisääviä seikkoja koskevat luvut ovat Venäjällä hyvin korkeita eikä niihin ole tulossa muutosta, sillä rahaa ei kanavoida terveydenhuoltoon, koulutukseen ja infrastruktuuriin. Raha kanavoidaan armeijaan ja tämä toimintasuunta oikeutetaan lännen uhkakuvilla.
Historiankirjoitusta uudistetaan Venäjällä parasta aikaa. Propagandaan käytetään rahaa enemmän kuin työttömyyden hoitoon. (EPA/AOP)
Aivopesu on halpaa
Moskovan silovikki-klikki (toim. huom: silovikit ovat Venäjää hallitseva ryhmittymä, joka koostuu erilaisten turvallisuus-, järjestys- ja puolustusorganisaatioiden ihmisistä) on jo ymmärtänyt, ettei Putinin kannata kalastella sellaisten urbaanian venäläisten suosiota, jotka ovat kielitaitoisia ja ovat nähneet myös Venäjän ulkopuolista maailmaa. Niinpä he keskittyvät havittelemaan konservatiivisten, iäkkäämpien kansanosien suosiota, ja siihen kansanosaan Venäjän valtionkanavien propaganda uppoaa helposti.
Samalla tavalla tämä valtaapitävien joukko on jo käsittänyt, että fyysisen armeijan modernisointi on paljon kalliimpi projekti kuin aivopesu.
Kaiken tämän mahdollistaa se, että Venäjä on ensimmäistä kertaa historiansa aikana täysin puhtaasti tiedustelupalvelujen johtama. Kun neuvostoaikoina KGB:n yläpuolella oli sentään puolue, nyt ei ole edes sitä. Jotkut venäläiset tutkijat ovat sitä mieltä, että vaikka esimerkiksi
Juri Andropov oli KGB:n johtaja, hänen mieleensä ei olisi tullut tuoda KGB:ta hallitukseen. Tsaarin Ohranan ja KGB:n tehtävä oli suojella hallitusta ja valtiota, ei olla hallitus itse.
Tieto on halpa ase
Kun Neuvostoliitossa opiskeltiin tietellistä kommunismia, Putinin Venäjällä tankataan nyt tieteellistä patriotismia.
Putinin valtaannousun jälkeen propagandasta ja informaatiosodasta tuli akateeminen tieteenala. Viime vuosina on perustettu lukuisia erilaisia aiheeseen liittyviä tutkimuskeskuksia - Venäjän federaation informaatioturvallisuuden korkeamman koulutuksen tieteellinen ja metodologinen keskus käsittää 74 tutkimus- ja tiedeinstituutiota ja se perustettiin FSB:n aloitteesta. Vuonna 2000 muodostetun informaatioturvallisuusdoktriinin mukaan valtion avainuhkiin kuuluu Venäjää ja sen viranomaisia koskevan disinformaation levittäminen.
Pehmeän vallankäytön muotoja puolestaan edustaa Russkiy Mir -säätiö, joka perustetiin Putinin aloitteesta vuonna 2007. Vuotta myöhemmin ulkoministeri
Lavrov ilmoitti, että Venäjän maanmiespolitiikkaa kehitettäisiin ”pehmeän vallankäytön keinoin" ja Russkiy Mir on yksi sen muoto. Sen tehtävä on haastaa länsimaiset arvot Venäjän ulkopuolella.
Presidentin viime vuosien aloittamat ohjelmat on tähdätty neutralisoimaan lännen infohyökkäystä. Moskovan silovikkiklikin näkökulmasta Venäjä on ollut lännen informaatiohyökkäyksen kohteena jo vuosikausia ja Venäjän oman informaatiorintaman kokoamainen on vastaus siihen. Jotta tätä toimintatapaa ja sen kauaskantoisuutta ymmärtäisi, on muistettava että Neuvostoliitossa ja Venäjällä informaatiosotaa käydään aina, niin sodan kuin rauhan aikana, ei vain kriisitilanteissa.
Nykyisin nähtävissä oleva psykologinen sodankäynti perustuu Neuvostoaikana luotuihin toimintamallien perustaan ja tekniikoihin. Nuo vaikutustekniikat on jo testattu tuolloin ja todettu hyväksi. Uusina keinoina on otettu mukaan ammattitrolliarmeija kommentoimaan internet-palstoille ja sosiaaliseen mediaan.
Ukrainalaisesta kaupungista toiseen säntäilevät venäläiset ammattinäyttelijät ehtivät hädin tuskin kuivattaa roolin mukaan vaihtuvaa hiusväriään ennen kuin he jo antavat jälleen uusia lausuntoja medialle esittäen aina huolestunutta paikallista. Mediassa viittaukset keskitysleireihin ja kansallissosialistiseen Saksaan ovat suosittua kuvastoa. Vastikään Venäjän valtiollinen TV esitteli tavallista rakennustyömaata Donetskissa ja väitti sen olevan rakenteilla oleva keskitysleiri venäjänkielisille.
Reportaasia siivitti pahaenteinen musiikki ja enteilevästi kuvattu suihkuhuone. Tv-toimittaja
Arkady Marmontovin reportaasi esitettiin heti Venäjän ulkoministeriön lausunnon jälkeen (27.4). Siinä ilmaistiin syvää huolta rakennustyömaista, jotka muistuttavat natsien keskitysleirejä.
Venäjä käy täysimittaista informaatiosotaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja keinot ovat selvät: provokaatio, pelottelu, projektio ja propaganda. Hajota, hämmennä, hallitse.
Näin historia pyyhitään
Me, joilla on henkilökohtaista kokemusta neuvostomiehityksen vuosista, tiedämme että jopa kokonaiset miehitykset pystytään esittämään ulkomaille niin kuin kyseessä olisi ollut täysin vapaaehtoinen liittyminen. Me tiedämme, että länsi oli täynnä ihmisiä, jotka kuvittelivat että kollektivisointi Neuvostoliitossa perustui kansalaistemme vapaaseen tahtoon, ja nämä samat ihmiset hämmästyvät, kun heille kerrotaan, että totuus oli päinvastainen.
Me tiedämme, että kansankunnan selkäranka, arvot, muisti ja historia pystytään pyyhkimään pois kartalta. Siksi länsimaisin silmin kovin älyttömiltä vaikuttavat propagandasloganit Itä-Ukrainassa eivät naurata. Neuvostomiehityksen kokeneiden arkipäivä oli täynnä ihan yhtä älyttömiä propagandalauseita vuosikymmenestä toiseen.
Moskovan valtaklikki on jo nähnyt, miten demokratian imitointi meni läpi lännessä. Samalla tavalla Neuvostoliiton annettiin imitoida kansojen välistä ystävyyttä ja vaikka Neuvostoliiton ulkopuolella oli paljon niitä, jotka eivät siihen uskoneet oikeasti, hekin teeskentelivät julkisesti kuin ystävyys olisi totta.
Moskovassa tiedettiin, että länsi uskoo uuden Venäjän demokratianäytelmän, koska länsi uskoo sen, mikä on helpointa ja vaivattominta uskoa, mikä on käytännöllisintä kauppasuhteiden kannalta, huolimatta faktoista ja ilmiselvistä todisteista. Moskovassa oltiin varmoja bluffin onnistumisesta, koska bluffaus oli mennyt läpi ennenkin.
Samaan aikaan Itä-Euroopan ja Baltian maat ovat olleet eri-asteisten aggressioiden kohteena jo vuosia, puhumattakaan Georgiasta, jonka länsisuuntaus ei ollut Moskovan mieleen. Nämä maat ovat saaneet kuunnella toistuvasti sitä, miten Moskova väittää maata toisensa jälkeen imaginaariseksi valtioksi, jolla ei oikeastaan ole oikeutta itsenäisyyteen. Baltian maiden miehitysten kieltäminen on ollut itsestään selvä linja. Jo ennen presidenttiaikaansa Putin oli mukana järjestämässä Itä-Viron venäjänkielisellä alueella Narvassa referendumia vuonna 1993. Kansanäänestyksen tarkoitus oli autonomia.
Narvan kansanäänestyksellä ei kuitenkaan ollut Kremlin tukea ja se meni nurin aloitteena, joka oli Viron perustuslain vastainen.
Virossa on jo pitkään puhuttu infotilasta, jossa Venäjä - ja myös vironvenäläiset elävät, koska he seuraavat Venäjän mediaa eli valtion propagandaa. Infotila-sanan olisi syytä vakiintua myös läntisten maiden kielenkäyttöön. Sen seurauksia nähtiin esimerkiksi (24.5.) Viron Sillamäessä järjestetyillä perinteisessä slaavilaisfestivaalilla, kun kulkueen ukrainalaiset nuoret, joutuivat venäjänkielisten hyökkäyksen kohteeksi. Tämä selkkaus tapahtui EU- ja Nato-maassa - Venäjän infotila on tunkeutunut tännekin, ja nyt on syytä tarttua toimiin sen purkamiseksi.
(AP)
Tunnistamisien aika
Venäjän toimintaa kuulee usein selitettävän suurvaltapolitiikalla ja se saadaan kuulostamaan miltei luonnolliselta. Myytteihin on kuulunut muun muassa Ukrainan mukamas luonnollinen kuuluminen Venäjän yhteyteen, vaikka Kiova on ollut olemassa ennen Moskovaa, eikä Ukraina suinkaan ole aina ollut osa Venäjää.
Neuvostoliiton miehittämät maat ja Itä-Blokkiin kuuluvat maat eivät olleet subjekteja Neuvostoliitossa eivätkä nämä "uudet eurooppalaiset" olleet sitä pitkään rautaesiripun romahtamisen jälkeen Euroopassakaan. Neuvostoliitto oli pyyhkäissyt näiden maiden historian pois Euroopan kartalta ja onnistuneesti luonut maailman, jonka mielikuvissa näiden maiden kuuluminen Neuvostoliiton valtapiiriin oli ”luonnollista".
Vastaavaa kolonialismin luonnollistamista ei suoda enää muille entisille imperiumeile. On täysin mahdoton kuvitella, että esimerkiksi Saksa nappaisi toiselle valtiolle kuuluvan maa-alueen ja perustelisi sitä sillä, että alue on muinoin kuulunut Saksalle.
Miksi siis muut valtiot sallivat Venäjälle toiminnan, jota ei hyväksytä muilta? Vaikka Ukrainan rajojen koskemattomuuden loukkaaminen on saanut kaikilta tuomion, venäjänkielisen väestön vuoksi moni kuitenkin pitää ”luonnollisempana" Krimin miehitystä kuin esimerkiksi Venäjän hypoteettista invaasiota alueella, jossa ei ole venäjänkielistä väestöä.
Venäjälle sallitaan epäsuorasti valtapiiriajattelu, joka ei kuulu 2000-luvulle, koska lännessä ei tunnistettu Venäjän imperialistisia piirteitä. Silti lännessä puhutaan jatkuvasti Venäjä-asiantuntijoista, joita lännessä pitäisi olla paljon, ja erityisesti Suomi on halunnut esittäytyä kovan Venäjä-tuntemuksen maana.
Jos lännessä olisi niin paljon Venäjän asiantuntijoita kuin länsi haluaa esittää, miten on mahdollista, että invaasio Ukrainaan tuli niin suurena yllätyksenä?
Venäläisiä joukkoja Krimin Simferopolin liepeillä maaliskuun lopussa. (AP)
Johdossa KGB
Venäjää johtavat KGB-koulutuksen saaneet miehet, he ovat ihmismielen ammattilaisia, he ovat propagandan erikoisasiantuntijoita. He ovat psykologisen sodankäynnin eksperttejä. He tietävät, miten läntinen mieli toimii, he tietävät millaisin narratiivisin kaavoin täällä uutiset tehdään.
He tiesivät, ettei Krimi jaksa kiinnostaa länttä pitäkän, tapahtui siellä mitä tahansa. He veikkaavat, ettei länsi ota opikseen, koska se ei ole ottanut ennenkään.
Alentuva suhtautuminen Itä-Euroopan maiden varoitteluihin Venäjän politiikasta kertoo myös siitä, että tiedostamattaan länsimaat ovat yhtyneet vanhoihin venäläistämisen aikaisiin kuvitelmiin Itä-Euroopasta jonkinlaisten ali-ihmisten asuinsijoina, tietämättömyyden alusmaina.
Toisinaan Itä-Euroopan ja Baltian maista kuuluviin Venäjä-varoitteluihin on suhtauduttu kuin traumatisoituneen potilaan kertomuksiin. Väkivaltaa - ja sitä miehitys juuri on - kokeneet uhrit joutuvat usein mitätöinnin kohteeksi, ikään kuin heillä ei olisi "oikeaa" tietoa, vain sortohistorian värittämiä subjektiivisia kokemuksia. Kova tieto sen sijaan tulee maista, joilla ei tällaista kokemushistoriaa ole. Samaan aikaan olisi kuitenkin mahdotonta kuvitella, että mikäli esimerkiksi joku juutalaisjärjestöistä hermostuisi hakaristin julkisesta käytöstä, reagointia käsiteltäisiin "holokaustin jälkeisenä stressinä".
1900-luvun dominoiva tarina pahuudesta liittyy Gestapoon ja kansallissosialistiseen Saksaan, koska olemme tuominneet kansallissosialistisen Saksan, nähneet lukuisia elokuvia Holokaustista ja lukeneet lukuisia kirjoja aiheesta. 2000-luvun dominoiva tarina pahuudesta on lännessä al-Qaida ja
Osama Bin Laden.
Tässä maastossa Moskovan silovikki-klikin oli helppo toimia lännessä.
He ovat valkoisia miehiä, joilla ei ole turbaania, heidän vaimonsa eivät käytä huivia, vaan korkokenkiä. He eivät siis vaikuttaneet 2000-luvulla uhkaavilta. Läntinen elokuvatuotanto on esittänyt KGB-miehet lähinnä hassuina karvalakkimiehinä Punaisen torin laidalla ja esimerkiksi Gulagia käsitteleviä kirjoja luetaan vähemmän kuin Holokaust-kirjallisuutta.
Lisäksi viidenkymmenen vuoden miehitys tarkoitti sitä, että postkolonialististen maiden oli ensin rekonstruoitava menneisyys, etsittävä faktatietoa, ja opittava kieli, jolla kertoa näistä viidenkymmenen vuoden aikana vaietuista asioista. Venäjän johto on toistuvasti yrittänyt puuttua tähän menneisyydenkäsittelyprosessiin ja pyrkinyt vuosien ajan soluttautumaan naapurimaiden turvallisuuspalveluihin, arkistojen sulkemisesta puhumattakaan. Kaikki tämä on vaikeuttanut Itä-Euroopan lähimenneisyyden asioiden välittämistä länteen.
Mikäli KGB olisi tuomittu samalla tavalla, kuin Gestapo tai al-Qaida, Moskovan silovikkiklikkien ei olisi ikinä päässyt valtaan.
Entiset KGB: miehet eivät johtaisi Venäjää eikä Venäjän uusi yläluokka olisi FSB. Koska Venäjän kolonialismista ei kerrottu koulukirjoissamme eikä sen mekanismeja purettu, uuden Venäjän postmodernia imperialismia ei tunnistettu silloin kun sen ensiaskeleisiin olisi pitänyt kiinnittää huomiota.
Olkoon tämä esimerkki siitä, että menneiden ihmisoikeusrikosten ja niiden tekijöiden tuomitseminen on aina tärkeää, samoin niiden tunnistaminen.
Sofi Oksanen puhui Legacy of Totaliarism today -seminaarissa torstaina Prahassa.
SOFI OKSANEN
