Jos saksa olisi voittanut länsirintamalla olisiko se kääntynyt itään ja suomi mukaan siihen sotkuun? Jos suomen kansa olisi ollut pääosin valkoista, olisivatko venäjän valkoiset vetäneet suomen venäjän sisällissotaan? Jos jos.
Mannerheim varmasti olisi nähnyt itsensä mielellään Pietarin vapauttajana, ja toisaalta, jos hän siihen olisi kyennyt, pelkästään hänen arvovaltansa ja voimansa olisi taannut itsenäisyyden.
Vielä vuosi 1919 oli kuitenkin kuuma. Epävakaissa oloissa aktivistit puuhasivat sotaretkeä Pietariin ja Aunukseen.
Tarkoituksenahan oli rientää Venäjän sisällisodassa valkoisten kenraalien avuksi puna-armeijaa vastaan. Suomen itsenäisyys oli määrä säilyttää. Lisäksi haikailtiin palkkiona Petsamon ja Itä-Karjalan liittämistä Suomeen, jos Suomi antaisi tukensa Venäjän valkoisille kenraaleille.
Mannerheim oli tuolloin valtionhoitaja. Hän olisi kevyesti voinut ottaa vallan itselleen mutta ei tehnyt sitä. Kokoomus ja RKP halusivat kuningaskunnan ja demarit kaiken vallan eduskunnalle. Ståhlberg ja Santeri Alkio ovat niitä, joita pitää kiittää tasavaltaisesta hallitusmuodostamme.
Mannerheim kirjoitti vielä lokakuussa 1919 kirjeen Ståhlbergille. Kirjeessä hän kertoi, että jos valkoiset kenraalit voittavat, olemme lirissä, jos emme ole menneet auttamaan. Tilannetta piti vähintään tarkkailla.
Ei kuitenkaan valtiona tehty mitään sellaista, mutta Itä-Karjalassa pyöri vapaaehtoinen retkikunta. Aunuksen retken eduskunta hyväksyi, mikä mahdollisti sen rahoituksen, mutta 'Petrogradin' sotaan ei menty. Siihen vaikutti sekin, että valkoiset kenraalit eivät lopulta hoitaneet omia osuuksiaan niin, että olisi menestys näyttänyt hyvältä. Judevits jäi juntturiin.
Viron vapaussodassa alkukeväästä 1919 suomalaisten menestys oli ollut suuri. I suomalainen vapaajoukko otti Narvan, ja Pohjan Poikain rykmentti ajoi bolševikit Latvian puolelle asti.
Aunuksessa ei mennyt niin hyvin. Aika pian oli selvää, että joukkoja ei ollut tarpeeksi tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomalaiset olivat toivoneet, että englantilaiset osallistuisivat taisteluun suomalaisten rinnalla. Eivät osallistuneet. Lisäksi ensimmäiset vapaaehtoiset olivat värväytyneet kahdeksi kuukaudeksi, eivätkä he yleensä halunneet uusia sopimusta. Ei siellä niin hauskaa ollut. 30 prosentin tappiot, joista 15 prosenttia kaatuneina. Mietipä haavoittuneen asemaa yksinäisessä tuhannen miehen joukossa Aunuksen korvessa 1919...
Oli vielä toive aunuslaisten nostattamiseksi kansannousuun. Ei sekään mennyt putkeen. Aunuslaisia vapaaehtoisia liittyi joukkoihin vain noin tuhat, eikä heidänkään motivaationsa ollut kovin korkealla. Sotaan tottumattomilla aunuslaisilla ei ollut juuri käyttöä taistelussa.
Lopulta punaupseeri Eino Rahja hyökkäsi selustaan ja katkaisi huoltoreitin. Silloin von Hertzenin eteläinen 1. Rykmentti lähti vetäytymään Suomeen suurten tappioiden jälkeen. Tämän jälkeen myös Talvelan rykmentti vetäytyi takaisin rajan taakse Suomeen.
Arvo Tuominen kertoi myöhemmin, että bolševikit olivat päättäneet luovuttaa muutaman päivän kuluttua Itä-Karjalan Suomelle. Juuri näiden odottelupäivien aikana suomalaiset vetäytyivät.
Hallitus kyllä tavallaan tuki sotaretkeä mutta jätti heidät yksin. Myöhemmin hallitus kutsui sitä tietenkin "seikkailupolitiikaksi".
