1918 Vapaus tai kansalaissota

Äitini isä sekä mummoni veljet sotivat valkoisissa. Kyselin joskus asiasta äidiltäni, mutta hän ei tiennyt missä he olivat olleet ja mitä tehneet, koska se oli asia, josta ei koskaan puhuttu. Kertoi jo lapsena jotenkin ymmärtäneensä, että aiheesta vain ei sopinut kysellä.
Äitini isä soti valkoisissa tykistössä Karjalan rintamalla. Tämänkin tiedon löysin jostain henkilömatrikkelista. Asiasta ei vain puhuttu.
 
En ole seurannut ketjua kauan. Kerron kuitenkin kansalaissodasta Oulussa.

Täällä vaikutti henkilö nimeltä Yrjö Kallinen. Hän oli vasemmistolainen, mutta aatteeltaan pasifisti ja rauhaan pyrkivä. Hän onnistui hyvin neuvotteluissaan rakentaa sopua valkoisten ja työväen ihmisten kesken. Neuvottelussa oltiin lähellä ratkaisua, eli aseet olisi riisuttu molemmin puolin ja kerätty luotettavaan yhteiseen varastoon.

Kesken kaiken Mannerheim käski vallata Oulun. Muualta tulleet joukot etenivät. Syntyi tietysti taisteluja ja saatiin kuolonuhreja. Kerättiin vankeja leirille Ouluun Raatin saarelle. Myös Yrjö Kallinen vangittiin. Oli työlästä estää hänen kuolemantuomiotaan. Hän oli erinomainen puhuja, jota vanginvartijatkin kuuntelivat. Hän vapautui ja oli myöhemmin Suomen puolustusministeri SDP:n edustajana.

Suurissa linjoissa rynnätään, eikä huomioida paikallisia oloja. Jos olen lukenut kirjani oikein, Mannerheim luuli Oulun jo vallatuksi. Kun niin ei ollutkaan, hän harmostui ja määräsi hyökkäyksen tehtäväksi etelästä käsin (Vaasassa sotaa johtaen).
 
Täällä vaikutti henkilö nimeltä Yrjö Kallinen. Hän oli vasemmistolainen, mutta aatteeltaan pasifisti ja rauhaan pyrkivä. Hän onnistui hyvin neuvotteluissaan rakentaa sopua valkoisten ja työväen ihmisten kesken

Näitä "keskellä seisojia" oli niin vasemmistossa kuin oikeistossakin. Sodan ja sisällisodan logiikka ei kestä keskellä seisomista. Heidät joko vaiennetaan, vangitaan tai tapetaan. Valitse puolesi, tai molemmat epäilevät sinua.....niinkuin näissä sata vee myöhemmissä keskusteluissa. Olet joko punikki tai lahtari. Mitä se sitten on ollut silloin satasen sitten....aivan.

Mutta eihän vain tuossa Kallisen tarinassa ole vähän jälkikiillotusmakua? Jotkut Oulun valkoiset epäilivät ja ehkä eivät turhaan, että Kallinen et kumppanit pelasivat aikaa, Oulun punaiset olivat kaukana etelästä ja valkoisten puristuksessa, täysin. Ja tilanteen eläessä sopu olisi saattanut alkaa rakoilemaan.....se että, ihminen selviää puhujanlahjoilla ei tarkoita, etteikö hänellä olisi voinut olla ns. ketun häntä kainalossa. Olen lukenut sen Kallisen kirjan ja kuunnellut hänen haastattelunsa ja aika liukas äijähän on ollut kyseessä. Olisinko valkoisena luottanut häneen: en.

Jälkipolville tarjoillaan: Yrjö Kallisen elämä ja totuus. Anteeksi kyynisyyteni, jota pahexutaan jo kasvavasti forumilla, mutta en ihan kakistelematta niele näitä totuuksia.
 
Valtiorikosoikeus antoi Yrjö Kalliselle heinäkuussa 1918 uuden kuolemantuomion, vaikka useat valkoiset tukijatkin vetosivat hänen puolestaan. Hänen tuomionsa lähetettiin uudelleen käsiteltäväksi, jollon hänet vapautettiin.

Hän tiesi olevansa syytön. Hänet tunteneet ihmiset Oulussa tiesivät hänet syttömäksi. Kuitenkin valkoisten hallitsema oikeusistuin langetti hänelle väärän tuomion.

Myöhemmin hänelle tuomittiin elinkautinen vankeusrangaistus. Hän kieltäytyi anomasta sen kumoasta tasavallan presidentiltä, koska tunsi omat ansionsa. Hänet vapautettiin yleisellä armahduksella joulukuussa 1921.

Valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomiot olivat yleisesti ottaen laittomia useiden asiantunrijoiden mukaan. Suomessa ei oltu julistettu sotatilaa eikä rauhan aikana olisi saanut antaa kuolemantuomioita kenellekään. Myöhäistä on tietenkin muuttaa historian kulkua, mutta valkoisten kostonhalu oli suuri ja tuomiot ns. punaisille olivat ankarat. Lisäksi vankileireillä kuoli ihmisiä huonoissa oloissa ilman, että heitä olisi ehditty tutkia. Vääriä ilmiantoja tehtiin ym. Hyvillä suhteilla saattoi saada lievemmän tuomion jne.

Yrjö Kallisen tuomio oli niin virheellinen, että sitä voisi käyttää esimerkkinä oikeusistuimen väärästä toimintatavasta. Riippumatta puoluekannasta, oikeusistuimien toiminta kansalaissodan jälkeen oli häpeällinen kausi Suomen historiassa. Nyt jälkeenpäin asiaa on vaikea ymmärtää.
 
Valtiorikosoikeus antoi Yrjö Kalliselle heinäkuussa 1918 uuden kuolemantuomion, vaikka useat valkoiset tukijatkin vetosivat hänen puolestaan. Hänen tuomionsa lähetettiin uudelleen käsiteltäväksi, jollon hänet vapautettiin.

Hän tiesi olevansa syytön. Hänet tunteneet ihmiset Oulussa tiesivät hänet syttömäksi. Kuitenkin valkoisten hallitsema oikeusistuin langetti hänelle väärän tuomion.

Myöhemmin hänelle tuomittiin elinkautinen vankeusrangaistus. Hän kieltäytyi anomasta sen kumoasta tasavallan presidentiltä, koska tunsi omat ansionsa. Hänet vapautettiin yleisellä armahduksella joulukuussa 1921.

Valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomiot olivat yleisesti ottaen laittomia useiden asiantunrijoiden mukaan. Suomessa ei oltu julistettu sotatilaa eikä rauhan aikana olisi saanut antaa kuolemantuomioita kenellekään. Myöhäistä on tietenkin muuttaa historian kulkua, mutta valkoisten kostonhalu oli suuri ja tuomiot ns. punaisille olivat ankarat. Lisäksi vankileireillä kuoli ihmisiä huonoissa oloissa ilman, että heitä olisi ehditty tutkia. Vääriä ilmiantoja tehtiin ym. Hyvillä suhteilla saattoi saada lievemmän tuomion jne.

Yrjö Kallisen tuomio oli niin virheellinen, että sitä voisi käyttää esimerkkinä oikeusistuimen väärästä toimintatavasta. Riippumatta puoluekannasta, oikeusistuimien toiminta kansalaissodan jälkeen oli häpeällinen kausi Suomen historiassa. Nyt jälkeenpäin asiaa on vaikea ymmärtää.
Löytyykö valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomio dokumentit jostain?
Valtiorikosylioikeuden dokumentit on saatavilla ja kyllähän lausunnot on karua luettavaa.
 
Aika mahtipontista on ollut suomalaisten meininki -20 ja -30 luvulla Petroskoissa... kohdasta 4:15, suomalaiset kommarit (20000-30000) perustivat maailman ainoan punajääkäripataljoonakin!

1930-luvun loppupuolella tulikin sitten NKVD ja se oli siinä. Tuli unelmalle hintaa... maksoivat kaikki ainokaisellaan, käytännössä.

 

Vuonna 1918 vangituista ja valtiorikosoikeuteen joutuneista lapsista tekeillä dokumentti – tekijät toivovat yhteydenottoa perheenjäseniltä​

LEHTIKUVA / HANDOUT / MUSEOVIRASTO - MUSKETTI

Lapsia ja aikuisia Hennalan vankileirillä Lahdessa huhti-toukokuussa 1918.
Suomessa on valmisteilla dokumenttielokuva alle 15-vuotiaista lapsista, jotka vuoden 1918 sisällissodan aikana ja sen päätyttyä vangittiin ja vietiin valtiorikosoikeuteen. Elokuvan tekijät toivovat yhteydenottoa näiden perheenjäseniltä.


Valtiorikosoikeuteen joutui yli sata alle 15-vuotiaana punakaartiin liittynyttä, siihen pakotettua tai pakolaisina mukaan joutunutta lasta. Heistä 60 prosenttia vapautettiin, mutta vajaat 30 prosenttia sai ehdollisia vankeus- tai kuritushuonetuomioita.

Useimmiten lapsia syytettiin avunannosta valtiopetokseen, joitakin jopa valtio- ja maanpetoksesta.

Punakaartiin lapset olivat usein liittyneet nälän takia.

Dokumenttielokuvan käsikirjoittajat ovat elokuvaohjaaja, taiteen tohtori Timo Korhonen ja valtiotieteen maisteri, tietokirjailija Tuulikki Pekkalainen, jonka aihetta koskeva väitöskirja on viimeistelyvaiheessa.

 

Senaatissa pohdittiin vakavasti toukokuussa 1918, voisiko punavangit vaihtaa lannoitteisiin – Tammisaaren leirissä kuoli kolmessa kuukaudessa nälkään ja tauteihin yli 3 000 ihmistä​


 
Kappas, enpähän tiennytkään että punakaartilla on oikein perinneyhdistys.

Aina sitä oppii uutta. En olisi uskonut (tai halunnut) ikinä törmääväni tuollaiseen sivustoon..
 
Aina sitä oppii uutta. En olisi uskonut (tai halunnut) ikinä törmääväni tuollaiseen sivustoon..

Tuo sivusto tarjoaa kyllä melkoisia tahattoman huumorin helmiä:

"Hyvät toverit ja myös lahtareiden sympatisoijat, jälleen kerran huomautamme, että Facebook-sivuillamme vallitsee raudanluja Työväen Järjestyskaartin Perinneyhdistyksen diktatuuri. Valkolahtareita ja muita ihmishirviöitä sympatisoivien ainesten on turha kommentoida tänne mitään. Kaikki kommenttinne tullaan likvidoimaan säälittä."

Niljainen ryssännuolenta taas saa kulmat kurtistumaan, mutta ei kai muuta voi tuonkaltaiselta porukalta odottaakkaan.
 
Valtiorikosoikeus antoi Yrjö Kalliselle heinäkuussa 1918 uuden kuolemantuomion, vaikka useat valkoiset tukijatkin vetosivat hänen puolestaan. Hänen tuomionsa lähetettiin uudelleen käsiteltäväksi, jollon hänet vapautettiin.

Hän tiesi olevansa syytön. Hänet tunteneet ihmiset Oulussa tiesivät hänet syttömäksi. Kuitenkin valkoisten hallitsema oikeusistuin langetti hänelle väärän tuomion.

Myöhemmin hänelle tuomittiin elinkautinen vankeusrangaistus. Hän kieltäytyi anomasta sen kumoasta tasavallan presidentiltä, koska tunsi omat ansionsa. Hänet vapautettiin yleisellä armahduksella joulukuussa 1921.

Valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomiot olivat yleisesti ottaen laittomia useiden asiantunrijoiden mukaan. Suomessa ei oltu julistettu sotatilaa eikä rauhan aikana olisi saanut antaa kuolemantuomioita kenellekään. Myöhäistä on tietenkin muuttaa historian kulkua, mutta valkoisten kostonhalu oli suuri ja tuomiot ns. punaisille olivat ankarat. Lisäksi vankileireillä kuoli ihmisiä huonoissa oloissa ilman, että heitä olisi ehditty tutkia. Vääriä ilmiantoja tehtiin ym. Hyvillä suhteilla saattoi saada lievemmän tuomion jne.

Yrjö Kallisen tuomio oli niin virheellinen, että sitä voisi käyttää esimerkkinä oikeusistuimen väärästä toimintatavasta. Riippumatta puoluekannasta, oikeusistuimien toiminta kansalaissodan jälkeen oli häpeällinen kausi Suomen historiassa. Nyt jälkeenpäin asiaa on vaikea ymmärtää.
Kostonhalu oli suuri, mutta olisiko kapinoivien punaisten toiminnalla jotain syytä siihen? Lukemani perusteell hyvinkin. Ei olisi pitänyt ruveta kapinoimaan.
 
Löytyykö valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomio dokumentit jostain?
Valtiorikosylioikeuden dokumentit on saatavilla ja kyllähän lausunnot on karua luettavaa.
Sellainen käsitys minulla on, että kaikki valtiorikosoikeuden langettamat kuolemantuomiot päätyivät armonanomuksen kautta vielä valtiorikosylioikeudelle.
Tämä siis siinä tapauksessa, että tuomittu ei ehtinyt kuolemaan vankileirillä muista syistä.

Tuomioissa epäilemättä vaikuttivat muutkin seikat kuin vastaajan väitetty rikos.
Mutta virheellisyyksiä tapahtui myös toisin päin. Kuurilan junamurhien alulle panija Aarne Hietakangas vapautui vankeudesta 1925. Siis 7 vuoden tuomio joukkomurhasta ja maanpetoksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Kappas, enpähän tiennytkään että punakaartilla on oikein perinneyhdistys.

On kyllä.
Joskus olin yhteydessäkin, kun vielä elin siinä harhakäsityksessä, että yhdistyksellä olisi jotain informatiivista annettavaakin.
 
Mutta virheellisyyksiä tapahtui myös toisin päin. Kuurilan junamurhien alulle panija Aarne Hietakangas vapautui vankeudesta 1925. Siis 7 vuoden tuomio joukkomurhasta ja maanpetoksesta.
Myös Kouvolassa yli sata ihmistä teloituttanut Vihtori Saarinen selvisi linnareissulla, kuten lähes koko hänen pahamaineinen kenttäoikeutensa. Saarinen lusi 30-luvun alkuun asti, mutta pääsi tekoihinsa nähden vähällä.
 
Myös Kouvolassa yli sata ihmistä teloituttanut Vihtori Saarinen selvisi linnareissulla, kuten lähes koko hänen pahamaineinen kenttäoikeutensa. Saarinen lusi 30-luvun alkuun asti, mutta pääsi tekoihinsa nähden vähällä.

Joo, liuta sellaisia heppuja, jotka olisivat joutaneet piilun alle selvisi ja toisaalta -pieniä tekijöitä- kuoli laumoittain. Ei kohdellut vallankumous tovereita aina reilusti. :cool:

Oma lukunsa on sitten nämä Pietariin paenneet johtajat. Pidän sitä porukkaa kyllä ihan heittiöinä, anteeksi vaan. Ensin vuosikausia lykätään ja yllytetään ns. kansaa ja kun palaa pohjaan luikitaan veks ja jätetään se massa vastaamaan asioista. No, karma oli ankara ja satutti Stalinin ominaisuudessa myös tätä paennutta joukkoa.
 
Jonkin verran olen ehtinyt lukemaan valtiorikosylioikeuksien akteja ja sitä kautta kuva vuoden 1918 rankaisutoimista on muovautunut hieman toiseen suuntaan kuin millaiseen käsitykseen tulee pelkästä julkisesta kirjoittelusta tai elokuvista.

Esim. Kullaalla erään kauppiaan murhaan osallistunut naapurikunnan nuorukainen sai elinkautisen, mutta vapautui sittemmin 1922 tai 1923. Kaksi muuta, ehkä hieman hölmömpää ja oikeudessa suoremmin puhunutta veljestä, päätyivät teloitusryhmän eteen Hennalassa.

Samoin Porin lyseon joukkomurhaan osallistuneista kolmesta suomalaisesta kaksi ehti valtiorikosoikeuden tuomiolle asti. Kummallekin elinkautinen, mikä sittemmin armahduslakien kautta muovautui tuollaiseksi alle viiden vuoden tuomioksi.

Tutkija Mikko Uolahan on kirjoittanut näistä pari kirjaakin, jotka eivät luonnollisesti ole saavuneet laajempaa julkisuutta. "Lahtarin hengen hinta" sekä "Joka miekkaan tarttuu".
 
Back
Top