5.56 vs 7.62
- Viestiketjun aloittaja Second
- Aloitus PVM
Voin vain kuvitella kuinka paljon joku mil-log ottaa PV:ltä hintaa (+ kehityskustannukset) kun modaillaan rynkkyjä mallia vietnam 2000-luvulle sopiviksi. Ja sitä missä aikataulussa niitä saadaan edes muutettua isommalle joukolle (jos niitä nyt edes on tarkoitus modata muillekin kuin parille osastolle). Tainnut tuohon kehitystyöhönkin jo mennä ties kuinka kauan aikaa, kun ovat selvitelleet ja testailleet, että miten saadaan ctr-perä ja aimpointti siihen rk-62:een kiinni. 
aj77
Greatest Leader
Miksi?
pstsika
Haukka
Koska ne ovat parempia aseita kuin RK62 tai RK95. Tästä on keskusteltu jo aiemmin.
Vääpeli
Greatest Leader
Mutta onko se haluttu ase perustarkkuudeltaan sama kuin rk62/95? Jos ei ole, niin mitä sillä uudella aseella tehdään tai mitä se maksaa että se on samalla tasolla... Ja kaikki työt ei tehdä Milogilla tai yhteistyökumppaneilla, pv:llä on jopa a-b yms tason huoltoja jäljellä.
Minusta tämä leikkaa liimaa teippaa säädä viritä nillitä - höpöstely on silkkaa rahansiirtoa kumppaneille, suoraan sanoen. Uutta kivääriä puskee esim. amerikkalainen sotatehdas kutakuinkin 600 E per kanuuna, siihen hilkkeet päälle. Puolta halvempi on AK, noin suunnilleen. Paljonko kannattaa viritellä wanhoja???? Pitää kai tässä kin hommassa olla edes joku järki? Ja kaiken kukkuroiksi uutta ei tule, vaikka kuinka leikkaa liimaa teippaa viilaa säätää, ei, vaan vanha kanuuna on käsissä.
Patruunavarasto on todennäköisesti seikka, joka hidastaa vaihtoruletin aloittamista kovasti. Patruunoita on kaiketi oltava luokkaa satoja miljoonia kpl luolastossa, osimoilleen siihen suuntaan. Ei ole varmasti helppoa panna uutta kivääriä tilukkiin ja pokata melkoinen patruunavarasto===myydähän niitä ei.
kimmo.j
Respected Leader
Samaan aikaan paradoksaalisesti suuri reservi kärvistelee heikkenevän ampumataidon kanssa.
Ne varastoidut a-tarvikkeet voitaisiin ampua harjoituksissa samaan tahtiin kun uutta asetta ja tietysti patruunaa tulee ulos tehtaasta.
Vaikka ampuminen vanhemmalla ase mallilla kuten RK, tai Ak ei ole sama asia kuin sen uuden tulevaisuuden aseella ampuminen, on kaikki ampuminen(kouluttajan valvoma) tasoa nostavaa kun puhutaan keskiverto ressusta.
Ne varastoidut a-tarvikkeet voitaisiin ampua harjoituksissa samaan tahtiin kun uutta asetta ja tietysti patruunaa tulee ulos tehtaasta.
Vaikka ampuminen vanhemmalla ase mallilla kuten RK, tai Ak ei ole sama asia kuin sen uuden tulevaisuuden aseella ampuminen, on kaikki ampuminen(kouluttajan valvoma) tasoa nostavaa kun puhutaan keskiverto ressusta.
Risuherkkyydestä senverta, että hirven kokoluokkaisesta maalista onnistuu ampumaan 13 grammasella kuulalla ohitte jos vaan pienoinenkin kuusen risu on esteensä. Uskallan arvuutella, että 5,56 ja 7,62x39 ovat osimoilleen samoilla linjoilla mikäli kaliberia arvioidaan pelkästään risuherkkyyden osalta. Faktatapaus tässä joitakin viikkoja takaperin: Ammuttiin kiväärillä autosta jonka tuulilasi oli korvattu pleksillä ja siihen tehty ampuma-aukko. Kaveri ampui 223 kiväärillä SRA tauluja n. 10 metrin päässä ja yhdessä taulussa luoti oli täysin poikittain, kuitenkaan auton tuulilasipleksissä ei jälkeäkään luodin osumasta. Mitään muita esteitä auton ja taulun välillä ei ollut. Hiuksenhieno kalppaus pleksiin vei 223 luodin pyörimään. Ysimillisen voi näköjään ampua myytinmurtajien mukaan jäähän niin, että luoti jää useiksi sekunneiksi pyörimään.
pstsika
Haukka
Määritellään ensin mitä aseelta halutaan.
1. Luotettava toiminta meidän oloissamme.
2. Riittävä tarkkuus meidän taistelumaastomme ampumaetäisyyksillä.
3. Varusteltavissa tai luonnostaan 2000- luvun vaatimuksiin vastaava.
Itse olen jo ”Uusi taistelijan ase”- ketjussa listannut mitä minun kriteerini rynnäkkökiväärille ovat. Kas tässä: http://maanpuolustus.net/threads/uusi-taistelijan-ase.686/page-59#post-60791
Viimeistä osaa olen jopa valmis miettimään uudestaan eli myös kaliiperi 5.45x39 voisi olla ok, mutta siihen voi sisältyä myös ei-toivottu ja piilossa oleva viesti.
Vaihtoehtoja on rajatusti jos noista halutaan pitää tiukasti kiinni. Teleperä on tietysti sellainen, josta voidaan keskustella, mutta muuten se on kyllä tuossa.
Jäljelle jää siis ainakin:
a) 5.56 M4 täyttää nuo ja AR-15 kiväärit yleensäkin jos teleperästä ollaan valmiit joustamaan.
b) 5.56 H&K 416 täyttää nuo.
c) 5.45 & 7.62 AK-12 täyttää nuo.
d) Jo varastossa oleva modernisoitava 7.62 AKM täyttää nuo.
RK62 tai RK95 ei noita vaatimuksia täytä.
Nyt sitten ruvetaan katsomaan hintalappua. Mikään noista ei ole ehdottomasti paras mahdollinen, vaan kaikki ovat potentiaalisia vaihtoehtoja. Minulle myös henkilökohtaisesti kelpaa mikä tahansa noista. Kaikissa noissa kaliipereissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Osa syistä on ballistisia, osa poliittisia, osa painoon liittyviä etc.
Kalasnikov (AKM tai AK-12) ei ole ergonomialtaan samalla tasolla kuin AR-15 tai H&K 416 ja tästä lähtien puhun näistä vain Arskoina. Toisaalta keskimääräisen suomalaisen sotilaan (varusmies, reserviläinen, virkamiessoturi) aseenkäsittelytaidoilla ja koulutuksella tuota ergonomiaa ei pystytä edes ulosmittaamaan täysimääräisesti. Tämä toisaalta vaikuttaa suoraan tuohon hihnakriteeriin. On ihan sama onko aseessa kusen polttama nahkahihna vai taktinen asehihna, jos henkilö ei kanna pistoolia eikä kykene vaihtamaan ampumatilanteissa puolta. Toisaalta hyvä kaksipistehihna on jossain mielessä erinomaisen varma perusratkaisu. Toki paras tietämäni hihnaratkaisu on sellainen, joka on klipsin kautta muutettavissa yksipistehihnaksi ja silmänräpäyksessä taas kaksipistehihnaksi. Tuolloin hihnankäyttötapa voidaan valita käyttäjälähtöisesti eli ase on kannettavissa siten, että aseen manipulointi ja aseenvaihdot ovat suoraviivaista ja yksinkertaista toimintaa (yksipiste), mutta toisaalta aseen saa myös siten, että se on vähemmän rasittava kantaa ja sen saa helposti pois tieltä esimerkiksi selkään (kaksipiste).
Optiikka on tätä päivää. Meidän ampumaetäisyyksillä ja rahoilla se tarkoittaa sitä, että perustähtäin on punapiste, kuten myös jenkeillä ja ruotsalaisilla. Osa aseista voidaan varustaa suurentavalla optiikalla, mutta se kiinnittyy samoin, joten lähtökohtana voidaan pitää punapistetähtäimen käyttöä. Arskoissa optiikka voidaan kiinnittää joko kantokahvaan tai upperin päällä olevaan kiskoon. Kalashnikoveissa kyseeseen tulee upperin kiskoa vastaava picatinny, Ultimak tai sivukiilaan kiinnittyvä pikajalka. Molempiin asetyyppeihin on mahdollisuus kiinnittää optiikka co-witness linjalle tai vähän ylemmäs. Rautatähtäimet ovat vain varalla ja ne toimivat kaikissa noissa sellaisenaan, kunhan ne on kohdistettu.
Etutukin picatinnykiskoihin kiinnitettävät varusteet rajoittuvat käytännössä asevaloon (näkyvä valkoinen, IR-valaisin joko samassa valaisimessa tai erikseen), vertikaalikahvaan ja bipodiin riippuen tehtävästä. Kaikkea ei tarvitse pultata kiinni kerralla, mutta nuo pitää saada kiinnitettyä jos tarve vaatii.
Lopuissa ei ole paljon jatkettavaa. Kyse on rahasta ja siitä miten erilaisia ominaisuuksia halutaan painottaa. Kaikki noista ovat ihan kelvollisia vaihtoehtoja ja kaikkien niiden kanssa tullaan toimeen.
Laittakaa seuraavat mielessänne tärkeysjärjestykseen:
- ergonomia
- tarkkuus
- luotettavuus
- aseen paino
- kannettavan patruunamäärän ja lippaiden paino
- patruunan ulko- ja terminaaliballistiikka
- poliittiset vaikutukset
- hinta
Vapaassa maassa kansalainen voi ostaa juuri sitä mitä haluaa, mutta valtion päätöksissä hinta ja erilaiset poliittiset vaikutukset ovat paljon suuremmassa merkityksessä. Yksityisenä kansalaisena voin painottaa ja olen painottanut tiettyjä minulle tärkeitä asioita tietoisena mahdollisista heikkouksista. Minun laitan nuo tällaiseen järjestykseen.
1. Luotettavuus. Se ohittaa kaiken muun.
2. Tarkkuus. En hae rynnäkkökiväärillä kulmaminuutin kasoja, vaan riittävää käytännöllistä tarkkuutta ja olen valmis tinkimään mekaanisesta tarkkuudesta melkoisesti jos sillä saavutetaan parempi luotettavuus. Aseen tulee silti pystyä vähintään 4 MOA:n säännölliseen käyntiin.
3. Poliittiset vaikutukset eli yksityishenkilön tapauksessa nuo ovat käytännössä kauppapoliittisia tarkoittaen tarvikeosien hinta/saatavuus, ampumatarvikkeiden hinta/saatavuus.
4. Hinta kokonaisuudelle ml. varusteet ja käyttäminen.
5. Ergonomia.
6. Aseen (ja sen varusteiden) paino.
7. Kannettavan patruunamäärän ja lippaiden paino. Patruunoiden kaliiperista tai painosta riippumatta lähden siitä, että kannossa on 7-9 vaihtolipasta eli 5-7 kiloa (7.62 AK) tai 3-4 kiloa (5.56 AR ja 5.45 AK).
8. Ballistiset ominaisuudet, koska noissa ei ole minulle mitään käytännön merkitystä niillä ameteilla, joilla tälläistä asetta käytän/käyttäisin eli max. 200 metriä. Pääasiassa alle 100 metriä olipas sitten kyse sitten ampumaradasta, suomalaisesta metsämaastosta tai normaalista kaupunkiasutuksesta. Kaikki tappavat ja kaikilla osuu riittävän hyvin.
Lopuksi jokainen saa mielikuvitusleikissä valita ottaako modernisoidun AKM:n vai ihan-mikä-vaan Uronen Precision... Lisäksi saa valita, että onko kyse IPSC-kilpailusta vai sotimisesta.
Aivan. Valinta ei ole kumpikaan noista, vaan H&K 416...
1. Luotettava toiminta meidän oloissamme.
2. Riittävä tarkkuus meidän taistelumaastomme ampumaetäisyyksillä.
3. Varusteltavissa tai luonnostaan 2000- luvun vaatimuksiin vastaava.
Itse olen jo ”Uusi taistelijan ase”- ketjussa listannut mitä minun kriteerini rynnäkkökiväärille ovat. Kas tässä: http://maanpuolustus.net/threads/uusi-taistelijan-ase.686/page-59#post-60791
Viimeistä osaa olen jopa valmis miettimään uudestaan eli myös kaliiperi 5.45x39 voisi olla ok, mutta siihen voi sisältyä myös ei-toivottu ja piilossa oleva viesti.
Vaihtoehtoja on rajatusti jos noista halutaan pitää tiukasti kiinni. Teleperä on tietysti sellainen, josta voidaan keskustella, mutta muuten se on kyllä tuossa.
Jäljelle jää siis ainakin:
a) 5.56 M4 täyttää nuo ja AR-15 kiväärit yleensäkin jos teleperästä ollaan valmiit joustamaan.
b) 5.56 H&K 416 täyttää nuo.
c) 5.45 & 7.62 AK-12 täyttää nuo.
d) Jo varastossa oleva modernisoitava 7.62 AKM täyttää nuo.
RK62 tai RK95 ei noita vaatimuksia täytä.
Nyt sitten ruvetaan katsomaan hintalappua. Mikään noista ei ole ehdottomasti paras mahdollinen, vaan kaikki ovat potentiaalisia vaihtoehtoja. Minulle myös henkilökohtaisesti kelpaa mikä tahansa noista. Kaikissa noissa kaliipereissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Osa syistä on ballistisia, osa poliittisia, osa painoon liittyviä etc.
Kalasnikov (AKM tai AK-12) ei ole ergonomialtaan samalla tasolla kuin AR-15 tai H&K 416 ja tästä lähtien puhun näistä vain Arskoina. Toisaalta keskimääräisen suomalaisen sotilaan (varusmies, reserviläinen, virkamiessoturi) aseenkäsittelytaidoilla ja koulutuksella tuota ergonomiaa ei pystytä edes ulosmittaamaan täysimääräisesti. Tämä toisaalta vaikuttaa suoraan tuohon hihnakriteeriin. On ihan sama onko aseessa kusen polttama nahkahihna vai taktinen asehihna, jos henkilö ei kanna pistoolia eikä kykene vaihtamaan ampumatilanteissa puolta. Toisaalta hyvä kaksipistehihna on jossain mielessä erinomaisen varma perusratkaisu. Toki paras tietämäni hihnaratkaisu on sellainen, joka on klipsin kautta muutettavissa yksipistehihnaksi ja silmänräpäyksessä taas kaksipistehihnaksi. Tuolloin hihnankäyttötapa voidaan valita käyttäjälähtöisesti eli ase on kannettavissa siten, että aseen manipulointi ja aseenvaihdot ovat suoraviivaista ja yksinkertaista toimintaa (yksipiste), mutta toisaalta aseen saa myös siten, että se on vähemmän rasittava kantaa ja sen saa helposti pois tieltä esimerkiksi selkään (kaksipiste).
Optiikka on tätä päivää. Meidän ampumaetäisyyksillä ja rahoilla se tarkoittaa sitä, että perustähtäin on punapiste, kuten myös jenkeillä ja ruotsalaisilla. Osa aseista voidaan varustaa suurentavalla optiikalla, mutta se kiinnittyy samoin, joten lähtökohtana voidaan pitää punapistetähtäimen käyttöä. Arskoissa optiikka voidaan kiinnittää joko kantokahvaan tai upperin päällä olevaan kiskoon. Kalashnikoveissa kyseeseen tulee upperin kiskoa vastaava picatinny, Ultimak tai sivukiilaan kiinnittyvä pikajalka. Molempiin asetyyppeihin on mahdollisuus kiinnittää optiikka co-witness linjalle tai vähän ylemmäs. Rautatähtäimet ovat vain varalla ja ne toimivat kaikissa noissa sellaisenaan, kunhan ne on kohdistettu.
Etutukin picatinnykiskoihin kiinnitettävät varusteet rajoittuvat käytännössä asevaloon (näkyvä valkoinen, IR-valaisin joko samassa valaisimessa tai erikseen), vertikaalikahvaan ja bipodiin riippuen tehtävästä. Kaikkea ei tarvitse pultata kiinni kerralla, mutta nuo pitää saada kiinnitettyä jos tarve vaatii.
Lopuissa ei ole paljon jatkettavaa. Kyse on rahasta ja siitä miten erilaisia ominaisuuksia halutaan painottaa. Kaikki noista ovat ihan kelvollisia vaihtoehtoja ja kaikkien niiden kanssa tullaan toimeen.
Laittakaa seuraavat mielessänne tärkeysjärjestykseen:
- ergonomia
- tarkkuus
- luotettavuus
- aseen paino
- kannettavan patruunamäärän ja lippaiden paino
- patruunan ulko- ja terminaaliballistiikka
- poliittiset vaikutukset
- hinta
Vapaassa maassa kansalainen voi ostaa juuri sitä mitä haluaa, mutta valtion päätöksissä hinta ja erilaiset poliittiset vaikutukset ovat paljon suuremmassa merkityksessä. Yksityisenä kansalaisena voin painottaa ja olen painottanut tiettyjä minulle tärkeitä asioita tietoisena mahdollisista heikkouksista. Minun laitan nuo tällaiseen järjestykseen.
1. Luotettavuus. Se ohittaa kaiken muun.
2. Tarkkuus. En hae rynnäkkökiväärillä kulmaminuutin kasoja, vaan riittävää käytännöllistä tarkkuutta ja olen valmis tinkimään mekaanisesta tarkkuudesta melkoisesti jos sillä saavutetaan parempi luotettavuus. Aseen tulee silti pystyä vähintään 4 MOA:n säännölliseen käyntiin.
3. Poliittiset vaikutukset eli yksityishenkilön tapauksessa nuo ovat käytännössä kauppapoliittisia tarkoittaen tarvikeosien hinta/saatavuus, ampumatarvikkeiden hinta/saatavuus.
4. Hinta kokonaisuudelle ml. varusteet ja käyttäminen.
5. Ergonomia.
6. Aseen (ja sen varusteiden) paino.
7. Kannettavan patruunamäärän ja lippaiden paino. Patruunoiden kaliiperista tai painosta riippumatta lähden siitä, että kannossa on 7-9 vaihtolipasta eli 5-7 kiloa (7.62 AK) tai 3-4 kiloa (5.56 AR ja 5.45 AK).
8. Ballistiset ominaisuudet, koska noissa ei ole minulle mitään käytännön merkitystä niillä ameteilla, joilla tälläistä asetta käytän/käyttäisin eli max. 200 metriä. Pääasiassa alle 100 metriä olipas sitten kyse sitten ampumaradasta, suomalaisesta metsämaastosta tai normaalista kaupunkiasutuksesta. Kaikki tappavat ja kaikilla osuu riittävän hyvin.
Lopuksi jokainen saa mielikuvitusleikissä valita ottaako modernisoidun AKM:n vai ihan-mikä-vaan Uronen Precision... Lisäksi saa valita, että onko kyse IPSC-kilpailusta vai sotimisesta.
Aivan. Valinta ei ole kumpikaan noista, vaan H&K 416...
pstsika
Haukka
Niin tehdään, mutta koska AK ei pärjää kuin e h k ä luotettavuudessa H&K 416, niin en näe oikein syytä ottaa venäläisasetta länsikaliiperissa. Jos uusi ase on AK, niin joko 5.45x39 ja sekin vain siksi, että voidaan ottaa naapurilta kuulaa tai sitten pysytään 7.62x39. Jos otetaan länsikaliiperi, niin sitten mieluusti myös ajanmukaisempi ja käyttäjäystävällisempi länsiase. Toki patruunoiden keveys on jossain määrin tärkeä asia, mutta huomioiden suomalaisen sotilaan nykyiseen taisteluvarustukseen kuuluvien lippaiden (6) määrän tuolla ei kyllä ole kovin ratkaisevaa merkitystä.
Meidän rk62 ja rk95 on hyviä sota-aseita. Samoin 7.62*39 on hyvä patruuna.
Mielestäni 5.56*45 on silti parempi patruuna kuin 7,62*39. Sen teho on samaa luokkaa, mutta paino ja lentorata ovat paremmat. Kuitenkin patruunoiden erot on niin pieniä, ettei niitä kannata sen takia alkaa vaihtamaan. Etenkin kun naapurissa on samaa patruunaa.
Minusta on ihan turhaa mainitakaan, että 7,62 olisi risukossa parempi kuin 5,56. Kuka on tehnyt laajaotantaisen tutkimuksen asiasta? Veikkaan, että on hevosmiesten tietotoimistosta tuokin tieto. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että 5,56 on risukossa parempi kun se pienempänä ei osu joka risuun. Väitän, että vasta joku 30 gramman kuula alkaa olemaan oleellisesti immuunimpi risuille kuin 5,56 n. 5 grammainen.
En pidä rynkkyjämme parhaina mahdollisina sotakivääreinä vaikka ne hyviä ovatkin. Pahin ongelma niissä on, että niitä on liian vähän. Toiseksi pahin ongelma on, että aseen muuunneltavuus on olematon. Nykyisin on paljon sellaisia tehtäviä joissa olisi eduksi optinen tähtäin ja äänenvaimennin tai valaisin. Olisihan niitä tietysti tarvittu jo 1930 - luvulla, mutta kun niitä ei silloin ollut saatavilla. Erittäin kämäsiä rynkyssä on hihna, jonka säätöön ja muuttamiseen meni itsellä viimeksi 20 minuuttia sekä perä sen ollessa kiinteä. Itselläni on pitkät kädet, joten en vielä -70 luvulla kokenut ongelmallisena tuota perää. Sitten tuli tetsari ja sirpat ja perä kävi pitkäksi ja osuminen suurimmasta osasta asentoja kävi mahdottomaksi.
Omien kokemusten perusteella ehdottaisin modaamaan rk62 ja rk95 aseista ainoastaan perän säädettäväksi. Mitään muuta jos sitäkään ei kannata modata. Nämä nykyiset rk:t kannattaa käyttää "loppuun" olemassaolevan reservin kanssa. Suosittelen uuden asetyypin hankkimista saapumiserittäin. Eli sitä mukaa kun uuttaa varusmies saapumiserää pukkaa niin koulutetaan heidät uudelle aseelle. Uusi ase saisi olla natossa 20 vuoden päästä yleisimpänä oleva ase. Huoltovarmuuden kannalta olisi ehken parasta, että meillä olisi joukkoja venäläisellä kaliiperilla sekä natokaliiperilla.
Taas kännykällä kirjoitettu, joten lyhyt ja sekava. Luotan, että joku kirjoittaa kohta samat asiat viksummin.
Mielestäni 5.56*45 on silti parempi patruuna kuin 7,62*39. Sen teho on samaa luokkaa, mutta paino ja lentorata ovat paremmat. Kuitenkin patruunoiden erot on niin pieniä, ettei niitä kannata sen takia alkaa vaihtamaan. Etenkin kun naapurissa on samaa patruunaa.
Minusta on ihan turhaa mainitakaan, että 7,62 olisi risukossa parempi kuin 5,56. Kuka on tehnyt laajaotantaisen tutkimuksen asiasta? Veikkaan, että on hevosmiesten tietotoimistosta tuokin tieto. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että 5,56 on risukossa parempi kun se pienempänä ei osu joka risuun. Väitän, että vasta joku 30 gramman kuula alkaa olemaan oleellisesti immuunimpi risuille kuin 5,56 n. 5 grammainen.
En pidä rynkkyjämme parhaina mahdollisina sotakivääreinä vaikka ne hyviä ovatkin. Pahin ongelma niissä on, että niitä on liian vähän. Toiseksi pahin ongelma on, että aseen muuunneltavuus on olematon. Nykyisin on paljon sellaisia tehtäviä joissa olisi eduksi optinen tähtäin ja äänenvaimennin tai valaisin. Olisihan niitä tietysti tarvittu jo 1930 - luvulla, mutta kun niitä ei silloin ollut saatavilla. Erittäin kämäsiä rynkyssä on hihna, jonka säätöön ja muuttamiseen meni itsellä viimeksi 20 minuuttia sekä perä sen ollessa kiinteä. Itselläni on pitkät kädet, joten en vielä -70 luvulla kokenut ongelmallisena tuota perää. Sitten tuli tetsari ja sirpat ja perä kävi pitkäksi ja osuminen suurimmasta osasta asentoja kävi mahdottomaksi.
Omien kokemusten perusteella ehdottaisin modaamaan rk62 ja rk95 aseista ainoastaan perän säädettäväksi. Mitään muuta jos sitäkään ei kannata modata. Nämä nykyiset rk:t kannattaa käyttää "loppuun" olemassaolevan reservin kanssa. Suosittelen uuden asetyypin hankkimista saapumiserittäin. Eli sitä mukaa kun uuttaa varusmies saapumiserää pukkaa niin koulutetaan heidät uudelle aseelle. Uusi ase saisi olla natossa 20 vuoden päästä yleisimpänä oleva ase. Huoltovarmuuden kannalta olisi ehken parasta, että meillä olisi joukkoja venäläisellä kaliiperilla sekä natokaliiperilla.
Taas kännykällä kirjoitettu, joten lyhyt ja sekava. Luotan, että joku kirjoittaa kohta samat asiat viksummin.
Minä näen montakin:
1) Hinnan kerrannaisvakutus, AK:n peruskonstruktio on valmistustekniikan kannalta helppoakin helpompi, joka tekee alustasta hinnaltaan n puolet verrattuna mihin tahnsa muuhun, paitsi ehkä Sten- konepistooliin. yhtä asetta ostessa muutaman sarasen hintaero ei ole merkittävä, mutta mikäli aseella varustetaan 200 000 taistelijaa on satasen euron hintaero = 20 miljoonaa euroa.
2) Miksi AR aseista ei ole Khyber-kopioita? Koska näiden aseiden valmituksessa on käytetty materiaaleja ja tekniikoita jotka ovat perus-metallityöstön ulottumattomissa. AK-pohjaisessa aseessa varaosat voivat olla kotimaisia, niin kauan kuin suomessa on yksikin metallipaja jäljellä.
3) Siinä sodassa johon Suomi todennäköisimmin joutuu, on helpompaa ostaa 5,56:sta ystävällismielisiltä ulkovalloilta kuin 5,54:ää
pstsika
Haukka
20 tai 60 miljoonaa on karkkirahaa. Ei vaikuta tuon mittakaavan ostoksissa yhtään tai ei saisi vaikuttaa. Samaten on aivan yhdentekevää maksaako aseen optinen tähtäin 400 € vai 700 €. Hintaero on olemassa lähinnä paperilla. Jokatapauksessa on selvää, että aseen varusteet maksavat enemmän kuin itse ase.
Mitkä varaosat? Nallipiikit? Tukit? Jouset? Varaosasarjoja kannattaisi tietysti tilata tehtaalta ja sitten ihan vain hylätä ja kannibalisoida vaurioituneet aseet. Toki jotain pieniä osia saadaan Suomessakin väkerrettyä, mutta on ihan yksi lysti onko aseessa kotimaista osaa vai ei. Noiden varaosien hankkiminen on muutenkin tehtävä ennakoiden eikä siinä vaiheessa kun pauke alkaa.
Päinvastoin kahina on varmaan niin nopea, että jos ulkopuolista patruunatäydennystä tapahtuu, niin se tulee kyllä sotasaaliina eikä avustuspudotuksina ja merikuljetuksina. Patruunatkin pitää hankkia täysimääräisesti jo rauhan aikana, vaikka taistelujoukot pystyisivätkin ottamaan sotasaalista välittömästi käyttöönsä, kuten mm. konekiväärien osalta.
kimmo.j
Respected Leader
Hinnalla on kuitenkin vaikutusta. Jos tähtäin maksaa 700€ niitä saa miljoonalla 1428 kpl ja 400€ tähtäimiä 2500 kpl. Kun rahaa on kuitenkin rajoitetusti käytössä on sillä merkitystä.
Varaosista ja patruunoista olen samaa mieltä pstsian kanssa. Toisaalta ei ar yhteensopivien osien teko mitäään ydinfysiikkaa ole. Niitä voidaan tuottaa kotimaassakin jos niin halutaan, mutta ei tietysti nyrkkipajan keinoin tilauksella "huomenna tulen hakemaan".
Varaosista ja patruunoista olen samaa mieltä pstsian kanssa. Toisaalta ei ar yhteensopivien osien teko mitäään ydinfysiikkaa ole. Niitä voidaan tuottaa kotimaassakin jos niin halutaan, mutta ei tietysti nyrkkipajan keinoin tilauksella "huomenna tulen hakemaan".
Niin Ruotsissa, Virossa ja Norjassa on 5.56x45 käytössä. 7.62x39:iä löytyy vain erittäin harvalta venäläisten erikoisjoukkojen sotilailta. Eli pikemminkin ystävällismieliset suhteet ja uniikiksi jäänyt patruunamme puoltavat vaihtoa. Kyllä Afrikassa joku armeija vielä käyttää 7.62x39:iä ja kyllähän ne amerikkalaisille ja suomalaisille urheiluampujille ne menevät.
Ei pidä ajatella kuitenkaan etteikö monimutkaisemmat laitteet vaativa konstruktio tulisi suurina määrinä yhtään kalliiksi, rajakustannus kuitenkin laskee jokaisen yksikön jälkeen.
Suomessa tehdään jo nyt AR-15 aseita. Jos tilausmäärät olisivat tarpeeksi suuria niin käytössä olisi myös se runko tehtäisiin pelkän koneistamisen lisäksi painevalamalla ja takomalla. Varaosat täytyy aina ostaa aseiden yhteydessä ettei käy kuten Rajavartiolaitoksen karbiineille...
Kun jokainen intin käynyt mies saisi henkilökohtaisen aseen kuten Sveitsissä niin aseita olisi aina tarpeeksi ja lähes koko aseistus vaihtuisi kymmenessä vuodessa. Puhumattaka muista hyödyistä.[/QUOTE][/QUOTE]
Lisätietoa tästä?Varaosat täytyy aina ostaa aseiden yhteydessä ettei käy kuten Rajavartiolaitoksen karbiineille...
Ei löydy.
Viimeksi muokattu:
Käytä laudan hakukonetta.