Suomalaisten SS-miesten osuutta sotarikoksiin tutkitaan taas. Sahtikeisari Pekka Kääriäinen puolustaa veteraanien kunniaa.
HÄN 23.11.2018 06:00
TEKSTI TERHI HAUTAMÄKI KUVAT NICLAS MÄKELÄ
Pekka Kääriäinen kotipihansa rantakaislikossa Lammilla.
SOTILASKYPÄRÄN kyljessä komeilevat kahta salamaa muistuttavat SS-kirjaimet. Useimmille tämän päivän ihmisille tunnukset tuovat mieleen natsit, juutalaisvainot ja keskitysleirit. Harva haluaa tulla yhdistetyksi pahamaineisiin symboleihin.
Ei ainakaan, jos on tunnettu henkilö, kuten Pekka Kääriäinen: panimoyrittäjä ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Hämeenlinnassa.
Mutta Kääriäinen ei näe mitään syytä hävetä kädessään olevaa kypärää. Hänen isänsä Keijo Kääriäinen oli yksi 1 400 Saksaan lähteneistä vapaaehtoisista, jotka palvelivat Waffen-SS-joukkojen Wiking-divisioonassa toisessa maailmansodassa.
Siis yksi seikkailunhaluisista mutta epäpoliittisista nuorukaisista, jotka lähtivät paljosta tietämättöminä sotilasoppia saamaan.
Tämä on se kertomus, jonka Pekka Kääriäinen isältään kuuli. Se on myös ollut vallitseva tulkinta suomalaisista SS-joukoista, ja sitä Kääriäinen on tuonut esiin SS-vapaaehtoisten Veljesapu-Perinneyhdistyksenpuheenjohtajana.
Nyt on esitetty uusia tulkintoja, haastettu aiempaa historiankirjoitusta.
”Yllättävän paljon töitä joutuu yhä tekemään. Puolustamaan veteraanien kunniaa aiheettomia syytöksiä ja epäilyksiä vastaan”, Kääriäinen sanoo.
Toukokuussa valtioneuvoston kanslia tiedotti, että Kansallisarkisto aloittaa arkistoselvityksen suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen.
Selvitystä pyysi toisen maailmansodan sotarikollisia jäljittävä Simon Wiesenthal -keskus.
Lokakuussa Atena-kustantamolta ilmestyiAndré Swanströmin teos Hakaristin ritarit, joka kyseenalaistaa suomalaisten puhtoista kuvaa.
1960-luvulla SS-miehistä kirjoittanut professori Mauno Jokipii on antanut teoksissaan ymmärtää, että suomalaiset olivat vain sotarikosten sivustakatsojia.
Swanström esittää, että Jokipii kaunisteli suomalaisten roolia ja pimitti näiden aatteellista taustaa. Palvelusitoumuksissa melkein puolet lähtijöistä ilmoitti puoluekannakseen Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n tai muun fasistisen ryhmittymän.
”Se on puppua, sanon suoraan”, Kääriäinen toteaa.
Hän on rauhallinen, hiljaiseen sävyyn puhuva mies. SS-miesten poliittisuudesta puhuessaankin hänen äänensä kohoaa vain vähän.
”Kun Saksan armeijaan on haluttu mennä, on tietysti mietitty, mitähän paperiin pitäisi täyttää. Kaverit olivat 17–18-kesäisiä. Eivät he olleet poliittisesti valveutuneita. Suojeluskunnassa oli ollut tosi moni, kuten siihen aikaan oltiin. IKL:ssä ei isäni ollut missään tapauksessa mukana.”
Kääriäinen toistaa aiemman tiedon, jonka mukaan ääriainekset karsittiin joukosta. Swanströmin mukaan ääriaineksia oli huomattavan paljon.
Saksamielisiä oli kyllä, Kääriäinen sanoo. Se oli eri juttu.
”Ei sinne lähdetty aatteen takia. Varmaan joku meni, en sitä kiellä, mutta lähinnä pojilla oli into saada koulutusta.”
Entä ne sotarikokset? Swanström mainitsee raskauttavana todisteena SS-mies Olavi Karpalon kirjeen, jossa tämä haikailee Suomen rintamalle ja huomauttaa, että ”juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme”.
Aika suoraa puhetta. Mutta Kääriäisen mielestä Swanströmin kirjassa ei ole mitään, mikä todistaisi sotarikoksista.
”En hyväksy arvuuttelua, joka ei perustu miesten kertomiin tosiasioihin. Jälkikäteen lähdetään tulkitsemaan historiaa tämän päivän olettamien ja tiedon pohjalta.”
Kääriäinen tuntee SS-miesten puolustamisen velvollisuudekseen. Jälkipolvelle se on siirtynyt luonnollisista syistä: SS-miehiä on elossa enää yhdeksän, nuorinkin 94-vuotias.
”SILLOIN joskus oli olevinaan niin kiirettä. Olisin halunnut jutella paljon paremmin.”
Isän SS-tausta ei ollut Kääriäisen lapsuudenkodissa salaisuus. Hän pohtii, että isän menneisyys olisi saanut kiinnostaa vielä paljon enemmän.
”Jos päiväkirjoja ei olisi, en tietäisi juuri mitään.”
Päiväkirjasta selvisi, että into lähteä Saksaan oli kova. Kun Kouvolan lyseon voimistelunopettaja oli pyytänyt poikia juhlasaliin ja kertonut mahdollisuudesta päästä sotilaskoulutukseen, lähes kaikki olisivat olleet lähdössä saman tien.
Talvisodan tappiot kaivelivat nuorten miesten mieltä, Saksan sotilasmahti kiehtoi, eivätkä luvatut päivärahatkaan kuulostaneet kehnommilta.
”Isän äiti ei olisi laskenut häntä eikä oikein isänsäkään, mutta he kuitenkin hyväksyivät hänen lähtönsä.”
Keijo Kääriäinen kirjoitti, kuinka jännää oli matkata Turusta laivalla Saksaan. Hän ei tiennyt tarkkaa kohdetta eikä aselajia, johon oli menossa.
Saksassa nuorukaisilta kysyttiin, kuka oli jo ollut armeijassa tai sodassa. Keijo Kääriäinen oli: talvisodassa 16-vuotiaana. Jaettiin kypärät ja varusteet. Käytiin muutaman kerran ampumassa. Sitten lähdettiin kohti itärintamaa.
Kääriäisen mukaan monelle tuli yllätyksenä, että sotilaskoulutuksen sijaan he joutuivat operaatio Barbarossaan eli Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon.
Moni pettyi muutenkin. Saksalaiset upseerit pistivät suomalaisia kiillottamaan saappaitaan ja juoksuttivat asioilla. Kun jatkosota alkoi, moni hinkui kotimaata puolustamaan, mutta kahden vuoden palvelusopimuksesta ei noin vain irtauduttu.
SEN yhden kysymyksen Kääriäinen kysyi isältä vasta 1980-luvulla. Hyvä että kysyi, sillä 1990-luvulla Alzheimerin tautia sairastaneelta isältä ei saanut enää luotettavia muistikuvia.
Tiesivätkö Keijo Kääriäinen ja kumppanit juutalaisten kansanmurhasta?
”Isä sanoi, etteivät todellakaan tienneet. He tiesivät, että leirejä on ja että juutalaisia käytettiin työläisinä kuten sotavankeja. Hän mainitsee päiväkirjassaan, ettei juutalaisilla ollut ihmisarvoa saksalaisten silmissä.”
Mutta että juutalaisia tapettiin järjestelmällisesti. Ei, vaikka kaikenlaista he näkivät. Keijo Kääriäinen kirjoitti muun muassa: ”Vihdoin pysähdyimme erääseen pieneen kylään, jonka asukkaat kantoivat meille kilvan voileipiä, maitoa ja kananmunia. Kiitollisuudeksi ampuivat saksalaiset useita hieman tummahkoja ukrainalaisia, väittäen heitä juutalaisiksi. Se oli minusta sikamaisuuden huippu!
Pekka Kääriäisen mukaan isä sanoi, että onneksi itse emme tällaista joutuneet tekemään.
Keijo Kääriäinen ei myöskään koskaan vannonut valaa Hitlerin Saksalle. Hän ratkaisi moraalisen pulman livahtamalla kaupungille valatilaisuuden ajaksi, ja otti siitä rangaistuksen.
Pekka Kääriäinen sanoo, että perinneyhdistys on antanut kaiken aineiston tutkijoiden käyttöön ja antaa edelleen. Hän itse ei usko, että rivisotilaiden kontolta löytyisi sotarikoksia.
”Ei heillä ollut valtaa. Ja jos joku on heitä komentanut, haluaisin nähdä sen rivisotilaan, joka kieltäytyy.”
Miten SS-miehen poika kokee, jos selvityksessä paljastuukin jotain synkkää?
”Sitten paljastuu. Ei se koko joukkoa voi koskea. 1 400 ihmistä on aikamoinen otos erilaisista taustoista ja erilaisista kodeista.”
Kääriäisen isä lähti Saksaan sotilaaksi. Hän itse perusti Berliiniin olutravintolan.
ENSIMMÄISEN sahtinsa Pekka Kääriäinen valmisti 14-vuotiaana. Naapurissa asui Rantasen Pentti, joka vei poikia kalaan ja pyysi välillä Kääriäistä avuksi sahdintekoon.
”Tykkäsin siitä, käsillä tekemisestä. Koin sen omakseni. Ei ollut mitään mittareita, vaan valmistus tapahtui perimätietona.”
Kääriäistä voi pitää nykyisen pienpanimobuumin kummisetänä. Hänen vuonna 1987 perustamansa Lammin Sahtikertoo olevansa Suomen ensimmäinen pienpanimo.
Sahti on ohra- ja ruismaltaista valmistettu pintahiivatyyppinen olut. Se on kahden viikon käymisen jälkeen valmista eikä sitä suodateta vaan tarjoillaan sellaisenaan, sameana. Maltaita käytetään enemmän kuin olueen, ja erityisen makuvivahteen tuo kataja.
Suomen historiassa sahti on juhlajuoma, jota on nautittu runsain määrin mutta hilpeissä tunnelmissa. Yleinen kokemus kuuluu, että sahti menee ensin jalkoihin, sitten vasta päähän.
Kääriäinen viljeli nuorena maata, kävi yrittäjäopiston Kauhavalla ja opiskeli Helsingissä kauppakorkeakoulussa. Hän teki gradunsakin sahdista.
Pienpanimon pito 1980-luvulla oli kankeaa. Aluksi asiakkaan piti maksaa sahti Alkossa ja noutaa tuote valmistajalta. Puoliso Sirpa Kääriäinen perusti Lammin Alkon viereen paperikaupan, josta asiakkaat hakivat kanisterin luovutustodistusta vastaan.
PANIMO sijaitsee Kääriäisen äidin lapsuudenkodin tiluksilla. Se on parinsadan metrin päässä Kääriäisen kodista, joka on taiteilija Werner Åströmin entinen ateljeehuvila.
Tuotanto on vajaat 30 000 litraa vuodessa.
”Itse keittelen sahdit edelleen”, Kääriäinen kertoo.
Kesällä yrityksessä on henkilökuntaa 15–20, ja myös Kääriäisen lapset ovat mukana. Merkittävä osa tuotoista tulee kahdesta kesäravintolasta sekä oluttapahtumista. Kääriäinen on perustanut sahdinvalmistuksen SM-kilpailut sekä Suuret oluet, pienet panimot -tapahtuman.
Sahti on suomalainen erikoisuus, jonka valmistaa kaupallisesti viisi panimoa. Maailman olutpiireissä se on tunnetumpaa kuin luulisi. Lammin Sahdin tuotteita on myyty newyorkilaisissa olutravintoloissa, joissa sahti nauttii eräänlaista muinaisoluen kulttimainetta.
Mainetta on levittänyt etenkin Michael Jackson – ei se laulaja vaan samanniminen olutguru, joka on kuvannut sahtia ”oluenteon historian puuttuvaksi renkaaksi Mesopotamian ja nykypäivän välillä”. Ihanteellinen vientituote sahti ei ole, sillä se on parhaimmillaan tuoreeltaan.
Lammin Sahti on vaimon ja kolmen lapsen nimissä, Kääriäinen ei enää omista sitä. Syy on pitkällinen taistelu verottajan kanssa.
Suomessa pienpanimoita tuetaan veronalennuksin. Verottajan mukaan Kääriäisen omistus Lammin Sahdissa ja Bryggeri Helsinki -panimoravintolaapyörittävässä Rakuuna Oluessa tekivät panimoista riippuvaiset. Tämän vuoksi veronalennus on evätty ja mätkyjä langetettu. Kääriäinen sanoo tämän olevan vastoin EU:n kantaa, jonka mukaan kahta tarpeeksi pientä panimoa voidaan kohdella verotuksessa yhtenä.
Kääriäisen omistama Lappeenrannan panimo teki saman tulkinnan takia konkurssin vuonna 1996. Puoli miljoonaa litraa olutta kaadettiin viemäriin.
Konkurssi oli Kääriäiselle uran vaikein paikka ja vei hänet henkilökohtaiseen velkajärjestelyyn.
”Sain 15 vuoden sopimuksen, jota 12 vuotta lusin ja sitten pääsin irti.”
Nykyisin olutbisnekset luistavat. Bryggeri Helsinki avasi vastikään toisen ravintolan Berliinin Prenzlauer Bergiin.
Tutustu nyt digipalveluun
9,95 €/kk
Painetun lehden kestotilaajalle
digipalvelu 2,50 €/kk
TILAA NYT
”SE on sellaista mielen tyhjentämistä, kun pyörät irtoavat maasta.”
Jos säät suosivat ja aikaa riittää, Kääriäinen lentää. Hänellä on oma ultrakevyt kaksipaikkainen lentokone, tai tarkemmin kolmasosan omistus siitä.
Harrastus on perua isältä. Keijo Kääriäinen teki sodan jälkeen lentoharrastuksestaan itselleen työn.
Keijo Kääriäinen hankki koneita ja perusti Vuokralento Oy -yrityksen. Hän myös valokuvasi työuransa aikana mittavan kokoelman ilmakuvia eri puolilta Suomea.
Hänelle ei koitunut SS-menneisyydestä hankaluuksia kuten joillekin SS-miehille, joita katsottiin karsaasti tietyissä viroissa ja yrityksissä.
Välillä hän silti koki, että häntä tarkkailtiin. Ainakin kerran joku kävi ikkunan takana.
Noihin aikoihin Keijo Kääriäinen teki valepunkan sänkyynsä ja nukkui yläkomerossa konepistoolien kanssa.
Pelko hellitti vähitellen. Monen SS-vapaaehtoisen mielessä kyti silti pitkään suunnitelma, miten lähteä maasta nopeasti.
KUKA
HÄN 23.11.2018 06:00
TEKSTI TERHI HAUTAMÄKI KUVAT NICLAS MÄKELÄ
Pekka Kääriäinen kotipihansa rantakaislikossa Lammilla.
SOTILASKYPÄRÄN kyljessä komeilevat kahta salamaa muistuttavat SS-kirjaimet. Useimmille tämän päivän ihmisille tunnukset tuovat mieleen natsit, juutalaisvainot ja keskitysleirit. Harva haluaa tulla yhdistetyksi pahamaineisiin symboleihin.
Ei ainakaan, jos on tunnettu henkilö, kuten Pekka Kääriäinen: panimoyrittäjä ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Hämeenlinnassa.
Mutta Kääriäinen ei näe mitään syytä hävetä kädessään olevaa kypärää. Hänen isänsä Keijo Kääriäinen oli yksi 1 400 Saksaan lähteneistä vapaaehtoisista, jotka palvelivat Waffen-SS-joukkojen Wiking-divisioonassa toisessa maailmansodassa.
Siis yksi seikkailunhaluisista mutta epäpoliittisista nuorukaisista, jotka lähtivät paljosta tietämättöminä sotilasoppia saamaan.
Tämä on se kertomus, jonka Pekka Kääriäinen isältään kuuli. Se on myös ollut vallitseva tulkinta suomalaisista SS-joukoista, ja sitä Kääriäinen on tuonut esiin SS-vapaaehtoisten Veljesapu-Perinneyhdistyksenpuheenjohtajana.
Nyt on esitetty uusia tulkintoja, haastettu aiempaa historiankirjoitusta.
”Yllättävän paljon töitä joutuu yhä tekemään. Puolustamaan veteraanien kunniaa aiheettomia syytöksiä ja epäilyksiä vastaan”, Kääriäinen sanoo.
”En hyväksy arvuuttelua, joka ei perustu miesten kertomaan.”
SUOMALAISTEN SS-historia on noussut tänä vuonna esiin pariinkin otteeseen.Toukokuussa valtioneuvoston kanslia tiedotti, että Kansallisarkisto aloittaa arkistoselvityksen suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen.
Selvitystä pyysi toisen maailmansodan sotarikollisia jäljittävä Simon Wiesenthal -keskus.
Lokakuussa Atena-kustantamolta ilmestyiAndré Swanströmin teos Hakaristin ritarit, joka kyseenalaistaa suomalaisten puhtoista kuvaa.
1960-luvulla SS-miehistä kirjoittanut professori Mauno Jokipii on antanut teoksissaan ymmärtää, että suomalaiset olivat vain sotarikosten sivustakatsojia.
Swanström esittää, että Jokipii kaunisteli suomalaisten roolia ja pimitti näiden aatteellista taustaa. Palvelusitoumuksissa melkein puolet lähtijöistä ilmoitti puoluekannakseen Isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n tai muun fasistisen ryhmittymän.
”Se on puppua, sanon suoraan”, Kääriäinen toteaa.
Hän on rauhallinen, hiljaiseen sävyyn puhuva mies. SS-miesten poliittisuudesta puhuessaankin hänen äänensä kohoaa vain vähän.
”Kun Saksan armeijaan on haluttu mennä, on tietysti mietitty, mitähän paperiin pitäisi täyttää. Kaverit olivat 17–18-kesäisiä. Eivät he olleet poliittisesti valveutuneita. Suojeluskunnassa oli ollut tosi moni, kuten siihen aikaan oltiin. IKL:ssä ei isäni ollut missään tapauksessa mukana.”
Kääriäinen toistaa aiemman tiedon, jonka mukaan ääriainekset karsittiin joukosta. Swanströmin mukaan ääriaineksia oli huomattavan paljon.
Saksamielisiä oli kyllä, Kääriäinen sanoo. Se oli eri juttu.
”Ei sinne lähdetty aatteen takia. Varmaan joku meni, en sitä kiellä, mutta lähinnä pojilla oli into saada koulutusta.”
Entä ne sotarikokset? Swanström mainitsee raskauttavana todisteena SS-mies Olavi Karpalon kirjeen, jossa tämä haikailee Suomen rintamalle ja huomauttaa, että ”juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme”.
Aika suoraa puhetta. Mutta Kääriäisen mielestä Swanströmin kirjassa ei ole mitään, mikä todistaisi sotarikoksista.
”En hyväksy arvuuttelua, joka ei perustu miesten kertomiin tosiasioihin. Jälkikäteen lähdetään tulkitsemaan historiaa tämän päivän olettamien ja tiedon pohjalta.”
Kääriäinen tuntee SS-miesten puolustamisen velvollisuudekseen. Jälkipolvelle se on siirtynyt luonnollisista syistä: SS-miehiä on elossa enää yhdeksän, nuorinkin 94-vuotias.
”SILLOIN joskus oli olevinaan niin kiirettä. Olisin halunnut jutella paljon paremmin.”
Isän SS-tausta ei ollut Kääriäisen lapsuudenkodissa salaisuus. Hän pohtii, että isän menneisyys olisi saanut kiinnostaa vielä paljon enemmän.
”Jos päiväkirjoja ei olisi, en tietäisi juuri mitään.”
Päiväkirjasta selvisi, että into lähteä Saksaan oli kova. Kun Kouvolan lyseon voimistelunopettaja oli pyytänyt poikia juhlasaliin ja kertonut mahdollisuudesta päästä sotilaskoulutukseen, lähes kaikki olisivat olleet lähdössä saman tien.
Talvisodan tappiot kaivelivat nuorten miesten mieltä, Saksan sotilasmahti kiehtoi, eivätkä luvatut päivärahatkaan kuulostaneet kehnommilta.
”Isän äiti ei olisi laskenut häntä eikä oikein isänsäkään, mutta he kuitenkin hyväksyivät hänen lähtönsä.”
Keijo Kääriäinen kirjoitti, kuinka jännää oli matkata Turusta laivalla Saksaan. Hän ei tiennyt tarkkaa kohdetta eikä aselajia, johon oli menossa.
Saksassa nuorukaisilta kysyttiin, kuka oli jo ollut armeijassa tai sodassa. Keijo Kääriäinen oli: talvisodassa 16-vuotiaana. Jaettiin kypärät ja varusteet. Käytiin muutaman kerran ampumassa. Sitten lähdettiin kohti itärintamaa.
Kääriäisen mukaan monelle tuli yllätyksenä, että sotilaskoulutuksen sijaan he joutuivat operaatio Barbarossaan eli Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon.
Moni pettyi muutenkin. Saksalaiset upseerit pistivät suomalaisia kiillottamaan saappaitaan ja juoksuttivat asioilla. Kun jatkosota alkoi, moni hinkui kotimaata puolustamaan, mutta kahden vuoden palvelusopimuksesta ei noin vain irtauduttu.
SEN yhden kysymyksen Kääriäinen kysyi isältä vasta 1980-luvulla. Hyvä että kysyi, sillä 1990-luvulla Alzheimerin tautia sairastaneelta isältä ei saanut enää luotettavia muistikuvia.
Tiesivätkö Keijo Kääriäinen ja kumppanit juutalaisten kansanmurhasta?
”Isä sanoi, etteivät todellakaan tienneet. He tiesivät, että leirejä on ja että juutalaisia käytettiin työläisinä kuten sotavankeja. Hän mainitsee päiväkirjassaan, ettei juutalaisilla ollut ihmisarvoa saksalaisten silmissä.”
Mutta että juutalaisia tapettiin järjestelmällisesti. Ei, vaikka kaikenlaista he näkivät. Keijo Kääriäinen kirjoitti muun muassa: ”Vihdoin pysähdyimme erääseen pieneen kylään, jonka asukkaat kantoivat meille kilvan voileipiä, maitoa ja kananmunia. Kiitollisuudeksi ampuivat saksalaiset useita hieman tummahkoja ukrainalaisia, väittäen heitä juutalaisiksi. Se oli minusta sikamaisuuden huippu!
Pekka Kääriäisen mukaan isä sanoi, että onneksi itse emme tällaista joutuneet tekemään.
Keijo Kääriäinen ei myöskään koskaan vannonut valaa Hitlerin Saksalle. Hän ratkaisi moraalisen pulman livahtamalla kaupungille valatilaisuuden ajaksi, ja otti siitä rangaistuksen.
Pekka Kääriäinen sanoo, että perinneyhdistys on antanut kaiken aineiston tutkijoiden käyttöön ja antaa edelleen. Hän itse ei usko, että rivisotilaiden kontolta löytyisi sotarikoksia.
”Ei heillä ollut valtaa. Ja jos joku on heitä komentanut, haluaisin nähdä sen rivisotilaan, joka kieltäytyy.”
Miten SS-miehen poika kokee, jos selvityksessä paljastuukin jotain synkkää?
”Sitten paljastuu. Ei se koko joukkoa voi koskea. 1 400 ihmistä on aikamoinen otos erilaisista taustoista ja erilaisista kodeista.”
Kääriäisen isä lähti Saksaan sotilaaksi. Hän itse perusti Berliiniin olutravintolan.
ENSIMMÄISEN sahtinsa Pekka Kääriäinen valmisti 14-vuotiaana. Naapurissa asui Rantasen Pentti, joka vei poikia kalaan ja pyysi välillä Kääriäistä avuksi sahdintekoon.
”Tykkäsin siitä, käsillä tekemisestä. Koin sen omakseni. Ei ollut mitään mittareita, vaan valmistus tapahtui perimätietona.”
Kääriäistä voi pitää nykyisen pienpanimobuumin kummisetänä. Hänen vuonna 1987 perustamansa Lammin Sahtikertoo olevansa Suomen ensimmäinen pienpanimo.
Sahti on ohra- ja ruismaltaista valmistettu pintahiivatyyppinen olut. Se on kahden viikon käymisen jälkeen valmista eikä sitä suodateta vaan tarjoillaan sellaisenaan, sameana. Maltaita käytetään enemmän kuin olueen, ja erityisen makuvivahteen tuo kataja.
Suomen historiassa sahti on juhlajuoma, jota on nautittu runsain määrin mutta hilpeissä tunnelmissa. Yleinen kokemus kuuluu, että sahti menee ensin jalkoihin, sitten vasta päähän.
Kääriäinen viljeli nuorena maata, kävi yrittäjäopiston Kauhavalla ja opiskeli Helsingissä kauppakorkeakoulussa. Hän teki gradunsakin sahdista.
Pienpanimon pito 1980-luvulla oli kankeaa. Aluksi asiakkaan piti maksaa sahti Alkossa ja noutaa tuote valmistajalta. Puoliso Sirpa Kääriäinen perusti Lammin Alkon viereen paperikaupan, josta asiakkaat hakivat kanisterin luovutustodistusta vastaan.
PANIMO sijaitsee Kääriäisen äidin lapsuudenkodin tiluksilla. Se on parinsadan metrin päässä Kääriäisen kodista, joka on taiteilija Werner Åströmin entinen ateljeehuvila.
Tuotanto on vajaat 30 000 litraa vuodessa.
”Itse keittelen sahdit edelleen”, Kääriäinen kertoo.
Kesällä yrityksessä on henkilökuntaa 15–20, ja myös Kääriäisen lapset ovat mukana. Merkittävä osa tuotoista tulee kahdesta kesäravintolasta sekä oluttapahtumista. Kääriäinen on perustanut sahdinvalmistuksen SM-kilpailut sekä Suuret oluet, pienet panimot -tapahtuman.
Sahti on suomalainen erikoisuus, jonka valmistaa kaupallisesti viisi panimoa. Maailman olutpiireissä se on tunnetumpaa kuin luulisi. Lammin Sahdin tuotteita on myyty newyorkilaisissa olutravintoloissa, joissa sahti nauttii eräänlaista muinaisoluen kulttimainetta.
Mainetta on levittänyt etenkin Michael Jackson – ei se laulaja vaan samanniminen olutguru, joka on kuvannut sahtia ”oluenteon historian puuttuvaksi renkaaksi Mesopotamian ja nykypäivän välillä”. Ihanteellinen vientituote sahti ei ole, sillä se on parhaimmillaan tuoreeltaan.
Lammin Sahti on vaimon ja kolmen lapsen nimissä, Kääriäinen ei enää omista sitä. Syy on pitkällinen taistelu verottajan kanssa.
Suomessa pienpanimoita tuetaan veronalennuksin. Verottajan mukaan Kääriäisen omistus Lammin Sahdissa ja Bryggeri Helsinki -panimoravintolaapyörittävässä Rakuuna Oluessa tekivät panimoista riippuvaiset. Tämän vuoksi veronalennus on evätty ja mätkyjä langetettu. Kääriäinen sanoo tämän olevan vastoin EU:n kantaa, jonka mukaan kahta tarpeeksi pientä panimoa voidaan kohdella verotuksessa yhtenä.
Kääriäisen omistama Lappeenrannan panimo teki saman tulkinnan takia konkurssin vuonna 1996. Puoli miljoonaa litraa olutta kaadettiin viemäriin.
Konkurssi oli Kääriäiselle uran vaikein paikka ja vei hänet henkilökohtaiseen velkajärjestelyyn.
”Sain 15 vuoden sopimuksen, jota 12 vuotta lusin ja sitten pääsin irti.”
Nykyisin olutbisnekset luistavat. Bryggeri Helsinki avasi vastikään toisen ravintolan Berliinin Prenzlauer Bergiin.
Tutustu nyt digipalveluun9,95 €/kk
Painetun lehden kestotilaajalle
digipalvelu 2,50 €/kk
TILAA NYT
”SE on sellaista mielen tyhjentämistä, kun pyörät irtoavat maasta.”
Jos säät suosivat ja aikaa riittää, Kääriäinen lentää. Hänellä on oma ultrakevyt kaksipaikkainen lentokone, tai tarkemmin kolmasosan omistus siitä.
Harrastus on perua isältä. Keijo Kääriäinen teki sodan jälkeen lentoharrastuksestaan itselleen työn.
Keijo Kääriäinen hankki koneita ja perusti Vuokralento Oy -yrityksen. Hän myös valokuvasi työuransa aikana mittavan kokoelman ilmakuvia eri puolilta Suomea.
Hänelle ei koitunut SS-menneisyydestä hankaluuksia kuten joillekin SS-miehille, joita katsottiin karsaasti tietyissä viroissa ja yrityksissä.
Välillä hän silti koki, että häntä tarkkailtiin. Ainakin kerran joku kävi ikkunan takana.
Noihin aikoihin Keijo Kääriäinen teki valepunkan sänkyynsä ja nukkui yläkomerossa konepistoolien kanssa.
Pelko hellitti vähitellen. Monen SS-vapaaehtoisen mielessä kyti silti pitkään suunnitelma, miten lähteä maasta nopeasti.
KUKA
- Pekka Kääriäinen
- Ikä: 62
- Syntymäpaikka: Helsinki
- Kotipaikka: Lammi
- Työ: panimoyrittäjä, hallituksen puheenjohtaja, Rakuuna Olut Oy, Bryggeri Helsinki
- Koulutus: kauppatieteiden maisteri
- Harrastukset: puheenjohtajuus Veljesapu-Perinneyhdistyksessä ja Suomen Sahtiseurassa, sotahistoria ja maanpuolustus (arvo majuri), hirvenmetsästys, lentäminen
