90-vuotias SS-mies kertoo katkeruudesta: Meistä tuli Suomessa toisen luokan kansalaisia

Tämän suomalaisten natsifikaation ja toisaalta saksalaisten yhä jatkuvien katumusharjoitusten (hei sodan päättymisestä on vasta 70 jotain vuotta) rinnalle haluaisin, joko Wiesenthalin avulla tai ilman, selvityksen itänaapurin askarteluista antti semiittisessa kontekstissa. No empähän pidättele hengitystäni, sodan voittajat sanelevat säännöt ja suuntaviivat...
Meinaatko bolshevikkihallinnon tekemiä asioita, jotka voidaan tulkita juutalaisvastaisiksi? Vaikkapa Benjamin Pinkuksen 'The Jews of the Soviet Union', joka myös alkupuolellaan muistaa kertoa, että juutalaiset perivät saksalaisten etuoikeutetun (Venäjän keisarikunnassa) aseman Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa.

'En ole juutalainen', vastasi Bronstein, kun kiovalainen rabbi tuli pyytämään apua bolshevikkien pakko-otoilta (mutta VeTshekan täytyi lähettää Kiovan Tshekalle vuonna 1919 - jolloin 75% sen turvallisuusmiehistä oli juutalaisia - nootti, että pitäisi malliksi teloittaa muutama juutalainenkin eli juutalaiset bolshevikit ja/tai turvallisuusmiehet suojelivat kyllä omiaankin).

Moni juutalainen näyttäisi heittäneen judaismin ja juutalaisen identiteettinsä yli laidan ryhtyessään vallankumouksellisiksi, mutta ei ehkä lopullisesti.
Erich Haberin teos 'Jews and Revolution in Nineteenth-Century Russia' näyttää toteen, että monet juutalaiset palasivat uskonnon pariin kun vallankumoukselliset puuhat menivät reisille (esimerkiksi Aleksanteri toisen murhan jälkeen, jolloin ohrana kävi työhön), vaikka olivatkin aikaisemmin näennäisesti maallistuneet.

Sama juttu tapahtui monelle Neuvostoliiton juutalaiselle, kun juutalaisten kulttuuriin (uskonnolliset laitokset menivät samaa tahtia kristittyjen laitosten kanssa) ruvettiin kajoamaan (esim. hebrean ja jiddishin käyttö kieltämään). Dzugasvili saattoi taikka ei saattanut ryhtyä valmistelemaan juutalaiskysymyksen ratkaisua viime hetkillään ns. lääkärisalaliiton merkeissä.

Mitään pitkäaikaista merkkiä Isä Aurinkoisen juutalaisvastaisuudesta ei ole; juutalaisten kulttuuriin ja yhteisöön tämä kävi käsiksi siksi, että piti näiden solidaarisuutta toisiaan kohtaan vaarallisena vallalleen. Israelin valtion perustamisen jälkeen ja juutalaisten pian hypätessä Yhdysvaltain kelkkaan, neuvostojohtajille ei jäänyt paljon vaihtoehtoja kenen puolelle filistealaisten maan kysymyksessä asettuvat (ja sieltä juurtaa suomalaisten entisten neuvostoystävien Israel-vastaisuus ja arabien perseennuolenta, joka näyttäisi kivasti periytyneen äänekkäimmille 'punaisille' ja 'vihreille').
 
Viimeksi muokattu:
Kihlströmin päiväkirja on kirjoitettu kokonaan passiivissa ja siitä on siksi vaikea erottaa sitä mitä Kihlström on tehnyt itse ja mihin hän on osallistunut, ja mitkä ovat koko joukko-osastoa koskevia asioita. Merkintä "6 kaatunutta, ammuttiin 100 ryssää" on varmasti koko osaston päivän taistelutoimintaa kuvaava ilmaisu (ja myös mahdollisesti taistelun "jälkiselvitys"). Oletettavasti Kihlström ei ole itse ampunut "100 ryssää" vaan hän kuvaa sitä mitä hänelle on kerrottu ja kenties nähnyt. Siksi on vaikea myös sanoa, ketkä ampuivat ne 4 juutalaista.
Minä en tunne Kihlströmin taustaa, mutta tuolla aiemmin todettiin hänen palvelleen muualla Wikingissä kuin suomalaispataljoonassa.
Samoin juutalaisten ja "ryssien" ampuminen ilmeisesti liittyy kostotoimenpiteisiin SS-upseerin joutumisesta tarkka-ampujan uhriksi.
Yleisellä tasolla voitaneen sanoa että tietyissä vaiheissa idän sotaretkeä "sadan ryssän" ampumiset kostotoimenpiteenä olivat ikävän tyypillisiä toimia.
Jos(kun) Kihlström viittaa päiväkirjassaan johonkin tällaiseen tapahtumaan, ei se siinä tapauksessa liity suomalaispataljoonaan tai suomalaisiin vaan SS-Wikingiin, joka on kuitenkin eri asia kuin Wikingin suomalaiset.
 

Se on nämä puunhalaajat ihan oma lukunsa. Kun kerran muuallakin niin myös meillä ja omatuntomme soihdunkantajiksi sitten ilmoittautuu pumpulissa kasvaneet ja kahvipullansa kastaneet joilla ei elämänkolhuja juuri kyljissään ole mutta itseriittoisuutta sitäkin enemmän.

Asiassa ei yhtään paina se seikka, että ehkä meillä ei ole samoja syitä kuin naapureilla, ehkä suhteemme natseihin, juutalaisiin ja sotaan ylipäätään oli toisenlainen.
 
Se on nämä puunhalaajat ihan oma lukunsa. Kun kerran muuallakin niin myös meillä ja omatuntomme soihdunkantajiksi sitten ilmoittautuu pumpulissa kasvaneet ja kahvipullansa kastaneet joilla ei elämänkolhuja juuri kyljissään ole mutta itseriittoisuutta sitäkin enemmän.

Asiassa ei yhtään paina se seikka, että ehkä meillä ei ole samoja syitä kuin naapureilla, ehkä suhteemme natseihin, juutalaisiin ja sotaan ylipäätään oli toisenlainen.
Niin - jos Aatu olisi voittanut idän mittelöt, nämä samat tyypit päivittelisivät NKVDn tekemiä kauhuuksia ultimaattisena pahana ja kulkisivat SS T-paidat päällä kylillä.

Sota oli sotaa, turha sitä on moralisoida. Varmasti Suomessakin oli nuoria Aatu-faneja jotka ostivat hänen juutalaisargumentit, värväytyivät SS:ään välirauhan aikana ja pääsivät rintamalle palvelemaan ideologiaansa. Eri asia on väittää että kaikki Suomalaiset SS-miehet olivat tätä porukkaa, varsinkin kun historiallinen fakta on se, että fasisteja yritettiin valtiovallan suunnalta nimenomaan karsia Insinööritoimisto Rataksen kutsunnoissa. Suurin osa lähtijöistä oli varmasti vain innokkaita nuoria poikia jotka olivat kuulleet jääkäriliikkeestä ja halusivat kantaa oman kortensa kekoon. Mitä tulee rintamamerkintöihin päiväkirjasta, kyllä siellä perillä varmasti se sitten selvisi mitä kaikkea siellä tapahtuu, mutta ei välttämättä ennen. Ihmeteltiinhän Saksalaisten tapoja kotirintamillakin kun niihin törmättiin (mm. sotavankien kohtelu). Jos tässä uusimman kohun päiväkirjaotteessa olisi lukenut "ammuimme" eikä "ammuttiin", silloin kohu olisi ymmärrettävää, mutta nyt kyse vaikuttaa olevan lähinnä tiettyjen piirien hyvesignaloinnista ja sisäisestä kaikukammiosta.
 
Silvennoinen munasi itsensä historiantutkijana Swanströmin kirjan arvostelussaan niin pahasti että tarttuu mihin tahansa oljenkorsiin pystyäkseen sanomaan arvostelijoilleen "noni, ähäkutti" :rolleyes:

Ei ole yllättävää että tämä viimeisin artikkeli laitettiin 'vain tilaajille' jotta kriittistä palautetta tulisi kommenteissa vähemmän. Hesarin normi_linja. Nyt-artikkeleistahan poistettiin kommentointi kokonaan koska siellä oli muutama toimittaja joiden jutut olivat niin käsittämätöntä tuubaa ettei niitä kukaan kestänyt ja palaute oli sen mukaista.
 
Keskusteluilta suomalaisten natsiyhteyksistä täytti asukastilan Berliinissä: saksalaiset eivät voi käsittää SS-perinnön vaalimista
Berliinissä suomalaisen olutravintolan ympärillä kipinöi kiista, joka saa miettimään, miten suomalaiset käsittelevät natsimenneisyyttä. Saksalaiset eivät voi ymmärtää, miksi suomalaisten SS-sotilaiden perintöä pitäisi vaalia ja miten perinnön vaalimista voisi pitää epäpoliittisena.
Anna-Liina Kauhanen HS28.3. 2:00


Berliinin Prenzlauer Bergissä asuva Ann-Marie von Löw ei aio jatkossa käydä kotikortteliensa suomalaisessa Bryggeri Helsinki -ravintolassa, koska sen omistaja toimii SS-sotilaiden veteraaniyhdistyksessä. (KUVA: Anna-Liina Kauhanen / HS)


Berliini

Kortteliyhdistyksen tila Berliinin Prenzlauer Bergissä on täynnä viimeistä tuolia myöten. Ikkunalaudallakin istutaan.

Tunnelma on erityinen, ja niin on tapaamisen aihekin. Tänne on kokoonnuttu keskustelemaan natsimenneisyydestä. Mutta vaikka paikka on Berliini, huomio on suomalaisten suhteessa natseihin.

Syynä on näiden korttelien uusi tulokas, viime syksynä avattu olutravintola Bryggeri Helsinki. Alkuvuodesta sitä vastaan alkoi näkyvä boikottikampanja. Postilaatikkoihin jaettiin lappusia, joissa ravintolan omistajaa Pekka Kääriäistäsyytettiin natsisympatioista.

Natsismia vastaan toimivien vasemmistoaktivistien syytös on kova, ja se on saanut monet kavahtamaan suomalaisia pienpanimo-oluita tarjoilevaa ravintolaa. Naapurustossa on kuitenkin myös niitä, jotka pohtivat, miksi natsiaatetta ihannoiva perustaisi ravintolansa juuri tänne, vauraisiin hipsterikortteleihin, joista boheemit porvarit ovat tehneen oman kuplansa.

Paikalla on niin boikotin puolustajia kuin sen vastustajia. Osa on sitä mieltä, että kovin sympaattisen ja liberaalin oloista ravintolaa pidä häätää, varsinkin, kun omistaja on astunut esiin ja kertonut, mitä tekee.

Kääriäinen on paitsi olutravintoloitsija, myös Veljesapu-perinneyhdistyksen puheenjohtaja. Tai oli. Kun boikotti alkoi, hän jätti luottamustehtävänsä yhdistyksessä ja pyysi lausunnossa anteeksi, että hänen osallistumisensa veteraanijärjestön toimintaan loi väärän vaikutelman.

”En yksinkertaisesti ymmärtänyt, miten erilaiset näkökulmat eri kansakunnille ja maille on jakamaamme historiaan. Minun olisi pitänyt ymmärtää tämä tosiasia ennen liiketoiminnan aloittamista Saksassa.”

Veljesapu vaalii niiden suomalaisten sotilaiden muistoa, jotka taistelivat vapaaehtoisina natsi-Saksan moottoroidussa SS-divisioonassa Wikingissä. Pekka Kääriäisen isä Keijo Kääriäinen lähti SS-joukkoihin 17-vuotiaana vapaaehtoisena saadakseen sotilaskoulutusta.

Keijo Kääriäisen menneisyys ja päiväkirjamerkinnät ovat osana myös Kansallisarkiston helmikuussa julkistamaa selvitystä suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941–1943. Selvitys soittaa, että suomalaiset sotilaat osallistuivat SS:n julmuuksiin huomattavasti enemmän kuin aiempi suomalainen historiantutkimus on tahtonut kertoa.

Pekka Kääriäinen ei ole itse keskustelutilaisuudessa, vaikka on Berliinissä ravintolassaan. Hän sanoo tilaisuuden jälkeen, ettei halunnut kärjistää tilannetta entisestään.

”Olen yrittänyt avoimesti kertoa, mitä teen ja miksi, mutta ehkä olin sinisilmäinen. Mutta eiköhän tämä ole vienyt turhat luulot siitä, että historia olisi vain historiaa. Se on Saksassa vahvasti tämänkin päivän politiikkaa.”

Keskustelutilaisuudessa kohtaavat saksalainen ja suomalainen tapa käsitellä natsimenneisyyttä. Vastakkain ovat muistamiskulttuurit, historiankirjoituksen erilaiset narratiivit, kaksi kansallista identiteettiä, joilla kuitenkin on yhteinen kipupiste, natsien tekemä joukkomurha.

Ensimmäisenä sanoo sanottavansa boikottikampanjaa edustava David KieferBündnis gegen Rechts -verkostosta. Kiefer on yllättynyt boikottikampanjan saamasta huomioista. Hän ei odottanut, että keskustelisi vielä suomalaisista SS-sotilaista kahden historiantutkijan kanssa.

Kiefer esittelee Veljesavun verkkosivuja. Koko yhdistys tuntuu saksalaisista käsittämättömältä. Varsinkin verkkosivujen kuvat pöyristyttävät. Kiefer näyttää vanhaa lehtijuttua, jonka kuvassa Kääriäinen esittelee isänsä SS-kypärää.

Kieferin mielestä kuvat kertovat SS-fetissistä. Hänen mielestään yhdistys yrittää normalisoida tai epäpolitisoida SS-joukot.

”Sivuilla ei ole minkäänlaista mainintaa uhreista.”

Keskustelu on vilkasta. Kukapa nyt natsia naapuriinsa haluaisi. Mutta mitä SS-sotilaiden perinneyhdistyksen puheenjohtajuus kertoo ihmisen ideologiasta ja mitä tekemistä sillä on ravintolan kanssa?

Kiezladenia ylläpitävän yhdistyksen johtaja Clemens Weber ei pidä siitä, että aktivistit aloittivat boikotin yrittämättä selvittää Kääriäiseltä, mistä Veljesavussa on kyse. ”Mikä antaa meille oikeuden puhua siitä, miten muiden on käsiteltävä natsimenneisyytensä?”

Tummaihoinen nainen kysyy, pitääkö hän pelätä kotikulmillaan. Houkuttelevatko ravintolan taustavoimat paikalle uusnatseja? Kiefer ei usko, että pelkoon on aihetta. ”Mutta emme voi tietää, rahoitammeko SS-sotilaiden perinneyhdistystä suomalaisia pienpanimo-oluita juomalla.”

Eräs nainen sanoo, että boikotti muistuttaa hänestä aivan liikaa sitä, mitä aikanaan kehotettiin olemaan ostamatta juutalaisilta.

Paikalla on myös Kansallisarkiston johtaja Jussi Nuorteva.

Nuorteva kertoo suomalaisten SS-sotilaiden historiasta Kansallisarkiston uuden selvityksen perusteella. Pekka Kääriäisen isästä Keijo Kääriäisestä ei tullut ilmi mitään, mikä oikeuttaisi hänen kutsumisensa natsiksi, Nuorteva sanoo.

”Hänen päiväkirjansa kertoo lopulta varsin kriittisestä asenteesta.”

Mutta tietenkin myös suomalaissotilaissa oli natseja. Suomen ero Hollantiin, Tanskaan ja Norjaan oli kuitenkin se, ettei Suomi ollut natsi-Saksan miehittämä, Nuorteva selostaa. Muista maista miehittäjämaan palvelukseen lähti itsekin natseja, mutta Suomi tavoitteli tukea Saksalta ja suomalaiset hakivat sotilaskoulutusta vastatakseen Neuvostoliiton uhkaan, Nuorteva sanoo.

Suomalaisessa historiantutkimuksessa on useita sokeita pisteitä, ja yksi niistä on se, miten suomalaisten SS-sotilaiden tekemiä julmuuksia on yritetty silotella. Kääriäinen ja muut Veljesavussa toimivat ovat virheellisen historiakuvan uhreja, Nuorteva pohtii.

”Suomalaiset ovat väistämättä osallistuneet juutalaisten surmaamiseen. Enemmänkin tässä on kysymys siitä, miksi historioitsijat ovat peitelleet sitä hyvin systemaattisesti.”

Nuorteva sanoo, että myös Saksassa pitäisi tarkistaa historiankirjoitusta. ”Edelleen kuva SS:stä on turhan positiivinen, vaikka surmaaminen oli täysin systemaattista.”

Mutta voiko vastuutaan vieläkin vältellä, korttelitilassa kysytään. ”Ravintola ei meitä kiinnosta, vaan se, että Veljesapu muuttaa puhetapaansa omasta osuudestaan”, Kiefer sanoo.

Saksalaisesta näkökulmasta on oikeastaan mahdotonta ymmärtää, että SS-sotilaiden perinnettä vaaliva yhdistys voisi olla epäpoliittinen, kuten yhdistys väittää. Eikä se voikaan olla, sanoo myös alustajaksi kutsuttu Greifswaldin yliopiston pohjoismaisen historian professori Cordelia Heß.

Heß pohtii suomalaisten outoa tapaa hahmottaa Suomen historiaa erillisyyden kautta. Historiamyytti Suomesta Saksan ja Neuvostoliiton pelipallona tai ajopuuna on vahva, vaikkei Suomi ollut mikään natsien julmuuksien sivustaseuraaja.

Suomessa on hyvin myöhään alettu ravistella kuvaa siitä, että yhteydet Saksaan pelastivat Suomen ja että suomalaiset vapaaehtoiset eivät olisi osallistuneet sotarikoksiin. Vasta Elina Sanan, André Swanströmin, Oula Silvennoisen ja Simo Muirin tutkimukset osoittavat toista, Heß sanoo.

Suomessa muistamiskulttuuri hakee vasta muotoaan. Helppoa se ei ole ollut Saksassakaan.

Kysymykset satojentuhansien Waffen-SS:n sotilaiden syyllisyydestä ja vastuusta sotarikoksista on vaivannut tutkijoita vuosikymmenet. Vasta 1980-luvun puolivälissä uusi sukupolvi sai muutettua narratiivia sellaiseksi, että tosiasiat myönnettiin. Suomessa prosessi on vielä kesken.

Veljesapu ei ole mitenkään ainutlaatuinen instituutio, Heß sanoo. Perinneyhdistyksellä on tai on ollut verrokkinsa muun muassa Itävallassa, Latviassa ja Saksassa.

Verrokit eivät tee kunniaa Veljesavulle. Muualla perinneyhdistykset ovat verkostoineen ja tapaamisineen nykyisin pitkälti uusnatsien toiminnan alustoja.

Saksan veteraanijärjestö HIAG vaikutti siihen, miten historiankirjoitusta siloiteltiin. Myös Veljesapu on vuosikymmenten saatossa rahoittamillaan tutkimuksilla vaalinut kuvaa siitä, että SS-joukkoihin osallistuminen oli kunniallista Suomen edun ajamista, ja se on osaltaan vaikeuttanut kriittistä tutkimusta, Heß sanoo.

Heß arvostelee suomalaisia siitä, että Veljesapu on päästetty helpolla ja sen on annettua omia SS-sotilaat. On kuin muut eivät saisi määritellä heitä. Näkökulman on annettu olla sotilashistoriaan keskittyvä.

Se on Heßin mielestä ongelma. Silloin missään ei puhuta uhreista. ”Selvitys suomalaisista SS-sotilaista on tärkeä askel suomalaisessa keskustelussa, mutta se ei voi olla viimeinen askel.”

Keskustelun jälkeen Andreas Pieper pohtii kuulemaansa.

Historioitsijat toivat keskustelun aivan toiselle tasolle, hän sanoo. Suomella on erityinen historia, ja kovin harva tiesi siitä mitään, hän arvioi. Silti suomalainen patrioottisuus näyttää erikoiselta.

”Saksalaiselle olisi mahdotonta asettua kuvaan SS-kypärän kanssa. Sillä olisi vain kaksi tarkoitusta, joko provosointi tai tuki. Ja jos joku sanoo, ettei kummastakaan ole kyse, emme usko.”

Ann-Marie von Löw tuli tilaisuuteen kahdesta syystä. Siksi, että hänen äitinsä on suomalainen ja siksi, että kyse on omista kotikulmista.

”Keskustelu sai kiinnostumaan lisää siitä, miten Suomi käsittelee oman fasisminsa historiaa. Täällä Saksassa Kääriäinen on kuitenkin nyt kierteessä, jossa antifasistit eivät jätä häntä rauhaan. Luulen, että hänen täytyy vielä pakata tavaransa, niin typerää kuin se on vaikka työntekijöiden näkökulmasta.”

Weberistä on harmi, ettei Kääriäinen ollut paikalla, mutta hän ymmärtää päätöksen. Weberin tietojen mukaan Kiefer ei olisi silloin tullut paikalle.

”Se on vähän sama kuin jos lähetyssaarnaaja sanoisi, että tulee paikalle vasta kun kaikki ovat kääntyneet hänen uskoonsa. Meidän saksalaisten, jos joidenkin, täytyy hyväksyä se, että asioiden ajattelu uudelleen vie aikaa. Miettikää, kauanko se on vienyt Saksalta.”
 
Hesarin artikkelissa lievästi sanoen myötähäpeää tuntien voi huomata kuinka vihervasemmistoksi ehkä luonnehdittava hesarin toimitus luulee nyt itse keksineensä, että itärintamalla tehtiin sotarikoksia. Huomaamatta, että tämän päivän perspektiivistä katsoen yhtäkään ritarillista sotajoukkoa, rintamaa tai kansakuntaa ei löydy saati että se olisi Neuvostoliiton ja Saksan välinen rintama.

Sitten tämä hesarin kuin saksalainenkin moraalin perään huutava joukko vielä yksinkertaistaa siinä kaljanhuurussaan sotarikokset ja pukee sen SS-uniformuun. Näin on saatu selkeä paketti ja voidaan itseruoskia useampi sodanjälkeinen sukupolvi - riittää, että ulkoiset tunnusmerkit täyttyvät eikä asiaa täydy pohtia saati tutkia sen yksityiskohtaisemmin.

Ja kun tämän vihervasemmistolainen tai vain muuten kansalaistietoinen porukka tilaa lisää kaljaa, on ratkaissut sotarikokset ja tarjoillut sen muillekin ymmärrettävässä yksinkertaistetussa paketissa ja samalla hieman sääliä tuntien ojentanut suomalaisia omassa historiankäsityksessä ja yhtä ravintoloitsijaa Berliinissä niin siinä samalla he peittävät pullon etiketin ja oman ymmärryksensä siitä, että pahan symboli on kullekin aina täysin omakohtainen kokemus. Ja joillekin hyvin todellinen eikä mikään harrastus.























EZXL2B3ATBGRZCQKLB7WXB7GPY.png
 
Asian perverssiyttä lisää, ainakin omalta osaltani, se etteivät saksalaiset ilmeisesti juurikaan pahoita mieltään puna armeijan kostona toteuttamasta raiskaus- ja tuhokampanjasta vyöryessään Saksaan 1944 ja 1945. Tai länsiliittoutuneiden systemaattisista terroripommituksista Saksan kaupunkeihin. Ainakin puna armeijan suoritukselle löytyy perustaa Saksan suoritteista idässä. Mutta onko SS:n tai Wehrmachtin sotarikosten systemaattinen analysointi, pahoittelu ja kansallinen itsehäpeä vain silmälaput silmillä suoritettua (puna-vihreää) valkopesua? Eikö historiantutkimuksen tulisi olla objektiivista sekä mahdollisimman laaja- alaisesti myös eri näkökulmia ja syy- seuraussuhteita huomioivaa? En yritä valkopestä tai glorifioida sen enempää Akselivaltojen puuhasteluja toisessa maailmansodassa, mutta eiköhän nyt vuosikymmeniä myöhemmin olisi jo aiheellista avata myös keskustelua ja tutkimusta myös voittajien suoritteista, syistä ja seurauksista...
 
Asian perverssiyttä lisää, ainakin omalta osaltani, se etteivät saksalaiset ilmeisesti juurikaan pahoita mieltään puna armeijan kostona toteuttamasta raiskaus- ja tuhokampanjasta vyöryessään Saksaan 1944 ja 1945. Tai länsiliittoutuneiden systemaattisista terroripommituksista Saksan kaupunkeihin. Ainakin puna armeijan suoritukselle löytyy perustaa Saksan suoritteista idässä. Mutta onko SS:n tai Wehrmachtin sotarikosten systemaattinen analysointi, pahoittelu ja kansallinen itsehäpeä vain silmälaput silmillä suoritettua (puna-vihreää) valkopesua? Eikö historiantutkimuksen tulisi olla objektiivista sekä mahdollisimman laaja- alaisesti myös eri näkökulmia ja syy- seuraussuhteita huomioivaa? En yritä valkopestä tai glorifioida sen enempää Akselivaltojen puuhasteluja toisessa maailmansodassa, mutta eiköhän nyt vuosikymmeniä myöhemmin olisi jo aiheellista avata myös keskustelua ja tutkimusta myös voittajien suoritteista, syistä ja seurauksista...

Saksan entinen ja edesmennyt liittokansleri Helmut Schmidt (itsekin WW2:n veteraani) totesi, että kun Saksan nimissä tehdyt rikokset ja niiden mittakaava otetaan huomioon, niin saksalaisena hän pitää viisaampana olla hiljaa saksalaisia kohtaan kohdistuneista toimista. Tarkoitti tällä massiivisia ilmapommituksia ja varsinkin puna-armeijan toimia saksalaissiviilejä kohtaan.
 
Saksan entinen ja edesmennyt liittokansleri Helmut Schmidt (itsekin WW2:n veteraani) totesi, että kun Saksan nimissä tehdyt rikokset ja niiden mittakaava otetaan huomioon, niin saksalaisena hän pitää viisaampana olla hiljaa saksalaisia kohtaan kohdistuneista toimista. Tarkoitti tällä massiivisia ilmapommituksia ja varsinkin puna-armeijan toimia saksalaissiviilejä kohtaan.

No näihän se menee. Nyt kuitenkin nämä nykyiset saksalaissukupolvet tai niiden omatuntona esiintyvät olettavat, että heillä on oikeus olla myös muiden saksalaisten kanssa sotineiden tai vain natsisaksan symboleita käyttäneiden omatuntona ja tuomareina. Ei heidän päähänsä mahdu, että joillekin hakaristin sijaan voi pahan synbolina toimia punatähti tai jokin muu tai, että hakaristi ja jopa SS-merkki on voinut olla jonkin ihan sen ajan näkökulmasta kunniallisen sotilaan kannettavana.
 
Kyllä suomalainen historiantutkimus ja -kirjoitus on kauttaaltaan ollut hyvin laadukasta, mitään suuria luurankoja ei ole pystytty löytymään, vaikka sitten painotuksia voi todeta olleen. Alkaen siitä ajopuuteoriasta, joka lopulta ehkä sitten oli pikemminkin koskiveneen ohjailua.

Jokipiin kirja on hyvä esimerkki, nyt siitä löytyi ensimmäinen suoranainen virhe jonka tiedän, mutta yhtälailla Jokipiin havainto oli samankaltainen: päättelee että sotarikoksiksi laskettavia tekoja on tapahtunut, mutta että koko porukkaa ei voi leimata.

Yhtälailla on kaivettu juutalaisluovutukset, sotavankikuolemat, internaatioleirikuolemat, uusia yksityiskohtia on löytynyt, painotus on saattanut hieman muuttua, mutta mitään yhtenäistä korjattavaa ei ole löytynyt.

Siitäpä muille maille oppia.

Olemme toki varmasti erilaisia siinä, että asenne SS-vapaaehtoisiin on todella toisenlainen kuin muissa maissa, mutta todella toisenlainen on lähtökohtakin.
ÖÖÖHH.

Nyt on pakko entisenä historiantutkijana ottaa vähän kantaa.

Suomessakin historiantutkimus on yhtä politisoitunutta ja tulkinnanvaraista kuten muuallakin. Silti totta on, että meillä pyritään ns. totuuteen (mikä se historiassa ikinä onkaan), eikä yleensä suoraan valehdella. Esim. Ajopuu-teoria on Arvi "Perkele" Korhosen käsialaa. Korhonen oli kovia isänmaallisuusmiehiä ennen sotaa ja sen aikana ja loi ajopuu-teorian virkatyönä. Mielestäni siihen aikaan hieno ja oikeaoppinen toimenpide, muttei täysin historiantutkimuksen metodit täyttävästi objektiivinen.

Tai Jokipiin Panttipataljoona. Veljesapu maksoi ison osan tutkimuksesta. Ja jopa minä tiedän paria sukupolvea nuorempana tutkijana tyyppejä, jotka ovat osallistuneet sotarikoksiin, vaikka Jokipii sivuuttaa heidät täysin.

Pääosa suomalaisesta viime sotien historiankirjoituksesta on ollut ihan kuranttia jo 1940-luvulta saakka, mutta esim. partisaanitoimintaa, talvisodan evakuointeja, sotavankien kohtelua tai vaikka SS-vapaaehtoisia koskevaa tietoa on tarkennettu myöhemmin.
 
ÖÖÖHH.

Nyt on pakko entisenä historiantutkijana ottaa vähän kantaa.

Suomessakin historiantutkimus on yhtä politisoitunutta ja tulkinnanvaraista kuten muuallakin. Silti totta on, että meillä pyritään ns. totuuteen (mikä se historiassa ikinä onkaan), eikä yleensä suoraan valehdella. Esim. Ajopuu-teoria on Arvi "Perkele" Korhosen käsialaa. Korhonen oli kovia isänmaallisuusmiehiä ennen sotaa ja sen aikana ja loi ajopuu-teorian virkatyönä. Mielestäni siihen aikaan hieno ja oikeaoppinen toimenpide, muttei täysin historiantutkimuksen metodit täyttävästi objektiivinen.

Tai Jokipiin Panttipataljoona. Veljesapu maksoi ison osan tutkimuksesta. Ja jopa minä tiedän paria sukupolvea nuorempana tutkijana tyyppejä, jotka ovat osallistuneet sotarikoksiin, vaikka Jokipii sivuuttaa heidät täysin.

Pääosa suomalaisesta viime sotien historiankirjoituksesta on ollut ihan kuranttia jo 1940-luvulta saakka, mutta esim. partisaanitoimintaa, talvisodan evakuointeja, sotavankien kohtelua tai vaikka SS-vapaaehtoisia koskevaa tietoa on tarkennettu myöhemmin.
Ja pakko jatkaa, kun akka painui maate, eli valkopesu on kaikille tyypillistä. Ei kanadalaiset halua muistella, että molemmissa maailmansodissa ne oli tosi huonoja ottamaan saksalaisia vankeja tai että jenkit muistelisivat vankileirien tupakka-aski -seremoniaa tai venäläiset mitään muuta kuin sankarillista taistelua fasisteja vastaan jne.

Ei suomalaisistakaan ole nykyään kiva muistaa, että Mannerheim-ritari tuo kaverilleen vihollisosaston johtajan kauluslaatat ja toteaa, että "Pää jäi sinne." Mieluummin me muistetaan se "Avvoo Iivana, tiällä kuolema kolokuttaa!"
 
Kenttäpiispan SS-kommentit hämmästyttävät – ”Hän ei halua nähdä savuavaa asetta”
30.3.2019 14:57 Päivitetty: 30.3.2019 15:01

Kansallisarkisto julkisti hiljattain valtioneuvoston kanslian tilaaman selvityksen suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisuudesta osallistua juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941–1943 Ukrainassa ja Kaukasuksella.

”Suomalaiset eivät hyökkäyksen alussa tienneet saksalaisten tuhoamistavoitteista. He osallistuivat hyvin todennäköisesti osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen. Pääsääntöisesti suomalaiset suhtautuivat tähän toimintaan kielteisesti”, totesi Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.
Yhteensä 1408 suomalaista vapaaehtoista palveli Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943.

Puolustusministeri Jussi Niinistö hätkäytti torpatessaan blogikirjoituksessaan selvityksen sisältöä:
– Nyt julkaistussa selvityksessä suomalaisista SS-vapaaehtoisista ei käsitykseni mukaan esitetä yhtään uutta todistetta, että suomalaiset olisivat syyllistyneet sotarikoksiin taikka osallistuneet juutalaisvainoihin. Siksi pidän epäoikeudenmukaisena, että heidän päälleen heitetään epäilyksen varjo ilman todisteita, Niinistö kirjoitti.

Oppositio reagoi Niinistön kirjoitukseen.
– On kestämätöntä, että ministeri pyrkii puuttumaan historian tutkimukseen. Ministeri ei tällaisia kantoja ottaessaan voi olla yksityishenkilö, vaan hänen sanomisiaan väkisin punnitaan ministerin ja valtioneuvoston jäsenen kannanottoina niin Suomessa kuin ulkomailla, eduskuntaryhmiensä puheenjohtajat Antti Lindtman(sd.), Krista Mikkonen (vihr.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja Thomas Blomqvist (r.) hämmästelivät Niinistön edesottamuksia.

Lue lisää: Opposition eduskuntaryhmien puheenjohtajien avoin kirje Juha Sipilälle: ”Onko Jussi Niinistön toiminnalla ja kannanotoilla pääministerin ja hallituksen hyväksyntä?”
”Vaarana on, että tällainen bloggaaminen vetää julkisia instituutioita lokaan.”
Åbo Akademin kirkkohistorian dosentti ja Suomen kirkkohistoriallisen seuran puheenjohtaja André Swanström, joka on tutkimuksissaan käsitellyt niin suomalaisia SS-miehiä ja sotilaspastoreita kuin antisemitismiä puuttuu nyt Vartija-lehden kirjoituksessaan paitsi Jussi Niinistön kirjoitteluun myös kenttäpiispa Pekka Särkiön blogikirjoitukseen Kotimaa24:ssä.
Kenttäpiispa on otsikoinut kirjoituksensa Savuava ase?.

Swanströmin kritiikki on kovaa.
– Mitä pitää ajatella piispasta tai ministeristä, jotka blogikirjoituksissaan esittävät kärkeviä ja äärioikeistoa myötäileviä ajatuksia vaikkapa suomalaisten SS-miesten ja sotarikosten tiimoilta? hän lataa.
– Vaarana on, että tällainen bloggaaminen vetää julkisia instituutioita lokaan, ilman että viranhaltijaa voidaan vaatia tilille sanoistaan. Kirjoittaako kenttäpiispa SS-miehistä yksityishenkilönä vai kirkon ja puolustusvoimien edustajana? hän jatkaa.
– Kenttäpiispan otsikoinnissa kysymysmerkki on selvästi tarkoitettu kyseenalaistamaan jälleen kerran suomalaisten SS-miesten osallisuutta sotarikoksiin.

Vaikka kenttäpiispan kirjoittelussa on muodollisesti kyse todistusaineiston riittävyyden analysoinnista, on bloggaavan kenttäpiispan viesti kuitenkin selvä: hän ei halua nähdä savuavaa asetta eikä hyväksyä ajatusta suomalaisten SS-miesten osallisuutta sotarikoksiin, Swanström päättelee blogikirjoituksessaan.

Swanström muistuttaa myös, että Särkiön sodanaikainen edeltäjän kenttäpiispa Johannes Björklundin alaisista sotilaspastoreista osa julisti puheissaan jyrkkää antisemitismiä.
– Sotilaspastoreiden joukkoon kuului myös korkeimpaan sotilasarvoon suomalaisista SS-miehistä kohonnut Obersturmbannführer Kalervo Kurkiala. Historiallisen taustan ja painolastin takia kenttäpiispa Särkiön tulisi olla erityisen pidättyväinen ja harkitseva kannanotoissa, jotka koskevat SS-miehiä ja antisemitismiä.

 
ÖÖÖHH.

Nyt on pakko entisenä historiantutkijana ottaa vähän kantaa.

Suomessakin historiantutkimus on yhtä politisoitunutta ja tulkinnanvaraista kuten muuallakin. Silti totta on, että meillä pyritään ns. totuuteen (mikä se historiassa ikinä onkaan), eikä yleensä suoraan valehdella. Esim. Ajopuu-teoria on Arvi "Perkele" Korhosen käsialaa. Korhonen oli kovia isänmaallisuusmiehiä ennen sotaa ja sen aikana ja loi ajopuu-teorian virkatyönä. Mielestäni siihen aikaan hieno ja oikeaoppinen toimenpide, muttei täysin historiantutkimuksen metodit täyttävästi objektiivinen.

Tai Jokipiin Panttipataljoona. Veljesapu maksoi ison osan tutkimuksesta. Ja jopa minä tiedän paria sukupolvea nuorempana tutkijana tyyppejä, jotka ovat osallistuneet sotarikoksiin, vaikka Jokipii sivuuttaa heidät täysin.

Pääosa suomalaisesta viime sotien historiankirjoituksesta on ollut ihan kuranttia jo 1940-luvulta saakka, mutta esim. partisaanitoimintaa, talvisodan evakuointeja, sotavankien kohtelua tai vaikka SS-vapaaehtoisia koskevaa tietoa on tarkennettu myöhemmin.
Tuota boldattua kohtaa minäkin hain, ja tuo Panttipataljoona mielestäni istuu hyvin tähän.

Jokipii painottaa havaintojaan, mutta Panttipataljoonan luettuaan ei sinällään jää kuvaa suomalaisista vapaaehtoisista jos ei sotarikollisina niin ei pyhimyksinäkään. Siitä tokin on muutama vuosi kun olen sen viimeksi lukenut, mutta en nyt oikein osta tätä mediassa ollutta toteamusta jossa se lytätään täysin ja riekutaan miten nyt on opittu että totuus on ollut jotain ihan muuta. Kyllä se totuus siellä Panttipataljoonassakin on ollut luettavissa.

Toki lisää saatu tietoa noista mainitsemistasi asioista, mutta lisää niitä on tutkittukin. En osaa ottaa peittelyihin kantaa. Olisi toki mielenkiintoista, jos avaisit mitä tuolla sotarikoksilla tarkoitat, ei tarvitse nimiä kertoa mutta minkälaisista teoista on kyse, mitä lähteitä on ollut näistä kertomassa, ja onko mielestäsi niitä sivuutettu aiemmassa historiankirjoituksessa?
 
Vaikka vähän onnekkaasti jakautuikin kahteen viestiin, pidän ”vähän” kummallisena tuoda esiin suomalainen ja venäläinen historiankirjoitus samassa asiayhteydessä. Asiasta lopun perin sen enempää ymmärtämättä.
Miksi se on kummallista? Melkoinen osa venäläisestäkin historiankirjoituksesta on ihan kuranttia. Pitää nimittäin muistaa, että historiaa on vuosien 1939-45 tai 1900-luvun ulkopuolellakin.

Silti siellä ohjataan paljon voimakkaammin tutkimusta ja tutkijoita kuin meillä. Suuri isänmaallinen sota on siellä se ainoa sallittu viitekehys toiselle maailmansodalle. Muita tulkintoja esittävillä tuppaa olemaan tiedossa hankaluuksia. Meilläkin perinteisesti on ollut taustalla suuri kertomus ajopuusta jne, mutta sitä on voinut haastaa tai jopa muuttaa, jos perusteita on ollut. Tutkijayhteisö ehkä rutisee, mutta jos perusteet löytyy, tulkinta muuttuu.

Ja pakko meillä on tai olisi seurata, mitä naapurissa tehdään. Ongelmana on kielimuuri, kun suomalaiset osaavat venäjää niin vähän, eikä venäläistä(kään) tutkimusta hirveästi suomenneta. Suomen historia ei ole mikään umpio, jota voidaan tutkia tai ymmärtää tietämättä mitä muualla on tapahtunut. Jos tulkinta muualla muuttuu, meidänkin pitäisi miettiä onko meidän tulkinnoissa uudelleen arvioinnin paikkaa.
 
Komppaan tässä jäsen @Panssari Salama a. Näistä @EK n sotarikoksista eivät tiedä myöskään muut tutkijat eikä tämän alan järjestöt. Onkohan kyseessä ainoastaan joku suusta suuhun kiertänyt muistitieto?
Nuorena poikana EK kuunteli mitään tajuamatta miestä joka onnettomien yhteensattumien vuoksi joutui osallistumaan erääseen erittäin tunnettuun sotarikokseen. Jälkikäteen sitten vanhemmilta sukulaisilta varmistamalla varmistin, että tajusin oikein. Kaikki veteraanit eivät välttämättä osallistuneet perinnetoimintaan. Sinänsä mitätön yksityiskohta koko Panttipataljoonan kuvassa.

Jos tyypit tutkii näitä ammatikseen, niin saavat etsiä omat likasankonsa. Tätä en syötä kenenkään lapaan, etenkään nykyisenä aikana.
 
Back
Top