Keskusteluilta suomalaisten natsiyhteyksistä täytti asukastilan Berliinissä: saksalaiset eivät voi käsittää SS-perinnön vaalimista
Berliinissä suomalaisen olutravintolan ympärillä kipinöi kiista, joka saa miettimään, miten suomalaiset käsittelevät natsimenneisyyttä. Saksalaiset eivät voi ymmärtää, miksi suomalaisten SS-sotilaiden perintöä pitäisi vaalia ja miten perinnön vaalimista voisi pitää epäpoliittisena.
Anna-Liina Kauhanen HS28.3. 2:00
Berliinin Prenzlauer Bergissä asuva Ann-Marie von Löw ei aio jatkossa käydä kotikortteliensa suomalaisessa Bryggeri Helsinki -ravintolassa, koska sen omistaja toimii SS-sotilaiden veteraaniyhdistyksessä. (KUVA: Anna-Liina Kauhanen / HS)
Berliini
Kortteliyhdistyksen tila Berliinin Prenzlauer Bergissä on täynnä viimeistä tuolia myöten. Ikkunalaudallakin istutaan.
Tunnelma on erityinen, ja niin on tapaamisen aihekin. Tänne on kokoonnuttu keskustelemaan natsimenneisyydestä. Mutta vaikka paikka on Berliini, huomio on suomalaisten suhteessa natseihin.
Syynä on näiden korttelien uusi tulokas, viime syksynä avattu olutravintola Bryggeri Helsinki. Alkuvuodesta sitä vastaan alkoi näkyvä boikottikampanja. Postilaatikkoihin jaettiin lappusia, joissa ravintolan omistajaa
Pekka Kääriäistäsyytettiin natsisympatioista.
Natsismia vastaan toimivien vasemmistoaktivistien syytös on kova, ja se on saanut monet kavahtamaan suomalaisia pienpanimo-oluita tarjoilevaa ravintolaa. Naapurustossa on kuitenkin myös niitä, jotka pohtivat, miksi natsiaatetta ihannoiva perustaisi ravintolansa juuri tänne, vauraisiin hipsterikortteleihin, joista boheemit porvarit ovat tehneen oman kuplansa.
Paikalla on niin boikotin puolustajia kuin sen vastustajia. Osa on sitä mieltä, että kovin sympaattisen ja liberaalin oloista ravintolaa pidä häätää, varsinkin, kun omistaja on astunut esiin ja kertonut, mitä tekee.
Kääriäinen on paitsi olutravintoloitsija, myös Veljesapu-perinneyhdistyksen puheenjohtaja. Tai oli. Kun boikotti alkoi, hän jätti luottamustehtävänsä yhdistyksessä ja pyysi lausunnossa anteeksi, että hänen osallistumisensa veteraanijärjestön toimintaan loi väärän vaikutelman.
”En yksinkertaisesti ymmärtänyt, miten erilaiset näkökulmat eri kansakunnille ja maille on jakamaamme historiaan. Minun olisi pitänyt ymmärtää tämä tosiasia ennen liiketoiminnan aloittamista Saksassa.”
Veljesapu vaalii niiden suomalaisten sotilaiden muistoa, jotka taistelivat vapaaehtoisina natsi-Saksan moottoroidussa SS-divisioonassa Wikingissä. Pekka Kääriäisen isä
Keijo Kääriäinen lähti SS-joukkoihin 17-vuotiaana vapaaehtoisena saadakseen sotilaskoulutusta.
Keijo Kääriäisen menneisyys ja päiväkirjamerkinnät ovat osana myös Kansallisarkiston helmikuussa julkistamaa selvitystä suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941–1943. Selvitys soittaa, että suomalaiset sotilaat osallistuivat SS:n julmuuksiin huomattavasti enemmän kuin aiempi suomalainen historiantutkimus on tahtonut kertoa.
Pekka Kääriäinen ei ole itse keskustelutilaisuudessa, vaikka on Berliinissä ravintolassaan. Hän sanoo tilaisuuden jälkeen, ettei halunnut kärjistää tilannetta entisestään.
”Olen yrittänyt avoimesti kertoa, mitä teen ja miksi, mutta ehkä olin sinisilmäinen. Mutta eiköhän tämä ole vienyt turhat luulot siitä, että historia olisi vain historiaa. Se on Saksassa vahvasti tämänkin päivän politiikkaa.”
Keskustelutilaisuudessa kohtaavat saksalainen ja suomalainen tapa käsitellä natsimenneisyyttä. Vastakkain ovat muistamiskulttuurit, historiankirjoituksen erilaiset narratiivit, kaksi kansallista identiteettiä, joilla kuitenkin on yhteinen kipupiste, natsien tekemä joukkomurha.
Ensimmäisenä sanoo sanottavansa boikottikampanjaa edustava
David KieferBündnis gegen Rechts -verkostosta. Kiefer on yllättynyt boikottikampanjan saamasta huomioista. Hän ei odottanut, että keskustelisi vielä suomalaisista SS-sotilaista kahden historiantutkijan kanssa.
Kiefer esittelee Veljesavun verkkosivuja. Koko yhdistys tuntuu saksalaisista käsittämättömältä. Varsinkin verkkosivujen kuvat pöyristyttävät. Kiefer näyttää vanhaa lehtijuttua, jonka kuvassa Kääriäinen esittelee isänsä SS-kypärää.
Kieferin mielestä kuvat kertovat SS-fetissistä. Hänen mielestään yhdistys yrittää normalisoida tai epäpolitisoida SS-joukot.
”Sivuilla ei ole minkäänlaista mainintaa uhreista.”
Keskustelu on vilkasta. Kukapa nyt natsia naapuriinsa haluaisi. Mutta mitä SS-sotilaiden perinneyhdistyksen puheenjohtajuus kertoo ihmisen ideologiasta ja mitä tekemistä sillä on ravintolan kanssa?
Kiezladenia ylläpitävän yhdistyksen johtaja
Clemens Weber ei pidä siitä, että aktivistit aloittivat boikotin yrittämättä selvittää Kääriäiseltä, mistä Veljesavussa on kyse. ”Mikä antaa meille oikeuden puhua siitä, miten muiden on käsiteltävä natsimenneisyytensä?”
Tummaihoinen nainen kysyy, pitääkö hän pelätä kotikulmillaan. Houkuttelevatko ravintolan taustavoimat paikalle uusnatseja? Kiefer ei usko, että pelkoon on aihetta. ”Mutta emme voi tietää, rahoitammeko SS-sotilaiden perinneyhdistystä suomalaisia pienpanimo-oluita juomalla.”
Eräs nainen sanoo, että boikotti muistuttaa hänestä aivan liikaa sitä, mitä aikanaan kehotettiin olemaan ostamatta juutalaisilta.
Paikalla on myös Kansallisarkiston johtaja
Jussi Nuorteva.
Nuorteva kertoo suomalaisten SS-sotilaiden historiasta Kansallisarkiston uuden selvityksen perusteella. Pekka Kääriäisen isästä Keijo Kääriäisestä ei tullut ilmi mitään, mikä oikeuttaisi hänen kutsumisensa natsiksi, Nuorteva sanoo.
”Hänen päiväkirjansa kertoo lopulta varsin kriittisestä asenteesta.”
Mutta tietenkin myös suomalaissotilaissa oli natseja. Suomen ero Hollantiin, Tanskaan ja Norjaan oli kuitenkin se, ettei Suomi ollut natsi-Saksan miehittämä, Nuorteva selostaa. Muista maista miehittäjämaan palvelukseen lähti itsekin natseja, mutta Suomi tavoitteli tukea Saksalta ja suomalaiset hakivat sotilaskoulutusta vastatakseen Neuvostoliiton uhkaan, Nuorteva sanoo.
Suomalaisessa historiantutkimuksessa on useita sokeita pisteitä, ja yksi niistä on se, miten suomalaisten SS-sotilaiden tekemiä julmuuksia on yritetty silotella. Kääriäinen ja muut Veljesavussa toimivat ovat virheellisen historiakuvan uhreja, Nuorteva pohtii.
”Suomalaiset ovat väistämättä osallistuneet juutalaisten surmaamiseen. Enemmänkin tässä on kysymys siitä, miksi historioitsijat ovat peitelleet sitä hyvin systemaattisesti.”
Nuorteva sanoo, että myös Saksassa pitäisi tarkistaa historiankirjoitusta. ”Edelleen kuva SS:stä on turhan positiivinen, vaikka surmaaminen oli täysin systemaattista.”
Mutta voiko vastuutaan vieläkin vältellä, korttelitilassa kysytään. ”Ravintola ei meitä kiinnosta, vaan se, että Veljesapu muuttaa puhetapaansa omasta osuudestaan”, Kiefer sanoo.
Saksalaisesta näkökulmasta on oikeastaan mahdotonta ymmärtää, että SS-sotilaiden perinnettä vaaliva yhdistys voisi olla epäpoliittinen, kuten yhdistys väittää. Eikä se voikaan olla, sanoo myös alustajaksi kutsuttu Greifswaldin yliopiston pohjoismaisen historian professori
Cordelia Heß.
Heß pohtii suomalaisten outoa tapaa hahmottaa Suomen historiaa erillisyyden kautta. Historiamyytti Suomesta Saksan ja Neuvostoliiton pelipallona tai ajopuuna on vahva, vaikkei Suomi ollut mikään natsien julmuuksien sivustaseuraaja.
Suomessa on hyvin myöhään alettu ravistella kuvaa siitä, että yhteydet Saksaan pelastivat Suomen ja että suomalaiset vapaaehtoiset eivät olisi osallistuneet sotarikoksiin. Vasta
Elina Sanan,
André Swanströmin,
Oula Silvennoisen ja
Simo Muirin tutkimukset osoittavat toista, Heß sanoo.
Suomessa muistamiskulttuuri hakee vasta muotoaan. Helppoa se ei ole ollut Saksassakaan.
Kysymykset satojentuhansien Waffen-SS:n sotilaiden syyllisyydestä ja vastuusta sotarikoksista on vaivannut tutkijoita vuosikymmenet. Vasta 1980-luvun puolivälissä uusi sukupolvi sai muutettua narratiivia sellaiseksi, että tosiasiat myönnettiin. Suomessa prosessi on vielä kesken.
Veljesapu ei ole mitenkään ainutlaatuinen instituutio, Heß sanoo. Perinneyhdistyksellä on tai on ollut verrokkinsa muun muassa Itävallassa, Latviassa ja Saksassa.
Verrokit eivät tee kunniaa Veljesavulle. Muualla perinneyhdistykset ovat verkostoineen ja tapaamisineen nykyisin pitkälti uusnatsien toiminnan alustoja.
Saksan veteraanijärjestö HIAG vaikutti siihen, miten historiankirjoitusta siloiteltiin. Myös Veljesapu on vuosikymmenten saatossa rahoittamillaan tutkimuksilla vaalinut kuvaa siitä, että SS-joukkoihin osallistuminen oli kunniallista Suomen edun ajamista, ja se on osaltaan vaikeuttanut kriittistä tutkimusta, Heß sanoo.
Heß arvostelee suomalaisia siitä, että Veljesapu on päästetty helpolla ja sen on annettua omia SS-sotilaat. On kuin muut eivät saisi määritellä heitä. Näkökulman on annettu olla sotilashistoriaan keskittyvä.
Se on Heßin mielestä ongelma. Silloin missään ei puhuta uhreista. ”Selvitys suomalaisista SS-sotilaista on tärkeä askel suomalaisessa keskustelussa, mutta se ei voi olla viimeinen askel.”
Keskustelun jälkeen
Andreas Pieper pohtii kuulemaansa.
Historioitsijat toivat keskustelun aivan toiselle tasolle, hän sanoo. Suomella on erityinen historia, ja kovin harva tiesi siitä mitään, hän arvioi. Silti suomalainen patrioottisuus näyttää erikoiselta.
”Saksalaiselle olisi mahdotonta asettua kuvaan SS-kypärän kanssa. Sillä olisi vain kaksi tarkoitusta, joko provosointi tai tuki. Ja jos joku sanoo, ettei kummastakaan ole kyse, emme usko.”
Ann-Marie von Löw tuli tilaisuuteen kahdesta syystä. Siksi, että hänen äitinsä on suomalainen ja siksi, että kyse on omista kotikulmista.
”Keskustelu sai kiinnostumaan lisää siitä, miten Suomi käsittelee oman fasisminsa historiaa. Täällä Saksassa Kääriäinen on kuitenkin nyt kierteessä, jossa antifasistit eivät jätä häntä rauhaan. Luulen, että hänen täytyy vielä pakata tavaransa, niin typerää kuin se on vaikka työntekijöiden näkökulmasta.”
Weberistä on harmi, ettei Kääriäinen ollut paikalla, mutta hän ymmärtää päätöksen. Weberin tietojen mukaan Kiefer ei olisi silloin tullut paikalle.
”Se on vähän sama kuin jos lähetyssaarnaaja sanoisi, että tulee paikalle vasta kun kaikki ovat kääntyneet hänen uskoonsa. Meidän saksalaisten, jos joidenkin, täytyy hyväksyä se, että asioiden ajattelu uudelleen vie aikaa. Miettikää, kauanko se on vienyt Saksalta.”
