Tornisteri
Luutnantti
Ettei nyt sattunut olemaan "hälyvuoro". Sehän kierti yksiköstä toiseen ja kesti sen viikonlopun. PU:sta sitten oli kiinni halusiko testata valmiutta. Eihän silloin oikeen voitu harjoitellakaan kun piti olla nopeassa valmiudessa jotakin varten minkä takia pitäisi saada yksiköllinen varusjamppoja liikkeelle. Alokkaatkaan ei oikein käyneet vaan piti olla valmis poppoo.
Ainakin näin oli ysärillä... Muuten ei viikonloppuja kassulla vietetty.
Ei samalla yksiköllä voi olla joka toinen kuukausi niitä virka-apupäivystyksiä noin isossa prikaatissa. Eikä meillä ollut reppuja pakattuna ajolähtöä varten muutenkaan tuolloin kuten virka-apuun kuului, vaan tosiaan viikonloppujen kiinniolo noinkin tiuhaan sisällön huomioiden jäi kyllä mysteeriksi.
Kiertäviä teorioita tästä oli jo tuolloinkin liikenteessä paljon. Sen vaan tiedän että tämä tällainen alkoi kun yksikön päällikkö vaihtui ja tosiaan kulminoitui tuohon palveluksen loppupäähän syksylle sitten ennen alkutalvea. Liikuntakoulutusta nuo kiinniolot lähinnä sisälsivät ja aika vaikea on uskoa että porukka olisi niin taikinaista että olisi pitänyt jättää jengiä pariin kertaan viikonloppu-ginekseen ihan vaan kansanterveydellisistä syistä.
Kun puhutaan siitä että ehditäänkö nykyisessä palvelusajassa kouluttaa varushenkilöitä tarpeeksi tehtäviinsä esim. eri vuodenaikoina, niin sanoisin että omana aikanani siihen vuoteen mahtui kyllä hieman turhaakin sisältöä jonka olisin voinut välimatkat huomioiden viettää lomilla. En tosiaan tiedä että miten nuo koulutusjaksot nykyisin sälytetään sisällöllisesti, mutta omassa kokemuksessani vuodessa oli tyhjääkin aikaa joka on toivottavasti pyritty minimoimaan.