Asevelvollisuuden pitää muuttua

Entäpä jos muotoilen asian jotenkin näin..
Meillähän armeijassa kovin moni asia perustuu yli 100-vuotta vanhoihin käytäntöihin ja perinteisiin. Silloin aika, yhteiskunta ja ihmiset olivat hyvin erilaisia kuin nyt. Siitä huolimatta mennään edelleen hyvin pitkälti noilla yli 100 vuotta vanhoilla tavoilla ja käytännöillä. Lisäksi minusta meillä unohtuu koko ajan myös se, että meillä on asevelvollisuusarmeija. Se eroaa hyvin monella tavalla ammattiarmeijasta. Henkilöstö (varusmiehet ja reserviläiset) ovat yksi merkittävä ero ammattiarmeijaan. Mielestäni sitä ei juurikaan ymmärretä ottaa toiminnassa huomioon.
Kaipaisin jo pikkuhiljaa myös avointa, vanhat ajatukset kyseenalaistavaa keskustelua siitä, mitä ylipäätään tarkoittaa termi "kuri" armeijassa/ sotilasjoukossa.
Mielestäni se, miten "kuri" usein mielletään, on jotakin aivan muuta kuin mitä sen ehkä kuitenkin pitäisi olla.
Sehän yhä edelleen mielletään joksikin jota ylläpidetään pelolla, tiukkoja (oikeasti aivan järjettömiä) sääntöjä ja käytäntöjä joita rangaistuksen pelossa pitää noudattaa jotta "kuri" säilyy.
Meillä varusmiehiä kohdellaan loppujen lopuksi kuin päiväkotilapsia. Aamulla heidät herätetään, sitten ohjataan vessaan ja hampaiden pesulle, sitten pakotetaan syömään aamupala..lounas..päivällinen..illalla heidät ohjataan iltapissalle ja hammaspesulle ja sitten heidät laitetaan ajoissa nukkumaan. Ja sitten kirotaan kun mitään oma-aloitteisuutta ei ole..
Reserviläiset sentään saavat jo vähän erilaista kohtelua, heitä kohdellaan kuin ala-asteen oppilaita.
Nyt puhutaan kuitenkin koko ajan aikuisista ihmisistä jotka ovat henkisesti ja fyysisesti toimintakelpoisia yhteiskunnan jäseniä..

On totta, mitä @Kapiainen sanoo käytännöistä ja perinteistä 100 vuotta sitten. Samoin on totta, mitä hän sanoo sen aikaisesta yhteiskunnasta. Tämä on kiistämätöntä.

Mutta kiistän ajatuksen siitä, että ihmiset olisivat erilaisia. Ja sitä kautta kiistän myös ajatuksen, että sota olisi erilainen.

On historiallinen tosiasia, että jokainen armeija, joka historiassa on menestynyt pitkässä juoksussa on perustunut kovaan kuriin. Toisin kuin monet sanovat, tämä ei liity mitenkään sodankäynnin tekniseen kehitykseen. Tekninen kehitys lähtökohtaisesti ei muuta eikä ole koskaan muuttanut sodan pohjimmaista luonnetta.

Yksinkertaisena todisteena mainittakoon se, että 5000 vuotta sitten soturit Egyptissä menivät taisteluun rivistössä nuolia vastaan. Vuonna 1914 miehet marssivat rivistössä päin konekivääreitä. Vuonna 1971 Vietnamilaiset menivät suoraan päin konekivääreitä, napalmia, rypälepommeja jne.. Vuonna 2019 Syyrialaiset menivät päin Turkin täsmäaseita/lennokkeja ja tappioista huolimatta nuijivat vastapuolen pakoon.

Aina on sanottu, että jokin teknologia muuttaa sodan kokonaan. Näin ei ole koskaan käynyt tähän päivään mennessä. Eikä nykyinen teknologiakaan ole estänyt päättäväistä hyökkääjää kuten Syyria osoitti, mutta unohdetaan se.

@Kapiainen haluaa keskustelua siitä, mikä on "kuri". Tämä on oikeasti mielestäni todella arvokas pyyntö, joskaan sitä ei voida laajemmin aikaansaada, koska kurista ei voi keskustella saati toteuttaa siinä mielessä mistä me puhumme. Mutta me voimme puhua siitä täällä.

Tosiasia on, että jokainen armeija, joka 5000 vuoden kirjoitetun historian aikana on toistuvasti voittanut vastustajansa on tehnyt sen siksi, että se on ollut järjestäytyneempi, kurinalaisempi tai kovempi kuin vastustajansa. Ja kuri on kovuutta, järjetyneisyyttä ja kurinalaisuutta.

Mitä tulee ammattiarmeijaan vs. asevelvollisuusarmeijaan. Ammattiarmeija voittaa yleensä taistelun johtuen juuri siitä, että he ovat kovemmin koulutettuja ja kurinalaisempia. Näin ammattiarmeijoita koulutetaan yleensä. Eri asia on se, että saadakseen nykyään rekryyttejä, ammattiarmeijat joutuvat antamaan myös suffelia. Mutta tätä pakkoa ei pidä sekoittaa siihen, että kyseessä olisi sotilaallinen taistelukentän tarve. Vaan kyseessä on yhteiskunnallinen tarve saada joku riviin. Ei ole mikään yllätys, että tämän politiikan seurauksena lähes 30% brittien "ammattilaisista" lähetettiin kotiin Afgoista mieleterveysongelmien takia konfliktin aikana.

Mitä yritän sanoa on se, että tekniikka ei muuta sodan perusluonnetta eikä yhteiskunnan pehmeneminen myöskään muuta sitä, mitä sota sotilailta vaatii. Se voi muuttaa sotilaita, mutta ei sotaa. Ja sodan tullessa, tällaiset haihattelut maksetaan verellä kuten aina ennenkin.

Disclaimer Älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että Afganistan oli sotaa tai että sieltä saatuja "oppeja" voitaisiin soveltaa oikeaan sotaan todellista vihollista vastaan.
.
 
Hyviä ja perusteltuja kirjoituksia edellä.

Mitä tulee ammattiarmeijaan vs. asevelvollisuusarmeijaan. Ammattiarmeija voittaa yleensä taistelun johtuen juuri siitä, että he ovat kovemmin koulutettuja ja kurinalaisempia. Näin ammattiarmeijoita koulutetaan yleensä. Eri asia on se, että saadakseen nykyään rekryyttejä, ammattiarmeijat joutuvat antamaan myös suffelia. Mutta tätä pakkoa ei pidä sekoittaa siihen, että kyseessä olisi sotilaallinen taistelukentän tarve. Vaan kyseessä on yhteiskunnallinen tarve saada joku riviin

Tarkoitatko, että asevelvollisuusarmeijan kouluttamiseen pitää luoda eetos, jossa tuutista tulee ulos sotilaita, jotka ovat kuin Kruppin teräs?

Ammattiarmeijat voittavat taisteluita myös siksi, että niillä on käytössään uusin tekniikka ja taustalla moloa, joka tukee sotimista. Ammattiarmeijoilla sotijat määrittelevät myös tavoitteet, jotka oikeasti voidaan saavuttaa. Tavoitteet ovat rajoitettuja ja koneosasto sotii ja möyrii vastustajaa. Taustaorgaanien massiivisuus on jotain mitä emme osaa edes hahmottaa.

Miten sitten tämä istutettaisiin suomalaiseen maanpuolustuskonseptiin siten, että se 300 k sotilaan kenttäarmeija voisi toimia samoin? Ei mitenkään. Tavoitteita voidaan asettaa ja suunnitella. Kansanarmeijan testaamaton krauhtonia lepää kuitenkin loppujen lopuksi MOTIVAATION päällä ja sen alla. Preussilainen ehdollistava kurin olemus sopii tuohon teemaan jos ei huonosti niin ainakin kurjasti.

Kurieetos. Jos tuo teema johdetaan äärimmäisyyteen, niin se armeija voittaa, joka hirttää eniten pelkureita ja palvelushaluttomia. Milloin viimeksi tällä metodilla on voitettu taisteluita tai sotia? Kun omia alkaa roikkumaan puhelintolpissa kaulastaan, niin yleensä silloin ollaan jo lähellä ehdotonta loppua ja roikuttaja ei ole yleensä ollut voittaja.

MOTIVAATIO. Jos tai kun tuo puuttuu, niin kurin olemus muuttuu oikeasti turhakkeeksi vähänkään pidemmässä juoksussa. Henkensä edestä pelkäävät eivät saa terästä selkärankaansa sillä, että taustalla vaanii teloituskomppania.

No, miten siis asettaa hyvinvointiyhteiskuntien nuoret preussilaisen kurin alle ja heistä taotaan kovia kuin Fiskarsin puukko? Ei mitenkään. Ainoa tapa tuottaa entistä kovempia joukkoja on pidemmät palvelusajat ja asevelvollisuuden jatkuminen myös vm-palveluksen jälkeen. On toinenkin keino ja se on entistä valikoivampi otanta ikäluokista.....se taas kyseenalaistaa koko shown mielekkyyden ja tasavertaisuudesta puhuminen muuttuu kyllä tuhannen ja yhden yön satuiluksi.

Maanpuolustuksen perimmäistä tavoitetta emme voine muuttaa. Tosin se mitä seuraan on oikeasti se sota tai sen kuva, joka kyllä on jo muuttunut ja todennäköisesti muuttuu edelleen. Miten asevelvollisuus tuottaa muutokseen vastetta, en todellakaan tiedä.
 
Disclaimer Älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että Afganistan oli sotaa tai että sieltä saatuja "oppeja" voitaisiin soveltaa oikeaan sotaan todellista vihollista vastaan.
.
Hyvää pohdintaa, en ole kaikesta samaa mieltä ja osasta olen osittain eri mieltä, osasta myös samaa mieltä. Yritän paremmalla ajalla ehtiä kommentoimaan laajemmin.
Tämän yhden asian nostan kuitenkin nyt tähän esille.
Muistan joitakin vuosia sitten kun jossakin tilaisuudessa oli joku korkeahko ammattiupseeri luennoimassa silloin kuumimmillaan olleesta Ukrainan sodasta. Hän totesi siitä ettei se ole oikeata sotaa. Olin samoina aikoina saanut melko paljon kuvamateriaalia taistelualueelta. Kuvissa oli suuri määrä tuhottuja panssareita. Niitä oli tuhottu PST-tykeillä, PST-kuorma-ammuksilla, PST-ohjuksin ja sinkoasein sekä miinoin ja myös toisten panssarivaunujen osumia oli nähtävissä.
En tiedä mikä sitten on oikeata sotaa, jos se ei sitä ollut.
Sama koskee Afganistanin sotaa. Siellä ei panssari- ja tykistötaisteluita käyty, kuten Ukrainassa, mutta kyllä sielläkin operoitiin isojakin operaatioita, pelättiin, kuoltiin, haavoituttiin ja tapettiin. Mitä se oli jos se ei ollut sotaa?
No, oikeastaan tämä oli johdanto pointtiini.
Olen tainnut jo aiemminkin sanoa että täällä hetkellä olemme hyvin suurella todennäköisyydellä tilanteessa, jossa sodankuva on muuttumassa enemmän ja nopeammin kuin mitä se on milloinkaan historiassa muuttunut. Nyt jos koskaan on riski tehdä se klassinen "edelliseen sotaan valmistautumisen" virhe.
Paljon, paljon minua enemmän näitä asioita tuntevat ja ymmärtävät ihmiset ovat julkisuudessakin tuoneet sitä esille että voi hyvin olla että kun joskus vuonna 2100-luvun alun paikkeilla historiankirjoitusta katsotaan niin siellä todetaan että 2020 olimme jo sodassa.
Sodankäynti saattaa todella olla nyt niin suuressa murroksessa, ettei se ole koskaan aiemmin ollut. Panssarit ja tykit kyllä säilyvät vielä pitkään sodankäynnin työkaluina nekin, mutta niiden rooli on jo nyt muuttunut siihen suuntaan että niiden tärkein tehtävä on olla olemassa - ei aiheuttaa konkreettista tuhoa tykeillään.
Ei käy kateeksi heitä, jotka työkseen miettivät tulevaisuuden sodankuvaa ja sitä mitä termi sota ylipäätään tulevaisuusessa tarkoittaa.
 
Hyviä ja perusteltuja kirjoituksia edellä.



Tarkoitatko, että asevelvollisuusarmeijan kouluttamiseen pitää luoda eetos, jossa tuutista tulee ulos sotilaita, jotka ovat kuin Kruppin teräs?

Ammattiarmeijat voittavat taisteluita myös siksi, että niillä on käytössään uusin tekniikka ja taustalla moloa, joka tukee sotimista. Ammattiarmeijoilla sotijat määrittelevät myös tavoitteet, jotka oikeasti voidaan saavuttaa. Tavoitteet ovat rajoitettuja ja koneosasto sotii ja möyrii vastustajaa. Taustaorgaanien massiivisuus on jotain mitä emme osaa edes hahmottaa.

Miten sitten tämä istutettaisiin suomalaiseen maanpuolustuskonseptiin siten, että se 300 k sotilaan kenttäarmeija voisi toimia samoin? Ei mitenkään. Tavoitteita voidaan asettaa ja suunnitella. Kansanarmeijan testaamaton krauhtonia lepää kuitenkin loppujen lopuksi MOTIVAATION päällä ja sen alla. Preussilainen ehdollistava kurin olemus sopii tuohon teemaan jos ei huonosti niin ainakin kurjasti.

Kurieetos. Jos tuo teema johdetaan äärimmäisyyteen, niin se armeija voittaa, joka hirttää eniten pelkureita ja palvelushaluttomia. Milloin viimeksi tällä metodilla on voitettu taisteluita tai sotia? Kun omia alkaa roikkumaan puhelintolpissa kaulastaan, niin yleensä silloin ollaan jo lähellä ehdotonta loppua ja roikuttaja ei ole yleensä ollut voittaja.

MOTIVAATIO. Jos tai kun tuo puuttuu, niin kurin olemus muuttuu oikeasti turhakkeeksi vähänkään pidemmässä juoksussa. Henkensä edestä pelkäävät eivät saa terästä selkärankaansa sillä, että taustalla vaanii teloituskomppania.

No, miten siis asettaa hyvinvointiyhteiskuntien nuoret preussilaisen kurin alle ja heistä taotaan kovia kuin Fiskarsin puukko? Ei mitenkään. Ainoa tapa tuottaa entistä kovempia joukkoja on pidemmät palvelusajat ja asevelvollisuuden jatkuminen myös vm-palveluksen jälkeen. On toinenkin keino ja se on entistä valikoivampi otanta ikäluokista.....se taas kyseenalaistaa koko shown mielekkyyden ja tasavertaisuudesta puhuminen muuttuu kyllä tuhannen ja yhden yön satuiluksi.

Maanpuolustuksen perimmäistä tavoitetta emme voine muuttaa. Tosin se mitä seuraan on oikeasti se sota tai sen kuva, joka kyllä on jo muuttunut ja todennäköisesti muuttuu edelleen. Miten asevelvollisuus tuottaa muutokseen vastetta, en todellakaan tiedä.
Mielestäni motivaatio on lopulta ratkaisevin tekijä. Jos motivaatio puuttuu, sillä mitä usein nimitämme kuriksi, ei tee yhtään mitään. Kuten sanot, se armeija ei menesty joka eniten hirttää omiaan puhelinpylväisiin - se menestyy, jonka sotilailla on motivaatio kohdillaan.
Ja nyt olennainen asia: kun motivaatio on kohdillaan, kuri ei ole minkäänlainen ongelma..sitä ei edes siinä perinteisessä muodossaan silloin tarvita.
Kun motivaatio on kateissa, ei minkäänlainen kurikaan johda juuri mihinkään.
Jos motivaatio puuttuu, kaikki edellytykset olla tehokas ja menestyksekäs ovat luisuneet käsistä.
 
Ja nyt olennainen asia: kun motivaatio on kohdillaan, kuri ei ole minkäänlainen ongelma..sitä ei edes siinä perinteisessä muodossaan silloin tarvita.
En olisi tästä millään tasolla samaa mieltä. On paljon ihmisiä, joilla on kyllä aatteen tasolla vahva tahto johonkin, mutta viitseliäisyys vaatii jonkun ohjaamaan. Laiskuus, oma-aloitteisuuden puute tai suoranainen aloitekyvyttömyys ei ole mikään isoloitunut PV:n ongelma, vaan ihan yleisesti ihmisten ominaisuus, yksilötasolla huomattavankin yleistä.

Voidaan miettiä myös sitä, että jos kuria ei tarvittaisi, vaan motivaatio riittää, niin meillähän pitäisi Euroopan korkeimman maanpuolustustahdon myötä olla maanosan paraskuntoisin, vapaa-ajalla noin 3/4 aktiivisesti kuntoliikuntaa harrastava miesväestö, ja erityisesti reserviläisaktiivien varsinaisia tervaskantoja.
Vaan ei ole.

Ihmiset ovat loppujen lopuksi hyvin mukavuudenhaluisia, jotka vaativat muutakin kuin vain sisäsyntyistä halua epämieluisalta tuntuvien asioiden tekemiseen. Tahto sykkiä palveluksessa ei synny (näin pitkänä sukupolvia jatkuneena rauhan aikana) suoraan abstraktin maanpuolustustahdon seurauksena.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan mielenkiintoista keskustelua kurista, johtajuudesta ja motivaatiosta. Ihan silleen poikkitieteellisenä heittona, että kummasta on kyse, kurista, hyvästä johtajuudesta vai motivaatiosta, kun jääkäri saa käskyn "tuhotkaa tuo panssari"... ihan helppo homma... veikkaan että vähän kaikista...

Mutta siis muuhun asiaan, jos on halua ja motivaatiota, niin sittenhän kuria ei oikein tarvita, asiat vaan tapahtuu. Jos nuo puuttuvat, niin sitten tulee kyseeseen johtajan kyvyt. Ja jos ei ne riitä, niin sitten aletaan olemaan siellä preussilaisen kurin asteilla johon vähän vaaditaan lainsäädännön muutoksia...
Jos niiqu oikeesta sodasta puhutaan... muutenhan "kuri" on vain kapeammalla tulkinnalla rangaistus ja sen pelko, joka on suurempi kuin tottelevaisuudesta seurannut vaiva tai uhka... Laajemmalla käsitteellä se on sitten johdettavissa oleva joukko johon liittyy ryhmäkuri ja pelko joukon "pettämisestä"...
 
En jaksanut kahlata koko lankaa läpi, pahoittelut. Haluaisin kommentoida koulukommando-suunnitelmaa C-miehen näkökulmasta.

Ajatus, että koko koulupolku tukisi liikunnallisuutta on erinomaisen kannatettava. Omasta näkökulmastani suurimmat pallon pudotukset koulun ja terveydenhuollon taholta ovat seuraavat:
1) toisen vanhempani sairastuminen skitsofreniaan, joka useasta puuttumisyrityksestä jäi diagnosoimatta ja hoitamatta
2) päiväkoti ja koulu eivät puuttuneet kiusaamiseen. Koulukiusaaminen ja eristäminen koko matkan tarhasta yläasteelle jättää pysyvät henkiset arvet.
3) astmani jäi diagnosoimatta 1-9 luokat. Pienenä ekaluokkalaisena hengitykseni alkoi vinkua pakkasessa. Rasituksen (lämpimässä tilassa) jälkeinen PEF-mittaus oli normaalin alarajalla. Oireiden pahentuessa vuosi vuodelta, lääkärit aina katsoivat vanhaa mittaustulosta ja totesi ei voi olla astmaa. Asiaan liittymättömän leikkauksen jälkitarkastuksessa nuori sairaalalääkäri kyseli laajemmin ja tarttui asiaan -> astma-diagnoosi.
4)koululiikunta oli hyvin suoritus / mittauskeskeistä

1 ja 2 on aiheuttanut elinikäiset psyykkiset vammat, joita on hoidettu useamman kerran Kelan tukemalla psykoterapialla ja joiden ansiosta olen pysynyt työelämässä. Jos en olisi kutsunnoissa saanut C-luokitusta, olisin saadessani RK:n kovat lippaassa, olisin työntänyt piipun suuhuni ja vetänyt liipasimesta...

3 ja 4: paheneva ja hoitamaton astma on tehokkaasti ehdollistanut kehon ajatukseen liikunta = ei voi hengittää, josta on vaikea irroittautua. Liikunnan opetuksessa tehtin paljon asioita kuten juostiin, luisteltiin, suunnistettiin, uitiin ja pelattiin pesä- ja jalkapalloa. Kunkin "lajiakson" lopussa mitattiin tulos ja numero tuli suoraan tuloksesta. Kertaakaan ei opetettu minkään lajin tekniikkaa: miten kuulaa heitetään oikein? Mikä on oikea uintitekniikka? Mikä on oikea juoksutekniikka? Miten pesäpallossa osuu mailalla palloon? Miten kompassia käytetään? Miten karttaa luetaan suunnistaessa? Huono liikunnannumero riippumatta siitä paljonko yrittää tai paljonko kehittyy vuodessa oli osaltaan tappamassa liikunnan iloa.

1-4: masentuneena ei jaksa motivoitua liikkumaan, varsinkaan kun on ehdollistunut siihen, että liikunta tarkoittaa hengityskyvyn hiipumista. Lopputuloksena rapakuntoinen, ylipainoinen, tules-ongelmainen ja hädin tuskin työkykyinen reppana :(

Tietämättä mitä koulukommando sisältää liikunnan lisäämisen lisäksi, ajatukseni/ehdotukseni tältä pohjalta ovat:

-liikunnan määrän lisäksi on kehitettävä liikunnan laatua, mikä vaatii lisäresursseja

-lajin tekniikan perusteiden opettaminen tekisi liikkumisesta mielekkäämpää ja parantaisi tuloksia, mutta vaatisi opetuksen eriyttämistä (mikä vaatii lisää resursseja) oppilaiden tason mukaan. Tyyliin: osaa jo -> suoraan kentälle, oppii opetetut perusteet -> sitten kentälle, ja motorisesti epälahjakkaat -> tehostettu opetus tai vaihtoehtoinen laji.

-mielekkäämmät ja reserviläishyödyllisemmät lajit. Telinevoimistelua harva alkaa harrastaa, joten sitä voi kokeilla vaikka 1. luokalla, mutta myöhemmillä vuosiluokilla käyttää siihen varattu aika vaikkapa juoksuun ja kuntos(sali)harjoitteluun. Juoksu on helppo ja halpa tapa treenata kestävyyskuntoa. Lihaskuntoa voi kehittää käyttämällä vastuksena omaa painoa. Nykyään on ulkoliikuntapaikkoja, joiden hyödyntämistä pitäisi opettaa. Käynti oikealla kuntosalilla olisi myös valaiseva. Samaan yhteyteen pitäisi opettaa lihashuollon perusteet.

-lisää motivoivia ja reserviläishyödyllisempiä lajeja. Paintball tai airsoft sessioita liikunnan tunnilla. Yleensä sotapelit ovat kivoja ja siihen saa hyvin nivellettyä kuntoliikunnan; kun treenaa kuntoa niin jaksaa ryynätä paremmin. Isolla pelialueella suunnistustaitakin tarvitsisi. Suunnistusta lisää, samoin hiihtoa (jos olisi lunta, tai rahaa harjoitella hiihtoputkessa). Ampuradalla olisi hienoa käydä edes kerran. Vielä kun keksisi tavan pitää kukkahattutädit hiljaisina koulun "militarisoimisesta"

-liikunnan arvioinnissa painottaa osallistumista ja yrittämistä ja kehittymistä, mekaanisen tulosten kirjaamisen ja arvosanan taulukosta katsomisen sijasta.

-opettajille lisää auktoriteettia kiusaamiseen puuttumiseen ja työrauhan ylläpitoon. Velvollisuus puuttua kiusaamiseen. Velvollisuus pitää silmät auki, passiivisen kiusaamisilmoituksen odottelun sijaan.

-kouluterveydenhoitoon, terveysasemille ja lastensuojeluun lisää resursseja ja motivoituneita työntekijöitä tarttumaan asioihin. Urautuneiden virkahenkilöiden korvaaminen osaavilla ja motivoituneilla on haastavaa ja kallista.

-aktiivinen tiedotus oppilaille erilaisita mahdollisuuksia hakea apua jos itsellä tai kotona kaikki ei ole hyvin.

edit: typo

Itellä on sama huomio koulun liikunnasta. Liikunnan opettajat ovat helpoimmalla työllä tässä maassa rahansa tienaavia vätyksiä.

Se että käsketään lapset juoksemaan coopperi ei ole opettamista.

Itse olen huomannut myös että koululaitoksen vätysten toiminta on ollut yksi tekijä, miksi liikunta välillä tökkii vieläkin tässä iässä.

Yläasteella sitten keksittiin hankkia sählyvuoro, jossa pelattiin sitten lukio/amis loppuun. Intin jälkeen kun meni uudelle paikkakunnalle, niin oli yllätys että amk:n tyhjään liikuntasaliin sai vuoroja vaan urheiluseurat. Ja niiden terävin kärki.

Eikä tavisten liikunnalle nähty tarvetta.
 
Mielestäni motivaatio on lopulta ratkaisevin tekijä. Jos motivaatio puuttuu, sillä mitä usein nimitämme kuriksi, ei tee yhtään mitään. Kuten sanot, se armeija ei menesty joka eniten hirttää omiaan puhelinpylväisiin - se menestyy, jonka sotilailla on motivaatio kohdillaan.
Ja nyt olennainen asia: kun motivaatio on kohdillaan, kuri ei ole minkäänlainen ongelma..sitä ei edes siinä perinteisessä muodossaan silloin tarvita.
Kun motivaatio on kateissa, ei minkäänlainen kurikaan johda juuri mihinkään.
Jos motivaatio puuttuu, kaikki edellytykset olla tehokas ja menestyksekäs ovat luisuneet käsistä.

Otapan esimerkin Suomesta. Ja siviilimaailmasta.



Suomen partiolaiset järjestivät perinteisen surleirinsä 2004. Paikalle tuli noin 15 000 osanottajaa. Joista noin 2500-3000 oli lukio-ikäisiä tai vanhempia. Nuorimmat leiriläiset olivat tulleet synnytyssairaalasta. Mutta pääasiassa leiriläiset olivat 12-15 vuotiaita.

Leirin paikkana oli alue Padasjoelta. Jos muistan oikein, niin kyseessä oli ilmeisesti PV:n alue.

Leirin johto oli unohanut hoitaa asiat kuntoon Mäihän kanssa.

Koska Mäihä oli vihainen, niin heti leirin alussa alueelle iski 3-4 päivän ajaksi rankkasateet. Rankkasadetta kesti noin 4 päivää. Jokaisena päivänä tuli kuukauden sademäärä. Tämä aiheutti sitten pienen kriisin noin 15 000 asukkaan metsäkaupungissa. Tämä siis jo ensimmäisen tulvapäivän aikana.

Alkaneen kriisin merkkeinä oli:

-leirin ainoan huoltotien mureneminen lampeen
- porakaivon vesi melkein saastui kun tulvavesi oli valua kaivoon
- majoitus alueita evakoitiin toisille majoitus alueille koska maaperä ei vetänyt enää vettä joillain majoitusaluella. Telttojen sisällä rinkat ja makuupussit kelluivat vedessä
- leiriläisillä ja johtajilla oli yleensä kaikki varusteet kastuneet
- leirillä oli 6 muonavarastoa. Yksi jokaiselle alaleirille. Näistä osa meinasi joutua veden alle. Ja pilata näin elintarvikkeet.

Joskus ensimmäisen päivän aikana jossain kyti leiriläisten porukalla ajatus, että oliko tämä reissu tässä.

Leirin johto ilmoitti että sää ei ole syy keskeyttää toimintaa. Jonka jälkeen koko leirin organisaatio tiesi, että homma viedään loppuun.

1. Tilattiin PV;ltä hallitelttoja, geniksiä, puhaltimia

2. Pikatuettiin uusi huoltoväylä. Jonka ansiosta muonituksella oli koko loppuajan 1 aterian reservi varastossa.

3. Nuoret yläasteikäset kaivo yöt ojia teltta-aleilla.. Turvan just 18-19 vee jätkät tuki evakointeja kuivemmille majoitusalueille. Noin 3500 leiriläistä evakoitiin leirin sisällä ja sen päälle evakoitiin sekalaista muuta infraa.

4. PV;n hallitelttoja koottiin valtaviksi kuivaushalleiksi. Ensiksi kuivattiin pienten lasten makuupussit jne. Lopuksi yli 20-vuotiaiden ja aikuisten johtajien.. eli porukka kyykki 3-4 yötä läpimärissä vaatteissa ja makuupusseissa.

5. Kaikille sanottiin että kotiin lähdetään vasta kun leiri loppuu 10 päivän päästä.

Kuri ja motivaatio kohtasivat.

Kotiin hakevat paluukyydit tulivat hakemaan vasta päätöspäivänä.
 
Viimeksi muokattu:
Toimisiko 1,5 vuoden reserviupseerikoulutus? Tällä saataisiin @baikal peräänkuuluttamaa kovaa aselaji- ja koulutuhaaraosaamista – esimerkiksi AUK 1+2 au-oppilaiden tapaan, sitten 6 kk RUK ja kokelaaksi uudemman erän aliupseereiden ja 2 erää uudempien alokkaiden kanssa (VYKS tietenkin seuraavan erän; parantaisi myös VYKS:ien kokelaiden auktoriteettia)? Tässä saataisiin huomattavasti lisättyä aselajioppia ja myös esimerkiksi monen täällä peräänkuuluttamia laajempia sisältöjä, kuten esimerkiksi pohjustusta vaikkapa sotahistoriasta (jolla, siis vaikkapa sotahistorian kurssilla voisi perustella esim. lisäopintopisteiden antamista yliopistoihin nykyisten johtajakoulutuksen opintopisteiden ohelle). Reserviupseerikurssit pyörisivät silloin koko ajan ja tämä myös loisi RUK:sta kokonaisuudessaan korkeamman valmiuden osaston, koska vähintään 6 kk palvelleita olisi koko kurssin verran koulutuksessa. Tämä myös palauttaisi jälki-RUK:n mahdollisuuden.

Toki tämä loisi oman ongelmansa mahdollisesti RUK-halukkaiden määrän vähenemisessä, ellei sitten päivärahoja merkittävästi parannettaisi viimeisen, ylimääräisen 6 kk osalta.
Mutta silloin RUK ei olisi 105 päivää... kun olin sieltä helmikuussa lähdössä, pyssylinjalta, niin kyllähän tämä patsas viimeisenä hiljensi Päärakennuksesta lähdettäessä Sotilaskotiin, ja odottaviin kuljetuksiin.

Tiedosto:Kaatuneiden upseerien muistopatsas - Kalervo Kallio.jpg

Yli 40 prosenttia suomalaisista jalkaväen reservin vänrikeistä ja luutnanteista kaatui 105 päivässä, Talvisodassa.
Perinteillä on virkansa, joskus.
 
Olen tainnut jo aiemminkin sanoa että täällä hetkellä olemme hyvin suurella todennäköisyydellä tilanteessa, jossa sodankuva on muuttumassa enemmän ja nopeammin kuin mitä se on milloinkaan historiassa muuttunut. Nyt jos koskaan on riski tehdä se klassinen "edelliseen sotaan valmistautumisen" virhe.
Paljon, paljon minua enemmän näitä asioita tuntevat ja ymmärtävät ihmiset ovat julkisuudessakin tuoneet sitä esille että voi hyvin olla että kun joskus vuonna 2100-luvun alun paikkeilla historiankirjoitusta katsotaan niin siellä todetaan että 2020 olimme jo sodassa.

Se on mielestäni juuri näin. Ja ei todellakaan käy kateeksi ne vastuulliset, jotka yrittävät vääntää suorituskykyjä siihen asentoon, että ne vastaavat muuttuvaa tilannetta. Hyökkääjän aloite on aina hyökkääjän aloite ja siinä sitä on pähkäiltävää.
 
Mielestäni motivaatio on lopulta ratkaisevin tekijä. Jos motivaatio puuttuu, sillä mitä usein nimitämme kuriksi, ei tee yhtään mitään. Kuten sanot, se armeija ei menesty joka eniten hirttää omiaan puhelinpylväisiin - se menestyy, jonka sotilailla on motivaatio kohdillaan.
Ja nyt olennainen asia: kun motivaatio on kohdillaan, kuri ei ole minkäänlainen ongelma..sitä ei edes siinä perinteisessä muodossaan silloin tarvita.
Kun motivaatio on kateissa, ei minkäänlainen kurikaan johda juuri mihinkään.
Jos motivaatio puuttuu, kaikki edellytykset olla tehokas ja menestyksekäs ovat luisuneet käsistä.
Erittäin hyvin sanottu. Motivaatio luo kasvualustan itsekurille eli tässä viitekehyksessä kyvylle täyttää ja pysyä annetun tehtävän parametreissa ilman ulkoista valvontaa.

Motivaatiolle (myös maanpuolustuksellisessa mielessä) luodaan pohja lapsena varhaislapsuudesta lähtien. Teini-iässä ja sitä myöhemmin kurssin oikaiseminen kasvattelemalla on useimmiten aivan liian myöhäistä ja tulokset varsin heikkoja. Siinä mielessä sananparsi ”Nuorna vitsa väännettävä” pitää hyvin paikkansa.
 
Mielestäni motivaatio on lopulta ratkaisevin tekijä. Jos motivaatio puuttuu, sillä mitä usein nimitämme kuriksi, ei tee yhtään mitään. Kuten sanot, se armeija ei menesty joka eniten hirttää omiaan puhelinpylväisiin - se menestyy, jonka sotilailla on motivaatio kohdillaan.
Ja nyt olennainen asia: kun motivaatio on kohdillaan, kuri ei ole minkäänlainen ongelma..sitä ei edes siinä perinteisessä muodossaan silloin tarvita.
Kun motivaatio on kateissa, ei minkäänlainen kurikaan johda juuri mihinkään.
Jos motivaatio puuttuu, kaikki edellytykset olla tehokas ja menestyksekäs ovat luisuneet käsistä.
etkö ole kuullut stalinin "ei askeltakaan käskyä"? hyvin toimi stalingradissa
 
Hyviä ja perusteltuja kirjoituksia edellä.



Tarkoitatko, että asevelvollisuusarmeijan kouluttamiseen pitää luoda eetos, jossa tuutista tulee ulos sotilaita, jotka ovat kuin Kruppin teräs?

Ammattiarmeijat voittavat taisteluita myös siksi, että niillä on käytössään uusin tekniikka ja taustalla moloa, joka tukee sotimista. Ammattiarmeijoilla sotijat määrittelevät myös tavoitteet, jotka oikeasti voidaan saavuttaa. Tavoitteet ovat rajoitettuja ja koneosasto sotii ja möyrii vastustajaa. Taustaorgaanien massiivisuus on jotain mitä emme osaa edes hahmottaa.

Miten sitten tämä istutettaisiin suomalaiseen maanpuolustuskonseptiin siten, että se 300 k sotilaan kenttäarmeija voisi toimia samoin? Ei mitenkään. Tavoitteita voidaan asettaa ja suunnitella. Kansanarmeijan testaamaton krauhtonia lepää kuitenkin loppujen lopuksi MOTIVAATION päällä ja sen alla. Preussilainen ehdollistava kurin olemus sopii tuohon teemaan jos ei huonosti niin ainakin kurjasti.

Kurieetos. Jos tuo teema johdetaan äärimmäisyyteen, niin se armeija voittaa, joka hirttää eniten pelkureita ja palvelushaluttomia. Milloin viimeksi tällä metodilla on voitettu taisteluita tai sotia? Kun omia alkaa roikkumaan puhelintolpissa kaulastaan, niin yleensä silloin ollaan jo lähellä ehdotonta loppua ja roikuttaja ei ole yleensä ollut voittaja.

MOTIVAATIO. Jos tai kun tuo puuttuu, niin kurin olemus muuttuu oikeasti turhakkeeksi vähänkään pidemmässä juoksussa. Henkensä edestä pelkäävät eivät saa terästä selkärankaansa sillä, että taustalla vaanii teloituskomppania.

No, miten siis asettaa hyvinvointiyhteiskuntien nuoret preussilaisen kurin alle ja heistä taotaan kovia kuin Fiskarsin puukko? Ei mitenkään. Ainoa tapa tuottaa entistä kovempia joukkoja on pidemmät palvelusajat ja asevelvollisuuden jatkuminen myös vm-palveluksen jälkeen. On toinenkin keino ja se on entistä valikoivampi otanta ikäluokista.....se taas kyseenalaistaa koko shown mielekkyyden ja tasavertaisuudesta puhuminen muuttuu kyllä tuhannen ja yhden yön satuiluksi.

Maanpuolustuksen perimmäistä tavoitetta emme voine muuttaa. Tosin se mitä seuraan on oikeasti se sota tai sen kuva, joka kyllä on jo muuttunut ja todennäköisesti muuttuu edelleen. Miten asevelvollisuus tuottaa muutokseen vastetta, en todellakaan tiedä.
Tässä on paljon hyviä näkökulmia samoin kuin @Kapiainen postauksessa. Nostan teille molemmille yhden asian kuitenkin pohdittavaksi.

Te molemmat korostatte motivaation merkitystä. Samaa tekee toki moni muukin ja hyvin perustein. Mutta väitän, että te ymmärrätte motivaation käsitteen suppeasti.

Psykologisesti motivaatiotekijät voidaan jakaa pohjimmiltaan negatiivisiin ja positiivisiin tekijöihin (karkea yleistys, mutta sallittakoon keskustelussa). Positiivisia motivaattoreita ovat palkitsevat tekijät (tee näin, niin saat tämän) ja negatiivisia motivaattoreita ovat rankaisevat tekijät (tee näin, niin sinulle käy näin). Tämä jako perustuu vahvaan neuropsykologiseen tutkimukseen aivojen sähkötoiminnan tasolle saakka.

Kuri, joka perustuu rangaistukseen, on ns. negatiivinen motivaattori. Mutta se on silti motivaattori. On totta, että esimerkiksi kognitiivinen oppiminen tapahtuu paremmin positiivisen motivaation kautta. Mutta samaan aikaan on totta, että positiivinen motivaatio vaihtelee enemmän yksilöittäin. Kuoleman uhka on voimakas negatiivinen motivaattori (mutta ei kaikille) kun taas esimerkiksi raha tai vapaa-aika ovat voimakkaista positiivisia motivaattoreita. Ongelma on siinä, että suuressa joukossa näiden positiivisten moivaattorien lupaaminen on vaikeampaa kuin negatiivisten motivaattorien (aikanaan oli tapana motivoida joukkoja hyökkäykseen lupaamalla ryöstelyä ja raiskaamista kun kuria ei voitu muuten pitää yllä [vertaa esim. 30v sota]).

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puhuttaessa suuresta ihmisjoukosta, on huomattavasti helpompaa ja myös tehokkaampaa saada heille oppi perille negatiivisen kuin positiivisen motivaation kautta. Jokainen armeija huomaa tämän tosipaikan tullen ja siksi kaikki armeijat kaikkina aikoina päätyvät kovaan kuriin varsinkin kovissa tilanteissa (WWI, Stalingrad, kesä 1944 jne).

Mitä yritän sanoa on se, että vaikka pedagogisesti on fiksumpaa opettaa positiivisen motivaation kautta ja jopa joukon johtaminen on teoriassa fiksumpaa positiivisen motivaation kautta, todellisuudessa se ei ole mahdollista johtuen siitä, että heterogeenista populaatiota on helpompaa johtaa negaation kautta koska se on pienempi yhteinen nimittäjä.

Yksinkertainen esimerkki: Jos positiivinen motivaatio olisi oikeasti johtava tekijä, niin mihin sotilasarvoja tarvittaisiin? Motivoitunut joukkohan johtaisi itsensä optimaalisesti voittoon? Syy on juurikin siinä, että sotatilanteessa ei ole mahdollista johtaa joukkoa positiivisen motivaation kautta. Ajatelkaapa vaikka tilannetta, jossa joukon pitää hyökätä kukkulalle 112113876Y maailman perseessä ilman, että edes joukon johtaja tietää logiikkaa sen hyökkäyksen takana, mikä on yleensä tilanne sotilaallisessa käskynjaossa. Miten oikeasti motivoit sen joukon menemään kuolemaan? Toki joku yksilö voi sen saavuttaa, mutta sotilaallinen joukkoajattelu ei toimi noin. Mitäs jos se suuri motivoiva yksilö makaakin tiellä molemmat jalat irtirevenneinä kirkumassa? Ja vastuuseen astuu mies, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt? Silloin on olennaista se, että uskotaan niitä natsoja (formaali kuri=negatiivinen motivaatio) ja mennään.

Tämä on karkea kuvaus siitä, mitä yritän sanoa, mutta toivottavasti saatte kiinni ajatuksesta.
 
Tämä on karkea kuvaus siitä, mitä yritän sanoa, mutta toivottavasti saatte kiinni ajatuksesta

En väheksy kurin merkitystä sotilasorganisaatiossa. Päinvastoin. Iän myötä olen tajunnut sen merkityksen paremmin kuin nuorena.
Jokainen armeija huomaa tämän tosipaikan tullen ja siksi kaikki armeijat kaikkina aikoina päätyvät kovaan kuriin varsinkin kovissa tilanteissa (WWI, Stalingrad, kesä 1944 jne)

Suomen armeija -44 pysyi koossa ja suorituskykyisenä monesta syystä. On aivan liian helppo selitys sanoa, että -nokun telotettiin kieltäytyjiä ja karkureita-. Armeijassa tehtiin nopeasti monia asioita uusiksi, järjestettiin riskaabelisti lepoa, vaihdettiin komentajia, komppanianpäälliköistä tuli kp-miehiä eli johtajille asetettiin uusia vaatimuksia, henkisiä edellytyksiä kohennettiin mm. kertomalla avoimesti mitä tarkoittaa neuvostomiehitys de facto, tehtiin monia ja monia asioita, jotta edellytykset onnistumiselle syntyivät. Kurin ja tottelemisen vaatiminen ei ole demokratiaa: isossa armeijassa OSA henkilöstöstä tarvitsee ns. kovaa kuria, suomalaisarmeijan pääosa ei sitä tarvitse samassa mielessä. Kurin ja tottelemisen moodi on eri ihmisillä erilainen.

Diktatuurien kuriolemuksesta en vetäisi ihmeellisiä viivoja mihinkään. Saksa hävisi sodan kurista huolimatta ja NL voitti, koska se ei piitannut ihmisistään pätkääkään. Kurilla ei siinä ole mitään tekemistä, diktatuurit ovat diktatuureja. Tässä mielessä pieni Suomi ei epäonnistunut mitenkään, kun katsotaan lopputulosta. Pieni demokratia selviytyi helvetin hyvin huolimatta siitä, että se oli haluton ottamaan käyttöön -äärimmäistä kuria-. Kyllä tuo oppi kannattaa muistaa.

Onnistuneen tai epäonnistuneen sisäpolitiikan teemaa nostelen esiin kyllästymiseen asti. Pieni demokratia seisoo tai kaatuu sisäpolitiikan pitkän tähtäimen onnistumisen tai epäonnistumisen mukaan. Meidän paikkamme pallolla on sellainen, että sisäisten olojen täydellinen kuseminen kostautuu ihan takuulla.
 
Tasokasta keskustelua.
Tuosta varusmiesajan kurista, omana aikana oli jonkin verran ‘komppanian sisäistä kurinpitoa’. Sitä ei ammattijoukoilla samaan tyyliin tietysti ole, että täyslusmut ottaisi turpiinsa. Minusta se näytti aika tehottomalta käytöksen korjaamisena, mutta se on jännä sekoitus motivaation ja isänmaallisuuten.
 
En väheksy kurin merkitystä sotilasorganisaatiossa. Päinvastoin. Iän myötä olen tajunnut sen merkityksen paremmin kuin nuorena.


Suomen armeija -44 pysyi koossa ja suorituskykyisenä monesta syystä. On aivan liian helppo selitys sanoa, että -nokun telotettiin kieltäytyjiä ja karkureita-. Armeijassa tehtiin nopeasti monia asioita uusiksi, järjestettiin riskaabelisti lepoa, vaihdettiin komentajia, komppanianpäälliköistä tuli kp-miehiä eli johtajille asetettiin uusia vaatimuksia, henkisiä edellytyksiä kohennettiin mm. kertomalla avoimesti mitä tarkoittaa neuvostomiehitys de facto, tehtiin monia ja monia asioita, jotta edellytykset onnistumiselle syntyivät. Kurin ja tottelemisen vaatiminen ei ole demokratiaa: isossa armeijassa OSA henkilöstöstä tarvitsee ns. kovaa kuria, suomalaisarmeijan pääosa ei sitä tarvitse samassa mielessä. Kurin ja tottelemisen moodi on eri ihmisillä erilainen.

Diktatuurien kuriolemuksesta en vetäisi ihmeellisiä viivoja mihinkään. Saksa hävisi sodan kurista huolimatta ja NL voitti, koska se ei piitannut ihmisistään pätkääkään. Kurilla ei siinä ole mitään tekemistä, diktatuurit ovat diktatuureja. Tässä mielessä pieni Suomi ei epäonnistunut mitenkään, kun katsotaan lopputulosta. Pieni demokratia selviytyi helvetin hyvin huolimatta siitä, että se oli haluton ottamaan käyttöön -äärimmäistä kuria-. Kyllä tuo oppi kannattaa muistaa.

Onnistuneen tai epäonnistuneen sisäpolitiikan teemaa nostelen esiin kyllästymiseen asti. Pieni demokratia seisoo tai kaatuu sisäpolitiikan pitkän tähtäimen onnistumisen tai epäonnistumisen mukaan. Meidän paikkamme pallolla on sellainen, että sisäisten olojen täydellinen kuseminen kostautuu ihan takuulla.
1944 kesällä armeijassa ei tehty mitään säännönmukaisia uudistuksia eikä todellakaan pidetty luentoja neuvostomiehityksestä. Jo pelkästään siitä syystä, että ei kenelläkään olisi ollut aikaa sellaiseen saati että sellaisella luennolla olisi ollut mitään uskottavuutta kun taivaanranta jylisee. Mutta mitä motivaatioon tulee, on totta se, että niin kauan kuin oltiin Suur-Suomi ajattelun mailla, juoksu oli kovaa, mutta vanhan rajan takana puolustus alkoi jäykistyä. Tähän on toki käytännöllisiäkin syitä, mutta etenemisvaiheen esimerkkien mukaan myös henkisiä. Jatkosodassa kieltäytymiset ja moraali alkoiva heikentyä todistetusti vanhan rajan jälkeen. Ja tämä on todennäköisesti yksi suurimista syistä, miksi Leningradiin ei edes yritetty hyökätä. Armeijan henkinen kantti olisi hajonnut heti. Vain muutamilla hulluilla olisi löytynyt motivaatiota. Tästä saa hyvän vertailun Talvisotaan ja miksi siellä henki kesti, mutta se on oma keskustelunsa.

Kurilla ei ole mitään tekemistä diktatuurin tai muunkaan hallintomuodon kanssa. Jokainen armeija joka haluaa voittaa, käyttää kovaa kuria. Ei Saksa hävinnyt kurin takia vaan juuri sen takia pärjäsi niin hyvin kuin pärjäsi vaikka oli pieni verrattuna vihollisiinsa. Sama oli WWI:ssä. Vasta saatuaan vastaansa yhtä kovan ja armottoman armeijan he hävisivät vaikka olivat teknisesti parempia alussa. Sama päti Japaniin. Saksa ja Japani löivät kaikki armeijat hetkessä, jotka kuvittelivat olevansa vahvoja ja hyvin koulutettuja mutta joiden koulutus oli pehmeää (Ranska, Englanti, USA jne.) ja jotka kuvittelivat sodan olevan jotain muuta kuin mitä se on.

Jokainen armeija, joka pyrkii voittoon, käyttää kuria. Ja mitä kovemmat olosuhteet, sitä kovempi on kuri. Toki, jos olen väärässä, mielelläni odotan laajaa otosta armeijoista, jotka tappion edessä ovat alkaneet kouluttaa rekryyttejään tosipaikassa kauniilla puheilla ja yksittäisten johtajien motivationaalisilla taidoilla. Veikkaan, että saan odottaa pitkään.
 
1944 kesällä armeijassa ei tehty mitään säännönmukaisia uudistuksia eikä todellakaan pidetty luentoja neuvostomiehityksestä. Jo pelkästään siitä syystä, että ei kenelläkään olisi ollut aikaa sellaiseen saati että sellaisella luennolla olisi ollut mitään uskottavuutta kun taivaanranta jylisee. Mutta mitä motivaatioon tulee, on totta se, että niin kauan kuin oltiin Suur-Suomi ajattelun mailla, juoksu oli kovaa, mutta vanhan rajan takana puolustus alkoi jäykistyä. Tähän on toki käytännöllisiäkin syitä, mutta etenemisvaiheen esimerkkien mukaan myös henkisiä. Jatkosodassa kieltäytymiset ja moraali alkoiva heikentyä todistetusti vanhan rajan jälkeen. Ja tämä on todennäköisesti yksi suurimista syistä, miksi Leningradiin ei edes yritetty hyökätä. Armeijan henkinen kantti olisi hajonnut heti. Vain muutamilla hulluilla olisi löytynyt motivaatiota. Tästä saa hyvän vertailun Talvisotaan ja miksi siellä henki kesti, mutta se on oma keskustelunsa.

Kurilla ei ole mitään tekemistä diktatuurin tai muunkaan hallintomuodon kanssa. Jokainen armeija joka haluaa voittaa, käyttää kovaa kuria. Ei Saksa hävinnyt kurin takia vaan juuri sen takia pärjäsi niin hyvin kuin pärjäsi vaikka oli pieni verrattuna vihollisiinsa. Sama oli WWI:ssä. Vasta saatuaan vastaansa yhtä kovan ja armottoman armeijan he hävisivät vaikka olivat teknisesti parempia alussa. Sama päti Japaniin. Saksa ja Japani löivät kaikki armeijat hetkessä, jotka kuvittelivat olevansa vahvoja ja hyvin koulutettuja mutta joiden koulutus oli pehmeää (Ranska, Englanti, USA jne.) ja jotka kuvittelivat sodan olevan jotain muuta kuin mitä se on.

Jokainen armeija, joka pyrkii voittoon, käyttää kuria. Ja mitä kovemmat olosuhteet, sitä kovempi on kuri. Toki, jos olen väärässä, mielelläni odotan laajaa otosta armeijoista, jotka tappion edessä ovat alkaneet kouluttaa rekryyttejään tosipaikassa kauniilla puheilla ja yksittäisten johtajien motivationaalisilla taidoilla. Veikkaan, että saan odottaa pitkään.
Onko mielestäsi olemassa vain "kova kuri" tai sitten "kauniit puheet ja motivationaaliset taidot"?
 
Pohdiskelin kokemuksen vaikutusta kuriin. Näin esimerkkinä vaikka jokin vuoristojoukkojen jääkäri saksasta. Koulutus ja olosuhteet ovat kovat, vuorelle täytyy hyökätä ja jos hukkaat hanskat tai et vaihda sukkia niin kädet tai jalat lähtee paleltumien takia. Ehkä molemmat. Sitten kun tulikasteessa olet nähnyt kun miestä menee hengettömäksi, niin ajatus siitä että jos asiat edes yrittää tehdä oikein, ja katsoa kaverisi perään jos se katsoo sinun, niin on jotain mahdollisuuksia selvitä. Ja kun kiipeilet vuorilla, niin jo pelkästään niissä köysihommissa annat henkesi toverisi käsiin kirjaimellisesti.

Ymmärrän hyvin jos koulutus on ollut pehmeää, niin kova paikka osoittautuu liian kovaksi ja sitten mieli järkkyy kun asiaan ei ole henkisesti kypsytty.
 
Onko mielestäsi olemassa vain "kova kuri" tai sitten "kauniit puheet ja motivationaaliset taidot"?
Erittäin hyvä kysymys.

Ei, jos puhutaan yksilöistä tai pienyksiköiden toiminnasta.

Jos puhutaan massa-armeijan rakentamisesta ja sen keskimääräisen toiminnallisuuden kehittämisestä niin kyllä.

Minä argumentoin keskiarvon parantamisesta. En yksittäisen yksilön tai yksikön optimaalisesta suorituskyvystä. Nämä ovat eri asioita. Yksilö saadaan suorittamaan parhaiten huomioimalla yksilön ominaisuudet. Kokonaisuuden kanssa toimiessa täytyy toimia pienimmän yhteisen nimittäjän lain mukaan.
 
Back
Top