Asevelvollisuuden pitää muuttua

https://ruotuvaki.fi/uutinen/-/asse...7yh8ByauwLgYhDWPNQ7RoAY920xnjuNU21kvTuagAg2oo

Avajaispuheenvuorossaan hän kiittelee nykyisenkaltaista asevelvollisuutta. Keskustelussa on ollut kutsuntojen ja asevelvollisuuden laajentaminen myös naisia koskevaksi, mutta Lindberg ei pidä sitä järkevänä ratkaisuna.

– Sotilaallisesta näkökulmasta varusmiespalveluksen suorittavien määrää ei ole tarvetta nykyisestä lisätä. Kykenemme tuottamaan tarvittavat sodan ajan joukot kouluttamalla palveluskelpoisen miespuolisen ikäluokan sekä vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavat naiset, hän kertoo.

Taloudelliset kustannukset tulisivat muutoksen myötä kaksinkertaistumaan.

– Varusmieskoulutuksen suorat kustannukset ovat hieman alle 250 miljoonaa euroa vuodessa. Koko naisikäluokan kouluttaminen kasvattaisi vuosikustannuksia saman verran, Lindberg vertaa.

Miesten asevelvollisuutta on pidetty epätasa-arvokysymyksenä naisten ja miesten välillä. Lindberg kuitenkin väläyttää, ettei asia ole niin yksinkertainen.

– Sekä naisia että miehiä koskeva ja valikointiin perustuva järjestelmä ei olisi yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelmaton. Kuinka valita ne henkilöt, jotka suorittavat palveluksen, syrjimättä ketään? Jos tavoitteena olisi kokonaan vapaaehtoinen järjestelmä, miten taattaisiin etukäteen riittävä koulutettavien määrä, hän muistuttaa.
 
Asevelvollisuuden kutsunta pitäisi tällöin olla aikapaljon myöhemmin. Lapsia kun tehdään lähempänä 30v kuin 20v. Ei kukaan ala lapsia tekemään sen takia ettei tarvitse armeijaan mennä :D

Rahan puute lienee ainakin yksi syyllinen syntyvyyden vähenemiseen.
https://yle.fi/uutiset/3-7265261

Syitä synnytysiän nousuun ja kokonaan lapsettomuuteen on varmasti paljon. Aja varmasti alojen sisälläkin on suuria eroja. Esim. Omassa tuttavapiirissä sairaanhoitajat tuntuu tekevän suht nopeasti valmistumisen jälkeen pari lasta..

Mutta olishan se mielenkiintosta leikkiä ajatuksella, että vaikuttasiko tasa-arvoinen asepalvelus syntyvyyteen. Siis jos saisi lapsella vapautuksen.
 
Muutama mikä itselle tulee mieleen. Ihmiset muuttaa isompiin kaupunkeihin Asunnot maksavat tuolla enemmän ja isompi perhe vaatii isomman asunnon joka on vielä kalliimpi. Asunnon ylläpito kustannukset nousee jatkuvasti.
Samoin autojen sekä arkielämän muiden tuotteiden sekä niihin liittyvät median aiheet luovat epävarmuutta. Yhä useampi kouluttautuu pidemmän aikaa(esim amk,yliopisto , ja eri ammatit) ja odottaaa vakituista työsuhdetta pidemmän aikaa, jolloin ikää kertyy ennenkuin aletaan perhettä perustamaan.
 
" Varusmieskoulutuksen suorat kustannukset ovat hieman alle 250 miljoonaa euroa vuodessa. "
https://ruotuvaki.fi/uutinen/-/asse...7yh8ByauwLgYhDWPNQ7RoAY920xnjuNU21kvTuagAg2oo

Mikäli pienentäisi vuosittaista varusmies määrää 3 osalla, niin teoriassa jäisi sukanvarteen noin 80milj. Sillä luulisi saavan tehokkuutta kertauksiin ja vapaaehtoiseen ressutoimintaan....
Toisaalta asevelvollisuusjärjestelmän muuttaminen valikoivaksi vaikuttaisi pitkällä aikavälillä hyvin negatiivisesti maanpuolustustahtoon. Nythän isolla osalla kosketus maanpuolustukseen tulee juuri joko itse intistä tai armeijan käyneistä isistä, veljistä ja äideillä myös pojista. Ja esim. yksinhuoltajaäitien pojat ovat jo nyt yliedustettuina inttiä käymättömien joukossa, ehkä osin siksi että ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kosketusta maanpuolustukseen, ei ole isää, jonka jäljissä kulkea.

Ja ainakin tuntemistani ihmisistä negatiivisimmin maanpuolustukseen suhtautuvat (sekä kaikkein epärealistisimmat mielikuvat esim. Venäjän asevoimien suorituskyvystä) on juuri niillä, jotka eivät ole käyneet inttiä.

Vapaaehtoinen reserviläistoiminta ja kertaukset ovat kuitenkin puuhastelua sen rinnalla, kuinka kattavasti ja tehokkaasti PV kouluttaa varusmiehiä. Lisäksi reserviläiset usein fakkiutuvat inttiaikaisiin näkemyksiinsä ja uusien asejärjestelmien kouluttaminen on järkevämpää nuorille varusmiehille kuin reserviläisille. Ihan realisteja meidänkin täällä on oltava, aika ajaa meistäkin ohi koko ajan, kymmenen vuoden päästä minäkin olen sijoituskelpoisen ikäni lopussa.
 
Itse näen puolustahdon jaettavan kahteen eri kategoriaan.
1 Ne ketkä eivät käy armeijaa. Info maanpuolustuksesta pitäisi olla liitettynä esim koulun oppiaineisiin. Ennen kutsuntoja. Pelkkänä mptahdon nostatuksena varusmiespalvelus on pientä Koska suurin osa ei käy armeijaa esim naiset.

2. Armeijan käyneet. Mptahtoa tod näk nostaa riittävä määrä kertausharjoituksia.Niitä pitäisi olla enemmän. Monimutkaisempaa kalustoa tulee koko ajan lisää joten ei siitäkään olisi haittaa siltä kannalta.
Reserviläis armeijan taso on sidoksissa kertauksen määrään. Mikäli ei kertaa niin suurin osa joukoista ei osaa enää tehtäväänsä. Poislukien yksilöt.
Vapaaehtoinen puolustus. Mitä enemmän harjoittelet sen parempi olet ja mikäli on innokkaita vapaaehtoisia niin ne kannattaa käyttää hyödyksi. Moni tehtävä ei tarvitse nuoren fysiikkaa eli vanhoille riittää hommia myös. Erityisen tärkeänä on ne joukot ketkä ensimmäisenä tulevat paikalle kun pilliin vihelletään. Mikäli heidän homma ei suju, niin on riski että loppujen ei tarvitse enää tulla ollenkaan paikalle.
 
Ja taas on tullut jollekin paha mieli.

Tuore alokas lähetti äidilleen karun kuvan pakkaspäivän armeijalounaasta: muovipussissa proteiinipatukka ja pähkinöitä
Alokkaan äiti katsoo, että kylmä ruoka ei riitä 26 asteen pakkasessa. Kyseessä on Puolustusvoimien kokeilu, jolla yritetään säästää aikaa.

Varusmiesten lounaspussissa on muun muassa leipiä, levitettä, juomia ja patukoita. (KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN)
Päivi Repo HS
Julkaistu: 24.1. 7:02

NELJÄN varuskunnan alokkaat saivat tiistaina aamupalalta mukaansa eväspussin, jossa oli päivän lounas. He osallistuvat Puolustusvoimien kokeiluun, joka hämmensi heti sekä syöjiä että vanhempia:

”Sain aamulla kuvan pussista, jossa näkyi pähkinäpatukka”, alokkaan vanhempi kertoo.

”Pakkasta oli 26 astetta ja ruoka kylmää. Alokkaiden koulutus on fyysisesti raskasta. He eivät pärjää kylmäpussilounaalla ja pähkinäpatukalla.”

Hän puhuu nälkäkuurista ja pelkää, että hyvin alkanut koulutus on uhattuna.

LOUNASPUSSI on yksi osa Puolustusvoimien Koulutus 2020 -hanketta, everstiluutnantti Markku Jämsä Pääesikunnasta kertoo.

”Hankkeessa on iso joukko kokeiluja kouluttamisen kehittämiseksi. Lounaspussi on yksi keino, jolla kokeillaan päiväpalveluksen tehostamista.”

Kun päivän eväät ovat mukana, ne voidaan syödä siellä, missä ollaan. Aikaa säästyy, kun maastosta tarvitse palata ruokalaan syömään.

”Mittaamme monia eri asioita ja kysymme, miten pussi täyttää lounaan vaatimukset. Miten alokas on jaksanut, onko hänellä ollut nälkä?”

KOKEILU jatkuu neljän viikon ajan tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Muut ateriat syödään normaalisti ruokalassa.

Tulokset raportoidaan maaliskuussa, Jämsä sanoo. Ennen heinäkuussa palvelukseen astuvien tuloa päätetään, jatkuuko kokeilu, muutetaanko sitä ja otetaanko lounaspussit pysyvään käyttöön.

1548314294493.png

Kuva keskiviikon lounaasta alokkaille. (KUVA:LUKIJAN KUVA)
PUSSEJA on viisi erilaista. Niissä on leipiä, levitteitä, proteiinipatukoita, pähkinöitä ja rusinoita sekä urheilujuomaa ja muuta juomaa, Jämsä selvittää.

Pussin eväät eivät vaadi lämmitystä tai kylmäsäilytystä. Asiantuntijat ovat arvioineet, että ne vastaavat ravintoarvoiltaan ja energialtaan ruokalassa nautittua lounasta. Tiistaina lounaalla oli jauhelihalasagnettea ja keskiviikkona lihapataa ja lämpimiä kasviksia.

”Voi tuntua, että pakkauksella ei pärjää”, Jämsä sanoo.

”Joukot kokeilevat sitä.”

Tulee mielee tuntematon sotilas :D : Mä en ymmärrä mitään sellasista kaloreista, mutta mun suoleni (äitini) ymmärtää, että niitä on helkkarin vähän.
 
Erittäin monesta syystä pv:n pitää kokeilla eri vaihtoehtoja sotilaiden ruokinnassa. Oikein liikkuvaan sodankäyntiin on kovin vaikea yhdistää savuavia hernekeittotykkejä ja rapupiiraita, pitsaa ja kurnaalia.

Yksi sotilaan perustaito on pitää itsensä kunnossa niillä emmeillä, mitä on käytössä. Olen aika varma, että pv jakaa varsin tarpeeksi syötävää. Ja oppia ikä kaikki: jos ei pärjää niin hankkii leireille ym. vähän lisämuonaa. Metukkaa, koskenlaskijaa ja oikeaa leipää....ja taas polku maistuu.
 
Samat mietteet. Olen aikalailla vakuuttunut, että "kaloriot" on laskettu niin, ettei yksikään äidin kullannuppu tuuperru kesken päivän. Asia sitten erikseen jos se kullannuppu ei ymmärrä syödä niitä eväitään.
 
Äitin pikku takkupeppu kyllä oppii. Nälkä on oiva opettaja. Eikä se niin ihmeellistä ole lapioida kylmiä perunoita ja ruskeaa jäähtynyttä kastiketta jäisillä punajuuriviipaleillakaan vs. annospussi.....tuollaiseen annospussievästelyyn kun oppii yhdistämään kuumat juomat näin talvisaikaan, niin se on ihan okei. Ja ainakin tuossa isossa prikaatissa kuumaa juomaa on ollut tarjolla annospussin oheen.

Minusta pv on ihan oikeilla linjoilla ja opettaa kokeilujen kautta aivan täyttä asiaa.
 
Sotilas syö MRE jne. annoksistaan vain puolet kyllä sen o tunnustanut jo kapitalistinenkin tiedemies mm jenkkien Persianlahden sodan ja Afganistanin kokemusten perusteella.
 
Pussista juotava kaakaojuoma (toisen energiajuoman tilalle) ja joku hedelmäsörsseli pussissa jotka molemmat voisi tunkea 'likeittömään muonalämmitinpussiin' olisi hyvä kylmänkelin ratkaisu, eikä juuri lisäisi painoa
 
Ruoasta sen verran, että riittämätön ruoka ikävän sään, väsymyksen ja pimeän päälle, niin siinä on kyllä vitutuksen arkkiresepti kasassa.
Pari vuotta sitten jo sissimuonista tuli paljon purnausta, vaikka ne olivat niitä selkeästi parempia Blå Bandin pöperöitä (joista osa oli ihan hyviä, vaikka laittoivatkin kaikilla suolen ihan sekaisin niihin lisätyn huonosti sulavan palmuöljyn vuoksi), eivätkä niitä nykyisiä Leaderin täysvegaanisia mössöjä, jotka maistuvat kaikki samalta (ja joista kantahenkilökuntakin purnaa; erästä kouluttajaa lainaten "kyllä me tiedämme että ne ovat paskaa, mutta emme voi sille mitään"). Käytännössä kaikki suosivat perinteisiä padasta saatavia pakkiruokia, olivat sitten mukesta tai spadejen tekemiä.

Voin vain kuvitella sitä vitutusta joka jostain hemmetin kuivamuonapussista tulee. Pidin tuota huonona ideana ihan alusta asti, koska kyllä se nyt vain on niin, että huonolla säällä lämmin ruoka parantaa mielialaa kummasti. Ja mielialan vaikutusta esim. koulutuksen onnistumiseen ei pidä aliarvioida, jos kaikki vituttaa niin paljonko siitä koulutuksestakaan omaksutaan?

Erittäin monesta syystä pv:n pitää kokeilla eri vaihtoehtoja sotilaiden ruokinnassa. Oikein liikkuvaan sodankäyntiin on kovin vaikea yhdistää savuavia hernekeittotykkejä ja rapupiiraita, pitsaa ja kurnaalia.
Perusasioiden koulutus ja opittujen taitojen soveltaminen/sotiminen erikseen. Vittuuntunut alokas ei suhtaudu avoimesti koulutukseenkaan - siksihän uusia asioita koulutettaessa on muutenkin pyritty vähentämään muuta rasitusta, jotta ne omaksuttaisiin nopeammin. Sitten kun harjoitellaan niitä oikeita peliliikkeitä jo aiemmin opitun pohjalta, voi se ruokailukin olla sotamaisemmin järjestetty.
 
Ruoasta sen verran, että riittämätön ruoka ikävän sään, väsymyksen ja pimeän päälle, niin siinä on kyllä vitutuksen arkkiresepti kasassa.
Pari vuotta sitten jo sissimuonista tuli paljon purnausta, vaikka ne olivat niitä selkeästi parempia Blå Bandin pöperöitä (joista osa oli ihan hyviä, vaikka laittoivatkin kaikilla suolen ihan sekaisin niihin lisätyn huonosti sulavan palmuöljyn vuoksi), eivätkä niitä nykyisiä Leaderin täysvegaanisia mössöjä, jotka maistuvat kaikki samalta (ja joista kantahenkilökuntakin purnaa; erästä kouluttajaa lainaten "kyllä me tiedämme että ne ovat paskaa, mutta emme voi sille mitään"). Käytännössä kaikki suosivat perinteisiä padasta saatavia pakkiruokia, olivat sitten mukesta tai spadejen tekemiä.

Voin vain kuvitella sitä vitutusta joka jostain hemmetin kuivamuonapussista tulee. Pidin tuota huonona ideana ihan alusta asti, koska kyllä se nyt vain on niin, että huonolla säällä lämmin ruoka parantaa mielialaa kummasti. Ja mielialan vaikutusta esim. koulutuksen onnistumiseen ei pidä aliarvioida, jos kaikki vituttaa niin paljonko siitä koulutuksestakaan omaksutaan?

Perusasioiden koulutus ja opittujen taitojen soveltaminen/sotiminen erikseen. Vittuuntunut alokas ei suhtaudu avoimesti koulutukseenkaan - siksihän uusia asioita koulutettaessa on muutenkin pyritty vähentämään muuta rasitusta, jotta ne omaksuttaisiin nopeammin. Sitten kun harjoitellaan niitä oikeita peliliikkeitä jo aiemmin opitun pohjalta, voi se ruokailukin olla sotamaisemmin järjestetty.

Tämä oma näkemys on taas sitä, että kuinka "silloin kun minä olin intissä" syötiin ja pärjättiin. :D
Oma kokemus nyky safkoista (Blå Band tai Leader) on hyvä, samoja tulee syötyä vaelluksella tai metsäreissuilla, hyvin pärjää ja elää. Ja kun vertaan 90-luvun alun safkoihin, niin noilla nykypäivän intin eväillä pärjää tosi hyvin. Tietysti asia on myös niin, että onko johonkin jo tottunut, kyllä myönnän sen, että tuollainen kuivaeväspussi alokkaalla varmasti hieman alahuulta väräyttää.
Jos otan tähän loppuun sen pakollisen esimerkin omilta inttiajoilta Rovaniemeltä, kaksi vuorokautta safkat (kaikki jäätyvä) mitä kuskasivat mukesta oli aina jäässä kun tulivat perille, sai sulattaa kaminan kyljessä miten parhaaksi taisi, tosin appelsiinin sulattaminen oli liian vaikeaa :D
 
Tämä oma näkemys on taas sitä, että kuinka "silloin kun minä olin intissä" syötiin ja pärjättiin. :D
Oma kokemus nyky safkoista (Blå Band tai Leader) on hyvä, samoja tulee syötyä vaelluksella tai metsäreissuilla, hyvin pärjää ja elää. Ja kun vertaan 90-luvun alun safkoihin, niin noilla nykypäivän intin eväillä pärjää tosi hyvin. Tietysti asia on myös niin, että onko johonkin jo tottunut, kyllä myönnän sen, että tuollainen kuivaeväspussi alokkaalla varmasti hieman alahuulta väräyttää.
Jos otan tähän loppuun sen pakollisen esimerkin omilta inttiajoilta Rovaniemeltä, kaksi vuorokautta safkat oli aina jäässä kun tulivat perille, sai sulattaa kaminan kyljessä miten parhaaksi taisi, tosin appelsiinin sulattaminen oli liian vaikeaa :D
Ei kyse ole siitä, etteikö niillä pärjäisi - hyvin monella asialla pärjää. Ongelmana on kuitenkin se, että tarpeettoman vitutuksen aiheuttaminen ei ole tarkoituksenmukaista, kun koulutetaan vasta perusasioita - vaan se toimii koulutustavoitteita vastaan.
 
Siinä olet oikeassa. Mutta kun asiaa taivastelee oikein, niin onko tuo nyt oikeasti sellainen asia mistä pitäisi saada armoton vitutus päälle? Tietysti se on rikkana rokassa, alokkailla on paljon alkumetreillä asioita mihin ei ole vielä tottunut. Varmasti tullaan näkemään tämänkin asian nyt kehittyvän eteenpäin kun saavat ensimmäiset kokemukset.
 
Yksi sotilaan perustaito on pitää itsensä kunnossa niillä emmeillä, mitä on käytössä. Olen aika varma, että pv jakaa varsin tarpeeksi syötävää. Ja oppia ikä kaikki: jos ei pärjää niin hankkii leireille ym. vähän lisämuonaa. Metukkaa, koskenlaskijaa ja oikeaa leipää....ja taas polku maistuu.

Kyllä ne komppanian yhteisruokailut soppatykeiltä on mennyttä päivää useilla joukkotyypeillä.

Jos jakovaruste ei ole hyvä niin käyttää sitten omia. Pätee myös eväisiin.

Rehellisesti sanottuna yksi asia mikä omalle jälkikasvulle kannattaa takoa päähän on ns. ajatus investoinneista. Varsin monessa työväenluokkaisessa perheessä jälkikasvulle taotaan päähän, että työnantajan täytyy hommata kaikki ja koulutuksen on oltava täysin ilmaista ja siihen ei saa investoida pennin latia itse. Välillä tuo asenne on johtanut suorastaan hätkähdyttäviin tilanteisiin, kun ihminen mielummin riskeeraa henkensä kuin käyttää itse muutaman kympin suojavälineisiin. Tai perheen jälkikasvulle ei osteta edes pääsykoekirjoja, kun se on valtion velvollisuus.

Ihan yhtä perseestä on myös keskiluokkainen rent-seeking keinottelu ja siihen liittyvä uhriutuminen ja minulla on oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia ajattelu. On iljettävää kun aikuinen mies itkee kun lääketieteen lisensiaatin opinnoista joutuu rahoittamaan viisi kuukautta itse tai kuinka puolustusvoimien pitäisi hommata kello ranteeseen yms. paska monkuminen.
 
Niin, olen ollut ihastelemassa tiedustelukomppanian harjoitusta toissavuonna missä kaikki omat eväät kerättiin tarkoituksella pois. Niin nuoret miehet pärjäsivät Kainuun harjoitusmaastoissa muutaman päivän sillä, mitä metsästä löytyy. Kukaan ei todistettavasti kuollut. Eikä kukaan ainakaan minun kuullen piipittänyt, ottivat vain haasteena.
 
Epäilen, että sinne tossutiedusteluun hakeutuu/joutuu hyvin vähän mitään marisijoita.

Maa-, meri- ja ilmavoimista löytyy joukkoja jotka harjoittelevat luonnonmuonilla elämistä.
 
Back
Top