Asevelvollisuuden pitää muuttua

Loppujen lopuksi jokainen sukupolvi tekee pullan mieleisekseen. Ihan riippumatta meidän wanhempien haluista tai haluttomuuksista. Jos sukupolvi haluaa esim. sotia, niin kyllä sen sodan saa sodittavaksi. Tai jättää sotimatta ja antaa periksi tappiin asti.

Tiettyyn rajaan asti kasvattaja voi kasvattaa jälkikasvuaan, sitten tulee se aika, kun jälkipolvi akkiloi asiat iha ite niinkuin parhaaksi katsoo. Näin tein aikanaan minä ja niin näköjään tekevät tenavatkin.

Tuohon täytyy sanoa.

Harvoin se sukupolvi joka sotii on se sukupolvi joka sodan aloittaa.
 
No niin! Hyvää pohdiskelua nimimerkiltä @Kapiainen . Esitän jossain mielessä erilaisen näkökulman. Pahoittelut etukäteen pitkästä tekstistä.

Ensinnäkin yksi perustavaa laatua oleva huomio. 2020-luvun nuori on täsmälleen samanlainen kuin 1900-luvun nuori olennaisilta osin. Itse asiassa hän on samalainen kuin vuoden 20000 ennen ajanlaskun alkua nuori. Ja ei, tämä ei ole kirjoitusvirhe. Ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Olosuhteet vaihtelevat.

@Kapiainen lähtee ajatuksesta, jossa PV:n pitää seurata "aikaansa" ja tarjota nykynuoria kiinnostavaa/vetoavaa koulutusta saavuttaakseen tavoitteensa. Joka tavoite on saada aikaan sodan tarpeisiin sopiva joukko henkilöstöä. Tästä lähtökohdasta ajatellen @Kapiainen on täysin oikeassa. Mutta pitkässä juoksussa asia ei ole mielestäni näin yksinkertainen.

Sota ei olennaisilta osiltaan ole muuttunut mitenkään kirjoitetun ajan alusta lähtien. Toki tekniikka on kehittynyt, mutta silti edelleen miehet menevät toisiaan vastaan kiväärit tanassa. Ja samat traumat heitä seuraavat, oli teknologia mikä vain. Veri vuotaa edelleen ja toverien suolet lentävät pihalle. Oli kuinka droneja, robotiikkaa ja takticool-varustetta. Tämä on nähty niin siirtomaasodissa kuin near-peer sodissakin WW-II:n jälkeen. Sota ei tänäkään päivänä ole pelkkää tietokonepeliä vaikka joku kuinka toivoisikin sen sitä olevan.

Samaan aikaan yhteiskunta, joka ei ole kokenut sotaa pariin sukupolveen on unohtanut nämä tosiasiat. Näin käy aina. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Pitkä rauhan ja hyvinvoinnin aika saa ihmiset miettimään muita asioita ja uhkia (esim. ilmastonmuutos) yksinkertaisesti siksi, että siihen on aikaa ja mahdollisuuksia.

Jos ja kun PV alkaa "seuraamaan aikaansa" saadakseen rulliin ihmisiä perustoimintaansa itse asiassa hävittämällä sen perustoiminnan realiteetit seuraus ei ole hyvä. On täysin ymmärrettävää, että PV haluaa "seurata aikaansa" muuttamalla koulutustaan vastaamaan materiaalinsa maailmankuvaa mutta lopputuloksen kannalta tulos ei ole hyvä. Suuri ongelma on mielestäni siinä, että jos ja kun PV hyväksyy ajatuksena tämän näkemyksen muuttuneesta ihmisestä, se myös hyväksyy ajatuksen siitä, että sota on muuttunut joksikin muuksi kuin mitä se oikeasti on. Pohjimmiltaan tästä on kysymys minun ja @Kapiainen keskustelusta naisten asevelvollisuudesta. Erilaisesta näkemyksestä sodan kuvan suhteen.

Väitän, että 1918 nuoret eivät olleet yhtään sen enempää tai vähempää fanaattisia ja valmiita taistelemaan asiansa puolesta kuin nykynuoret. Vain asia on muuttunut. Silloin taisteltiin itsenäisyydestä, nyt ilmastonmuutoksesta. Fanaattisuus on samaa. Vaikka vuosikymmeniä on opetettu "yksilöllisyyden" ilosanomaa. Jos (ja kun) nyt PV lähtee muokkaamaan lähestymistapaansa "asiakkaiden" enemmän kuin taistelukentän todellisuuden mukaan, en usko että tulos on hyvä. Sen näkee jo nyt.

On selvä, että on vaikeaa mennä vastavirtaan. Ja puhua asioista, joita ihmiset eivät halua kuulla. Tämä valinta on nyt PV:llä edessä. Kertoa totuus taitelukentästä ja kehittää koulutusta ja politiikkaa sen mukaisesti vaikka se olisi poliittisesti epämukavaa tai sitten "seurata aikaansa" ja muokata itsensä sellaiseksi toimijaksi, joka sopii nykynuorille, mutta ei vastaa siihen tehtävään, mitä varten PV on syntynyt.

On vaikeaa, ja joskus mahdotonta mennä virtausta vastaan. Ymmärrän sen. Mutta silloin juuri kysytään sitä johtajuutta ja vastuunkantoa. On helppo seurata "päivän sanaa" ja vaikea toimia sitä vastaan.

Tämä puhtaasti omana ajattelunani asiasta.
No niin, perusteltua tekstiä jälleen. Olen kuitenkin eri mieltä, tai ehkä en edes kovin paljoa tällä kertaa ole. Ehkä kysymys on nyt vain siitä etten ehkä osannut täysin avata mitä tarkoitin kun kirjoitin siitä että jo yli 100 vuotta vanhoja perusrakenteita olisi syytä tarkastella avoimin, kriittisin mielin pohtien sitä ovatko ne ajan tasalla suhteessa nykynuoriin.
Taistelukentän todellisuus on myös muuttunut sadassa vuodessa. 1918 panssarivaunu on täysi lelu 2018 vuoden panssarivaunuun jne jne jne. Siinä mielessä perinteinen taistelukenttä on paljon karumpi paikka kuin se oli 1918 tai 1944.
Sen puolesta siis tavoitteet sotilaiden koulutuksen osalta ovat pitkälti entisen kaltaisia.

Se, että tavoitteet ovat entisen kaltaisia ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi pitäisi tasaisin väliajoin tarkastella kriittisesti.
Esimerkki urheilusta. Viktor Tihonov ja edeltäjänsä valmensivat NL:n jääkiekkomaajoukkuetta tietyllä tavalla, joka sopi silloiseen aikaan ilmeisen hyvin. Jos tämän päivän Venäjän jääkiekkomaajoukkuetta valmennetaan samalla tavalla - kuten tasaisin väliajoin joku yrittää - on tulos järjestäen ollut lähinnä katastrofi. Eikä se ole kiinni siitä että nykypelaajien fysiikka saati taitotaso olisi huonompi kuin Makarovilla, Larionovilla ja Krutovilla oli. Nykypelaajat vain elävät aivan eri maailmassa kuin edellä mainittu kolmikko tuolloin eli. Kun venäläistä nykypelaajaa valmentaa ja kohtelee oikealla tavalla niin tulosta tulee edelleen.
Peli on kuitenkin edelleen sama, fyysisesti vaativampaa ja vauhdiltaan nopeampaa, mutta silti sama peli.

Aivan sama pätee suomalaiseen nuoreen sotilaskoulutuksessa. Peli on sama, vain vaativampana kuin ennen. Pelaajat sensijaan tulevat eri maailmasta kuin 30-luvulla. Silti meillä edelleen valmennetaan ja kohdellaan heitä kuin 30-luvulla.
Minusta tätä yhtälöä on perusteltu syy tarkastella kriittisesti ja miettiä olisiko syytä muuttaa jotakin - enemmän kuin vain viilata vähän kulmia pyöreämmiksi.
 
Taistelukenttä on kenties muuttunut, mutta niin on konfliktien luonnekin. Sota siinä mielessä kuin Korkeajännitys tai kansainvälinen oikeus sen tuntee on nykyään miltei mahdoton ajatus. Puolustusvoimat on yhä pienempi palanen maanpuolustuksen kokonaiskuvaa.
 
Taistelukentän todellisuus on myös muuttunut sadassa vuodessa. 1918 panssarivaunu on täysi lelu 2018 vuoden panssarivaunuun jne jne jne. Siinä mielessä perinteinen taistelukenttä on paljon karumpi paikka kuin se oli 1918 tai 1944

Onko taistelukenttä muuttunut ja muuttumassa sellaiseksi, että on vähän luulottelua kuvitella, että jokaisesta ikäluokan edustajasta vuorollaan voidaan kouluttaa vaatimusten mukainen sotilas? Vuodesta toiseen koko kategorinen ikäluokka tuodaan kouluttajien eteen ja edelleen kategorisesti heistä pitää muokata sotaan pystyvää joukkoa. Menetelmin, jotka ovat kotoisin Preussista vuodelta 1914. :) Menetelmin, joilla joukko valmistettiin selviämään silloisen tst-kentän tehtävistä.

Missä kohtaa vaatimukset ylittävät sen kriittisen pisteen, johon saakka nykymenetelmin ja -metodein voidaan kouluttaa sotaan pystyvä joukko? Missä kohtaa on myönnettävä, että koko kategorinen ikäluokka ei vaan ole enää Se juttu?

Kun ja jos tst-kenttä muuttuu edelleen vain vaativammaksi ja karummaksi, niin missä kohtaa pitää ryhtyä valikoimaan tarkemmin myös psyykkisten tekijöiden mukaan koulutettavia? Jos fysiikassa on rajoitteensa, niin ihmisen psyykelläkin on rajansa ja jokainen ihminen on yksilö.

Urheiluvalmennuksen näkökulmaa pohtiessa huomaa helposti, miten valmennus on muuttunut esim. 30 vuoden aikana, olipa kyse joukkue- tai yksilölajeista. Ja kuten olet joskus minulle osoittanut, on jokainen yksilöurheilijakin joukkueurheilija, jos ei muuten niin ainakin leireillä jne.

Muuttuiko urheiluvalmennus muuten vaan huvikseen vai siksi, että kilpailu on koventunut koko ajan ja nuoret valmentajat saivat aina uudestaan uusia näkökulmia framille? Miten hyvin urheiluvalmennus huomioi sen, että nuorten perusvapaa-ajanvietto ja näkökulmat muuttuivat matkan varrella....aivan. Urheiluvalmennuksen oli pakko elää koko ajan ns. hermolla. Tai hyvin äkkiä huomasi olevansa sivuraiteella.

Kyllä sä olet oikeassa, en vaan millään tajua, miten intti voisi uudistaa itseään kovinkaan nopeasti.
 
Onko taistelukenttä muuttunut ja muuttumassa sellaiseksi, että on vähän luulottelua kuvitella, että jokaisesta ikäluokan edustajasta vuorollaan voidaan kouluttaa vaatimusten mukainen sotilas? Vuodesta toiseen koko kategorinen ikäluokka tuodaan kouluttajien eteen ja edelleen kategorisesti heistä pitää muokata sotaan pystyvää joukkoa. Menetelmin, jotka ovat kotoisin Preussista vuodelta 1914. :) Menetelmin, joilla joukko valmistettiin selviämään silloisen tst-kentän tehtävistä.

Missä kohtaa vaatimukset ylittävät sen kriittisen pisteen, johon saakka nykymenetelmin ja -metodein voidaan kouluttaa sotaan pystyvä joukko? Missä kohtaa on myönnettävä, että koko kategorinen ikäluokka ei vaan ole enää Se juttu?

Kun ja jos tst-kenttä muuttuu edelleen vain vaativammaksi ja karummaksi, niin missä kohtaa pitää ryhtyä valikoimaan tarkemmin myös psyykkisten tekijöiden mukaan koulutettavia? Jos fysiikassa on rajoitteensa, niin ihmisen psyykelläkin on rajansa ja jokainen ihminen on yksilö.

Urheiluvalmennuksen näkökulmaa pohtiessa huomaa helposti, miten valmennus on muuttunut esim. 30 vuoden aikana, olipa kyse joukkue- tai yksilölajeista. Ja kuten olet joskus minulle osoittanut, on jokainen yksilöurheilijakin joukkueurheilija, jos ei muuten niin ainakin leireillä jne.

Muuttuiko urheiluvalmennus muuten vaan huvikseen vai siksi, että kilpailu on koventunut koko ajan ja nuoret valmentajat saivat aina uudestaan uusia näkökulmia framille? Miten hyvin urheiluvalmennus huomioi sen, että nuorten perusvapaa-ajanvietto ja näkökulmat muuttuivat matkan varrella....aivan. Urheiluvalmennuksen oli pakko elää koko ajan ns. hermolla. Tai hyvin äkkiä huomasi olevansa sivuraiteella.

Kyllä sä olet oikeassa, en vaan millään tajua, miten intti voisi uudistaa itseään kovinkaan nopeasti.
Tähän kun vielä lisää sen että tähän asti nähty historia on osoittanut että hyvin usein on valmistauduttu edelliseen sotaan ja se on huomattu vasta kun seuraava sota on jo käynnissä.

Käykö nyt niin, vai onko jo käynytkin, se selviää vasta joskus kun tästä ajasta kirjoitetaan historiankirjoja.
Sota on tunnetusti politiikan väline ja työkalu. Tässä on minusta lähestymässä sellainen aika ettei sellainen 40-luvun rajojen siirtely ehkä enää niinkään ole politiikan tavoite. Siitä suora seuraus on se että asevoimankin käyttötarpeet muuttuvat.
Tällä hetkellä pohditaan kiivaasti onko informaatio- ja kyberoperaatiot sotatoimia vai jotakin muuta? Molempia on nähty pitkin maailmaa. Jos ne ovat sotatoimia niin onko sota jo käynnissä?
Kuten olemme tälläkin foorumilla useampaan kertaan pohtineet, esimerkiksi Suomi on lamautettavissa varsin kusiseen tilaanteeseen ilman ensimmäistäkään perinteistä sotakalustoa hyödyntävää operaatiota. Se voi hyvinkin onnistua pelkällä verkkohyökkäyksellä, kenties hiukan tuholaistoiminnalla maustettuna. Yhtä hyvin sillä voi tehostaa poliittisia vaatimuksia Suomen hallitukselle ja eduskunnalle kuin panssaridivisioonalla.

No, jätetään tämä ja palataan asepalveluksen uudistamiseen.
Minä en tiedä miten sen voisi (nopeasti) muuttaa toisenlaiseksi. Tilannehan on se sama mikä se on aina ollut: vanhat ihmiset päättävät, he uskovat tai ainakin uskottelevat itselleen tietävänsä mikä on nuorille parasta ja samoin uskottelevat itselleen etteivät nuoret ymmärrä mistään mitään. Onhan siinä osa tietysti tottakin, mutta kyllä nuoretkin jotakin ymmärtävät kuitenkin.
Ikuisuuskysymys kaikkialla missä vain ihmiset toimivat.
 
Tähän kun vielä lisää sen että tähän asti nähty historia on osoittanut että hyvin usein on valmistauduttu edelliseen sotaan ja se on huomattu vasta kun seuraava sota on jo käynnissä.

Käykö nyt niin, vai onko jo käynytkin, se selviää vasta joskus kun tästä ajasta kirjoitetaan historiankirjoja.
Sota on tunnetusti politiikan väline ja työkalu. Tässä on minusta lähestymässä sellainen aika ettei sellainen 40-luvun rajojen siirtely ehkä enää niinkään ole politiikan tavoite. Siitä suora seuraus on se että asevoimankin käyttötarpeet muuttuvat.
Tällä hetkellä pohditaan kiivaasti onko informaatio- ja kyberoperaatiot sotatoimia vai jotakin muuta? Molempia on nähty pitkin maailmaa. Jos ne ovat sotatoimia niin onko sota jo käynnissä?
Kuten olemme tälläkin foorumilla useampaan kertaan pohtineet, esimerkiksi Suomi on lamautettavissa varsin kusiseen tilaanteeseen ilman ensimmäistäkään perinteistä sotakalustoa hyödyntävää operaatiota. Se voi hyvinkin onnistua pelkällä verkkohyökkäyksellä, kenties hiukan tuholaistoiminnalla maustettuna. Yhtä hyvin sillä voi tehostaa poliittisia vaatimuksia Suomen hallitukselle ja eduskunnalle kuin panssaridivisioonalla.

No, jätetään tämä ja palataan asepalveluksen uudistamiseen.
Minä en tiedä miten sen voisi (nopeasti) muuttaa toisenlaiseksi. Tilannehan on se sama mikä se on aina ollut: vanhat ihmiset päättävät, he uskovat tai ainakin uskottelevat itselleen tietävänsä mikä on nuorille parasta ja samoin uskottelevat itselleen etteivät nuoret ymmärrä mistään mitään. Onhan siinä osa tietysti tottakin, mutta kyllä nuoretkin jotakin ymmärtävät kuitenkin.
Ikuisuuskysymys kaikkialla missä vain ihmiset toimivat.
Onko nykyinen taistelukenttä muuttunut niin radikaalisti viimeisen sadanvuoden aikana. Rajoja on siirretty ja hallituksia on kaadettu asevoimin tälläkin vuosituhannella. Irakin invaasio oli massiivinen operaatio, jossa perinteiseen asemapuolustukseen asettuneet joukot joutuivat nopeasti alakynteen. Onhan tästäkin jotain opittu. Georgiassa 58. armeija siirtyi sisämaahan voimalla. Ukrainassakin havaittiin intensiivisiä tykistön ja panssarikaluston välisiä taisteluita. Syyrian kurdialueella on nähtävissä, mitä ulkomainen apu mahdollisesti sisältäisi.

Sodankäynnin operatiivisilla tasoilla muutoksia on nähtävissä. Kalusto on vuosikymmenien aikana kehittynyt, kuten taistelutekniikka, taktiikka, sekä operaatiotaitokin on sen ohella muuttunut.
Nykyisen, mahdollisimman lyhyessä ajassa, mahdollisimman tasokkaan tuloksen saavuttaminen lienee koulutuksen heikoin lenkki, mutta näilläkin resursseilla pojat ovat pärjänneet ihan hyvin kansainvälisissä harjoituksissa ja operaatioissa. Ei se toiminta muuallakaan kovin erilaista ole. Pitää ymmärtää siirtyä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja osattava se, mikä siellä on tehtävä.
 
Jos yhteiskunta ja kansan pääosa vieraantuu tällä vauhdilla -yhteisestä asiasta- niin ollaan melkoisen asian äärellä.

Vilkaistaanpa mitä vuoden -79 opus "The Evolution of Civilizations" kertoo...

"The Stage of Decay is a period of acute economic depression, declining standards of living, civil wars between various vested interests, and growing illiteracy. The society grows weaker and weaker. Vain efforts are made to stop the wastage by legislation. But the decline continues. The religious, intellectual, social, and political levels of the society begin to lose the allegiance of the masses of the people of large scale. There is a growing reluctance to fight for the society or even to support it by paying taxes. This period of decay may last for a long time, but eventually the civilization can no longer defend itself, as Mesopotamia could not after 400 B.C., as Egypt could not about the same time, as Crete could not after 1400 B.C., as Rome could not after 350 A.D....

The Stage of Invasion, when the civilization, no longer able to defend itself because it is no longer willing to defend itself, lies wide open to "barbarian invaders". These invaders are "barbarians" only in the sense that they are "outsiders". Frequently these outsiders are another younger, and more powerful civilization."
 
Kuinkahan paljon maanpuolustushenkeen vaikuttaa ihan se, että naapurin systeemi on muuttunut sosialistisesta/kommunistisesta markkinatalouteen? Erohan ei siltä osin ole enää niin merkittävä kuin männä vuosina. Ennen se punainen vaara oli konkreettinen, nykyään kai harva ajattelee joutumistaan siperialaiseen gulagiin tai omaisuutensa sosialisointia, mikä sekin voi nostaa kynnystä lähteä metsään torrakko kädessä tykinkuulaa päähänsä odottamaan. Toiseksi venäläisillä on melko lailla samat "herkut" kuin läntisellä kuluttavalla nuorisollakin, joten nuoret eivät ehkä ajattele joutuvansa syömään kaalikeittoa mihinkään pakkotyölaitokseen, vaan kuvia perseistä voi ottaa instaan entiseen tapaan, vaikka olisikin uusi isäntä talossa. Tuli vaan mieleen, kun kattelin tuota norjalaista "Miehitetty"-sarjaa. Siinähän elämä jatkui lähes ennallaan, mitä nyt Venäjä otti norskien öljyt "valvontaansa". Mutta tavallisten kansalaisten elämässä muutoksia ei juuri tapahtunut ja vastarinta jäi lähinnä fanaatikkojen hommaksi.
 
Onko nykyinen taistelukenttä muuttunut niin radikaalisti viimeisen sadanvuoden aikana. Rajoja on siirretty ja hallituksia on kaadettu asevoimin tälläkin vuosituhannella. Irakin invaasio oli massiivinen operaatio, jossa perinteiseen asemapuolustukseen asettuneet joukot joutuivat nopeasti alakynteen. Onhan tästäkin jotain opittu. Georgiassa 58. armeija siirtyi sisämaahan voimalla. Ukrainassakin havaittiin intensiivisiä tykistön ja panssarikaluston välisiä taisteluita. Syyrian kurdialueella on nähtävissä, mitä ulkomainen apu mahdollisesti sisältäisi.

Sodankäynnin operatiivisilla tasoilla muutoksia on nähtävissä. Kalusto on vuosikymmenien aikana kehittynyt, kuten taistelutekniikka, taktiikka, sekä operaatiotaitokin on sen ohella muuttunut.
Nykyisen, mahdollisimman lyhyessä ajassa, mahdollisimman tasokkaan tuloksen saavuttaminen lienee koulutuksen heikoin lenkki, mutta näilläkin resursseilla pojat ovat pärjänneet ihan hyvin kansainvälisissä harjoituksissa ja operaatioissa. Ei se toiminta muuallakaan kovin erilaista ole. Pitää ymmärtää siirtyä oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan ja osattava se, mikä siellä on tehtävä.
Nyt kun puhutaan nimenomaan meistä (Suomesta) ja muista länsimaista suhteessa Venäjään niin täytyy muista että sen kaltaista sotaa ei ole käyty vuosikymmeniin.
Viime vuosikymmenten sodat on käyty siten että vastapuoli on modernisti varustettu ja suhteessa vastustajaan hyvin koulutettu armeija.
Tottakai se on ihan oikeata sotaa, mutta se saattaa äkkiä vääristää mielikuvaa siitä millainen taistelukenttä olisi jos siellä toimii paljon totuttua tasaväkisemmät toimijat.
Kyllä se molemmilla puolilla tiedetään että kalliiksi tulee kaikin mahdollisin tavoin ja kaikille osapuolille. Se vaikuttaa väistämättä suunnitelmiin ja toimintatapoihin.
Siinäpä se ongelma on, että kukaan ei tiedä millainen seuraavan länsi vs itä sodan taistelukenttä lopulta on.
Sitä kyllä monet aivot miettivät toden teolla joka puolella. Monet niistä uskovat että mahdollisuus jollekin ihan muulle kuin totutulle sodankuvalle on olemassa ja se kasvaa koko ajan. Siirtymävaiheessa todennäköisesti ollaan. Perinteisen sodankäynnin työkalut ovat molemmilla puolilla vahvasti olemassa, joten sitä mahdollisuutta ei voi mitenkään sulkea pois. Samaan aikaan kuitenkin etsitään kovalla tarmolla vaihtoehtoisia toimintamalleja.
Sekin pitää muistaa että jo pelkästään teknologian kehittyminen tulee väistämättä muuttamaan ns. perinteistä sodankäyntiä olennaisesti. 20-30 vuoden päästä taistelukenttä tulee olemaan hyvin erilainen kuin se on nyt - nyt siellä pärjää vaikka niillä WWII ajan opeilla ainakin kohtalaisesti. 20-30v päästå ei pärjää alkuunkaan.
 
Kun suomalaisten maanpuolustustahto laskee, niin sille on jokin juurisyy, johon tulisi puuttua. PV voi vain vähän hoitaa oiretta, muttei parantaa "sairautta". Onko suomalaisuus loppujen lopuksi mitään muuta kuin merkintä henkilötiedoissa? Hyvä maa toki, mutta niin on moni muukin maa. Toivottavasti Suomi on hyvä maa jatkossakin, muttei se ole kiveen kirjoitettua.

Se on sillä lailla, että jos joku ei halua henkeään uhrata Suomen puolesta, niin se on ihan OK.
 
Onko suomalaisuus loppujen lopuksi mitään muuta kuin merkintä henkilötiedoissa?

Subjektiivinen näkökulma ja konkreettinen asia, joka materialisoituu vasta, kun ihmiset tekevät yhteistyötä omasta halustaan eivätkä laukkaa oravanpyörässä fyrkan perässä. Kansalle on myyty sikaa säkissä tämän valtio-nimisen viitekehtyksen muodossa koska valtiolla ja kansalla on omat intressit, jotka olivat käsi kädessä esim. toisen maailmansodan aikaan, mutta vasta viimeisten vuosikymmenten aikana on tullut enemmän havaintoja että todistamme totaalisesti erilaista valtion tavoitetta ja yhteiskuntajärjestystä mikä meille on uskoteltu ja jonka puolesta esi-isät ovat luulleet taistelleensa.
 
Miksi kotouttamisraha lakkautettiin? Kunnon rahasumma käteen siviiliinpääsemispäivänä kuten meillä oli. -86 taisi olla 300 markkaa. Tänäpäivänä voisi ola esim 1000 eur.

Opintostipendi. 20% korotus opintotukeen 6 kk palvelusta, 25% 9 kk palveluksesta ja 30% 12 kuukauden palveluksesta.
 
Opintostipendi. 20% korotus opintotukeen 6 kk palvelusta, 25% 9 kk palveluksesta ja 30% 12 kuukauden palveluksesta

Rahoitus? Aivan.

Jos rahalla lähdetään tätä asiaa ratkaisemaan, niin silloin ollaan jo ammattiarmeijan tiellä. Menee muuten ihan leikkimiseksi.

Rahalla saa ammattiarmeijan. Äiti-Suomi vo isi ehkä toimia alustana sille, että ehdoton pääosa nuorista kokisi sen olevan sotimisen väärti. Jos ei voi ja kehitys jatkuu tällaisena, niin asevelvollisuuden pohja nykyisessä mielessä tulee tiensä päähän.
 
Nyt kun puhutaan nimenomaan meistä (Suomesta) ja muista länsimaista suhteessa Venäjään niin täytyy muista että sen kaltaista sotaa ei ole käyty vuosikymmeniin.
Viime vuosikymmenten sodat on käyty siten että vastapuoli on modernisti varustettu ja suhteessa vastustajaan hyvin koulutettu armeija.
Tottakai se on ihan oikeata sotaa, mutta se saattaa äkkiä vääristää mielikuvaa siitä millainen taistelukenttä olisi jos siellä toimii paljon totuttua tasaväkisemmät toimijat.
Kyllä se molemmilla puolilla tiedetään että kalliiksi tulee kaikin mahdollisin tavoin ja kaikille osapuolille. Se vaikuttaa väistämättä suunnitelmiin ja toimintatapoihin.
Siinäpä se ongelma on, että kukaan ei tiedä millainen seuraavan länsi vs itä sodan taistelukenttä lopulta on.
Sitä kyllä monet aivot miettivät toden teolla joka puolella. Monet niistä uskovat että mahdollisuus jollekin ihan muulle kuin totutulle sodankuvalle on olemassa ja se kasvaa koko ajan. Siirtymävaiheessa todennäköisesti ollaan. Perinteisen sodankäynnin työkalut ovat molemmilla puolilla vahvasti olemassa, joten sitä mahdollisuutta ei voi mitenkään sulkea pois. Samaan aikaan kuitenkin etsitään kovalla tarmolla vaihtoehtoisia toimintamalleja.
Sekin pitää muistaa että jo pelkästään teknologian kehittyminen tulee väistämättä muuttamaan ns. perinteistä sodankäyntiä olennaisesti. 20-30 vuoden päästä taistelukenttä tulee olemaan hyvin erilainen kuin se on nyt - nyt siellä pärjää vaikka niillä WWII ajan opeilla ainakin kohtalaisesti. 20-30v päästå ei pärjää alkuunkaan.
Minulla on sellainen käsitys, että Afganistanin-, Tsetsenian- Irakin ja Ukrainan kaltaiset sodat ovat laskeneet suurvaltojen poliittista kestävyyttä omien joukkojen tappionsietokyvyn osalta. Kansansuosio pitkiin ja raskaisiin sotiin on jatkuvassa laskussa, samalla kun suurvallat ovat lähes kaikki kiinni liian monessa konfliktissa samanaikaisesti, mikä kuluttaa valtavasti voimavaroja. Toki he myös hyötyvät konflikteista, joissa aseita ja asejärjestelmiä kyetään testaamaan, mainostamaan ja myymään eteenpäin. Tätä kehitystä ja kehitteillä olevia tulevaisuuden asejärjestelmiä seuraamalla voidaan päätellä, että nykyjärjestelmällä (pääosin) mennään seuraavat 20 vuotta, mutta kehityksen ohella teknillisten joukkojen tarve tulee kasvamaan. Venäjän ilmavoimien terävimpänä keihäänkärkenä olisi tänä aikana SU-57 joita he ovat tilanneet 76 kappaletta toimitettavaksi 2019 - 2028.
Venäjä sai Neuvostoliitolta perinnöksi valtavan määrän kalustoa, joka oli lähes täysin modernisoitava vastaamaan nykyajan haasteita. Edistystä on tapahtunut merkittävästi täsmäaseiden kehityksessä, sekä maa-, meri- ja ilmavoimien yhteistyökyvyssä. Koko kaluston uudenaikaistamisesta 2025 mennessä oli kuitenkin tingittävä. Näillä eväillä heidän on mentävä seuraavat vuosikymmenetkin. Taistelukenttä tulee varmasti muuttumaan 6. Ja 7. sukupolven aseiden ja asejärjestelmien myötä, ja kuten asian ilmaisit, uskon itsekin, että nykyopein siellä jäisi helposti alakynteen.
 
Subjektiivinen näkökulma ja konkreettinen asia, joka materialisoituu vasta, kun ihmiset tekevät yhteistyötä omasta halustaan eivätkä laukkaa oravanpyörässä fyrkan perässä. Kansalle on myyty sikaa säkissä tämän valtio-nimisen viitekehtyksen muodossa koska valtiolla ja kansalla on omat intressit, jotka olivat käsi kädessä esim. toisen maailmansodan aikaan, mutta vasta viimeisten vuosikymmenten aikana on tullut enemmän havaintoja että todistamme totaalisesti erilaista valtion tavoitetta ja yhteiskuntajärjestystä mikä meille on uskoteltu ja jonka puolesta esi-isät ovat luulleet taistelleensa.
Maailma muuttuu ja niin myös Suomi. Suomessa on muutamia hyviä asioita (erityisesti se että vähäosaisista pidetään huolta), mutta ymmärrän hyvin, että yhä useampi suomalainen kyseenalaistaa sen, että heidän tulisi sotia Suomen puolesta. PV:n tulee elää tämän tosiasian kanssa.
 
Rahoitus? Aivan.

Jos rahalla lähdetään tätä asiaa ratkaisemaan, niin silloin ollaan jo ammattiarmeijan tiellä. Menee muuten ihan leikkimiseksi.

Rahalla saa ammattiarmeijan. Äiti-Suomi vo isi ehkä toimia alustana sille, että ehdoton pääosa nuorista kokisi sen olevan sotimisen väärti. Jos ei voi ja kehitys jatkuu tällaisena, niin asevelvollisuuden pohja nykyisessä mielessä tulee tiensä päähän.

En usko itse että raha luo motivaatiota. Vaikka nostaisinkin päivärahaa.

Isänmaallisuus ja maanpuolustustahto lähtee sydämestä. Pitää olla arvoja joita puolustaa. Minulle se ei ole suora suhde veteraaneihin. Se on yhteiskuntajärjestys jossa koen että minun ja lähipiirini on hyvä elää. Toki minä olen saanut tältä yhteiskunnalta melkein kaiken. Ainot puuttuva tekijä mitä en ole toistaiseksi yhteiskunnalta saanut on hampaiden oikaisuhoito 90-luvun alussa. Koska pojille ei tehty košmeettisia oikomisia.

Olisihan se ehkä helpottanu nuorempana irtoseksin saantia.

Siitä huolimatta tämänkin viikonlopun jaksoi 05:ssa ja karuissa oloissa.
 
Maailma muuttuu ja niin myös Suomi. Suomessa on muutamia hyviä asioita (erityisesti se että vähäosaisista pidetään huolta), mutta ymmärrän hyvin, että yhä useampi suomalainen kyseenalaistaa sen, että heidän tulisi sotia Suomen puolesta. PV:n tulee elää tämän tosiasian kanssa.

Ja minimi tulon tarve on tietyllä tavalla kasvanut
 
Maailma muuttuu ja niin myös Suomi. Suomessa on muutamia hyviä asioita (erityisesti se että vähäosaisista pidetään huolta), mutta ymmärrän hyvin, että yhä useampi suomalainen kyseenalaistaa sen, että heidän tulisi sotia Suomen puolesta. PV:n tulee elää tämän tosiasian kanssa.

Maailma muuttuu, mutta historia toistaa itseään.

Suomi Oy:n pahin ongelma on epämääräisyydet eli tarkkojen määritelmien puute. Suurimmalti osalta tämä johtuu sen takia, että demografian jokaiselle eri segmentille on tarjolla erilaista markkinointiviestintää jota ei pidä päästää väärään markkinointikanavaan. Jos esim. veteraanien muistotilaisuuksissa aletaan paasaamaan multikultin ihanuuksista niin tällöin kohdeyleisö on ihan pihalla, ja päinvastoin jos mamu-virastossa ylistetään sotaveteraaneja ja yms. kansallisidentiteettiä niin tämäkin kohdeyleisö on ihan pihalla. Jos asiakas ei ymmärrä jotain tuotetta tai palvelua niin hän yksinkertaisesti hankkiutuu siitä eroon.

PV:llä tosiaan ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin syödä se rehu vastaan mitä valtion johdosta tarjoillaan. Kaksi vaihtoehtoa mitä PV:n sisällä tulee tapahtumaan erinäisissä suhteissa liittyen johtamiseen: kovan kurin korostamista ja/tai sisäistä pilkkoutumista vastaamaan paremmin tiettyjä motivaation tasoja.
 
Näkisin, että yleinen asevelvollisuus on aivan keskeinen ja kriittinen osa elämäntapaamme, sikäli mikäli tahdomme sen säilyttää ja puolustusratkaisuna olemassaolevista vaihtoehdoista kaikkein paras.

Olen pitkään kummaksunut sitä, ettei varusmiespalveluksen hieman abstraktimpia vaikutuksia ole jostain syystä tarkasteltu julkisuudessa. Abstrakteilla tarkoitan mm. palveluksen aikaansaamaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, koheesiota, yleisten elämänvaikeuksien ja kriisien sietokykyä ja henkistä kestävyyttä, verrattuna palvelusta suorittamattomaan kansanosaan.

Nokun nuo jäivät sinne kasarille, jolloin meillä oli vielä aidosti yleinen asevelvollisuus.

Nyt on salakalavasti kaikessa hiljaisuudessa menty valikoivaan asevelvollisuuteen eli vähänkään huonommista lähtökohdista lähtevää alokasta puolustusvoimat ei halua "riesakseen". On siinä tietysti pointtinsa riman korottamisessa, mutta juuri noissa kertosmissasi asioissa se on kyllä omaan jalkaan ampumista.

Kasarilla sentään vielä vankilasta vapautuvaa nuorukaista ei päästetty hunningolle vaan vankilan portilla oli sotavaltion kyyti odottamassa ilman, että pääsi siviilielämää maistamaan. En nyt murhamiehistä tiedä, mutta pikkurikollisten kohdalla ainakin niin.

No joo, ei ehkä vankilakundit ole mikään otollinen ryhmä, mutta kuvaa hyvin muutosta.

Tapaus diabeetikot ovat hyvä esimerkki säntillisistä miehistä, jotka joutuivat melkolailla erikoisen kruununraakkauksen kohteeksi: https://maanpuolustus.net/threads/d...selle-loppu-perustelut-kuin-pahkasiasta.6169/

On siinäkin varmaan pointteja suuntaan jos toiseen, mutta ei tuolla tavalla ainakaan nuorison maanpuolustustahtoa kasvateta.
 
The Stage of Decay is a period of acute economic depression, declining standards of living, civil wars between various vested interests, and growing illiteracy.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006329590.html

Pisa-tutkimus: Jo kaksi kolmesta pojasta ”lukee vain, jos on pakko” – huonosti lukevien määrä kasvanut selvästi

Erityisesti poikien keskuudessa heikkojen lukijoiden määrä on noussut. Tutkimuksessa tyttöjen ja poikien ero lukutaidossa oli OECD-maiden suurin.


Suomalaisten 15-vuotiaiden lukutaito oli OECD-maiden kärkeä Pisa 2018 -tutkimuksessa.

Suomi oli ainoa maa, jossa sekä lukutaito että tyytyväisyys olivat korkealla tasolla. Suomen lisäksi OECD-keskiarvon yläpuolella olivat kummassakin kategoriassa Ranska, Portugali, Viro, Saksa ja Ruotsi.

Oppilaiden väliset lukutaitoerot olivat tuoreen tutkimuksen valossa suuremmat kuin kertaakaan Suomen PISA-tutkimusten historiassa. Suomalaiskoulujen välinen vaihtelu ei ole kuitenkaan kasvanut edelliseen tutkimukseen verrattuna ja oli osanottajamaiden pienin.

Pääkaupunkiseudun oppilaiden keskimääräiset tulokset ovat jälleen parempia kuin muualla maassa. Tulosten eriävyys muuhun maahan on kuitenkin pienentynyt edelliseen Pisa-tutkimukseen verrattuna.

Heikompien lukijoiden määrä kasvaa
Vuoden 2015 Pisa-arviointiin verrattuna Suomen lukutaitopistemäärän keskiarvo laski kuudella pisteellä. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan muutos ei ole kuitenkaan tilastollisesti merkittävä.

Suomen pistemäärän keskiarvo laski 16 pistettä vuoteen 2009 ja 26 pistettä vuoteen 2000 verrattuna. Lukutaidon osaaminen on laskenut keskimäärin kaikissa OECD-maissa.

Suomessa erinomaisten lukijoiden määrä on säilynyt aika lailla samana, mutta heikkojen lukijoiden osuus on viime vuosina lähestynyt erinomaisten lukijoiden osuutta. Vuonna 2009 heikoksi laskettavia lukijoita oli 8,1 prosenttia, kun vuonna 2018 samainen lukema oli jo 13,6 prosenttia.

Erityisesti poikien keskuudessa heikkojen lukijoiden määrä on noussut. Tytöt ovat edelleen reilusti poikia edellä ja sukupuolten välinen ero lukutaidossa on ollut koko ajan osallistuvien maiden suurimpia. Tällä kierroksella ero oli OECD-maiden suurin.

Myös suhde lukemiseen on heikentynyt, kun yhä useampi suhtautuu kielteisesti kirjaan tarttumiseen. Suomalaispojista jopa 63 prosenttia vastasi myöntävästi väittämään ”luen vain, jos on pakko”.

Tulokset julkistettiin jo seitsemännen kerran
Suomessa matematiikan osaamistaso pysyi ennallaan. Suomen pistekeskiarvo oli selvästi OECD-maiden keskiarvoa parempaa. Suomea tilastollisesti merkitsevästi paremmin menestyneet Euroopan maat olivat Viro, Alankomaat, Puola ja Sveitsi.

Kaikkien maiden ja alueiden joukossa kovimmat matematiikan osaajat löytyivät Aasiasta.

Luonnontieteitä suomalaisnuoret osasivat kuitenkin aiempaa huonommin ja osaaminen on ollut tasaisessa laskussa. Suomen nuorten pistekeskiarvo oli silti OECD-maiden kärkeä heti Viron ja Japanin jälkeen.

PISA-tutkimusohjelma selvittää kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidon, matematiikan osaamisen ja luonnontieteiden osaamisen sisältöalueilla. Pisa-tulokset julkistettiin nyt seitsemännen kerran.

Tutkimukseen osallistui tällä erää yhteensä 79 maata ja aluetta. Näistä 37 oli OECD-maita ja 42 niin sanottuja partnerimaita tai valtioiden sisäisiä alueita tai kaupunkeja.

Suomessa lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden arviointitulokset saatiin kaikkiaan 5 649:ltä perusopetuksen oppilaalta. Tutkimuksen Suomessa toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen yhteenliittymä.
STT
 
Back
Top