Brexit ja sen seuraukset

No osa suomalaisista huutaa "enemmän euroopan unionia" vaikka brysselistä ammuttaisiin ydinohjuksia Suomeen.

Ymmärrän kyllä - Skärdiksen oma elanto liittyy eurostoliittoon ja siitä ei tulla kuuna päivänä löytämään mitään vikaa.

Skärdis on nykyajan Helge Seppälä joka puolustaa isoveljeä vaikka suomalaisen hengellä.
 
Eiköhän ne henkilökohtaiset hyökkäykset ole enemmän eurostoliiton hyväksymien ja toivomien mamujen tekosia.

Onko sinulla vaimo ja tyttäriä? Voit sanoa heille, että eläköön EU kun haet niitä oikeuslääkäriaseman tutkimuksista.
Olilsihan se mainioa, että olisi tällainen suuri ja paha Eurostoliitto, jonka lakkauttamalla alkaisi ikuinen rauhan aika, ja karitsat sekä jalopeurat yhdessä laiduntaisivat viheriäillä niityillä.

EU ei ole absoluuttinen hyvä eikä paha, ja suurin osa Suomessa pielessä olevista asioista ovat ihan kotokutoisia. Mukaanlukien hallitsematon maahanmuutto. Aika moni EU-maa on laittanut omalta osaltaan asioita kuntoon, toisaalla aika moni ei.
 
Lue se mitä kirjoitin sinun perheestäsi.

Silloin voit katsoa peiliin ja näet sieltä syyllisen.
 
Ihan turhaa syyttää EU:ta siitä ja tästä, kun kansallisesti voimme toimia erittäin vapaasti. Poliitikoille tietysti sopii mainiosti, että kansa kiroaa EU:ta ja jättää heidät rauhaan. Tähän se brexitkin pitkälti perustuu, mutta nyt on "yllättäen" ilmennyt, ettei ongelmat sillä katoakaan. _No eivät tietysti katoa, kun ovat pitkälti kotoperäisiä.

Olen henkilökohtaisesti nähnyt miten niiden homma toimii sisäisesti, ja se on kaukana miten me hoidetaan hommat. Kuten sanoin edellä, Skotlanti on kuin me, Englanti on se päättäjän elin mutta se byrokratialla nussitti niin kurjaan kuntoon, että juuri mikään ei toimi. Sen näkee heti ensimmäiseksi kun astuu Heatrowlta metroon.

Isoin vitutuksen aihe Briteille on että he maksavat niin paljon EUn budjettiin ja on huomattu, että sisällä olisi ongelmia mitkä hyötyisivät rahoista. En kuitenkaan tiedosta että niistä olisi paikkaamaan kaikkia ongelmia kun rahaa haaskataan infraprojekteihin mistä ei ole mitään hyötyä.
 
En löydä tästä logiikkaa, kai joku löytää:
- Yhteistyö NATO:n kanssa ja mahdollinen liittyminen on hyvä.
- Yhteistyö Brittiarmeijan kanssa on hyvä.
- Yhteistyö eurooppalaisten sotilaiden kanssa on hyvä.
Mutta..
- Eurooppalaisen armeijan perustaminen on kauhistus!

En ymmärrä.
 
Ei jessus, euvostopsykoositkin näköjään tuuhenee. Yhyyy, ei ollu EU:n vika, EU ei tehny mitään, EU on syytön, yhyy!!!!

Tämän kaiken paskan jälkeenkin mitä tuo euvostoliitto on syöttänyt, yhyy, ei saa morkata euvostoliittoa, yhyy.
 
Olilsihan se mainioa, että olisi tällainen suuri ja paha Eurostoliitto, jonka lakkauttamalla alkaisi ikuinen rauhan aika, ja karitsat sekä jalopeurat yhdessä laiduntaisivat viheriäillä niityillä.

EU ei ole absoluuttinen hyvä eikä paha, ja suurin osa Suomessa pielessä olevista asioista ovat ihan kotokutoisia. Mukaanlukien hallitsematon maahanmuutto. Aika moni EU-maa on laittanut omalta osaltaan asioita kuntoon, toisaalla aika moni ei.

Jotenkin tuntuu,että se pahin asia eu:ssa on eu:n taakse piiloutuminen, kun ei voi tehdä sitä ja ei voi tehdä tätä koska eu. Silti moni tekee ja pitääkö edes paikkansa voiko vai ei. Eu:n asetukset ja lainsäädäntö ei ole jokaisen työpaikan kahvituntien keskustelunaihe. Eu on kasvoton hirviö johon ei kansalainen saa jos edes haluaa mitään kontaktia.

Kannatan Hansaliittoa. Brysselin johtama tiivis kauppaliitto ja puolustusliitto. Ei perustuslakia eikä liittovaltiota. Hansapäivillä remutaan ja riehutaan mennen enemmistön päätösten mukaan. Päätökset tokkopa ovat sellaisia jotka räjäyttävät jäsenmaan rikostilastot punaiselle tai heikentävät turvallisuutta. L.
 
Komppaan aj77:aa täysin. Räikeimpänä esimerkkinä uusi aselaki a'la Laiholaiset. Suomi kiristää jopa Eu:n vaatimuksia tiukemmat säädökset perustaen Eu:n vaatimuksiin. Tshekki ilmoitti että pitäkää tunkkinne ja Italia on löyhentänyt aselakejaan, mutta mitä tekee Suomi? Että mää kärsin...
 
Jotenkin tuntuu,että se pahin asia eu:ssa on eu:n taakse piiloutuminen, kun ei voi tehdä sitä ja ei voi tehdä tätä koska eu. Silti moni tekee ja pitääkö edes paikkansa voiko vai ei. Eu:n asetukset ja lainsäädäntö ei ole jokaisen työpaikan kahvituntien keskustelunaihe. Eu on kasvoton hirviö johon ei kansalainen saa jos edes haluaa mitään kontaktia.

Kannatan Hansaliittoa. Brysselin johtama tiivis kauppaliitto ja puolustusliitto. Ei perustuslakia eikä liittovaltiota. Hansapäivillä remutaan ja riehutaan mennen enemmistön päätösten mukaan. Päätökset tokkopa ovat sellaisia jotka räjäyttävät jäsenmaan rikostilastot punaiselle tai heikentävät turvallisuutta. L.
Just näin. Jos ei olisi EU, olisi joku muu syy. Aina jokin tekosyy löytyy tehdä asioita juuri niin kuin poliitikon tai virkamiehen etu on.
 
Ei jessus, euvostopsykoositkin näköjään tuuhenee. Yhyyy, ei ollu EU:n vika, EU ei tehny mitään, EU on syytön, yhyy!!!!

Tämän kaiken paskan jälkeenkin mitä tuo euvostoliitto on syöttänyt, yhyy, ei saa morkata euvostoliittoa, yhyy.
No jos jokin asia on yksin tahi osin EU:n vika niin sitten todetaan että näin on. Ja jos ei ole, niin todetaan että ei ole.

Ei ole EU:n vika, että Saksaan tuli miljoona turvapaikanhakijaa. Saksa ne sinne kutsui. Ei ole EU:n ansio, että Unkariin ei tullut yhtään. Unkari ne rajat kiinni laittoi.

Suomeen tuli paljon, koska pidettiin rajat auki. Ei EU näitä maita jaotellut toimimaan kuten mikäkin toimi. Itse ne paikallisesti päätökset kukin teki.

Kuten jo tässä vitjassa on moniaasti todettukin.
 
Ne maat, jotka pistivät rajat ns kiinni, rikkoivat Euroopan Unionin asetuksia ja direktiivejä.

Suomella ei ollut johtajuutta rikkoa Euroopan Unionin sääntöjä. Pelkäsikö Suomi, että EU asettaa Suomelle raskaita rangaistuksia, jos olisimme menneet rikkomaan Eurooppalaisia arvoja. Olisimmeko olleet Puolan, Tsekin ja Unkarin kanssa sylkykuppina.

Kaikesta huolimatta, hyvä Panssarisalama: käytännössä kerrot, että Suomen olisi pitänyt rikkoa Eurooppalaisia arvoja ja Euroopan Unionin asetuksia ja direktiivejä, joutuen mahdollisesti EU:n rangaistustoimenpiteiden kohteeksi. Niin että halutaanko sitä olla EU:ssa vai ei?
 
En ole ollut EU:ta ylistämässä enkä parjaamassa, vaan kommentoinut että sylttytehdas on pitkälti ihan täälla kotohärmässä, sanoo direktiivit mitä sanoo. Niiden soveltamisessa on aina ollut eroja EU-maiden välillä, Suomi on pilkullisesti noudattanut kun näin ovat poliitikot ja virkamiehet halunneet, tai toisaalla haistattaneet pitkän p*skan, pitkään ja määrätietoisesti, kun ovat niin halunneet (vertaa esim autojen maahantuontivero tai alkoholin etäkauppa).

Suomi laittoi itärajan jos ei säppiin niin tiukasti raolleen. Olisi varmasti voinut laittaa länsirajankin tiukasti raolleen. Aika moni EU-maa näin teki, ja vielä useampi ei, koska tilanne tuli tässä laajuudessa hyvin nopeasti vastaan ja kokemusta tällaisesta ei ollut.

Jälkiviisaana varmaan aika moni maa ei enää päästäisi rajattomasti turvapaikanhakijoita vyörymaan rajan yli. Se uskaltaisiko Suomi näin tehdä tai olla tekemättä ei ole EU:sta kiinni vaan meistä. Toivonpa kovasti, että uskaltaisi, mutta en arvaile miten kävisi. Niin tai näin, päättäjät ovat suomalaisia eivätkä EU:n nimettömiä paholaisia.

Niin joo, en kannata EU-eroa, vastauksena kysymykseesi.
 
Back
Top