Brexit ja sen seuraukset

Kannattaako jenkkien alkaa kusemaan tärkeimmän liittolaisensa jaloille?
Veikkaisin että USA:lle tärkein liittolainen on nimenomaan maailman suurin talousyhteisö, siis Euroopan Unioni. Todennäköisesti juuri siinä on eräs keskeinen syy sille ettei Biden halua uusia raja-aitoja EU:n sisälle. Tähän kokonaisuuteen liittyy muitakin huomioitavia seikkoja..
- tässä niistä yksi, kyseessä on sekä erosopimusta että kansainvälistä kauppasopimusjärjestelmää rikkova säädös.
https://yle.fi/uutiset/3-11538532
- lisäksi ongelmaksi muodostuu Irlannin ja pohjois-irlannin asemaa koskevat muutokset.
- tämän viimeksi mainitun osalta Bidenilla saattaa olla myös omia Irlannin asemaan liittyviä näkemyksiä.
- eikä kannata unohtaa että USA:ssa on varsin paljon irlantilaista sukujuurta olevia kansalaisia.

Siis, todennäköisesti Biden haluaisi että Brexit'in osalta päästään yhteiseen ja molempia osapuolia (= EU ja Britannia) tyydyttävään ero-/kauppasopimukseen.
- siis, taas pitää sanoa että päinvastoin kuin trump, Biden haluaa mieluummin yhdistää länsimaiden keskinäisiä suhteita.
- näistä lähtökohdista on varsin helppo ymmärtää ettei uusi presidentti halua aiheuttaa lisää erimielisyyttä Britannian ja EU:n välille.

Vastauksena kysymykseen: Lienee selvää ettei Biden halua "kusta" kummankaan liittolaisen (EU:n tai Britannian) jaloille.. (siis ei edes trump'in tavoin "kusta" EU:n jaloille)
- presidentin vaihtuessa USA:n politiikka muuttuu siinä suhteessa että trump'in ilmeisenä tavoitteena oli aiheuttaa hajaannusta EU:n jäsenmaiden kesken (=perinteisten liittolaisten kesken).

P.S. Ymmärrän toki sen että kyseinen muutos USA:n ulkopolitiikassa ei ole mieluisa niille jotka vastustavat Suomen jäsenyyttä EU:ssa. Mutta, Bidenin toimintaa pitäisi ymmärtää katsoa USA:n edun suunnalta.
 
Viimeksi muokattu:
Entäs sitten, kuka kaipaa ja onko kukaan edes syönyt brittiläistä makkaraa? Osaakohan ne edes tehdä niitä kuten Saksassa tai Italiassa tai Ranskakssa? Epäilen.
Ilmeisesti niitä tähän asti on viety manner-Euroopan puolelle jos EU yhtenä painostimena trade dealin syntymiselle aikoo kieltää brittimakkarat. Rahaa jää tuottajilta saamatta samaan tapaan kuin Suomen elintarviketeollisuudessa tuntui se kun osana EU:n pakotteita Venäjälle ei saanut viedä juustoja ja muuta.

Jutussahan luki myös että myös EU-makkarat eivät olisi enää UK:ssa tarjolla
"If an agreement is not reached, Irish sausages and German bratwurst could disappear from the shelves of British supermarkets early next year. "
ja
"Retaliatory measures from the UK could be economically damaging to Ireland, which exported 335,000 tonnes of beef, pig, sheep and poultry meat worth €1.3 billion to the UK in 2018"
 
Viimeksi muokattu:
Saksan tv tehnyt juttua (video ihan ymmärrettävä) kuinka britit tekee viime tingassa jopa sunnuntaityönä parkkipaikkoja Kentiin, jonne odotetaan kasautuvan hurjat rekkajonot Brexitin myötä. Kuulemma ristitty Farage Garageksi eräiden toimesta.
Miettikää millaiseksi muuttuu meno tuolla asuvalle kun tulee viivästystä jokaiselle rekalle ja tarve tehdä tolkuttomasti seisotuspaikkoja. Sekä lisäpäästöt. Doverin sataman kautta kulkee 22% EU-kaupasta.

dover.JPG

"The economic value in goods handled through the [Dover] Port is up to 17% of the UK’s overall trade in goods. Based on 2016 projections, freight traffic is expected to increase by up to 40% in the next 30 years." https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/2058802X.2018.1452422

YearPassengersTourist CarsCoachesRoad Haulage Vehicles
201910,863,2622,000,96673,8562,397,270

Oma vika tosin:
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää tahtoa ja joulumieltä.

Brittien elvistely voi olla ennenaikaista – Saksalais-amerikkalaisen rokotteen kuljettaminen Belgiasta Britanniaan vaatii EU:lta hyvää tahtoa​

Brittien terveysministeri Matt Hancock rehvasteli medialle, että Britannian lähtö EU:sta mahdollistaa koronarokotteen käyttöön oton maassa ensimmäisenä, ilman Euroopan lääkeviranomaisen EMA:n hyväksyntää. Mikä tahansa EU-maa voi kansallisen hätätilan perusteella ottaa käyttöönsä lääkkeen ilman EMA:n hyväksyntää. Britanniassa on hätätila, mikä johtuu muun muassa Johnsonin hallituksen virusvähättelystä pandemian alkuvaiheessa.

Euroopassa oltiin aika happamia brittien terveysministerin tuuletuksista. Saksan Britannian suurlähettiläs Andreas Michaelis huomautti The Washington Post -lehden mukaan, että rokote on kansainvälisen ponnistuksen tulos. Se on saksalaisen, maahanmuuttajataustaisen lääkeyhtiön Biontechin ja amerikkalaisen lääkejätin Pfizerin kehittämä. Lisäksi rokotteet toimitetaan Britanniaan Pfizerin Belgian-tehtaalta, josta jo ensi viikolla pitäisi tulla saarivaltioon 800 000 rokoteannosta.

Brexit-neuvottelut polkevat paikallaan. Ratkomatta ovat samat kiistakysymykset, jotka ovat olleet auki koko pitkän neuvotteluprosessin. EU ei tule joustamaan. Sillä ei ole siihen mitään syytä: 450 miljoonan ihmisen kannalta olisi järjetöntä antaa briteille EU:n sisämarkkinaedut ilman sääntelyrasitetta. Johnsonin hallitus voi hyvin joutua päättämään, seisovatko tavarat rajoilla tammikuun alussa ja ovatko erityiskylmiä olosuhteita vaativat rokotteet samassa sumpussa. Rajasäännöt koskevat kaikkea liikennettä, eivätkä logistiikkahäiriöt kesken koronakriisin muutenkaan helpota brittien elämää. EU voi myös suunnata Belgian tuotannon EU-kansalaisille EMA:n luvan tultua ja yhteishankintojen alettua.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...a-tahtoa/3dcdbc88-6e9a-4fcc-ada5-21e7eb68ce7d

Saapuuko pukki piikkeineen tänä vuonna saarivaltioon?
 
Ei EU ala rokotteen kanssa nokitella. Otsikko on samaa tasoa kuin että "Trump tekee vallankaappauksen". Media tietysti toivoo tai pelkää että valtaa kaapattaisiin ja Bryssel iskisi brittejä turpaan sen minkä ehtisi.
 
Jotain pientä jäynää jarrumiehille pitäis kyllä tarjota, olisivat vähän saamamiehinä. Mutta epidemia ja inhimillisyys taitaa kuitenkin voittaa...
 
Sitä saa, mitä tilaa.

Vieläkään ei tiedetä kyetäänkö Iso-Britannian ja Euroopan unionin välillä tekemään kauppasopimus vai jäädäänkö vain WTO säännösten varaan. Kyse on valtavasta asiasta. Vuonna 2019 Iso-Britannian viennistä 43 prosenttia suuntautui EU alueelle ja tuonnista 52 prosenttia tuli EU-alueelta. Panokset ovat siten suuret molemmin puolin. Samaan aikaan Brexitin kanssa koronavirus on aiheuttanut valtavia ongelmia talouteen. Iso-Britannian bruttokansantuote oli lokakuussa laskemassa 8 prosenttia. Luku saattaa olla vieläkin suurempi, jos vuoden 2020 neljännes ajautuu koronan uuden kiihtymisen vuoksi jälleen taantumaksi, kuten monet ekonomistit ennustavat.

Iso-Britannian äänestäjät äänestivät kesäkuussa 2016 Brexitin puolesta prosentein 52-48. Demokratiassa kansanvaltaa tulee kunnioittaa ja siksi ero Euroopan unionista nyt tapahtuu. On vaikea arvioida, kuinka hyvin äänestäjät tiesivät, mistä he lopulta äänestävät. Jotain kuvaa sekin, että vasta kansanäänestyksen jälkeen Iso-Britanniassa eniten googletettu hakusana oli Euroopan unioni. Virheellistä informaatiota oli liikkeellä paljon. Esimerkiksi äänestäjille annettiin kuva, että nettomaksaja Iso-Britannialla on jatkossa enemmän rahaa käytettävissä omaan terveydenhoitoon, kun brittien ei tarvitse rahoittaa muita EU maita. Kuulostaako tutulta? Nyt alkaa totuus valjeta. Business Insiderin mukaan Iso-Britannian Brexit-hintalappu on vuoden loppuun mennessä 200 miljardia puntaa eli enemmän kuin kaikki 47 vuoden jäsenmaksut yhteensä. Lopputulos siis on, että Iso-Britannialla on jatkossa selvästi vähemmän rahaa omaan terveydenhuoltoon kuin aiemmin.

Brexit tulee merkitsemään isoa muutosta Iso-Britanniassa. Se saattaa laukaista kehityksen, jolla hajoaminen jatkuu Iso-Britannian sisällä. Skotlannissa vaaditaan jo uutta kansanäänestystä eroamisesta Iso-Britanniasta ja liittymisestä itsenäisenä maana Euroopan unioniin. Jos EU raja kaupan esteineen nousee Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille, niin uhkana on jopa Irlannin saaren rauhankehityksen vaarantuminen.

Demokratiassa valta on aina äänestäjällä. Sitä saa, mitä tilaa sopii liiankin osuvasti Brexitiin. Hyvin moni Brexitin puolesta äänestänyt on jo huomannut ja tulee huomaamaan vaikutukset omassa tilipussissaan. Silloin ainakin huomaa sen, että äänestämällä voi vaikuttaa ja siihen kannattaa suhtautua vakavasti.

https://www.verkkouutiset.fi/demokratiassa-vastuu-on-aanestajalla/#313238b3
 
Luin verkkouutisten kirjoituksen. Brexit maksaa, mutta sen haittavaikutuksia voitaisiin lieventää tekemällä edes sellainen sopimus, jossa kumpikin osapuoli antaisi jonkin verran periksi! Jos erotaan ilman sopimusta, on sillekin selitys ja „syylliset“.

Olen koko ajan ollut Iso-Britannian puolella tässä kiistassa. Johnssonin taitoihin en enää luota sen jälkeen, mitä olen kuullut hänestä. EU on iso ja vaikeasti hallitava asia. Kuka päättää sen puolesta: Saksa ja Ranskan johtajat, organisaation virkamiehet ... .?

Kun kirjoitetaan historiaa, niin sopimustekniset kiistat ovat pieniä murheita. Itsenäinen EU:sta eroon päässyt Iso-Britannia on merkittävä valtio. Jopa tärkeämpi maailmanhistoriassa kuin ollessaan EU:n osana. Euroopan Unionin ulkopuolinen maailma on hyvä kauppakumppani, toisin kuin verkkouutisten artikkelissa annetaan ymmärtää.
 
Hmm:
Skotlannin aluehallituksen oikeusministeri Humza Yousaf puolestaan sanoi BBC:lle, että Skotlannin vesille aluksilla ei ole asiaa
-> Mitenköhän tämä sankari aikoo estää Kuninkaallisen laivaston aluksien liikkumisen?
 
Hmm:
Skotlannin aluehallituksen oikeusministeri Humza Yousaf puolestaan sanoi BBC:lle, että Skotlannin vesille aluksilla ei ole asiaa
-> Mitenköhän tämä sankari aikoo estää Kuninkaallisen laivaston aluksien liikkumisen?
Samaa olen miettinyt monta kertaa kun joku olemassaolevan valtion osa päättää julistautua itsenäiseksi. Uskoisin että yksi syy miksi historiassa pienemmät poppoot ovat yhdessä muodostaneet suurempia valtioita on se, että niin on pystytty paremmin hoitamaan mm. armeijaa ja muita paljon väkeä ja rahaa vaativia tehtäviä.
 
Mulla oli mielikuva, että kaikki brittien ydinaseet sijaitsevat skotlannin puolella olevissa tukikohdissa, joissa voi olla yllättäen aika paljon skotlantilaiista henkilökuntaa. Voin toki muistaa väärinkin. Jos tuolla tulee äkkijako, niin eivät skotit aivan hampaattomiksi tuossa jää. Ottaen huomioon kuinka lähellä skotit ovat olleet lähtöä jo tovin ajan, niin en alkaisi engelsmannina heille turhaa pullistelemaan jollain sota-aluksella. Sitä mielenlaatua vähän tuntevana voin sanoa, että ne pelottaa siellä tasan yhtä paljon kuin pallien jäätyminen kylmällä säällä kilttiä pitäessä, eli ei sitten yhtään.

Mulla on vähän semmonen "pelko persiissä" muutenkin että EU eron jälkipyykin myötä koko britti imperiumin jämätynkä tulee luhistumaan, eikä siitä voi syyttää EU:ta. Itse he ovat tuon kuopan itselleen kaivaneet. Se kauppasopimus olisi ollut kaikkien osapuolten kannalta parempi ratkaisu, mutta brittien pitää kyllä tajuta että he eivät yksinkertaisesti voi saada vain rusinoita pullasta.
 
Rokotteeella kiristäminen ei ole kenenkään etu. Rokotepelissä tehokkuus mitataan sillä milloin kaikki on rokotettu, eikä yksittäinen valtio tai manner.

Simpauttaja
Siitä olen samaa mieltä. Ruuhkajonot kanaalin tunnelissa ulottuvat kuulemma Belgiaan asti, kun britit hamstraavat, mitä saavat, ennen kuin rajat sulkeutuvat ja tullit nousevat. Toisaalta tietynlaista itsekkyyttä on myöskin ollut havaittavissa siinä, ketkä ensin eri rokotteita saavat. Kehittäjämaat tuntuvat yllättäen suosivan itse itseään.
 
Hmm:
Skotlannin aluehallituksen oikeusministeri Humza Yousaf puolestaan sanoi BBC:lle, että Skotlannin vesille aluksilla ei ole asiaa
-> Mitenköhän tämä sankari aikoo estää Kuninkaallisen laivaston aluksien liikkumisen?
Skotlannin valtiosihteeri on osa UK:n hallitusta. Tuossa lienee kyse siitä, onko laivojen aseistamispäätös UK:n puolustusministerin vaiko UK:n hallituksen päätös. Skotlanti arvatenkin näkee että aseistaminen on strateginen päätös ja sen pitäisi UK:n hallituksen päättää ja Skotlannin miielipide käsitellään, eikä UK:n puolustusministerin oma päätös.


• ‘Grand Strategic’—the responsibility of Her Majesty’s Government—is the national political level that sets the government policy on international issues, in effect national aims in peace and war that strategy is to deliver.
• ‘Military Strategic’—the responsibility of the Ministry of Defence—is the highest military level, developing, sustaining and assigning military forces to support government policy and achieve goals set at the Grand Strategic level.


Simpauttaja
 
Siitä olen samaa mieltä. Ruuhkajonot kanaalin tunnelissa ulottuvat kuulemma Belgiaan asti, kun britit hamstraavat, mitä saavat, ennen kuin rajat sulkeutuvat ja tullit nousevat. Toisaalta tietynlaista itsekkyyttä on myöskin ollut havaittavissa siinä, ketkä ensin eri rokotteita saavat. Kehittäjämaat tuntuvat yllättäen suosivan itse itseään.
Sellupannut kuumaksi Suomessa. Anaalipaperi menee kaupaksi nyt.


Simpauttaja
 
Mulla on vähän semmonen "pelko persiissä" muutenkin että EU eron jälkipyykin myötä koko britti imperiumin jämätynkä tulee luhistumaan, eikä siitä voi syyttää EU:ta. Itse he ovat tuon kuopan itselleen kaivaneet. Se kauppasopimus olisi ollut kaikkien osapuolten kannalta parempi ratkaisu, mutta brittien pitää kyllä tajuta että he eivät yksinkertaisesti voi saada vain rusinoita pullasta.
Jos elämä UK:ssa jatkuisi lähes samanlaisena kuin EU:n jäsenenä ollessa, mitä hyötyä Brexitistä olisi? Kaikissa asioissa joutuisi taipumaan Brysselin määräyksiin eikä saisi määrätä esim. omista kalavesistään.
 
Back
Top