Brexitin merkitys eurolle ja euromaille
30.6.2016 11:37
Henri Myllyniemi
http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219398-brexitin-merkitys-eurolle-ja-euromaille
Brexit-kansanäänestyksen jälkeen maltillisempi lähestyminen itse Lissabonin artikla 50 tekoon on palautumassa. Se on nähty niin markkinoiden hinnoittelussa ja poliittisissa ulostuloissa. Huolet Ison-Brtitannian talouskurimuksesta ovat mielestäni liioiteltuja. On mielekkäämpää pohtia yhteisvaluutta euron tulevaisuutta, ei vähintäänkään siksi, että Suomi on yksi euromaa.
Olen samaa mieltä siitä kansantaloustieteen professori
Vesa Kanniaisen kanssa siitä, että
EU on kutakuinkin epäonnistunut surkeasti kaikkien sen suurten haasteiden edessä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan myös siitä, että yhteisvaluutta on epäonnistunut rahakokeilu. Olen sitä mieltä, että se tulisi purkaa nopeasti ja hallitusti. Myönnän, ettei näin varmaankaan tehdä ainakaan aivan lähitulevaisuudessa. Kokeilu hajoaa kuitenkin jossain vaiheessa, ja mitä myöhemmin se tapahtuu, sitä hallitsemattomampi erosta tulee. Ei 90-luvun alussakaan aiempaa valuuttakokeilua lopetettu ennen kuin se vain romahti.
Euromaiden ylivalta EU:ssa
Iso-Britannia on vielä toistaiseksi suurin EU-maa, ja se ei kuulu euromaihin. Saarivaltakunnalla oli ja on elinikäinen optio jäädä pois rahaliitosta. Toinen tällainen maa on Tanska. Periaatteessa muiden euroon kuulumattomien EU-maiden tulisi liittyä yhteisvaluuttaan. Haluja on kuitenkin niukalti.
EU ei ole tähän asti liiemmin painostanut euroon kuulumattomia EU-maita liittymään rahaliittoon. Liittymispaine voi kuitenkin kasvaa, sillä ennen brexitiä myös niin sanottu kahden kerroksen EU oli aivan varteenotettava vaihtoehto. Brittien artikla 50:n jälkeen "tiiviimpi Eurooppa" tulee mitä todennäköisimmin tarkoittamaan euromaita. Brysselin hallintokoneisto voi laatia direktiivejä ensisijaisesti katsoen euromaiden etua.
Mikäli liittymispaine ei kasva, ja Brysselissä toteutetaan lähinnä euromaiden etua, voi käydä niin, että euroon kuulumattomien maiden paine erota koko EU:sta kasvaa.
Tämän liittymispaineen määrä onkin tällä haavaa se oleellisin tekijä, jota pitäisi pyrkiä havannoimaan. Se voi olla helppoa, kuten esimerkiksi Puola on ilmoittanut, ettei maa ole aikeissa liittyä euroon. Näiden jäsenmaiden viestintä ei välttämättä ole näin suorasukaista.
Saksan ja Ranskan kädenvääntö
Euroalueen kaksi suurinta maata eivät ole aivan yksimielisiä siitä, mihin suuntaan euromaiden tulisi kulkea. Yhteisymmärrys koskee toki sitä, ettei aiemmalla mallilla voida jatkaa. Muutoksiin kuuluvat muun muassa pankkiunioni, EVM ja talouskurisopimus.
Ranska haluaisi lisää yhteisvastuuta euromaiden välille. Saksa tätä ei halua. Saksan tukijoukkoihin voi laskea euromaiden valtiovarainministereistä kootun euroryhmän puheenjohtaja
Jeroen Djisselbloemin. Djisselbloem totesi brexit-äänestyksen jälkeen, että euromaiden tulisi nyt keskittyä viemään vireillä olevat muutokset loppuun. Hänen mukaansa euromaille ei sovi juuri nyt lisäuudistukset, koska EU on niin epävakaalla pohjalla.
Djisselbloem ymmärtää eurokriittisen kansanosan tuottavan hankaluuksia päätöksentekoon. Mitä tiuhempaan tahtiin uudistuksia taotaan, sitä useampi kansalainen alkaa äänestää EU:lle lisää hänen mainitsemaa "epävakautta".
Suomen kannalta isojen euromaiden kädenvääntö on merkittävä. Suomalaisten enemmistö ei kannata yhteisvastuun lisäämistä. Suomalaisten tyytymättömyys euroon voisi siten kasvaa Ranskan linjan voittaessa.
Voisi siis ajatella, että Suomi kuuluisi mielummin Saksan leiriin. Kokonaan eri kysymys on, että onko tämä järkevää. Nimittäin Saksan linjan voittaessa eräänlainen tiukka talouskurilinja jatkuu, ja kenties voimistuu entisestään. Tämä luo suuren haasteen pienelle ja avoimelle kansantaloudellemme. Yhdessä kädessä meillä on euron rahapoliittiset kahleet. Toisessa kädessä sitten Saksan linjan finanssipoliittiset kahleet.
Suomen kiperä asema
Ranskan ajaman linjan talousvaikutuksia on nykyhetkellä on vaikea laskea. Esimerkiksi yhteinen talletussuoja voisi merkitä tuntuvaa lisälaskua jo esimerkiksi italialaispankkien horjuessa. EU kielsi eurokriisin pitkittyessä jäsenmailta omien pankkien pääomittamisen.
Italiassa jouduttiin ratkaisuun, jossa maan isot finanssiyritykset kasasivat noin viiden miljardin euron hätärahaston vaikeuksissa oleville pienille pankeille (niin sanottu Atlas-rahasto), mutta sen vaikutusta ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua menestykseksi. Rahasto oli aivan liian pieni.
Käytännössä Italia voisi hakea avustusta EVM:ltä, jolloin Suomelle tuleva pääomituslasku tulisi sitä kautta. Kyseinen lasku voi vielä kasvaa ajan myötä. Näin on käynyt Kreikan saaman rahoitustuen kanssa: lainakorkoja on laskettu ja takaisinmaksuaikaa venytetty vuosikymmenten taakse. Inflaation vuoksi diskontattu arvo laskee. Toki juuri tällä hetkellä mainittua inflaatiota ei ole, mutta sen ennustaminen vuosikymmenten ajalla on puhtaasti auguurien ja oraakkelien puuhaa.
Suomi voisi kuitenkin tulevaisuudessa saada Ranskan linjan voittaessa tuiki tarpeellinen pelastusrengas. Tähänkin oletukseen sisältyy kuitenkin myös toinen olettamus. Rahaliiton tulisi jatkua myös tulevaisuudessa.
Saksan linjan voittaessa raha- ja finanssipolitiikan kahleet alkaisivat hiertää. Tämä asettaa Suomen talouden tällä hetkellä vaikeaan asemaan. Suomen tulisi sisäisellä devalvaatiolla saada kansantalous nopeasti tuottavaksi ja kilpailukykyiseksi.
Tällä hetkellä tuottavuusvajetta paikataan velkarahoitukselta. Suomi on jo lukemissa ylittänyt Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajat, koska maamme velka suhteessa kansantuotteeseemme on ylittänyt
60 prosentin sallitun rajan. Euroopan komissio on kuitenkin katsonut velkalastin määrää läpi sormien nopeasti kehitetyllä verukkeella. Suomen osallistuminen eurokriisitalkoisiin on "vähennyskelpoinen" kuluerä.
Vaikeinta on kuitenkin saada työmarkkinat joustaviksi. Sitä tarvitaan, koska valuuttakurssi ei jousta tarpeidemme mukaan. Jo nähdyn kilpailukykysopimuksen etenemisvaihetta tulkiten on pakko todeta, ettei tähän ole juuri haluja. Pakkoleikkaukset ja -veronkorotukset valtion talouden tasapainoittamiseksi ovat poliittisesti epämiellyttäviä tehtäviä. Vaihtoehtoja ei juuri ole. Päättäjiä vaihtamalla nuo kahleet eivät katoa.
Ellei päättäjiä vaihtamalla saada sitten aikaan enemmistöhallitusta, joka sitoutuu Suomen euroeroon.
